19.10. PERJANTAISARJA 3 Musiikkitalo klo 19.00 Tomas Djupsjöbacka, kapellimestari Juho Pohjonen, piano W. A. Mozart: Sinfonia nro 29 A-duuri KV201 24 min I Allegro moderato II Andante III Menuetto (Menuetti) (Allegretto) Trio IV Allegro con spirito W. A. Mozart: Pianokonsertto nro 23 A-duuri K 488 25 min I Allegro II Adagio III Allegro assai VÄLIAIKA 20 min W. A. Mozart: Serenadi B-duuri Gran Partita 43 min kahdelletoista puhaltimelle KV361 I Largo Molto allegro (tässä: Allegro molto) II Menuetti Trio 1-2 III Adagio IV Menuetti (Allegretto) Trio 1-2 V Romanssi (Adagio Allegretto Adagio) VI Teema (Andante) ja muunnelmia (kuusi muunnelmaa) VII Finaali (Molto allegro) Väliaika noin klo 20.00. Konsertti päättyy noin klo 21.15. Suora lähetys Yle radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso. 1
W. A. MOZART (1756 1791): SINFONIA NRO 29 K 201 Vuonna 1773 Wolfgang Amadeus Mozart (1756 1791) sävelsi neljä saksalaistyylistä sinfoniaa, jotka toivat hänen musiikkiinsa aiempaa vakavampia ja intohimoisempia äänenpainoja. Mozartin elämästä ei löydy jälkiä mullistavista elämyksistä tai käänteistä, mutta eri tavoin nämä sinfoniat rikkoivat ajan hyviä tapoja vastaan. Mozart vietti sinfonioita edeltävän kesän Wienissä, joka oli hänelle henkireikä rajoittuneen Salzburgin sijaan. Müncheniin 1774 75 tekemän matkansa jälkeen hän näytti menettävän mielenkiintonsa sinfonioiden säveltämiseen ja oletettavaa onkin, etteivät nämä neljä sinfoniaa saaneet vastakaikua säveltäjän kotikaupungissa. Huhtikuussa 1774 päivätty A-duurisinfonia on luonteeltaan juhlallisen henkevä, ylevä, mutta myös yllätyksellinen teos. Ensimmäinen erikoisuus tulee heti alussa: avausosan (Allegro moderato) esittelyyn käydään ilman johdatusta, ensin piano (hiljaa) ja sitten voimakkaammin, korkeiden ja matalien jousten kaanonina. Sivuteema pikemminkin täydentää määrätietoista vaikutelmaa, kuin etsii sille kontrastia. Hitaan osan (Andante) sulava juhlallisuus muistuttaa hieman Händeliä, jonka vaikutus Mozartin musiikissa alkoi kuulua myöhäistuotannossa. Taidokas jousiteksti lataa keskittyneisyyttä ja Mozart koristelee alakuloista sävelmää kaunopuheisin vinjetein. Myös Menuetissa on majesteetillinen tuntu, pisteellisten rytmien tuodessa tuulahduksen ranskalaisten alkusoittojen jalostuneista hitaista jaksoista. Jännittyneet sävellajisuhteet ja korkealla kiirivät käyrätorvet olivat aikalaisille tuttua symbolikieltä, viitaten jumalaiseen rauhaan ja mahtiin. Käyrätorvet ovat keskeisessä osassa "henkeväksi" merkityssä finaalissa (Allegro con spirito). Metsästystyylinen johdanto luovuttaa pääroolin ja itsetietoiset taituritehtävät jousistolle. Oikukkaat ja tyylitellyt "a la chasse" -rytmit antavat päätösosalle erikoisen metsästystunnelman, yhtä aikaa arvokkaan ja urheilullisen leiman. 2
W. A. MOZART (1756 1791): PIANOKONSERTTO NRO 23 A-DUURI K 488 Siirryttyään Salzburgista Wieniin vuonna 1781 Wolfgang Amadeus Mozart ryhtyi kirjoittamaan pianokonserttoja tarkoituksenaan valloittaa pääkaupunkilaisyleisö sekä säveltäjänä että solistina. Pianon kautta Mozart pystyi ilmaisemaan välittömästi omia ajatuksiaan. Hänen luomassaan konserttomuodossa tuo yksilöllisyys, sooloääni teoksen kokevana subjektina, kohtasi uudella ja hämmentävällä tavalla orkesterin, todellisuuden kollektiivisen ja objektiivisen äänen. Ratkaisevampaa kuin romantiikkaa enteilevä individualismi olivat ne lukemattomat tavat, jotka Mozart toi pianon ja orkesterin keskinäiseen vuorovaikutukseen. Niissä solisti ja orkesteri reagoivat toisiinsa, kiistelevät, torjuvat, pakenevat, kujeilevat, hurmaavat, lohduttavat ja saavuttavat yhteisymmärryksen. Tällainen herkästi luotu konsensus hallitsee vuonna 1786 valmistunutta A-duuri-pianokonserttoa KV 488. Aikaisempiin konserttoihin verrattuna teoksesta erottuu tietoista pidättyvyyttä. Orkesterissa ei ole trumpetteja, patarumpuja tai oboeita, teemat ovat sopuisasti sukua toisilleen, osien rakenne on pelkistynyt ja taiturilliset soolot vaimennettu galantin tyylin eleganssilla. A-duuri-konserton orkesterijohdanto käynnistyy ensimmäisessä osassa (Allegro) jousilla, puhaltimien liittyessä mukaan fraasin kertauksessa. Lempeä, mutta samalla sävähdyttävästi alakuloinen teema kohoaa pian siivilleen ja kerää ympärilleen draamaa, jota sulokkaat kertaukset eivät päästä riistäytymään käsistä. Piano ei tuo mukanaan omia aiheita, vaan jatkaa orkesterin pääteemaa ja pienen dialogin jälkeen liittää perään myös versionsa orkesterin lohdullisesta sivuteemasta. Yhteisen esittelyjakson lopulla ilmaantuu vielä matalilla jousilla lämpimästi sävytetty uusi teema, joka taittuu saman tien käynnistyvässä kehittelyssä alakuloiseksi. Kehittely sulaa kuitenkin pianon juoksutuksiin ja osan kertaustaitteessa vahvistuu teoksen inhimillinen viisaus. Kadenssi on lyhyt ja irtaantuu omiin mietteisiinsä orkesterin viedessä osan huomaavaisesti päätökseen. Surullinen fis-molli-adagio kuulostaa hylätyn valitukselta. Piano esittelee yksinäisen siciliano-sävelmänsä, jonka jälkeen orkesteri ilmaisee osanottonsa kromaattisesti taivutetulla melodialla. Piano jatkaa pääosassa ja ottaa mukaansa osia orkesteriteemasta. Puupuhaltimien virittämä pastoraalinen välitaite A-duurissa tuo hetkellisen huojennuksen, mutta lipuu pian tavoittamattomiin. Kertauksessa aiheita syvennetään varovaisella muuntelulla ja tiivistetään lopulta pizzicatojen säestämiksi fragmenteiksi. Viimeiseksi tapaillaan orkesterin kromaattisen teeman alkua, mutta voimat loppuvat kesken. Finaalirondossa (Allegro assai) säästölinja unohtuu ja iloisia teemoja putkahtelee peräkkäin kuin turkin hihasta, 3
alkaen pianon hilpeästi taituroivasta sävelmästä. Vapautuneisuutta kuvastaa myös, ettei huilun ja fagotin pieni e-molli-episodi lannista luottavaista mielialaa. Edeltävän osan traaginen tunne on ennemmin hyväksytty kuin voitettu, ja musiikin opettama suhteellisuudentaju on entisestään syventynyt. Virtuoosisuus ei lyö yli äyräiden, eivätkä kirmailevat teemat kolhi toisiaan. Koodan riemunpurkaus tuntuu sitäkin vaikuttavammalta kun muistaa, että asiat voisivat olla toisinkin. W. A. MOZART (1756 1791): GRAN PARTITA K 361 Wolfgang Amadeus Mozart kuului aikakautensa ahkerimpiin viihdesäveltäjiin. Hän hoiti tällaiset tehtävät toisinaan rutiinilla, mutta usein hän ylitti itsensä säveltäessään musiikkia perhejuhliin, tanssiaisiin tai iltahämärän ulkoilmaesityksiin. Mozart osasi olla viihdyttävissä sävellyksissä syvällinen ja käänteisesti hän halusi tehostaa vakavia myöhäisteoksiaan populaareilla piirteillä. Taustalla voi aavistella rakkaudenkaipuun, jonka sosiologiklassikko Norbert Elias näki yhdeksi Mozartin musiikin peruselementeistä. Tuo halu tulla rakastetuksi oli saanut alkunsa kaksoissidoksessa, jonka hän oli muodostanut pikkulapsena isänsä kanssa. Mozart pyrki miellyttämään isäänsä tämän toivomalla tavalla säveltämällä ja soittamalla mutta teki kaiken niin ylenpalttisesti ja moninkertaisesti, että hämmensi niin isänsä kuin muut kuulijansa. Tällainen pyrkimys ylittää odotukset täydellisesti hallitsee suurta B-duuri-serenadia KV 361 kahdelle oboelle, kahdelle klarinetille, kahdelle basettitorvelle, kahdelle fagotille, neljälle käyrätorvelle ja kontrabassolle. Nuottipaperin vesileimojen perusteella teos on ajoitettu vuoteen 1781, mutta sen käyttötarkoitusta ei tiedetä. Kokoonpano on Mozartin muihin puhallinserenadeihin verrattuna massiivinen. Siinä ei ole huiluja, vaan puhaltimista on haettu pehmeitä ja taitettuja värejä, joita korostavat neljä käyrätorvea ja neljä klarinettiperheen soitinta. Läpikuultavasti ja melankolisesti soiva basettitorvi sai Mozartin myöhemmin lähes vertauskuvallisen roolin ylimaallisen vapaamuurarimusiikissa ja Requiemissa kaihon tulkkina. Serenadi oli myös kestoltaan ja osien määrältään ja kokoonpanoltaan suurempi kuin mikään muu 1700-luvun Harmoniemusikin, ilta- ja ulkoilmaesityksiin tarkoitetun puhallinviihteen teos. Gran Partita -lisänimen B-duuriserenadi on saanut tuntemattomalta aikalaiselta. Jos B-duuri-serenadin mittakaava ylitti kuulijoiden odotukset, niin teoksen 4
tunneilmaisu koukkaa syvyyksiin, joita ei puhallinviihteen rajatussa ja muodollisessa tunneasteikossa ollut koettu. Mozart ei unohtanut kuulijoidensa viihdyttämistä, mutta vaikka musiikki on tarkoitettu hyväilemään kuulijoiden korvia, se houkuttelee heitä myös avautumaan herkkyydelle, joka edellytti säädyllisen hovikäytöksen sijaan todellista empatiaa.. Teoksen avaa hidas johdanto (Largo), joka paljastaa suuren puhallinkuoron soinnilliset ulottuvuudet ja teoksen sinfonisen luonteen. Painokas sonaattiallegro rentoine pääteemoineen (Allegro moderato) on sukua Haydnin yksiteemaisille sinfonianosille. Molemmat menuetit edustavat puhallinviihteen pysyviä arvoja, mutta Mozart on panostanut erityisesti tanssiosien välitaitteisiin (Trio I-II), joita on molemmissa kaksi kappaletta. Kaikki neljä trioa ovat mollissa ja täynnä nerokkaita yksityiskohtia: esimerkiksi ensimmäisen menuetin ensimmäinen trio on sävelletty kokonaan klarinettiperheelle ja luo lähes impressionistisen vaikutelman. Toinen trio puolestaan alkaa erikoisesti yhdistämällä oboeiden trillikuviot fagottien rauhattomiin trioleihin. Teoksen keskuksen muodostaa vakava toinen menuetti ja sitä kehystävät kaksi hidasta osaa. Näistä ensimmäisenä on romanttinen Es-duuri-Adagio. Sen yksinkertaisen ostinatosäestyksen ylle piirtyy ensin herkkä oboemelodia, sitten klarinetin vastaus ja vielä basettitorven samettinen repliikki, joista muodostuu kaikkiaan yksi Mozartin pisimmistä teemoista. Tämä tunteellinen tertsetto herätti syystä säveltäjä Antonio Salierin kateuden Milos Formanin elokuvassa Amadeus. Teoksen viidentenä osana kuultava Romanssi (Adagio) on ystävällinen ja rauhaisa, soitinkonserttojen ylevää seesteisyyttä henkivä hidas tuokio, joka saa vastapainokseen nopean välitaitteen (Allegretto), jossa basettitorvet esittävät huolekkaan teeman johon fagotit antavat staccatoisella säestyksellään koomisen sävyn. Lopputulos on jännittävästi häilyvä, mutta hälvenee Adagio-taitteen kertauksen myötä. Laajan ja muunnelmamuotoisen kuudennen osan teema (Andante) on peräisin Haydnin sinfoniasta nro 47 ja Mozart oli käyttänyt sitä jo C-duurihuilukvartetossaan KV 285b. Kuusi sopuisaa variaatiota eivät etsi räiskyviä kontrasteja. Soittimia on käsitellään yksilöllisesti, mutta taidokkaiden soolojen rinnalla korostuvat kekseliäät säestysosuudet. Hilpeässä ja ländler-tyylisessä viimeisessä muunnelmassa valmistetaan taitavasti taiturillisen finaalin esiintuloa. Nopeassa päätösosassa (Molto allegro) on "Ryöstö seraljista" -oopperan hulvattomuutta, joka juontuu janitsaarimusiikin vaikuttamista turkkilaisaiheista. Näistä oli tullut itävaltalaiskuulijoille eksoottisuuden ja uhkaavuuden ohella purkautuvan ilon ja vapauden vertauskuvia. Finaali näyttää, kuinka vakava ja kevyt tyyli elävät rinnakkain, ei niinkään rauhanomaisesti kuin riehakkaasti. Antti Häyrynen 5
TOMAS DJUPSJÖBACKA Tomas Djupsjöbackan tausta on kamarimusiikissa. Kotimaansa eturivin sellistinä Djupsjöbacka palkittiin Turun sellokilpailuissa 1998. Jousikvartetti Meta4:n perustajajäsenenä sekä ainoana suomalaisjäsenenä maineikkaan Chamber Orchestra of Europen riveissä Tomas esiintyy säännöllisesti ympäri Eurooppaa. Viime vuosina kasvava kiinnostus orkesterinjohtoon on laajentanut Djupsjöbackan musiikillista kenttää. Djupsjöbacka on opiskellut yksityisesti New Yorkin Metropolitan-oopperan tulevan ylikapellimestarin Yannick Nézet-Séguinin opissa vuodesta 2012. Hän osallistui Jorma Panulan ja Atso Almilan mestarikursseille ennen siirtymistään Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalle, jossa hän aloitti opinnot syksyllä 2013. Jo opintojen alkuvaiheessa Djupsjöbacka kutsuttiin johtamaan Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria, Kemin Orkesteria, jousiorkesteria Wegelius Kammarstråkar sekä Tapiola Sinfoniettaa. Hän debytoi Helsingin Kaupunginorkesterin edessä Sibelius150-juhlavuoden aloituskonsertissa Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.2014. Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan opinnot ovat loppusuoralla; huhtikuussa 2015 Tomas suoritti orkesterinjohdon diplominsa ooppera-osuuden johtamalla kriitikoiden huomioiman Sibelius-Akatemian Oopperan produktion Giacchino Rossinin oopperasta Il Viaggio a Reims ( Matkalla Brysseliin ). Kesän 2015 Helsingin Juhlaviikoilla Djupsjöbacka johti Steve Reichin teoksen Radio Rewrite AVANTI!n ja Colin Currie Percussion Groupin kanssa, säveltäjän itsensä kunnioittaessa konserttia läsnäolollaan. Kevätkaudella 2016 Tomas debytoi Turun kaupunginorkesterin ja Sinfonia Lahden edessä, joka johti välittömään uusintakutsuun. Lisäksi hän johti Sostakovistin 14. sinfonian Wegelius Kammarstråkarin kanssa Helsingissä (solisteina Pia Freund ja Juha Uusitalo) sekä esiintyi uusintakutsulla Tapiola Sinfoniettan edessä. JUHO POHJONEN Pianisti Juho Pohjonen on kotonaan niin Bachin ja Mozartin kuin Messiaenin ja Salosenkin musiikin parissa. Hänen kansainvälistä uraansa ovat siivittäneet monet kilpailuvoitot mm. Pohjoismaisessa pianokilpailussa Tanskassa ja Young Artists -konserttokilpailussa Tukholmassa. Maj Lind -pianokilpailussa 2002 Pohjonen sijoittui neljänneksi ja AXA-kilpailussa Dublinissa hän sai Prokofjev-palkinnon. Pianistilegenda András Schiff myönsi Pohjoselle arvostetun Klavier Festival Ruhr -stipendin 2009. Juho Pohjonen opiskeli pianon- ja viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1989, ensin nuorisokoulutuksessa ja vuodesta 2000 alkaen esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa, jossa hän suoritti maisterin tutkinnon 2008. Pohjosen piano-opettajina ovat toimi- 6
neet Meri Louhos ja Hui-Ying Liu. Hän on osallistunut myös monille mestarikursseille mm. Andràs Schiffin, Leon Fleischerin ja Barry Douglasin johdolla. Pohjonen on esiintynyt mm. Los Angelesin filharmonikkojen, San Franciscon sinfoniaorkesterin ja Lontoon Philharmonia-orkesterin ja Zürichin Tonhalle-orkesterin solistina. Soolokonsertteja hän on pitänyt mm. New Yorkin Carnegie Hall ssa, Lontoon Wigmore Hall ssa ja Mariinskyteatterissa. New Yorkin Lincoln Centerin kamarimusiikkiyhdistyksen taiteilijaresidenssiohjelmassa Pohjonen esiintyi 2009 2012. Kuluvalla kaudella Juho Pohjonen soittaa mm. Music at Menlo -festivaalilla, Ravinian musiikkijuhlilla ja Santa Fen kamarimusiikkifestivaalilla. RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin ylikapellimestari on Hannu Lintu, joka aloitti kautensa syksyllä 2013. RSO:n kunniakapellimestarit ovat Jukka-Pekka Saraste ja Sakari Oramo. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils- Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam, Jukka-Pekka Saraste ja Sakari Oramo. Suurten klassis-romanttisten mestariteosten ohella RSO:n ohjelmisto sisältää runsaasti nykymusiikkia ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilaamia teoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. Kaudella 2016 2017 orkesteri kantaesittää viisi Yleisradion tilaamaa teosta ja esittelee myös suomalaisen modernismin pioneereja, kuten Väinö Raitiota ja Uuno Klamia. Lisäksi ohjelmassa on muun muassa Stravinskyn orkesteriteoksia, Mahlerin ja Brucknerin sinfonioita, Haydnin Vuodenajat -oratorio ja nykysäveltäjien konserttoja. Vieraaksi saapuvat mm. sopraano Karita Mattila ja mezzosopraano Michelle DeYoung, kapellimestarit Esa-Pekka Salonen, Teodor Currentzis ja Gustavo Gimeno sekä pianisti Daniil Trifonov. RSO on levyttänyt mm. Mahlerin, Ligetin, Eötvösin, Sibeliuksen, Hakolan, Lindbergin, Saariahon, Sallisen, Kai paisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Orkesterin levytyksiä on palkittu mm. BBC Music Magazine -, Académie Charles Cros n ja MIDEM Classical Award -palkinnoilla. Sibeliuksen Lemminkäisen ja Pohjolan tyttären levytys oli Gramophone-lehden Critic s Choice joulukuussa 2015. Lisäksi levytys toi RSO:lle ja Hannu Linnulle kotimaisen Emma-palkinnon Vuoden klassinen albumi 2015 -kategoriassa. Kaudella 2016 2017 orkesteri levyttää mm. Sibeliusta, Prokofjevia ja Fagerlundia. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa. Kaudella 2016 2017 orkesteri esiintyy Hannu Linnun 7
johdolla Suomussalmella, Kajaanissa, Mikkelissä ja Kuopiossa. RSO:n kotikanava on Yle Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. RSO:n verkkosivuilla (yle.fi/rso) voi konsertteja kuunnella sekä katsella korkealaatuisen livekuvan kautta. Konserteista suuri osa myös televisioidaan suorina lähetyksinä Yle Teemalla. 8