Kymenlaakson Liitto ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA 2007-2013 Käynnissä olevat ja päättyneet projektit Tilanne 30.6.2009
Toimintalinja: 1 Yritystoiminnan edistäminen A30654 Kymenlaakson Logistiikan kehitysohjelma 2007-2013 Toteutusaika: 1.4.2007-30.4.2010 Kustannukset: 670 000 Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Raija Salo 044 702 8799 raija.salo@kyamk.fi Kymenlaaksossa on todettu välttämättömäksi panostaa merkittävästi logistiikkaklusterin kehittämiseen. Kymenlaakson logistiikan kehitysohjelma - NELI -vuosille 2007-2013 on maakunnan yhteinen panostus tulevaisuuteen. Ohjelman hallinnoijaksi projektin toteuttajaosapuolet ovat valinneet Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Oy:n 1. Alan uusimman kansainvälisen osaamisen tuonti ja soveltaminen Kymenlaaksossa - koulutuksessa ja yritystoiminnassa. 2. Alan uusimpien innovaatioiden ja teknologioiden tuonti ja soveltaminen sekä myös uusien innovaatioiden luonti. 3. Alan yritystoiminnan kasvun tukeminen ja uusien yritysten syntyminen alalle ja tämän myötä alan uudet työpaikat Kymenlaaksossa. 4. Toteuttaa ohjelmakauden aikana 15 merkittävää yrityslähtöistä teemoihin perustuvaa kehittämishanketta.
A30332 Kutsetti-projekti Toteutusaika: 8.11.2007-29.2.2008 Kustannukset: 360 000 Cursor Oy Jussi Lehtinen 0400 644 206 jussi.lehtinen@cursor.fi Projektin tavoitteena on saada aikaan business plan, joka selvittää sellu- ja paperiteollisuuden toimintaedellytyksiä seudulla, antaa suuntaviivoja jatkokehitykselle mukaan lukien raaka-aineen ja energian käyttö sekä selvittää lopputuotteiden uudistamislinjaukset. Business plan antaa pohjan löytää ratkaisuja joilla syntyy mahdollisuuksia seudulla toimivien sellu- ja paperiteollisuuden yritysten toiminnan jatkumiseen merkittävässä laajuudessa uudistettujen raaka-aine ja lopputuote ratkaisujen avulla. A30001 Bisnesmaraton Toteutusaika: 10.3.2008-10.3.2011 Kustannukset: 634 450 Cursor Oy Sergey Troshkov 040 1902 561 sergey.troshkov@cursor.fi Bisnesmaraton on Kymenlaakson yrityspalvelujen yhteinen kehittämisprojekti. Sen keskeisenä tavoitteena on kehittää ja edistää alueen yritysten ja etenkin pk-sektorin kansainvälistymistä, kasvua ja kilpailukykyä. Projektin aikana kehitetään ja pilotoidaan yhdessä pk-yritysten kanssa näiden tarpeisiin entistä paremmin soveltuvia innovatiivisia
kansainvälistymispalvelupaketteja. Lisäksi yrityspalveluorganisaatiot työstävät keskinäisen yhteistyön toimintamalleja yritysten palvelemisessa, mikä lisää toiminnan tehokkuutta ja synergiaa jatkossa. Projektin ansiosta alueen pk-yrityksillä on käytössään entistä parempia, yritysten tarpeisiin räätälöityjä kansainvälistymispalveluja. Seudullisten yrityspalveluorganisaatioiden yhteistyö palvelujen tuottamisessa ja yhteisten työkalujen kehittämisessä on syventynyt ja tehostunut. A30236 Kymenlaakson pk yritysklinikka Toteutusaika: 1.1.2008-31.12.2009 Kustannukset: 525 000 Kouvola Innovation Oy Katriina Lindroos 040 483 2976 katriina.lindroos@innokouvola.fi Kymenlaakson pk-yritysklinikka tarjoaa kehittämispalveluja alueen (pääsääntöisesti) yli 5 henkeä työllistäville mikro- ja pk -yrityksille niiden senhetkiseen tarpeeseen nopeasti ja joustavasti. Tavoitteena on saada noin 80 yritystä liiketoimintasuunnitteluun ja kehittämistoimiin tuottavuuden, kasvun ja kehittymisen edistämiseksi sekä rohkaista yrityksiä käyttämään asiantuntijoita kehittämisprosessiensa tukena. Liiketoiminta-analyysiprosessissa yritys tunnistaa uusia mahdollisuuksia ja pystyy reagoimaan uhkatekijöihin ennakoivasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Kehittämistoimissa voidaan lisäksi pureutua esim. markkinoinnin ja tuotantoprosessien virittämiseen, henkilöstökysymyksiin, investointitarpeiden kartoittamiseen ja toteutuksen tai rahoituksen suunnitteluun. Tuotos, liiketoimintasuunnitelma tai sen päivitys tai muu hyvin valmisteltu tilannekatsaus ja suunnitelma helpottaa yritystä mm. saamaan rahoitusta eri tahoilta aikatauluttamaan ja järjestämään kehittämishankkeensa kokonaisvaltaiseksi suunnitelmaksi, mikä helpottaa toteuttamista. Lisäksi rahoituksen saaminen tai omistajanvaihdostilanne helpottuu, kun yrityksellä on kuvaus toiminnasta ja suunnitelmista.
A30327 Kymenlaakso for International Travellers & Travel-Trade House (KIT) Toteutusaika: 1.2.2008-31.12.2010 Kustannukset: 815 000 Cursor Oy Mia Hämäläinen 040 708 9767 mia.hamalainen@cursor.fi Projektin eri osa-alueiden kautta Kymenlaaksosta luodaan kansallisesti ja kansainvälisesti kilpailukykyinen matkailullinen alue, jolla on hyvä yhteistoimintaverkosto. Verkostossa toimivat yritykset toimivat aktiivisessa yhteistyössä myynnin, markkinoinnin ja koulutuksen osalta. Verkosto edesauttaa yritysten kommunikointia sekä auttaa uusien yritysten syntymistä alueelle. Verkosto helpottaa Kymenlaakson yhteisen matkailuorganisaation syntymistä. Kymi kutsuu -teema vahvistaa Kymenlaaksolaista identiteettiä ja toimii niin kansallisena kuin kansainvälisenä brändinä. Projekti tekee aktiivista yhteistyötä niin oman kuin muiden seutukuntien (Etelä-Karjala ja Itä-Uusimaa) projektien kanssa, joissa kohderyhmät ovat ulkomailla ja tavoitteet tukevat toisiaan. Esiselvityksen jälkeen on olemassa sekä juridiset että toiminnalliset edellytykset kauppahuoneen perustamiseksi sekä selkeä toimintamalli venäläisten kanssa yhteistyössä toteutettavaan kustannustehokkaaseen markkinointiin. A30246 TULITUS - Tuotteita, liiketoimintaa ja tulosta Merikeskus Vellamossa Toteutusaika: 1.3.2008-31.12.2010 Kustannukset: 988 000
Cursor Oy Jussi Lehtinen 0400 644 206 jussi.lehtinen@cursor.fi Merikeskus Vellamossa toimivat Suomen Merimuseo, Kymenlaakson Maakuntamuseo ja Tietokeskus Vellamo. Näiden toimijoiden yhteistyössä tullaan tuottamaan näyttelyitä, tapahtumia, museokauppa-, ravintola- ja kokouspalveluja. Lisäksi tullaan tekemään erilaisia tapahtumia yhteistyössä kotimaisten- ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Merikeskus Vellamon menestyminen kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettuna matkailukohteena vaatii investoimista etupainotteisesti Vellamon markkinointi- ja viestintäkonseptin suunnitteluun ja lanseeraukseen, liiketoiminnan ja yleisöpalvelun organisoimiseen sekä näyttely- ja palvelutoiminnan vetovoimaisuuteen. Merikeskus Vellamon ensimmäisen toimintavuoden aikana tulee luoda vetovoimainen maine. Osahanke A Merikeskus Vellamon lanseeraus Kymenlaakson kulttuurimatkailun vetovoimaisimmaksi kohteeksi. - markkinointi- ja viestintäkonsepti sekä kesän 2008 avauksen lanseerauskampanja - tuotetaan museokauppa- ja museoravintolakonseptit - myyntikanavien ja myynnin kumppanuusverkoston rakentaminen Osahanke B Vellamo yhteistoiminta - järjestetään Vellamon toimijoiden yhteinen markkinointi-, myyntija asiakaspalvelutuotanto toteuttamaan liiketoimintaa. - rakennetaan kumppanuudet ja tuotekehitysverkosto yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa (alueelliset, kansalliset ja kansainväliset) tukemaan museokauppa-, museoravintola- ja näyttelytoimintaa. - sisältöä tuottavan henkilökunnan liiketoimintaosaamisen koulutus - asiakaspalveluhenkilökunnan koulutus Osahanke C Näyttely- ja tapahtumatoiminnan palvelutuotanto - benchmarking -selvitykset ja matkat suomalaisiin ja eurooppalaisiin kohteisiin - toteutetaan säännöllisesti uudistuvan näyttelytuotannon toimintamalli - valmistellaan ja toteutetaan yhteisnäyttelyitä - valmistellaan ja tuotetaan näyttely- ja tapahtumatoimintaan liittyviä uusia myytäviä tuotteita - valmistellaan näyttelytoiminnan kehittämistä tukevia erillishankkeita, kuten näyttelyteknologia-hankkeet
A30577 SummaRun, Kotkan-Haminan seudun rakennemuutoshanke Toteutusaika: 1.3.2008-28.02.2010 Kustannukset: 1 150 000 Hakija ja toteuttajat: Cursor Oy Jussi Lehtinen 0400 644 206 jussi.lehtinen@cursor.fi Stora Enson ja muun teollisuuden rationointitoimenpiteiden seurauksena Kotkan-Haminan seudulta poistuu vuoden sisällä noin 900 työpaikkaa ja niiden kerrannaisvaikutuksena arviolta 500 työpaikkaa eli yhteensä jopa 1400 työpaikkaa. Kotkan tehtaiden vuoden 2008 aikana tapahtuvan myynnin yhteydessä voidaan arvioida poistuvan vielä jopa 200 työpaikkaa. Näiden kaikkiaan n. 1600 työpaikan poistuminen vastaa lähes 18 prosenttia seudun 8900 teollisesta työpaikasta. Seuraavien 1-3 vuoden aikana pelätään Kymenlaaksosta poistuvan vielä jopa 1500 metsäteollisuuden työpaikkaa. Projektin tarkoituksena on kääntää rakennemuutostilanne mahdollisuudeksi uusien liikeideoiden, yrittäjyyden, vapautuvien toimitilojen ja olemassa olevien yritysten kehittymisen myötä. Projektissa haetaan ja kehitetään uusia liikeideoita, selvitetään vaihtoehtoiset etenemistiet ja toteutetaan valittu perusratkaisu Summan teollisuusalueen uusiokäytöksi. Tavoitteena on kontaktoida 100 yritystä ja saada seudulle etabloituviin, kehittyviin ja perustettaviin yrityksiin 400 työpaikkaa.
A30863 Palvelualan kasvuohjelma Palkeet Toteutusaika: 1.1.2009-31.12.2011 Kustannukset: 891 000 Cursor Oy Mia Hämäläinen 040 708 9767 mia.hamalainen@cursor.fi Palvelualan kasvuohjelma kehittää Kotkan-Haminan seudun palvelualan yritysten liiketoimintaosaamista ja ottaa käyttöön Avainyritysmallin, joka on tulevaisuudessa palvelualan kärkiyritysten verkosto. Toimintamallilla tuetaan palvelutoimialaa löytämään uusia toimintamuotoja, yhdistämään palveluja innovatiivisella tavalla asiakastarve tyydyttäen. Palkeet-toimintamalli yhdistää hyvinvointi-, matkailu- ja kaupalliset palvelut sekä oppilaitokset. Tarkoitus on tuottaa Kotkaan toteutettavan palvelutoimialan keskittymän toimintamalli kehittämään olemassa olevia palveluja ja luomaan uusia palvelumuotoja. Palkeet kasvuohjelman tarve lähtee palvelutoimialojen kasvuodotuksesta, johon hallitun kasvun ja osaamisen varmistamiseksi on laadittu kasvuohjelma. Marraskuussa 2008 pidettiin seudun kaikkien palvelualojen yhteinen tilaisuus TAHTOtapaaminen, joka kartoitti yrittäjien tarpeita kasvun mahdollistamiseksi. Muiden seutujen benchmarking on osoittanut, että vastaavaa koko palvelualan lähestymistapaa ei ole muualla tehty. Kuitenkin palvelualan kokonaisuus on se, missä syntyy uudet innovaatiot palvelualoille. Kasvuohjelman keskeisimmät tavoitteet ovat kasvuhaluisten ja - kykyisten palvelualan liiketoimintaa harjoittavien yritysten kehittäminen yhteistyössä Cursor Oy:n Palvelut-toimialan kehittämisyksikön, oppilaitosten ja PK-yritysten kanssa. Kasvuohjelmalla lisätään palvelualan kokonaisvaltaista liiketoimintaosaamisen kehittämistä, palveluinnovaatioiden kehittämistä, avainyritysmallin luomista sekä tunnettuuden lisäämistä.
Toimintalinja 2: Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen ja osaamisrakenteiden vahvistaminen A30377 SAFGOF, Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007-2015 Toteutusaika: 1.9.2007-31.12.2010 Kustannukset: 1 245 025 Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimusyhdistys ry (Merikotka) Terhi Lindholm 040 752 4392 terhi.lindholm@merikotka.fi Projektissa on tarkoitus tutkia monitieteellisesti, kuinka meriliikenteen ennustetaan kasvavan tulevina vuosina. Kasvuennusteiden perusteella mallinnetaan meriliikennettä ja arvioidaan mahdollisen onnettomuuden riskin kasvua. Kasvuennusteiden perusteella voidaan myös arvioida vaikutuksia meriliikenteen suoriin ympäristövaikutuksiin sekä ympäristöonnettomuuden riskiä. Projekti hyödyntää lähtötietoinaan Merikotka tutkimuskeskuksessa vuoden 2006 alussa käynnistyneitä MS GOF -Merenkulun turvallisuus- ja TRANSGOF -Suomen ja Venäjän välinen kuljetuslogistiikka -projekteja. Lisäksi hankkeessa hyödynnetään Helsingin yliopiston hallinnoimaa OILECO-hanketta, jossa on tutkittu luonnontaloudellisten arvojen merkitystä öljyvahinkojen torjunnassa ja haittojen minimoinnissa Suomenlahdella. Projektin hallinnoijana toimii Meriturvallisuuden ja liikenteen tutkimusyhdistys ("Merikotka-tutkimuskeskus"). Työpakettien vetäjinä toimivat Merikotkan johtavat tutkijat, professori Sakari Kuikka Helsingin yliopistosta, professori Ulla Tapaninen Turun yliopistosta, professori Pentti Kujala Teknillisestä korkeakoulusta sekä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun osalta tutkimusjohtaja Jorma Rytkönen.
A30338 Virtual Naval Battles Toteutusaika: 1.1.2008-31.12.2009 Kustannukset: 364 500 Cursor Oy Jarpo Vesala 040 866 8911 jarpo.vesala@cursor.fi Kotkan - Haminan seudulle on muodostumassa kansainvälistyvä peliteollisuuden keskittymä, joka tukeutuu seudulla kehittyvään ohjelmistosuunnittelun ja ohjelmoinnin osaamiseen. Hankkeessa kehitetään seudullista peliklusteria ja vahvistetaan osallistuvien yritysten kansainvälistymisvalmiuksia toteuttamalla laivasimulaattori pelikonsoliteknologialla, joka on peliteollisuuden suurin kansainvälinen kasvun alue. Samalla Kymenlaakson ammattikorkeakoulu pääsee tutustumaan konsolipelien kehitykseen, mikä tukee pelituotanto-osaajien koulutuksen kehittämistä. Kymenlaakson ohjelmiston-, äänen- ja grafiikan osaajayritykset tuottavat yhteisessä projektissa Kotkaan tekeillä olevaan kulttuurisatamaan interaktiivista sisältöä yhdistämällä pelien- ja simulaation maailmaa mm. museovieraiden informatiiviseksi viihteeksi. Virtual Naval Battles -laivasimulaattorin ideana on mahdollistaa realistisen tuntuinen elämys historiallisen sotalaivan arjesta ja taisteluista Ruotsinsalmessa. Simulaattorin käyttäjälle annetaan mahdollisuus osallistua purjelaivan ohjaamiseen Ruotsinsalmessa ja osallistua meritaisteluihin pelin muodossa, minkä johdosta esitys poikkeaa perinteisistä multimedioista, joissa käyttäjä toimii vain sivustakatsojana. Lopputuotos tulee toimimaan vetonaulana Kotkan Kulttuurisatamassa puhutellen etenkin nuorempia kohderyhmiä. Projektiin liittyy peliohjelmointikoulutusta, jota toteutetaan EAKRhankkeen rinnalla muulla rahoituksella yhteistyössä Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun ja yritysten kanssa.
A30568 Moderni painekyllästys ja uusien puutuotteiden testaus aidossa, rakennetussa ympäristössä jatkohanke Toteutusaika: 1.6.2008-31.12.2011 Kustannukset: 93 000 Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Hannu Boren 044 702 8408 hannu.boren@kyamk.fi Projektissa aloitetaan vesilasikyllästettyjen ja muiden kyllästettyjen/modifioitujen puutuotteiden soveltuvuustestaus eri käyttötarkoituksissa aidossa käyttöympäristössä. Lisäksi vertailuna on myös käsittelemätöntä puuta. Testattaville tuotteille tehtiin alkutarkastus- ja analyysit hankkeessa Moderni painekyllästys ja uusien puutuotteiden testaus aidossa, rakennetussa ympäristössä. Tässä jatkoprojektissa tuotteille tehdään dokumentointi niiden asennuksesta koerakennukseen, alkutarkastus rakennuksen käyttöönoton jälkeen ja lopputarkastus kolmen vuoden käyttöönotosta ja laaditaan loppuraportti tuloksista. Testiympäristönä toimii KyAMK:n Palvaanjärven kurssikeskukseen Miehikkälään rakennuttama majoitusrakennus opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille. Testattavia puutuotteita ovat nykyisillä kyllästysaineilla käsiteltyä puuta (ABluokan kyllästysaineet), modifioituja puutuotteita (mm. lämpökäsitelty puu ja visorwood) ja uusilla, KyAMK:ssa kehitteillä olevilla kyllästysaineilla käsiteltyä puuta. Osa tuotteista pintakäsitellään valmistaja ohjeiden mukaan ja osa jätetään käsittelemättä. Testiympäristönä toimivat majoitusrakennuksen ulkoverhous, terassit sekä sisälattiat, portaat sekä kattoristikot. A30333 Teknologian kasvuohjelma 2007-2011, Technogrow Toteutusaika: 1.9.2007-31.12.2009 Kustannukset: 753 200
Cursor Oy Jouko Luode 05 210 4920 jouko.luode@cursor.fi Yritysten toiminnan sekä toimintaympäristön kehittäminen luo yritys- ja oppilaitosympäristölle perustan seudulle tuotekehitysympäristöineen. Projekti tukee innovatiivisten ideoiden kehitystä, konseptointia, tuotekehitystä, tuotteistamista sekä kaupallistamista. Kasvuohjelma laajentaa ja yhdistää yritys- ja asiantuntijaverkostoa, jonka avulla nopeutetaan seudulla syntyvien innovaatioiden kaupallistamista. Liiketoimintamallien hyödyntäminen parantaa kilpailukykyä ja mahdollisuuksia oman ydinosaamisen kehittämiseen. Liiketoiminnallisesti kannattavien verkostojen syntyminen luo seudulle toimivan arvoverkoston tukemaan muidenkin strategisesti tärkeiden toimialojen osaamista ja kilpailukykyä. Verkostoissa ja eri toimintamalleilla kehitettävien yritysten kilpailukyky paranee liiketoimintaosaamisen kehittymisen myötä. Yhtenä toiminnallisena painopisteenä on seudulla toimivien opiskelijoiden saaminen mukaan yritysten tärkeisiin prosesseihin kuten suunnitteluun, tuotekehitykseen, tuotteistamiseen ja markkinointiin. Kasvuohjelma luo seudulle elinvoimaa synnytettävien osaamisalabrändien kautta, erilaisilla tapahtumilla, seminaareilla sekä koulutuksilla. A30512 Digitaalisen liiketoiminnan kasvuohjelma Digikasvu Toteutusaika: 1.1.2008-31.12.2010 Kustannukset: 2 350 000 Cursor Oy Jarpo Vesala 040 866 8911 jarpo.vesala@cursor.fi Digikasvuohjelma toteuttaa digitaalisen liiketoiminnan kehittämiselle ja seudulle sekä Cursor Oy:lle valittuja strategioita. Projektissa kehitetään Datariinan toimintaympäristössä käytettyjä
toimintamalleja kiihdyttämään seudun tietointensiivisiä ja innovatiivisia yrityksiä ja palveluja. Kasvuohjelmalla vahvistetaan kehittäjätahojen yhteistyötä sekä yritysten ja oppilaitosten välistä toimintaa varmistamaan avainyritysten kasvua. Ohjelma tukee kasvuyritysten syntymistä, sijoittautumista ja kehittymistä Kotkan- Haminan seudulla. Projektissa toteutetaan liiketoiminnan ja tuotteiden sekä palvelujen kehitysprojekteja. Projektissa kehitetään digitaalista liiketoimintaa vastaamaan elinkeinoelämän rakennemuutokseen ja korvaamaan perinteisiltä toimialoilta poistuvia työpaikkoja. Projekti tuo ja synnyttää seudulle uutta liiketoimintaa sekä auttaa kasvuyrityksiä kansainvälistymään.. A30334 Innorail Development - jatkohanke Toteutusaika: 19.1.2007-31.12.2009 Kustannukset: 2 152 000 Kouvolan Yritysmagneetti Oy Sirkku Seila 0400-877 580 sirkku.seila@kouvola.fi Hankkeen tavoitteena on kehittää rautatieliiketoiminnan paikallista osaamista nykyisen liiketoiminnan turvaamiseksi ja uusien kansainvälisten sijoittajien ja palveluyritysten houkuttelemiseksi Kouvolan seudulle. Hankkeen kehittämisalueet ovat trading- ja lisäarvopalvelut, teknologiapalvelut ja yrityspuiston kehittäminen. Kouvolan tavoitteena on olla v. 2010 Pohjois-Euroopan johtava rautatieliiketoiminnan ja osaamisen keskus, jonka painopistealueina ovat Aasian ja Euroopan sekä Venäjän ja Euroopan välinen kauppa. Toiminnan ydin muodostuu kansainvälisestä ja monikulttuurisesta Kouvola Innorail yrityspuistosta, johon on sijoittunut merkittäviä kansainvälisiä palveluyrityksiä verkostoineen.
Toimintalinja 3 Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristöjen parantaminen A30340 MPA-2008 Kotka PV5 Toteutusaika: 16.2.2007-30.6.2009 Kustannukset: 468 300 Hakija: Suomen Meripelastusseura ry Projektin kuvaus: Projektin tavoitteena on hankkia PV5-luokan meripelastusalus, mikä on toimintakykyinen kaikissa avovesiolosuhteissa Itäisellä Suomenlahdella ja pystyy avustamaan siellä liikkuvia kaupallisia aluksia ja yksityisiä huviveneitä meripelastustilanteissa sekä osallistumaan erilaisiin ympäristönsuojelu- ja öljyntorjuntatehtäviin.
A30244 TÄHTITAAJAMAT KEHITTÄMISHANKE Toteutusaika: 1.3.2008-31.12.2010 Kustannukset: 317 750 Kouvolan Innovation Oy Annikki Arvila 020 61 58717 annikki.arvila@tahtitaajamat.fi Kouvolan seudun Tähtitaajamat -hankeohjelman toimenpidekokonaisuus kehittää vetovoimaisia seutukeskuksia tukevaa alemman asteen monikeskuksista palveluverkostoa. Kuntataajamille (Elimäki, Inkeroinen, Jaala, Kausala, Myllykoski, Valkeala) on laadittu taajama-analyysit, joihin perustuvien kehittämisehdotusten toteuttamiseksi Tähtitaajamat aloittavat yhteistyössä pitkän aikavälin suunnittelun ja käynnistävät ensimmäiset kehitystoimenpiteet. Taajamille laaditaan kehittämissuunnitelmat, jotka kattavat taajamien toimintaympäristön, liiketoiminnan, toiminnallisuuden ja vuorovaikutuksen kehittämisen. Taajamakohtaisilla pilottiprojekteilla käynnistetään taajamasta riippuen taajamien toiminnallisen ja fyysisen toimintaympäristön kohdistuvia suunnittelu- ja kehittämisinvestointeja. Toimenpiteet tukeutuvat kunkin taajaman luontaisiin kehitysedellytyksiin, seudun eri osien vahvuuksien, sijaintitekijöiden ja olemassa olevien rakenteiden hyödyntämiseen. Tavoitteena on luoda uudella tavalla organisoitunutta toimintaa ja pysyviä toimintamalleja, joiden avulla turvataan taajamien pitkän aikavälisen suunnitelmiin pohjautuva jatkuva kehittäminen.
A30240 TÄHTITAAJAMAT MYLLYKOSKI Toteutusaika: 28.2.2008-31.12.2008 Kustannukset: 342 000 Hakija: Anjalankosken kaupunki Kouvolan seudun kaupan rakennemuutos synnytti ketjureaktion, joka kaupunkikeskustojen jälkeen näivetti kuntataajamia. Seudulla tämä näkyy selvimmin Myllykosken katukuvassa. Katukuva aiheuttaa maisemallisen alennustilan, jonka vuoksi taajamalla on seudun huonoin vetovoimaisuus omien asukkaittensa silmissä. Nyt kaupungin työpaikkakehitys on rakennemuutoksessa. Aluetaloudelliset vaikutukset ovat laajoja. Niiden ja sosiaalisten vaikutusten ehkäisemiseksi taajamaympäristön kunnostaminen nykyisessä tilanteessa luo katukuvassa näkyvänä toimenpiteenä uskoa tulevaisuuteen, lisää taajaman viihtyisyyttä, turvallisuutta ja vetovoimaisuutta, luo edellytyksiä erityisesti palveluelinkeinojen kehittymiselle sekä mahdollistaa uusien ja korvaavien työpaikkojen syntymisen Projektilla kohotetaan taajaman tasoa jäsentämällä keskustan pitkää taajamarakennetta, korjaamalla ympäristön maisemallisia ongelmia ja lisäämällä asiointiympäristön viihtyisyys ja virikkeellisyystekijöitä. Projektilla jäsennettiin pelkistettyä katutilaa erilaisia katumateriaaleja reunatukina ja alueiden rajaajina käyttäen, parannettiin kevyen liikenteen olosuhteita ja liikenneturvallisuutta, lisättiin katukuvaan asiointimukavuutta lisääviä kadunkalusteita ja korvattiin vanha katuvalaistus uusilla, energiatehokkailla ja viihtyisyyttä lisäävillä valaistusratkaisuilla.
A30355 Kymi Logistic & Motorsport Park Toteutusaika: 1.5.2008-30.5.2009 Kustannukset: 240 000 Kouvolan kaupunki Hannu Koverola puh. 020 615 8129 hannu.koverola@kouvola.fi Projektin tarkoituksena on laatia esiselvitys kansallisen / kansainvälisen tason moottoriurheilukeskuksen perustamisedellytyksistä Iitin kunnan Tillolan alueelle. Projektissa laaditaan masterplan, joka sisältää radan, maiseman, luonnonympäristön yleissuunnitelmat ja rakennusten hahmollisen suunnittelun, tilallisen esisuunnittelun sisältäen huonetilaohjelman sekä ulkopuolisen asiantuntijan laatiman kustannusarvion. Toimenpiteitä ovat lisäksi ympäristövaikutusten arvioinnin perusta YVA prosessia varten, osapuolten ja rahoittajien hyväksymän rahoitussuunnitelman sekä rahoituksen toteuttamista koskevien sopimusten laadinta, hankkeen toteuttamistavan määrittely ja hankkeen toteuttamisesta vastaavan organisaation tai yhtiön muodostamisen perustaminen sekä hankkeen markkinointisuunnitelman ja markkinointi- ja edunvalvontamateriaalin sekä käytännön hankemarkkinoinnin toteuttaminen. A30592 Ympäristö- ja energialiiketoiminnan kehittäminen sekä osaamisen vaihto osana Kouvolan Kiina-yhteistyötä Toteutusaika: 9.7.2008-30.6.2010 Kustannukset: 500 000 Kouvolan Yritysmagneetti Oy Gaia Consulting Oy
Sirkku Seila 020 615 8289 sirkku.seila@kouvola.fi Innorail -kehitysohjelman Trading osioon on rakentumassa kiinalaisten teollisuusyritysten tukku- ja palvelukeskus, Nordic China Center Venäjän ja Euroopan markkinoita varten. Yksi kolmesta keskeisestä toiminnan painopistealueesta tulee olemaan ympäristöteknologiaan liittyvän kaupan ja kouvolalaisen osaamisen viennin edistäminen ko. toimialalla. Eräs lupaavimmista ympäristöteknologian osa-alueista Kiinassa on uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen, jonka markkinat kasvavat useita kymmeniä prosentteja vuodessa. Kouvolan kannalta erityisen kiinnostavia ovat bioenergian hyödyntäminen, tuuli- ja aurinkoenergiateknologia sekä CDM -projektikehitys. Projektin tavoitteena on selvittää mikä olisi se uusiutuvien energioiden (kuten aurinko- ja tuulienergia, peltobiomassojen ja hakkuutähteiden hyödyntäminen, biokaasun tuotanto sekä näiden erilaiset yhteiskäytöt) hyödyntämiseen liittyvä erityisosaaminen, jota Kouvolassa ja muuallakin projektin toteutusalueella kannattaa lähteä kehittämään yhteistyössä suomalaisten, kiinalaisten ja eurooppalaisten tahojen kanssa. Hankkeen aikana tutkitaan uusia innovaatiomahdollisuuksia ja selvitetään näiden toteutettavuutta sekä käynnistetään projekteja lupaavien innovaatioiden eteenpäinviemiseksi. Projekti keskittyy maaseutualueiden uusiutuvien energioiden kehittämiseen, painottaen selvästi myös muita ratkaisuja kuin kiinteän biomassan käyttö ja poltto. Projekti edistää suomalaisen ympäristöteknologian vientiä Kiinaan Carei ja Caepi yhteistyökumppaneiden avulla ja muodostaa em. Liittojen kanssa Kouvolaan Platformin, joka tukee suoraan yritysten yhteistoimintaa sekä molemminpuolista osaamisen vaihtoa. Tavoitteena on perustaa vähintään kaksi kaupallisesti toimivaa yhteisyritystä Kouvolaan Projektin kautta kehitetään kotitalouskohtaisia biokaasulaitteita suomalaisiin ja eurooppalaisiin oloihin soveltuviksi sekä osallistutaan aurinkosähkön ja aurinkolämmön kotitalouskohtaisten tuotantolaitteiden kehittämiseen. Perustettava toimisto toimii hankekauden jälkeen Kouvolassa edistäen uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen liittyvää innovaatiotoimintaa käyttäen hyväkseen suomalaista, eurooppalaista, kiinalaista ja venäläistä yhteistoimintaverkostoa.
A30858 Karhulan teollisuuspuiston kehittämishanke Toteutusaika: 20.1.2009-31.12.2011 Kustannukset: 225 000 Karhulan Teollisuuspuistoyhdistys ry Hannu Oksanen 0503132150 hannu.oksanen@dakar.fi Karhulan Teollisuuspuiston historian tallennusprojektin tavoitteena on tallentaa hajallaan oleva historiallinen materiaali sellaiseen muotoon, että se säilyy jälkipolville ja hyödyttää yrityksiä. Projekti esittelee 140 vuotta vanhan teollisuusalueen selviytymisstrategian. Toinen tavoite on tuoda yhdistyksen toiminta sellaiselle aktiivitasolle, että Kotkan alueen vetovoimaisuus paranee ja uudet yritykset ja työntekijät löytävät sen. Samalla parannetaan nykyisten yritysten tuottavuutta ja alueen henkilöstön hyvinvointia. Projektin tulokset hyödyttävät alueen yrityksiä ja seutukuntaa kokonaisvaltaisesti. A30853 Matkustajaterminaali Kotkan kulttuurisatamaan Toteutusaika: 1.1.2009-30.9.2011 Kustannukset: 150 000 Kotkan kaupunki Leila Hietala (05) 234 4369 leila.hietala@kotka.fi Projektin tarkoituksena on matkustajaterminaalin rakentaminen uuteen paikkaan Kotkan kantasatamassa. Terminaali sijoittuu osaksi kantasatamaan suunniteltavaa kulttuurisatamaa museojäänmurtaja Tarmolta vapautuneeseen sijoituspaikkaan. Terminaalin rakentaminen edistää kulttuurimatkailun edellytyksiä. Hanke sisältää suunnittelun ja rakentamisen.
Arkkitehtisuunnittelijana on arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki, joka on suunnitellut myös uudet Merikeskus Vellamon ja Puuvenekeskuksen rakennukset sekä kulttuurisataman yleissuunnitelman. Rakennuttamisen hoitaa Kotkan kaupungin tilapalvelun rakennuttamisyksikkö. Hankkeen urakoi myöhemmin kilpailutettava urakoitsija. A30957 Tuulivoimaklusteriin erikoistuneen lastaus- ja logistiikkajärjestelmän rakentaminen Toteutusaika: 25.5.2009-31.12.2009 Kustannukset: 50 000 Jussi Lehtinen 0400 644 206 jussi.lehtinen@cursor.fi Esiselvitys on Kotkan-Haminan seudun tuulivoimaklusteriin erikoistuvan lastaus- ja logistiikkajärjestelmän rakennushankkeen (TUULA) valmistelutyö. Esiselvityksen päätavoitteena on määritellä, täsmentää ja rajata kokonaishanke eli tuulivoima- ja energiateknologiaklusterin tarvitsemat logistiset järjestelmät toiminta-alueella Kotkan - Haminan seudulla. Esiselvityksen aikana kartoitetaan myös potentiaaliset logistisen järjestelmän tarjoajat muodostettavaan klusteriin. Samalla luodaan yhteinen visio siitä, millaisen kansainvälisesti kilpailukykyisen logistisen palvelujärjestelmän tulee alueella olla pitkällä tähtäimellä klusterin kasvun takaamiseksi. Yhteisen näkemyksen löytämiseksi esiselvitystyön päätehtävä on haastatella eri osapuolia logistisia tarvemäärityksiä varten, kerätä muuta aiheeseen liittyvää tietoa sekä koota eri osapuolet yhteen vähintään kerran tavoitteiden ja tarpeiden arviointia ja yhteensovittamista varten. Esiselvityksen tuloksena saadaan tarvemäärittelyt, toimenpidesuunnitelmat ja alustavat arviot suunnittelubudjetista ja -aikatauluista sekä yhteistyöverkosto, joka on sitoutunut hankkeen toteuttamiseen myöhemmin määrittelyin perustein. Esiselvityksen perusteella laaditaan jatkosuunnitelmat.