Erityinen Kevätpäivä Imatralla

Samankaltaiset tiedostot
Jäsenkirje / Kevät 2016

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

PSORIASISYHDISTYKSEN TOIMINNAN SUUNNITTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALU

Ryhmänvetäjäkoulutus Julia Kurki

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Suomen Vanhempainliitto. 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta

Pelit, päättely ja ongelmat

Timo ja Marjo Juntunen Kehitysvammaisen pojan vanhempien kokemuksia kilpailutetusta asumispalvelusta Saattaen vaihdettavat

Jäsenyys ja jäsenhankinta

TAPAHTUMAN TUOTTAMISEN ABC

Liikunta ja osallisuus -hanke: Porin tilaisuuksien ideoinnit vuosilta 2016 ja 2017

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Auttaja lähellä sinua.

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

FACE TO FACE -SEMINAARI

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

Sotelan toiminta-avustukset

Lasten suosikki. 1PRO- soittimen pitäisi saada Nobel-rauhanpalkinto, koska se hiljentää auton takapenkin pitkänkin ajomatkan ajaksi.

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

RETKET NOSTALGIA PROJEKTI. Huomioitavaa retkelle lähtiessä s Kotiseuturetki taksilla s Liitteet

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Asiakastyytyväisyyskysely

Case Lavia kolmannen sektorin osallistuminen turvapuhelinpäivystyksen hoitamiseen

Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I,

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä

"On lähes pelottavaa, miten paljon omaa lastaan rakastaa. Se on tunne, jota ei voi verrata mihinkään. Sitä ei voi toiselle selittää.

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI

Bulgaria, Pazardzhik

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Apip henkilöstö on mukana päivähoidon ja koulun työhyvinvointiohjelmassa osallistuen sen tarjoamiin palveluihin.

Te lat / Jäsenillat

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

Valtiovarainministeriön kysely kuntien tehtävien ja normien vähentämisestä

Keskiviikko

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Asiakastyytyväisyyskysely päivähoidossa tai kerhossa aloittaneiden lasten vanhemmille 2013

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Vanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Kirjasto ikääntyvän lukijan tukena

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Emma Killinen Tuuli Raunio

Viikko 2. Maanantai Pelejä, bingoa, pullaa!

Kristillinen Eläkeliitto ry

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti.

Pöytyän nuorisovaltuuston toimintasuunnitelma

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

Kylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä!

Vanhempainilta. suunnittelevalle opiskelijalle. opiskelevalla vanhemmalle ja vanhemmuutta. Tampereen yliopisto Kauppa ja hallintotieteiden tiedekunta

Paras Bomba-muisto kilpailu Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus PIKES Oy

Yhdistystiedote 1/2016

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

hjyhdyh kaloja suolaa reissu toimi jdy testi ruokasaalis ilma hieno kooo vio onneksi

PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää?

Nurmeksen järjestökuntayhteistyön asiakirjan taustakysely

Avoin päiväkoti SoPeVa

MATALAPALKKATUKI 54 VUOTTA TÄYTTÄNEILLÄ TUEN KÄYTTÖ VUONNA 2006

Yhdistystoimijoiden roolit, tehtävät ja vastuut. Aluevastaava Sirpa-Sari Borg

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Pöytäkirja 9 /2015. Aika: klo Paikka: Yläkiventie 4 D Kerhohuone

Etelä-Karjalan Maakuntaviestit Lappeenrannassa

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI Hyväksytty sivistyslautakunnassa

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta

Yhteenvetodokumentti. Boa Open Access. Helsinki Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos

Järjestöt kotoutumista tukemassa Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti

Ideapäivä Tampere - JAETAAN OSAAMISTA -

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Erityislasten ja nuorten tilapäishoidon tarpeet Kaakkois-Suomessa

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

PELISÄÄNNÖT - työpaja. Lasten ja nuorten osallisuus eri elämänvaiheissa Mikkeli / Katri Pesonen

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Hilla-Maaria Sipilä, projektisuunnittelija, KOPPI -hanke Hannele Liesmäki, työ- ja yksilövalmennus päällikkö, Espoon Diakoniasäätiö

Kasvisruokakokeiluraportti

Ikäihmisten asiakaskyselyjen tulokset v. 2010

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

VUOSISUUNNITELMA

NÄYTTEILLEASETTAJAINFO

Kuntanäkökulmia yksityisten sosiaalipalvelujen ohjaukseen ja valvontaan

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33

Työssäoppiminen Ruotsissa Iita Jaakonaho

Transkriptio:

Erityinen Kevätpäivä Imatralla 25.4.2015

Alkutilanne Saimme tiedon rahallisen tuen hakumahdollisuudesta Sovimme Joutsenon yhdistyksen kanssa yhteistyöstä Lappeenrannan yhdistys kysyi yhteistyön mahdollisuudesta, kerroimme sopineemme jo Joutsenon kanssa ja tiedustelimme haluaisivatko he samaan porukkaan -> myös Lappeenranta lähti mukaan Pidimme muutaman kokouksen kasvotusten ja sovimme minkälaisen tapahtuman järjestämme ja millaiselle kohderyhmälle Pyysimme tarjouksia tiloista, ruuasta ja ohjelmasta talousarviota varten Teimme toimintasuunnitelman ja talousarvion, sekä hakemuksen Päätimme, että tämän enempää emme tee ennen kuin päätös tuesta on tullut

Myönteinen päätös Suunnittelimme tarkemman sisällön tapahtumalle Jaoimme tehtävät, päätimme päivän, aikaa toteutukseen vajaa 5kk Päätimme ennakkoilmoittautumisesta ja siitä miten saadaan pidettyä tapahtuma hallinnassa ja suunnattuna niille kenelle se oli tarkoitettukin Tehtiin ja jaettiin esitteet, esitteitä painettiin 500 kpl, jako myös mm. Facebookin kautta Jo aikaisessa vaiheessa ilmoittautuneita oli niin paljon, että totesimme ettei raha tule riittämään Rahoitusta päädyttiin hakemaan lisäksi paikallisilta yrityksiltä

Lisärahoitus Saimme hyvin rahallista tukea paikallisilta yrityksiltä Rahan lisäksi saimme lahjoituksena mm. työpaidat Kertakäyttöastiat Auto käyttöön Mainokset/julisteet Liikutamaa Kaasut makkaran- ja letunpaistoon Ruokalippujen painatus Polttimot ja grilli

Tapahtuma lähestyy Painoimme porukalla työpaitoihin logot ja tekstit Suunnittelimme ruokaliput ja jakojärjestelmän Suunnittelimme jokaiselle saapujalle jaettavan vastuuvapaus-tiedotteen Kartoitettiin vapaaehtoisten työntekijöiden määrä Jaettiin toiveiden perusteella jokaiselle vapaaehtoiselle työpiste Tapasimme vielä porukalla Imatran Kylpylällä ja suunnittelimme paikat ulkorasteille, makkaran- ja letunpaistolle, info/ilmoittautumispisteelle, esittelijöille jne

-Tapahtuman aloitus takapihan leikkipuistossa klo 11.10 -Ruokailu liukuvasti klo 12-15 ruokalipuketta vastaan KÄYTÄNNÖN TIETOA: -makkaraa ja lettuja paistellaan klo 11-15 laavulla kylpylän takapihalla -Liikuntasalissa Liikuntamaa, avoinna klo 11-14, lapset voivat leikkiä liikuntamaassa vain 18v täyttäneen oman valvojan kanssa! -Tapahtuman jälkeen mahdollisuus jäädä omakustanteisesti uimaan, perhelippu tarjoushintaan 33, avustajat veloituksetta. -Ongelmatilanteessa soita 0407187164 tai 0443045220 vastuuvapaus Erityisiä henkilökuntaan ja osallistujiin kohdistuvia tapaturmariskejä ei odoteta ilmenevän tapahtumapaikalla. Osallistujat ovat eri-ikäisiä ihmisiä. Osa osallistujista on kehitysvammaisia, erityistä tukea tarvitsevia tai ikääntyviä henkilöitä. Vanhemmat vastaavat lastensa turvallisuudesta tapahtumassa. Osallistujilla voi olla vähäinen riski saada äkillisiä sairaskohtauksia esimerkiksi epilepsiasta johtuen. Sairaskohtauksissa hoitovastuu on pelastusviranomaisilla. Hätätilanteessa soita 112, kerro osoite : Imatran Kylpylä, Purjekuja 2, 55420 Imatra. Kylpylän henkilökunnalla on ensiapukoulutus.

Esittelijät Halusimme tapahtumaan myös asia-sisältöä, joten kutsuimme toimijoita esittelemään toimintaansa Norio-keskus ja Rinnekoti-säätiö Eksote ja Imatran vammaispalvelut Jaakkiman kristillinen opisto KVTL Tukena Paikallisyhdistykset Imatran Kylpylän kuntoutus-palvekut malike Myös seurakuntaa pyydettiin, mutta emme saaneet vastausta

Tapahtuma päivä Jakauduimme niin, että osa vapaaehtoisista meni paikanpäälle järjestelemään, osa kauppaan, hakemaan grilliä, polttimoita, mehuja, liikuntamaata Lappeenrannasta jne Liikuntamaa kasattiin, se siis täytti koko liikuntasalin Ulkorastit järjesteltiin, sekä ulkona tarjottavien eväiden paistopiste valmisteltiin Pöydät esittelijöille JA TAPAHTUMA PYÖRÄHTI KÄYNTIIN!

Missä onnistuimme Kävijöitä oli lopulta 327 Vapaaehtoisia oli riittävästi Raha riitti Kaikilla vauvasta vaariin oli palautteen mukaan kivaa Liikuntamaa oli lasten suosikki, siitä kiitos Lappeenrannan kaupungille

Mitä pitää tehdä toisin Kun tehtävät alussa jaettiin, luotettiin että jokainen hoitaa mitä lupaa. Näin ei kuitenkaan lopulta ollut ja suunnitelmia piti siksi muuttaa. Kaikki ennakkoon ilmoittautuneet eivät läheskään tulleet (sanktio?), tosin tämä mahdollisti sen että pystyimme tarjoamaan ruokaa niille, jotka tulivat ilmoittamatta paikalle (lopullinen ruokailijoiden määrä täsmäsi lopulta lähes ilmoitettua määrää) Enemmän vastuuta avustajille/huoltajille (yksi vakava läheltä-piti tilanne, johon emme olisi voineet varautua mitenkään) Enemmän ulkorasteja Tasaisempi työnjako ennakkovalmisteluissa Palautteen mukaan ruoka erikoista (Imatran Kylpylän seisova pöytä)

Loppujen lopuksi Palaute oli ruokaa lukuun ottamatta positiivista ja tapahtuma onnistui Yhteistyö yhdistysten välillä avautui Tulemme jatkamaan yhteistyötä yhdistysten välillä Perheitä saatiin lisää mukaan toimintaan Tapahtuma tullaan järjestämään uudelleen 2016