K L U B I N P U O L I S O T O I M I N N A N O P A S 2006-2007 LIONS-klubien puolisotoiminta on vapaaehtoista ja -muotoista. Se on kuitenkin erittäin toivottavaa. Puolisotoiminnan tarkoituksena on lionsklubien sisäisen hengen kehittäminen ja lujittaminen sekä klubien ulkoisen toiminnan tukeminen. Puolisotoiminta vahvistaa lionsklubin henkeä ja siihen kuuluvien perheiden yhteenkuuluvuutta ja ystävyyttä. Me palvelemme näin myös toinen toistamme.
Teemat kaudella 2006-2007 Kansainvälinen presidentti: Kotimainen teema: N-piirin teema: We serve Me palvelemme Turvallinen tulevaisuus Palvelkaamme innolla paremman maailman puolesta Palvelu- ja varainhankinta-aktiviteetit Tärkeintä puolisotoiminnassa on yhdessäolo sekä uusiin ihmisiin ja asioihin tutustuminen. Kun puolisoista on muodostunut yhdessä viihtyvä joukko, voidaan toimintaan ottaa mukaan myös muuta toimintaa. Keskeisessä asemassa puolisotoiminnassa ovat tällöin lähimmäisiämme auttavat palveluaktiviteetit ja varojen keräystä edellyttävät varainhankinta-aktiviteetit. On tärkeää muistaa, että varaihankinta-aktiviteeteista kerättyjä varoja ei saa käyttää puolisoiden omaan keskinäiseen toimintaan ja virkistykseen vaan varat tulee lyhentämättöminä luovuttaa siihen kohteeseen, mihin varoja on ilmoitettu kerättävän. Omien hallintokulujensa kattamiseen puolisot voivat kerätä pienen jäsenmaksun tai koota varoja esim. kahvimaksulla, keskinäisillä arpajaisilla tms. On suositeltavaa, että käytössä olisi kaksi eri tiliä aktiviteettitili, jolle yleisöltä kerätyt varat kootaan ja hallintotili, jolle omasta keskuudesta, omaan käyttöön kerätyt varat kootaan. Puolisoiden aktiviteettivarat tulee liittää rekisteröidyn klubin tilinpitoon. On tärkeää muistaa, että Lions-järjestön säännöt ja lions-etiikka (löytyvät Lions-Vuosikirjasta) koskevat luonnollisesti kaikkea toimintaa, mikä tapahtuu lions-sanan ja -käsitteen nimissä. Keinoja puolisotoiminnan aktivoimiseksi Panostetaan ensin iloiseen yhdessäoloon, virkistymiseen, joukon tutustumiseen toisiinsa sitten mahdolliseen palvelutoimintaan ja ja vasta sitten varojen keräämiseen. Nimetään joku vetovastuussa oleva; ei välttämättä presidentin puoliso ja hänen tuekseen idearikas tiimi. Pyritään laatimaan toimintasuunnitelma
ideoidaan yhdessä tulevaa toimintaa uuden kauden alkajaisiksi otetaan huomioon yhteistapahtumat klubin leijonien kanssa asetetaan toiminnan pääpaino virkistäytymiseen, toissijaisesti palvelutoimintaan ja varainkeräykseen järjestetään kaikenikäisiä, myös pienten lasten vanhempia sekä klubin entisten jäsenten leskipuolisoita kiinnostavaa toimintaa. Järjestetään yhteistoimintaa oman klubin leijonien kanssa naapuriklubien puolisoiden kanssa lohkon ja alueen klubien kanssa paikkakunnalla toimivien muiden järjestöjen kanssa lähistöllä toimivien leojen kanssa. Huolehditaan uusien leijonien puolisoiden mukaan ottamisesta kutsutaan puoliso lionsklubin uuden leijonan vastaanottokokoukseen järjestetään myös nuorempia, pienten lasten vanhempia kiinnostavaa yhdessäoloa, esim. ulkoilutapahtumia ja lasten teatteria. Esimerkkejä virkistystoiminnasta erilaiset esitelmät (esim. terveys, työssä jaksaminen, luopuminen, eri maiden kulttuurit, pakolaisuus, puutarhanhoito, kirjaesitelmät, parisuhteen hoito, eläkelainsäädäntö, kotien turvallisuus, eri ikävaiheet lasten kasvatuksessa jne.) erilaiset tutustumiskohteet (esim. paikkakunnan teollisuuslaitokset, yritykset, vanhainkodit, muiden yhdistysten kokousillat, lähialueiden kulttuurikohteet, eri kulttuureita edustavat ravintolat jne.) konsertti- ja teatterimatkat (omalla paikkakunnalla, lähialueilla, Tallinnan kulttuurielämässä, kesäteatterissa) retket (paikkakunnan ulkoilu- ja luonnonsuojelualueet, kulttuurikohteet, museot jne.) liikuntatapahtumat (säännölliset peli-illat, eri liikuntamuotoihin tutustuminen: ratsastus, avantouinti, jooga, tanssikurssit, Naisten Kymppi, lionsklubien liikuntatempaukset jne.) kurssit (Marttojen järjestämät ruuanlaitto- ja sienikurssit, viinikurssit, himmelinteko, ensiapukurssit, pukeutumis- ja tyylikurssit, liukkaan kelin ajoharjoittelu jne) ilta tutustuen Lions-tietouteen (tutustumista Päämajan, Suomen Lions-liiton ja
oman piirin jne. kotisivujen antiin). Esimerkkejä palveluaktiviteeteista Vanhukset juhlat (vanhainkodin/palvelutalon/vammaisten palvelutalon väelle joulu-/kevät-/ vappujuhlat, yhteislauluhetki pitkäaikaispotilaiden osastolla jne.) talkoot (vanhuksen ja/tai vanhainkodin ympäristön haravointi, kukkasipuleiden istutus, syyssadon kerääminen, aitojen maalaus, kahvitus/letunpaisto leijonien ulkoilutapahtumassa jne.) vierailut vanhainkodeissa (ulkoiluttamista, seurustelua, lukuhetkiä, pieniä jumppahetkiä, yhteislaulutilaisuuksia, kauneudenhoitohetkiä jne.) kuljetusapua (kirkkoon, taidenäyttelyyn, konserttiin, kauppaan/kampaajalle jne.) yhteislaulutilaisuuksia ja juhlia paikkakunnan sotaveteraaneille. Aikuiset yksinäisten aikuisten mukaan ottamista lenkkipolulle, elokuviin, teatteriin, siivoustalkoisiin jne. lepohetki omaishoitajalle; lahjakortti kampaajalla käyntiin /jalkahoitoon jne. lukuapua näkövammaisille jne. Nuoret yhteisaktiviteetteja Leojen kanssa työvuoroja paikallisessa nuorisokahvilassa, discotilaisuuksissa, huumeiden vastaisissa infotilaisuuksissa jne. Lapset askartelutarvikkeita päiväkoteihin, kerhoihin (tilkkuja, lankoja, paperia jne.) tarpeettomiksi jääneitä kirjoja, sarjakuvalehtiä, urheiluvälineitä jne. iltapäiväkerhoihin sijaisvanhemmuutta ja isovanhemmuutta yksinhuoltajaperheiden lapsille kummilapsen ottamista esim. Sri Lankasta jne. Esimerkkejä varainhankinta-aktiviteeteista
arpajaiset, kirpputorit, myyjäiset; tuotto omasta myyntipöydästä tai koko tapahtumasta pöytävuokrien kautta buffetin järjestäminen erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin veikkausta; esim lämpötila/jäiden lähtö tiettynä päivänä lastenjuhlat, muotinäytökset jne. teematanssiaiset (esim. 60-luvun tyyliin), naamiaiset jne. konsertit; kirkko-, lasten- tai nuorisokonsertit teemaillat; esim. tunnetun luennoitsijan teeman ympärille joulupukkipalvelu Lions-joulukorttien, ARS-adressien, Punainen Sulka -tuotteiden myynti. Auta lähimmäisiäsi heidän koettelemuksissaan; surevat tarvitsevat myötätuntoasi, heikot ja vaikeuksissa kamppailevat tukeasi (eräs lions-periaatteista). Hyvää alkanutta toimintakautta 2006-2007 teille kaikille lämpimästi toivottaen Aune Blümchen PK-puoliso Lähde: VCC-puoliso Helena Rahkon toimintakautta 2004-2005 varten laatima ja C- piirin piirikuvernööripuoliso Leena Lappalaisen toimintakautta 2006-2007. varten päivittämä DG/PK -puoliso-opas.