Timo Koskinen LYDMILA NIEMINEN o.s. KOSKINEN MUISTELEE VASKELAN VUOSIAAN Oliko teillä karkkeja lapsena? Nii, isä ko tul kaupast, ni hänel ol semmone papertötteröst tehty tälläne näi ni siel ol nitsoi, sellasii aniskaramellilöi paperi seas, sellasii kovvii. Hänel ol tälläne tapa. Tiä tapahtu sillo, ku oltii jo erilliä, ku meil, Vana-setäl ja Heik-setäl ol kaikil omat talot ja hottiet. Mie oli nuorin. Toiset ol jo isoi. No, ei meil kaheksal lapsel olt ku kaks kolm vuotta vällii, ku jo seuruava tul. Alekka ol syntynt 1899 ja mie uon 1916. Teillä olikin aika varakas talo silloin, niin että oli varaakin tuollaisiin ostoksiin? En mie tiije, olik se niin varakas. Mut tuota, siel ol tälläisii perinteitä. Joka lauantai paistettii piirakkoi, toista sattuo kappaletta ain kerral. Meil ol kolm naista paistamas sillo. Mamma kypsens ja sit ol kaks miniää siin keral. Otrasii paistettiin ja ryynpiirakkoi paistettiin ja tälläsii. Mut sillo ko niitettii suurel joukol viljaa, sirppilöil, ol niiko talkoot ja ol niiton loppiaiset, ni sillo isä toi kaupast vesrinkellöi. Katsos sillo juhlittii tällei, ko ei jouvettu itse leipomaa, sinäpäivän. Vesrinkelit olt narus. Kyl myö syötii sillo ku mie olin nuoren niitäkii, mitä Viipuri rinkeliks sanottii. Viipuri rinkel ol iha er rinkel. Se ol iso. Enne vanhua niä rinkelit olliit mahottoma hyvvii. Sillo ku ei olt näitä pakastekuappiloi, vehnäset homehtuit ja kuivettuit kot'olois. Sen tähe niitä tehtiin korpuiks, jot säilyit. Rauha Koskisen papereissa luki, et Vaskelassa oli semmonen mallitila. Heik-setäl ol. Talo ol siin mei naapuris tien toisel puolel. Hänel ol kans monelaisii kunna hommii. Hiä ol ulosottomies, ajo isättömmii lapsii asjoi ja hoiti muitakii puuhii niis kunna touhuis. En mie tiiä, olik se häne talo sit sen erikoisemp talo. Iha sama malli ol meikii talol ku Heik-setäl. Hiä laitto kauniin kuusaijan siihen talon ja puutarhan ympäril. Siel ol mamman kasvattamat omenapuutkii, ajattele miun mammani kasvattamat. Nyt kerron tämänkii siul. Jussi, siu ukkiis (Johannes Koskinen), saip kummiltua omenan. Se ol iso ja Mamma (Tatjana Koskinen) sano, et älä puota hukkua niitä siemenii. Jussi siäst siemenet tarkast ku ol ens syönt omenan yksinniä ja anto sit siemenet mammal. Siel, katsoha sie, ol tälläsii korkeita kivaitoi pello pientareilla. Tälläse kivaija kuppielt mamma selvitti muata ja laitto siemenet itämiä. Ja ne it. Sielt nous taimii nii paljon ku ol niitä siemeniikii. Niä puut kasvo nii, jot ne oli jo issoi. Mut ain muut pilkkasiit, ku Tanu-Mamma (Tatjana) läks iltasil sin kivirauniol niitä hoitamuan, jot mykrät ei niitä syöniet. Hiä laitto sit jottai lannotustakii ja kastel niitä. Toiset tykkäsiitkii, jot Tanun on se puutarha. Mut sit ku sitä suurperheen talloo jaettiin kolme veljekse kese, nii jumantsukka, sit männiit jakamuan nämä mamman kasvattamat omenapuutkii joka talol. Heik-setä otti ja Vana-setä otti. Eihä muita omenapuita olt heist kelliä. Ne oli kuitekii viel nii pienii puita, et ne sai kaivettuu ylös ja siirrettyy uutie paikkua. Tälläne tapaus ol näihe kolme puutarhoi alkun. Vaik Heik-setäl ol mallitalo, ni ei hänel olt ens yhtiä muuta ku niä mamman kasvattamat omenapuut, viis omenapuuta. Mie muistan, ku Alekka ol mänt siihe ku ukot jakkoit näitä omenapuita. Alekka ol sanont et kui työ voitta niä mamman kasvattamat omenapuut jakkua. Ei hyö siint välittänniet, jakkoit vua. Siint Heik-
setäl ol omenapuut puutarhassua. Olivatko meidänkin puutarhan omenapuut tätä samaa perua? No, samoi mamman kasvattammii siel ol neljä puuta. Pitää joskus koettaa ottaa sieltä mukaan mamman omenapuu. Kuule, Pukin Taimi toi miul raakileita sielt. Ne ol ku möhkäleitä, kuivanniet sellasiks. Miu issäin Kostin isännyyve aikan ei viel istutettu marjapensaita. Mut ku hiä ol kuolt ja sit siu ukkiis rupes siihe isännäks, ku Alekka ol mänt perreinie uuvel tilallie Viipuri lähel Juustilaan, ni siu ukkiis niitä jostai hankki. Siel ol sillo jo maatalousneuvojii. Siellähän oli myös syreenipensas. No, se ol mamman tuoma syreenipensas. Ol ikkuna al. Kuulemma kasvua vielkii siin. Marjapensuat ol omenapuihe takan muantielle päi. Sota-aikan sotiluat kuulemma ottiit ne marjapensasrivit ja veivät juoksuhautohie suojaks. Kun issäis män käymiä välirauha aikan, ni siel ei olt yhtiä marjapensasta. Niä omenapuut ja syreeni jäi miun mielehein. Sillo enne lampaat ol jossain yhteisis metsis. Jokahine peltuosa aitas ainakii muantie puolelt. Lampuat sai olla luonno hotteis mis tahtoit. Jossai ettiäl mamma ol olt lampaita etsimäs ja sielt ottant syreeni taimen. Ja ku tul sen taime kans kottiin, ni sanoi miul: "Kuule, mie uon nii väsynt, jot mäne sie istuttammua tiä syreenipuska." Mie istutin sen puskan kamari ikkuna alle. Olha niitä villin kasvaneita pensaita. Onhan miulkii tuos kaks villii, loput on jalostettui. Oliko Larin Parasken pojan vaimo meidän Tanu-Mamman serkku? Niin juu, hiä ol Parasken miniän Tatjanan serkku. Vasun Tanuks tätä sanottii. Häne tyttäriese Maria ol miul pikkuserkku. Tiän Marian lapsii elliä viel. Maria ol Parasken pojan Vasilin tytär. (Larilan tämän sukuhaaran nykyinen nimi on Airasvuo. MV) Miten lähipiirissä elettiin? Heiki mallitilal ol ain muatalouskoulu harjoittelijoi. Sassa (Aleksandra) ol emäntä talossa. Hiä laitto ruuan. Yks Vaskela koulu opettaja ol yksinäine mies ja käi syömäs heil. Ja tuota, heil ol kyllä palvelija, ku pojat oli pienii. Pojist Paavo oli kaupas myymäs. Ei tult peltotöihe koskua. No, Eino sit tek mitä pit tehhä ja renki ol sit viel. Meijä talos ol tälläne systeemi niin kauan kuin isä eli. Nii, Alekka ol naimisis. Häne vaimuose nim ol Elisa. Alekka kulki mualimalla. Hiä oli semmone mies, joka ei paljo kot'töitä teht. Hiä ol metsätyömail ja tukiuitois pomon. Hiä ol kans Kalevan henkivakuutusyhtiön asiamies. Muut pojat, mikäli mie muistan, aikuisiiha hyökii olliit, tekkiit talon töitäkii. Siukii ukkiis män naimissii, ku mie viel kävin kouluu. Sillo meil ol kaks miniää ja näihe lapsii. Mie olin kans auttamas. Ja sit tul semmone aika, et Saaroisissa alettiin tehhä satamatöitä. Ukkiis Jussi ja veljiese Heikki alko käyvä satamua rakentamas. Oli varmaan aallonmurtaja. Siitähän tehtiin sellainen pitkä laituri. Vuostolkul ne siel olliit. Siel Koskise Mikkokii tähä Rauhaan tutustu. Tuota, Heikki ja Jussi käivät siel töis ja mie muistan ku mie sain aika usei hevose kans viijä ne sin muantai uamun ja lauantain illal hakkii ne pois hevosel. Toistakymment kilometrii, kyl siit aika pitkä matka tul. Eemeli ja isä tek kot'töitä. Sit ku isä kuol, ni Eemeli sanoi, tuota nyt o asia niin ku satama ol tult
valmiiks ja Heik ja Jussi tulliit kottii töihi ni Eemeli sano, ett nyt o hänen vuoruose lähtie mualimalt leipäns hakemua. Mie muistan, ku hiä näk lehest jos sie nyt olet kiinnostunut, ku mie lörpöttelen no, hiä näki lehest, jot nyt o tukinuitto jossakin ja läks sin. Siel ol metsäpirttiläine mies ottamas työhö. Eemeli män sinne ilmoittammua itsiese töihi. Tää kysy, tuota onkos siul suojeluskunna jäsenkirja. Eemeli sano, et ei uo. No ei meilkiä uo antua siul työtä. Eemeli sano, et kyl mie jostain suan töitä vaikken olekua suojeluskunna kirjois. Katsoha, sillo ol nii kova tiä suojeluskunta-uate. Ei meijä pojist kukkua eikä muutkua Koskise pojist kuuluniet suojeluskuntua. Eivät halunniet. Kaik olliit vapaussova aikan valkosii puolel. Kukkua ei olt kommunisti. Ei siel olt koko pitäjäs kommunistii vua rehellissii mualaisliittolaisii. Meijä kyläs meijä Alekkakkii ol maalaisliito osasto puhheejohtaja vähä aikua. Herrane aika, oliha miekii ain iltamis näytelmis ja tälläsis, eikä kuuluttu suojeluskuntaan. Mihin Eemeli sitten meni? Hiä män Juustillua Aleka luoks ja löys työtä jostakii. Miten Ukkini Johannes ja Maria tapasivat toisensa? Talot ol iha vierekkäi. Ei tarvint kaukua hakkie. Kyl hyö toisiese tunsiit lapsest ast. Suvimäki ol iha naapuris. Tie vua ol siin välis. Juu, tätä mie käin sanomuan, et siel miäjel olliit talot nii likel toisiua, et käviit jo ahtual. Sit ku erosiit, isä läks sielt kylämiäjelt uutie talohie kose rannal ja Heik-setä siihe mei vierie. Vana jäi perreinie siihe vanhal Ikka-Peko paikal. Hänelkii ol tehty siihe uus talo ja muut rakennukset. Ne Vaskelan talothan olivat Suvanto-järven rannalla ennen kuin se Taipaleenjoki puhkes. Oliko meidän uuden talon paikka entistä järven pohjaa? Ol varmasti. Katsos, siel ol ne penkeriet ja tarut kertuo, et se kaik o olt järve al. Siellä oli varmaankin hyvää peltomaata. Ol, ol, ol!
Lauhala eli Konstantin "Ika Kost" Koskisen talo sijaitsi aivan Vaskelankosken partaalla. Täysin samanlaiset rakennukset olivat myös Rantalassa "Ika Heikillä". Veljekset Kosti, Vana eli Juho ja Heikki rakensivat vuosien 19171919 tienoilla, ennen suurperheen eroamista, kaikille uudet talot ja muut rakennukset. Ero ja varsin merkittävän omaisuuden jako sujui veljesten kesken erittäin sopuisasti, Vaskelan kuulun yksituumaisuuden mukaisesti. Naisten vikinöille ei korvaa kallistettu tärkeissä asioissa. Isännällä oli tuohon maailmanaikaan yhtä vahva päätösvalta kuin kapteenilla edelleenkin laivassaan. Kuva on otettu Aulis Koskisen kodin seinällä olevasta Lauhalasta maalatusta taulusta. MV Lauhalan sisarusjoukko Tatjana-äidin 80-vuotispäivillä 1959. Vasemmalta Johannes, Aleksander, Maria Arolainen, Lydmila Nieminen, Helena Lamppu ja Heikki. Tytär Anna Laurila menehtyi lapsivuoteeseen vuonna 1932 ja poika Emilian kuoli tapaturmaisesti vuonna 1948. Kuvan on antanut käyttööni Timo Koskinen. MV
Lauhalan isäntä "Ika Kost" Koskinen, 18691937. Kuvan on antanut käyttööni Timo Koskinen. MV Maria Johanneksenvaimo Koskinen o.s. Suvimäki, aiemmin Jeremejev, 1904 1985. Kuva on todennäköisesti 1920luvulta. Kuvan on antanut käyttööni Timo Koskinen. MV Emilian eli Eemeli Koskinen, 1912 1948, asevelvollisena Valkjärvellä. Kuvan on antanut käyttööni Timo Koskinen. MV Lydmila Koskinen s. 1916, myöhemmin Nieminen, lottana Karhumäessä. Tällä hellalla hoidettiin 5060 ihmisen ruokahuolto. Kuvan on antanut käyttööni Timo Koskinen. MV
Heikki Koskinen, 19071983, oli sukeltajana Saaroisten kalastussataman ja aallonmurtajan rakennustyömaalla 1930-luvun alussa. Kuvan on antanut käyttööni Timo Koskinen. MV Heikki Kostinpoika Koskinen (toinen vasemmalta) ja serkkunsa Mikko (Nikolai) Juhonpoika Koskinen (kolmas vasemmalta) olivat muotia seuraavia miehiä. Tosimiehen asuun kuuluivat 1920ja 1930-lukujen vaihteen tienoilla mm. pitkävartiset saappaat, lierihattu ja pikkutakin alle pantu värikäs ja leveä kaulaliina. Kahta muuta kuvassa olijaa ei ole tunnistettu. Kuvan on antanut käyttööni Timo Koskinen. MV
Vasemmalla seisoo Raimo Nyberg ja kiveen nojaa hänen äitinsä Helena Nyberg o.s. Jäske. Edessä on Lydmila Koskinen, myöhemmin Nieminen. Hänen sylissään istuvaa palleroa ei ole tunnistettu. Lydmilasta oikealle ovat 1.1.1938 syntyneet kaksoset Martti ja Salme Lamppu, Pirkko Lamppu ja Helena Lamppu o.s. Koskinen. Kivellä istuvat Aila Koskinen, Pirkko Lamppu,Aulis Koskinen ja Aaro Koskinen. Taustalla seisoo Ester Koskinen o.s. Loponen. Vaskelankosken äärellä otetun kuvan täytyy kaksosten koosta päätellen olla vuodelta 1939. Kuvan on antanut käyttööni Aulis Koskinen. MV Vaskelankoskella ennen Talvisotaa. Kuvassa vasemmalta sisarukset Aaro, Aila ja Aulis Koskinen sekä Koskisten paimenpoika. Kivellä istuu Raimo Heikinpoika Koskinen. Hänestä huolehtivaa henkilöä ei ole tunnistettu. Kuvan on antanut käyttööni Aulis Koskinen. MV
Laitilan sotilassairaalan toipilaita. Johannes Koskinen, 19051970, on kolmas oikealta, käsi "paketissa" ja kantositeessä. Kuvan on antanut käyttööni Aulis Koskinen. MV
Sota-ajan välttämättömyys Vaskelassa asuvalle siviilille. Nikolai Suvimäen, ent. Jeremejev, 2.7.1942 päivätty oleskelulupa. Oleskelululuvan on antanut käyttööni Aulis Koskinen. MV