1 3. Aktiivivaihtoehtoja ja työurien pidentämistä tukeva sosiaaliturva Yleisiä kehittämislinjauksia Vanha 3.1. siirretty lukuun 5 kohdaksi 5.8. 3.1 Elämän hallinnan ja työllistämisedellytysten parantamiseksi koulutus, kuntoutus, vuorottelu ja työttömyyskorvauksesta muodostetaan toimivampi ja politiikkakokonaisuus, jossa korostuu suunnitelmallinen työ ja toimintakyvyn sekä osaamisen kohtaaminen ja työhön hakeutumisen tukeminen. Pitkittyneiden yksilötason ongelmien hoitamiseksi laaditaan työ ja toimintakyvyn arviointiin perustuva realistinen tavoite ja toimintasopimus, jonka toimeenpanoon kaikki osapuolet sitoutuvat. Erilaisen aktiivisuuteen tähtäävien tulonsiirtojen ja työttömyysturvan yhteydet ovat jääneet etäisiksi. Se johtuu pitkälti siitä, että niitä on rakennettu alun perin toisistaan poikkeavien ongelmien hoitamiseen. Koulutuspolitiikassa on korostettu koulutuksen myöhemmin tuomaa hyötyä, joka perustelee korkeampaa omavastuuta. Vuorotteluvapaa puolestaan syntyi helpottamaan vaikeaa työllisyystilannetta tarjoamalla mahdollisuuden vetäytyä määräajaksi työelämästä siinä tapauksessa, että tilalle palkattiin uusi työntekijä. Työelämän vaatimukset muuttuvat ja koulutuksen aikainen tuki on määriteltävä ottamalla huomioon ihmisten todellinen halukkuus investoida koulutukseen ja verrattava sitä koulutuksen tuomaan tuottavuuslisään. Vuorotteluvapaasta saadut kokemukset osoittavat käyttäjien olevan siihen tyytyväisiä, mutta esimerkiksi Ruotsissa ja Belgiassa tehdyt selvitykset osoittavat, ettei sillä ole myönteistä vaikutusta työuran pituuteen, vaan päinvastoin se johtaa kokonaisuudessaan pienempään työpanokseen elinkaarella. Selvitys vuorotteluvapaan kokemuksista Suomessa valmistuu kevään 2009 aikana. Koulutus ja vuorottelukorvausten tasot kulkevat kaiken lisäksi ristiin ansiotulojen muuttuessa. Vuorotteluvapaata kehitettäessä arvioidaan tarve asettaa vapaan käytölle joitakin ehtoja kuten esimerkiksi rajaamalla vuorotteluvapaan kestoa siten, että osa vuorotteluvapaasta olisi sidottu oman työhyvinvoinnin kohottamiseen kuntoutumalla tai vapaaehtoiseen itsensä kehittämiseen liittyvällä koulutuksella, hoito tai hoivatyöhön omassa kotitaloudessa tai yhteiskunnalliseen osallisuuden lisäämiseen järjestö ja vapaaehtoistyössä. Aktivointiin tähtäävien toimien tuloksellisuutta on arvioitu kriittisesti. Usein syynä on toimien irrallisuus ja eriaikaisuus. Vaikuttavuuden parantamiseksi on tarpeellista laatia yhteinen menettelytapa, jota sovelletaan toimeenpanevasta tahosta riippumatta työllistymisen viivästyessä, kuntoutuksentarpeen muodostuessa komplisoiduksi taikka toimeentulotuen pitkittyessä. Henkilölle tehdyn työ ja toimintakykyarvioin pohjalta laaditaan tiekartta, jossa määritellään tavoitteet ja toimenpiteet kattavasti siitä riippumatta, mille hallinnonalalle tai organisaatiolle ne kuuluvat. Toteutusvastuu kuuluu ensisijassa henkilölle itselleen, mutta lisäksi määritellään tukivastuussa oleva henkilö. 3.3 Opetusministeriössä on käynnistetty useita toimenpiteitä, joiden tavoitteena on nopeuttaa nuorten kokonaisopiskeluaikoja ja kohdentaa koulutuksen tarjontaa tarpeen mukaisesti, jotta nuoret tulisivat nykyistä nopeammin työmarkkinoille. Tavoitteen toteutumista voitaisiin tukea myös käynnistämällä erillinen ohjelma, jonka tavoitteena on aientaa työmarkkinoille tulon ikää kahdella vuodella vuoteen 2015 mennessä.
2 Suomessa nuoret tulevat työmarkkinoille selvästi myöhemmin kuin monessa muussa maassa. Siihen on useita syitä, joihin on puututtava määrätietoisesti. Osaksi hidas työmarkkinoille tuleminen liittyy valintamenettelyyn, joka viivästyttää opiskelun alkamista ja johtaa peräkkäisiin aloituksiin ja tutkintoihin sekä opiskeluaikaisen ohjauksen puutteeseen ja kannustamattomaan opiskelun tukemiseen. Kysymys ei kuitenkaan ole vain opiskelujen pitkittymisestä ja opiskelun alkamisen viivästymästä. Osaksi taustalla ovat ongelmat, jotka johtavat elinikäiseen vaikeuteen kiinnittyä työmarkkinoille. Yhteen yksittäiseen tekijään puuttuminen ei johda toivottuun tulokseen. Tarvitaan laaja alainen ohjelma, joka puuttuu sekä koulun käynnin ja opiskelun keskeyttämiseen että opintojen viivästymiseen. Opetusministeriössä käynnissä olevat koulutusjärjestelmää koskevat toimenpiteet, joilla pyritään saavuttamaan mainittuja tavoitteita on kuvattu liitteessä 1.) (vanha kohta 3.4. yhdistetty kohdan 4.1. kanssa) Osaamiseen vahvistaminen 3.4 Kaikkia käytettävissä olevia voimavaroja suunnattaessa korostetaan työttömyyttä ehkäiseviä ja työllistymistä nopeuttavia toimenpiteitä. Nykyisten voimavarojen kriteereitä muutetaan tämän tavoitteen suuntaiseksi. Tavoitteena on aktiivisia vaihtoehtoja korostamalla estää elatussuhteen heikkenemistä. Tällaisia vaihtoehtoja ovat koulutus ja kuntoutus sekä niitä tukeva toimeentuloturva. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden avulla voidaan muun muassa muutosturvan toimeenpanosta saatuja kokemuksia hyväksi käyttämällä nopeuttaa työllistymistä. Aktiivitoimia suunniteltaessa ja toteutettaessa on syytä ottaa oppia aikaisemmista kokemuksista kotimaassa ja ulkomailla. Monien toimenpiteiden vaikutukset ovat osoittautuneet vähäisiksi, jos niitä arvioidaan työllistymisen perusteella. Tärkein tekijä on talouskehitys, joka vaikuttaa työvoiman kysyntään. Muiden maiden kokemusten perusteella näyttää siltä, että talouskehityksen rinnalla oma merkityksensä on sillä, miten muu yhteiskuntapolitiikka asettuu tukemaan työllisyyshakuista politiikkaa. Työvoiman osaamista kohentavilla ja työkykyä edistävillä toimilla helpotetaan rakenteellisten muutosten toteutumista ja vähennetään muutoksiin liittyvää kitkaa. Toimenpiteiden tulee kuitenkin vastata kohderyhmän asettamia vaatimuksia ja työmarkkinoiden odotuksia. Tässä suhteessa on paljon kehittämisen varaa. Nykyisen toimintapolitiikan perusteet rakentuvat paljolti lamavuosien ja niitä seuranneiden vuosien korkean työttömyyden ajan ajatteluun. Työvoiman kysynnän puutteessa koetettiin kehittää korvaavia tapoja toimeentulon turvaamiseksi, jolloin sanktioiden paino aleni. Monien toimenpiteiden vaikuttavuus ja niihin osallistumisen merkitys on kyseenalaistettu myöhemmin tehdyissä selvityksissä. Vastaavasti tutkimukset eri maista osoittavat, että jos toimenpiteisiin liittyy myös selvä taloudellisia seuraamuksia, niiden teho paranee merkittävästi. Työttömyyskassat ja Kansaneläkelaitos maksoivat vuonna 2007 työttömyysturvaetuuksia yhteensä 2 338,3 milj.. Työttömyyskassojen osuus tästä oli 1 514,9 milj. ja Kansaneläkelaitoksen osuus 823,4 milj.. Lisäksi Kansaneläkelaitos
3 maksoi kotoutumistuen työmarkkinatukea 53,7 milj.. Vuonna 2007 työttömyysetuuksien määrä laski 10 %:a vuoteen 2006 verrattuna. Ansioturva jakautui siten, että ansiopäivärahojen osuus oli n. 1 230 milj., vuorottelukorvausten n. 91 milj., työvoimapoliittisen koulutustuen n. 177 milj., koulutuspäivärahan n. 17 milj.. Kansaneläkelaitoksen maksamat työttömyysturvaetuudet jakautuivat siten, että peruspäivärahojen osuus oli 94,3 milj., työmarkkinatuen 707,8 milj., työvoimapoliittisen koulutustuen 17,1 milj. ja koulutuspäivärahan 3,1 milj.. Kuntoutusrahaa (sisältäen ylläpitokorvauksen) Kansaneläkelaitos maksoi vuonna 2006 yhteensä noin 60 milj.. Kuntouttavasta työtoiminnasta valtion vuonna 2007 maksamat korvaukset olivat noin 6,5 milj.. Vastaavasti työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin eli työllistämis, koulutus ja erityistoimiin on vuonna 2007 käytetty noin 490 milj. ja vuonna 2008 mainittuihin toimenpiteisiin on varattu yli 550 milj.. Työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin (mm. palkkatuen ja starttirahan perustuki) on vuonna 2007 käytetty työmarkkinatukimäärärahoja lähes 110 milj.. Sosiaaliturvan ja erilaisen työkykyä edistävien ja kuntouttavien palvelujen sekä koulutuksen ja työllistymistä tukevien toimenpiteiden on muodostettava nykyistä kiinteämmin toisiaan tukeva kokonaisuus. Työttömyys ei ainoastaan lisää menoja, se merkitsee myös tuotannon menetyksiä ja alempia verotuloja. Nyt laadittu esitys tähtää sellaisiin sosiaaliturvaan kohdistuviin muutoksiin, jotka kohottavat työllisyysastetta. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden tavoitteet ovat erilaisia. Osa toimenpiteistä on luonteeltaan jatkosuunnitelmia selkiyttäviä (mm. työharjoittelu ja valmentava työvoimakoulutus) ja osa tähtää suoremmin avoimille työmarkkinoille (mm. ammatillinen työvoimakoulutus ja palkkatuettu työ). Muun muassa mainituista syistä johtuen toimenpiteiden vaikuttavuudessa suhteessa avoimiin työmarkkinoihin on eroja. Työ ja elinkeinoministeriössä on tehty selvitys vuonna 2005 ja 2006 siitä, miten työvoimapoliittisilta toimenpiteiltä on siirrytty avoimille työmarkkinoille. Parhaiten työllistyttiin starttirahalta (74,6 %) ja oppisopimuskoulutuksesta (64,5 %). Palkkatukien osalta sijoittuneiden osuus jäi pienemmäksi. Palkkaperusteisilta toimenpiteiltä keskimäärin työllistyi keskimäärin yli 36 %:a ja ammatillisesta työvoimakoulutuksesta keskimäärin 39 %:a. Parhaiten toimenpiteiltä sijoittuivat 20 29 vuotiaat, joista lähes 50 %:a työllistyi kolmen kuukauden kuluessa. Työllistyneiden osuus jäi matalammaksi alle 20 vuotiailla (n. 30 %) ja 50 54 vuotiailla (30,7 %) sekä yli 60 vuotiailla (n. 20 %).. Valmentavasta työvoimakoulutuksesta vain n. 15 %:a työllistyi ja työmarkkinatuen työharjoittelun päättäneistä vain 17 %:a oli työmarkkinoilla kolmen kuukauden kuluttua toimenpiteen päättymisestä. 3.5 Aikuiskoulutusta ja siihen liittyvää korvausta kehitetään siten, että työmarkkinoiden joustavuus paranee ja rakenteellisen työttömyyden uhka pienenee. Tavoitteena on auttaa henkilöitä ennakoimaan työmarkkinoiden muutoksia, parantaa työn tuottavuutta ja vastata paremmin työmarkkinoiden tarpeita. Henkilön mahdollisuus menestyä työmarkkinoilla riippuu merkittävästi hänen osaamisestaan ja vastaavasti työpanoksesta tuleva hyöty sekä työmarkkinoiden joustava toiminta ovat kytkeytyneet osaamiseen ja sen uudistumiseen. Koulutus on siten sosiaalisia ongelmia ja riskejä ehkäisevä tekijä ja koulutuksen onnistuneisuudesta riippuu, kuinka kitkattomasti siirtymä työstä työhön onnistuu
4 nykyisin koulutuksessa. Työnantajien tarjoama koulutus mahdollistaa monissa tapauksissa uusien taitojen oppimisen. Yhteiskunnan rakenteelliset muutokset edellyttävät kuitenkin, että ihmisille on luotu mahdollisuus sellaiseen uran vaihtoon tähtäävään koulutukseen, johon työnantaja ei voi tai hänen ei kannata ryhtyä työntekijää kouluttamaan. Koulutus on investointi, jonka pitäisi tuottaa hyötyä sekä henkilölle itselleen että koko yhteiskunnalle. Koulutukseen sijoitettua panosta on arvioitava tässä valossa. 3.6 Työttömyyden perusteella myönnetyn tuen ehdot ovat riippumattomia siitä, onko kysymys omaehtoisesta opetushallinnon rahoittamasta koulutuksesta tai työhallinnon rahoittamasta työvoimapoliittisesta koulutuksesta. Aikuiskoulutustuen tulisi pidemmällä aikavälillä lähestyä työttömien koulutusajalta maksettavaa etuutta. Tällä hetkellä työttömälle maksettava korvaus koulutuksen ajalta riippuu siitä, onko koulutus työvoimaviranomaisen määräämää työvoimapoliittista koulutusta vai henkilön itsensä valitsemaa ja työvoimaviranomaisen hyväksymää koulutusta. Tarkoitus on selvittää työnhakusuunnitelman yhteydessä tarpeelliseksi katsottava koulutus eikä silloin ole syytä pitää yllä tätä eroa korvaustasoissa. Omavalintaisuuden korostuminen lisää myös kouluttautumismotiivia. Tukijärjestelmä olisi tulevaisuudessakin erikseen työssä oleville ja työttömille. 3.7 Näköpiirissä olevan ikärakenteen ja elatussuhteen kannalta on tarpeellista kehittää erityisesti sellaisia opiskelumahdollisuuksia, jotka mahdollistavat työn ja opiskelun toisiinsa kiinteästi liittyvinä tapahtumina. Osa aikainen opiskelu ja pitkäaikaiseen työkokemukseen perustuva räätälöity sopimuskoulutus ovat tästä esimerkkejä. Koulutuksen painopiste on luonnollisesti elämänkaaren alkupäässä. Työelämän jatkuvien muutosten takia koulutuksen on tarjottava mahdollisuuksia suuntautua uudelleen myös myöhemmissä elämänvaiheissa. Työelämässä on edelleen paljon ihmisiä, joiden pohjakoulutus on verraten vähäinen esimerkiksi 55 64 vuotiaista joka toisella on takanaan pelkkä kansakoulu. Aikuisopiskeluun on pyrittävä kehittämään sellaisia muotoja, jotka mahdollistavat täydennysopiskelun osa aikaisesti ja jotka ottavat huomioon aikaisemmin elämässä karttuneen työkokemuksen ja perustuvat työhön johtavaan sopimukseen. Työkyvyn ylläpito ja palauttaminen 3.8 Työterveyshuollon työkykyä edistävää ja työkyvyttömyyttä ehkäisevää toimintaa on tarkoitus parantaa siten, että se kohdentaa toimenpiteensä täsmällisesti ja tehokkaasti työkykyä heikentäviin tekijöihin ja reagoi nykyistä varhaisemmin. Hyvien käytäntöjen leviämisen nopeuttamiseksi sidotaan työterveyshuollon korvausten taso toimintamalliin, joka sisältää toimenpiteet työkyvyn edistämiseksi ja sairauspoissaolojen hallitsemiseksi mukaan lukien toimintatavat sairauden pitkittyessä, kuntoutukseen ohjaamisessa ja hoitavien tahojen keskinäisessä tiedonkulussa. Työterveyshuollon toimintatapoja tehostamalla voidaan parantaa työoloja ja siten vaikuttaa sekä sairauspoissaolojen että työuran pituuteen. Se edellyttää laadittujen suositusten ja hyvien käytäntöjen konkretisointia sekä käytäntöön viemistä ja juurruttamista työpaikkojen ja työterveyshuollon yhteistyönä. Korvauskäytännön avulla kannustetaan työpaikkoja ottamaan työterveyshuollon tekemät ehdotukset ja toimenpidesuositukset huomioon työpaikan kehittämisessä ja johtamisessa.
5 Työterveyshuollon lakisääteisen osuuden nykyisen 60 prosentin korvauksen ehdoksi tulisi asettaa, että työpaikalla ja työterveyshuollossa noudatetaan toimintamallia, joka varmistaa tehokkaat toimenpiteet työssä käyvän väestön terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi työterveyshuollon käytettävissä olevin keinoin. Vaikka työterveyshuolto ei toteuttaisikaan sairaanhoitoa, sen tarjoamia hyötyjä menetetään silloin, kun vastuu hoidosta, kuntoutukseen ohjauksesta ja kuntoutusyhteistyöstä siirtyy muualle ilman selkeää ja huolellisesti määriteltyä yhteyttä työpaikkoihin ja työterveyshuoltoon. Työterveyshuollon tulee voida koordinoida myös ulkopuolisten terveydenhuollon toimijoiden työtä ja saada tietoonsa ajantasaisesti sairauspoissaolot sekä tarvittavat muun terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tiedot. Työterveyshuollon tulee siten kantaa yksittäisen henkilön työkyvyn tukemisen ohjausvastuuta siitä riippumatta, missä hoito tai kuntoutus toteutetaan. Uudistus on toteutettavissa kustannusneutraalisti. 3.9 Sairauden ja työkyvyttömyyden takia työstä poissaoloja vähennetään ohjaamalla henkilöt nopeammin kuntoutukseen, selventämällä kuntoutuksesta vastaavien tahojen työnjakoa ja täsmentämällä vastuu ja korvauskysymyksiä. OECD:n 20.11.2008 julkaistu sairaus ja työkyvyttömyyspolitiikkaa tarkastelevassa raportissa (Disability and Work: Breaking the Barries (vol.3) Denmark, Finland, Ireland and the Netherlands) korostetaan sitä, että aivan liian usein terveysongelmien vuoksi siirrytään pysyvästi pois työmarkkinoilta ja toisaalta liian harvoin osatyökykyiset ovat mukana työelämässä. Raportin mukaan Suomessa ammatillisen kuntoutusjärjestelmän pirstaleisuus on ongelma, jota tulisi korjata modernisoimalla kuntoutusjärjestelmää. OECD suosittelee Suomelle mm., että kuntoutusjärjestelmän yksinkertaistamista, toimijoiden vastuullisuuden lisäämistä, kuntoutusviranomaisten yhteistyön parantamista sekä keskinäisten velvollisuuksien järjestelmän käyttöön ottamista, jolloin vajaakuntoisella olisi velvollisuus osallistua kuntoutustoimintaan ehtona etuuksien saamiselle. Kuntoutusvastuu jakaantuu kansaneläkelaitoksen, työeläkejärjestelmän, työvoimahallinnon, tapaturma ja liikennevakuutusyhtiöiden sekä kunnallisen terveydenhuollon kesken. Kun kuntoutus on luontainen osa näiden tahojen vastuulla olevasta muusta toiminnasta, kuntoutuksen keskittäminen on todettu epärealistiseksi tavoitteeksi. Sen sijaan on mahdollista ja tarpeellista selventää kuntoutustahojen vastuuta ja kuntoutukseen ohjautumisprosessia. Toiminnan perustana on kuntoutussuunnitelma. Käytäntöön on levinnyt myös tapa käsitellä kuntoutussuunnitelmaa eräänlaisena lähetteenä toiselle kuntoutustaholle. Lainsäädäntöä on selvennettävä siten, että lääkinnällisen kuntoutuksen osalta kuntoutussuunnitelman tehnyt taho on vastuussa sen toteuttamisesta ellei joku muu ole ryhtynyt suunnitelmassa tarkoitettuun kuntoutukseen. Jos kysymys on työelämässä olevasta henkilöstä, koordinointivastuu tulee määritellä selvemmin työterveyshuollolle (ks. kohta 10). Työelämässä vakiintuneesti olevien ammatillisesta kuntoutuksesta vastaa ensisijaisesti työeläketaho. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusvelvoite koskee laajemmin vajaakuntoisten ammatillista kuntouttamista ja vaikeasti vammaisten kuntoutusta. Työvoimaviranomaiset vastaavat vajaakuntoisten asiakkaidensa kuntoutuksesta. Säännöksiä on mahdollista tarkentaa siten, että työnjako selvenee ja vastuu kuntoutuksen aloittamisesta konkretisoituu. Kuntoutusta on järjestettävä asiakas eikä
6 järjestelmälähtöisesti. Samassa yhteydessä on arvioitava päihdekuntoutukseen liittyvät kehittämistarpeet. Epäselvissä tilanteissa yksilön kuntoutus tulee suunnitella yhteistyössä ja yhteisvastuullisesti. Regressisäännöksiä muuttamalla voidaan turvata kuntoutuksen jatkuvuus, kun kuntoutusvastuun muuttuessa kuntoutuksesta vastaavat tahot voivat keskenään selvittää korvausvastuun. 3.10 Kansaneläkelaitoksen tarjoaman kuntoutuksen käynnistymisen varhentaminen, toimintaprosessien selventäminen ja kuntoutuksen kytkeminen työelämään toteutetaan useiden osahankkeiden avulla sekä Kansaneläkelaitoksen vaikeavammaisten kuntoutuksen ikärajan korottaminen 68 vuoteen. Kuntoutuksen toimintatapoja voidaan tehostaa useilla tavoilla. Tärkeintä on viivytyksetön kuntoutuksen aloittaminen osana sairaanhoitoa. Sairausvakuutuslain edellyttämä kuntoutustarpeen selvittäminen siinä vaiheessa, kun sairaus on kestänyt 60 päivää, on monessa tapauksessa jo myöhäinen ajankohta ja on ymmärrettävissä eräänlaiseksi perälaudaksi siltä varalta, että mikään muu kuntoutukseen ohjaava taho ei ole toiminut aikaisemmin. Eri syistä tämäkään ei ole aina toiminut toivotulla tavalla. Yhtenä syynä on ollut työantajien lähettämien korvaushakemusten saapuminen tämän ajankohdan jälkeen. Jos työterveyshuolto on toiminut edellä kuvatulla tavalla, se on omalta puoleltaan huolehtinut kuntoutukseen hakeutumisesta. Varhaisen arvioinnin varmistamiseksi olisi korvaushakemusta hakuaikaa kuitenkin lyhennettävä tai huolehdittava muulla tavalla siitä, että kansaneläkelaitos saa riittävän varhain tiedon, jonka perusteella kuntoutustarve voidaan arvioida. Lisäksi kuntoutustarpeen selvittämismahdollisuuksia on lainsäädännössä tältä osin joustavoitettava. Sairauspäiväraha, eläke ja kuntoutusprosessit toisiinsa niveltämällä joudutetaan yksilökohtaista päätöksentekoa ja vähennetään selvitysten määrää. TYK toimintaa parannetaan ottamalla huomioon asiakkaan elämäntilanne. Psykoterapiaan perustuvan kuntoutuksen riittävyyden varmistaminen edellyttää sen lakisääteistämistä. Kuntoutuksen suunnitelmallisuutta on tarkoitus parantaa tapauskohtaisella ohjauksella ja vahvistaa kuntoutuksen kytkentää työelämään asettamalla kuntouttajille entistä vahvemmat velvoitteet huolehtia yhteyksistä työpaikkaan ja työelämään. Vanhusväestön kuntoutusvastuun ollessa kunnilla kuntoutuksen laatu ja laajuus riippuvat kuntien taloudellisista mahdollisuuksista järjestää tarpeellisia kuntoutuspalveluja vaikeavammaisille asukkailleen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuntoutuksen sisällössä voi tapahtua olennaisia muutoksia siinä vaiheessa, kun kuntoutuksen järjestämisvastuu siirtyy Kelalta kunnalle henkilön täytettyä 65 vuotta. Vaikeavammaisten kuntoutusta järjestäessään Kela pyrkii turvaamaan kaikille asiakkailleen yhtä laadukkaat kuntoutuspalvelut koko maassa. Tästä syystä esitetään ensisijaisesti, että järjestämisvelvollisuuden perusteella lääkinnällistä kuntoutusta saavien ikärajaa nostetaan 68 vuoteen, joka on nykyinen työeläkkeen myöntämisen ikäraja. Ikärajan nostaminen vuonna 2009 68 vuoteen lisäisi kustannuksia 7,9 miljoonalla eurolla. 3.11 Työeläkekuntoutuksen mahdollisuuksia toimia tehokkaasti parannetaan selventämällä kuntoutuksen valintakriteereitä ja korjaamalla etuuden määräytymiskriteereitä.
7 Työeläkekuntoutuksen yhdeksi ehdoksi on määritelty tulevan ajan ansioiden alaraja. Se kohtelee eri tavoin saman työhistorian omaavia henkilöitä. Kriteerin rinnalle tarvitaan täydentäviä mittaamistapoja. Laissa tulee selkeämmin määritellä myös tapa, jolla henkilön katsotaan olevan vakiintuneesti työelämässä. Tällöin on arvioitava työhistorian pituutta ja kuntoutusta edeltävän työttömyysjakson kestoa. Eräissä tapauksissa työeläkkeen tarjoama kuntoutusraha jää pienemmäksi kuin Kansaneläkelaitoksen maksama kuntoutusraha. Kuntoutusrahan vähimmäistaso tulisi selvemmin määritellä rahoittajasta riippumattomalla tavalla siten, että etuus on vähintään Kansaneläkelaitoksen maksaman kuntoutusrahan suuruinen. Lainsäädäntöä on muutettava myös niin, että muissa EU maissa työskentely otetaan huomioon kuntoutusrahaa määriteltäessä 3.12 Työvoimahallinnon kuntoutustoiminnan yhteyksiä aktiiviprosesseihin vahvistetaan Jos kunnallinen sektori ja sosiaalivakuutuslaitokset huolehtivat omasta kuntoutustehtävästään, työvoimahallinnon kuntoutuksen piiriin tulee yhä useammin ihmisiä, joiden työllistymisen esteitä ei voi poistaa vain kuntoutuksen keinoilla. Sen takia kuntoutus on pyrittävä yhdistämään niihin prosesseihin, jotka pyrkivät laajemmalla otteella parantamaan työllistymismahdollisuuksia. Kuntoutustarve arvioidaan työnhakusuunnitelman yhteydessä ja se voi muodostaa osan työllistymissopimusta. Samoin kuntoutus voi olla osa kunnan ja työvoimahallinnon yhdessä laatimaa aktivointisuunnitelmaa (ks. seuraava kohta) 3.13 Tulotakuun maksukauden pitkittyessä kunnan on yhteistyössä työvoimahallinnon kanssa etsittävä ja tarjottava henkilölle työtä, koulutusta, kuntoutusta tai kuntouttavaa työtoimintaa taikka muuta toimenpidettä, jolla edistetään ja tuetaan henkilön mahdollisuutta siirtyä työelämään. Henkilölle on laadittava aktivointisuunnitelma nykyistä aikaisemmin sekä luotava järjestelmä suunnitelman jatkuvalle seurannalle. Erityisesti huolehditaan siitä, ettei itsenäistymisvaiheessa olevien nuorten tulevaisuuden suunnittelu vääristy. Kelan on huolehdittava asianmukaisista tietoyhteyksistä kuntaan. Toimeentulontuen siirron ongelmaksi on nähty se, että siirron jälkeen yhteys sosiaalityöhön ei ole riittävän tiivis. Tämän välttämiseksi on luotava menettelytapa, joka toisaalta selventää tulotakuusta huolehtivan organisaation tiedonvälitysvastuuta ja toisaalta korostaa toimeentulotuesta ja muista harkinnanvaraisista toimista vastaavan organisaation vastuuta kokonaisvaltaisesta toimintaotteesta. On arvioitu, että noin puolet toimeentulon saajista on puhtaasti taloudellisen tuen tarpeessa, joten siirto ei tuo heille sosiaalityöhön kytkeytyviä ongelmia. Lyhytaikainen ja satunainen toimeentulotuen tarve on yleensä tällainen. Kansaneläkelaitoksen on kuitenkin tältäkin osin huolehdittava siitä, että tieto siirtyy nopeasti kuntaan ja kunnan toimesta voidaan käynnistää tarvittavat toimenpiteet. Tulotakuun tarjoama niukka toimeentulo rajoittaa monella tavalla ihmisen ja perheen elämää. Kunnan on ensi sijassa etsittävä tulotakuun ja toimeentulon tarpeesta ulos johtavia teitä. Jos toimeentulotuen tarpeen syynä ovat terveyteen, työkykyyn tai elämäntapaan liittyvät ongelmat, kunnan on ryhdyttävä toimiin näiden syiden poistamiseksi välittömästi. Mikäli kysymys on työttömästä henkilöstä, nämä toimet liitetään osaksi aktivointisuunnitelmaa. Komitean yhtenä keskeisenä tavoitteena on aktiivisten vaihtoehtojen lisääminen. Työelämän ulkopuolelle jäämiseen liittyviä syitä pitäisi ryhtyä selvittämään nykyistä
8 varhaisemmin. Nykyinen käytäntö ei täytä tätä tavoitetta. Työttömyyden johdosta maksetun toimeentulotuen pitkittyessä (alle 25 v 4kk ja 25 v täyttäneet 12 kk) kunnan velvollisuus käynnistää aktivointisuunnitelman laatiminen toteutuu liian myöhään ja lisäksi hyvin sattumanvaraisesti. Mikäli työttömyys on pitkittynyt alle 25 vuotiaiden osalta 8,5 12 kuukaudeksi taikka 25 vuotta täyttäneiden osalta 2 2,5 vuoden ajaksi työvoimaviranomainen on velvollinen käynnistämään aktivointisuunnitelman tekemisen. Aktivointisuunnitelma laaditaan yhteistyössä asiakkaan, kunnan ja työvoimaviranomaisen kanssa. Kunnan on tarjottava nopeammin aktiivisia vaihtoehtoja. Jos henkilö ei ole täyttänyt 25 vuotta, aktiivisten toimenpiteiden tarve on arvioitava viimeistään silloin, kun työttömyyden perusteella maksettavan toimeentulotuen kesto ylittää kuukauden. Toimenpiteiden on käynnistyttävä viivytyksettä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tukijakson alkamisesta. Jos henkilön ikä ylittää 25 vuotta vastaavat ajanjaksot ovat kolme ja kuusi kuukautta. Työvoimaviranomaiset tekevät työnhakusuunnitelman ja seuraavat sen toteutumista määräajoin sekä ryhtyvät tehostettuihin toimiin, jos työnhakukausi ylittää puoli vuotta. Aktivointisuunnitelma on osa tätä prosessia. Aktivointisuunnitelmassa tulee arvioida aikaisempien toimenpiteiden toteutuminen sekä suunnitella asiakkaan tarvitsemat toimenpiteet, joilla voidaan edistää ja mahdollistaa hänen työllistymistä. Yhtenä vaihtoehtona kysymykseen voivat tulla työpajojen tarjoamat kuntouttavat ja työllistämistä edistävät palvelut. Työllistämistä edistävien toimenpiteiden lisäksi aktiivitoimenpiteenä on kuntouttava työtoiminta. Erityisesti aktiivivaihtoehtoja on tarjottava niille, jotka ovat jääneet työttömyysturvan ja samalla aktiivisen työvoimapolitiikan palvelujen ulkopuolelle. Mikäli henkilön työja toimintakyky asettaa rajoituksia aktiivitoimenpiteisiin osallistumiselle, tulee henkilö ohjata sellaisten sosiaali ja terveyspalvelujen piiriin, jotka parantavat hänen mahdollisuuksia osallistua myöhemmin aktiivitoimenpiteisiin. Aktivointisuunnitelman toteutumista on säännönmukaisesti seurattava. Aktiivisten vaihtoehtojen tarjoamisen viivästyminen johtaa sanktioihin. Aktivointisuunnitelma on rinnastettavissa hoidon järjestämiseen annetussa määräajassa, jonka laiminlyömiseen valvontaviranomainen puuttuu. Vastaavasti täsmennetään myös henkilöiden velvollisuutta osallistua aktiivitoimenpiteisiin ja koulutukseen. Kieltäytyminen tai koulutuksen keskeyttäminen johtaa tulotakuun alenemiseen. 3.14 Valtio vastaa aktiivikauden toimeentulokustannuksista. Henkilön omatoimisuuden voimistamiseksi ja kunnan aktivointipäätösten vauhdittamiseksi tarvitaan taloudellisia kannusteita. Henkilön osalta aktiivitoimiin osallistuminen voi aiheuttaa kustannuksia, joten kulukorvauksen maksaminen on perusteltua. Vastaavasti jos hän kieltäytyy näistä toimenpiteistä, tulotakuun tasoa alennetaan. Kunnalle aiheutuvaa taloudellista taakkaa keventää se, ettei sen tarvitsisi osallistua tulotakuusta aiheutuviin kustannuksiin aktiivitoimien aikana. Valtio vastaisi myös aktiivitoimien aikaisista kulukorvauksista (ylläpitokorvaus ja toimintaraha). 3.15 Kuntouttava työtoimintaa kehitetään osana työttömyysturvan aktivointikokonaisuutta siten, että toiminta parhaalla mahdollisella tavalla mahdollistaisi siirtymisen työelämään.
9 Kuntouttavan työtoiminnan velvoittavuuden ikäraja poistetaan ja toiminnan sisältöä kehitetään vastaamaan kunkin osallistujan yksilöllisiä tarpeita. Kuntouttavan työtoimintaan liittyvän aktivointiajankohdan aikaraja (kts. perustelut kohta 15) tulee yhteen sovittaa uudistettavan työttömyysturvajärjestelmän kanssa. Kuntouttava työtoiminta tulisi osaltansa edistää varhaista puuttumista silloin, kun todetaan, ettei henkilölle voida tarjota työtä tai työllistämistä edistäviä toimenpiteitä. Tässä tilanteessa henkilön työ ja toimintakyky tulisi arvioida ohjaamalla hänet kuntouttavaan työtoimintaan. Viime sijassa kuntouttava työtoiminta toimisi keinona, jolla voitaisiin testata henkilön tosiasiallista työmarkkinoiden käytettävissä oloa. Työllistymisen tehostamiseen liittyvät linjaukset 3.16 Työttömyyden katkaisemiseksi nopeutetaan ja systematisoidaan suunnitelmallista työnhakua sekä järjestetään sen osana tarvittavat aktivointitoimenpiteet työpaikan saamiseksi. Henkilön palvelutarpeen mukaiset palvelut ja aktiivitoimenpiteet käynnistetään viivytyksettä työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen. Henkilön nopea työllistyminen ja työttömyyden pitkittymisen ehkäiseminen edellyttävät, että työllistymisedellytykset arvioidaan heti realistisesti ja suunnitelma laaditaan sen mukaisesti. Henkilön työllistymisedellytykset pyritään arvioimaan kahden viikon kuluessa työnhakijaksi ilmoittautumisesta, jolloin työnhakija ja työ ja elinkeinotoimisto (TE toimisto) laativat yhdessä palvelutarpeen mukaisen työnhakusuunnitelman. Välittömästi työnhakusuunnitelman laatimisen jälkeen käynnistetään suunnitelmassa mainitut palvelut ja aktiivitoimenpiteet. Henkilön työllistymisen tukemiseksi on käytettävissä koko julkisen työvoimapalvelun palveluvalikoima. Työnhakukauden alkuvaiheessa palvelussa painottuvat työnvälityspalvelut ja muut työnhakua tukevat palvelut, työkyvyn arviointi ja ammatillisen osaamisen kehittäminen. Henkilön työllistymistä tuetaan tekemällä osuvia työhönosoituksia ja tarjoamalla tarvittaessa työnhakuvalmennusta. TE toimisto ja asiakas pitävät säännöllisesti yhteyttä työnhakusuunnitelmassa sovitulla tavalla. Yhteydenpidon tapa ja tiheys riippuvat asiakkaan palvelutarpeesta. Työttömyyden pitkittymisen syyt ja palvelutarve arvioidaan uudelleen viimeistään kolmen kuukauden yhtäjaksoisen työttömyyden kohdalla. Palveluja ja aktiivitoimenpiteitä tarjottaessa lähtökohtana on henkilön sijoittuminen avoimille työmarkkinoille. Tätä tavoitetta pyritään tukemaan sisällyttämällä työnhakusuunnitelmaan palveluja ja toimenpiteitä, jotka mahdollisuuksien mukaan suunnitellaan ja tarvittaessa toteutetaan yhdessä potentiaalisen työnantajan kanssa (työllistymissopimus). 3.17 Työttömyysturva muutetaan rakenteellisesti siten, että se kannustaa hakeutumaan nopeasti työelämään eikä myöskään johda ikädiskriminointiin. Tämän pyrkimyksen tukena ovat tehokkaat aktivointikeinot. Tehostettujen työvoimapalvelujen rinnalla muokataan työttömyysturvaa siten, että se kannustaa etsimään aktiivisia vaihtoehtoja. Työttömyyden pitkittyminen heikentää työllistymismahdollisuuksia. Sen takia työttömyysturvan rakennetta muutetaan siten, se palkitsee aktiivisuudesta ja rohkaisee tehokkaaseen työn etsintään. Kotimaiset ja ulkomaiset tutkimukset osoittavat kiistattomasti sen, että työttömyysturvan rakenne vaikuttaa työttömyyskausien pituuteen. Työttömän aseman turvaamiseksi tarkoitetut säädökset voivat kääntyä häntä vastaan, jos ne ovat omiaan johtamaan työttömyyden
10 pidentymiseen. Ongelmalliseksi ovat osoittautuneet ikääntyneiden työntekijöiden suojaksi tarkoitetut erityisjärjestelyt, koska ne ovat johtaneet siihen, että täysin työkykyiset työntekijät siirretään ennenaikaisesti pois työelämästä. Pitkän työttömyysturvan sijasta tarvitaan tehokkaita työllistämistoimia ja hyvin toimivia työmarkkinoita. Tämä on yhdenmukainen myös Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman kanssa, jonka tavoitteena on muun muassa, että työvoiman tarjonta lisääntyy ja että työvoimavarat saadaan nopeasti käyttöön avoimiin työpaikkoihin. 3.18 Työllistymien nopeuttamiseksi työttömyysturvassa (ansio ja perusturva) korostetaan aikaisempaa enemmän tehokasta työnhakua ja sitä tarvittaessa tukevien aktiivitoimien saumatonta kokonaisuutta. Tavoitteena on lyhentää työttömyysjaksoja. Aktiivitoimen lisäyksen vastapainona työnhakukautta lyhennetään nykyisestä. Muutosturvasta saadut kokemukset ovat pääosin myönteisiä. Se perustuu ennen muuta siihen, että työllistämistoimiin ja tehokkaaseen työnhakuun ryhdytään jo ennen kuin henkilö on työtön eli irtisanomisen jälkeen. Tehokasta työnhakua on syytä kehittää tältä pohjalta. Kaiken kaikkiaan ylivoimaisesti suurin osa työttömistä työllistyy kahden, kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Työnhakuturvaa tarvitaan kuitenkin pidemmäksi ajaksi, koska usein työn saamiseksi on tehtävä erityisjärjestelyjä tai työn saaminen lykkääntyy muista syistä aktiivisesta työnhausta huolimatta. Tavoitteena on työnhakuturvan avulla auttaa henkilöä etsimään mahdollisimman hyvin osaamista ja toimintakykyä vastaavaa työtä. Jos näissä on puutteita, siihen on varauduttu tarjoamalla tarvittaessa mahdollisuus työ ja toimintakykyä ja osaamista parantaviin aktiivitoimenpiteisiin enimmillään kahteen vuoteen asti. Työnhaku ja aktiivikaudet voivat limittyä peräkkäin tai ne voivat vuorotella. Aktivointi voi käynnistyä heti ja jatkua työnhakujakson jälkeen, jos näyttää siltä, ettei työllistyminen onnistu ilman täydentäviä toimenpiteitä. Työttömyysjaksojen lyhenemisen taloudellista merkitystä kuvaa se, että kolmen päivän lyhenemisestä seuraa työttömyysturvamenojen pieneneminen noin 90 miljoonalla eurolla. Vastaavasti voidaan todeta, että samalla summalla voidaan laajentaa aktivointia noin 30 000 henkilöllä 4 5 kuukauden ajaksi. Kustannustiedot sekä työttömyysturvamenoista että aktivointitoimista ovat olemassa. Epävarmuutta liittyy siihen, kuinka paljon toimenpiteiden oletetaan vaikuttavan työttömyyden kestoon. Useissa maissa on todettu, että työttömyysturvan kesto vaikuttaa työttömyysjakson pituuteen. Mitä pidemmälle työnhakua korvataan, sitä pidemmäksi myös keskimääräinen työttömyys venyy. Tutkimustulokset osoittavat myös, että aktivointitoimet sellaisenaan johtavat tehostuneeseen ja nopeutuneeseen työnhakuun, koska työllistyminen koetaan parempana vaihtoehtona kuin aktiivitoimiin osallistuminen. Jos aktivointiin päädytään, se lukitsee henkilön toimenpiteen ajaksi ja myönteinen vaikutus työllistymiseen näkyy vasta tämän jälkeen. Tämä osoittaa, että työttömyysturvaa ja aktivointia on tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena. 3.19 Työttömyyden pitkittyessä tilannetta arvioidaan uudelleen ja ryhdytään tehostettuihin toimenpiteisiin. Työttömällä on oikeus päästä työnhakusuunnitelmassa tarpeellisiksi katsottuihin aktiivitoimiin ennen työnhakukauden päättymistä. Työttömyyden pitkityttyä palvelutarve arvioidaan uudelleen viimeistään kuuden kuukauden yhtäjaksoisen työttömyyden kohdalla. Työttömyyden pitkityttyä aktiivitoimenpiteiden merkitys palveluissa korostuu. Henkilölle tarjotaan hänen
11 palvelutarpeensa mukaisesti ammatillista kuntoutusta, työharjoittelua, työelämävalmennusta, työvoimakoulutusta ja palkkatuettua työtä. Henkilöiden, joilla on vaikeuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille, työllistymisedellytyksiä pyritään parantamaan kehittämällä uudenlaisia toimintamalleja ja palveluja. Yhtenä esimerkkinä on työpankki, joka käynnistää henkilökohtaisen ohjelman. Siinä yhdistyy toimeentulon varmistava työ, koulutus ja kuntoutus henkilön elämäntilanteeseen sopivalla tavalla. Jos henkilön työllistymistä ei voida tukea julkisilla työvoimapalveluilla, tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuville tarjotaan mahdollisuuksia siirtyä julkisten työvoimapalveluiden piiriin ja sitä kautta työelämään. Työttömyyden pitkittymisen syiden edellyttäessä moniammatillista palvelua henkilö ohjataan joko työvoiman palvelukeskukseen tai moniammatillista palvelua tarjotaan muulla tavoin. Lisäksi selvitetään uutta työllistymistä edistävää toimintamallia, jossa työllistymiskynnyksen ylittämiseen voidaan kannustaa erityisillä lisillä tai bonuksilla. Työnhakusuunnitelma määrittelee työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet aktiivitoimiin ja niiden aikana. Aktiivitoimiin osallistumalla henkilö parantaa työllistymismahdollisuuksiaan ja saa turvatun toimeentulon, mutta osallistuminen edellyttää myös ponnistelua ja sitoo ajankäyttöä. Työttömän oikeutta aktiivitoimiin selkeytetään määrittelemällä työnhakusuunnitelmalle sitovampi luonne. Työnhakusuunnitelmassa tulee riittävän varhain varautua aktivointitoimenpiteisiin ja käynnistää ne ennen kuin ansioturvaan oikeuttava työnhakukausi loppuu. Tältä osin työttömälle työnhakijalle luodaan oikeus aktiivitoimenpiteisiin ottaen kuitenkin huomioon sen, että osa toimenpiteistä edellyttää kolmannen osapuolen tekemää sitovaa päätöstä. Vastaavaa menettelyä sovelletaan myös muihin työttömiin. 3.20 Aktiivitoimenpiteisiin kannustetaan maksamalla aktiivikaudelta korkeampaa tukea. Aktiivitukea maksetaan, kun henkilö osallistuu TE toimiston kanssa sovittuihin tai TEtoimiston järjestämiin toimenpiteisiin. Aktiivikauteen luetaan aika, jona henkilö osallistuu toimenpiteisiin. Tarkoituksena on kannustaa henkilöitä hakeutumaan työkykyä ja osaamista parantaviin aktiivitoimiin maksamalla aktiiviajalta parempaa tukea. Nykyisin maksettavan ylläpitokustannusten ja matkakustannusten tasoa tarkistetaan. Ehdotuksessa tavoitteena on laajentaa kannusteiden piiriin tulevien määrää ja näin varmistaa mahdollisimman monen työllistyminen työnhakukauden alkuvaiheessa. 3.21 Ikääntyneiden työntekijöiden työuran jatkumisen turvaamiseksi vähennetään työuran keskeyttämiseen kannustavia piirteitä ja vahvistetaan työssä jatkamisen mahdollistavia ominaisuuksia sosiaaliturvassa ja työvoimapolitiikassa. Komitean yhtenä keskeisenä päämääränä on työuran pidentäminen. Viime vuosien aikana on havaittu, että alun perin ikääntyneen työttömän turvaksi luotu järjestelmä on saanut kokonaan toisen sovellutusmuodon. Tavoitteena oli turvata ikääntyneen työntekijän asema tarjoamalla hänelle mahdollisuus pysyttäytyä työttömyyden ajan sosiaaliturvan piirissä ilman aikarajoitusta. Käytännössä se on johtanut siihen, että ikääntyneet työntekijät on irtisanottu putkeen henkilöstövähennysten yhteydessä. Monet tällaisen saneerauksen kohteiksi joutuneista ovat kokeneet sen koko työuran merkitystä alentavana ratkaisuna. Mikäli sosiaaliturva ei olisi tällaiseen ratkaisuun kannustanut, suurin osa näistä työntekijöistä olisi jatkanut työelämässä.
12 Osoituksena tästä on muutos, joka on seurannut ikärajan korotusta. Kun ikärajaa eli putken suuta on nostettu, työttömyys on vastaavasti siirtynyt eteenpäin. Esimerkiksi vuoden 1997 ikärajan noston jälkeen noston kohteina olleiden 53 54 vuotiaiden työttömyysriski pieneni, työttömyysjaksot lyhenivät ja työttömyys päättyi useammin työllistymiseen. Työttömyysriski vastasi tämän jälkeen suunnilleen edeltävän ikäluokan 50 52 vuotiaiden riskiä. Ikärajan noston arvioitiin johtaneen yksityisellä sektorilla 100 miljoonan euron työttömyyspäivärahan säästöön jokaista ikäkohorttia kohden. Tämän kysymyksen punnintaa juuri nyt värittää voimakkaasti talouden taantuma, mikä näkyy lomautusten ja työttömyyden kasvuna. Ilmeistä kuitenkin on, että lähivuosina työvoiman niukkuus uhkaa talouden kasvua. Sen takia on etsittävä jo tässä vaiheessa keinoja turvata ikääntyneiden työntekijöiden asema työmarkkinoilla. Tulevaisuudessa ei voida jatkaa tätä työvoimaa tuhlailevaa tapaa, joka nostaa tarpeettomasti sosiaalimenoja ja pienentää verotuloja. 3.22 Tavoitteena on edetä niin, ettei ikä tulevaisuudessa ole työttömyysturvan pidentämisen kriteerinä. Ikääntyneiden aseman turvaamiseksi on kehitettävä muita keinoja. Suhteellisen nopeasti tulee päästä siihen, että työttömyyden perusteella työelämästä pysyvästi poistumisen mahdollistava ikä nousee 60 vuoteen. Ikääntyneiden työntekijöiden asemaa koskevat toimet on ajoitettava talouden ja työmarkkinoiden tilaan sopivalla tavalla. Ongelmallista on, että suuret ikäluokat ovat lähestymässä vanhuuseläkeikää ja työuran pidentämiseen olisi sen perusteella jo tässä vaiheessa tarvetta. Toisaalta talouden taantuma, jonka luonteesta vallitsee epätietoisuutta, korostaa varovaista menettelyä. Siirtymämahdollisuuksia on useampia. Kaikille on ominaista, etteivät ne koske niitä, jotka ovat mainitussa putkessa. Epätietoisuus tulevista ratkaisuista ei saisi kuitenkaan siirtyä pitkälle tulevaisuuteen senkään takia, että odotusaikana tätä mahdollisuutta saatetaan käyttää ylimitoitetusti hyväksi henkilöstöjärjestelyissä. Tästä syystä on tarpeellista aloittaa valmistelut, jotka tähtäävät työuran pidentämiseen ja arvioida toimenpiteiden ajoitus talous ja työmarkkinatilanteen selkiinnyttyä. Työttömyysturvaan liittyvät ikäerottelut vähenevät merkittävästi, jos työttömyysturvaa ei pidennetä iän perusteella alle 60 vuoden ikäisiltä. Silloin työttömyysturva ja eläkeratkaisut voidaan kytkeä luontevasti toisiinsa. Jos henkilö tulee työttömäksi 60 vuotta täytettyään eikä työllisty työnhakukauden aikana, hän voi olla työnhakuturvan piirissä kunnes täyttää 62 vuotta, jolloin on mahdollista siirtyä eläkkeelle. Työttömyysturvamenoja tämä pienentäisi tämän hetkisen arvion mukaan noin 150 miljoonaa euroa. 3.23 Ikääntyneiden työttömien työllistämiseksi otetaan käyttöön erityistoimia. Työvoimaa vähennettäessä ikääntyneiden irtisanomista tulee välttää mahdollisimman pitkälle. Mikäli siihen päädytään, työnantajan on yhdessä työvoimaviranomaisten kanssa etsittävä tilalle korvaavia työmahdollisuuksia. Sopeutumiskeinoina voidaan käyttää esimerkiksi koulutusta tai pysyvää palkkatukea. Kriisipaikkakunnille myönnettävää tukea määriteltäessä on otettava huomioon ikääntyneiden työntekijöiden mahdollisuus työllistyä. Sellaisille työnhakijoille, joiden työttömyyskausi päättyy heidän ollessa 57 61 vuoden iässä eikä työtä
13 ole löytynyt ansioturvakauden aikana, kunnan on järjestettävä työssäoloehdon ja samalla ansioturvan jatkuvuuden varmistava täyttävä työ. Tarkoituksena ei siis ole heikentää ikääntyneiden työntekijöiden asemaa, vaan ennen kaikkea parantaa ja tehostaa niitä toimenpiteitä, jotka varmistavat työn jatkumisen ja tukevat henkilön työhön paluuta siinä tapauksessa, että työsuhde on katkennut. Ikääntyneiden työntekijöiden asema työmarkkinoilla on viime vuosina parantunut. Muutosta kuvaa se, että vuonna 2000 kaikista työmarkkinoille välitetyistä työttömistä työnhakijoista oli 3,2 %:a yli 55 vuotiaita. Vastaava luku oli vuoden 2008 puolivuositilastossa 10,3 %:a. Mutta edelleen ikääntyneen työntekijän on muita vaikeampi löytää työtä ja talouden taantuma vaikeuttaa sitä edelleen. Sen takia on ryhdyttävä järjestelmällisiin toimenpiteisiin ikääntyneiden työttömien työmarkkinatilanteen parantamiseksi. Monien työnantajien noudattama tapa pidättyä irtisanomasta pitkään työssä olleita tulee omaksua yleiseksi tavaksi työelämässä. Työllistämistoimenpiteiden puolella on aikaisempaa enemmän painotettava ikääntyneiden työttömien työnhakijoiden tukitoimia. Koulutusratkaisuja on kehitettävä siten, että ne tarjoavat oikein mitoitetun sopimusopastuksen tai koulutuksen uuteen työpaikkaan. Niiden ikääntyneiden työntekijöiden aseman turvaamiseksi, jotka tulevat työttömiksi eivätkä onnistu saamaan työtä, säilytetään laissa jo oleva velvoite, jonka mukaan kunnan on järjestettävä työtä siten, että vähintään työssäoloehto täyttyy, jolloin ansiosidonnainen työttömyysturva jatkuu työn loputtua. Kustannuksista vastaa valtio. Tähän on päädytty jo aikaisemmin, kun niin sanotun työttömyysputken alkua siirrettiin. Näin haluttiin varmistaa toimeentulo niille, jotka eivät päässeet enää uusien määräysten mukaiseen putkeen. Määrä on jäänyt pieneksi, korkeimmillaan se on ollut lähellä 700 ja laskenut siitä 160:en. Määrän vähäisyys osoittaa omalta osaltaan sen, että putken siirryttyä on ikääntyneiden työntekijöiden työmarkkinaasema parantunut. Tätä toimintamallia on kehitettävä edelleen siten, että henkilölle löytyy työmarkkinoilta hänen ammattitaitoaan mahdollisimman hyvin vastaavaa työtä. Yhtenä mahdollisuutena on kunnan yhteistyö edellä mainitun työpankin kanssa. Tavoitteena on siis kehittää työttömyysturvaa asteittain siten, ettei ikä ole työstä luopumisen peruste. Asteittaisuuteen kuuluisi muun muassa se, että 60 vuotta täyttäneen ei enää tarvitse osallistua aktiivitoimiin säilyttääkseen työttömyysturvan. Se ei tarkoita, ettei henkilön työpanosta edelleen olisi syytä käyttää, mutta hänen ei edellytetä työttömyysturvan ehtona enää osallistuvan aktiivitoimenpiteisiin. Henkilö on luonnollisesti silti edelleen työmarkkinoiden käytössä ja myös velvollinen ottamaan työtä vastaan sitä tarjottaessa. 3.24 Aktiivitoimenpiteiden tueksi eri etuusjärjestelmiin sisältyvät karenssiehdot ja rajoitukset määritellään siten, että saavutetaan tavoiteltu ohjausvaikutus. Työnhakijan ja työvoimaviranomaisen hyvä yhteistyö muodostaa perustan tehokkaalle työnetsinnälle. Edellä on todettu, että työnhakusuunnitelma sisältää entistä laajemmin oikeuksia ja velvollisuuksia. Vastaavasti on tarkistettava, että seuraamukset sen noudattamisesta ovat asianmukaiset ja että työnhakijan kanssa tehtyjä suunnitelmia (työnhaku ja aktivointisuunnitelma) noudatetaan.
14 Tarjotusta työstä kieltäytyminen johtaa korvauksen maksamisen keskeytymiseen. Työstä kieltäytymistä koskevia säännöksiä on tarpeen arvioida muun muassa siltä näkökannalta, miten ne vaikuttavat työn tarjoamiseen ja edistävätkö ne työllistymistä. Pikaisesti on otettava kantaa sovitellun päivärahan kestoa koskeviin rajoituksiin. Rajoitusta koskevan lainsäädännön toimeenpanoa on siirretty vuodesta toiseen. Kestoa on tarpeen rajoittaa, jos tukea käytetään varsinaisen osatyöttömyyskorvauksen sijasta myös piilosubventiona ja vapaa ajan tukena. Tilastojen mukaan suhteellisen pieni osa jatkuu yli kolmen vuoden. Vuoden 2008 toisella neljänneksellä oli noin 4 000 henkilöä, joiden sovitellun päivärahan kesto oli ylittänyt 3 vuoden rajan. Näistä puolet oli ansiopäivärahalla. Kaikkiaan soviteltua päivärahaa sai noin 40 000 henkilöä, joista ansiopäivärahalla oli 27 000. Määräajan asettamisen tarpeeseen vaikuttaa myös työvoimaviranomaisten mahdollisuus tarjota sovitellun päivärahan saajalle kokoaikaista työtä 3.25 Työttömyysturvan selkeyttämiseksi työssäoloehdon ja paluuehdon pituus yhdenmukaistetaan. Työttömyysturvan tarkoituksena on tarjota vakiintuneesti työmarkkinoilla olleelle henkilölle kohtuullinen aika työn etsimiseen. Vakiintuneisuus puoltaa työssäoloehdon pidentämistä vuoteen. Työssäoloehtoon luettavien töiden tarkastelukausi tulee samalla pidentää siten, että työsuhteet otetaan huomioon kolmen vuoden ajalta. Erikseen on arvioitava työmarkkinoille tulevien ja pätkätöitä tekevien asema. Työttömyysturvan rakenteen muuttuessa siten, että se koostuu työnhaku ja aktiivikausista, tuen porrastaminen erikseen työhistorian mukaan tekee työnhakusuunnitelmien laatimisen vaikeaksi. Toisaalta työttömyysturvaan tulee sisältyä ansaintaperiaate myös siinä muodossa, että työn on oltava vakiintunutta ennen kuin korvaus alkaa. Kun tämä on yhdistettävä siihen tosiasiaan, että myös toistuvasti lyhytaikaisia töitä tekevillä on oltava mahdollisuus päästä työttömyysturvan piiriin, on tarkoituksenmukaista pidentää sekä työssäoloehtoa että sitä tarkastelukautta, jonka kuluessa työssäoloehto täyttyy. Näin voidaan huolehtia siitä, että lyhytaikaisetkin työt mahdollistavat ansioturvan piiriin pääsyn, mutta samalla varmistutaan siitä, että työnteko on luonteeltaan vakiintunutta. Työssäoloehdon ja paluuehdon on perusteltua olla yhtä pitkät. Jälkimmäinen on nykyisin 8 kuukautta ja ensin mainittu 10 kuukautta. Edellä mainitun periaatteen perusteella molempien tulisi olla vuoden mittaisia. Pidentämisen rinnalle on haluttu myös lyhyempää työssäoloehtoa henkilöille, joiden työt muodostuvat lyhyistä työsuhteista. Tällöin työttömyysturva olisi myös lyhytaikaisempi. Tähän liittyy kuitenkin edellä mainittu ongelma, jonka perusteella työhistorian pituutta ei ole otettu yhdeksi työttömyysturvan pituutta määritteleväksi tekijäksi. Kun ehdotettu työttömyysturva koostuu mahdollisesti useistakin aktiivitoimien kausista ja työnhakukausista, järjestelmästä tulee vaikeasti ymmärrettävä ja hankalasti hallittava, jos siihen liitetään tämän lisäksi erilaisia korvauskausia. Työmarkkinoiden dynaamisen luonteen takia on syytä hallinnollisista vaikeuksista huolimatta tarkastella myös lyhyiden työsuhteiden asemaa erikseen.
15 4. Kannustava sosiaaliturva 4.1 Elatussuhteen korjaamiseen pyritään poistamalla esteitä myös vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen tieltä. Työkyvyn erilaisuus otetaan aikaisempaa monimuotoisemmin huomioon. Osatyökykyisten toimeentulon turvaamiseksi kehitetään edelleen osakorvauksia ja vammaistukia. Tavoitteena on vähentää työnantajille vajaakuntoisten työnhakijoiden palkkaamisesta mahdollisesti aiheutuvaa kustannusrasitusta ja siten vähentää vajaakuntoisten työnhakijoiden työllistymiseen liittyviä esteitä. Ongelma koskee osittain sosiaaliturvaetuuksia, joiden on johdonmukaisesti rohkaistava työn tekemiseen sekä osittain rahoitusta, johon ei saa liittyä piirteitä, jotka estävät osatyökykyisten henkilöiden palkkaamisen. Työkyvyttömyyseläkkeiden maksujärjestelmää muuttamalla voidaan tukea tavoitteen toteutumista. Työkyvyttömyyseläkemaksun määräytymisperusteita tulee muuttaa yksityisellä ja julkisella sektorilla siten, että vajaakuntoisena työllistyneiden työkyvyttömyyseläkemaksut määräytyvät kaikille työnantajille keskimääräisen työkyvyttömyyseläkemenon perusteella. Työnantajille osatyökykyisten työntekijöiden sairastelusta aiheutuvien sairausajan palkkakustannusten tasaamista kaikkien työnantajien kesken tulisi selvittää. Sairausvakuutus ja työsopimuslainsäädännössä ei ole otettu huomioon pitkäaikaissairaiden ja vajaakuntoisten työllistämisestä työnantajille mahdollisesti aiheutuvaa kustannusriskiä (sairausajan palkkakustannukset omavastuuajalta ja sairauspäivärahan ylittävät sopimuspohjaiset palkkakustannukset). Vajaakuntoisten, työkyvyttömyysuhanalaisten ja kuntoutujien työllistymisen edistämiseksi tulisi myös hyödyntää yrityksiä, säätiöitä ja yhdistyksiä, joiden toiminta perustuu laajoihin verkostoihin kokoamalla suuria määriä yrityksiä yhteen. Näiden toimijoiden toimintaa voitaisiin hyödyntää uusien työpaikkojen ja työkokeilupaikkojen synnyttämisessä. Työkokeilupaikkojen synnyttämiselle tarkoitetaan uudenlaisten ja toisaalta ns. tavallisten työtehtävien avaamista mainituille ryhmille. Työkyvyn vajaus voidaan ottaa monella eri tavalla huomioon sekä sosiaaliturvaetuuksissa että työvoimatukena. Osasairauspäiväraha ja osatyökyvyttömyyseläke mahdollistavat työskentelyn osa aikaisesti siten, että toimeentuloturva korvaa osan työkyvyn menetyksestä. Osasairauspäivärahan 60 päivän omavastuuaikaa lyhennetään siten, että osasairauspäiväraha voi alkaa samasta ajankohdasta kuin sairauspäivärahakin (1+9 päivää). Osatyökyvyttömyyseläke on osoittautunut yhdeksi keinoksi lisätä suomalaisten työurien pituutta. Osatyökyvyttömyyseläke eläkemuotona lykkää täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä. Toisaalta osatyökyvyttömyyseläke voi myös toimia portaana takaisin työelämään täyden työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen. Nykyisin työeläke voidaan myöntää osatyökyvyttömyyseläkkeenä tilanteessa, jossa henkilön työkyky on alentunut sairauden, vian tai vamman takia vähintään 2/5 ja henkilö siirtyy
16 työhön, jonka ansiot ovat enintään 60 % edeltävästä vakiintuneesta ansiotasosta. Kansaneläkelaissa ei ole tällaista mahdollisuutta. Jos työeläke myönnetään osatyökyvyttömyyseläkkeenä ja hakijalla olisi oikeus myös kansaneläkkeeseen, joudutaan hakijalle yleensä antamaan kansaneläkkeestä hylkäävä päätös. Hakijoiden eläketurva jää siten vajaaksi. Eläketurvakeskuksen rekisteritietojen mukaan noin puolella nykyisistä osatyökyvyttömyyseläkkeen saajista olisi oikeus myös kansaneläkkeeseen. Mahdollisuus myöntää kansaneläke osatyökyvyttömyyseläkkeenä työeläkkeen lisäksi täydentäisi siten näiden eläkkeenhakijoiden ja saajien taloudellista asemaa edellyttäen, että sopivia osa aikatöitä on tarjolla. Osatyökyvyttömyyseläkkeen alkamisajankohdasta tulisi myös säätää. Työeläkkeenä osatyökyvyttömyyseläke voi alkaa myös ilman sairauspäivärahakautta. Tämän vuoksi osatyökyvyttömyyseläkejärjestelmän laajentamista kansaneläkkeeseen tulisi selvittää. Myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työllistymisen esteitä poistetaan ensi vaiheessa siten, että eläkkeen lepäämään jättämistä koskevaa tulorajaa tarkistetaan, lepäämään jättäminen mahdollistetaan myös työeläkkeissä sekä yhdenmukaistetaan asiakokonaisuuteen liittyvät tulo ja aikarajat. Vammaistuki korvaa vammaisuudesta aiheutuvaa haittaa ja vammaisten työllistymistuki puolestaan korvaa työnantajalle vammaisen työntekijän työkyvyn vajauksesta aiheutuvia kustannuksia. Toimenpiteiden monipuolisuudesta huolimatta tuki ei aina parhaalla tavalla auta vammaista elämäntilanteiden hallinnassa. Erityisesti sellaiset henkilöt, joiden työkyvyn vajaus tai työmarkkinavaikeus ei ole lääketieteellisesti osoitettavissa, jäävät väliinputoajiksi. Silloin kun kysymys on työvoimaan kuuluvasta henkilöstä, työvoima ja sosiaaliviranomaisten tulisi voida nykyistä joustavammin määritellä osittaiseen työllistymiseen johtavien tukitoimien tarve. Kyseessä voisi olla ns. in work benefit tyyppinen etuus, jossa alennetun työkyvyn omaava saisi työssäkäynnin yhteydessä. 4.2Eläkkeissä valmistellaan lisäksi muita muutoksia, jotka tähtäävät eläkeiän kohoamiseen. Sellaiset sosiaaliturvan muodot, jotka mahdollistavat työstä luopumisen ilman selvä työn tai työkyvyn menetystä tahi koulutus tai perhepoliittista syytä, ovat osoittautuneet ongelmallisiksi. Osa aikaeläkkeen alkuperäisenä tarkoituksena oli pidentää työuraa tarjoamalla mahdollisuus asteittaiseen vetäytymiseen työmarkkinoilta. Sen oletettiin hidastavan kokoaikaeläkkeelle siirtymistä. Käytäntö on saanut useissa tapauksissa toisen muodon. Sen takia on perusteltua muuttaa tämän eläkkeen määräytyminen aktuaariselle pohjalle, jolloin ei tueta taloudellisesti varhaista vetäytymistä, mutta tarjotaan siihen mahdollisuus kustannusneutraalilla tavalla. Sama periaate koskee myös edellä mainittua oikeutta saada vanhuuseläke 62 vuoden iässä ilman varhennusvähennystä, jos siirtyy eläkkeelle niin sanotusta työttömyysputkesta. Tehtyjen eläkeratkaisujen arvioinnin yhteydessä on syytä harkita näiden toimenpiteiden tarvetta. 4.3 Sairauspäivärahan enimmäiskestoa koskevat säännökset tulee tarkistaa siten, että ne eivät muodostu esteeksi osatyökykyisten työllistymiselle. Työkyvyttömyyseläkettä edeltää yleensä noin vuoden sairauspäivärahakausi, jolloin sairauspäivärahaa on maksettu enimmäismäärä. Jotta henkilö saisi uudelleen
17 oikeuden sairauspäivärahaan saman sairauden perusteella, tulee hänen olla työkykyinen vuoden ajan. Tämä saattaa vähentää halukkuutta siirtyä työelämään, jos sairauden uusiminen on todennäköisesti alle vuoden kuluessa. Työkyvyttömyyseläkkeeltä palaamisen helpottamiseksi tulisi mahdollistaa sairauspäivärahan myöntäminen kuntoutustuelta tai työkyvyttömyyseläkkeeltä työhön palaavalle henkilölle, vaikka sairauspäivärahan enimmäismäärä olisi käytetty ennen eläkkeelle jääntiä. 4.4 Työmarkkinatuessa puolison ja vanhempien tulojen huomioon ottamisesta luovutaan. Tarveharkinnasta luopuminen mahdollistaisi myös, että työttömyysaikainen perusturvajärjestelmä muodostuisi yhdestä etuudesta, työmarkkinatuesta. Työmarkkinatuki on ainoa syyperusteinen vähimmäisturvaetuus, johon on liitetty tarveharkinta. Työmarkkinatuen sidonnaisuus puolison tuloihin johtaa siihen, että työn vastaanottaminen silloin, kun molemmat puolisot ovat työmarkkinatuella, pienentää perheen muita tuloja. Tuloharkinnan poistaminen on muutenkin johdonmukaista pyrittäessä yksilökohtaisiin etuihin. Tarveharkinnasta luopuminen purkaisi nykyisin siitä aiheutuvia pahoja kannustinongelmia. Muutos vähentäisi myös mahdollisuuksia toteuttaa sosiaaliturvasuunnittelua ja vähentäisi sosiaaliturvan väärinkäytöksiä. Tarveharkinnasta luopuminen vähentäisi niin viranomaisille (Kansaneläkelaitos ja muutoksenhakuviranomaiset) kuin etuuden hakijallekin perhesuhteiden selvittelystä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Perustuslakivaliokunta on aikanaan asiaa käsitellessään todennut, että työmarkkinatuen tarveharkinta puolison tulojen vuoksi ei ole vaivatta sopusoinnussa perusoikeuksien yksilöllisen luonteen vuoksi (PeVL 46/2002 vp). Tuloharkinnan poistaminen on johdonmukaista pyrittäessä yksilökohtaisiin etuihin. Lisäksi tuloharkinta kohdistuu useammin naisiin siitä huolimatta, että työmarkkinatuen saajista enemmistö on miehiä. Vuonna 2006 työmarkkinatukea maksettiin 114 981 henkilölle, joista naisten osuus oli 45 %:a. Puolison tulojen vuoksi alennettua työmarkkinatukea saavista naisten osuus oli 71 % ja puolison tulojen vuoksi tukea saamatta jääneistä 86 %:a oli naisia. Tarveharkinnan on todettu kohdentuvan voimakkaammin lapsiperheisiin kuin lapsettomiin perheisiin. Tarveharkinnasta luopuminen lisäsi myös sukupuolten välistä tasa arvoa. Vanhempien tulojen perusteella alennettua työmarkkinatukea maksettiin alennettuna vähän yli 12 000 henkilölle. Samassa taloudessa asuvien vanhempien tulot vaikuttavat samassa taloudessa asuvan työmarkkinatuensaajan etuuteen iästä riippumatta, mutta tuloraja on korkeampi alle 18 vuotiaiden huollettavien osalta. Tämän vuoksi vanhemmat voivat joutua elatusvastuuseen myös täysi ikäisten lasten elatuksesta. Säännös voi johtaa erilaisiin asumisjärjestelyihin, joiden avulla estetään etuuden alentaminen. Järjestelmä lisää merkittävästi myös niin asiakkaiden kuin viranomaisten hallinnollista taakkaa sekä monimutkaistaa järjestelmää. Kansaneläkelaitoksen arvion mukaan tarveharkinnasta luopuminen lisäisi työmarkkinatukimenoja arviolta noin 23 milj. (brutto) ja vanhempien tulojen huomioon ottamisesta luopuminen lisäisi menoja arviolta noin 7 milj.. Tarveharkinnan poistamisella ei olisi merkittävää vaikutusta asumistuki tai toimeentulotukimenoihin, koska perheen tulotaso useimmissa tapauksissa ylittää ne rajat, jotka oikeuttaisivat asumistukeen ja tai toimeentulotukeen.
18 Työmarkkinatuen tarveharkinnasta luopuminen mahdollistaisi työttömyysturvajärjestelmän yksinkertaistamisen (kts. hallinnon ja lainsäädännön selkeyttäminen kohta 9). 4.5Perusturvaa kehitetään niin, että työn vastaanottaminen ja lisätulojen hankkiminen aina kannattavat. Työmarkkinatukea ja asumistukea saavan osalta verotuksen ja tukien yhteensovituksen yhteisvaikutuksena efektiivinen rajaveroaste nousee pienistä ansiotuloista niin korkeaksi, ettei osa aikaisella ja tilapäisellä työllä pysty sanottavasti parantamaan taloudellista tilannetta. Sovitellun työmarkkinatuen sovitteluprosentin alentaminen parantaisi osa aikaisen työnteon kannustimia, mutta samalla heikentäisi tuensaajan kannustinta siirtyä kokoaikaiseen työhön. Korkeimmat nettokorvausasteet osa aikatyöstä tuottaa kuitenkin ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha. Tilapäinen tai osa aikainen työ voisi olla ensimmäinen askel työelämään monelle pitkään työttömänä olleelle tai ensimmäistä kertaa työmarkkinoille tulevalle jo senkin vuoksi, että työnantajat vieroksuvat ilman työkokemusta olevia. Niinpä työmarkkinatuen sovitteluprosentin alentaminen voi olla yksi osa kannustimia parantavaa uudistuskokonaisuutta, mikäli samalla muulla sosiaaliturvan mitoituksella varmistetaan, että siirtyminen sovitellulla työmarkkinatuella tuetusta osapäivätyöstä kokoaikaiseen työhön on aina riittävän kannattavaa. Soviteltu työttömyysturva ei ole tarkoitettu pysyväksi toimeentulon perustaksi. Kokoaikaisen työn houkuttavuuteen voidaan sosiaaliturvan mitoituksen lisäksi vaikuttaa edellyttämällä, että työvoimaviranomaiset tarjoavat sovitellun päivärahan tai työmarkkinatuen piirissä oleville kokoaikatyötä aina kun sitä on tarjolla. On myös syytä selvittää toimenpiteitä, joilla voitaisiin yksinkertaistaa soviteltua työttömyysturvaa. Osa aikaisuuden määrittelyyn liittyvä yksityiskohtainen työaikaseuranta on omiaan lisäämään hallinnollista kuormaa ja jähmettämään työnhakua. Joustavuuden lisääminen esimerkiksi siten, että osa aikaisuus arvioidaan tiettyyn rajaan asti ansioiden perusteella ilman erillistä työaikaseurantaa, vähentäisi byrokratiaa ja parantaisi työtilaisuuksiin tarttumista. 4.6 Palkansaajamaksujen huomioon ottaminen vakinaistetaan Työeläke ja työttömyysturvan rahoitusta muutettiin 1990 luvun alussa siten, että etuuksien rahoitusvastuuta siirrettiin vakuutetuille. Vuodesta 2006 lähtien on näiden maksujen lisäksi peritty sairausvakuutuksen päivärahamaksua. Työtekijän eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun ansiotasoa alentava vaikutus on huomioitu myös ansiotulojen perusteella määräytyvien muiden etuuksien määrää laskettaessa. Sen sijaan sairausvakuutuksen päivärahamaksun alentavaa vaikutusta ei muissa etuuksissa ole huomioitu. Tehtävästä vähennyksestä ja sen kulloisestakin määrästä on vuodesta 1993 lukien säädetty vuosittain erillislailla. Tehdyn vähennyksen määrä on vaihdellut 1,5 prosentista noin 5 prosenttiin. Eduskunnan sosiaali ja terveysvaliokunta on toistuvasti todennut, että päivärahojen määräytymisperusteista tulisi säätää pysyvällä lainsäädännöllä ja että järjestelmän läpinäkyvyyden vuoksi poikkeussäännöksistä tulisi luopua. Valiokunta ei kuitenkaan
19 pidä hyväksyttävänä sitä, että vähennys päivärahoissa tai muissa etuuksissa olisi palkansaajan maksamia maksuja suurempi. Vuonna 2009 maksujen yhteismäärän arvioidaan olevan 5,16 %, jolloin alle 53 vuotiaiden työeläkemaksun suuruus olisi 4,30 %, työttömyysvakuutusmaksu 0,20 % ja sairausvakuutuksen päivärahamaksu 0,66 %. Työttömyysvakuutusmaksun ja sairausvakuutuksen päivärahamaksun arvioidaan nykyisillä talousoletuksilla pitkällä aikavälillä pysyvän lähes nykyisellä tasolla, sen sijaan työntekijän työeläkemaksun arvioidaan nouseva korkeimmillaan 6,5 %:iin vuonna 2030. Vähennyksen määrä 5,16 % alentaa sairausvakuutuksen päivärahoja sekä kuntoutusrahoja arviolta vuositasolla yhteensä 85 milj. euroa ja työttömyysturvan päivärahamenoja 58 milj. euroa. Päivärahamenot rahoitetaan työnantajien ja vakuutettujen maksuilla. Sairausvakuutuksen työnantajien ja vakuutettujen maksuissa vaikutus on molemmissa 0,06 prosenttiyksikköä ja työttömyysturvan osalta maksuvaikutus on työnantajille ja vakuutetuille 0,04 prosenttiyksikköä. Vähennyksen määrällä ei ole vaikutusta valtion rahoitukseen. Maksujen verovähennyskelpoisuus alentaa palkansaajien nettomääräistä maksurasitusta. Valtiovarainministeriössä tehtyjen laskelmien mukaan maksujen nettomääräinen maksurasitus on keskipalkkaisilla (1875 2917 e/kk) noin 60 % ja 55 % hyvätuloisilla (3125 5200 e/kk). Ansiotulojen ja sosiaaliturvaetuuksien suhteen säilyttämiseksi maksu on otettu huomioon etuuden tasoa määriteltäessä. Vuosittain annettavista määräaikaisista laeista on siirryttävä pysyvään lainsäädäntöön. 4.7 Yleinen ansiotulojen verotuksen keventäminen parantaa osaltaan työnteon kannustimia ja siten tukee sosiaaliturvauudistuksen tavoitteita. Kannustimien kannalta on erityisen perusteltua ulottaa kevennykset myös pieniä palkka ja yrittäjätuloja saaville kehittämällä verosta tehtävää työtulovähennystä. Yleinen veropolitiikka ei kuulu SATA komitean toimeksiantoon, mutta ansiotulojen verotuksen yleisellä keventämisellä kaikissa tuloluokissa on työnteon kannustimia parantava vaikutus, joten se tukee osaltaan sosiaaliturvauudistuksen kannustavuustavoitteita. Verosta tehtävän työtulovähennyksen käyttö mahdollistaa veronkevennysten ulottamisen myös pieniä palkka ja yrittäjätuloja saaville, mikä on erityisen perusteltua kannustamisen näkökulmasta. Työtulovähennyksen avulla on myös mahdollista kohdistaa verotulojen menetykset valtiolle, joka turvaa kuntien veropohjaa samalla kun verotusta kevennetään. Työikäisille kohdistuviin tulonsiirtoihin ei lähtökohtaisesti tule suunnata sellaisia verovähennyksiä, jotka heikentävät työn tekemisen taloudellisia kannustimia. Verotuksen kannustavuuden turvaamiseksi esimerkiksi valtionverotuksen ja kunnallisverotuksen eläketulovähennykset tehdään vain eläketulon perusteella. Perusvähennyksen maltillinen korottaminen on mahdollista kannustavan sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä. Perusvähennyksen korottaminen 1480 eurosta 2000 euroon pienentäisi verotuottoja 130 miljoonaa euroa. Korotus heikentäisi
20 osaltaan työn tekemisen kannustimia, joten muilla verotukseen ja sosiaaliturvaan tehtävillä muutoksilla on varmistettava kannustimien paraneminen tästä huolimatta. Invalidivähennyksen tarpeellisuutta ja perusteluita on syytä arvioida sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä. 4.8 Lasten varhaisvuosien kasvuedellytyksiä parannetaan panostamalla erityisesti varhaisvaiheen hoidon tukemiseen yhtenäistämällä päivärahan tasoa ja korottamalla kotihoidon tuen perusosa vähimmäispäivärahan tasolle alle puolitoistavuotiaan lapsen osalta sekä korottamalla alle kolme vuotiaan lapsen sisarkorotuksia. Perheen perustaminen kaikkine kustannuksineen on nuorille pareille merkittävä taloudellinen haaste. Suomalainen perhepolitiikka on pyrkinyt keventämään tätä elämänvaihetta useilla toimilla, jotka takaavat toimeentulon jatkuvuuden ja mahdollistavat valinnan kotihoidon ja päivähoidon välillä. Vanhempainpäivärahaan on eri vaiheissa tehtyjen uudistusten seurauksena muodostunut useita portaita, jotka hämärtävät tuen tarkoitusta. Tästä syystä on perusteltua yksinkertaistaa etuusrakennetta määrittelemällä korotetun äitiyspäivärahakauden jälkeinen tuki yhtenäisesti lähtökohtana 75 % korvaustaso, johon sovelletaan yhtä alenemataitetta. Muutos lisäisi päivärahamenoja arviolta 35 milj. :lla, mikä tarkoittaisi työnantajien sairausvakuutusmaksun sekä palkansaajien ja yrittäjien päivärahanmaksun korottamista 0,2 prosenttiyksiköllä. Lasten kotihoidon tuen taso on korotuksista huolimatta jäänyt jälkeen vähimmäispäivärahan tasosta. Monet vanhemmista haluaisivat hoitaa lasta kotona kunnes lapsen kyky liikkua ja ilmaista itseään on riittävästi kehittynyt. Tästä syystä esitetään, että kotihoidon tuki korotetaan vähimmäispäivärahan tasolle kunnes lapsi on täyttänyt puolitoistavuotta. Kahden tai useamman alle kouluikäisen lapsen hoitamiselle kotona on perusteltua ohjata enemmän tukea. Siitä syystä ehdotetaan myös sisarkorotuksen nostamista. Kotihoidon tuen perusosan korottaminen vanhempainetuuksien vähimmäismääräisen päivärahan tasoa vastaavaksi (noin 551 /kk) lisäisi kotihoidon tuen kustannuksia 53 milj., josta laskennallinen valtionosuus on 18,5 milj. :a. Kotihoidon tuen alle 3 vuotiaan sisarkorotuksen (94,09 /kk) korottaminen 10 :lla lisäisi kotihoidon tuen etuusmenoja 0,6 milj. :a ja 50 :n korotus merkitsisi vastaavasti noin 3,0 milj. :n korotusta. 4.9 Työn, opiskelun ja perhe elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi ja lasten saantiin liittyvien ongelmien vähentämiseksi ja ensi synnyttäjien iän alentamiseksi parannetaan opiskelevien lapsiperheiden taloudellista asemaa. Ensisynnyttäjien ikä on kohonnut vuosi vuodelta. Osittain syynä ovat elämänarvojen muutokset ja osittain myös opiskelun yleistyminen ja opiskeluaikojen pidentyminen. Samaan suuntaan vaikuttaa työelämässä vallitseva käytäntö, jossa nuoriin suhtaudutaan varauksella mahdollisten lasten saamisesta työnantajille seuraavien kustannusten takia. Perhepoliittisia tukia kehittämällä on mahdollista varhentaa perheen perustamista ja samalla ensisynnytyksiä. Verrattuna muihin Pohjoismaihin, Suomessa pienten lasten vanhemmat jäävät usein kokoaikaisesti kotiin hoitamaan lapsia ja osa aikainen työnteko on harvinaista. Tämä selittyy osaltaan sillä, että Suomen työmarkkinoilla on perinteisesti ollut suhteessa vähän osa aikaisia työpaikkoja muihin Pohjoismaihin verrattuna. Mutta osaltaan