20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5"

Transkriptio

1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan joko peruspäivärahana tai ansiopäivärahana. Päivärahan edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Myös Suomesta toiseen EU- tai ETA-maahan työnhakijaksi lähtevä työtön voi saada työttömyyspäivärahaa kolmen kuukauden ajan. Työmarkkinatuki turvaa niiden Suomessa asuvien työttömien toimeentulon, jotka eivät työssäoloehdon puuttumisen vuoksi ole oikeutettuja päivärahaan tai joiden oikeus päivärahaan on päättynyt. Työttömyysturvan tavoitteena on kohtuullisen taloudellisen toimeentulon takaaminen kaikille työttömille. Kohtuullinen toimeentulo määritellään vähimmäistoimeentulona ja suhteessa aikaisempiin tuloihin. Työttömyysturvaa kehitetään siten, että se tukee aktiivivaihtoehtoja ja työurien pidentämistä. Työttömiä, irtisanottuja ja lomautettuja kannustetaan osallistumaan koulutukseen tai muihin työllistymistä tukeviin toimiin, jotta mahdollisuudet nopeaan uudelleen työllistymiseen paranevat. Työttömien työnhakijoiden kannustamiseksi aktiivisuuteen koulutuksen ja muiden aktiivitoimien ajalta maksetaan korkeampaa etuutta kuin työttömyysajalta. Myös perusturvassa otetaan käyttöön aktiivikaudelta maksettava korkeampi tuki. Työttömien koulutusaikaiset etuudet yhtenäistetään siten, että korvaus on samansuuruinen osallistuupa henkilö sitten työvoimakoulutukseen tai työvoimaviranomaisen hyväksymään muuhun koulutukseen. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on henkilön työkyvyn säilyttäminen tai palauttaminen. Kunta järjestää pitkään työttömänä olleille työmarkkinatukea ja toimeentulotukea saaville henkilöille kuntouttavaa työtoimintaa työllistymisen edistämiseksi. Irtisanottujen henkilöiden työllistymisen tukemiseksi työnhakijalle maksetaan korotettua työttömyyspäivärahaa. Työelämän muutoksiin vastaamiseksi ammattitaitoa on pidettävä yllä ja tarvittaessa on varauduttava sen muokkaamiseksi uusiin tehtäviin sopivaksi. Työssä oleville maksettavaa aikuiskoulutustukea uudistetaan tavoitteena edistää työssä olevien työelämän tarpeista lähtevää osaamista ja elinikäistä oppimista, jolla samalla ennaltaehkäistään työttömyyttä. Ikääntyvän työvoiman työssä pysymistä edistetään korottamalla lisäpäiväoikeuden ikäraja 60 vuoteen vuonna 1955 tai sen jälkeen syntyneillä. Vuorottelukorvausta maksetaan työntekijälle, joka siirtyy vuorotteluvapaalle työnantajan palkatessa työttömän henkilön vastaavaksi ajaksi. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio Työttömyysaste (%) 6,9 6,4 9,0 9,5 Kuntouttava työtoiminta Toimintaan osallistuvat henkilöt keskimäärin vuodessa Toimintapäiviä keskimäärin vuodessa/osallistuja Ansiopäiväraha Korvatut ansiopäivärahapäivät (milj. kpl) 25,4 23,2 30,9 32,0 Keskimääräinen päiväraha ( /pv) 48,4 49,8 51,8 55,6 Peruspäiväraha Korvatut peruspäivärahapäivät (milj. kpl) 4,1 4,1 6,3 6,7 Keskimääräinen päiväraha ( /pv) 22,8 23,7 24,8 25,0 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Työmarkkinatuet Korvatut työmarkkinatukipäivät (milj. kpl) 29,6 26,9 32,2 37,4 Keskimääräinen päiväraha ylläpitokorvauksineen ( /pv) 24,8 25,4 26,5 26,8 Koulutuspäiväraha Työttömyyskassojen jäsenille korvatut päivät Työttömyyskassaan kuulumattomille korvatut päivät Kassan jäsenelle maksettu keskimääräinen päiväraha ( /pv) 53,6 55,0 57,5 Kassaan kuulumattomalle maksettu keskimääräinen päiväraha ( / pv) 26,2 26,6 27,8 Työvoimakoulutuksen opintososiaaliset etuudet Ansiotukena korvatut päivät (milj. kpl) 2,8 2,6 2,9 Keskimääräinen ansiotuki ylläpitokorvauksineen ( /pv) 63,0 64,9 67,8 Perustukena korvatut päivät (milj. kpl) 0,5 0,5 0,5 Keskimääräinen perustuki ylläpitokorvauksineen ( /pv) 34,7 35,3 36,0 Työmarkkinatuella opiskelevien päivät (milj. kpl) 2,9 3,0 2,8 Työttömien koulutusetuudet Työttömyyskassojen jäsenille korvatut päivät (milj. kpl) 3,8 Työttömyyskassoihin kuulumattomille korvatut päivät (milj. kpl) 0,9 Työmarkkinatuella opiskelevien päivät (milj. kpl) 3,6 Kassan jäsenille maksettu keskimääräinen päiväraha ( /pv) 71,5 Kassaan kuulumattomille maksettu keskimääräinen päiväraha ( / pv) 39,8 Aikuiskoulutustuki Saajia keskimäärin kuukaudessa Keskimäärin maksettu etuus ( /kk) Vuorottelukorvaus Kassan jäsenille korvatut päivät Kassaan kuulumattomille korvatut päivät Kassan jäsenelle maksettu keskimääräinen korvaus ( /pv) 43,3 44,9 47,2 47,8 Kassaan kuulumattomalle maksettu keskimääräinen korvaus ( / pv) 17, ,4 18,5 31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) mukaisten valtion korvausten maksamiseen kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä. Määräraha budjetoidaan suoriteperusteisena. S e l v i t y s o s a : Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) muuttamisesta siten, että lain mukaiseen aktivointisuunnitelman laadintaan ja työtoimintaan osallistuvan velvoittavuuden ikäraja poistetaan vuoden 2010 alusta lukien. Toiminnan piirissä ovat pitkään työttömänä olleet työmarkkinatukea ja toimeentulotukea saavat henkilöt, joille kunta järjestää työllistymisen edistämiseksi kuntouttavaa työtoimintaa. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvia arvioidaan olevan keskimäärin henkilöä, joista alle 25-vuotiaita. Valtion korvauksena maksetaan kunnalle 10,09 euroa jokaisesta kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvasta niiltä päiviltä, joina henkilö osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan, kuitenkin enintään viideltä päivältä viikossa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Toimintapäiviä arvioidaan olevan 110 osallistujaa kohden. Velvoittavuuden ikärajan poisto Määrärahan tarvearvion muutos Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisten ansiosidonnaisten etuuksien rahoittamiseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta. S e l v i t y s o s a : Ansioon suhteutetun päivärahan rahoittavat Työttömyysvakuutusrahasto, työttömyyskassat ja valtio. Palkansaajien päivärahoista työttömyyskassojen osuus on pääsääntöisesti 5,5 %, valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja rahasto loppuosan. Valtio ei kuitenkaan osallistu lomautusajalta ja ns. lisäpäiviltä maksettavien päivärahojen eikä myöskään lapsikorotusten rahoitukseen. Yrittäjien päivärahoista valtio rahoittaa peruspäivärahaa vastaavan osuuden ja lapsikorotukset, yrittäjäkassat rahoittavat loppuosan. esityksen laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta lukien. Esitykseen sisältyy työttömyysturvan työssäoloehdon alkuehdon ja paluuehdon muuttaminen. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa. sovitellun päivärahan enimmäiskeston poistaminen lukien. Muutoksella ei ole vaikutusta valtion menoihin. työvoimapoliittisen koulutustuen ja omaehtoisen koulutuspäivärahan yhdistäminen yhdeksi työttömyyspäivärahan suuruiseksi etuudeksi, mihin lisäksi maksetaan ylläpitokorvauksia. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa. Työttömyysturvalain muuttaminen -500 Työvoimakoulutuksen hankinnan lisääntyminen Määrärahan tarvearvion muutos Yhteensä talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Työttömyysturvalain mukainen perusturva (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen peruspäivärahan ja siihen liittyvän lapsikorotuksen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Työttömyysvakuutusmaksu, joka peritään työttömyyskassoihin kuulumattomilta henkilöiltä tilitetään Kansaneläkelaitokselle. Tämä alentaa määrärahan tarvetta euroa. Momentin määrärahan tarpeeseen vaikuttaa vähentävästi työmarkkinatuki momentilla Viitaten momentin selvitysosaan sovitellun päivärahan enimmäiskesto poistetaan lukien. Muutoksella ei ole vaikutusta valtion menoihin. Viitaten momentin selvitysosaan työttömyysturvan työssäoloehdon alkuehdon ja paluuehdon muuttamisesta Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa. Viitaten momentin selvitysosaan, määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa työvoimapoliittisen koulutustuen ja omaehtoisen koulutuspäivärahan yhdistämisestä yhdeksi työttömyyspäivärahan suuruiseksi etuudeksi lukien. Työttömyysvakuutusmaksun vaikutus Työttömyysturvalain muutokset 500 Koulutustuen ja koulutuspäivärahan yhdistäminen -800 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Määrärahan tarvearvion muutos Yhteensä talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Työmarkkinatuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) työttömyysturvalain (1290/2002) sekä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain (493/1999) perusteella maksettavan työmarkkinatuen ja ylläpitokorvausten maksamiseen 2) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) perusteella työnantajalle maksettavan palkkatuen perustukiosuuden maksamiseen niiden työmarkkinatukeen oikeutettujen osalta, jotka ovat vaikeasti työllistyviä tai jotka ovat työttömyyden perusteella saaneet työmarkkinatukea vähintään 130 päivältä ja täyttävät lain 7 luvun 12 a :n edellytykset, tai jotka ovat alle 25-vuotiaita ja saaneet työmarkkinatukea työttömyyden perusteella yhdenjakoisesti vähintään 65 päivältä 3) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain perusteella työmarkkinatukeen oikeutetulle myönnetyn starttirahan perustukea vastaavan osuuden maksamiseen ja 4) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukaisessa työelämävalmennuksessa ja työharjoittelussa olevien henkilöiden ylläpitokorvausten maksamiseen. Palkkatuen ja starttirahan perustuki budjetoidaan suoriteperusteisina. S e l v i t y s o s a : Kunnat ja valtio rahoittavat puoliksi työttömyyden perusteella vähintään 500 päivää työmarkkinatukea saaneiden henkilöiden työttömyysaikaisen työmarkkinatuen. Tämän arvioidaan vähentävän määrärahan tarvetta eurolla. Muun työmarkkinatuen valtio rahoittaa kokonaan. Lisäksi valtio huolehtii Kansaneläkelaitoksen maksuvalmiudesta työmarkkinatuen osalta (maksuvalmiussuoritus). Viitaten momentin selvitysosaan määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa ylläpitokorvausten korottamisesta. Viitaten momentin selvitysosaan sovitellun päivärahan enimmäiskesto poistetaan lukien. Muutoksella ei ole vaikutusta valtion menoihin. Viitaten momentin selvitysosaan työttömyysturvan työssäoloehdon alkuehdon ja paluuehdon muuttamisesta Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa. Viitaten momentin selvitysosaan työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annettuun esitykseen sisältyy lisäksi aktiivitoimiin osallistumisen ajalta maksettava korotettu tuki perusturvassa. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa. koulutuspäivien lukeminen työttömyysturvan 500 päivän enimmäiskestoon. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa. Kuntien rahoitusosuus työmarkkinatuesta Ylläpitokorvausten korottaminen Työttömyysturvalain muutokset Määrärahan tarvearvion muutos Yhteensä Määrärahan arvioitu käyttö Kansaneläkelaitoksen maksama työmarkkinatuki ja ylläpitokorvaukset TE-keskusten maksama palkkatuen ja starttirahan perustuki Yhteensä talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös ( ja 54) Valtionosuus työttömien koulutusetuuksista (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaisessa työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa ja työvoimaviranomaisen hyväksymässä omaehtoisessa koulutuksessa opiskeleville maksettujen työttömyysturvalaissa ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) sekä työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta. S e l v i t y s o s a : Työttömän koulutuspäiväraha rahoitetaan samoin kuten vastaavat työttömyysetuudet. Tällöin Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 valtio kustantaa ansiosidonnaisena maksetuista etuuksista peruspäivärahaa vastaavan osuuden. Perusturvana maksetuista etuuksista valtio kustantaa peruspäivärahan (aktiivikorotuksineen) ja lapsikorotukset. Lisäksi valtio kustantaa ylläpitokorvaukset. Viitaten momentin selvitysosaan, määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa työvoimapoliittisen koulutustuen ja omaehtoisen koulutuspäivärahan yhdistämisestä yhdeksi työttömyyspäivärahan suuruiseksi etuudeksi ja ylläpitokorvausten maksamisesta omaehtoisessa koulutuksessa opiskelevien koulutuspäivärahaan lukien. Viitaten momentin selvitysosaan määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa aktiiviajan korotettuna tukena. Viitaten momentin selvitysosaan työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta annettuun esitykseen sisältyy lisäksi koulutuspäivien lukeminen työttömyysturvan 500 päivän enimmäiskestoon. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa. esityksen laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta alkaen, siten että ylläpitokorvaus korotetaan 1 eurolla päivässä ja korotettua ylläpitokorvausta 2 eurolla päivässä lukien. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa. Koulutustuen ja koulutuspäivärahan yhdistäminen Ylläpitokorvausten korottaminen Koulutuspäivien lukeminen 500 päivään Aktiiviajan korotettu tuki Työvoimakoulutuksen hankinnan lisäys Määrärahan tarvearvion muutos Yhteensä Momentin nimike on muutettu talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutustuesta annetun lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtio rahoittaa aikuiskoulutustuen perusosan ja työttömyysvakuutusrahasto ansio-osan talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtionosuus vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää vuorotteluvapaalain (1305/2009) mukaisen vuorottelukorvauksen valtion osuuden maksamiseen siten, kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyysturvalaissa (1290/2002) säädetään valtionosuudesta. S e l v i t y s o s a : Vuorottelukorvausmenot rahoitetaan samoin kuin vastaavat työttömyysetuudet. Valtionosuus kassan jäsenille maksettavista korvauksista vastaa peruspäivärahan osuutta täydestä ansiopäivärahasta. Kassaan kuulumattomien henkilöiden vuorottelukorvaukset valtio rahoittaa kokonaan. esityksen laiksi vuorotteluvapaalain voimaantulosäännöksen muuttamisesta vuorotteluvapaan vakinaistamiseksi Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa tarvearvion muutoksen johdosta talousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva

20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva 20. (33.17 ja 34.06, osa) Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus 2009 2012 2009 2010 2011 2012 toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 8,2 8,4 7,6 7,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2

Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,3 8,2 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0

Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,8 7,7 8,2 8,1 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6

Työttömyysaste (%) 8,2 8,7 8,8 8,6 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että peruspäivärahan määrä olisi

Lisätiedot

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015 infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät

Lisätiedot

Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017

Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 10 % vuonna 2017 Tilastokatsaus Lisätietoja: 7.3.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyysturvan etuusmenot pienenivät 1 % vuonna 217 Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 3 :n ja työttömyysturvalain 7 luvun 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkina-tuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain ja työmarkkinatuesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain, työttömyysturvalain 14 luvun 3 :n, työttömyyskassalain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

60 vuotta. Lisäksi ehdotetaan, että työttömyyskassalakiin

60 vuotta. Lisäksi ehdotetaan, että työttömyyskassalakiin 1990 vp. - HE n:o 153 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan parannettavaksi työttömien

Lisätiedot

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto. HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008

40. Eläkkeet. Vuosina 2006 2008 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2006 2007 2008 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet 40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä

Lisätiedot

HE 179/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Työttömyysaikaiset koulutusetuudet, työvoimapoliittinen

HE 179/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Työttömyysaikaiset koulutusetuudet, työvoimapoliittinen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, työttömyysetuuksien

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 944. Laki. julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2003

SISÄLLYS. N:o 944. Laki. julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2003 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2003 N:o 944 955 SISÄLLYS N:o Sivu 944 Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta... 3383 945 Laki työttömyysturvalain

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä

HE 130/2009 vp. Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä HE 130/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Määräaikaisena voimassa olevan vuorotteluvapaalain voimassaolo päättyy 31 päivänä

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 74/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

1993 vp - HE 240 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1993 vp - HE 240 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 240 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työvoimapoliittisesta

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat

Työttömyyden perusturvan menot vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat TILASTOKATSAUS 5/219 Lisätietoja: 11.3.219 Sami Tuori, puh. 2 634 1887, etunimi.sukunimi@kela.fi Työttömyyden perusturvan menot vuonna 218 ensimmäistä kertaa ansioturvan menoja suuremmat Työttömyysturvan

Lisätiedot

TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA

TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA 2001 : 3 30.4.2001 Tied. Ulla Kaipainen, puh. (09) 415 59 622 Tied. Raija Pajunen, puh. 020 434 1361 S-posti ulla.kaipainen@vakuutusvalvonta.fi S-posti raija.pajunen@kela.memonet.fi

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 222/2004 vp. enimmäismaksuajan täyttymistä. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 222/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sovitellun

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi julkisesta

Lisätiedot

HE 158/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

HE 158/2000 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta HE 158/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapoliittisesta

Lisätiedot

HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.

HE 136/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999

Lisätiedot

HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa

HE 189/2005 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset. maksettu ajalta 1 päivästä huhtikuuta lukien. Sovitellun työttömyysetuuden enimmäisaikaa HE 189/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi. Esityksessä

Lisätiedot

HE 43/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien. laitokseksi niissä työttömyysvakuutuksen ansiosidonnaista

HE 43/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien. laitokseksi niissä työttömyysvakuutuksen ansiosidonnaista Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevan Euroopan unionin lainsäädännön soveltamisesta annetun lain

Lisätiedot

Muutosturvainfo PIONR

Muutosturvainfo PIONR Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

HE 123/2007 vp. voitaisiin myöntää 31 päivään joulukuuta 2009 saakka. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008. HE 123/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 15 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että

Lisätiedot

Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa

Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Johan Åström 30.1.2009 1 (5) Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa Työttömyyseläke lakkautetaan eläkelajina vuoden 1949 jälkeen syntyneiltä. Työttömyyseläke korvataan pidentämällä työttömyyspäivärahan

Lisätiedot

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN Sosiaali- ja terveyslautakunta 241 21.10.2009 KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN 1847/05/400/2007

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa) 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 195/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaakokeilusta annetun lain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vuorotteluvapaakokeilusta annetun

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

HE 95/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.

HE 95/2015 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

1991 vp - HE 143 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 143 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 143 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja työttömyyskassalain muuttamisesta sekä työttömyyskassalain 19 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet

40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet 40. (33.16, 19, 20 ja 28, osa) Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EV 10711996 vp- HE 72/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7211996 vp laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta.

Lisätiedot

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,

Lisätiedot

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o työttömyysturvalain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o Laki. N:o työttömyysturvalain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1188 1193 SISÄLLYS N:o Sivu 1188 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta... 5665 1189 Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2012

Työttömyyskassat 2012 1 (62) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2012 Sisältö Tekstiosa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen Työttömyysturvan muutokset Pääluottamusmiestapaaminen 14.10.2016 Lakimuutokset Osa ehdotuksista on jo valiokuntakäsittelyssä ja ovat olleet tiedossa jo keväästä 2016 SEN LISÄKSI: Hallituksen kokoama työllisyystyöryhmä

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 20/2004 vp Hallituksen esitys eräiden toimeentuloturvaa koskevien lakien takaisinperintäsäännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 337 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työttömyyspäivärahaan

Lisätiedot

HE 178/2009 vp. maksettaisiin työttömyysetuutta ja ylläpitokorvausta.

HE 178/2009 vp. maksettaisiin työttömyysetuutta ja ylläpitokorvausta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta työvoimapalvelusta annettua lakia,

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,

Lisätiedot

Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI

Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Työttömyysajan tuet LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Työtulot työttömyysaikana 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut

10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

HE 84/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan myös, että eräät vanhentuneet viittaussäännökset työvoimatoimistoon

HE 84/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan myös, että eräät vanhentuneet viittaussäännökset työvoimatoimistoon Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vuorotteluvapaalakia siten, että vuorottelukorvaus alenisi

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 228 1 272 1 333. 2011 toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 228 1 272 1 333. 2011 toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia

HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että

Lisätiedot

HE vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työttömyysvakuutusmaksut

HE vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työttömyysvakuutusmaksut Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 18 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi työttömyysvakuutusmaksut vuodelle

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011 Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSTURV A 2013. 105 vuotta

TYÖTTÖMYYSTURV A 2013. 105 vuotta TYÖTTÖMYYSTURV A 2013 Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Muutosturvan ansio-osa Lomakorvauksen jaksotus Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Voit saada

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 8,0 7,9

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 8,0 7,9 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

15.4.2014 Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry

15.4.2014 Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry Työmarkkinatuki On taloudellinen tuki, jolla tuetaan työttömän työnhakijan sijoittumista työmarkkinoille. On tarkoitettu työttömälle, joka: tulee ensi kertaa työmarkkinoille

Lisätiedot

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen työvoimapoliittisen. uudistamiseen liittyväksi lainsäädännöksi.

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen työvoimapoliittisen. uudistamiseen liittyväksi lainsäädännöksi. EV 229/1997 vp - HE 178/1997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen työvoimapoliittisen järjestelmän uudistamiseen liittyväksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 178/1997

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia. johtuu saman työnantajan muiden työntekijöiden. tehtäväksi myös Iomautuspäivärahaa koskeviin säännöksiin. 1994 vp - HE 110 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laeiksi lomaotuksen johdosta maksettavasta ylimääräisestä työttömyysvakuutusmaksusta vuonna 1994 annetun lain muuttamisesta ja työttömyysturvalain väliaikaisesta

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen työttömyysturvatilastot

Kansaneläkelaitoksen työttömyysturvatilastot Kansaneläkelaitoksen julkaisuja T14:14 Kansaneläkelaitoksen työttömyysturvatilastot 2002 Kansaneläkelaitos Tilastoryhmä Helsinki 2003 Kansaneläkelaitoksen julkaisuja T14:14 Kansaneläkelaitoksen työttömyysturvatilastot

Lisätiedot

Työttömyyskassat 2013

Työttömyyskassat 2013 1 (68) Julkaisija Finanssivalvonta Tekijät Satu Luojola, 010 831 5502 Dima Matjushin, 010 831 5588 Päivi Ormo, 010 831 5589 Jussi Pearlman, 010 831 5568 Julkaisun nimi Työttömyyskassat 2013 Sisältö Tekstiosa

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Ty T öurasopimus 2012 22.3.2012

Ty T öurasopimus 2012 22.3.2012 Työurasopimus 2012 22.3.2012 Tö Työurasopimus miksi? i? Työmarkkinajärjestöt sitoutuivat vuonna 2009 ja uudestaan hallitusohjelmassa pidentämään työuria Tämä sopimus osaltaan lunastaa tätä lupausta Sopimus

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehityssuuntia. TOIMI-hanke Mauri Kotamäki Follow me at

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehityssuuntia. TOIMI-hanke Mauri Kotamäki Follow me at Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehityssuuntia TOIMI-hanke 5.12.2018 Mauri Kotamäki (mauri.kotamaki@chamber.fi) Follow me at Twitter: @Mau_and Esityksen sisältö 1. Valinnat nykyjärjestelmän puitteissa

Lisätiedot

HE 51/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta

HE 51/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vuorotteluvapaalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vuorotteluvapaalakia siten, että vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys

Lisätiedot

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Edellytykset Hakeminen Päivärahan suuruus Korotettu päiväraha Lomakorvaukset, lomallelähtöraha Vakiintunut tulo Koulutusmahdollisuudet Työllistämisvelvoite Ansiopäivärahan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki

SISÄLLYS. N:o Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1197 1212 SISÄLLYS N:o Sivu 1197 Laki eräiden riskin aiheuttavien tuotteiden markkinavalvontaan liittyvien tietojen ilmoittamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain ja vuorotteluvapaalain. EDUSKUNNAN VASTAUS 239/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työttömyysturvalain, aikuiskoulutustuesta annetun lain vuorotteluvapaalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. lastensuojelulain 10 ja 17 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2003

SISÄLLYS. N:o Laki. lastensuojelulain 10 ja 17 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2003 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2003 N:o 1358 1370 SISÄLLYS N:o Sivu 1358 lastensuojelulain 10 ja 17 :n muuttamisesta... 4551 1359 potilasvahinkolain 11 b :n muuttamisesta...

Lisätiedot

HE 161/2018 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia.

HE 161/2018 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysetuuksien rahoituksesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 121 792 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 149/2002 vp Hallituksen esitys laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki työntekijäin

Lisätiedot