MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA. Anna Mäki Petäjä Leinonen. Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA. Anna Mäki Petäjä Leinonen. Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto"

Transkriptio

1 MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA Anna Mäki Petäjä Leinonen Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto

2 Muistisairaan edunvalvonta 1) Oman edunvalvonnan suunnittelu: Valtuutus, edunvalvontavaltuutus, hoitotahto Terveenä tai diagnoosin saatuaan 2) Edunvalvojan määrääminen holhoustoimilain nojalla Sairastunut tarvitsee informaatiota erilaisista edunvalvonnan keinoista. Tässä sosiaali ja terveydenhuollon ammattihenkilöllä usein tärkeä rooli.

3 Edunvalvontavaltuutus

4 Anna MPL Edunvalvontavaltuutus Yksilö voi ennakoida mahdollista toimintakyvyttömyyttään valtuuttamalla valitsemansa henkilön huolehtimaan asioistaan. Valtuutus, tulee voimaan siinä tapauksessa, että valtuuttaja tulee: sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan. Valtuutettu hakee vahvistamista maistraatista. Valtakirja esitettävä alkuperäisenä + lääkärinlausunto tai muu luotettava selvitys päämiehestä.

5 Valtakirjan muotomääräykset Valtuutus tehtävä kirjallisesti ja allekirjoitettava. Kaksi esteetöntä todistajaa yhtä aikaa läsnä. Valtakirjasta käytävä ilmi vähintään: Päämies ja valtuutettu/valtuutetut Valtuutetun kelpoisuus Omaisuutta ja/tai henkilöä koskevat asiat Yleisesti tai yksilöiden Määräys, jonka mukaan valtuutus tulee voimaan siinä tapauksessa, että päämies tulee kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan. Lääkärinlausunto mahdollista ottaa valtakirjan liitteeksi 5

6 Valtuutetun valvonta Valtuutettua valvoo maistraatti. Kirjanpito päämiehen varoista, veloista ja tilikauden tapahtumista. Maistraatti voi aina pyytää tilin valtuutetun toimista, jos aihetta. Ei vuositilivelvollisuutta, ellei valtakirjassa toisin määrätä.

7 Malli (s.1) EDUNVALVONTAVALTAKIRJA VALTUUTTAJA Maija Meikäläinen (syntymäaika) Lähiosoite Postinumero VALTUUTETTU VALTUUTUS Matti Meikäläinen (syntymäaika) Lähiosoite Postinumero Valtuutan Matti Meikäläisen edustamaan minua 1) omaisuuttani koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissani sekä 2) sellaisissa henkilöäni koskevissa asioissa, joiden merkitystä en kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta on käytettävä.

8 Malli (s.2) Määrään valtuutuksen tulemaan voimaan siinä tapauksessa, että tulen sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistani. Paikka ja aika Maija Meikäläinen ammatti, Kaupunki TODISTUSLAUSUMA Samanaikaisesti läsnä olleina esteettöminä todistajina vakuutamme, että Maija Meikäläinen, jonka henkilöllisyyden olemme tarkistaneet, on omakätisesti allekirjoittanut tämän edunvalvontavaltakirjan. Toteamme, että Maija Meikäläinen on tehnyt valtakirjan vapaasta tahdostaan ja että hän on kyennyt ymmärtämään sen merkityksen. Paikka ja aika Tauno Todistaja ammatti, Kaupunki Raili Todistaja ammatti, Kaupunki (Lähteet: Antila 2007:Edunvalvontavaltuutus Muistiliitto)

9 Hoitotahto

10 Tahdon ilmaiseminen hoitotahdossa Hoitotahdon sitovuuden juridinen perusta: Potilaslaki 8, Kiireellinen hoito: Jos potilas on aikaisemmin vakaasti ja pätevästi ilmaissut hoitoa koskevan tahtonsa, potilaalle ei saa antaa sellaista hoitoa, joka on vastoin hänen tahtoaan. Hoitotahdon ilmaiseminen mahdollista: Suullisesti Suullisesta selkeä, potilaan itsensä varmentama merkintä potilasasiakirjoihin. Kirjallisesti Esim. Hoitotahdossa, edunvalvontavaltuutuksessa Kirjallinen liitteeksi potilasasiakirjoihin. 10

11 Hoitotahtolomakkeita Muistiliitto: Juridisesti sitovat tahdonilmaukset: Laillisen edustajan nimeäminen Elämän loppuvaiheeseen liittyvät päätökset Hoitoa ja hoivaa koskevat toiveet hoivan suunnittelu (advance care planning): Yleiset hoivaan liittyvät toiveet elämänarvojen kunnioittaminen, hoitopaikan valinta, turvallisuuteen liittyvä teknologia, perushoivaan liittyvät toiveet. Taloudellisiin asioihin liittyvät toiveet Näkemyksiä varallisuuden käytöstä, kulutustottumuksiin liittyviä seikkoja, mahdollisen edunvalvojan henkilö Ks. myös esim.: Suomen muistiasiantuntijat: Elämänlaatutestamentti Exitus ry: Hoitotahto 11

12 Edunvalvonta

13 Edunvalvojamääräys ilman toimintakelpoisuuden rajoitusta (HolTL 8 ): Voi koskea yleisesti kaikkien taloudellisten asioiden hoitoa tai määrättyä oikeustoimea, asiaa tai omaisuutta. Perusteet määräämiselle Päämies on kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa eivätkä tule hoidetuksi muulla tavoin. Kykenemättömyys johtuu päämiehen sairaudesta, henkisen toiminnan häiriintymisestä, heikentyneestä terveydentilasta tai muusta samanlaisesta syystä esim. Dementia. Edunvalvonnan omaehtoinen hakeminen maistraatista Edellytyksenä päämiehen riittävä ymmärryskyky Korostaa itsemääräämisoikeutta

14 Toimintakelpoisuuden rajoitus (HolTL 18 ) Perusteet toimintakelpoisuuden rajoittamiselle Päämies on kykenemätön huolehtimaan taloudellisista asioistaan ja päämiehen varallisuusasema, toimeentulo ja muut tärkeät edut ovat vaarassa, eikä edunvalvojan määrääminen yksin riitä turvaamaan hänen etujaan. Keinovalikko Tietty omaisuus tai oikeustoimet saa määrätä yhdessä edunvalvojan kanssa edunvalvoja saa määrätä yksin Vajaavaltaiseksi julistaminen

15 Ammattihenkilön mahdollisuus puuttua tilanteeseen Ilmoitus maistraatille edunvalvonnan tarpeesta, vaitiolovelvollisuuden estämättä (HolTL 91 ) Ilmoituksen saatuaan maistraatin tulee ryhtyä toimenpiteisiin edunvalvonnan tarpeen selvittämiseksi ja tehdä tarvittaessa käräjäoikeudelle hakemus edunvalvojan määräämiseksi. Ammattihenkilöstön oikeus, ei velvollisuus (juridinen vs. moraalinen?) Mutta: Kunnan sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä (esim. sosiaalilautakunta) velvollisuus ilmoituksen tekemiseen jos asiakas ilmeisen edunvalvonnan tarpeessa (AsiakasL 9.2 ) Anna MPL

16 Päämiehen omaisuuden hoitaminen Omaisuutta on käytettävä päämiehen hyväksi ja tyydyttämään hänen henkilökohtaisia tarpeitaan. Päämiestä on kuultava ennen päätöksen tekemistä jos: Asia on päämiehen kannalta tärkeä kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa hankaluutta päämies kykenee ymmärtämään asian merkityksen.

17 Henkilöä koskevista asioista päättäminen Edunvalvojan on huolehdittava siitä, että päämiehelle järjestetään asianmukainen hoito, huolenpito ja kuntoutus. (HolTL 42 ) Tässä huomioitava päämiehen mielipide. Jos tuomioistuin on niin määrännyt, edunvalvojalla oikeus edustaa päämiestään myös sellaisessa tämän henkilöä koskevassa asiassa, jonka merkitystä päämies ei kykene ymmärtämään (HolTL 29.1 ) Esimerkiksi hoitoa koskevan suostumuksen antaminen. Edunvalvojalla siis toimivalta vain, jos päämiehellä ei ole päätöksentekohetkellä riittävää ymmärryskykyä. Sama pätee edunvalvontavaltuutuksen osalta.

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013 Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti Edunvalvonta Edunvalvojan määräämisen edellytykset milloin tarpeen?

Lisätiedot

Oikeudellinen ennakointi

Oikeudellinen ennakointi Oikeudellinen ennakointi 9.2.18 Kuva Edunvalvontavaltuutus esite, Oikeusministeriö Annika Väihkönen, muistiasiantuntija Lapin Muistiluotsi / Lapin Muistiyhdistys ry annika@lapinmuistiyhdistys.fi Oikeudellinen

Lisätiedot

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA

EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA EDUNALVONTAVALTUUTUS JA EDUNVALVONTA Henkikirjoittaja Liisa Peltokurppa Kaakkois-Suomen maistraatti Kouvolan yksikkö Mikä on edunvalvontavaltuutus? Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen

Lisätiedot

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013. Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013. Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013 Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti Ikääntymisen ennakointi Luentorunko Johdanto Valtakirjavaltuutus Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA. Juha Auvinen,

AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA. Juha Auvinen, AJANKOHTAISTA EDUNVALVONTAVALTUUTUKSESTA Juha Auvinen, Mikä / miksi laki voimaan vuonna 2007 varautuminen omaan toimintakyvyttömyyteen voi itse määrätä vapaasti, kun vielä ymmärtää kuka hoitaa ja mitä

Lisätiedot

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa

EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO. Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa EDUNVALVONTA JA HOITOTAHTO Osa ennakoivaa hoitoa ja potilaan oikeusturvaa EDUNVALVONTAVALTUUTUS * Edunvalvonta on suositeltava keino varautua tulevaisuuteen Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi etukäteen

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutus Suomen Senioriliike ry, Pirkanmaan osasto Lielahtikeskus, 6.9.2016 OTM, KTM Tuija Palo / Lakitoimisto Modus Oy Sisältö, edunvalvontavaltuutus Itsemääräämisoikeus Miten eroaa tavallisesta

Lisätiedot

Henkikirjoittaja Pirjo Lahti Pohjois-Suomen maistraatti

Henkikirjoittaja Pirjo Lahti Pohjois-Suomen maistraatti Henkikirjoittaja Pirjo Lahti Pohjois-Suomen maistraatti Edunvalvonta Sanastoa Mikä on edunvalvonnan tarkoitus? Kenelle voidaan määrätä edunvalvoja? Miten edunvalvonta-asia tulee maistraatissa vireille

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

EDUNALVONTAVALTUUTUS

EDUNALVONTAVALTUUTUS EDUNALVONTAVALTUUTUS Henkikirjoittaja Liisa Peltokurppa Kaakkois-Suomen maistraatti Kouvolan yksikkö Mikä on edunvalvontavaltuutus? Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi etukäteen järjestää asioidensa

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty?

Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Edunvalvontavaltuutus - Kuka hoitaa asioitani, kun en enää itse siihen pysty? Esimerkkinä Maija Mikkonen on hyvässä henkisessä ja fyysisessä kunnossa. Ikää hänellä on 65-vuotta. Maija haluaa kuitenkin

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella. Sari Elomaa-Siren, lakimies, varatuomari

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella. Sari Elomaa-Siren, lakimies, varatuomari Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella Sari Elomaa-Siren, lakimies, varatuomari Sanastoa Itsemääräämisoikeus - oikeus määrätä vapaasti itseään koskevista asioista

Lisätiedot

Edunvalvonta, edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto. 25.10.2012 Helsinki

Edunvalvonta, edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto. 25.10.2012 Helsinki Edunvalvonta, edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto 25.10.2012 Helsinki Projektipäällikkö Henna Nikumaa Muistiliitto ry MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Perustettu vuonna 1988 Muistiliitto

Lisätiedot

Pelastaako edunvalvonta?

Pelastaako edunvalvonta? Pelastaako edunvalvonta? PelL 42 seminaari Johanna Saukkonen Lounais Suomen maistraatti Esityksen sisältö Edunvalvontavaltuutus Mitä tarkoitetaan edunvalvonnalla Milloin edunvalvontaa tarvitaan Edunvalvonnan

Lisätiedot

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta 20.8.2012 1 Sisällys Mikä on edunvalvoja? Edunvalvojan asema ja tehtävät Mitä tarkoittaa toimintakelpoisuuden rajoittaminen? Mitä tarkoittaa vajaavaltaiseksi julistaminen?

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen hoitotahdolla ja edunvalvontavaltuutuksella Sari Elomaa-Siren, lakimies, varatuomari Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr Sanastoa Itsemääräämisoikeus - oikeus määrätä

Lisätiedot

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta 16.12.2015 Sisällysluettelo 1 Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta... 1 1.1 Mikä on edunvalvoja?... 1 1.1.1 Edunvalvojan asema ja tehtävät... 1 1.2 Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

OIKEUDELLISIA KYSYMYKSIÄ OMAISHOIDOSSA 6.10.2015. Riitta Husso LM, Valvira

OIKEUDELLISIA KYSYMYKSIÄ OMAISHOIDOSSA 6.10.2015. Riitta Husso LM, Valvira OIKEUDELLISIA KYSYMYKSIÄ OMAISHOIDOSSA 6.10.2015 Riitta Husso LM, Valvira SISÄLTÖ EDUNVALVONTAVALTUUTUS HOITOTAHTO OMAVALVONTA 8.10.2015 2 EDUNVALVONNAN TAUSTAA Ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien

Lisätiedot

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta 9.7.2013 1 Sisällys 1 Mikä on edunvalvoja?... 2 2 Edunvalvojan asema ja tehtävät... 2 3 Mitä tarkoittaa toimintakelpoisuuden rajoittaminen?... 3 4 Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutus Pohjois-Pohjanmaan maistraatti Henkikirjoittaja Anu Annala 14.4.2011 Mikä on edunvalvontavaltuutus? Holhousoikeuden periaatteena on päämiehen ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen.

Lisätiedot

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen edunvalvonta kenen tehtävänä Huittinen 13.3.2014

Muistisairaan ihmisen edunvalvonta kenen tehtävänä Huittinen 13.3.2014 Muistisairaan ihmisen edunvalvonta kenen tehtävänä Huittinen 13.3.2014 Projektijohtaja Henna Nikumaa henna.nikumaa@muistiasiantuntijat.fi Päätavoite: Muistisairaan edunvalvonta vahvistuu, kehittyy ennakoivaan

Lisätiedot

HOITOTAHTO. Hoitotahtoni. Hoitotahdon määritelmä. Milloin hoitotahto on pätevä?

HOITOTAHTO. Hoitotahtoni. Hoitotahdon määritelmä. Milloin hoitotahto on pätevä? HOITOTAHTO Tällä lomakkeella voit ilmaista hoitoa ja hoivaa koskevan tahtosi. Hoitotahto tulee voimaan tilanteessa, jossa et itse kykene tekemään hoitoasi koskevia ratkaisuja. Hoitotahdon avulla voit muun

Lisätiedot

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa?

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa? Psykiatrinen hoitotahto 30.8.2016 Saatteeksi Psykiatrinen hoitotahto on kehitetty vahvistamaan henkilön itsemääräämisoikeutta tilanteissa, joissa hän ei itse kykene osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon.

Lisätiedot

HOITOTAHTO. Muistiliitto ry

HOITOTAHTO. Muistiliitto ry HOITOTAHTONI 1 HOITOTAHTO Tällä lomakkeella voit ilmaista omaa hoitoa ja hoivaa koskevan tahtosi. Hoitotahto tulee voimaan sellaisessa tilanteessa, jossa et enää itse kykene tekemään hoitoasi koskevia

Lisätiedot

HOITOTAHTONI. Hoitotahtoni 1

HOITOTAHTONI. Hoitotahtoni 1 HOITOTAHTONI Hoitotahtoni 1 HOITOTAHTO Tällä lomakkeella voit ilmaista omaa hoitoa ja hoivaa koskevan tahtosi. Hoitotahto tulee voimaan sellaisessa tilanteessa, jossa et enää itse kykene tekemään hoitoasi

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutus Vero2017- tapahtuma Helsinki 14. 15.3.2017, Marina Congress Center OTM Lakimies, tiiminvetäjä Virpi Kutila Mikä on edunvalvontavaltuutus? Yksityisoikeudellinen valtuutus, valtakirja,

Lisätiedot

Ennakoiva ikääntyminen vanhuuteen varautumisen keinot

Ennakoiva ikääntyminen vanhuuteen varautumisen keinot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Ennakoiva ikääntyminen vanhuuteen varautumisen keinot Loppuraportti: 1. Keskeiset tutkimusteemat Oikeudellinen ajattelu lähtee perinteisesti olettamasta, jonka mukaan oikeuksien

Lisätiedot

IKÄÄNTYMISEN ENNAKOINTI

IKÄÄNTYMISEN ENNAKOINTI IKÄÄNTYMISEN ENNAKOINTI Vanhuuteen varautumisen keinot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen TALENTUM Helsinki 2013 Copyright Talentum Media Oy ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Kustantaja Talentum Media Oy Kansi: Lauri

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana

Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Edunvalvontavaltuutus ja elatussopimus seniorien turvana Elatussopimuksen vaikutus hoitomaksuihin ja muihin velvoitteisiin 25.10.2018 ASIANAJOFACTA.FI Mika Miesmäki toimitusjohtaja, osakas asianajaja,

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus Kuka saa hoitaa asioitani, mikäli oma toimintakyky heikkenee?

Edunvalvontavaltuutus Kuka saa hoitaa asioitani, mikäli oma toimintakyky heikkenee? Edunvalvontavaltuutus Kuka saa hoitaa asioitani, mikäli oma toimintakyky heikkenee? Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Sokos Hotel Presidentti Asiantuntija Jasmi Rekola Mikä on edunvalvontavaltuutus?

Lisätiedot

HOLHOUSTOIMILAIN MUKAINEN EDUNVALVONTA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS

HOLHOUSTOIMILAIN MUKAINEN EDUNVALVONTA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS HOLHOUSTOIMILAIN MUKAINEN EDUNVALVONTA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS Lamk:n seniorit 17.4.2018 Tuija Kanerva Lakimies Maistraatti holhousviranomaisena Neuvoo ja opastaa menettelytavoissa edunvalvojan saamiseksi

Lisätiedot

HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS

HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS OHJE 4.11.2008 1 (12) HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS Sisältö 1. Yleistä holhoustoimesta 2 1.1 Edunvalvoja 2 1.2 Edunvalvojan kelpoisuus ja päämiehen asema 2 1.3 Edunvalvonnan keinot 2 1.3.1

Lisätiedot

LÄÄKÄRINLAUSUNTO HOLHOUSASIOISSA; SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN MÄÄRÄYKSET

LÄÄKÄRINLAUSUNTO HOLHOUSASIOISSA; SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN MÄÄRÄYKSET STM 15.11.1999 Valtuutussäännökset LÄÄKÄRINLAUSUNTO HOLHOUSASIOISSA; SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN MÄÄRÄYKSET Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettu laki (559/94) 23 Kohderyhmät Lääkärit Terveyskeskukset

Lisätiedot

HOITOTAHTONI. Hoitotahtoni

HOITOTAHTONI. Hoitotahtoni HOITOTAHTONI Hoitotahtoni HOITOTAHTO Tällä lomakkeella voit ilmaista omaa hoitoa ja hoivaa koskevan tahtosi. Hoitotahto tulee voimaan sellaisessa tilanteessa, jossa et enää itse kykene tekemään hoitoasi

Lisätiedot

Asiakkaan asema ja oikeudet

Asiakkaan asema ja oikeudet Asiakkaan asema ja oikeudet Asiakkaan oikeuksien päivä 10.10.2017 Satakunnan sairaanhoitopiiri Keskeiset säädökset Asiakaslaki Vammais yleissopi mus Laki holhoustoi mesta Asiakkaan asema ja oikeudet 2

Lisätiedot

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Polvelta toiselle - Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 30.9.2017 Pankkilakimies, VT Johanna Heikkinen, OP KAINUU Edunvalvontavaltakirja Miten varaudun oman toimintakykyni

Lisätiedot

Edunvalvojan tehtävä

Edunvalvojan tehtävä Edunvalvojan tehtävä Sisältö Edunvalvojan tärkeimmät tehtävät... 3 Edunvalvojan oikeus palkkioon... 5 Edunvalvonnan tarpeen uudelleen arviointi... 5 Edunvalvojan tehtävän päättyminen... 6 Holhousviranomainen...

Lisätiedot

Vanhuusoikeuden perusteet

Vanhuusoikeuden perusteet Vanhuusoikeuden perusteet Anja Karvonen-Kälkäjä ALMA TALENT 2017 Helsinki Tilaa Vanhuusoikeuden perusteet -kirja: shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton

Lisätiedot

Sisällys. I Johdanto 1. II Edunvalvontavaltuutuksen sisältö ja suhde eräisiin lähiinstituutioihin. Sisällys vii Lyhenteitä xv

Sisällys. I Johdanto 1. II Edunvalvontavaltuutuksen sisältö ja suhde eräisiin lähiinstituutioihin. Sisällys vii Lyhenteitä xv Sisällys Sisällys vii Lyhenteitä xv I Johdanto 1 1. Edunvalvontavaltuutus uusi edustuksen muoto................. 1 2. Edunvalvontavaltuutuslain valmistelu- ja säätämisprosessi.......... 2 3. Edunvalvontavaltuutuslain

Lisätiedot

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA HOITOTAHTO. Leppävaaran kansalliset seniorit ry Espoo

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA HOITOTAHTO. Leppävaaran kansalliset seniorit ry Espoo EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA HOITOTAHTO Leppävaaran kansalliset seniorit ry Espoo 07.03.2019 Oikeustieteen maisteri Taisto Eronen Lakipalvelu Taisto Eronen taisto.eronen@lakipalvelu-eronen.fi / 050 409 9160

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Etelä Pohjanmaan Osuuspankki Suvi Katariina Kangastie Sisältö Perimysjärjestys Testamentti Edunvalvontavaltuutus Lakipalvelut 3 Perimysjärjestys Testamentti

Lisätiedot

Osa I 1 Ikääntymisen, vanhuuden ja vanhusten palvelujen nykytila 2 Vanhuus, haavoittuvuus ja hoidon eettisyys

Osa I 1 Ikääntymisen, vanhuuden ja vanhusten palvelujen nykytila 2 Vanhuus, haavoittuvuus ja hoidon eettisyys Sisällys Esipuhe 5 Osa I VANHUUS JA HAAVOITTUVUUS vanhustyön HAASTEENA 13 1 Ikääntymisen, 2 Vanhuus, vanhuuden ja vanhusten palvelujen nykytila 14 Ikääntyvä yhteiskunta 14 Elämänkulku, ikääntyminen ja

Lisätiedot

Nordea Premium Banking Autamme sinua vaurastumaan

Nordea Premium Banking Autamme sinua vaurastumaan Nordea Premium Banking Autamme sinua vaurastumaan Premium Banking Näin autamme sinua Premium Banking on maksuton palvelukokonaisuus sinulle ja perheellesi, kun säästöjä tai sijoituksia on yhteensä vähintään

Lisätiedot

Oikeudelliset ennakoinnin keinot itsemääräämisoikeutta tukemassa edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto

Oikeudelliset ennakoinnin keinot itsemääräämisoikeutta tukemassa edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto Oikeudelliset ennakoinnin keinot itsemääräämisoikeutta tukemassa edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto 4.10.2018 Hyvän Iän Foorumi, Helsinki @hennanikumaa @UEFLawSchool @Hvoikeus Henna Nikumaa Vanhuusoikeuden

Lisätiedot

KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER

KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Turku ja V-S yhdistyivät

Lisätiedot

Toteutuuko tahtoni tulevaisuudessa? Oikeudellisen ennakoinnin asiakirjat tulevaisuuden suunnittelun apuvälineinä

Toteutuuko tahtoni tulevaisuudessa? Oikeudellisen ennakoinnin asiakirjat tulevaisuuden suunnittelun apuvälineinä Toteutuuko tahtoni tulevaisuudessa? Oikeudellisen ennakoinnin asiakirjat tulevaisuuden suunnittelun apuvälineinä Anna Valkeajoki juridinen asiantuntija, Muistiliitto Kouvola 20.11.2018 Muistisairaan itsemääräämisoikeus

Lisätiedot

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ. HAY seminaari Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ. HAY seminaari Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ HAY seminaari 21.9.2016 Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta EDUNVALVONTAVALTUUTUS Siinä nimetään kuka hoitaa tulevaisuudessa omia asioita, jos niitä ei kykenen

Lisätiedot

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi Kauppakatu 27 B, 40100 Jyväskylä www. hltlaki.fi Markku Halonen Tero Lakka Mikko Tuomi Annu Tamminen Maarit Merimaa-Piirainen Varatuomari, asianajaja Varatuomari, asianajaja Varatuomari, asianajaja Varatuomari

Lisätiedot

Lauri Nuutinen/Ritva Halila Prof. emeritus lauri.nuutinen@fimnet.fi

Lauri Nuutinen/Ritva Halila Prof. emeritus lauri.nuutinen@fimnet.fi Hoitotahto Lauri Nuutinen/Ritva Halila Prof. emeritus lauri.nuutinen@fimnet.fi Hoidon eettiset periaatteet Oikeus hoitoon Oikeudenmukaisuus Itsemääräämisoikeus Ihmisarvon kunnioitus Hoito Hyvän tekeminen

Lisätiedot

Edunvalvonta ja asiakkaan oikeudet

Edunvalvonta ja asiakkaan oikeudet Edunvalvonta ja asiakkaan oikeudet Asiakkaan oikeuksien päivä 10.10.2018 Satakunnan sairaanhoitopiiri Keskeiset säädökset Asiakaslaki Laki holhoustoimesta Asiakkaan oikeudet Vammaisyleissopimus Kehitysvammalaki

Lisätiedot

Toteutuuko tahtoni tulevaisuudessa?

Toteutuuko tahtoni tulevaisuudessa? Muistiliitto ry Toteutuuko tahtoni tulevaisuudessa? Oikeudellisen ennakoinnin asiakirjat tulevaisuuden suunnittelun apuvälineinä S a v o n l i n n a 1 2. 3. 2 0 1 9 A n n a Va l k e a j o k i, j u r i

Lisätiedot

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi

Kauppakatu 27 B, Jyväskylä. www. hltlaki.fi Kauppakatu 27 B, 40100 Jyväskylä www. hltlaki.fi Maatilan sukupolvenvaihdos ja tärkeät sopimukset infotilaisuus Karstula 8.10.2018 Asianajaja Tero Lakka Markku Halonen Tero Lakka Mikko Tuomi Annu Tamminen

Lisätiedot

Lyhyt johdatus muistisairaan itsemääräämisoikeuteen

Lyhyt johdatus muistisairaan itsemääräämisoikeuteen Lyhyt johdatus muistisairaan itsemääräämisoikeuteen Anna Mäki-Petäjä-Leinonen OTT, dos., yliopistotutkija Helsingin Alzheimeryhdistyksen muistiseminaari UEF // University of Eastern Finland Vajaakykyisen

Lisätiedot

Potilaan asema ja oikeudet

Potilaan asema ja oikeudet Potilaan asema ja oikeudet Lakimies, VT Heli Kajava 12.9.2018 1 Potilaan oikeudet potilaslaissa (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992) oikeus laadultaan hyvään terveydentilan edellyttämään hoitoon

Lisätiedot

MITEN VARAUDUN OIKEUDELLISESTI ITSENI JA LÄHEISENI TULEVAISUUTEEN? EDUNVALVONTAVALTUUTUS, HOITOTAHTO JA EDUNVALVONTA

MITEN VARAUDUN OIKEUDELLISESTI ITSENI JA LÄHEISENI TULEVAISUUTEEN? EDUNVALVONTAVALTUUTUS, HOITOTAHTO JA EDUNVALVONTA MITEN VARAUDUN OIKEUDELLISESTI ITSENI JA LÄHEISENI TULEVAISUUTEEN? EDUNVALVONTAVALTUUTUS, HOITOTAHTO JA EDUNVALVONTA Järvenpää 19.3.2014 Projektijohtaja Henna Nikumaa henna.nikumaa@muistiasiantuntijat.fi

Lisätiedot

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen Maatilojen laki- ja sopimuspäivä 13.2.2017 IsoValkeinen Avioikeus - mikä se on? Avioehto -sopimus maatilan toiminnan jatkumisen tae myös erotilanteessa Testamentti - suunnittelun väline Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

Vesa Anttila ja Kaisa Aaltonen Edunvalvontavaltuutus.com

Vesa Anttila ja Kaisa Aaltonen Edunvalvontavaltuutus.com Vesa Anttila ja Kaisa Aaltonen Edunvalvontavaltuutus.com Saan itse päättää, kuka asioitani hoitaa, jos en itse pystyisikään. Edunvalvontavaltuutuksella luotettuni saa valtuudet hoitaa asioitani pienimmällä

Lisätiedot

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi

Lisätiedot

Kuinka lakia luetaan Miten turvaan tahtoni toteutumisen?

Kuinka lakia luetaan Miten turvaan tahtoni toteutumisen? Kuinka lakia luetaan 12.10.2016 Miten turvaan tahtoni toteutumisen? Diat: Juridinen asiantuntija OTT, VT Anja Karvonen-Kälkäjä Mitä ymmärrämme tässä yhteydessä tulevaisuuteen varautumisella? Askarruttaako

Lisätiedot

ALENTUNEESTI TOIMINTAKYKYISEN TÄYSI-IKÄISEN TIETOJEN LUOVUTUKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA

ALENTUNEESTI TOIMINTAKYKYISEN TÄYSI-IKÄISEN TIETOJEN LUOVUTUKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA ALENTUNEESTI TOIMINTAKYKYISEN TÄYSI-IKÄISEN TIETOJEN LUOVUTUKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA Työkokous muistisairaiden oikeuksista 15.3.2016 POSKE / SenioriKaste Lakiasiainpäällikkö, VT Keijo Mattila

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. rinnastuvin tavoin henkilökohtainen. Valtuutetun henkilö. Soveltamisala

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. rinnastuvin tavoin henkilökohtainen. Valtuutetun henkilö. Soveltamisala Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki edunvalvontavaltuutuksesta Annettu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2007 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan valtuutukseen,

Lisätiedot

II Edunvalvontajärjestelmän uudistamisen syitä ja tavoitteita 11

II Edunvalvontajärjestelmän uudistamisen syitä ja tavoitteita 11 Sisällys Alkusanat v 3., uudistetun painoksen alkusanat vi Lyhenteitä xvii I Johdanto 1 1. Holhoustoimen luonnehdinta................................ 1 2. Lainsäädäntöhistoriaa......................................

Lisätiedot

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa

Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Lapsen edunvalvonnasta lastensuojeluasioissa Rovaniemi 12.9.2013 Oikeusturvayksikön päällikkö, ylitarkastaja Keijo Mattila, 12.9.2013 1 PERUSOIKEUDET LAPSEN SUOJANA Perustuslain 6.3 : Lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Toimintakyvyttömyyteen varautuminen

Toimintakyvyttömyyteen varautuminen Toimintakyvyttömyyteen varautuminen Omaisten apu, edunvalvonta ja edunvalvontavaltuutus Jyväskylä 16.10.2019 Eva Gottberg, OTT, dosentti Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta Kotikeinot ja omaiset

Lisätiedot

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014

HOITOTAHTO. VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 HOITOTAHTO VT Paula Kokkonen, Hanasaari 3.2.2014 1 VT PAULA KOKKONEN 3.2.2014 Mikä on hoitotahto / hoitotestamentti? Tahdonilmaisu, jolla tavoitellaan hyvää kuolemaa Miksi sitä tarvitaan? Lääketieteen

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2. Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3 Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.2015 Esityksen sisältö 1) Mitä tarkoitetaan edunvalvontavaltuutuksella?

Lisätiedot

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 17.8.2017 EOAK/3267/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 1

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma EDUNVALVONNAN EDELLYTYSTEN TÄYTTYMINEN ITÄ- SUOMEN MAISTRAATTIEN KÄYTÄNNÖSSÄ

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma EDUNVALVONNAN EDELLYTYSTEN TÄYTTYMINEN ITÄ- SUOMEN MAISTRAATTIEN KÄYTÄNNÖSSÄ POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma Tomi Auvinen EDUNVALVONNAN EDELLYTYSTEN TÄYTTYMINEN ITÄ- SUOMEN MAISTRAATTIEN KÄYTÄNNÖSSÄ Opinnäytetyö Joulukuu 2011 OPINNÄYTETYÖ Joulukuu

Lisätiedot

Potilaan itsemääräämisoikeutta edellytetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Hoitotahto sitoo terveydenhuollon ammattihenkilöstöä.

Potilaan itsemääräämisoikeutta edellytetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Hoitotahto sitoo terveydenhuollon ammattihenkilöstöä. 1 Hoitotahto Potilaan itsemääräämisoikeutta edellytetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Hoitotahto sitoo terveydenhuollon ammattihenkilöstöä. Hoitotahdossa ihminen ilmaisee tahtonsa sellaisen

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

Elämäsi asiakirjat. * sitten kun. Mirja Kokko PERHEJURISTIT KOKKO & KUUSILUOMA OY. Edunvalvontavaltakirja Hoitotahto Testamentti

Elämäsi asiakirjat. * sitten kun. Mirja Kokko PERHEJURISTIT KOKKO & KUUSILUOMA OY. Edunvalvontavaltakirja Hoitotahto Testamentti Elämäsi asiakirjat * sitten kun Edunvalvontavaltakirja Hoitotahto Testamentti PERHEJURISTIT KOKKO & KUUSILUOMA OY Mirja Kokko 2018 Perhejuristit Katariina Kuusiluoma Virpi Mikkonen Mirja Kokko OTM Lakimies

Lisätiedot

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Helsinki 29.9.2015 Asianajotoimisto Reims & Co Oy AVIOLIITOSTA JA AVIO-OIKEUDESTA - Puolisot saavat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen avioliittoon

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö

Hyvän hoidon kriteeristö Hyvän hoidon kriteeristö Työkirja työyhteisöille muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin 4., uudistettu painos 2016 1 Muistisairaan ihmisen hyvän hoidon elementit

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011 122/2011 Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko

Muistisairaan ihmisen itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Muistisairaan ihmisen itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Helsinki 8.9.2015 Projektijohtaja Henna Nikumaa Suomen muistiasiantuntijat ry Sosionomi (YAMK), tohtorikoulutettava Helsingin Yliopisto

Lisätiedot

Tietopyyntö 1 (5) Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero

Tietopyyntö 1 (5) Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Tietopyyntö 1 (5) Saapumispäivä / / 20 Pyytäjän henkilötiedot Sukunimi Mahdolliset entiset nimet Etunimi Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite Henkilö, jonka

Lisätiedot

Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM

Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM OIKEUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Eteläesplanadi 10 PL 1 00131 HELSINKI Vaihde (09) 18251 Telekopio (09) 1825 7730 MÄÄRÄYSKOKOELMA 26.1.2000 3578/31/99 OM KORKEIMMAN OIKEUDEN JA HOVIOIKEUDEN ILMOITUKSET HOLHOUS-

Lisätiedot

SEURAKUNTAVALTUUTUS. Suomen Vapaakirkko. (Ympyröi sopiva vaihtoehto tai molemmat) 1. Lisätietoja:

SEURAKUNTAVALTUUTUS. Suomen Vapaakirkko. (Ympyröi sopiva vaihtoehto tai molemmat) 1. Lisätietoja: SEURAKUNTAVALTUUTUS Suomen Vapaakirkko Siltä varalta, että 1) en voi myöhemmin sairauden, fyysisen ja/tai psyykkisen toimintakyvyn heikentymisen tai muun vastaavan syyn vuoksi ilmaista tahtoani ja/tai

Lisätiedot

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2

Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2 Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus

Lisätiedot

Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2007

Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2007 Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan holhoustoimesta 1 päivänä huhtikuuta 1999 annetun lain (442/1999)

Lisätiedot

METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS. POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut

METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS. POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 18.03.2017 Laki ja Metsä Oy Tuomo Liikanen, OTM, metsätalousinsinööri(amk),

Lisätiedot

Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä

Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä Liite 1 Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin työjärjestykseen: Yleinen edunvalvonta Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä 1. Palveluntuottajat Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirissä

Lisätiedot

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013. Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013. Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013 Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti Vanhuksen kaltoinkohtelu ja siihen puuttuminen Kaltoinkohtelun vallitsevuus

Lisätiedot

MIELEN KUNTOUTUJAN, OMAISEN JA AMMATTILAISEN EDUNVALVONTAOPAS

MIELEN KUNTOUTUJAN, OMAISEN JA AMMATTILAISEN EDUNVALVONTAOPAS MIELEN KUNTOUTUJAN, OMAISEN JA AMMATTILAISEN EDUNVALVONTAOPAS 1 2 1. JOHDANTO FinFami Uusimaa ry. on mielenterveyskuntoutujien omaisten ja läheisten järjestö, joka toiminnallaan tukee omaisten ja perheiden

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutuksen sudenkuopat

Edunvalvontavaltuutuksen sudenkuopat Edunvalvontavaltuutuksen sudenkuopat Esittelen tässä artikkelissa edunvalvontavaltakirjojen sudenkuoppia. Jos olet jo laatinut edunvalvontavaltuutuksen, suosittelen sinua lukemaan artikkelin tarkkaan,

Lisätiedot

Meneekö itsemääräämisoikeus muistin mukana?

Meneekö itsemääräämisoikeus muistin mukana? Meneekö itsemääräämisoikeus muistin mukana? A-klinikkasäätiö / Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyön verkosto 3.4.2014 Asiantuntija Heidi Härmä Itsemääräämisoikeus Ihmisarvon kunnioittamisen edellytyksenä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2010 vp Hallituksen esitys aikuisten kansainvälisestä suojelusta tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Lisätiedot

Valtuudella asiointi

Valtuudella asiointi Valtuudella asiointi 24.4.2019 1 Ajankohtaista - JULKAISTU Sähköinen puolesta-asiointi sosiaali- ja terveydenhuollossa Yleiskuvaus https://thl.fi/documents/920442/3850406/puolesta-asiointi+sosiaali- +ja+terveydenhuollossa_yleiskuvaus.pdf/1ba8ffd2-f70f-4ae7-ad39-bc395cdab510

Lisätiedot

Jenni Kemppainen EDUNVALVONTATILANTEIDEN HOITAMINEN PANKIN NÄKÖKULMASTA

Jenni Kemppainen EDUNVALVONTATILANTEIDEN HOITAMINEN PANKIN NÄKÖKULMASTA Jenni Kemppainen EDUNVALVONTATILANTEIDEN HOITAMINEN PANKIN NÄKÖKULMASTA Opinnäytetyö Kajaanin ammattikorkeakoulu Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Liiketalouden koulutusohjelma Syksy

Lisätiedot

Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen

Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen Alaikäisen lapsen omaisuuden hoitaminen Vanhemman tehtävät lapsensa edunvalvojana Mitä edunvalvonta tarkoittaa ja kuka on lapsen edunvalvoja? Kuka valvoo edunvalvojan toimintaa? Miten lapsen omaisuutta

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä

Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 648 652. Laki. N:o 648. edunvalvontavaltuutuksesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 648 652. Laki. N:o 648. edunvalvontavaltuutuksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 648 652 SISÄLLYS N:o Sivu 648 Laki edunvalvontavaltuutuksesta... 3167 649 Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta...

Lisätiedot

HOITOTAHTONI. Hoitotahtoni

HOITOTAHTONI. Hoitotahtoni HOITOTAHTONI Hoitotahtoni HOITOTAHTO Tällä lomakkeella voit ilmaista omaa hoitoa ja hoivaa koskevan tahtosi. Hoitotahto tulee voimaan sellaisessa tilanteessa, jossa et enää itse kykene tekemään hoitoasi

Lisätiedot

Edunvalvonta ja pankissa asiointi - Case: Janakkalan Osuuspankki

Edunvalvonta ja pankissa asiointi - Case: Janakkalan Osuuspankki Edunvalvonta ja pankissa asiointi - Case: Janakkalan Osuuspankki Rämänen, Niina 2012 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää Edunvalvonta ja pankissa asiointi Case: Janakkalan Osuuspankki Niina Rämänen

Lisätiedot

Lotta Hämeen-Anttila. hallitusneuvos

Lotta Hämeen-Anttila. hallitusneuvos 25.4.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos UUSI ASIAKAS- JA POTILASLAKI Itsemääräämisoikeuslainsäädännön kokonaisuudistus NYKYTILA Itsemääräämisoikeutta tukevia ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevia

Lisätiedot

HOLHOUSOIKEUTTA LÄÄKÄREILLE

HOLHOUSOIKEUTTA LÄÄKÄREILLE HOLHOUSOIKEUTTA LÄÄKÄREILLE LAPIN KESÄYLIOPISTO JA KUNNALLIS- LÄÄKÄREIDEN TÄYDENNYSKOULUTUS Rovaniemi 18.4.2002 Jarmo Kiuru varatuomari Oikeusasematieto Oy Helsinki 2002 www.oikeusasematieto.fi Esipuhe

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 251/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi holhoustoimesta annetun lain ja holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain 5 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot