KIRJALLINEN KYSYMYS 177/2009 vp Työttömyyspäivärahan verovapaus Eduskunnan puhemiehelle Valtio verottaa pienituloistakin ihmistä tälle myöntämästään työttömyyspäivärahasta. Pienituloisen ihmisen rahat eivät tahdo riittää edes arjen pyörittämiseen kalliista lomamatkoista tai ylellisyystavaroista puhumattakaan. Myös monelle välttämättömän auton pitäminen on liian kallista syrjäseuduilla asuville. Työtön voi joutua maksamaan päivärahastaan esimerkiksi 22 prosenttiyksikön veron. Valtion maksaman peruspäivärahan verottamisella rahaa siirretään valtion yhdestä taskusta toiseen. Näin rahaa kyllä voidaan liikutella ja työllistääkin ihmisiä byrokratian palveluksessa, mutta täysin turhaa tämä työ on. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä työttömyyspäivärahan vapauttamiseksi verosta? Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 2009 Matti Kangas /vas Matti Kauppila /vas Esa Lahtela /sd Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Matti Kankaan /vas ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 177/2009 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä työttömyyspäivärahan vapauttamiseksi verosta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Päivärahaetuudet olivat verovapaita aina 1980- luvun alkupuolelle saakka. Verovapaudesta todettiin kuitenkin aiheutuvan erilaisia ongelmia, mm. ylikompensaatiotilanteita, epäjohdonmukaisia korvaustasoja ja muutenkin epäjohdonmukaisuutta verottomien ja verollisten etuuksien kesken. Näiden ongelmien vuoksi verovapaat etuudet muutettiin veronalaisiksi ja samalla niiden tasoa korotettiin siten, että nettoetuudet eivät pääsääntöisesti muodostuneet verovapaina maksettuja vastaavia etuuksia pienemmiksi (nk. SOVE-uudistus). Verotus otetaan siis jo huomioon sosiaaliturvan etuuksien tasoa määriteltäessä. Verotuksen periaatteena on, että kaikista tulolähteistä saadut tulot ovat lähtökohtaisesti veronalaisia. Suomen verotusta on kehitetty johdonmukaisesti ja tavoitteena on ollut laajentaa veropohjia samalla kun verokannat on pyritty pitämään kohtuullisella tasolla. Arvioitaessa sosiaalietuuksien tasoa pitäisi huomio kohdistaa tukien verotuksen tai bruttomääräisten etuuksien sijasta käytettävissä olevien tulojen tarkasteluun. Oleellinen kysymys on, minkä tasoinen toimeentulo halutaan tietyissä tilanteissa turvata. Sosiaalietuudesta käteen jäävän tulon määrä onkin enemmän sosiaalietuuden tasoon kuin sen verokohteluun liittyvä asia. Näitä kysymyksiä pohditaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa SATA-komiteassa. 1990-luvun alun syvän taloudellisen taantuman seurauksena työttömyysaste nousi Suomessa ennätyksellisen korkealle. Työttömyys voi pitkittyessään johtaa syrjäytymiseen kokonaan työmarkkinoilta. Suomessa on tietoisesti lähdetty rakentamaan sellaista verojärjestelmää, joka tukee ja kannustaa mahdollisimman hyvin työllistymispyrkimyksiä. Työn verotusta on systemaattisesti kevennetty kaikissa tuloluokissa ja varsinkin matalilla tulotasoilla, jotta työn tekeminen olisi kaikissa tilanteissa taloudellisesti kannattavampaa kuin sosiaalisten tulonsiirtojen varassa oleminen. Tällainen verokohtelu myös poistaa työttömyysloukkuja tilanteissa, joissa tilapäiset ansiotulot pudottavat etuuksien tasoa niin paljon, ettei henkilön kannattaisi vastaanottaa määräaikaisia tai lyhytkestoisia töitä. Työtulojen etuustuloa keveämpi verokohtelu on perusteltua myös siksi, että työntekijälle aiheutuu työmarkkinoille osallistumisesta lisäkustannuksia, joita ei esim. työttömälle säännönmukaisesti aiheudu. Esimerkiksi työmatkat, työpaikkaruokailu, työvaatetus ja lasten päivähoidon järjestäminen aiheuttavat työssä käyvälle kustannuksia. Näitä kustannuksia ei oteta verotuksessa huomioon täysimääräisesti vähennyskelpoisina erinä (esim. työmatkakuluja ei voi alle 600 euron osalta vähentää verotuksessa, myös ravintoetu on veronalainen etuus), vaan näitä kompensoidaan veronalaiseen ansiotuloon kohdistet- 2
Ministerin vastaus KK 177/2009 vp Matti Kangas /vas ym. tavilla vähennyksillä (tulonhankkimismenot) sekä ansio- ja työtulovähennyksillä, jotka siten alentavat työtuloa saavan veroastetta. Helsingissä 20 päivänä huhtikuuta 2009 Valtiovarainministeri Jyrki Katainen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 177/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Matti Kangas /vänst m.fl.: Vad tänker regeringen göra för att befria arbetslöshetsdagpenningen från skatt? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Dagpenningförmånerna var befriade från skatt ända fram till början av 1980-talet. Men det visade sig att skattefriheten gav upphov till problem av olika slag, bl.a. fall med överkompensation, inkonsekventa ersättningsnivåer och även i övrigt inkonsekvens mellan skattefria och skattepliktiga förmåner. På grund av dessa problem ändrades de skattefria förmånerna till skattepliktiga och samtidigt höjdes nivån på dem så att nettoförmånerna i princip inte understeg motsvarande skattefria förmåner (den s.k. SOVE-reformen). Således beaktas beskattningen redan när man fastställer nivån på de sociala trygghetsförmånerna. Vid beskattningen är utgångspunkten att inkomsterna från alla inkomstkällor i princip är beskattningsbara. Den finländska beskattningen har utvecklats konsekvent och målet har varit att bredda skattebasen samtidigt som man har försökt hålla skattesatserna på en skälig nivå. Vid bedömningen av nivån på de sociala förmånerna är det viktigt att man, i stället för att uppmärksamma beskattningen av förmånerna eller deras bruttobelopp, inriktar sig på de disponibla inkomsterna. En väsentlig fråga är vilken inkomstnivå man vill trygga i bestämda situationer. Det belopp som återstår av den sociala förmånen efter skatt handlar i högre grad om nivån på den sociala förmånen än om hur den behandlas i beskattningen. Dessa frågor diskuteras som bäst i SATA-kommittén som har tillsatts av social- och hälsovårdsministeriet. Till följd av den djupa ekonomiska recessionen i början av 1990-talet steg arbetslösheten i Finland till rekordhög nivå. Långvarig arbetslöshet kan leda till fullständig utslagning från arbetsmarknaden. I Finland har man medvetet gått in för att bygga upp ett sådant skattesystem som i så hög grad som möjligt stödjer och sporrar till sysselsättning. Beskattningen av arbete har systematiskt lindrats i alla inkomstklasser och i synnerhet bland låginkomsttagare, så att det i alla lägen ska vara ekonomiskt mer lönsamt att arbeta än att vara beroende av sociala inkomstöverföringar. En beskattning av detta slag undanröjer också arbetslöshetsfällorna i sådana fall då tillfälliga förvärvsinkomster sänker nivån på förmånerna i den utsträckningen att det inte lönar sig att ta emot tidsbegränsade eller kortvariga arbeten. Det är motiverat att beskatta arbetsinkomsterna lindrigare än inkomsterna av förmåner även av den orsaken att arbetstagaren har merkostnader för att delta i arbetsmarknaden. Det är fråga om kostnader som till exempel den som är arbetslös normalt inte behöver betala. Exempelvis arbetsresor, arbetsplatsmåltider, arbetskläder och barndagvård medför kostnader för den som arbetar. I beskattningen beaktas inte dessa kostnader fullt ut som avdragsgilla poster (t.ex. den del av kostnaderna för arbetsresor som understiger 600 euro får inte dras av i beskattningen, också kostförmånen är en skattepliktig förmån). Den skattskyldige kompenseras för kostnaderna genom avdrag 4
Ministerns svar KK 177/2009 vp Matti Kangas /vas ym. från den beskattningsbara förvärvsinkomsten (avdrag för inkomstens förvärvande) och genom förvärvsinkomst- och arbetsinkomstavdrag, vilka således sänker skatteuttaget för mottagaren av arbetsinkomsten. Helsingfors den 20 april 2009 Finansminister Jyrki Katainen 5