LAUKAAN KUNTA. VALTUUSTO (Päivitetty 7.10.2010) Kokoukset. Osaa sisällöstä päivitetty 7.10.2010



Samankaltaiset tiedostot
LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää.

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO. Kokoukset

1 LAUKAAN KUNNAN VUOSI-ILMOITUS 2009

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo Yhteystiedot liitteessä 1.

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Sosiaali- ja terveyspalvelut JUUPAJOEN KUNTA

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää.

LAUKAAN KUNTA. KUNNANVIRASTO AVOINNA arkisin ma- pe klo 9:00 15:00

Kunnanvirasto, Laukaantie 14 PL 6, Laukaa

LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO ,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta

LAUKAAN KUNTA VALTUUSTO. Kokoukset. Pöytäkirja yleisesti nähtävänä. Valtuuston päätösvalta

2. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavoin kuin viran tai toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää.

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT

Perusturvalautakunta liite nro 1

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Keuruun-Multian terveydenhuollon kuntayhtymä

KUNNANVIRASTO Kunnanjohtaja

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SO 234/2013 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

TERVEYDEN- JA AVOSAIRAANHOIDON SEKÄ ERIKOISSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Oriveden palvelujen yhteystiedot

ASIAMIEHEN TEHTÄVÄT VANHUSASIAKKAAN OIKEUKSIEN TOTEUTUMISEN EDISTÄJÄNÄ. Sosiaali- ja potilasasiamies Arja Björnholm, Oulun kaupunki 20.3.

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja

Terveyspalvelut Minna Mutanen

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

Päivitetyt muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

ASIAKASMAKSULAIN JA -ASETUKSEN MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Perusturvakeskus No Kustannuspaikka Asiatarkistus/varatarkastaja Tiliöijät/varatilijöijä Hyväksyjä/varahyväksyjä

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut.

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

1 1) 1) Maksuprosentin Maksuprosentin osoittama euromäärä osoittama euromäärä

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita?

MIKKELIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PÄÄTEHTÄVÄALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

HYVINVOINTIPALVELUT. Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät. Oriveden palvelujen yhteystiedot 1.1.

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä kesällä 2010

Vakinaisten henkilötyövuodet yhteensä 129,52 10,00 4,00 0,00

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

Someron kaupungin organisaatio

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992)

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

PERUSTURVAN TOIMIALAN ORGANISAATIO PERUSTURVAJOHTAJA LIISA STÅHLE

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 61)

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

SÄÄ D Ö S K O K O E L M A

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa.

Transkriptio:

1 Osaa sisällöstä päivitetty 7.10.2010 LAUKAAN KUNTA Käyntiosoite Laukaantie 14 (kirkonkylä) S ä h k ö p o s t i Postiosoite PL 6, 41341 Laukaa Asian saattaminen vireille tai käsiteltäväksi Vaihde (014) 267 5000 sähköpostilla: kirjaus@laukaa.fi Neuvonta (014) 267 5173 Fax (014) 831 525 Henkilökunnan sähköpostiosoitteet: Internet etunimi.sukunimi@laukaa.fi Kunnanvirasto eli Kuntala os. Laukaantie 14, on avoinna arkisin ma - to klo 8.00-15.45 ja pe klo 8.00-15.30. Joulun ja juhannuksen aatonaattoina sekä uuden vuoden aattona kunnanvirasto on avoinna yleisölle klo 8.00 14.00. Tarvittaessa viraston päällikkö voi muuttaa viraston aukioloaikoja. Osastopäälliköt voivat muuttaa oman osastonsa ja sen alaisten tulosyksiköiden aukioloaikoja. Kunnanvirastossa noudatettavan liukuvan työajan vuoksi pyydetään klo 15.00 jälkeen tapahtuvat asioinnit sopimaan etukäteen ao. viran-/toimenhaltijan kanssa. Kunnanviraston päällikkö: Kunnanjohtaja Esko Koliseva, puh. (014) 267 5010 Kunnanviraston johtoryhmä 2009-2010: Kunnanjohtaja Esko Koliseva, puheenjohtaja Henkilöstöjohtaja Erkki Jäppinen, sihteeri Osastopäällikkö, kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala Osastopäällikkö, sosiaalijohtaja Vuokko Hiljanen Osastopäällikkö, koulutoimenjohtaja Juha Tolonen Osastopäällikkö, ympäristötoimenjohtaja Kalevi Virtanen Va. johtava lääkäri Päivi Jokiranta Talousjohtaja Erkki Nurminen Hallintojohtajan virkaan tuloon asti johdon sihteeri Hely Ingman Elinkeinoasiamies Seppo Niskanen Vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta Työntekijäjärjestöjen nimeämä edustaja maataloussihteeri Jari Halttunen Yhteystiedot: /Päätöksenteko/Toimielimet VALTUUSTO (Päivitetty 7.10.2010) Puheenjohtaja Jorma Jolanki KOK 040 513 6912 jorma.jolanki@luukku.com 1. varapuheenjohtaja Pirjo Vuorenpää k. pirjo.vuorenpaa@pp.inet.fi t. pirjo.vuorenpaa@ely-keskus.fi 040 701 2587, t. 0400 698 564, t. 020 636 0040 2. varapuheenjohtaja Pekka Ahonen PS Sihteeri Henkilöstöjohtaja Erkki Jäppinen Kunnanvirasto, Laukaantie 14 PL 6, 41341 Laukaa 040 581 6534 377 1030 (014) 267 5240 Kokoukset Vuodeksi 2010 valtuustolle on sovittu viisi kokouspäivää, muutokset mahdollisia: ma 22. maaliskuuta ma 31. toukokuuta; käsittelyssä mm. vuoden 2009 tilinpäätös ja kuntastrategian seurantakatsaus ma 27. syyskuuta ma 15. marraskuuta; käsittelyssä mm. vuoden 2011 kunnallisveroprosentin määrääminen ma 13. joulukuuta; käsittelyssä mm. vuoden 2011 talousarvio

2 Kunnalliset kuulutukset ja ilmoitukset Kaikkia kuntalaisia koskevat kuulutukset ja ilmoitukset julkaistaan kunnan viralliselle ilmoitustaululle pantavalla kuulutuksella. Lisäksi kaikkia kuntalaisia koskevat kuulutukset ja ilmoitukset Laukaa- Konnevesi lehdessä sekä kunnan internetsivuilla. Kuntalaisten tietoon saatettavat kuulutukset julkaistaan sopivasti lyhennettyinä tai ilmoituksella siitä, missä kuulutus on nähtävänä. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavalla kuin viran haettavaksi julistava viranomainen päättää. Kokousilmoitukset Ilmoitetaan erikseen kunnan ilmoitustaululla ja Laukaa-Konnevesi -lehdessä. Valtuuston kokoukset ovat julkisia ja ne pidetään yleensä Kuntalassa tai muussa puheenjohtajan määräämässä paikassa. Valtuuston kokousta edeltävät eriaiheiset seminaarit eivät ole julkisia. Kokousten esityslistat julkaistaan internetissä postituspäivänä (Päätöksenteko/Esityslistat ja pöytäkirjat). Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeisenä torstaina ja se pidetään yleisesti nähtävänä tarkastuspäivän jälkeisenä arkipäivänä, yleensä perjantaina. Pöytäkirjaan voi tuolloin tutustua Kuntalassa keskushallinnossa viraston aukioloaikana. Internetiin siirretyissä pöytäkirjoissa (ja esityslistoissa) on liitteistä nähtävillä vain sähköisesti julkaistut tiedostot. Valtuuston päätösvalta Kunnallishallinnossa ylintä päätösvaltaa käyttävän valtuuston jäsenet valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Valtuusto mm. valitsee kunnanhallituksen ja lautakuntien jäsenet ja varajäsenet sekä kunnanjohtajan antaa ohje- ja johtosääntöjä viranhaltijoille ja toimielimille päättää kunnan taloudesta mm. talousarviosta ja yleensäkin määrärahoista, kunnallisveroprosentista, kiinteistöverosta jne. päättää kunnan tulevaisuuteen liittyvistä asioista, mm. talous- ja kaavoitussuunnittelusta sekä asunto-ohjelmista. Valtuusto (43) puolueittain: (suluissa naisten määrä) Perussuomalaiset 2 (0) Suomen Keskusta 16 (4) Vihreät 2 (2) Suomen Kansallinen Kokoomus 7 (3) Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 10 (3) Kristillisdemokraatit 2 (1) Vasemmistoliitto 4 (1) KUNNANHALLITUS (Päivitetty 7.10.2010) Puheenjohtaja Veikko Haverinen KESK 1. varapuheenjohtaja Leena Kalmari SDP 2. varapuheenjohtaja Arja Paakkinen KOK Esittelijä Sihteeri Kunnanjohtaja Esko Koliseva Kunnanvirasto, Laukaantie 14, PL 6 41341 Laukaa Henkilöstösihteeri Erkki Jäppinen kuten edellä 040 516 4383 veikko.haverinen@pp2.inet.fi leena.kalmari@elisanet.fi 040 744 6317 arja.paakkinen@luukku.com arja.paakkinen@laukaa.fi (014) 267 5010, 040 543 8143 (014) 267 5240, 0400 791 425 Kokoukset Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kunkin kuukauden 1. ja 3. arkimaanantaina klo 15.00. Kokoukset aloitetaan talouskatsauksella ja johtavien viranhaltijoiden selvityksillä ajankohtaisista ja valmisteilla olevista asioista. Mikäli valtuuston kokous on samana maanantaina, kunnanhallitus kokoontuu tällöin tiistaina. Kokoukset pidetään Kuntalassa tai muussa puheenjohtajan määräämässä paikassa. Tarvittaessa

3 kokous voidaan jättää pitämättä tai sen pitoaikaa voidaan muuttaa. Kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia. Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Pöytäkirja tarkastetaan kokouksen jälkeisenä torstaina ja se pidetään yleisesti nähtävänä tarkastuspäivän jälkeisenä ensimmäisenä arkipäivänä, yleensä perjantaina. Pöytäkirjaan voi tuolloin tutustua Kuntalassa keskushallinnossa viraston aukioloaikana. Internetiin siirretyssä pöytäkirjassa (ja esityslistassa) on nähtävillä liitteistä vain sähköisesti julkaistut tiedostot. Kunnanhallituksen päätösvalta Kunnanhallitus johtaa kunnan hallintoa ja toimintaa valtuuston asettamien tavoitteiden puitteissa, Hallitus valmistelee asiat valtuuston päätettäväksi ja ohjaa niiden toimeenpanoa. Hallintoa kehitettäessä on pyritty siirtämään päätösvaltaa alaspäin, jolloin hallitus voi paremmin keskittyä käsiteltävien asioiden valmisteluun ja kunnan toiminnan yleisohjaukseen. Hallitus päättää mm. kiinteistökaupoista valtuuston asettamissa rajoissa, pienehköistä asemakaavan muutoksista sekä elinkeino- ja matkailuasioista. Lisäksi kunnanhallitus valvoo kunnan etua mm. tuomioistuimissa ja valtion viranomaisissa, antaa lausuntoja ja selvityksiä, edustaa kuntaa eri yhteisöissä ja tekee sopimuksia sekä seuraa kuntayhtymien ym. elinten toimintaa. Kunnanhallituksen tehtäviin kuuluvat myös henkilöstöasiat sekä materiaalitoimintoja ja tiedottamista koskevien ohjeiden antaminen. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Kokouksissa asiat esittelee kunnanjohtaja ja sihteerinä toimii henkilöstöjohtaja. Kunnan käsiteltäväksi tarkoitetun asian voi aina osoittaa kunnanhallitukselle. Kuulutukset ja ilmoitukset Kaikkia kuntalaisia koskevat kuulutukset ja ilmoitukset julkaistaan Laukaa-Konnevesi -lehdessä. Virkoja ja toimia koskevat hakuilmoitukset julkaistaan sillä tavalla kuin toimen haettavaksi julistava viranomainen päättää. Viranhaltijapäätökset yleisesti nähtävänä Kunnanhallituksen alaisen kanslian tulosyksiköissä viranhaltijapäätökset pidetään yleisesti nähtävänä kunkin päätöksiä tekevän viranhaltijan toimipisteessä arkikeskiviikkoisin viraston aukioloaikana tai, jos silloin on pyhä, seuraavana arkipäivänä klo 8.00-15.45 (pe klo 8.00-15.30). KUNNAN KANSLIAN TULOSYKSIKÖT Osastonpäällikkönä sekä kunnanviraston päällikkönä toimii kunnanjohtaja Esko Koliseva, puh. (014) 276 5010, tekstiviestit 040 543 8143. Keskushallinto Esimies hallintojohtaja (p.o. tehtäviä hoitaa oto johdon sihteeri sekä valtuuston ja kunnanhallituksen sihteerin tehtäviä oto henkilöstöjohtaja) Keskushallinnon tehtäviä ovat mm. mm. valtuuston ja kunnanhallituksen päätösten valmistelua, toimeenpanoa sekä tiedotusta ja kuntamarkkinointia hallintojohtaja, puh. (014) 267 5170, tv 040 550 3748 johdon sihteeri Hely Ingman puh. (014) 267 5171 kunnan puhelinvaihde ja kunnanviraston neuvonta, puh. (014) 267 5000 palvelusihteerit Kirsi Räikkönen, puh. (014) 267 5175 ja Arja Hurskanen, puh. (014) 267 5173 arkisto- ja tietopalvelut asianhallintapäällikkö Arja Aalto, puh. (014) 267 5172 kunnan kirjaamo- ja tietopalvelut toimistosihteeri, Merja Niininen, puh. (014) 267 5174 monistamopalvelut, myös yksityisille sekä valtuuston ja kunnanhallituksen päätösten toimeenpano palvelusihteeri Anne Rantanen, puh. (014) 267 5176 Elinkeino- ja maaseututoimi Esimies elinkeinoasiamies Seppo Niskanen, puh. (014) 267 5190, tekstiviestit 0400 643 597. Maataloussihteeri Jari Halttunen, puh. (014) 267 5195, tv 040 732 8659

4 Toimistosihteeri Hannu Vallipuro, puh. (014) 267 5196 Elinkeinotoimen tehtäviä ja palveluita ovat mm. yritysneuvonta, yritysten rahoitusmahdollisuuksien selvittäminen, tontti- ja toimitila-asiat, yrittäjäkoulutus ja maaseudun yritystoiminnan kehittäminen paikallisen hanketoiminnan aktivointi ja yhteistyö Jykes Oy:n kanssa (www.jykes.fi). Maaseutuelinkeinohallinnon viranomaistehtävät tukihakemusten vastaanotto, käsittely, hyväksyntä ja maksatus viljelijäkarttojen käsittely ilmoitukset (esim. satovahingot, petoeläinvahingot, hirvivahingot, tulvavahingot yms.) erilaisten maataloushallintoon liittyvien rekisterien ylläpito käyttöoikeuksien antaminen Vipuun (Viljelijätietojen Selainpalvelu) sekä Sikarekisterin kehittäminen investointituet hanketoiminta: lausunnot, arvioinnit ja neuvonta luopumistukihakemukset maidon viitemäärän myymiseen ja ostamiseen liittyvien asioiden seuranta sato-, hirvi-, tulva-, peto- ym. ilmoitusten aiheuttamat arvioinnit hukkakauravalvonnat Taloushallinto Esimies talousjohtaja Erkki Nurminen, puh. (014) 267 5200, tekstiviestit 0400 645 288 Taloushallinnon tehtäviä ovat mm. rahoitus, talousarvio, taloussuunnittelu, laskentatoimi ja tietohallinto. maksuliikenne, ostoreskontra, rahoitussihteeri Tarja Houni, puh. (014) 267 5201 saatavien perintä, myyntireskontra, laskentasihteeri Raija Halinen, puh. (014) 267 5203 laskutus, maksukehotukset, vs. laskentasihteeri Pirjo Pöyhönen, puh. (014) 267 5202 Henkilöstöhallinto Esimies henkilöstöjohtaja Erkki Jäppinen, puh. (014) 267 5240, tekstiviestit 0400 791 425 Henkilöstösihteeri Auli Manninen, puh. (014) 267 5241 Henkilöstösihteeri Kaija Koskenniemi, puh. (014) 267 5242 Henkilöstöhallinnon tehtäviä ovat mm. palkka- ja palvelusuhdeasiat palkanlaskenta henkilöstön kehittäminen Kunnanhallituksen alaiset toimikunnat (toimikausi sama kuin kunnanhallituksella) Sihteerien sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@laukaa.fi Veteraaniasiain neuvottelukunta; kunnan ja veteraanijärjestöjen yhteistoimintaelin. Sihteeri johdon sihteeri Hely Ingman, puh. (014) 267 5171 Vammaisneuvosto; kunnan ja vammaisjärjestöjen sekä kunnassa asuvien vammaisten yhteistoimintaelin. Sihteeri vs. johtava hoitaja Riitta Räsänen, puh. (014) 267 8761 Vanhusneuvosto; kunnan ja eläkeläisjärjestöjen sekä kunnassa asuvien vanhusten yhteistoimintaelin. Sihteeri avopalveluohjaaja Eija Anttonen, puh. (014) 267 8880 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Esittelijä Marko Kytömaa KESK Aila Blomberg SDP Osastopäällikkö, sosiaalijohtaja Vuokko Hiljanen Kunnanvirasto, PL 6, 040 833 7082 marko.kytomaa@pp.inet.fi t. (014) 2675 832 k. 0400 963 458 t. aila.blomberg@laukaa.fi puh. (014) 2678 010

5 Esittelijä Sihteeri Laukaantie 14, 41340 Laukaa va. johtava lääkäri Päivi Jokiranta Laukaan terveysasema, PL 7, Kantolantie 12, 41340 Laukaa vs. talouspäällikkö Maire Hakola osoite kuten em. puh. (014) 2678 760 puh. (014) 2678 401 Kokoukset Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouspäivät (sulkeissa pöytäkirjan nähtävänä pitopäivä): 20.1.2010 (26.1.2010), 17.2.2010 (23.2.2010), 24.3.2010 (30.3.2010), 19.5.2010 (25.5.2010), 16.6.2010 (22.6.2010), 25.8.2010 (31.8.2010), 15.9.2010 (21.9.2010), 20.10.2010 (26.10.2010), 17.11.2010 (23.11.2010), 15.12.2010 (21.12.2010). Sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston kokouspäivät: 28.1.2010, 25.2.2010, 31.3.2010, 26.5.2010, 22.6.2010, 9.9.2010, 7.10.2010, 18.11.2010, 9.12.2010. Kokous pidetään myös silloin, kun puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai enemmistö lautakunnan jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouspaikka vuonna 2010 on palolaitoksen kokoushuone tai tarvittaessa muu puheenjohtajan määräämä paikka. Tarvittaessa kokous voidaan jättää pitämättä tai sen pitoaikaa voidaan muuttaa. Esityslista salaisia asioita lukuun ottamatta siirretään internetiin heti kun se on valmistunut postitettavaksi. Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Salassa pidettäviä asioita lukuun ottamatta pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä virastoaikana Laukaan terveyskeskuksen alakerran hallintotilassa kokousta seuraavana tiistaina. Lisäksi tarkastettu pöytäkirja siirretään em. rajauksin internetiin. Sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston salassa pidettävät esityslistat ja pöytäkirjat eivät ole julkisia. Viranhaltijapäätökset Sosiaali- ja terveysosaston tulosyksiköissä ja tulospaikoissa viranhaltijapäätökset pidetään yleisesti nähtävänä kunkin päätöksiä tekevän viranhaltijan toimipisteessä päätöstä seuraavana maanantaina viraston aukioloaikana tai, jos silloin on pyhä, seuraavana arkipäivänä klo 8.00-15.45. LASTEN PÄIVÄHOITOPALVELUT Esimies kasvatustoiminnan johtaja Kaarina Westman, puh. (014) 267 8100 Toimistosihteeri Eila Juutilainen, puh. (014) 267 8101, laskutus ja maksupäätökset Toimipaikka Virastosydän, Arwidssonintie 15 17, PL 6, 41341 Laukaa. Laukaassa on 8 kunnallista päiväkotia, 1 ryhmäperhepäiväkoti ja n. 50 perhepäivähoitajaa. Yksityisiä päiväkoteja 3, ryhmäperhepäiväkoteja 1 ja16 yksityistä perhepäivähoitajaa sekä ostopalvelupäiväkoteja 2. Yksityiseen päivähoitoon on mahdollista hakea kunnan myöntämää palvelurahaa. Päivähoito-paikoista päättävät päiväkotien johtajat ja päivähoidon ohjaajat, joilta saa myös lisätietoja. Kuusivuotiaiden esiopetusta järjestetään päivähoidon ja koulutoimen yhteistyönä eri puolilla kuntaa vuosittain päätettävissä esiopetuspaikoissa. Päivähoitoa tarvitsevat lapset sijoittuvat päiväkotien esiopetusryhmiin ja muut koulun ryhmiin. Erityispäivähoidosta ja sen koordinoinnista vastaa erityispäivähoidon ohjaaja. Päiväkotien lapsiryhmissä työskentelee kaksi erityislastentarhanopettajaa ja yksi vastaava ohjaaja. Päiväkodit Jokiniemi, Yläniementie 27, 41340 Laukaa, johtaja Leena Natri, puh. (014) 267 8130 Ketomaa, Ketomaantie 8, 41340 Laukaa, va. johtaja Sami Syrjämäki, puh. (014) 267 8160 Leppävesi, Laurintie 21, 41310 Leppävesi, johtaja Arja Hujanen, puh. (014) 267 8220 Lievestuore, Männikkötie 7, 41400 Lievestuore, päivähoidon ohjaaja Maarit Jokela, puh. (014) 267 8180 Onnentupa, Koulutie 11, 41330 Vihtavuori, johtaja Marianne Väätäinen, puh. (014) 267 8200 Sararanta, Sarakuja 4, 41340 Laukaa, johtaja Markku Hokkanen, puh. (014) 267 8110 Vehniä, Vehniän kylätie 166, 41180 Vehniä, päivähoidon ohjaaja Maija Sysmäläinen, puh. (014) 267 8270 Äijälä, Nurmelantie 4, 41390 Äijälä, päivähoidon ohjaaja Marja-Leena Savola, puh. (014) 267 8150 Perhepäivähoito Pohjois-Laukaa ja kirkonkylä päivähoidon ohjaaja Eija Jormakka, puh. (014) 267 8240, Arwidssonintie 15-17, 41340 Laukaa

6 Vihtavuori, Leppävesi ja Vehniä päivähoidon ohjaaja Maija Sysmäläinen, puh. (014) 267 8270, Arwidssonintie 15-17, 41340 Laukaa Lievestuore päivähoidon ohjaaja Maarit Jokela, puh. (014) 267 8180, Männikkötie 7, 41400 Lievestuore Erityispäivähoito Erityispäivähoidon ohjaaja Leena Nurminen, puh. (014) 267 8330, Arwidssonintie 15-17, 41340 Laukaa Vastaava ohjaaja Mika Hokkanen, puh. (014) 267 339, Engelintie 2, 41340 Laukaa KELAN TUKI Kunnallisen päivähoitopaikan vaihtoehtona kunta maksaa kotihoidon tukea tai yksityisen päivähoidon tukea. Lisätietoja KELA Laukaan toimisto, Saratie 3, PL 4, 41341 Laukaa, puh. 020 635 5870, laukaa@kela.fi, www.kela.fi SOSIAALIPALVELUT Esimies osastopäällikkö, sosiaalijohtaja Vuokko Hiljanen, puh. (014) 267 8010 Toimipaikka Laukaan kunnanvirasto, Laukaantie 14, PL 6 41341 Laukaa Sosiaalitoimisto, avoinna arkisin ma - to klo 8.00-15.45 ja pe klo 8.00-15.30 puh. (014) 267 8008 /toimistosihteeri Taina Puupponen, fax (014) 832 134 Sosiaalityö Toimipaikka Laukaan kunnanvirasto. Johtava sosiaalityöntekijä Pirjo Nieminen, puh. (014) 267 8006, va. palvelusihteeri Kirsi Ropponen, puh. (014) 267 8009, vs. etuussihteeri Soile Haukka, puh. (014) 267 8002 Aikuissosiaalityö toimeentulotuki, päihdehuolto ja työttömien aktivointi ja erilaiset sosiaalisia oloja koskevat lausunnot Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika ma pe klo 9.00-10.00. Virka-ajan ulkopuolella päivystää Kriisikeskus Mobile, puh. (014) 625 960, Asemakatu 2, 40100 Jyväskylä, tai Hätäkeskus puh. 112. P o h j o i n e n L a u k a a Sosiaalityöntekijä Ritva Hyttinen, puh. (014) 267 8003 Vehniä, Kärkkää, Valkola, Kuusa, Haapala, Äijälä, Lankamaa, kirkonkylä lukuun ottamatta Kantolan aluetta ja Raunilaa E t e l ä i n e n L a u k a a Sosiaalityöntekijä Kirsi Nurmi, puh. (014) 267 8007 Vihtavuori, Vihtasilta, Leppävesi, kirkonkylän alueesta Raunila L i e v e s t u o r e Sosiaalityöntekijä Asta Taavitsainen, puh. (014) 267 8013 Lievestuoreen taajama Sosiaalityöntekijä Kirsi Nurmi, puh. (014) 267 8007 Pirtinmutka, Kelkkamäki, Varikko, Kuhaniemi, Tarvaala, Oksala, Vuontee, Savio, Hoho, Metsolahti, Puhakka, Saarilampi, Simuna, kirkonkylästä Kantolan alue Keskitetyt palvelut Vammaispalvelut Sosiaalityöntekijä Seija Kankaanperä, puh. (014) 267 8004 Palveluohjaaja vs. Arja Tirkkonen, puh. (014) 267 8014 Lapsiperheiden sosiaalityö Pohjoinen Laukaa / pohjoiset maaseutualueet ja kirkonkylän pohjoisosa Sosiaalityöntekijä Seija Kerkelä, puh. (014) 267 8005 Pohjoinen Laukaa / kirkonkylän eteläinen osa vs. sosiaalityöntekijä Tia Ahonen, puh. (014) 267 8001

7 Eteläinen Laukaa Sosiaalityöntekijä Ella Sirkka, puh. (014) 267 8011 Lievestuoreen alue Sosiaalityöntekijä vs. Mirva Arposuo, puh. (014) 267 8012 Isyys- ja elatusasiat Lastenvalvoja Asta Taavitsainen, puh. (014) 267 8013 Elatustukiasiat Elatustukiasioita hoitaa Kansaneläkelaitos KELA, puh. 020 692 206. Perhetyö Esimies lastensuojelun perhetyöntekijä Mirva Arposuo, puh. (014) 2678 020 Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta Neuvonta ja ajanvaraus päivystysaikana ti-to klo 12.00-14.00. Puh. (014) 266 0000 Käyntiosoite: Hannikaisenkatu 37 Postiosoite: Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta, PL 583, 40101 Jyväskylä www.jyvaskyla.fi/sote/velkaneuvonta Kehitysvammaisten palvelut Kehitysvammaisten palveluohjaus Tietoa kuntoutuspalveluista, kotihoidon ohjauksesta sekä lasten ja kehitysvammaisten omaishoidontuesta Palveluohjaaja Anne Koivisto puh. (014) 267 8042 Ohjausta tukihenkilötoiminnasta Sosiaalityöntekijä Seija Kankaanperä puh. (014) 267 8004 Asumispalvelut Asumispalveluihin kuuluu kehitysvammaisille järjestettävä eritasoinen, lyhyt- ja pitkäaikainen asuminen (tukiasuminen, perhehoito, kunnan omat asumisyksiköt ja yksityisiltä palveluntuottajilta ostettu palvelu, sekä laitoshoito) Asumispalvelujen johtaja Anne Mari Koukka, puh (014) 267 8041 Mäkelä, Pelloskuja 11, 41340 Laukaa, puh (014) 267 8060 tai (014) 267 8069 Jokela, Yläniementie 29, 41340 Laukaa puh (014) 267 8080 tai (014) 267 8081 Työ- ja päivätoiminta Kehitysvammaisten työllistämisen ja päivätoiminnan vastuuhenkilö on työ- ja päivätoiminnan johtaja Hannu Heinonen, (014) 267 8040, Laukaan toimintakeskus, Pelloskuja 7, 41340. TERVEYSPALVELUT Esimies va. johtava lääkäri Päivi Jokiranta, puh. (014) 267 8760 Toimipaikka Laukaan terveyskeskus, PL 7, Kantolantie 12, 41341 Laukaa (kk) Laukaan terveysasema Kantolantie 12, PL 7, 41341 LAUKAA P. (014) 267 8500 vaihde Fax (014) 831 783 Lievestuoreen terveysasema Liepeentie 45, 41400 LIEVESTUORE P. (014) 267 8500 vaihde Fax (014) 861 812 Vastaanotto Laukaan terveyskeskus tarjoaa väestövastuista perusterveydenhuoltoa omalääkärijärjestelmällä. Oma väestövastuulääkäri määräytyy kotiosoitteen perusteella. Vastaanotot ovat kirkonkylän terveysasemalla Laukaa-Pohjoinen ja Laukaa-Etelä sekä Lievestuoreen terveysasemalla. Vastaanotolla tehdään myös erikoistutkimuksia; tähystyksiä, ultraäänitutkimuksia ja rasitusergometrioita, joihin pääsee tarvittaessa omalääkärin lähetteellä. Ortopedin vastaanotto toimii ostopalveluna saman lähetekäytännön mukaisesti.

8 Ajanvaraus/päivystysasiat vastaanotoille A m b u l a n s s i 112 Laukaan terveysasema Puh. (014) 267 8501 Kiireellistä hoitoa tarvitseville joka päivä 8.00 22.00 Arkisin ma - to klo 8.00 16.00 ja pe klo 8.00 15.00 päivystyspotilaat hoitaa ensisijaisesti oma väestövastuulääkäri ajanvarauksella. Iltaisin, viikonloppuisin ja muina päivystysaikoina toiminta ilman ajanvarausta. Ei kiireellisissä asioissa ajanvaraus arkisin ma - pe klo 10.00 15.00 Lievestuoreen terveysasema ma - to klo 8.00 16.00, pe klo 8.00-14.00 puh. (014) 267 8505 Ilta-, viikonloppu- ja arkipyhäpäivystys on Laukaan terveysasemalla. Asioidessanne vastaanottojen ja laboratorioiden ilmoittautumisissa toivomme Teidän ilmoittavan henkilöllisyytenne KELA-kortin tai muun henkilöllisyystodistuksen avulla. Näin pyrimme turvaamaan asiakkaiden tietosuojaa. Lääkärit Laukaa-Pohjoinen: Arja Lehtola, Jari Raudasoja, Anne Sorsa, sijainen Etelä-Laukaa: Pirjo Lahtinen, Leena Hukka, Leena Myllyluoma Lievestuoreen terveysasema: Kari-Pekka Vuori, sijainen Päivystys ilman ajanvarausta ma to klo 16.00 22.00, pe klo 15.00 22.00, ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo 8.00 22.00. Hoitaja arvioi hoidon tarpeen. Yöpäivystyksen puhelinneuvonta Keskussairaalan yöpäivystyksen (klo 22.00-8.00) puhelinneuvonnan numero on 0100 84884. Puhelinneuvonta on tarkoitettu vain päivystysluonteisiin ongelmatilanteisiin, joissa tarvitaan terveydenhuollon ammattihenkilön arvioita välittömän hoidon tarpeesta. Sairaanhoitajan vastaanotto Vastaanottopaikat ja ajanvaraus Laukaan terveysasema Puhelinaika ma - to klo 8.30-9.00 ja 12.15-13.00, pe klo 8.30-9.00, Laukaa-Pohjoinen puh. (014) 267 8503 ja Laukaa-Etelä (014) 267 8504 Lievestuoreen terveysasema Ajanvaraus klo 8.00 9.00 ma, ke, pe puh. (014) 267 8511 ja to puh. (014) 267 8516 Diabeteshoitajan vastaanotot Laukaa Insuliinihoitoiset diabetesasiakkaat ja diabetestarvikejakelu. Ajanvaraus ja soittoaika klo 10.00 11.00 puh. (014) 267 8548 Lievestuore Diabeteshoitajan vastaanotolle ja diabetestarvikejakelu. Ajanvaraus ma, to klo 8.00 9.00 puh. (014) 267 8609 Terveydenhoitajan aamuvastaanotto Leppäveden neuvola ajanvarauksella ma to klo 9.00 10.00. Soittoaika klo 8.00 9.00 puh. (014) 267 8528 Vihtavuoren neuvola ajanvarauksella ma to klo 9.00 10.00. Soittoaika klo 8.00 9.00 puh. (014) 267 8527 Reseptien uusinnat Lääkemääräykset uusii oma väestövastuulääkäri. Reseptien uusintaan on varattava yksi viikko. Ne voi jättää uusittavaksi vastaanotoilla oleviin reseptilaatikoihin tai asiakaspalveluun. Uusitut reseptit voi hakea arkisin mieluimmin klo 12.00-16.00 vastaanoton ilmoittautumisesta. Reseptien uusiminen Laukaan apteekin kautta Voitte jättää reseptit uusittavaksi apteekkiin. Reseptit toimitetaan terveysasemalle keskiviikkoisin klo 12.00. Uusitut reseptit voi hakea apteekista seuraavana keskiviikkona klo 12.00 alkaen. Uusiminen on maksutonta. Reseptien uusiminen Lievestuoreen apteekin kautta Voitte jättää reseptit uusittavaksi apteekkiin. Reseptit toimitetaan apteekista terveysasemalle

9 torstaisin klo 14.45. Uusitut reseptit voi hakea apteekista seuraavana torstaina klo 15.00 alkaen. Uusiminen on maksutonta. Terveystietotupa Terveysasemilla asiakkaat voivat mm. itsenäisesti käydä mittaamassa verenpaineensa. Tarvittaessa hoitajat ohjaavat ja auttavat mittaamisessa. Esillä on terveellisen elämän elämäntapaohjeita luettavaksi ja mukaan otettavaksi. Erikoissairaanhoito Palvelu hankitaan Keski-Suomen keskussairaalasta. Erikoissairaanhoitoon lähettämisestä päättää terveyskeskuslääkäri sovitun hoidon porrastuksen ja läheteindikaation perusteella. Mikäli potilas itse hakeutuu hoitoon yksityisesti, ei terveyskeskus ole korvausvelvollinen. Hoitotarvikejakelu Hoitotarvikkeita jaetaan laukaalaisille hoitavan lääkärin tai sairaan-/terveydenhoitajan lähetteen perusteella. Sairaanhoitaja auttaa hoitotarvikkeiden valinnassa ja käytön opastamisessa, minkä jälkeen tarvikkeita voi hakea myös keskusvarastosta. Diabeteshoitajat huolehtivat diabetestarvikkeiden jakelusta. Palveluajat Sairaanhoitajat Laukaa ma pe klo 8.30 11.00, mieluiten ajanvarauksella Lievestuore ma, to klo 8.00 9.00 Keskusvarasto (sairaalarakennus) ma pe klo 8.00 11.00 Yhteystietoja Päihdehoitaja Marja-Leena Peura, puhelinaika ma pe klo 8.00 9.00 puh. (014) 267 8561 Potilasasiamies: Sosiaalityöntekijä Eija Mäkinen, Palokan terveydenhuollon ky, Ritopohjantie 25, 40270 Palokka, puh. (014) 336 6435, sähköposti: eija.makinen@palokkatk.fi, Laukaan terveysasema vaihde (014) 267 8500 Matkailijoiden rokotukset Laukaa: ajanvaraus arkisin klo 10.00 11.00 puh. (014) 267 8548 Lievestuore, ajanvaraus klo 8.00 9.00 puh. (014) 267 8511 Matkailijoiden rokotusasioissa otettava yhteys hyvissä ajoin ennen matkaa Depressiohoitaja puh. (014) 267 8546, 0400 330478 depressiohoitajan vastaanotolle tullaan lääkärin tai hoitajan ohjaamana/lähettämänä Muistihoitaja, terveyspalvelut puh. (014) 267 8501 Tähystyshoitaja puh. (014) 267 8502 Osastonhoitaja Laukaa ja Lievestuore vastaanotot Annikki Kokko, puh. (014) 267 8547 Maksut Maksut päivystyksessä klo 20.00 22.00 välisenä aikana arkisin, juhlapyhinä ja viikonloppuisin päivystysmaksu 18 vuotta täyttäneille on 18,80 euroa/käyntikerta. Keski-Suomen keskussairaalan keskitetyn terveyskeskuspäivystyksen maksu klo 22.00 8.00 välisenä aikana on 27.40 euroa/käyntikerta. Vastaanotto- ja todistusmaksut Laukaan kunnassa terveyskeskusmaksu on 18 vuotta täyttäneille kalenterivuoden kolmelta ensimmäiseltä käynniltä 13,70 euroa/käyntikerta, ja kolmannen käynnin jälkeen vastaanotto on maksuton. Peruuttamattomasta lääkärin vastaanottoajasta periään 33,80 euroa. Lääkärintodistuksista perittävät maksut: ajokorttitodistus 40,70 euroa laajempi lääkärintodistus (esim. B-, C- tai E-todistus) 33,80 euroa suppeampi lääkärintodistus (esim. INVA-2 todistus, T-todistus) 22,50 euroa ja muut todistukset (esim. A-todistus yli kymmenen päivän sairauslomasta, rokotustodistus tms. 13,70 euroa. Kuvantamispalvelut Terveysaseman röntgen on avoinna ma to klo 7.30 15.30, pe klo 7.30 13.00. Kuvauksiin ja tutkimuksiin (sydänfilmi, ultraääni) on ajanvaraus puh. (014) 267 8740. Lievestuorelaisilla on mahdollisuus käydä myös natiiviröntgenkuvauksessa Vaajakosken terveysaseman röntgenissä, osoite: Väkkärätie 1, ma to klo 7.30 15.00, pe klo 7.30 14.00. Lapsipotilailla on oltava mukana saattaja (tarvittaessa kaksi), joka voi toimia myös kiinnipitäjänä kuvauksissa (ei raskaana oleva eikä alle 18-vuotias).

10 Tutkimuksia tehdään myös yksityislääkärin lähetteellä. Yksityislääkärin lähetteellä otettavista kuvauksista ja sydänfilmeistä peritään kunnanhallituksen vahvistamat maksut. Erikseen sovittavina aikoina radiologi käy tekemässä varjoainekuvauksia ja ultraäänitutkimuksia. Näihin tarvitaan lääkärin lähete. Laboratorio Näytteenotto Laukaan terveysasemalla Arkipäivisin klo 7.30-11.00, puh. (014) 267 8550. Lisäksi näytteenotto päivystystapauksia varten arkisin ma -pe klo 7.30-14.00. Laktoosi- ja sokerirasituskokeisiin, Helico-puhallustestiin sekä spirometriaan on aika varattava etukäteen arkisin klo 9.00-15.00, puh. 269 3664. Näytteenotto Lievestuoreen terveysasemalla ti ja to klo 7.30-12.00 EKG-tutkimuksiin, laktoosi- ja sokerirasituskokeisiin sekä Helico-puhallustestiin on aika varattava etukäteen puh. (014) 267 8601 tai 267 8604. Lievestuoreella verinäytteisiin ei ole ajanvarausta. Terveyskeskuksen tai sairaanhoitopiirin hoidossa oleva potilas voi käydä näytteenotossa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tai Laukaan terveyskeskuksen näytteenottopisteissä. Näytteenottoon voi varata ajan etukäteen arkisin klo 9.00-15.00 puh. (014) 269 3664 tai internetissä ympäri vuorokauden, osoite: www.ksshp.fi/laboratorio. Terveyskeskussairaala Laukaan kk, Kantolantie 12, 41340 Laukaa Osastonlääkäri puh. (014) 267 8673 Kuntoutusyksikkö puh. (014) 267 8672 Akuutti yleissairauksien yksikkö puh. (014) 267 8674 ja (014) 267 8675 Osastonhoitaja puh. (014) 267 8670 ja 0400 583 499 Sairaalavuodeosastolle tullaan terveysaseman vastaanottojen kautta, erikoissairaanhoidosta jatkohoitoon sekä lääkinnällisen kuntoutuksen jaksoille fysioterapian jonotuslistan kautta. Sairaalaosastolla on 37 potilaspaikka. Vierailuajat ovat vapaat. Halutessaan omaisilla/läheisillä on mahdollisuus osallistua hoitoon potilaan toiveiden mukaisesti. Toimintaperiaatteena on hoidon ihmisarvon kunnioittaminen, yksilöllisyys, turvallisuus ja kuntouttava työote. Ensimmäisessä kerroksessa on 11-paikkainen kuntoutusyksikkö, jossa hoidetaan mm. aivohalvaus-, lonkka- ja polvileikkaus- sekä amputaatiopotilaita. Lisäksi yksikössä annetaan lääkinnällistä kuntoutusta kahden viikon pituisilla kuntoutusjaksoilla. Myös kirurgisten toimenpiteiden jatkohoitoon, syöpätautien loppuvaiheen hoitoon sekä erilaisiin tutkimuksiin tulevia potilaita on jatkuvasti. Kesäaikaan, pääsiäisenä ja jouluna kuntoutusyksikkö voi olla suljettuna. Toisessa kerroksessa on 26-paikkainen akuutti yleissairauksien yksikkö. Pääasiallisimmat tulosyyt ovat erilaiset sisätaudit. TK-rakennuksessa on kaksio, jota käytetään erilaiseen tilapäismajoitukseen. Majoituksesta peritään korvaus. Hoitovuorokauden hinta lyhytaikaisessa hoidossa on 32,50 euroa. Kuntoutusjaksolla vuorokausihinta on 11,20 euroa. Pitkäaikaishoidossa maksu määräytyy potilaan tulojen mukaan. Laskutusta hoitaa osastonsihteeri puh. (014) 267 8671. Neuvolat Neuvoloissa tarjotaan perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvolapalveluja. Palvelut ovat yksilöllisiä, luottamuksellisia ja perhekeskeisiä. Neuvoloita on Laukaassa neljässä eri toimipisteessä. Ajanvaraukset kaikissa neuvoloissa ma pe klo 8.00 9.00. Neuvoloiden osastonhoitaja puh. (014) 267 8510 Perhesuunnitteluneuvolassa saa neuvontaa ja ohjausta raskauden ehkäisyyn ja keskeytykseen liittyvissä asioissa. Siellä otetaan myös gynekologisia näytteitä, tehdään raskaustestejä ja joukkotarkastuksia. Äitiysneuvolassa seurataan raskauden kulkua, tehdään tarvittavat ultraäänitutkimukset ja annetaan perhevalmennusta. Lastenneuvolat palvelevat alle kouluikäisiä ja heidän perheitään lasten kasvuun ja kehitykseen liittyvissä asioissa tavoitteena lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen. Toimintamuotoja ovat mm. terveystarkastukset, seulontatutkimukset, terveyskasvatus ja neuvonta sekä rokotukset. Ajanvaraukset kaikissa neuvoloissa ma pe klo 8.00 9.00 Kirkonkylän neuvolat Kantolantie 12, 41340 Laukaa Alue: osa kirkonkylän keskustaa, Jokiniemi, asuntomessualue, Asemanseutu, Kärkkää, Vehniä ja Valkola Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola

11 terveydenhoitaja puh. (014) 267 8515 Lastenneuvola terveydenhoitaja puh. (014) 267 8513 Alue: osa kirkonkylän keskustaa, Lemettilä, Tyvelänniemi, Harhala, Kuhaniemi, Tarvaala, Haapa, Kuusa, Lankamaa ja Äijälä Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola terveydenhoitaja puh. (014) 267 8512 Lastenneuvola terveydenhoitaja puh. (014) 267 8514 Lievestuoreen neuvola Liepeentie 45, 41400 Lievestuore Alue: Lievestuore, Hoho, Saarilampi, Savio ja Vuontee Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola terveydenhoitaja puh. (014) 267 8516 Lastenneuvola tervydenhoitaja puh. (014) 267 8511 Leppäveden neuvola Tiituspohjantie 36, 41310 Leppävesi Perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvola terveydenhoitaja puh. (014) 267 8528 Avosairaanhoidon vastaanotto ajanvarauksella ma to Vihtavuoren neuvola Koulutie 2, 41330 Vihtavuori Perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvola terveydenhoitaja puh. (014) 267 8527 Avosairaanhoidon vastaanotto ajanvarauksella ma - to Koululaiset ja opiskelijat Kouluterveydenhuoltoa on määrättyinä päivinä kaikilla alakouluilla, kirkonkylän, Vihtavuoren ja Lievestuoreen yläkouluilla sekä Laukaan lukiossa. Opiskelijaterveydenhuollon piiriin kuuluu Bovalliusammattiopisto Laukaa (ent. Kuhankosken erityisammattikoulu). Tarkemmat tiedot terveydenhoitajien palveluista löytyy kunkin koulun omilta kotisivuilta (). Soittoaika koulujen terveydenhoitajille ma pe klo 8.00 9.00 Leppäveden ja Vihtavuoren koulut, puh. (014) 267 8518, 040 548 6217 Tiituspohjan koulu (1-2 lk) ja Tarvaalan koulu, puh. (014) 267 8524, 040 744 9757 Kuusan koulu, puh. (014) 267 8514, 040 571 4809 Valkolan koulu, puh. (014) 267 8513, 040 571 4807 Vehniän koulu, puh. (014) 267 8515, 040 848 2497 Äijälän ja Lankamaan koulut, puh. (014) 267 8512, 040 581 9016 Kirkonkylän, Haapalan ja Kuhaniemen koulut, puh. (014) 267 8517, 040 549 4145 Sydän-Laukaan koulu, puh. (014) 267 8510, 040 571 9384 Lievestuoreen ja Laurinkylän koulut, Laukaan lukio, puh. (014) 267 8519, 040 705 4264 Savion ja Vuonteen koulut, puh. (014) 267 8511, 040 571 9328 Bovallius-ammattiopisto Laukaa, puh. (014) 267 8516, 040 735 9574 Perheneuvola Väinönkatu 6 (III kerros), 40100 Jyväskylä Puh. (014) 625 984, sähköposti: perheneuvola@jkl.fi Perheneuvola on Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palvelu, jonka tehtävä on tukea lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa. Neuvola palvelee myös Laukaan kunnan asukkaita. Lisätietoja perheneuvolan toiminnasta saa Jyväskylän kaupungin kotisivuilta www.jkl.fi. Seulonnat Terveyskeskus järjestää asianomaisille itselleen maksuttomia seulontatutkimuksia kohdunkaulan- ja rintasyövän toteamiseksi. Seulontatutkimuksiin lähetetään henkilökohtainen kutsu kaikille seulontatutkimuksiin oikeutetuille. Kohdunkaulan syövän seulontatutkimukset tehdään 25-, 30-, 35-, 40-, 45-, 50-, ja 55-vuotiaille ja rintasyövän seulontatutkimukset (mammografiat) tehdään mukaisesti vuosittain 50 59-vuotiaille ja asteittain myös 60 69-vuotiaille maksuttomana. Henkilökohtaiset kutsut lähetetään molemmille ryhmille kotiin. Työterveyshuolto Työterveyshuolto tarjoaa yrityksille ja yrittäjille lakisääteisiä ja muita terveydenhuolto- ja sairaanhoitopalveluja. Toiminnan sisällön laajuus vaihtelee työpaikoittain sopimuksen sisällön mukaan.

12 Lakisääteinen työterveyshuolto sisältää: työpaikkaselvitykset terveystarkastukset neuvonnan ja ohjauksen vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seurannan, hoitoon ohjauksen ja kuntoutuksen seurannan muun työkykyä ja -hyvinvointia edistävän toiminnan Terveydenhoitajien sairausvastaanotto ilman ajanvarausta on sairaanhoitosopimuksen tehneille yrityksille ma - pe klo 8.00-9.00. Työterveyslääkärin ajanvaraus tapahtuu työterveyshuollon toimiston kautta, puh. (014) 267 8520. Työfysioterapeutin ajanvaraus suoraan fysioterapeutilta puh. (014) 267 8605. Työterveyshuollon toimipisteet Laukaan terveyskeskus, PL 7, 41341 Laukaa käyntiosoite: Kantolantie 12 palvelusihteeri puh. (014) 267 8520, ajanvaraus ma to klo 8.00 15.00, pe klo 8.00 14.00 työterveyslääkäri puh. (014) 267 8520 työterveyshoitaja puh. (014) 267 8523, puhelinaika klo 9.30 10.00 työterveyshoitaja puh. (014) 267 8525, puhelinaika klo 9.30 10.00 työterveyshoitaja puh. (014) 267 8526, puhelinaika klo 9.30 10.00 fysioterapeutti puh. (014) 267 8605 Lievestuoreen terveysasema Liepeentie 45, 41400 Lievestuore työterveyslääkäri puh. (014) 267 8522 torstaisin työterveyshoitaja puh. (014) 267 8522, puhelinaika klo 9.30 10.00 Osastonhoitaja puh. (014) 267 8510 Fysioterapiapalvelut Laukaan terveysasema Palveluaika klo 11.00 12.00 Vastaava fysioterapeutti, lääkinnällisen kuntoutuksen päätökset, fysioterapeutin vastaanotto/päivi Stolt, soittoaika ma klo 11.30 12.30 puh. (014) 267 8752 Apuvälineasiat ja lääkinnällinen kuntoutus/tuija Karhila, soittoaika ma pe klo 11.00 11.30 puh. (014) 267 8753 Vuodeosasto ja lääkinnälliset hoitosukat ja lymfaterapia/merja Uikkanen-Karjalainen, soittoaika ma pe klo 11.00 11.30 puh. (014) 267 8754 Vuodeosasto, päiväsairaanhoito ja lääkinnälliset hoitosukat/mari Holm, soittoaika ma pe klo 11.30 12.00 puh. (014) 267 8751 Apuvälinehuolto: Harri Ahonen, soittoaika ti ke klo 8.00 15.00, puh. (014) 267 8750 Lievestuoreen terveysasema Fysioterapeutti Asta Karonen, vastuualueena yksilö- ja ryhmäterapia, lisäksi työterveysfysioterapia, soittoaika ma pe klo 8.00 9.00, puh. (014) 267 8605 Fysioterapiapalveluja on sekä Laukaan että Lievestuoreen terveysasemalla. Aukioloaika: ma - to 8.00-16.00, pe 8.00-14.15 Sairaalan vuodeosastojen potilaille annetaan yksilökuntoutusta lääkärin lähetteen perusteella toimintakyvyn palauttamiseksi. Päiväsairaanhoidossa on mahdollisuus osallistua ryhmäkuntoutukseen ja tarvittaessa lääkärin määräämiin yksilöhoitoihin. Yksilökohtaisesta fysioterapiasta peritään 7,50 euroa/käyntikerta. Avopalveluina asiakas voi hakeutua fysioterapeutin vastaanotolle yksilölliseen ohjaukseen lääkärin tai terveydenhoitajan lähetteellä tai tulla omasta aloitteestaan. Asiakasamaksu on tuolloin 7,50 euroa/käyntikerta. Osa koululaisten ryhtitarkastuksista tehdään kouluilla, osa kuntoneuvolassa fysioterapiassa. Työfysioterapeutin palveluja annetaan sovitusti yrityksille, esimerkiksi työpaikkakäynnit, ergonomiset kartoitukset, kuntotestaukset ja ryhmäohjaukset. Lääkinnällisen kuntoutuksen palveluihin kuuluvat apuvälinepalvelut, asunnon muutostöiden arvioinnit (yhteistyössä sosiaali- ja rakennusvalvonnan kanssa), fysioterapia avohoitona tai kotikäynteinä ja laitoskuntoutusjaksot terveyskeskuksen vuodenosaston kuntoutusyksikössä. Lääkinnällisen kuntoutuksen avo- tai laitoshoitojaksolle tarvitaan lääkärin suositus. Veteraanien kuntoutushakemukset toimitetaan ylilääkärille terveyskeskuksen taloustoimistoon. Suun terveydenhuolto Ajanvaraus puh. (014) 267 8620 Päivystysajanvaraus kiireellisistä ensiapua tarvitseville ma pe klo 8.00 9.30 Kiireettömän hammashoidon ajanvaraus ma pe klo 9.30 15.00 Laukaan hoitola Kantolantie 12, 41340 Laukaa

13 Saratien hoitola Saratie 11, 41340 Laukaa Lievestuoreen hoitola Tervatie 1, 41400 Lievestuore Suun terveydenhuolto tuottaa hammas- ja suusairauksien hoitopalveluja koko Laukaan väestölle. Alle 18- vuotiaille hoito on maksutonta. Muun väestön hoidosta peritään maksuasetuksen mukaiset maksut. Perumattomasta poisjäännistä perimme 15-vuotta täyttäneeltä 33,80. Esteestä tulee ilmoittaa vuorokautta aiemmin. Suun terveydenhuollon perustehtävä on tukea ja mahdollistaa laukaalaisten omaa suun terveyden ja puhtauden ylläpitämistä, sekä hoitaa suun sairauksista kärsiviä. Jokaisella tutkimuskäynnillä potilaan kanssa täytetään oma Suun itsehoidon kortti. Korttiin kirjataan itsehoidon tavoitteet ja suositus seuraavan tutkimuksen ajankohdasta. Potilaan tai hänen huoltajansa on itse huolehdittava seuraavan tutkimusajankohdan varaamisesta korttiin kirjatun suosituksen mukaisesti. Hammashoitolasta ei enää tule kutsua hoitoon. Nettiosoitteesta www.hamsu.net voi tarkistaa harjausohjeita. Viikonloppu- ja arkipyhäpäivystys Kyllön hammashoitolassa Keskussairaalantie 20, 40620 Jyväskylä Päivystysajat varataan kyseisenä päivänä puhelimitse klo 9.00 10.00 puh. (014) 266 2298 Viikonloppu- ja arkipyhäpäivystyksessä annetaan vain kiireellistä ensiapua. Lapset ja tapaturmapotilaat hoidetaan ensin. Kiireellistä ensiapua tarvitsette, kun Teillä on esimerkiksi äkillinen kova kipu, joka häiritsee unta ja johon särkylääke ei enää auta verenvuoto, jota ei kotikonstein saa loppumaan voimakas turvotus, johon liittyy hengitys- tai nielemisvaikeuksia tai korkea kuume hampaan irtoaminen tapaturmaisesti tuore hammasvamma, johon liittyy hengitys-, nielemis-, syömis- tai suunavaamisvaikeuksia Kyllön hammashoitolan ensiapua ette tarvitse, jos Teillä on esimerkiksi useita päiviä jatkuneita, lieviä tai vähän haittaavia oireita lohkeama, paikan tai nastahampaan irtoaminen proteesin tai oikomislaitteen rikkoutuminen ym. Edellä mainitut hoidetaan arkipäivänä Laukaan tai Lievestuoreen hammashoitolassa. Alle 18-vuotiaille potilaille päivystyshoito on maksutonta. Aikuisilta peritään tavanomaiset terveyskeskusmaksut. Potilas saa laskun postitse 1-2 viikon kuluessa. Kriisiapu Tapaturman, liikenneonnettomuuden, äkillisen kuoleman sattuessa, laukaalaisilla on käytettävissä välitöntä kriisiapua Kriisikeskus Mobilesta sekä jatkoapua Laukaan kunnan kriisiryhmältä. Ota yhteyttä, älä jää kysymyksinesi yksin. Kriisikeskus Mobile päivystää ja on avoinna ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Se vastaa kriisin kohdanneiden ensihuollosta ja antaa välitöntä kriisiapua, puh. (014) 625 960, Asemakatu 2, 40100 Jyväskylä. Laukaan kunnan kriisiryhmä jatkaa ensihuollon jälkeen kriisiavun antamista järjestämällä asianosaisille yhteisiä keskusteluja, joilla pyritään tukemaan toipumista ja lievittämään kriisin pitkäaikaisvaikutuksia, puh. 040 521 6481, arkisin klo 8.00 16.00. Mielenterveys Laukaan mielenterveystoimisto Arwidssonintie 15-17, 41340 Laukaa Puh. (014) 267 8650 Toimiston kanslia avoinna ma to klo 8.00 15.30 ja pe klo 8.00 15.00 sähköposti: etunimi.sukunimi@laukaa.fi Mielenterveystoimisto tarjoaa mielenterveyspalveluja 18 vuotta täyttäneille laukaalaisille. Vastaanotolle voi hakeutua soittamalla itse mielenterveystoimistoon. Akuutissa kriisitilanteessa voi ottaa yhteyttä myös päivystävään työntekijään puh. (014) 267 8656 tai 0400 387 958. Puhelin on auki virka-aikana. Mielenterveystoimiston palvelumuotoja ovat kriisityö, päivystys, yksilö- ja pariterapia, perhe- ja verkostotapaamiset, kotikäynnit, työkyvyn arviointi, kuntouttavat ryhmät, retkitoiminta ja yksilöllinen kuntoutustoiminta. Kuntoutukseen voi sisältyä myös kuntouttavaa työtoimintaa ja palveluasumista. Mielenterveystoimistossa asioiminen on maksutonta ja luottamuksellista. Ylilääkäri Riitta Teittinen puh. (014) 267 8669 tai 040 352 4075 Osastonhoitaja Ulla Parviainen puh. (014) 267 8657 tai 040 510 1421 Kuntoutuksen sairaanhoitaja Joel Jyrinki puh. (014) 267 8667 tai 0400 209 277 Kuntoutuksen mielenterveyshoitaja Mira Ojansivu puh. (014) 267 8668 tai 040 766 0160 Päivystäjän puhelin virka-aikana (014) 267 8656 tai 0400 387 958

14 Päihdehuolto Päihdehuoltoa toteutetaan sekä terveyskeskuksen vuodeosastolla että avohoidossa. Avohoidossa lääkkeellinen katkaisuhoito tapahtuu omalääkärin ohjauksessa. Päihdeongelmaisten mielenterveyspalvelut järjestetään terveyskeskuksen mielenterveystoimistossa. Katkaisuhoitoon ja kuntoutushoitoon kunnan ulkopuolisissa hoitopaikoissa sekä Seukkalassa vaaditaan kotikunnan maksusitoumus, koska laitosmuotoisen hoidon kustannukset ovat aina selvästi korkeammat kuin asiakkaalta laitoshoidossa perittävä suurin mahdollinen 32,50 euron hoitopäivämaksu. Maksusitoumusta ja hoidon tarpeen arviointia varten on syytä ensin ottaa yhteyttä lääkäriin tai päihdehoitajaan (terveyskeskus) tai alueen sosiaalityöntekijään. Päihdehoitaja on tavattavissa sopimuksen mukaan terveyskeskuksessa, soittoaika ma pe klo 8.00 9.00 puh. (014) 267 8561. Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika on klo 9.00 10.00, ajanvaraus suoraan asuinalueen sosiaalityöntekijältä. Lääkärin ajanvaraus Pohjois-Laukaa ma pe klo 8.00 16.00 puh. (0149 267 8501 Etelä-Laukaa ma- pe klo 8.00 16.00 puh. (014) 267 8502 Lievestuore puh. (014) 267 8505 Laukaan mielenterveystoimisto sijaitsee (valtion)virastotalossa, Arwidssonintie 15 17, puh. (014) 267 8650 Terveysneuvontapiste Laukaan visiitti on tarkoitettu ruiskuhuumeiden käyttäjille ja se toimii kirkonkylän vastaanoton yhteydessä arkitorstaisin klo 14.00 15.00. Mahdollisuus vaihtaa käytetyt ruiskut ja neulat puhtaisiin, saada A- ja B-hepatiittirokotteita, myös ohjaus hepatiitti- ja HIV-vastaainetesteihin. Psykologi Laukaan terveyskeskuksessa työskentelee kaksi psykologia. Vastaanottotilat sijaitsevat Laukaan terveysaseman neuvolakerroksessa. Alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseksi tarkoitetut psykologin palvelut, soittoaika ke klo 9.00 11.00, puh. (014) 267 8732 Lasten ja nuorten kanssa tehtävään työhön kuuluu kiinteästi yhteistyö perheen ja vanhempien kanssa. Muita keskeisiä yhteistyötahoja ovat mm. neuvolat ja päivähoito. Vaikka työn painopiste on alle kouluikäisissä, myös kouluikäisten kohdalla voidaan ottaa sellaisissa kehitykseen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, jotka eivät suoranaisesti liity kouluun ja oppimiseen. Sivuvastaanotto sovitusti tiistaisin Lievestuoreen terveysasemalla. Yli 18-vuotiaille tarkoitetut psykologin palvelut on suunnattu aikuisväestölle ja ikääntyvälle väestölle vastaanottokäynteinä ja tarvittaessa myös kotikäynteinä, soittoaika ke klo 9.00 11.00, puh. (014) 267 8730 Käynneillä suoritetaan tarvittavia tutkimuksia sekä käydään keskusteluja psyykkisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseksi. Syyt yhteydenottoon voivat olla monenlaisia, esim. kuormittava työelämä, huoli omasta voinnista, perheessä kohdatut menetykset tai muut vaikeat elämäntilanteet. Sivuvastaanotto Lievestuoreen terveysasemalla torstaisin. Puheterapeutti Terveyskeskuspuheterapeutin työ on kielen, puheen ja äänen häiriöiden lääkinnällistä ja terapeuttista tutkimusta ja kuntoutusta. Tavoitteena on lieventää kommunikaatiohäiriöitä, poistaa niiden aiheuttamia haittoja ja ennaltaehkäistä niiden syntyä sekä konsultoida kommunikaatio-ongelmissa. Puheterapeuttiin voi ottaa yhteyttä aina, kun lapsen puheenkehitys tai oman puheen ongelmat mietityttävät. Puheterapiaan hakeudutaan mm. seuraavissa puhe- ja äänihäiriöissä: äännevirheet (yleisimmät r, s, l, k) ja puhemotoriset vaikeudet viivästynyt puheenkehitys erityinen kielellinen vaikeus änkytys kuulovamman aiheuttaman puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeudet neurologiseen oireistoon liittyvät puheen vaikeudet suulakihalkion jälkihoito äänen häiriöt Puheterapeutin vastaanottoja on Laukaan terveysasemalla, Lievestuoreen terveysasemalla ja sivuneuvoloissa. Puhelinaika ma klo 8.00 10.00, puh. (14) 267 8731.

15 Potilasasiamies Potilaalla on oikeus hyvään hoitoon ja kohteluun sekä tiedonsaantiin ymmärrettävä muodossaan itseään koskevissa asioissa. Mikäli näissä asioissa ilmenee ongelmia, potilas voi ensisijaisesti ottaa yhteyttä suoraan ao. lääkäriin tai hoitohenkilöstöön. Terveyskeskuksessamme on myös käytettävissä potilasasiamies, joka antaa tietoja potilaan oikeuksia koskevissa asioissa neuvoo, miten potilas voi toimia ollessaan tyytymätön saamaansa hoitoon tai kohteluun neuvoo ja avustaa tarvittaessa muistutuksen, potilasvahinkoilmoituksen, kantelun tai korvaushakemuksen teossa. Potilasasiamies ei ota kantaa henkilökunnan toimintaan eikä tee päätöksiä. Potilasasiamiespalvelut ovat maksuttomia. Potilasasiamies: Sosiaalityöntekijä Eija Mäkinen, puh. 0400 685 316 virka-aikana Palokan terveyskeskus, PL 25, 40271 Palokka Potilaspalaute Otamme mielellämme vastaan palautetta palveluistamme kehittääksemme niitä edelleenkin. Palautteen voitte halutessanne antaa suullisesti tai kirjallisesti. Myös sähköpostiosoitteet ovat käytettävissänne. Palautelomakkeita on jokaisessa tulosyksikössä (työpisteessä) ja niitä voitte antaa suoraan henkilökunnalle tai laittaa ne niille varattuun laatikkoon. Mikäli olette tyytymätön saamaanne hoitoon tai kohteluun tai oikeuksianne on muutoin loukattu, voitte ottaa suoraan yhteyttä asianomaiseen lääkäriin tai hoitohenkilöstöön. Tarvittaessa voitte kääntyä yksikön johtavan lääkärin, johtavan hoitajan tai potilasasiamiehen puoleen. Ongelmat voidaan usein ratkaista keskustellen. Teillä on myös mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus yksikön johtajalle. Muistutukseen tulee saada kirjallinen vastaus kohtuullisen ajan kuluessa. Muistutuksen tekeminen ei rajoita oikeutta kannella hoidosta valvontaviranomaisille. Muistutukseen tai kanteluun liittyvissä asioissa saatte tietoa potilasasiamieheltä. Myös potilasvahingoissa voitte ottaa yhteyttä potilasasiamieheen. Maksukatto Kunnallisille sosiaali- ja terveydenhuollon maksuille säädetty maksukatto on tullut voimaan vuoden 2000 alusta toteutetuilla säädösmuutoksilla. 1.1.2001 lukien maksukaton seuranta-aika on kalenterivuosi. Asiakasmaksuille säädetty maksukatto on 1.1.2010 lukien 633 euroa. Maksujen yhteismäärää laskettaessa otetaan huomioon kalenterivuoden aikana perityt seuraavat maksut: terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkäripalvelumaksut yksilökohtaiset fysioterapiamaksut päiväkirurgisen hoidon maksut sarjahoitomaksut yö- ja päivähoitomaksut kuntoutushoitomaksut lyhytaikaiset sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoitomaksut Lyhytaikaisesta laitoshoidosta periään maksukaton täyttymisen jälkeen 15 euroa hoitopäivältä. Muita maksukattoon sisältyviä maksuja ei peritä vapaakortin voimassaoloaikana. Jos palvelujen käyttäjä on kalenterivuoden aikana suorittanut maksukattoon sisältyvistä palveluista maksuja enemmän kuin 633 euroa, hänellä on oikeus saada liikaa suoritetut maksut takaisin. Mikäli vaatimusta liikaa suoritettujen maksujen palauttamisesta ei ole tehty ylittymistä seuraavan kalenterivuoden aikana, menettää palvelun käyttäjä oikeutensa palautukseen. Maksukaton (633 ) täyttymisen jälkeen Laukaan kunnan vapaakortin saa sosiaali- ja terveysosastolta esittämällä laskut ja maksukuitit. käyntiosoite: Laukaan terveyskeskus, sairaalarakennuksen pohjakerros/hallinto, Kantolantie 12, 41340 Laukaa postiosoite: Laukaan terveyskeskus, Maksukattoasiat, PL 7, 41341 Laukaan Kunta Vapaakortin myöntää hallintosihteeri puh. (014) 267 8401 tai talouspäällikkö puh. (014) 267 8400 jotka antavat tarvittaessa lisätietoja asiasta. Pääsääntöisesti vapaakortti myönnetään siinä yksikössä, jossa maksukatto täyttyy eli jos maksukatto täyttyy esim. keskussairaalassa, haetaan vapaakortti sieltä.

16 VANHUSTEN PALVELUT Vanhusten palvelujen tavoitteena on tukea vanhusten omaehtoista asumista omassa kodissa tai kodin omaisissa olosuhteissa. Vanhuspalveluihin sisältyy ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu, kotihoito, omaishoidon tuki, päivätoiminta, asumispalvelut ja hoivapalvelut. Vanhusten palvelujen hallinto Pelloskuja 3, 41340 Laukaa Fax (014) 833 707 Vanhuspalvelujen johtaja Leila Jylhä, puh. (014) 267 8990 Toimistosihteeri Sari Koukka, puh. (014) 267 8832 kotihoidon, päiväsairaanhoidon ja päiväkeskuksen laskutus. KOTIHOITO Kotihoitotoimisto Pelloskuja 3, 41340 Laukaa Kotihoitoon sisältyy kotipalvelun ja kotisairaanhoidon palveluja. Kotihoitoa toteutetaan yhdessä asiakkaan, omaisen ja eri yhteistyötahojen kanssa ja se perustuu kirjalliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Kotihoidon tarve voidaan selvittää, kun asiakas sairauden, alentuneen toimintakyvyn, vanhuuden tai vammaisuuden vuoksi tarvitsee apua jokapäiväisiin toimiinsa. Kotipalvelu on asiakkaan perushoitoa ja auttamista sellaisissa päivittäisissä toiminnoissa, joista hän ei itse selviydy sekä sosiaalisen kanssakäymisen edistämistä ja tukemista. Kotisairaanhoito on asiakkaan terveyden- ja sairaanhoitoa väestövastuulääkärin tuella silloin, kun henkilö ei kykene käyttämään avoterveydenhuollon palveluja. Tiedustelut kotihoidosta: Pohjoinen alue Avopalveluohjaaja Sari Lavio, puh. (014) 267 8805, puhelinaika klo 8.00-11.30 - kirkonkylän pohjoispuoli - Kuusa, Leinola, Lankamaa, Äijälä, Valkola, Vatia ja Vehniä Eteläinen alue Avopalveluohjaaja Tiina Hellman, puh. (014) 267 8777, puhelinaika klo 8.00-11.30. - kirkonkylän eteläpuoli - Leppävesi, Vihtavuori, Kuhaniemi, Vuontee, rajana Tarvaalan tie Lievestuoreen alue Liepeentie 45, 41400 Lievestuore Vs. avopalveluohjaaja Pia Blomberg, puh. (014) 267 8773, puhelinaika 8.00-11.30. - Lievestuore, Hoho, Saarilampi, Simuna, Tarvaala, Iso-Oksala, Savio, Metsolahti - Lievestuoreen päiväkeskus Kotisairaanhoito arkisin klo 8.00 15.00 Pohjois-Laukaa Pirjo Nukarinen, puh. (014) 267 8812 Pohjois-Laukaa Katja Mattila, puh. (014) 267 8804 Etelä-Laukaa Liisa Vento, puh. (014) 267 8839 Etelä-Laukaa, puh. (014) 267 8803 Lievestuore Jaana Janhonen, puh. (014) 267 8786 Lievestuore Hanna Pusa, puh. (014) 267 8837 Varahenkilö Katri Käyhkö, puh. (014) 267 8783 Varahenkilö Hanna Töllinen, puh. (014) 267 8834 Muistihoitaja Sari Patja Puh. (014) 267 8815

17 Ateria- ja turvapalvelut Ateriapalvelu: Kunta järjestää ateriapalvelua pääasiassa palvelutalo Sarahovissa, josta ateriat tarvittaessa myös kuljetetaan asiakkaille. Lievestuoreella ateriapalvelua saa Männikön palvelutalosta. Ateria kotiin kuljetettuna maksaa asiakkaalle 6,60 ja ateriointi ruokailupisteessä 5,60. Turvapalvelu: Turvapalvelu (turvapuhelin) on tarkoitettu henkilöille, joiden toimintakyky on heikentynyt tai jotka kokevat olonsa turvattomaksi. Turvapalvelusta laskutetaan 21 /kk, jos asiakkaalla on lankaliittymä. Jos lankaliittymää ei ole, maksu on 25 /kk. Auttajatahon (Turvatiimi tms.) käynnistä turvapuhelinhälytysten yhteydessä laskutetaan 10 kerralta. Tiedustelut toimistosihteeriltä, puh. (014) 267 8832. Kuljetuspalvelu: Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua voi hakea 65 vuotta täyttänyt, jolla on ikääntymisen ja sairauksien vuoksi tai elinympäristöstä johtuen on vaikeaa käyttää yleisiä kulkuneuvoja, mutta joka ei ole liikkumisen suhteen vaikeavammainen. Monipalveluliikennettä käyttäville kuljetuspalvelua ei myönnetä kuin erityisen painavasta syystä. Mikäli henkilön bruttotulot ovat yli 885,88 /kk ja pariskunnilla yli 1 639,74 /kk niin kuljetuspalvelua ei myönnetä. Kuljetuspalvelu myönnetään talousarvion puitteissa. OMAISHOIDON TUKI Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon ja huolenpidon turvaamista. Omaishoidon tuen keskeiset tavoitteet ovat pysyväisluonteisen laitoshoidon välttäminen tai siirtäminen ja pitkäaikaisesta laitoshoidosta kotiutumisen tukeminen. Omaishoidon tuki muodostuu hoitopalkkiosta ja hoitoa sekä huolenpitoa tukevista palveluista, jotka määritellään hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoidon tuki myönnetään talousarvion puitteissa ja päätökset ovat voimassa toistaiseksi. Tiedustelut: osastonhoitaja Eva-Kaisa Niemistö puh. (014) 267 8811. Puhelinaika klo 8.00-9.00. SAS-TYÖRYHMÄ Vanhusten ja pitkäaikaissairaiden sijoittumista asumispaikkoihin, laitospaikoille ja muuhun tehostettuun hoitoon valmistellaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisessä moniammatillisessa ns. SAS-työryhmässä - Selvitä, Arvioi, Sijoita. Työryhmässä arvioidaan vaihtoehtoja ja sovitaan yhdessä asiakkaan itsensä ja omaisten kanssa asianmukaisesta hoitopaikasta ja -muodosta. Asian saa käsittelyyn SAS-työryhmässä avopalveluohjaaja Eija Anttosen kautta, puh. (014) 267 8880 tai kertomalla asiasta muille kunnan vanhusten palvelujen työntekijöille. PALVELUASUMINEN Palveluasumisella tarkoitetaan asunnon ja palvelujen järjestämistä niille ikäihmisille, jotka sairautensa tai vammansa vuoksi tarvitsevat toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa vuorokauden eri aikoina. Palveluasuminen on tehostettua, kun henkilökunta on käytettävissä ympäri vuorokauden. Palveluasuminen on avohuoltoa, joka sisältää hoito- ja tukipalvelut. Palveluasuminen perustuu vuokrasuhteeseen. Asiakkaat maksavat itse vuokran, ruoan, lääkkeet, vaatetuksen ja muut tavanomaiset elämiseen kuuluvat menot. Kunta laskuttaa hoidosta asiakkaan tulojen mukaisen hoivapalvelumaksun suoraan asiakkaalta. Hakemukset palveluasumiseen toimitetaan osoitteeseen: Kotihoitotoimisto, Pelloskuja 3, 41340 LAUKAA. Hakemukset käsitellään sijoitustyöryhmässä (SAS-työryhmä), joka kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa ja päätöksen palveluasumisesta tekee avopalveluohjaaja. Asiakkaalla on mahdollisuus hakea Kelan hoito- ja asumistukea. Tiedustelut: avopalveluohjaaja Eija Anttonen, puh. (014) 267 8880. SENIORINEUVONTA Seniorineuvonta on kotihoidon sairaanhoitajan maksuton vastaanotto ilman ajanvarausta. Palvelu on tarkoitettu 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille laukaalaisille. Vastaanotolla saa tietoa palveluista, etuisuuksista ja terveyteen liittyvistä asioista. Asiakasta kannustetaan toimintakyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen sekä tuetaan terveydentilan seurannassa. Tavoitteena on tarjoa kiireetöntä ja luottamuksellista kohtaamista erilaisissa elämäntilanteissa oleville. Laukaan keskusta: Laukaantie 7 A 2, 41340 Laukaa ma - to klo 9.00-11.00, puh. (014) 267 8815 Leppävesi: Tiituspohjantie 39 (Monikko), 41310 Leppävesi ke klo 9.00-11.00, puh. (014) 267 8839

18 Lievestuore: Liepeentie 6, 41400 Lievestuore ke klo 9.00 11.00, puh. (014) 267 8786 Vihtavuori: Koulutie 2, 41330 Vihtavuori (Vihtavuoren neuvola, sisäänkäynti kirjaston ovesta) Parittoman viikon pe klo 14.00-15.00, puh. (014) 267 8839 Päivätoiminta Päiväsairaanhoito Pelloskuja 3, 41340 Laukaa puh. (014) 267 8883 Päivätoiminnalla tuetaan asiakkaiden kotona selviytymistä. Päiväsairaanhoidossa on mahdollisuus saada terveyden- ja sairaanhoidon lisäksi ateria-, sauna-, kuntoutus- ja virkistyspalveluja sekä vapaahetkiä omaishoitajille. Hoitopäiviä voi olla 1-5 arkipäivää viikossa, hoitojaksojen pituus määräytyy asiakkaan tarpeen mukaan. Palvelun päivämaksu on asiakkaalle 15 ja kuljetuksen kanssa 21. Osastonhoitaja Eva-Kaisa Niemistö, puh. (014) 267 8811, puhelinaika klo 8.00 9.00 Päiväkeskus Lievestuoreen päiväkeskus on Männikön palvelutalon yhteydessä, Männiköntie 16 C, 41400 LIEVESTUORE. Päiväkeskustoiminnalla tuetaan asiakkaiden kotona selviytymistä. Päiväkeskus tarjoaa ateria-, sauna-, asiointi- ja sairaanhoidollisia palveluja, sekä virkistys- ja viriketoimintaa sekä vapaahetkiä omaishoitajille. Hoitopäivä päiväkeskuksessa maksaa asiakkaalle 15 ja kuljetuksen kanssa 21. Pelkkä kylvetyspalvelu maksaa 5,50 ja kuljetuksen kanssa 11,50. Päiväkeskusohjaaja Maarit Peltonen, puh. (014) 267 8871, vs. avopalveluohjaaja Pia Blomberg, puh. (014) 267 8773 Puolipäiväinen päiväkeskustoiminta Vanhusten palvelujen järjestämästä päivätoiminnasta vastaavat kotihoidon työntekijät, mutta pääpaino toiminnassa ja sen kehittämisessä on ryhmän jäsenillä. Toiminnassa huomioidaan jokaisen osallistujan kokemukset, tiedot ja taidot. Toimintaa on kahdella kylällä: Tarvaalan koululla tiistaisin klo 10.00 13.00 ja Kuusan Nuorisoseurantalolla keskiviikkoisin klo 10.00 13.00. Päivätoimintaan tullaan omalla kyydillä. Päivätoiminnan hinta on 7, johon sisältyy lounas ja kahvi. Työntekijänä toimii kotihoidon lähihoitaja Lea Hytönen, puh. (014) 267 8781. HOIVAPALVELU Vanhainkoti Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 LAUKAA Osastonhoitaja Terhi Heikkilä, puh. (014) 267 8950 Vanhainkoti Kuuselassa on kaksi osastoa: Hopeakaari, jossa on 17 pitkäaikaishoitopaikkaa sekä Kultasiipi, jossa on 21 hoitopaikkaa, joista osa on lyhytaikaiskäytössä. Pitkäaikaishoito on tarkoitettu vanhuksille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa. Lyhytaikaishoito on kotona asumista sekä itsenäistä selviytymistä tukevaa hoitoa. Asukkaiden huoneet ovat yhden ja kolmen hengen huoneita ja ne on suurelta osin kalustettu asukkaiden omilla tavaroilla. Jokaisella vanhuksella on Kuuselassa nimetty oma hoitaja, joka huolehtii vanhuksen asioista ja pitää yhteyttä omaisiin. Omaiset voivat osallistua vanhuksen hoitoon mahdollisuuksiensa mukaan. Hopeakaari, puh. (014) 267 8952 Osaston toiminta on kodinomaista, vanhusten turvallisuuden tunnetta ylläpitävää hoitoa. Osastolla hoidetaan pääasiallisesti muistihäiriöisiä vanhuksia. Kultasiipi, puh. (014) 267 8953 Osaston toiminnan tavoitteena on luoda vanhuksille kodinomainen, yksilöllinen, omatoimisuutta tukeva, virikkeellinen hoito. Hoitomaksut Pitkäaikaishoidon maksu määräytyy asiakkaan tulojen mukaan, ja on 85 % asiakkaan nettokuukausituloista. Asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön on jäätävä vähintään 97 /kk. Lyhytaikaishoidon maksu on 32,50 /vrk. Maksu peritään sekä tulo- että lähtöpäiviltä. Päivä- tai yöhoidon maksu on 15 /vrk. Omaishoitajan lakisääteisen vapaan aikana hoidettavalle järjestetyistä palveluista peritään 10,60 päivältä. Lakisääteisiä vapaita on oikeus saada kolme päivää kuukaudessa.

19 Hoivaosasto, Kantolantie 12, 41340 Laukaa Vastaava sairaanhoitaja Aila Keteli-Kattainen puh. (014) 267 8884 Kanslia puh. (014) 267 8677 Terveyskeskuksessa sijaitsevalla hoivaosastolla on 36 paikkaa. Hoivaosastolla hyvään hoitoon kuuluu jokaisen potilaan elämän kunnioittaminen ja kohtelu ihmisarvon mukaisesti. Potilailla on itsemääräämisoikeus omaan hoitoonsa ja heitä hoitaa ammattitaitoinen ja vastuunsa tunteva henkilökunta turvallisesti ja tasa-arvoisesti. Hoivaosasto siirtyi vanhainkoti Kuuselan yhteyteen 14.6.2010. HALLINTO JA SISÄISET PALVELUT Esimies vs. talouspäällikkö Maire Hakola, puh. (014) 267 8400 vs. hallintosihteeri Irma Leppisaari, puh. (014) 267 8401 Toimipaikka terveyskeskuksen alakerta, Kantolantie 12, 41340 Laukaa Ruokapalvelu Esimies ruokapalvelupäällikkö Ritva Mattila, puh. (014) 267 8340 KAAVOITUS- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA (Päivitetty 7.10.2010) Puheenjohtaja Pertti Parkkonen 0400 647 830 KESK pertti.parkkonen@luukku.com Varapuheenjohtaja Viljo Kumpulainen VAS 040 757 0082 viljo.kumpulainen1@luukku.com Esittelijä Osastopäällikkö, kaavoituspäällikkö heikki.ala-tauriala@laukaa.fi (014) 267 5770 Heikki Ala-Tauriala 29.10.-10 asti Esittelijä Johtava terveystarkastaja jukka.lappalainen@laukaa.fi Jukka Lappalainen, osoite kuten (014) 267 5820 em. Esittelijä Johtava rakennustarkastaja paivi.niemi@laukaa.fi Päivi Niemi, osoite kuten em. (014) 267 5800 Sihteeri Kokoukset Hallintosihteeri Pentti Salo osoite kuten em. pentti.salo@laukaa.fi (014) 267 5774 Kokoukset pidetään pääsääntöisesti Kuntalassa kerran kuussa, arkikeskiviikkoisin klo 14.00 alkaen. Vuoden 2010 kokouspäivät ovat 27. tammikuuta, 24. helmikuuta, 24. maaliskuuta, 21. huhtikuuta, 19. toukokuuta, 16. kesäkuuta, 25. elokuuta, 22. syyskuuta, 27. lokakuuta, 17. marraskuuta ja 15. joulukuuta. Tarvittaessa kokousaikoja voidaan muuttaa, pitää ylimääräisiä kokouksia tai peruuttaa jokin em. kokouksista. Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä lautakunnan sihteerin, hallintosihteeri Pentti Salon virkahuoneessa viraston aukioloaikana kerran kuukaudessa pääsääntöisesti tarkastuspäivää seuraavana arkimaanantaina. Julkipanon jälkeen annettavien päätösten antopäivä on pääsääntöisesti pöytäkirjan tarkastusta seuraava arkiperjantai. Tarvittaessa pöytäkirjan nähtävilläolopäivä ja päätösten antopäivä päätetään erikseen. Tarkistettu pöytäkirja siirretään myös internetiin. Viranhaltijapäätökset yleisesti nähtävänä Johtava rakennustarkastaja, joka päättää mm. rakennuslupa-asioista, tekee päätöksiä pääsääntöisesti arkikeskiviikkoisin Kuntalassa. Johtavalle rakennustarkastajalle tarkoitetut hakemukset voi tuoda Kuntalaan tai postittaa osoitteelle Laukaan kunta, rakennusvalvontatoimisto, Laukaantie 14, PL 6, 41341 Laukaa. Johtavan rakennustarkastajan päätökset annetaan julkipanon jälkeen pääsääntöisesti päätöspäivää seuraavana arkimaanantaina. Kaavoituspäällikön, maankäyttöinsinöörin ja johtavan rakennustarkastajan muut kuin em. päätöspöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä pääsääntöisesti arkiperjantaisin hallintosihteeri Pentti Salon virkahuoneessa viraston aukioloaikana. Johtavan terveystarkastajan, terveystarkastajan ja ympäristönsuojelusihteerin viranhaltijapäätökset pidetään nähtävänä päätöstä seuraavan viikon perjantaina tai jos silloin on pyhä, sitä edeltävänä

20 arkipäivänä, ympäristötoimessa toimistosihteeri Pia Niemisen huoneessa virka-aikana. Julkipanon jälkeen annettavat päätökset pidetään nähtävänä julkipanoilmoituksessa ilmenevänä aikana. MAANKÄYTTÖOSASTO KAAVOITUS JA SUUNNITTELUTOIMI (Päivitetty 7.10.2010) Kaavoitus- ja suunnittelutoimen päätehtävät ovat kaavoituksen prosessi, maapolitiikan valmistelu, maaainesten oton suunnitteluohjaus ja toimialan hallintotehtävät. Toimisto on avoinna arkisin ma- to klo 8.00-15.45, pe klo 8.00-15.30. Osastopäällikkö, kaavoituspäällikkö Heikki Ala-Tauriala, puh. (014) 267 5770 Kaavoitusarkkitehti Mari Holmstedt, puh.(014) 267 5771 Tonttimyynti, maankäyttöinsinööri Jarmo Toikka, puh. (014) 267 5790, rakennustontit (myös ) sekä kiinteistöasiat ja metsät Asiakaspalvelu hallintosihteeri Pentti Salo, puh. (014) 267 5774 Karttakopiot, puh. (014) 267 5773 tai (014) 267 5777 Suunnitteluteknikko Pentti Manninen, kunnallistekninen suunnittelu ja rakennuspaikkojen merkintä, puh. (014) 267 5778 RAKENNUSVALVONTATOIMI Rakennusvalvontatoimen päätehtävät ovat rakennuslupien käsittely, rakentamisen yleinen ohjaus ja valvonta. Lisäksi rakennusvalvonta ohjaa maa-ainesten ottoa ja valvoo ottolupien ehtojen ja lainsäädännön noudattamista. Rakennustarkastajien tapaamisajat - johtava rakennustarkastaja Päivi Niemi, luvat, hallinto, aloituskokoukset, katselmukset, puh (014) 267 5800 toimistoaika ma klo 9.00-11.00 ja pe klo 9.00-14.00 - rakennustarkastaja Pertti Ylönen, luvat, aloituskokoukset, katselmukset, puh. (014) 267 5803 toimistoaika to klo 9.00-11.00 - rakennustarkastaja Tapio Kainu, aloituskokoukset, katselmukset, maa-ainesoton valvonta, puh. (014) 267 5802 toimistoaika to klo 9.00-11.00 Asiakaspalvelu toimistosihteeri Maire Lehtinen, hakemukset ja neuvonta, puh. (014) 267 5801 Tapaamiset kannattaa sopia mahdollisuuksien mukaan etukäteen puhelimitse. Kunnan Lievestuoreen yhteispalvelupisteessä rakennustarkastaja on tavattavissa kuukauden toisena ja viimeisenä arkikeskiviikkona, puh. (014) 267 5803. YMPÄRISTÖTOIMI Ympäristöterveydenhuolto Johtava terveystarkastaja Jukka Lappalainen, puh. (014) 267 5820, toimipaikka Kuntala. ympäristönsuojelun, eläinlääkintähuollon ja ympäristöterveydenhuollon asioiden esittely lautakunnassa ympäristötoimen yleishallintoasiat, terveysvalvonnan johtotehtävät, kunnan sisäilmatyöryhmän jäsen, asumisterveysasiat (mm. sisäilma), talous- ja uimaveden laadun valvonta (pohjois-laukaan alue), tupakkalain valvonta, terveydensuojelulain mukainen huoneistojen hyväksyminen, eläinsuojelulain valvonta yhteistyössä eläinlääkärin kanssa Vs. terveystarkastaja Mari Peltonen, puh. (014) 267 5824, toimipaikka Kuntala. elintarvikevalvonta, elintarvikelain mukainen huoneistojen hyväksyminen, talous- ja uimaveden laadun valvonta (Vihtavuori-Leppävesi-Lievestuore alueella), tupakkalain valvonta, tuoteturvallisuuslain valvonta Ympäristönsuojelu Vs. ympäristönsuojelusihteeri Pälvi Pöyhönen, puh. (014) 267 5821, toimipaikka Kuntala. ympäristölupien valmistelu, ojitusasiat, jätevesien johtamisasiat, meluilmoitukset, jätehuollon valvonta, kaavoitukseen, maa-ainesten ottoon ja rakennuslupiin liittyvät ympäristöasiat, ympäristökasvatus ja valistus, tiedotus ja koulutus, maasto- ja vesiliikenteen rajoitukset, ajoharjoittelu- ja kilpailuluvat, luonnon- ja maisemansuojelu, luonnon virkistyskäyttö, VOC-luvat ja ilmoitukset Ma. ympäristösuunnittelija Heidi Hokkanen, puh. (014) 267 5822, toimipaikka Kuntala.