Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu Pekka Vuori 2.4.27 Kunta- ja palvelurakenneuudistus - Pääkaupunkiseudun väestöanalyysi Lakiin kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta liittyvän asetuksen toimeenpanosuunnitelmassa todetaan, että Väestöanalyysi tehdään Tilastokeskuksen tuottamien tietojen perusteella ikäryhmittäin tai perustellusta syystä muiden ennusteiden perusteella. Pääkaupunkiseudun kuntien väestö- ja palvelutarveanalyysissa päätettiin käyttää kuntien omia väestöennusteita seuraavista syistä: Muuttoliike vaikuttaa Helsingin seudun väestökehitykseen huomattavasti. Seutu muodostaa yhteisen työ- ja asuntomarkkina-alueen. Tilastokeskuksen ennusteista poiketen kuntien omissa ennusteissa on huomioitu kotimaan muutto-oletuksissa työmarkkinaperäinen ja seudun sisäinen, asuntomarkkinaperustainen muuttoliike. Kuntien omissa väestöennusteissa huomioidaan myös asuntotuotantomahdollisuudet, jotka nopean kasvun oloissa rajoittavat etenkin Helsingin väestönkasvua ja siirtävät sitä naapurikuntiin. Espoo ja Vantaa kasvoivat mm. tämän vuoksi 199-luvun lopulla selvästi nopeammin kuin Tilastokeskuksessa ennakoitiin. Pääkaupunkiseudun kunnissa on laadittu omia väestöennusteita jo vuosikymmenten ajan, ja ne ovat yleensä osuneet paremmin oikeaan kuin Tilastokeskuksen ennusteet. Esimerkiksi Helsingissä vuoden 1994 jälkeen laaditut ennusteet ovat poikenneet kokonaisväestömäärän osalta maksimissaan 2 prosenttia toteutuneesta. Seutu poikkeaa muusta Suomesta siten, että täällä palvelutarpeen kehityksessä tulee huomioida suomen- ja ruotsinkielisen väestön lisäksi vieraskieliset. Näille väestöryhmille laadittiin omat ennusteet, koska niitä ei ole tehty Tilastokeskuksessa. Työryhmän jäsenet Pekka Vuori, Helsinki Teija Jokiranta, Espoo Juhani Riihelä, Vantaa Arja Salmi YTV Olli-Pekka Hatanpäää, Uudenmaan liitto Asiantuntijana Seppo Laakso KaupunkitutkimusTA Oy Erityisesti vieraskielisen väestöennusteen menetelmäasiantuntijana toimi Juhani Riihelä 1
Pääkaupunkiseudun ennustettu väestökehitys vuoteen 225 Pääkaupunkiseudun väkiluku kasvoi vuosina 2-26 ennakkotiedon mukaan lähes 52 hengellä ja miljoonan raja saavutetaan keväällä 27. Puolet kasvusta, 25 tuli Espooseen, Helsingissä ja Vantaalla kasvu oli 13 henkeä. Väestöennusteen mukaan vuoden 215 alussa Pääkaupunkiseudun väestömäärä on 1 55 ja vuonna 225 noin 1 117. Seudun vuotuinen kasvu on siten keskimäärin,8 prosenttia vuosina 26-214 ja koko 26-224 ajanjaksolla,7 prosenttia vuodessa. Taulukko 1. Pääkaupunkiseudun kuntien väkiluku vuodenvaihteessa 25/26 ja ennuste 1.1.215 ja 225 sekä väkiluvun muutos. Väkiluku 1.1. 26 215 225 Helsinki 56 95 578 6 593 Espoo 231 74 262 6 292 Vantaa 187 281 25 224 Kauniainen 8 457 8 8 8 6 Pääkaupunkiseutu 988 347 1 55 1 117 Väkiluvun muutos 26-214 %/vuosi 26-224 %/vuosi Helsinki 17 738,4 32,3 Espoo 3 896 1,5 6 1,4 Vantaa 17 91 1,1 37 1, Kauniainen 329,4 15,1 Pääkaupunkiseutu 66 872,8 128 9,7 Pääkaupunkiseudun vuosien 2-25 väestönkasvusta yli puolet on maahanmuuttajia, viime vuosina jopa 75 9 prosenttia. Maahanmuuttajaväestön kasvusta 8 prosenttia johtuu muuttovoitosta, vaikka syntyneiden enemmyys kuolleisiin nähden onkin paljon suurempi kuin kantaväestöllä ikärakenteen nuorekkuudesta johtuen. Huomattavaa on myös se, että 2-luvulla lähes kolmasosa vieraskielisten muuttovoitosta saatiin muualta Suomesta. Vieraskielisten määrä kasvoi vuoden 25 aikana suuremmaksi kuin ruotsinkielisten, ja vuoden 25 lopussa vieraskielisiä oli 7 prosenttia Pääkaupunkiseudun väestöstä, ruotsinkielisiä oli 6,5 prosenttia. 2
Väestöennusteen tausta ja pääkomponentit Pääkaupunkiseudun muuttotase 2-25 Pääkaupunkiseudun kuntien väestöennusteet on laadittu menetelmällä, jossa toisaalta ennustetaan koko työ- ja asuntomarkkina-alueen, Helsingin seudun vaihtoehtoisia kehitysmahdollisuuksia, jotka perustuvat eri näkemyksiin Helsingin seudun aluetalouden kehityksestä, toisaalta seudun sisäistä kehitystä ennustetaan demografisin perustein, erityisesti huomioiden asuntomarkkinoiden vaikutus sisäisessä muuttoliikkeessä. Siten ennusteessa käytetty muuttoliikkeen jaottelu poikkeaa väestönmuutostilastoissa ja Tilastokeskuksen ennusteessa käytetystä jaosta: kuntien välinen muutto / maahan- ja maastamuutto : Seudun sisäisellä muuttoliikkeellä tarkoitetaan Helsingin seudun 14 kunnan välisiä muuttoja. Helsingin ulommalla työmarkkinavyöhykkeellä tarkoitetaan Helsingin seudun ulkopuolista osaa Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnista sekä Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntia. Muu kotimainen muutto sisältää muun maassamuuton sekä Suomen kansalaisten ulkomaisen muuton. Ulkomaalaisten muutolla tarkoitetaan ulkomaan kansalaisten muuttoa ulkomaiden sekä Helsingin / Helsingin seudun välillä. Seudun sisäistä muuttodynamiikkaa kuvaa se, että 2-luvulla Helsinki on saanut työmarkkina-alueen ulkopuolelta, muusta Suomesta Pääkaupunkiseudulle tulleesta muuttovoitosta kolme neljäsosaa ja ulkomaista kaksi kolmasosaa. Sekä Helsinki, Espoo että Vantaa ovat kukin menettäneet muuttotappiona muulle työmarkkina-alueelle, lähinnä seudun kehyskuntiin vuosittain 1 3 henkeä. Sen lisäksi Helsinki on menettänyt Espooseen keskimäärin 1 8 ja Vantaalle 1 henkeä vuodessa muuttotappiona. Kauniainen on saanut pienen muuttovoiton muualta Suomesta, mutta menettänyt sekä naapurikuntiin että muulle seudulle väestöä. Luonnollinen väestönkasvu eli syntyneiden enemmyys kuolleisiin nähden on kasvattanut Pääkaupunkiseudun väestöä vajaalla 5 hengellä vuosittain 2-luvulla. Helsingin seudun työllisyys kääntyi kasvuun vuoden 24 viimeisellä neljänneksellä Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan. Sitä ennen seudun työllisyys laski syksystä 22 alkaen. Työvoiman kysynnän kääntyminen kasvuun heijastui nopeasti Helsingin seudun ulkopuolelta seudulle ja erityisesti Helsinkiin tulevaan muuttoon. Helsingin seudulle laadittiin kolme väestöennustevaihtoehtoa, joka perustuvat Suomen taloudellisen kehityksen perusvaihtoehtoihin. Ennusteet ovat luonteeltaan tasaisen kasvun laskelmia, joissa ei pyritä ennakoimaan suhdannevaihteluiden ajoittumista ja suuruutta. Perusvaihtoehto perustuu näkemykseen, jonka mukaan Suomen ja Helsingin seudun talouden vuosina 24-25 uudelleen vahvistunut kasvu jatkuu vuonna 26 ja siitä eteenpäin viennin ja kotimaisen kysynnän vetämänä. Perusvaihtoehdossa Helsingin seudun tuotanto kasvaa keskimäärin 3,5 % vuodessa ja työllisyys 1,5 % vuodessa jaksolla 26-21. Helsingin seudun kasvulukujen ennakoidaan olevan sekä tuotannossa että työllisyydessä,5 1 %-yksikköä korkeampia kuin koko maassa. Perusvaihtoehdossa 3
arvioidaan, että Helsingin seutu pysyy edelleen kohtuullisen kilpailukykyisenä ja vetovoimaisena alueena ja pystyy ylläpitämään nykyisiä vahvuuksiaan sekä välttämään pahojen kansainvälisten ja kansallisten uhkien kärjistymisen. Helsingin seudun asuntomarkkinoiden arvioidaan pysyvän tulevaisuudessakin kireinä ja asuntojen hintaeron pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä ennakoidaan säilyvän vähintään entisen suuruisena. Hitaan kasvun vaihtoehdossa arvioidaan, että osa Helsingin seudun ilmeisistä uhkatekijöistä kärjistyy niin, että se heijastuu seudun talouskasvuun. Keskeiset vientialat, pääasiassa informaatioteknologia-sektori, ajautuvat pitkäaikaisiin vaikeuksiin kiristyvän kansainvälisen kilpailun sekä tuotannon ulkomaille siirtymisen vuoksi. Uusia kasvualoja ei ilmaannu Helsingin seudulle korvaamaan taantuvia aloja. Nämä kehityskulut johtavat hitaaseen talouskasvuun, jossa Helsingin seutu vetää perässään myös muun suomen pitkäaikaiseen taantumaan. Nopean kasvun vaihtoehdossa maailmatalouden sekä erityisesti Venäjän, Aasian ja talouksien oletetaan kehittyvän suotuisasti. Helsingin seudun keskeiset vientialat pysyvät kilpailukykyisinä ja kasvattavat edelleen tuotantoaan sekä tutkimus- ja kehitystoimintaansa Helsingin seudulla, vaikka toimintaa laajennetaan myös muissa maissa. Helsingin seutu pystyy houkuttelemaan alueelle kansainvälisiä investointeja sekä uusia kasvavia toimialoja korvaamaan kypsien toimialojen kasvun hiipumisen. Viennin ja investointien kasvu heijastuvat paitsi korkean teknologian alojen tuotantoon ja työllisyyteen, myös työvaltaisten palvelualojen kasvuun. Vaikka väestöennusteessa ei ennakoida suhdannevaihteluita, on todennäköistä, että nopean kasvun vaihtoehto toteutuisi toistuvina muutaman vuoden pituisina kasvujaksoina pikemmin kuin yhtäjaksoisena tasaisena kasvuna. Taulukko: Helsingin seudun työpaikkojen kasvu (% vuodessa keskimäärin) ennustevaihtoehdoissa Vaihtoehto 26-1 211-2 221-4 Perusvaihtoehto 1.5.7.3 Nopea kasvu 2. 1..5 Hidas kasvu.5.. Koko Helsingin seudun 14 kunnan väestönkasvuun nopea talouskasvu toisi vuoteen 225 mennessä noin 37 asukasta, 17 prosenttia enemmän kuin perusvaihtoehto, hitaan kasvun oloissa väestömäärä kasvaisi 35 henkeä vähemmän kuin perusvaihtoehdossa. Asuntomarkkinat ennustevaihtoehdoissa Väestöennuste perustuu näkemykseen, että seudulla on asuntotuotantoon pitkällä aikavälillä riittävästi maaresursseja nopeankin väestönkasvun tarpeisiin, mutta erityisesti Helsingissä tuotannossa saattaa esiintyä hidasteita. Seudun asuntotuotantomahdollisuuksien mukainen tuotanto mahdollistaa väljyyskasvun sekä samanaikaisen perusvaihtoehdon mukaisen väestönkasvun. Hitaan kasvun vaihtoehdossa on todennäköistä, että asuntokysyntää ei ole riittävästi, vaan tuotanto toteutuu alhaisemmalla tasolla kuin mihin tuotantopotentiaali antaisi mahdollisuuden. Nopean kasvun vaihtoehdossa Helsingissä tuotantomahdollisuudet eivät riitä, vaan väljyyskasvun ja 4
väestönkasvun aikaansaama asuntokysyntä edellyttäisivät lisää tuotantomahdollisuuksia viimeistään 22-luvun alkupuolella. Espoon ja Vantaan rakentamismahdollisuudet ovat Helsinkiä paremmat, ja tässä tilanteessa Espoon, Vantaan sekä seudun kehyskuntien väestönkasvu kiihtyisi. Pääkaupunkiseudun väestöennusteen oletukset Pääkaupunkiseudun vuosittaiseksi muuttovoitoksi oletettiin 4 henkeä vuosina 26-27, 3 6 vuosina 28-22 ja sen jälkeen 3 henkeä. Sekä suomen- että ruotsinkielisten osalta muuton oletetaan olevan tappiollista etenkin seudun kehyskuntien mutta myös laajemman työmarkkina-alueen hyväksi, joten Pääkaupunkiseudun kasvu perustuu kokonaan vieraskielisten muuttovoittoon ja luonnolliseen väestönkasvuun, kuten on tapahtunutkin vuodesta 22 alkaen. Vieraskielisten muuttovoitto on alkuvuosina 4 7 henkeä ja alenee 22-luvulla 3 2 henkeen. Kokonaishedelmällisyyden oletetaan pysyvän 2-luvun alkupuolen keskimääräisellä tasolla, mutta alle 3-vuotiailla alenevan edelleen jonkin verran Helsingissä. Kuolleisuuden oletetaan alenevan 1,5 prosentilla vuodessa 21 saakka ja siitä eteenpäin 1 prosentilla. Syntyneiden määrän ennustetaan kasvavan vuoteen 225, mutta kuolleiden määrä kasvaa nopeammin, joten luonnollinen väestönkasvu hidastuu nykyisestä 4 5 hengen tasosta alle 4 :een. Maahanmuuttajien määrää ei ole Suomessa aikaisemmin ennustettu. Koska Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajat ovat niin merkittävästi kasvava ryhmä, laadittiin perusteltuihin oletuksiin nojautuva väestöprojektio. Vaikka maahanmuuttajaväestön määrän ennustamiseen sisältyy huomattavaa epävarmuutta, projektion voidaan ajatella kuvaavan kehitystä, johon kuntien ja valtion pitäisi palvelujen suunnittelussaan varautua. Projektio perustuu seuraaviin lähtökohtiin: Maahanmuuttajaväestönä käytetään vieraskielistä väestöä, josta on saatavissa eniten ennusteparametrien muodostamiseen tarvittavia väestönmuutostietoja. Vieraskieliset ryhmiteltiin kahdeksaan ryhmään, joille määriteltiin omat väestönmuutosparametrit. Ennusteparametrien lähtötietoina käytetään pääsääntöisesti vuosien 21-25 väestönmuutostietoja sekä muihin lähteisiin perustuvia käsityksiä eri ryhmien muuttoliikkeen kehityksestä. Vieraskielisen väestön tulomuutto Pääkaupunkiseudulle jaetaan seudun neljään kuntaan nykyisessä suhteessa. Vieraskielisen väestön ennuste laadittiin erikseen 8 eri kieliryhmälle, jolle laskettiin omat muuttoliike- ja hedelmällisyyskertoimet. Kuolleisuudesta käytettiin koko väestön kertoimia ikääntyneen vieraskielisen väestön pienen määrän vuoksi. Koska maahanmuuttajaperheistä huomattava osa on kaksikielisiä, noin 2 prosenttia vieraskielisille äideille syntyvistä lapsista saa suomen äidinkielekseen. Tämä on huomioitu syntyneiden ennusteessa. 5
Ruotsinkielisen väestön ennusteessa on vastaavasti huomioitu nykyinen tilanne, jossa kaksikielisessä perheessä lapsi useimmiten saa ruotsin äidinkielekseen, mikäli isä on ruotsinkielinen. Vieraskielisen väestön ennustetta käytettäessä on huomattava se seikka, että vieraskielisiksi määritelty väestöryhmä on hyvin epäyhtenäinen. Suomessa syntyneet ja kaksikielisissä perheissä kasvaneet saattavat olla suomen- tai ruotsinkielen taidoltaan huomattavasti lähempänä kantaväestöä kuin tänne aikuisena muuttaneet. Kuitenkin näissäkin tapauksissa joudutaan koulutukseen panostamaan, etenkin jos maahanmuuttajista koostuva asuinympäristö ei tue kielen omaksumista. Taulukko 2. Vieraskielisten muutto Pääkaupunkiseudulla 21-25 sekä ennusteessa käytetty nettomuuton kokonaismäärä. Nettomuutto keskim. osuus % Keskim./vuosi Kieliryhmä 21-5 21-5 27 28-22 221- Yhteensä 3566 1 47 38 32 Baltian kielet 461 12,9 6 3 1 Venäjä ym. 825 23,1 1 8 6 Länsi-Eurooppa 415 11,6 7 4 2 Itä-Eurooppa 35 8,6 45 5 5 Lähi-Itä/Pohj-Afr. 416 11,7 65 55 55 Muu Aasia ym. 321 9, 45 45 45 Muu Afrikka 63 16,9 6 6 6 Muu ja tunt. 22 6,2 25 2 2 1. Baltia (3 kieltä) 2. Venäjä + muut ent. Neuvostoliitossa puhutut kielet 3. Länsi-Euroopan kielet 4. Itä-Euroopan kielet (ei Turkki) 5. Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikan kielet (ml. turkki ja Saharan pohjoispuolinen Afrikka) 6. Muu Aasia (afganistan, pakistan, intia, kiina, japani, indonesia ym.) 7. Muu Afrikka (ml. somali ja Saharan eteläpuolinen Afrikka) 8. Muut ja tuntemattomat 6
Pääkaupunkiseudun väestöennuste ikä- ja kieliryhmittäin Helsingin väkiluvun ennustetaan kasvavan vuoteen 215 mennessä 17 7 hengellä ja vuoteen 225 mennessä vajaalla 32 hengellä. Vieraskielisen väestön osuus kasvusta on vuoteen 225 mennessä 52 henkeä, joten suomen ja ruotsinkielisen väestön määrän ennustetaan alenevan 2 hengellä nykyisestä. Espoon väkiluku on vuonna 215 noin 31 henkeä nykyistä korkeampi ja 6 vuonna 225. Espoossa vieraskielisten osuus kasvusta on vajaa puolet. Vantaan kasvu on näissä ajankohdissa 18 ja 37, ja kasvusta vieraskielisten osuus on yli puolet. Kauniaisten väkiluku ei juuri muutu nykyisestä. Koko Pääkaupunkiseudun ennustetaan kasvavan lähes 13 hengellä vuoteen 225 mennessä. Tästä kasvusta vieraskielisten osuus on 75 prosenttia eli vajaa 1 asukasta. Kaavio 1. Pääkaupunkiseudun väkiluku kunnittain 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225 7 6 5 4 3 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen 2 1 1995 2 25 21 215 22 225 Kaavio 2. Pääkaupunkiseudun väkiluku 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225 1 2 1 8 6 4 Kauniainen Vantaa Espoo Helsinki 2 1995 2 25 21 215 22 225 7
Kaavio 3. Pääkaupunkiseudun ruotsin- ja vieraskielisten määrä 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225 2 175 15 125 Vieraskieliset 1 75 5 Ruotsinkieliset 25 1995 2 25 21 215 22 225 Työikäinen väestö Työikäisen väestön (tässä 19-64-vuotiaat) määrä kasvaa vuoteen 225 mennessä Pääkaupunkiseudulla 34 hengellä. Kasvu hidastuu merkittävästi viime vuosien tasosta: Vuosina 2-25 Pääkaupunkiseudun työikäisten määrä kasvoi lähes 5 hengellä vuodessa, vuosina 26-215 kasvun ennakoidaan olevan 2 5 ja vuosina 216-225 vain 1 henkeä vuodessa. Vieraskielisen väestön kasvuarvion mukaan kantaväestön eli suomen- ja ruotsinkielisten määrä kääntyy laskuun jo 21, joten kasvu saataisiin ulkomaalaistaustaisesta väestöstä. Maahanmuuttajien määrän kasvusta huolimatta Helsingin kaupungissa työikäisten määrä kääntyy laskuun 21-luvun alussa. Vuonna 225 Pääkaupunkiseudun työikäisistä vajaa 17 prosenttia on taustaltaan vieraskielisiä. Helsingissä osuus on suurin, mutta Kauniaisia lukuun ottamatta kuntien välillä ei ole kovin suuria eroja. 8
Kaavio 3-4. Työikäisen väestön eli 19-64-vuotiaiden määrä Pääkaupunkiseudulla kunnittain 1.1.198-26 ja kieliryhmittäin 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225 19-64-vuotiaat 19-64-vuotiaat 45 7 4 35 3 25 2 15 1 5 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen 6 5 4 3 2 1 Muu kieli Suomi Ruotsi 198 1985 199 1995 2 25 21 215 22 225 1995 2 25 21 215 22 225 Päivähoitoikäiset Päivähoitoikäisten määrä laski Pääkaupunkiseudulla vuosina 1998-24. Suurin väheneminen tapahtui Helsingissä, mutta myös Espoossa ja Vantaalla vuosituhannen vaihteessa muutamina vuosina lasten määrä väheni. Päivähoitoikäisten määrä kääntyi vuonna 25 lievään kasvuun, mikä johtuu paljolti vieraskielisen väestön kasvusta. Alle 3-vuotiaiden määrä on kasvanut jo vuodesta 23 lähtien. Suomen- ja ruotsinkielistenkin päivähoitoikäisten ennakoidaan kääntyvän kasvuun Pääkaupunkiseudulla 212 alkaen. Helsingissä -6-vuotiaiden määrä ennustetaan kasvavan vuoteen 215 mennessä 1 2 hengellä, Espoossa 1 5, Vantaalla 1 ja Kauniaisissa vähenevän vajalla 1:lla, jolloin Pääkaupunkiseudulla olisi yhteensä 3 5 päivähoitoikäistä enemmän. Vuoteen 225 mennessä kasvua nykytilanteeseen verrattuna Helsingissä ja Vantaalla olisi 3 5, Espoossa 4 ja Kauniaisissa noin 5 nykyistä vähemmän. Koko Pääkaupunkiseudun kasvu olisi siten 11. Tällöin noin 17 prosenttia päivähoitoikäisistä ennustetaan olevan maahanmuuttajataustaisia, nykyisin osuus on 9 prosenttia. Tässä tilanteessa monilla asuntoalueilla maahanmuuttajaperheiden lapsia on enemmistö päivähoitoryhmissä. Jo nyt Pääkaupunkiseudulla on kuusi asuntoaluetta, joiden lapsista yli 3 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Näillä alueilla asuu yhteensä lähes 23 asukasta. 9
Kaaviot 5-6. Päivähoitoikäisten eli -6-vuotiaiden määrä Pääkaupunkiseudulla kunnittain 1.1.198-26 ja kieliryhmittäin 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225-6-vuotiaat -6-vuotiaat 6 12 5 1 4 3 2 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen 8 6 4 Muu kieli Suomi Ruotsi 1 2 198 1985 199 1995 2 25 21 215 22 225 1995 2 25 21 215 22 225 Peruskouluikäiset Peruskouluikäisten määrä kääntyi Pääkaupunkiseudun kaikissa kunnissa Espoota lukuun ottamatta laskuun vuonna 24. Ikäluokan kasvun ennakoidaan alkavan seudulla uudelleen vasta 215. Erityisesti Helsingin koululaisten määrä on vähenemässä huomattavasti, sillä vuonna 215 Helsingissä ennustetaan olevan yli 8 oppilasta vähemmän kuin vuoden 26 alussa. Samansuuruista vähenemistä ennakoidaan koko Pääkaupunkiseudulle. Espoossa oppilasmäärä kasvaa 1 4 hengellä ja Vantaalla vähenee saman määrän. Kauniaisissa vähennys on 15 henkeä. Vuoteen 225 mennessä Pääkaupunkiseudun oppilasmäärä on jälleen kääntynyt kasvuun, mutta ollaan vielä 2 5 henkeä nykytasoa alempana. Espoossa on kuitenkin 3 7 oppilasta nykyistä enemmän ja Vantaalla 4, mutta Helsingissä oppilasmäärä jää vielä 6 henkeä nykyistä alemmas. Kauniaisissa peruskoululaisten määrä laskee vielä vuoden 215 tasosta. Vuonna 225 lähes viidesosan seudun peruskouluikäisistä ennakoidaan olevan maahanmuuttajataustaisia, nykyisin osuus on 8 prosenttia. 1
Kaaviot 7-8. Peruskouluikäisten eli 7-15-vuotiaiden määrä Pääkaupunkiseudulla kunnittain 1.1.198-26 ja kieliryhmittäin 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225 7-15-vuotiaat 7-15-vuotiaat 6 12 5 1 4 3 2 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen 8 6 4 Muu kieli Suomi Ruotsi 1 2 198 1985 199 1995 2 25 21 215 22 225 1995 2 25 21 215 22 225 16-18-vuotiaat Lukio- ja ammattioppilaitosikäisten määrä kasvaa Pääkaupunkiseudun kaikissa kunnissa 21-luvun alkupuolelle saakka, minkä jälkeen erityisesti Helsingissä on odotettavissa huomattava ikäluokan pieneneminen. Oppilaitoksiin tullaan kuitenkin kuntarajojen yli laajemmalta alueelta, ja 16-18-vuotiaiden määrä kasvaa Helsingin seudulla nykytasolta 6 hengellä, 13 prosenttia vuoteen 211 mennessä. Pääkaupunkiseudun 16-18-vuotiaiden määrä on vuonna 215 jälleen nykytasolla ja vuonna 225 vajaa 1 henkeä pienempi. Pääkaupunkiseudulla noin 6 eli joka viidennen ikäluokasta arvioidaan olevan maahanmuuttajataustainen vuonna 225. 11
Kaaviot 9-1. 16-18-vuotiaiden määrä Pääkaupunkiseudulla kunnittain 1.1.198-26 ja Koko Helsingin seudulla (14 kuntaa) 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225 16-18-vuotiaat 16-18-vuotiaat 2 18 16 6 5 Kehyskunnat Pääkaupunkiseutu 14 12 1 8 6 4 2 198 1985 199 1995 2 25 21 215 22 225 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen 4 3 2 1 1995 2 25 21 215 22 225 Yli 65-vuotiaat Eläkeikäisten määrä alkaa kasvaa, kun suuret ikäluokat tulevat eläkeikään. Yli 65- vuotiaiden määrän kasvu lähes kolminkertaistuu seudulla nykyisestä vuosina 26-214, vuosittaisen kasvun ennakoidaan olevan 5 4 henkeä. Puolet eläkeikäisten määrän kasvusta tulee Helsinkiin, mutta suhteellinen kasvu on Espoossa ja Vantaalla nopeampaa. Vuoden 215 jälkeen ikääntyneen väestön kasvu siirtyy yli 75-vuotiaiden ikäluokkaan, mutta vanhusväestön kokonaismäärän kasvaa edelleen. 75-vuotta täyttäneiden osuuden eläkeiän ylittäneistä on ennakoitu olevan vuonna 225 lähes puolet. Yli 85-vuotiaiden määrä kasvaa vuoteen 225 mennessä 1 hengellä, lähes 8 prosenttia. Vanhushuoltosuhde eli yli 65-vuotiaiden määrä suhteessa työikäisiin heikkenee Pääkaupunkiseudullakin nopeasti 21-luvulla. Samaan aikaan Espoo ja Vantaa tulevat samalle tasolle Helsingin kanssa. Kauniaisissa huoltosuhde on muita kuntia heikompi, samaa tasoa kuin koko maassa. Ruotsinkielisten ikärakenne on nyt huomattavasti vanhusvoittoisempi kuin koko väestön. Tämän vuoksi Pääkaupunkiseudun vanhusväestön ennustetaan kasvavan vain 15 prosentilla vuoteen 215 mennessä, minkä jälkeen kasvu lähes pysähtyy. Ulkomaalaistaustaisten ikärakenne on taas kantaväestöä selvästi nuorempi, ja kasvu on nopeaa. Vieraskielisten eläkeikäisten määrän ennustetaan viisinkertaistuvan vuoteen 225 mennessä. 12
Kaaviot 11-12. Eläkeikäisten eli yli 65-vuotiaiden määrä Pääkaupunkiseudulla kunnittain 1.1.198-26 ja ikäluokittain 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225 Yli 65-vuotiaat Yli 65-vuotiaat 14 25 12 2 1 8 6 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen 15 1 85-75-84 65-74 4 2 5 198 1985 199 1995 2 25 21 215 22 225 1995 2 25 21 215 22 225 Kaavio 13. Vanhushuoltosuhde 1.1.198-26 ja ennuste vuoteen 225. Eläkeikäiset eli yli 65-vuotiaat / 19-64-vuotiaat Kaavio 14. Yli 65-vuotiaiden määrä Pääkaupunkiseudulla äidinkielen mukaan 1.1.1995-26 ja ennuste vuoteen 225 Yli 65-vuotiaat / 19-64-vuotiaat Yli 65-vuotiaat,45 225,4 2,35 175,3,25,2,15 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen 15 125 1 75 Muu kieli Suomi Ruotsi,1 5,5 25, 198 1985 199 1995 2 25 21 215 22 225 1995 2 25 21 215 22 225 13
Äidinkielet Vaikka maahanmuuttajaväestön projektio on suuntaa antava, se pohjalta voidaan karkeasti arvioida eri kieliryhmien määrän tulevaa kehitystä Pääkaupunkiseudulla. Vieraskielisten määrä kasvaa Pääkaupunkiseudulla nykyisestä 7 hengestä lähes 17 vuoteen 225 mennessä. Eniten ennustetaan kasvavan venäjänkielisten sekä Etelä-, Itä- ja Kaakkois-Aasiassa puhuttujen kielten ryhmät, lähes 2 hengellä kumpikin. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ryhmä kasvaa 15 hengellä, muun Afrikan (ml. somaliankielisten) ja Itä-Euroopan kieliryhmät 12 hengellä. Länsi-Euroopan kieliä puhuvien määrä kasvaa 9 hengellä ja Baltian, lähinnä vironkielisten vajaalla 7 hengellä. Suhteellisesti nopeinta kasvua ennustetaan Itä-Euroopan ja Lähi-Idän/Pohjois-Afrikan kieliryhmille. Kaavio 15. Pääkaupunkiseudun vieraskielisten määrä kieliryhmittäin 1.1.26 ja ennuste vuoteen 225. 35 Nopeasti kasvavat kieliryhmät Kasvukerroin 26-225 35 Hitaammin kasvavat kieliryhmät Kasvukerroin 26-225 2,1 3 3,2 3 25 2 15 3,4 3,5 25 2 15 2,2 1,8 1,9 1 4 Itä-Euroopan kielet 5 5 Lähi-Idän ja Pohj-Afr. kielet 6 Muu Aasia ym. 25 215 225 1 1 Baltian kielet 2 Venäjä ym. 5 3 Länsi-Euroopan kielet 7 Muu Afrikka ym. 25 215 225 Muuttoliike ja palvelutarve Pääkaupunkiseudulle muutti seudun ulkopuolelta 2-25 vuosittain keskimäärin 36 henkeä, joista lähes 7 ulkomailta. Tulomuutto kotimaasta hidastui selvästi vuoden 2 jälkeen. Pääkaupunkiseutu onkin kasvanut vuosina 22-25 lähinnä maahanmuuttajien avulla, muuttovoittoa saatiin sekä ulkomaista että muualta Suomesta. Vuoden 26 väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan myös suomalaisten muutot muualta Suomesta Pääkaupunkiseudulle olisivat kasvussa hyvän työllisyyskehityksen myötä. 14
Kaavio 16. Pääkaupunkiseudun muuttovoitto ja tappio muuttosuunnan ja muuttajien äidinkielen mukaan keskimäärin vuosina 21-25. Nettomuutto 21-25 4 3 2 1-1 Lähtö- tai kohdealue Ulkomaat Kotimaa -2-3 -4 Suomi tai ruotsi Äidinkieli Muu kieli Pääkaupunkiseudun laajalla alueella myös alueen sisäinen muuttoliike vaikuttaa huomattavasti palvelujen tarpeen kehitykseen. 2-luvulla joka viides pääkaupunkiseutulainen on muuttanut vuoden aikana uuteen asuntoon, 2-29-vuotiaista joka toinen. Kuntien välillä ei ole tässä juuri eroja, mutta erityyppisten asuntoalueiden väliset erot ovat suuret. Esimerkiksi Helsingin kantakaupungin kaikkein pienasuntovaltaisimmilla alueilla joka toinen päivähoitoikäinen muutti palvelupiiristään vuoden aikana. (Liitekartta 3.) Alueiden palvelutarve muuttuu nopeasti, rakennettavilla alueilla peruskoululaisten määrä on saattanut kasvaa 1 hengellä 1 vuodessa, kun taas toisilla alueilla samana aikana lasten määrää on vähentynyt puoleen. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat sopimassa palvelujen yhteiskäytöstä raja-alueilla. Liitekartoissa 1-4 on kuvattu päivähoito- ja peruskouluikäisten määrän muutosta vuoteen 215 mennessä Luoteis-Helsingin, Espoon ja Vantaan raja-alueella. 15
Taulukko 3. Pääkaupunkiseudun kuntien väkiluku 1.1.26 äidinkielen mukaan sekä ennuste 1.1.215 ja 225 Yhteensä Ruotsi Muu kieli 26 215 225 26 215 225 26 215 225 Helsinki Väestö yhteensä 5695 578643 592661 34774 33151 31933 42579 67742 94654-6-v. yhteensä 36884 3856 438 2379 2314 241 3993 6296 7814-2-vuotiaat 16856 17975 18668 114 1122 1125 1738 2739 333 3-6-vuotiaat 228 28 21711 1239 1192 1285 2255 3556 4484 7-15-v. yhteensä 48746 4384 4254 2945 252 2463 4495 73 9899 7-12-vuotiaat 31745 26647 28969 1932 1671 1698 3166 471 6632 13-15-vuotiaat 171 13738 13571 113 831 765 1329 2292 3267 16-18-vuotiaat 16553 15388 1386 915 898 759 1633 2421 326 19-64-vuotiaat 3886 383875 376865 2629 1935 18448 3962 48972 66634 Yli 65-v. yhteensä 77862 194 11916 796 8132 7852 1496 351 747 65-74-vuotiaat 4519 5932 5928 331 4341 3272 13 2121 4947 75-84-vuotiaat 27297 29431 44754 328 245 334 37 778 1726 Yli 85-vuotiaat 146 12477 14981 1577 1341 124 96 151 374 Espoo Väestö yhteensä 23174 2626 291668 218 1979 19622 1429 26471 39869-6-v. yhteensä 22381 23844 26462 285 1914 245 1554 292 3734-2-vuotiaat 144 1662 11521 898 843 916 683 1274 1593 3-6-vuotiaat 12337 13183 14941 1187 171 1129 871 1647 2141 7-15-v. yhteensä 27727 2915 3147 2521 2319 2165 1668 398 4796 7-12-vuotiaat 18528 19748 21218 1725 1552 1469 1172 2121 3221 13-15-vuotiaat 9199 943 1189 796 767 696 496 977 1576 16-18-vuotiaat 838 9353 17 77 794 687 557 955 1526 19-64-vuotiaat 151221 164343 176272 11523 1521 198 1124 18698 27765 Yli 65-v. yhteensä 2267 3599 47522 3182 4242 4627 387 799 247 65-74-vuotiaat 1372 2318 24591 1678 257 244 269 548 152 75-84-vuotiaat 7123 9582 17979 197 1232 1999 94 21 447 Yli 85-vuotiaat 1872 3219 4952 47 44 584 24 41 98 Vantaa Väestö yhteensä 187281 25191 224327 5848 5538 526 11884 21267 3156-6-v. yhteensä 16763 17734 225 441 417 474 1445 2462 3127-2-vuotiaat 7514 814 947 196 186 28 637 176 1352 3-6-vuotiaat 9249 972 1123 245 231 265 88 1385 1775 7-15-v. yhteensä 21845 2564 2228 59 497 496 1588 275 3962 7-12-vuotiaat 14261 13782 1591 391 322 343 1123 1829 2641 13-15-vuotiaat 7584 6782 7117 199 175 153 465 876 1321 16-18-vuotiaat 717 7146 7143 176 159 155 593 89 1299 19-64-vuotiaat 123152 12985 135947 3515 2982 2763 7952 14475 2143 Yli 65-v. yhteensä 1854 29942 3878 1126 1483 1373 36 736 275 65-74-vuotiaat 11944 19833 2583 66 926 522 22 516 1538 75-84-vuotiaat 5321 862 14721 393 393 668 75 184 443 Yli 85-vuotiaat 1239 247 3476 127 164 182 11 36 94 16
Taulukko 3. Pääkaupunkiseudun kuntien väkiluku 1.1.26 äidinkielen mukaan sekä ennuste 1.1.215 ja 225 Yhteensä Ruotsi Muu kieli 26 215 225 26 215 225 26 215 225 Kauniainen Väestö yhteensä 8457 8786 8591 3334 348 3353 287 338 392-6-v. yhteensä 651 567 598 295 243 313 29 35 4-2-vuotiaat 245 211 239 16 89 132 1 15 16 3-6-vuotiaat 46 356 359 189 154 182 19 2 25 7-15-v. yhteensä 1251 198 949 569 532 454 3 37 46 7-12-vuotiaat 819 7 68 379 333 29 23 25 34 13-15-vuotiaat 432 399 341 19 199 164 7 13 12 16-18-vuotiaat 371 385 363 155 197 179 12 1 15 19-64-vuotiaat 482 4882 4743 1667 1636 1658 21 234 26 Yli 65-v. yhteensä 1382 1854 1938 648 8 749 15 21 32 65-74-vuotiaat 746 983 795 39 395 267 7 13 2 75-84-vuotiaat 53 615 814 265 268 335 6 5 9 Yli 85-vuotiaat 133 256 33 74 137 147 2 3 3 Pääkaupunkiseutu Väestö yhteensä 988347 155219 1117247 63974 61887 6168 694 115818 166421-6-v. yhteensä 76679 82 87689 52 4888 5242 721 11712 14715-2-vuotiaat 34659 36862 39475 234 224 2381 368 514 6291 3-6-vuotiaat 422 43339 48214 286 2648 2861 3953 669 8424 7-15-v. yhteensä 99569 91197 9715 6625 585 5578 7781 12842 1873 7-12-vuotiaat 65353 6876 65885 4427 3878 381 5484 8685 12527 13-15-vuotiaat 34216 3321 31219 2198 1972 1778 2297 4157 6176 16-18-vuotiaat 32249 32272 31373 1953 248 178 2795 4277 61 19-64-vuotiaat 6635 68295 693826 37334 34444 32967 49239 82379 11572 Yli 65-v. yhteensä 119815 168645 27256 12862 14657 1461 224 467 112 65-74-vuotiaat 66281 12956 15249 5894 8232 615 1526 3198 87 75-84-vuotiaat 4244 4769 78268 4783 4344 6342 545 1178 2625 Yli 85-vuotiaat 1329 17999 23739 2185 282 2153 133 231 568 Helsingin seudun aluesarjat - kuntaverkko Helsingin seudun kunnat>väestö>väestöennusteet http://8.248.16.248/ 17
Taulukko 4. Pääkaupunkiseudun kuntien väkiluku 1.1.26 sekä ennustettu muutos 26-215 ja 26-225 Yhteensä Ruotsi Muu kieli 26 215 225 26 215 225 26 215 225 Helsinki Väestö yhteensä 5695 17738 31756 34774-1623 -2841 42579 25163 5275-6-v. yhteensä 36884 1172 3496 2379-65 31 3993 233 3821-2-vuotiaat 16856 1119 1812 114-18 -15 1738 11 1592 3-6-vuotiaat 228 52 1683 1239-47 46 2255 131 2229 7-15-v. yhteensä 48746-8362 -626 2945-443 -482 4495 258 544 7-12-vuotiaat 31745-598 -2776 1932-261 -234 3166 1544 3466 13-15-vuotiaat 171-3263 -343 113-182 -248 1329 963 1938 16-18-vuotiaat 16553-1165 -2693 915-17 -156 1633 788 1627 19-64-vuotiaat 3886 315-3995 2629-1324 -2181 3962 181 35672 Yli 65-v. yhteensä 77862 2378 41154 796 226-54 1496 1555 5551 65-74-vuotiaat 4519 18513 18761 331 14-29 13 191 3917 75-84-vuotiaat 27297 2134 17457 328-578 312 37 48 1356 Yli 85-vuotiaat 146 2431 4935 1577-236 -337 96 55 278 Espoo Väestö yhteensä 23174 3896 59964 218-228 -396 1429 12181 25579-6-v. yhteensä 22381 1463 481 285-171 -4 1554 1366 218-2-vuotiaat 144 618 1477 898-55 18 683 591 91 3-6-vuotiaat 12337 846 264 1187-116 -58 871 776 127 7-15-v. yhteensä 27727 1423 368 2521-22 -356 1668 143 3128 7-12-vuotiaat 18528 122 269 1725-173 -256 1172 949 249 13-15-vuotiaat 9199 24 99 796-29 -1 496 481 18 16-18-vuotiaat 838 145 1699 77 87-2 557 398 969 19-64-vuotiaat 151221 13122 2551 11523-12 -1425 1124 8574 17641 Yli 65-v. yhteensä 2267 13842 25455 3182 16 1445 387 412 166 65-74-vuotiaat 1372 136 11519 1678 892 366 269 279 1233 75-84-vuotiaat 7123 2459 1856 197 135 92 94 116 353 Yli 85-vuotiaat 1872 1347 38 47 33 177 24 17 74 Vantaa Väestö yhteensä 187281 1791 3746 5848-31 -588 11884 9383 19622-6-v. yhteensä 16763 971 3487 441-24 33 1445 117 1682-2-vuotiaat 7514 5 1533 196-1 12 637 439 715 3-6-vuotiaat 9249 471 1954 245-14 2 88 577 967 7-15-v. yhteensä 21845-1281 363 59-93 -94 1588 1117 2374 7-12-vuotiaat 14261-479 83 391-69 -48 1123 76 1518 13-15-vuotiaat 7584-82 -467 199-24 -46 465 411 856 16-18-vuotiaat 717 129 126 176-17 -21 593 297 76 19-64-vuotiaat 123152 6653 12795 3515-533 -752 7952 6523 1391 Yli 65-v. yhteensä 1854 11438 2276 1126 357 247 36 43 1769 65-74-vuotiaat 11944 7889 8639 66 32-84 22 296 1318 75-84-vuotiaat 5321 2741 94 393 275 75 19 368 Yli 85-vuotiaat 1239 88 2237 127 37 55 11 25 83 18
Taulukko 4. Pääkaupunkiseudun kuntien väkiluku 1.1.26 sekä ennustettu muutos 26-215 ja 26-225 Yhteensä Ruotsi Muu kieli 26 215 225 26 215 225 26 215 225 Kauniainen Väestö yhteensä 8457 329 134 3334 74 19 287 51 15-6-v. yhteensä 651-84 -53 295-52 18 29 6 11-2-vuotiaat 245-34 -6 16-17 26 1 5 6 3-6-vuotiaat 46-5 -47 189-35 -7 19 1 6 7-15-v. yhteensä 1251-153 -32 569-37 -115 3 7 16 7-12-vuotiaat 819-119 -211 379-46 -89 23 2 11 13-15-vuotiaat 432-33 -91 19 9-26 7 6 5 16-18-vuotiaat 371 14-8 155 42 24 12-2 3 19-64-vuotiaat 482 8-59 1667-31 -9 21 33 59 Yli 65-v. yhteensä 1382 472 556 648 152 11 15 6 17 65-74-vuotiaat 746 237 49 39 86-42 7 6 13 75-84-vuotiaat 53 112 311 265 3 7 6-1 3 Yli 85-vuotiaat 133 123 197 74 63 73 2 1 1 Pääkaupunkiseutu Väestö yhteensä 988347 66872 1289 63974-287 -386 694 46778 97381-6-v. yhteensä 76679 3521 111 52-312 42 721 4691 7694-2-vuotiaat 34659 223 4816 234-1 41 368 236 3223 3-6-vuotiaat 422 1319 6194 286-212 1 3953 2656 4471 7-15-v. yhteensä 99569-8372 -2464 6625-775 -147 7781 561 1922 7-12-vuotiaat 65353-4477 532 4427-549 -626 5484 321 743 13-15-vuotiaat 34216-3895 -2997 2198-226 -42 2297 186 3879 16-18-vuotiaat 32249 23-876 1953 95-173 2795 1482 335 19-64-vuotiaat 6635 2287 33791 37334-289 -4367 49239 3314 66463 Yli 65-v. yhteensä 119815 4883 87441 12862 1795 1739 224 243 8996 65-74-vuotiaat 66281 36675 38968 5894 2338 211 1526 1672 6481 75-84-vuotiaat 4244 7446 3824 4783-439 1559 545 633 28 Yli 85-vuotiaat 1329 479 1449 2185-13 -32 133 98 435 19
Palvelujen yhteiskäyttö kuntien raja-alueilla Pääkaupunkiseudun kunnat suunnittelevat palvelujen yhteiskäyttöä kuntien raja-alueilla. Useat uudet asuntorakentamiskohteet sijoittuvat kuntarajan tuntumaan, ja monilla vanhoilla asuntoalueilla asukasrakenne on muuttunut ja edelleen muuttumassa, jolloin palvelutarpeet myös muuttuvat. Esimerkkinä yhteistyöstä on Luoteis-Helsingin, Espoon ja Vantaan raja-alueella sijaitseva ns. Kuninkaankolmio. Kartoissa on kuvattu koko väestön, päivähoito- ja peruskouluikäisten sekä eläkeikäisten määrän muutosta vuoteen 215 mennessä. Liitekartat 1-4. Ennustettu väestön määrän muutos ikäryhmittäin Kuninkaankolmion 1 alueella tilastoalueittain 2 1.1.26-215 1 Pajuniityn Uusimäen Honkasuon Malminkartanon Myyrmäen Kuninkaantammen Hakuninmaan maankäyttövyöhyke 2 Tilastoalueena käytetty Helsingissä osa-aluetta, Espoossa pienaluetta ja Vantaalla kaupunginosaa 2
21
22