PARTIOBULLETIINI 1/2016

Samankaltaiset tiedostot
VIESTIPARTIOLAINEN Numero 1/2015

VIESTIPARTIOLAINEN Numero 1/2014

PARTIOBULLETIINI 1/2015

Julkaisija: Suomen Partiolaisten Viesti- ja Pelastuspalveluryhmä www:

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Radioamatööritoimintaa ja radioyhteyksien pitoa partiolaisille. Janne Strang OH6LSL

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

* 1930 * OH3AC NEWS. Lahden Radioamatöörikerho ry:n jäsenlehti 3/2009 PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA

OH3AC BULLETIINI NUMERO: LUKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1/2015 Pekka, OH3JMJ Su

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

IARU Reg. 1 V/U/SHF-taajuusjakosuositus

1 Rauno Vauramo OH6AYW

Radioamatöörikurssi 2016

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

SUOMEN RADIOAMATÖÖRILIITTO RY SRAL kerhotietokysely Palautettava viimeistään

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Toimintakertomus vuodelta 2010

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Kilke-viesti: Marraskuu 2009

SRAL Toistinasemakoordinointi

Kerhokirje 22/ : Kuusi läpi K-moduulista, JOTA ensi viikonloppuna, bulletiini... 1 viesti

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Radioamatööritoiminta mitä se on?

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

Muistakaa merkitä Kuksaan lippukuntanne oma Framil-yhteyshenkilö. Näin ette jää paitsi uusimmista Framil-uutista ja tärkeistä infoista!

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Kerhokirje 21/ : Kiinnostava esitelmä kerhoillassa ma , messut

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

TAAJUUSMAKSULASKENNAN ESIMERKIT

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Keravalla

Turun Seudun Wanhat Toverit

Myötäpäivien matkanjohtajaohje

Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta)

* 1930 * OH3AC NEWS. Lahden Radioamatöörikerho ry:n jäsenlehti 2/2009 PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

Meikäläisiä Satakunnasta

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

Körpäkkäsanomat 1/2006

Kuva: Juha Nurmi TIEDÄTHÄN MITÄ TEET ?

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

DIGITAALISUUS PARTIOSSA: MITEN OTAMME DIGIN HALTUUN?

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

Ilmoittautuminen Maailmanjamboreelle Ruotsiin Jamboree , Rinkaby, Etelä-Ruotsi Ilmoittautuminen Jamboree 2011 Ruotsi

Finnjamboree Kasvutusjohtaja

Seuraa meitä somessa

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

OH3AC BULLETIINI NUMERO: LUKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 13/2014 Pena, OH3TY Su

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Kädessäsi on ensimmäinen Ilves 06 piirileirin lippukuntainfo.

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Tänään. Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia ja vanhoja asioita jäsenrekisteristä läpi

Hei HuHu yhteyshenkilö!

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

Vipusen VHF palsta by OH5LK. Pikkuteholla pitkälle

Radioamatöörikurssi 2017

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA

TURVA 2003 Viestiliikenneharjoitus

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

Kilke-kontaktiviesti Joulukuu 2009

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN HELSINKI flug-hallitus@flug.fi

Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi.

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Järvi-Suomen Partiolaiset TALVI SM-KILPAILUN PIIRIOHJE

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

Luottissanomat Lokakuu 2014

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat

SUOMALAISEN LASKUVARJOURHEILUN HISTORIAA

Suunnittelukilpailu. Suunnittele tausta tai täyttö TURKU ÅBO -kirjaimille.

Kuksa -jäsenrekisterin käyttöohje huoltajille

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

Sovittiin, että kun SRAL saa kysymyspankin uusittua, se hyväksytetään muodollisesti kokonaispakettina Viestintävirastossa ennen käyttöönottoa.

Finnjamboree Elämysjohtaja

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Toimintasuunnitelma 2016

Lahden Radioamatöörikerho ry.

Lahden Radioamatöörikerho ry. OH3AC news. Jäsenlehti 2 / 2007 PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Lapsiperheen arjen voimavarat

LMM RALLISPRINT KILPAILIJAOHJE. Lievestuore

Transkriptio:

PARTIOBULLETIINI 1/2016 Toimituksen osoite: Harri Hartsa Hyvönen OH1GPS/OH6VM Lammenrannantie 5, 23930 Pyhämaa harry (at) oh6vm.org 040-3558455 Jamboree on the Air 2016 15.-16.10. 2016 Koska Viestipartiolaista ei tänä vuonna ilmesty ennen JOTAa, niin ohessa koosteena tärkeimpiä infoja JOTAa varten. Tämän vuoden JOTA on järjestykseltään 59. Se alkaa lauantaina 15.10. klo 00.00 Suomen aikaa ja päättyy sunnuntaina 16.10 klo 23.59 Suomen aikaa. Partioasemat kutsuvat toisiaan puheella "CQ JAMBOREE" tai sähkötyksellä CQ JAM. JOTAssa mukana olevat radioamatööriasemat voivat liittää tunnukseensa /J. Tapahtuman kansainvälinen pääasema operoi Genevessä kutsulla HB9S. Useimmat partiojärjestöjen radioamatööriasemat tunnistaa kutsumerkin kirjaimista JAM ja S. Tarkempia ohjeita JOTAan löytyy SP:n sivulta: http://www.jota.partio.net/ Seuraavat SP:n kutsut (tilanne 1.10.) ovat käytössä JOTA:ssa tänä vuonna. Viimeisin tilanne löytyy osoitteesta: http://oh6vm.org/viestipartio/jota59asemat.pdf Pääasemana (OH2JAM) toimii Sipoon puskapartiolaiset ja Sipoon Haukat., OH2S Niihaman Saukot ry Tampere Kari Pentti OH1UH OHØJAM OH2JAM Sipoon puskapartiolaiset & Haukat Söderkulla Ilkka OH1WZ jatero OH2BUZ OHØSGF OH2SGF Vähänkyrön Eränkävijät Vähäkyrö Matti Järvi OH6LXS OHØSUF Ålands scouter Finström Maria OHØFM & Bosse OHØBHU OH1SUF Turun Sinikotkat Yläne Lasse Mustonen OH1EVI OH2SUF Ilmapartio Malmin Tuulenkävijät ry Helsinki Vesa Tuomala OH2VTT OH3SUF OH4SUF OH5SUF Jokioisten Korvenkävijät Jokioinen Hannu Reko OH3DP OH6SUF Kyypartio Kyyjärvi Matti Lillvis OH6NPJ OH7SUF Liperin Kokkoveikot Liperi Markku Soininen OH7NQI OH8SUF Vaarojen Vaeltajat Paltamo Jyri Saastamoinen OH4GRM OH9SUF Mäntsälän Metsäkävyt ry Mäntsälä Eero Jesper Alanko OH2FUZ 2016 Harri Hyvönen OH1GPS Sivu 1

Tapahtumaan osallistuu myös muutama lippukunta omilla radioamatöörikutsuillaan. Ainakin OH1SRA ja OH5S kutsut tulevat ääneen. Muistin virkistämiseksi partiotaajuudet Band SSB (puhe) CW (sähkötys) 80 m 3.690 & 3.940 MHz 3.570 MHz 40 m 7.090 & 7.190 MHz 7.030 MHz 20 m 14.290 MHz 14.060 MHz 17 m 18.140 MHz 18.080 MHz 15 m 21.360 MHz 21.140 MHz 12 m 24.960 MHz 24.910 MHz 10 m 28.390 MHz 28.180 MHz 6 m 50.160 MHz 50.160 MHz Aikataulut 2016 Lauantai (ajat Suomen aikoja) Klo 12.00 AVAJAISET taajuudella 3710 KHz OH2JAM kutsuu kaikkia suomalaisia JOTA-asemia. Asemalta annetaan JOTA-tiedote, jonka jälkeen kaikki OH JOTA-asemat ilmoittautuvat pääasemalle. Ilmoittautumisen jälkeen JOTA-asemat siirtyvät lähitaajuksille kutsumaan muita JOTA-asemia. Klo 13.00 JOTA-TAPAAMINEN taajuudella 7080 KHz OH2JAM kutsuu OH asemia partiorinkulaan. Klo 15.45 JOTA-TAPAAMINEN taajuudella 3740 KHz. OH2JAM kutsuu OH asemia partiorinkulaan. Sunnuntai (ajat Suomen aikoja) Klo 12.00 JOTA-TAPAAMINEN taajuudella 7080 KHz OH2JAM kutsuu OH asemia partiorinkulaan Klo 13.00 JOTA-TAPAAMINEN taajuudella 3740 KHz OH2JAM kutsuu OH asemia partiorinkulaan Huom. Jos em. taajuuksilla on muita asemia tai häiriöitä, pyrimme löytämään paremman taajuuden mahdollisimman läheltä. Kannattaa myös ilmoittautua JOTAan WOSM:n sivulla: http://www.world-jotajoti.info/sign-up-for-jota-joti/ JOTA merkit Yhteispohjoismaisen merkin voi tilata Nettipartiolaisten kaupasta. http://kauppa.partio.net/ Tämä merkki olisi hyvä saada jaetuksi kaikille osallistujille JOTA:n yhteydessä. WOSM:lta voi tilata myös vuosittaisen kansainvälisen JOTA merkin ja siitä on tänä vuonna saatavilla myös pinssi. http://www.worldscoutshops.com/jota-joti-pin-badge-2016-c2x21302891 Lokikirja JOTA-yhteyksistä pidetään lokikirjaa. Lokista tulee käydä selville, oliko vasta-asema partioasema. JO- TAn lokikirja lähetetään tapahtuman jälkeen (marraskuun loppuun mennessä) raportin kera sähköpostitse tai postitse JOTA-koordinaattorille. Raportin liitteeksi voi liittää esimerkiksi valokuvia, QSL-kortteja tai muuta tapahtumaan liittyvää materiaalia. 2016 Harri Hyvönen OH1GPS Sivu 2

NJaC Suomen Partiolaisten National JOTA Coodinator (NJaC) tehtävässä toimii Juha "Jerry" Tomberg, OH1EY, juha.tomberg(at)pp.inet.fi tai njac(at)partio.fi. Tavallinen posti osoitteella: Juha Tomberg, Honkatie 27, 20540 Turku. QSL kortit Pidetyistä yhteyksistä vasta asemille lähetetään QSL kortit joita SUF kutsuja käyttävät asemat saavat pyytämännsä määrän Rummulta OH2AUC SUF awardi Alkuperäinen SUF awardi on kokenut uudistuksen kun Allu OH1FJK on taitavalla tekstauskädellään lisännyt siihen myös englanninkielisen tekstin. Awardin saa jokainen radioamatööri ja kuuntelija amatööri kerättyään tarvittavan määrän yhteyspisteitä SP:n kutsua; -S, -SGF, -JAM, SUF käyttäviin asemiin. Pisteitä OH asemat tarvitsevat 10 ja ulkomaalaiset ja SWL asemat 5. Pisteitä kertyy seuraavasti. Yhteydet eri kutsua käyttävään asemaan antaa yhden pisteen. Yhteydet sähkötyksellä ja 50MHz korkeammilla taajuuksilla antavat kaksinkertaiset pisteet. Awardi on ilmainen ja sen saa kun lähettää listan pitämistään yhteyksistä, jotka kahden radioamatöörin on todistettava. Kuuntelija amatöörit lähettävät listan saamistaan QSL korteista. SUF awardianomukset toimitetaan nykyisin Allulle OH1FJK PARTIOBULLETIINI Partiobulletiinia luettiin aikoinaan kahdeksallakympillä SSB:llä samoinkuin ne lisättiin SRAL:n www-sivulle ja osa niistä on siellä edelleen luettavissa: http://www.sral.fi/partiobulletiini/ Bulletiinit laati ja myös luki useimmiten Aukusti OH3IF. Liedon Eränkävijöiden RA-killan toimesta on kahdella metrillä luettu partiobulletiinia viikoittain maanantaisin. Koska ne on luettu simplex kanavalla niin kuuluvuus on ollut hyvin rajallinen rajoittuen kulloisen lukijan oman VHF aseman kantavuuden päähän. Nyt on asiaan saatu hieman parannusta Pekka Ketosen OH1TV ansiosta kun hän neuvotteli Turun radioamatöörit ry:n OH1AA kanssa luvan että bulletiini voidaan releoida Turun toistimen kautta. Partiobulletiini luetaan Turun toistimelta R7 145.775MHz -600kHz erotuksella joka maanantai klo 21.00 Suomen aikaa. Idean isä on tosiaan Pekka OH1TV. Bulletiinin kokeilu lähetykset alkoivat elokuun 15. pv 2016, joita oli kolme. Jatkoluvan saatuamme on bulletiinia luettu tästä eteenpäin toistaiseksi. Bulletiinin lukijoina ovat Liedon Eränkävijöiden RA-killan jäsenet ja asiasisältö on enimmäkseen paikallista. Valtakunnallisen bulletiinin luku edellyttäisi sen lukua joko 80:llä tai 40:llä. Minua kiehtoisi herättää taas tämä perinne. Ehkä se kuitenkin nykyresursseilla ei ole mahdollista. Siitä tulee helposti yhden miehen homma kuten ennenkin bulletiini oli lähes täysin Aukustin OH3IF harteilla. Näitä radiopartioasioita olisi kuitenkin hyvä pohtia porukalla, miten olisi partiorinkula 80:llä jos ei nyt viikottain, mutta ehkä ainakin kerran kuukaudessa? Rinkulan paras ajankohta olisi tietysti viikonloppuisin (joka kuukauden toinen sunnuntai??) ja ne joilla on hyvä tuntemus 80:n keliolosuhteista voisivat ehdottaa kelloaikaa? 2016 Harri Hyvönen OH1GPS Sivu 3

VIESTIPARTIOLAINEN Tarkoituksena on ollut toimittaa Viestipartiolainen ennen JOTAa. Koska tällä kertaa ei ollut Viestipartiolaiseen juurikaan aineistoa, niin päätettiin siirtää sen toimittamista eteenpäin. Josko sitten JOTAn jälkeen olisi riittävästi aineistoa. Tuleviin viestipartiolaisiin voi lähettää juttuja ja valokuvia lippukuntien omista JOTA tapahtumista. Kaikki jutut mitkä liittyvät jotenkin radiopartiotoimintaan ovat tervetulleita. Tekstit voi lähettää ja oikeastaan toivomuksena on että ne ovat täysin muotoilematta (ei tavutusta eikä rivinsiirtomerkkiä kuin vasta kappaleiden lopussa). Aiemmin viestipartiolaisista on tehty myös paperiversiot ja postitettu halukkaille. Nykyisin tuntuu ettei paperiversiolle ja sen postittamiselle löydy rahoitusta, joten on tyytyminen pelkkään digitaaliseen (*pdf) versioon ja onhan se ehkä nykyaikaakin kun lähes kaikilla on tietokoneet ja nettiyhteydet. Juttuvinkkeinä itselläni olisi josko joku voisi kirjoittaa jutun kevään viestileiristä Leirisalossa. Hollanti on JOTAn kannalta aktiivisimpia ellei aktiivisin maa. Reetalta olisi kiva saada raportti Hollannista olisiko sieltä jotain mitä voitaisiin ottaa malliksi Suomeen? SÄHKÖPOSTI OSOTTEITA JOTA-yhdysmies (NJAC): Juha Jerry Tomberg, OH1EY WJJT (World JOTA-JOTI Team) jäsen ja JOTA apulaiskoordinaattori Hannu Banda Rättö OH7GIG Suomen Radioamatööriliitto r.y. (OH2A) Kaupinmäenpolku 9 (postiosoite PL 44, 00441 Helsinki) 09 562 5973 Radiopartio-ohjaaja Reetta Mansikkaviita OH1EBO SUF awardimanageri Allan Allu Nurmi OH1FJK QSL kortti vastaava Heikki Rumpu Rummukainen OH2AUC Viestipartiolainen Harri Hartsa Hyvönen OH1GPS/OH6VM Linkkejä Alle on koottu radiopartiointiin liittyviä linkkejä Suomen Partiolaisten JOTA sivu http://www.jota.partio.net/ Yhteispohjoismaisen JOTA merkin tilaussivu http://kauppa.partio.net/tapahtumamerkki-2016 WOSM:n JOTA sivu http://jotajoti.info/ JOTAan ilmottautuminen http://jotajoti.info/sign-up-for-jota-joti/ Ruotsin JOTA sivu http://jota-joti.scout.se/ Norjan JOTA sivu http://jotajoti.no/ Taskan JOTA sivu http://www.jota-joti.dk/ Ruotsin nettikauppa JOTA merkeille http://www.scoutshop.se/marken/ovriga-marken WOSM:n nettikauppa JOTA merkeille http://www.worldscoutshops.com/jota-joti-c102x1730094 Vanhat viestipartiolaiset ym infoa http://oh6vm.org/viestipartio/ Liitteet JOTA loki ja yhteenveto arkki Liedon Eränkävijöiden JOTA mainos lippukunnan jäsenille 2016 Harri Hyvönen OH1GPS Sivu 4

JOTA 59 Jamboree On The Air 15.-16.10.2016 JOTA eli Jamboree On The Air on taas täällä! Tervetuloa osallistumaan maailman suurimpaan vuosittain järjestettävään partiotapahtumaan meidän omalta kylältä! JOTAssa partiolaiset ympäri maailmaa kokoontuvat radioamatöörilaitteiden äärelle pitämään yhteyksiä muiden partiolaisten kanssa ja tekemään monenlaisia viestintään liittyviä aktiviteetteja. Lippukunnan radioamatööriasema OH1SRA pystytetään Liesan majalle (os. Väljäntie 135, Lieto) lauataina 15.10. klo 12 ja asema puretaan sunnuntaina 16.10. klo 12. Tapahtumassa lippukunnan partioradioamatöörit mahdollistavat jokaiselle tilaisuuden päästä ääneen radiolla. Olet tervetullut vierailemaan tapahtuman aikana mihin aikaan tahansa kuinka pitkäksi aikaa tahansa. Tapahtuma on kaikille ikäkausille ja voit saapua paikalle yksin, kaverin kanssa, koko vartiosi voimin tai vaikka ottaa vanhemmat mukaan. Tarpojilla ja sitä vanhemmilla on mahdollisuus yöpyä majalla joko ulko- tai sisätiloissa. Tapahtumassa ei ole ruokatarjoilua, ota omat eväät mukaan. Lämpimästi tervetulleeksi tapahtumaan sinut toivottaa Liedon Eränkävijöiden Radioamatöörikilta, OH1SRA Lisätietoja tapahtumasta saat: Henni Hiirsalmelta, OH1ESI, 044 513 9662 Allan Allu Nurmelta, OH1FJK al, 040 069 2440

Jamboree-On-The-Air 2016 Kutsu/Nimi: PVM Yhteys (UTC) Alkoi / Päättyi Vasta-aseman Kutsu Käytetty Taajuus / Mode Raportti Annettu / Saatu Vasta-aseman operaattori, QTH, Lippukunta, jne Pelikoodi

JOTA-Raportti 2016 Radioamatööri- / SWL-aseman tunnus: JOTA-aseman sijaintipaikkakunta: JOTA-yhteyksiä yhteensä: Lippukunta: Partiopiiri: JOTA-operaattorit: Aseman haltijan nimi: Oma lippukunta (jos aseman haltija partiolainen): JOTA-tapahtumaan osallistui - Partiotyttöjä: - Partiopoikia: - Radioamatöörejä: - Vierailijoita: YHTEENSÄ: Pidimme JOTA-yhteyksiä seuraaviin OH-asemiin: Palauta lomake viimeistään marraskuun loppuun mennessä Jerrylle: Juha Tomberg, Honkatie 27 20540 Turku tai suoraan sähköpostilla juha.tomberg(at)pp.inet.fi. Pidimme JOTA-yhteyksiä seuraaviin partiomaihin: Raportin liitteeksi voi liittää esimerkiksi valokuvia, QSL-kortteja tai muuta tapahtumaan liittyvää materiaalia.