Insinööritoimisto Sulin Oy:n asiakaslehti nro 1/05 PINTA
pääkirjoitus Tapiolan uimahallista tehdään nykyaikainen monitoimihalli Tavattiin messuilla Saumaaminen tehtiin pursottamalla, jolloin työ nopeutui ja materiaalihukka pieneni. Laatoitettavaa tässä mielenkiintoisessa ja monta yllätystä sisältäneessä kohteessa on noin 3 000 m2, kertoo työmaainsinööri Ville Sivunen uimahallia urakoivasta YIT Rakennus Oy:stä. tekniikka oli nykyaikaistettava ja rakennettava uusi monitoimiallas, porealtaita ja höyrysaunoja, kertoo saneerauksen lähtötilanteesta rakennuttajainsinööri Risto Vilkki Espoon kaupungin talonrakennusyksiköstä. Talven JULKISIVU 2005 -messuilla Wanhassa Satamassa tuotteisiimme tutustui suuri määrä alan ammattilaisia. Suunnittelijoilta saimme kivasti ennakkotietoa tulevista kohteista ja tuotteitamme käyttäneiltä urakoitsijoilta saimme runsaasti positiivista palautetta. Kiitos, että tulitte tapaamaan meitä. Tapiolan uimahalli on museoviraston suojelema aikakautensa erikoinen kohde, joten jokainen toimenpide on harkittava tarkkaan ja hyväksytettävä museoviranomaisilla. Hillittyjä värejä Haasteellinen kohde Herätitte mielenkiintoisia keskusteluja niin rakentamisen laadusta kuin tuotteistammekin. Etenkin uutuustuotteemme, betonin kiteytymällä tiiviiksi tekevä XYPEX, herätti runsaasti kiinnostusta. On hienoa olla tavarantoimittajana perinteisissä ja arvostetuissa kohteissa kuten Espoon Tapiolan uimahallissa ja Tampereen 1950-luvulla rakennetun As Oy Koskentien saneerauskohteessa. Luotan tuotteidemme laatuun ja niillä toteutettujen rakenteiden kestävyyteen. Tästä on näyttöä ja kokemusta pitkältä ajalta. Rentouttavaa Kesää toivottaen! Jarmo Bragge tekee vaativaa saumaustyötä Asemakaavassa suojeltavaksi merkityn Tapiolan uimahallin saneeraus- ja laajennus on ollut tekijöille haastava, mutta mielenkiintoinen kohde. Dick Sulin toimitusjohtaja Vuonna 1964 valmistunut Tapiolan uimahalli on osa arkkitehti Aarne Ervin suunnittelemaa Tapiolan keskusta. Uimahalli nivoutuu osana maisemaan ja on tärkeä osa Tapiolan altaan ympäristöä. Uimahallin elinkaari oli loppusuoralla. Vuosien aikana oli tehty ainoastaan ylläpitävää kunnossapitoa. Hallin vanha Insinööritoimisto Sulin Oy:n asiakaslehti PINTA. Toimituskunta: Dick Sulin, Jouni Hallikainen, Raimo Ikonen 2 Katso uudistetut nettisivumme! Suunnittelutehtävä oli miellyttävä ja haastava. Uutta monitoimiallasta ja kuntosalia varten uimahallia piti laajentaa. Uuden ja vanhan osan suhdetta on harkittu hyvin tarkkaan eikä uusi osa saa kyseenalaistaa vanhaa rakennusta, mietiskelee korjaus- ja laajennussuunnitelman pääsuunnittelija arkkitehti SAFA Antti Luutonen Arkkitehtitoimisto Nurmela, Raimoranta, Tasa Oy:stä. Uuden rakennusosan sisäpuolta leimaa puhtaaksivalettu betoni. Valittu rakennusaine halutaan näyttää, kertoo Luutonen. Uuden altaan ja lattian laattojen väri on sovitettu ympäröiviin rakennusosiin. Väreiksi valittiin valkoinen ja harmaa, joka on sävyltään lähellä puhtaaksivalettujen rakennusosien väriä. Uimahallin alkuperäisen osan ikkunasivun kaksi pilaria uusittiin ja valettiin itsetiivistyvällä betonilla, jonka jälkeen ne maalattiin valkoisiksi. Pilarien muottien sisäpinnasta tehtiin mahdollisimman samankaltainen kuin alkuperäisten muottien jättämä jälki oli. Muut pilarit saatiin entisöityä pienemmin toimenpitein. Ville Sivunen tarkastelee työn laatua. Uimahallin lattiassa ja altaiden reunoissa käytettyjä kellertäviä laattoja ei enää valmisteta, joten uudet laatat teetettiin vanhan mallin mukaan, valottaa Antti Luutonen erästä mielenkiintoista yksityiskohtaa. Samoin keltaisten lattialaattojen väriin sointuva saumaväri tehtiin erikoistilauksesta Sulin EP Kiinnitys- ja Saumausmassasta. Haluttiin luotettava vesieristys ja sauma-aine Kohteen rakennesuunnittelun toteutti toimistopäällikkö Veikko Voho JP-Kakko Oy:stä. Sekä rakennesuunnittelija että arkkitehti valitsivat muista uimahalleista satujen hyvien kokemusten perusteella altaiden vesieristykseksi, laattojen kiinnitysmateriaaliksi ja sauma-aineeksi Sulin Oy:n epoksin. Rakennuttajan oli helppo hyväksyä tämä materiaalivalinta omien käyttökokemustensa perusteella. Yhteisellä päätöksellä altaiden vedeneristys sekä altaiden, pesu- ja saunatilojen laattojen kiinnitys sekä saumaaminen tehtiin Sulin EP Kiinnitys- ja Saumausmassalla. Sillä saavutetaan sileä lähes keraamista laattaa vastaava saumapinta, joten kovaan kulutukseen joutuva sauma pysyy vuodesta toiseen hygieenisenä ja helppohoitoisena. Uimahallisssa on 3 000 m2 laatoitettavaa pintaa. Laatoittajilla on apunaan valokuvia vanhasta lattiasta ja kaakeloitujen kaarien muodoista, jotta lattiasta saadaan mahdollisimman tarkasti alkuperäisen näköinen. Pesutilojen laatoituksessa on mukailtu alkuperäisiä värityksiä käyttämällä valkoisia, turkooseja ja keltaisia vakiolaattoja, jotka saumataan samansävyisillä Sulin EP Kiinnitys- ja Saumausmassan väreillä. Tapiolan uimahalli avautuu yleisölle loppuvuodesta, jolloin asiakkaat pääsevät ihastelemaan hienoa lopputulosta.
As Oy Koskentien julkisivun saneerausurakka on Ilkka Laurellille vaativa kohde ja pitkäaikainen referenssi. Huolellinen käsityö ja Keim-maali jatkavat julkisivun ikää Ilkka Laurell on edennyt rapparista julkisivusaneerauksiin erikoistuneen yrityksen omistajaksi. Tamperelaisten 1950-luvun talojen julkisivusaneeraukset ja rappauspinnan maalaamiset Keim-maaleilla ovat hyviä referenssejä. Ilkka Laurellin kipinä rapparin ammattiin syttyi nuorena hänen työskennellessään rakennuksilla. Se viehätti, kun oman käden jälki jäi näkyviin. Jo 22-vuotiaana vuonna 1990 hän perusti oman yrityksen. Vuosia toiminta pyöri pienessä mittapuussa, mutta muutama vuosi sitten liikevaihto lähti voimakkaaseen kasvuun. Tamperelainen Rappaustekniikka Laurell Oy on erikoistunut rapattujen julkisivujen saneeraukseen. Yrittäjä itse keikkui vielä pari vuotta sitten rakennustelineillä kauha kädessä. Työmäärän reipas kasvu johti siihen, että Ilkka itse päätti siirtyä johtamaan yrityksen toimintaa ja hallintoa. 4 Olen työmailla tottunut siihen, että hiki lentää, on nälkä ja paikkoja kolottaa työpäivän jälkeen, tuumii Ilkka työn toimenkuvansa viimeaikaisesta muuttumisesta. Liekö tästä johtuvaa, että hän on nykyisinkin jatkuvasti liikkeellä ja jatkaa totutusti pitkää työpäiväänsä uinnin, tenniksen, jääkiekon, golfin, autourheilun ja ratamoottoripyöräilyn parissa. Halu tehdä laadukasta työtä Rappaus on käsityötä, ja työn jälki jää kaikkien arvioitavaksi. Ilkan tavoitteena on aina ollut tehdä laadukasta kaikkien katseet kestävää työn jälkeä. Tämä sama tavoite on asetettu myös yrityksen työntekijöille ja yhteistyökumppaneiksi valituille aliurakoitsijoille. Pari vuotta sitten Ilkka Laurell ja laadukas Keim Purkristalat Perinteinen 2-komponenttinen Silikaattimaali kohtasivat ensimmäisen kerran. Rappaustekniikka Laurell Oy saneerasi ja maalasi Keimmaalilla 1950-luvulla rakennetun As Oy Tampereen Sammonkatu 8 10 talojen julkisivut. Tuttavuus Keimin kanssa jatkui viime kesänä, kun tamperelaisen As Oy Koskentien talojen julkisivut vaativat kunnostamista. Koko urakka käsittää noin 20 000 m 2 kunnostettavaa seinäpintaa. Kolmessa vaiheessa toteutettavasta julkisivusaneerauksesta Laurell urakoi ensimmäiseksi toteutetun kolmen talon saneerauksen ja voitti urakkakilpailussa myös toisessa vaiheessa suoritettavan urakan. Vanhaa julkisivua kunnioitetaan As Oy Koskentie muodostuu kymmenestä erillisestä, 1950-luvulla kolmessa eri vaiheessa rakennetusta kerrostalosta. Talojen runko on tiiltä ja kuoren ulkopuolella on pinnaltaa rapattu ja kalkkimaalilla maalattu 15 17 cm paksu kaasubetoni. Kohteessa ei ole aikaisemmin tehty laajaa julkisivu- ja parvekesaneerausta, joten töiden valmistelu aloitettiin teettämällä iäkkäästä kohteesta kuntotutkimus. Tämän perusteella saneerauksen suunnitteli Heikki Käkönen A-Insinöörit Oy:stä. Tilaaja halusi säilyttää ja kunnostaa alkuperäisiä rakenteita, selvittää tilaajan antamaa ohjeistusta tutkimus- ja suunnitteluosaston johtaja Heikki Käkönen. Ikkunoiden osalta päädyttiin vanhojen 2lasisten ikkunoiden kunnostamiseen. Ne irroitetaan ja kunnostetaan sekä maalataan lämpimissä verstastiloissa ja asennetaan kuten alun perin 2-lasisina paikoilleen. Julkisivun rappauksen kunnostamisen osalta oli kaksi vaihtoehtoa. Joko piikataan vanha rappaus kokonaan pois, uusitaan rappaus ja seinä maalataan kalkkimaalilla. Toisena vaihtoehtona oli pestä vanha seinäpinta, tehdä halkeamatäyttöjä täytemassan ja maalin seoksella, paikkarapata seinä ja maalataan se 2-komponenttisella silikaattimaalilla, erittelee Käkönen vaihtoehtoja. Perinteinen ratkaisu tähän päivään Kerrostalojen rappaus oli ikäisekseen pääosin hyvässä kunnossa. Tilaajan tavoitteiden mukaisesti korjausvaihtoehdoksi valittiin paikkarappaus ja Keim Purkristalat Perinteisellä 2-komponenttisella Silikaattimaalilla maalaaminen, joka vahvistaa vanhaa rappausta. Ainoastaan etelän puoleiset erittäin rapautuneet seinät päätettiin uusia kokonaan As Oy Sepänkatu 10:n julkisivu saneerataan ja käsitellään Keimillä. Lopullinen väri valitaan värimallien perusteella. Asuntoyhtiöön kuuluu kaikkiaan kymmenen rakennusta, joiden saneeraus toteutetaan vaiheittain. Koska saneeraus toteutetaan kolmessa osassa, maalataan kulloinkin saneerattavat julkisivut hieman eri värisävyillä, kuten talot suunnitellut arkkitehti on aikanaan määritellyt. Näin alueelle saadaan ilmettä ja kunnioitetaan alkuperäistä arkkitehtuuria. Keim Purkristalat Perinteinen 2-komponenttinen Silikaattimaali sitoutuu yhdeksi kokonaisuudeksi alustan kanssa. 2-komponenttisuus antaa mahdollisuuden huomioida kohteen alusta, rakenne ja kunto, eli maali mukautuu kohteen mukaan. Keim Purkristalat ratkaisut perustuvat pitkään elinkaariajatteluun. Tässä kohteessa maalausohjelman alustaa korjaava ominaisuus oli tilaajalle selvää rahaa säästävä ominaisuus ja pitkäaikainen ratkaisu. Vanhimmat alkuperäismaalatut ja alkuperäiskunnossa olevat Keim-kohteet ovat 1890-luvulta. 5
Kalliorakentamisen määrä kasvaa Aquella Eristysainetta tarvitaan Hyvällä palvelulla pärjää Tamperelainen Laattakeskus Kari Heino keskittyy asiakaspalveluun, laadukkaisiin tuotteisiin sekä yksilölliseen sisustamiseen keraamisilla laatoilla. Palvelulla pärjää, napauttaa Elina Heino itsevarmasti. Kun tamperelainen Laattakeskus Kari Heino Ky aloitti toimintansa vuonna 1974, liikkeessä myytävään laattavalikoimaan kuului 20 mallia. Nyt vaihtoehtoja on satoja. Kylpyhuonetarvikkeiden, laattojen ja saumausaineiden myyjiä on Tampereen seudulle tullut vuosi vuodelta lisää. Pelkästään hinta ei voi toimia kilpailukeinona. Erikoisliike keskittyy palveluun, asiakasystävälliseen nettohinnoitteluun ja myy laadukkaita tuotteita. Runsas varastovalikoima Aquella Saumausaineita Liikkeen asiakaskunta muodostuu kuluttajista ja laatoitusurakoitsijoista. Pienasiakkaiden ostamat saumausaine-erät ovat muutamia kiloja ja pienempiä 1, 4 ja 10 kg:n pakkauskokoja. Urakoitsijoiden tarpeisiin myydään 30 kg:n suurpakkauksia. Olemme Tampereen seudulla ainoa erikoiliike, jolla on tarjota näin kattava valikoima Aquella Saumausaineita suoraan omasta varastosta. Meiltä asiakas saa heti kaikkia Aquellan värivaihtoehtoja, vakuuttaa Elina Heino saatavuudesta ja liikkeen palveluvalmiudesta. Laatoitushankkeen kokonaiskustannuksista saumausaineen osuus on varsin vähäinen. Koska sauma on laatoituksen heikoin lenkki, on laadukas, 6 vaikkakin kilpailevia tuotteita kalliimpi, Aquella Saumausaine asiakkaalle järkevä valinta. Aquellan muodostaa sileän, tiiviin ja helppohoitoisen saumapinnan, siksi suosittelemme sitä. Palvelu tuo lisäkauppaa Elina Heino auttaa asiakkaitaan valitsemaan ensin laatoitettavan tilan seinälaatat, kun kyseessä on peseytymistilat. Sen jälkeen etsitään lattiaan sopiva, sävyltään yleensä tummempi lattialaatta. Yksityiskohtia pohditaan yhdessä: käytetäänkö seinään puista, metallista, lasista tai mahdollisesti keraamista pysty- tai vaakaboordia. Vaalean seinälaatan kanssa käytettävän Aquella Saumausaineen väri on usein marmorinvalkoinen. Tummaan lattiaan asiakas valitsee usein harmaan tai teräksenharmaan saumavärin vertailemalla sävyjä valitsemansa laatan kanssa. Sauman väriksi voidaan valita trendikäs, laatoitukseen sopiva ruskean sävy tai lämmin keskikeltainen väri. Erikoisliike pitää asiakkaansa tyytyväisenä palvelemalla, keskittymällä asiakkaan tarpeisiin ja myymällä laadukkaita laattoja ja laatoitukseen liittyviä oheistuotteita. Asiakas saa kaiken yhdestä paikasta laatoitusohjeita myöten. Pyrimme yksilölliseen sisustamiseen ja tarjoamaan oikean laatta oikeaan paikkaan. Myyjiemme pitää tietää myös laatan teknisistä ominaisuuksista. Nämä kaikki kuuluvat ammattiliikkeen myyjän perustietoihin. Aquella Eristysaine muodostaa vettä pitävän pinnan betoni- ja kalliopinnoille. Maali on helppo levittää ruiskulla ja sen vaalea pinta heijastaa valoa pimeissä tiloissa. Maanalaisia tiloja rakentamalla voidaan vähentää maanpäällisen tilan tarvetta ja varmistaa teknisten järjestelmien käyttövarmuus. Kalliotiloihin rakennetaan väestönsuojia, liikuntatiloja, laite-, huolto- ja varastotiloja sekä liikenneväyliä ja pysäköintilaitoksia. Helsingin kaupungilla on pitkät maanalaisen rakentamisen perinteet, ja se on ollut välttämätöntä kaupungin kehityksen kannalta. Arvioidaan, että maanalainen rakentaminen on monilta osin johtanut terveellisempään, turvallisempaan, taloudellisempaan ja ympäristön kannalta paremman asuin- ja toimintaympäristön luomiseen. Maanalaisen rakentamisen tarpeesta Suomessa kertoo pelkästään Helsingin kaupungin varausten lukumäärä. Syksyllä 2004 siellä oli erilaisia tulevaisuuden maanalaisia tilavarauksia lähes 200. Jatkossakin on betoni-, kallio-, ja rappauspintojen kosteuseristysmaaliksi soveltuvalla Aquella Eristysaineelle runsaasti tarvetta. Aquella Eristysaine ruiskumaalataan ohuina kerroksina maalattavaan pintaan. Helppo työstää Projektipäällikkö Leo Sorjonen JP-Suoraplan Oy:stä on suunnitellut kalliotiloja eri käyttötarkoituksiin noin 30-vuotta. Monissa suunnittelemissaan kohteissa hän on määritellyt kalliopintojen ruiskubetonipinnat käsiteltäväksi Aquella Eristysaineella. Maalaaminen tehtävä ohjeiden mukaan Aquella Eristysaine toimii vedeneristeen tapaan, läpäisee vesihöyryn, mutta vähentää veden tuloa ruiskubetonin läpi. Kohteesta ja tarkoituksesta riippuen Eristysaine levitetään 2 5 kertaan. Helppo aine levittää ruiskulla ja lopputulos vastaa yleensä asetettuja vaatimuksia, toteaa Sorjonen. Aquella Eristysaine ruiskutetaan kosteaan pintaan ohuina kerroksina niin, että huokoset täyttyvät. Ennen uuden kerroksen levittämistä varmistetaan, että edellinen kerros on sitoutunut ja uusi kerros kastellaan ennen seuraavaa käsittelyä. Välikerrosten kastelu ja jälkihoito on tehtävä valmistajan ohjeiden mukaan ja sitä on valvottava, jotta lopputulos on halutunlainen, täsmentää Sorjonen ohjeiden noudattamista. Aquella Eristysaine antaa pinnalle maalausefektin. Sen vaalea pinta heijastaa valoa ja antaa siten valoisamman ilmeen pimeisiin kalliotiloihin. Tarvittaessa Aquella Eristysaineen pinta voidaan maalata vaikka silikaattimaalilla, jos pinnassa ei muutoin ole jotakin erityistä haluttua ominaisuutta, muistuttaa Sorjonen. Aquella Eristysaine on kiviainespohjainen kosteuseristysmaali. Ruiskubetonipintojen vesivuodot on hoidettava tavalla tai toisella ennen eristysaineen levittämistä. Injektointi, Aquella Pikatulppa, salaojitus, viemäröinti ja haihdutusalusta ovat usein käyttökelpoisia tapoja. Asia ratkaistaan aina tapauskohtaisesti. 7
Joukkokirje Porapaalun työaukko tiivistettiin Aquella Pikatulpalla ja Xypexillä Keravan Prisman laajennustyömaalla koettiin joulukuussa pohjaveden valtava voima, kun rakennuksen alla sijaitsevan 1,2 metriä paksun betonilattian läpi porattiin työaukko porapaalun asentamista varten. Vesipatsas nousi noin 1,5 metrin korkeuteen ja pohjavettä tuli tulvimalla. Vettä pumpattiin kahdella suurtehopumpulla viikko ennen kuin veden paine laski sellaiseksi, että porapaalu voitiin asentaa, kertoo kohdetta urakoivan Skanska Talonrakennus Oy:n rakennusmestari Peter Broman. Seuraavaksi piti ratkaista, kuinka paalua ympäröivä rakenne ja työaukko saadaan vesitiiviiksi. Betonilattian alaosaan paalun ympärille lapioitiin sepeliä, jonka päältä tiivistäminen aloitettiin. Sepelin välistä pienellä paineella pulppuava pohjavesi tulpattiin Aquella Pikatulpalla. Pikatulppamassaa painettiin pieninä erinä aukon reunoille ja vuoto saatiin tyrehtymään noin kahdessakymmenessä minuutissa, kuvaa Broman. Työaukosta pulpunneen pohjaveden tulo aiheutti ylimääräistä vaivaa. Juotettu työaukko on nyt kuiva, osoittaa Peter Broman. Lopullinen tiivistäminen tehtiin työaukon juotosvaiheessa. Juotosbetoniin sekoitettiin Xypexiä, jolloin siitä saatiin vesitiivis ja painetta kestävä. Ainutlaatuinen Xypex Vettä pitävä juotosmassa tehtiin betoniin lisättävällä epäorgaanisella Xypex Admix lisäaineella. Xypex reagoi betonissa olevan hapen ja veden kanssa. Betonissa oleva kalsiumhydroksidi toimii katalyyttinä. Näissä olosuhteissa Xypex alkaa muodostaa pitkiä neulamaisia kiteitä, jotka täyttävät vähitellen betonin kapillaarihuokoset. Betonissa oleva vesi ikäänkuin muutetaan kiteiseen muotoon Testeissä betonin pintaan sivelty Xypex Consentraten kemikaalien on todettu kiteytyvän jopa 30 cm syvyydellä betonin kapillaarihuokosissa. Reaktio jatkuu niin kauan kuin kapillaarihuokosiin pääsee vettä. Xypexin vaikutuksesta betonirakenteesta tulee pysyvästi vesitiivis. Vesieristystapana Xypex on ainutlaatuinen menetelmä eikä sitä voi verrata mihinkään kalvolliseen vesieristeeseen. Xypexiä voidaan sekoittaa betonimassaan betoniasemalla. Sekoittaminen voidaan tehdä myös pumppuauton pyörivässä rummussa. Työmaalla Xypex Admix lisätään kuivalaastiin ja sekoitetaan huolellisesti ennen veden lisäämistä. Betoniasemalla Xypex Admixin lisääminen betoniin tehdään prosessin kuivapäässä, jonka jälkeen lisätään vesi. Lisätietoja: Insinööritoimisto Sulin Oy, www.xypex.com tai www.con-seal.com www.betongpartner.se Ormuspellontie 18, 00700 Helsinki Puhelin (09) 3505 700 Fax (09) 3511 228 www.sulinoy.fi Katso uudistetut nettisivumme!