KEINOT, MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET Kirsi Weeman Muistihoitaja Vantaa -13
Henkilön oma ilmaisu siitä, kuinka haluaa ja tahtoo itseään hoidettavan silloin, kun ei pysty sitä itse kertomaan Hoitotahdon voi tehdä kirjallisena tai suullisena Perustana toimii potilaan itsemääräämisoikeus, kunhan tahto on vakaasti ja pätevästi ilmaistu Tällöin potilaalle ei saa antaa hoitoa, jota hän ei halua Päiväys todella tärkeää!
Suomessa potilasaineistoista riippuen 1,5-12 prosentilla tehtynä Lääkärilehden mukaan 10% suomalaisista iäkkäistä potilaista tekee hoitotahdon Jos hoitotahtoa ei ole, lääkärit esim. pitkäaikaishoidossa tekevät ei elvytystä - päätöksen yleiskuntoa katsoen
Voi olla suullinen terveydenhuollon toimipisteessä kerrottuna ja kirjattuna, mutta myös vapaamuotoinen kirjoitus Exitus ry:n hoitotahto - Rastitaan valittavat kohdat, yksisivuinen - Yksinkertainen muoto, käsitellään elämän loppuvaiheen päätöksiä - Todistajat allekirjoittavat - Exitus ry:n sivuilta voi tulostaa hoitotahtokortin, jonka laittaa esim. lompakkoon THL:n hoitotestamentti - Tässä lomakkeessa enemmänkin kielletään tekemästä tiettyjä toimenpiteitä (esim. ei anneta elintoimintoja ylläpitäviä hoitoja, jollei ole perusteita potilaan tilan korjaantumiseksi)
Muistiliiton hoitotahto - Lomake, joka jaettavissa kahteen osaan; sitoviin tahdonilmaisuihin ja hoitoon ja hoivaa koskeviin toiveisiin - Elämänarvot kerrotaan, voi kirjata toiveita esim. hoitopaikan valinnan suhteen, hoivan arkeen liittyen - Voi nimetä sijaispäättäjän - Myös loppuvaiheen päätökset ja vapaata tilaa kirjoittaa
Elämänlaatutestamentti (muistiasiantuntijoiden nettisivut) - lomake, jossa ensin kerrotaan fyysiset ominaisuudet (sairaudet, toimintakyky, allergiat) - Lähipiirin tiedot, puhuttelutapa, reviirini - Toiveet hygienian hoidosta (vaatetus, pesut) - Suhde uskontoon, yksinolemiseen, harrastuksiin, seksuaalisuuteen, huumorintaju - Toiveet ja tottumukset harrastuksiin liittyen
Perinteisten hoitotahtolomakkeiden rinnalle tullut ihmisen elämänhistoriasta kertovia kirjasia - Elämänhistoria, tavat ja tottumukset - Muistisairaiden parissa työskenteleville elämänhistorian tunteminen todella tärkeää Jotta minua ei unohdettaisi- kirjanen - Eletyn elämän tallennusväline - Ajateltu muutakin kuin elämän loppuvaiheen päätöksiä, avuksi heille, jotka hoitavat kirjan omistajaa
- Kirja paneutuu elämän merkityksellisiin asioihin, ihmissuhdekysymyksiin, arjen toimintoihin - Paljon apukysymyksiä, johdatustekstejä - Osuus omasta historiasta, tähänastisesta elämästä( esim. suhde omaan ruumiiseen, mieleen, muihin ihmisiin), muistot, yms. - Ajattelu ja uskomukset-osio, oma maailmankuva, elämänkatsomus, hoitoon liittyvät toiveet, rutiinit, unelmat, rauhoittumiskeinot, myös elämänloppuvaiheen päätöksiä pohditaan
Toimintaterapeuttiliiton Elämäni kirja - Annetaan erilaisia vastausvaihtoehtoja, muistutetaan kertomaan läheisille kirjasen olemassaolosta - Ohje täyttäjälle, ohje lukijalle (esim. hoitaja) - Kerrotaan itselle tärkeät asiat (elämäntilanne, roolit, uskomukset, pelot ja unelmat) - Harrastukset, yhteiskunnallinen osallistuminen
- Oma historia ja tausta, kommunikointitavat, harrastukset, kulttuuri, perinteet, ruokailu - Kotielämä, päätöksiä missä haluaa asua, toivomukset uudesta asuinpaikasta (sijainti, kotieläin, internet, puutarha) - Toivomukset hoitoon osallistuvista ihmisistä, myös mitä hoitoa haluaa saada ja mitä ei - Hoitokokemukset kirjataan, sairaudet - Kotona asuva voi kirjoittaa toiveet kauppaavusta, kotipalvelusta - Elämän loppuvaiheeseen suhtautuminen (päätökset)
Tulisi säilyttää muiden tärkeiden asiakirjojen kanssa Läheisten tulisi tietää olemassaolosta sekä säilytyspaikasta Perinteiset hoitotahdot voi ottaa mukaan terveysasemalle, hoitoyksikköön tai sairaalaan Kesällä 2015 tuli mahdollisuus kirjata hoitotahto Omakanta-palveluun (mutta kannattaa myös olla tulostettuna) Täytä hoitotahtokortti tai useampi Miten paksummat vihkoset?
http://www.muistiasiantuntijat.fi/tuemme.p hp?udpview=testamentti
Auttavat tekemään päätöksiä hoidossa Vaikean tilanteen tullen auttaa avaamaan keskustelua Omaan kuolemaan valmistautuminen helpottuu Läheisten taakka voi keventyä Potilas on saanut olla aktiivisena päättäjänä Ahdistus omasta ikääntymisestä ja hoidon vastaanottajaksi muuttumisesta voi lieventyä
Hoitohenkilökunnan voi olla vaikea tulkita, soveltaa käytäntöön, lääkärin näkemys Omaisten tahto voi olla toinen kuin potilaan, painostus henk.kunnalle + Terri Schiavo Miten kauan hoitotahdon tekemisestä on, voidaanko olettaa, että henkilö on muuttanut mielensä? Mitä jos ei noudateta? Esim. syöttäminen Löytyykö hoitotahto? (ensihoitoyksikkö) Myös se, että haluaa aktiivista hoitoa eikä siitä luultavasti ole hyötyä Puheeksi ottaminen potilaan kanssa voi olla vaikeaa
1. Kokemuksia hoitotahdoista? 2. Miksi hoitotahtoja on vielä niin vähän? Millaisia ilmiöitä sen takana on? 3.Millaista hyötyä elämänhistoriasta kertovista lomakkeista/kirjasista on ollut/voisi olla työssäsi? 4.Miten voisin omassa työssäni vaikuttaa hoitotahtojen määrän lisääntymiseen? Miten saisimme markkinoitua hoitotahtoa ilmaisevien lomakkeiden/kirjasten tärkeyttä? Kenelle esim. Iäkkäiden palveluketjussa se kuuluu?
Julkisessa keskustelussa esim. vanhustenhoidossa kauhistellaan uutisia huonosta hoidosta, kuinka monen toiveet vanhuudesta olemme kuulleet? Koetaanko, ettei aihe kosketa vielä itseä? Pelottaako elämän rajallisuuden ajattelu? Hoitotahtoa tai ei, osaisiko kumppani tai läheinen kertoa miten minua hoidetaan? Odotammeko, että lääkäri tai hoitaja ottaa puheeksi? Asian siirtäminen