VIESTIPARTIOLAINEN Numero 1/2015
|
|
- Tuula Jokinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VIESTIPARTIOLAINEN Numero 1/2015
2 VIESTIPARTIOLAINEN (Entinen Radiopartiolainen) Numero 1/2015, 23. vuosikerta vt. PÄÄTOIMITTAJA Harri Hyvönen, puh AVUSTAJAT Allan Nurmi OH1FJK Pekka Ketonen OH1TV Ari Ranta OH3GM Hannu Rättö OH7GIG JULKAISIJA RA-kilta Liedon Eränkävijät Tiedotus c/o Harri Hyvönen OH1GPS (OH6VM) Lammenrannantie Pyhämaa Painopaikka Lounais-Suomen Partiopiiri Tämä on toinen uuden viestipartioaallon Viestipartiolainen lehdykkä. Kovasti toivoisin että muistakin maakunnista tulisi aineistoa tuleviin lehtiin, ettei tämä olisi pelkästään Lounais-Suomen Partiopiirin äänenkannattaja. Juttuja voi lähetellä allekirjoittaneelle pitkin vuotta seuraavan lehteen, joka on tarkoitus toimittaa taas ennen seuraavaa JOTAa. Hartsa. Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 2
3 Titari-vartio OH3AP tamperelaisten poikalippukuntien kesäleirillä Hyöky Tamperelaisten poikalippukuntien kesäleiri pidettiin Kurun Vaakaniemessä kauniin Näsijärven länsirannalla Juhannuksen jälkeisellä viikolla. Leirillä oli partiolaisia kuudesta lippukunnasta yhteensä yli 200 henkeä. Sähköroikalle tosin tuli pituutta, kun emme halunneet pystyttää asemaa ihan keittön viereen. Huoltotien ylitys hoidettiin ilmakaapelina, josta saimme vaalean kesäyön pimeimpinä hetkinä palautetta. Nimittäin roskienkuljetusauto oli roskienkeruumatkalla aamuyöllä törmännyt installaatioon ja katkaissut kaapelin. Kuski herätti leirin kun pelkäsi aiheuttaneensa isompaakin vahinkoa. Uusimme kaapelin seuraavana aamuna ja Lipunnosto Tampereen Eräpoikien radiokerho/-vartio Titari OH3AP oli mukana leirillä esittelemässä ja kouluttamassa radioyhteyksien pitämistä, sähkötystä, radiosuunnistusta ja geosuunnistusta. Toiminnasta vastasivat Olli OH3CD, Ari OH3GM ja Kari OH3HE. Saavuimme torstaina leirille ja aloitimme välittömästi aseman pystytyksen. Asemalaitteena oli ICOM IC-706 ja 42 m pitkä Windom-antenni noin 15 m korkeudessa. Asemaa varten pystytettiin Niger-teltta, josta sivuseinät oli kääritty ylös. Näin saimme hyvän suojan sadetta vastaan. Sähköä saimme keittiörakennuksesta, joten tällä kertaa jätimme generaattorin kotiin. Yleiskutsu tässä OH3AP tapahtuneesta oppineena kaivoimme sen tällä kertaa maahan :-).Seuraavat kaksi päivää olivatkin kiireisiä kun vartioita tuli tutustumaan ohjelmatarjontaamme aluksi tunnin ja myöhemmin 1,5 h välein. Kaikkiaan 15 vartiota kävi radioasemalla. Radioyhteyksiä pidimme lähinnä suomalaisiin radioamatööreihin. Muutamat leiriläiset pääsivät myös itse kertomaan kuulumisiaan ja leiritapahtumia radion välityksellä (second operator). Saatiinpa jokunen yhteys myös Keski-Eurooppaan (Sveitsi HB9, Italia I, Sovakiaan OL) ja Ruotsiin. Vierailupäivänä saimme yhteyden Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 3
4 digimodella (PSK31) Italiaan. Kaiken kaikkiaan radiokelit olivat heikot koko leirin ajan, syynä lienee ollut Auringon soihtu (flare) josta uutisissakin kerrottiin. Kun vasta-asemia ei montaakaan kuulunut, pääsivät lähes kaikki ohjelmapisteeseen tulleet kokeilemaan yleiskutsun antoa lyhytaaltolähettimellä. Kannustuspuhe "ei sieltä kukaan kumminkaan vastaa" rohkaisi usempaakin yrittämään :-). Radioaalloilta saatu vastaus ja keskustelu ystävällisen vasta-aseman (kiitos, Soini!) kanssa pelasti erään sudenpennun päivän. Aikaisemman kaarnavenekilpailun tulos oli vetänyt mielen maahan, jolloin poikkeustilanteiden ja viestintään tarvittavan minimivarustuksen (pilli, viiri,...) kautta.radiosuunnistusta (Kettujahti) harjoiteltiin etsimällä leirialueelle piilotettu kettulähetin vastaanottimilla. Harjoitukset menivät varsin hyvin, oikea kettutaajuus löytyi ja onnistuneen puolenmäärityksen jälkeen kettu oli pian satimessa. Muutaman vartion vierailtua luonamme alkoi ketun sijainti olla jo laajemminkin tiedossa, joten siirsimme jahdattavan ketun toiseen paikkaan. Uudenkin ketun vartiolaiset löysivät ongelmitta. Uutena juttuna otimme mukaan geokätköilyn. Olimme tehneet alueelle harjotuskätkön ja ihan oikean virallisen kätkön. Useimpien vartioiden kanssa ehdimme vain harjoituskätkölle, mutta jotkin ryhmät ehtivät ratkaista myös virallisen partioaiheisen mysteerikätkön. Kätkön koordinaatit paljastavat kysymykset oli tietysti laadittu Ketunjahti alkaa sudenpentujen fiksut ohjaajat toivat hänet radioteltalle kokemaan jotain sellaista mihin asti muut sudenpennut eivät olleet päässeet. Rinta rottingilla hän palasi muiden joukkoon. Morsekoulutusta harjoittelimme sähköttämällä oman nimen kirjaimet normaalilla sähkötysavaimella summerin kautta. Sähkötyksen ottoa harjoittelimme kopittamalla antamiamme lyhyitä viestejä. Monelle partiolaiselle oli hieno kokemus että ymmärsimme heidän sähköttämänsä viestin. Sähkötyksen Geomysti ratkeaa kohderyhmä mielessä. Leirin ohjelmaan kuului luonnollisesti aamun aloitus lipunnostolla. Päivän ohjelman jälkeen oli vuorossa iltanuotio sekä saunominen ja uiminen (ainakin joidenkin mielestä) hyisessä Näsijärvessä. Iltanuotiolla vartiot esittelivät omia edelleen ajankohtaisuudesta kerroimme Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 4
5 ohjelmiaan, ja asiaan tietysti kuuluivat myös yhteiset laulut sekä partiohuudot. Leiripäivät menivät nopeasti ja viimein koitti vierailupäivä, leirin ainoa sateeton päivä. Olimme tietysti radioasemallamme esittelemässä toimintaa. Vierailupäivästä tulikin meille kiireinen päivä, kun useammatkin toimintaamme leirin aikana tutustuneet partiolaiset halusivat esitellä sitä vanhemmilleen ja sisaruksilleen. Kaikki neljä lajia pääsivät esille: kotiväille esiteltiin niin sähkötystä, kettujahtia, radioamatööriasemaa kuin geokätköilyäkin. Ja esittelipä joku useampaakin lajia.me kolme titarilaista koimme jälleen hienoja ikimuistoisia hetkiä nuorten partiolaisten kanssa. Ehkäpä jollekulle nuorellekin jäi radistikipinä itämään. Olli, Ari & Kari Partiolaiset rakensivat 2m:n antenneja Partiolippukunta Liedon Eränkävijät on panostanut nuorten radioamatöörien koulutukseen. Lippukuntaan on perustettu myös Radiokilta, jonka puitteissa radiotoiminta pyörii. Luvan omaavia amatöörejä on nyt 22. Yksi toiminnan muoto on viestileirien järjestäminen. Tämä vuonna jo järjestyksessä kuudes leiri pidettiin Salon Ryhmä1 Leirisalossa. Leirien ohjelmaan on aina kuulunut myös laiterakentelua, summereita ja vastaavaa. Radiokillalla on viikottainen partiobulletiini kHz taajuudella. Bulletiinien kuitttauksissa kävi selväksi, että signaaleja olisi syytä parantaa. Monilla antennit olivat pelkkiä piiskoja. Tästä syntyi ajatus rakentaa antenneja oikein porukalla. Suunnittelin ja testasin 3- ja 5-elementtiset Yagit 2 metrille. Lisäksi mitoitin vielä 7-, 9- ja 11-elemettisetkin perustuen jo testattuihin rakenteisiin. Allu OH1FJK ja Hannu OH1DW alkoivat sitten kartoittaa mielenkiintoa oman antennin rakentamiseen mallilla, jossa piirustukset, materiaalit, työtila ja työkalut ovat valmiina mutta työ pitää tehdä itse. Hämmästykseni oli suuri, kun 11 Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 5
6 amatööriä ilmoittautui. Nämä 11 antennin rakentajaa jaettiin kolmeen ryhmään, kolmelle lauantaille elo-syyskuussa. Rakentamiseen kuului putkien katkaisua, reikien poraamista, muovieristeen sorvausta, hiuspinnin juottamista ja kokoonpano. Mittatarkkuusvaatimus kaikille mitoille oli 1mm, joka pakotti suureen huolellisuuteen. Kaikki antennit valmistuivat yhdessä päivässä ja pysyivät vaadituissa toleransseissa. Oheiset valokuvat todistavat tulokset. Ryhmä 3 kokeminen sekä mielihyvä oppimisesta ja onnistuneesta lopputuloksesta toteutuivat, vaikka pöytä olikin valmiiksi katettu. Rakentajien innostus ja ilmeet palkitsivat järjestäjien vaivat. Ryhmä2 Rakentelun lomassa keskusteltiin myös jo mahdollisesta seuraavasta kimppaprojektista. Esillä oli mm PICprosessorilla tehty muistibugi, QRPlähetin ja HF-alueen kevyt Yagi. Kuvatunlaisella lähestymisellä mielestäni madallettiin tai poistettiin monia kynnyksiä, joita nuorella amatöörillä on: mistä ja millaiset materiaalit?, mistä ja millaiset työkalut?, missä työtilassa?, onnistuukohan se?, keneltä voin kysyä neuvoa?. Toisaalta runsas osallistumismäärä kertoo, että tilausta rakenteluun oli. Uskon, että uuden Pekka, OH1TV Liitteet: -el%202m%20yagi.pdf el%20yagi%20for%202m%20band.pdf Kuvatekstit: Ryhmä 1: Vasemmalta Santeri OH1EBT, Anniina OH1ENE, Hannu OH1DW, Jussi OH1EJQ, Allu OH1FJK, Sanna- Mari OH1ENC, Tero OH1END, Pekka OH1TV Ryhmä 2: Vasemmalta Juho OH1ESC, Hannu OH1DW, Rane OH1EBS, Allu OH1FJK, Pekka OH1TV Ryhmä 3: Vasemmalta Harri OH6VM, Pasi OH1EBQ, Reetta OH1EBO, Allu OH1FJK, Pekka OH1TV Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 6
7 Jamboree-On-The-Air 2015 Kutsu/Nimi: PVM Yhteys (UTC) Alkoi / Päättyi Vasta-aseman Kutsu Käytetty Taajuus / Mode Raportti Annettu / Saatu Vasta-aseman operaattori, QTH, Lippukunta, jne Pelikoodi
8 JOTA-Raportti 2015 Radioamatööri- / SWL-aseman tunnus: JOTA-aseman sijaintipaikkakunta: JOTA-yhteyksiä yhteensä: Lippukunta: Partiopiiri: JOTA-operaattorit: Aseman haltijan nimi: Oma lippukunta (jos aseman haltija partiolainen): JOTA-tapahtumaan osallistui - Partiotyttöjä: - Partiopoikia: - Radioamatöörejä: - Vierailijoita: YHTEENSÄ: Pidimme JOTA-yhteyksiä seuraaviin OH-asemiin: Palauta lomake viimeistään marraskuun loppuun mennessä Jerrylle: Juha Tomberg, Honkatie Turku tai suoraan sähköpostilla juha.tomberg(at)pp.inet.fi. Pidimme JOTA-yhteyksiä seuraaviin partiomaihin: Raportin liitteeksi voi liittää esimerkiksi valokuvia, QSL-kortteja tai muuta tapahtumaan liittyvää materiaalia.
9 Japanin jamboreella ja jälleen pääsin mahtavan tiimin jäseneksi järjestämään leiriläisille mielenkiintoisia elämyksiä radioamatööritoiminnan parissa. Heinäkuun lopulla alkanut maailman jamboree oli järjestyksessään 23:s ja tavan mukaan ohjelmaa leirillä oli enemmän kuin kukaan ikinä voi ehtiä tekemään kymmenessä päivässä. Pelkästään Science -aktiviteetteja oli yli 50, joista radioamatööriasemallakin 6 (tai itse asiassa seitsemän, kun lasketaan mukaan yhteys ISS-avaruusasemaan). Tälläkään kertaa aktiviteetin pyörittäminen ei ollut pelkkää auringon paistetta ja ruusuilla tanssimista. Jo aseman rakentamisvaiheessa kohtasimme haasteita, kun leirin johdon taholta kiellettiin telttojen pystyttäminen ennen kuin Japanin merellä riehunut taifuuni olisi varmuudella ohittanut meidät. Niinpä puolitoista päivää meni toisimme tutustuessa, leirialueella hortoiluun ja suunnitelmien tarkentamiseen ja hiomiseen. Kun lopulta saimme luvan jatkaa rakentelua, ei mennyt pitkääkään aikaa kun antennit, tarvittavat teltat ja muut rakennelmat oli tehty ja leiriläisille kaikki oli valmista. Ennen tositoimiin pääsemistä oli vielä virallinen osuus. Kuvassa olevat herrasmiehet olivat paikallisesta viestintävirastosta ja kyllä käytiin kaikki paperit ja laitteet tarkasti läpi ennen kuin asemalupa juhlallisesti leimattiin ja saimme ryhtyä käyttämään kutsua 8N23WSJ. Tämä auditointi kesti puolitoista tuntia ja hieman hymyilytti kun mm. tehtaan paketista otettu rigi ja sen tehot ja taajuuksien heittelyt mitattiin oikein kalliimman luokan mittareilla. Onneksi ICOMilla oltiin tehty hyvää työtä, eikä moitteita laitteista tullut. Kun lupa oli saatu, oli vihdoin aika virallisten kuvien ja pienen juhlinnan. Leirin viralliset avajaisetkin oli edessä, joten ykköset päälle ja tiimi kokoon. Tällä porukalla ohjelmaa ja asemaa pyöritettiin, vasemmalla eturivissä Tat (JH1FEL); aseman päällikkö. Kaiken kaikkiaan leirin aikana tiimissä oli 38 henkeä, joista peräti 16 Japanin ulkopuolelta, mm. Zimbabwesta, Australiasta, Englannista, Hollannista, Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 7
10 Suomesta ja Saksasta. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä linkki Hollantilaisten liiton lehdessä julkaistuun juttuun ( Magazine% pdf ). Haaveeksi jäi, sillä Japaninkin hinta olisi ollut n 9000, mitä lienee täällä kotimaassa? Leirin aikana pidimme yhteyksiä lähes 4000 melkein joka puolelle maapalloa, vaikka viranomaisten vaatimuksesta jouduimmekin olemaan QRT reilun vuorokauden. Pidimme myös erittäin onnistuneen yhteyden ISS-asemalle, jonka aikana 18 leiriläistä sai esittää kysymyksensä avaruusasemalla olleelle astronautille (joka muuten oli myös partiolainen). Oli melkoisen mahtava fiilis kun yhteyden aikana keli oli sen verran selkeä että myös näimme ylitsemme lentäneen ISS:n ja sai sanoa että tuonne sitä juuri nyt jutellaan 2:n metrin aalloilla. Päätyökaluna meillä oli kuvan ICOM IC ja täytyy todeta että lisättynä ICOMin linukalla niin kyllä oli juhlaa työskennellä. Kerran pojat saivat koneen sekaisin, mutta onneksi meillä oli koko ajan tehtaan teknikko päivystämässä ja äkkiä hän otti kannet auki ja selvitti vian ja taas jatkettiin. Sen verran uteliaita oltiin että piti rigin hinta tarkistaa, jos vaikka tuliaisiksi. Olosuhteiden ansiosta homma toimi hienosti niin, että päivällä oli ohjelmaa leiriläisille sähkötyksen opettelun, (kuvassa suomalaisia tutustumassa viivojen ja pisteiden maailmaan, opastajina Remko (PE3MEW) ja Sjaak (W4RIS)), esteradan ja kettujahdin muodossa ja illalla ja yöllä saatiin tosi hyvin workittua niin eurooppaa kuin muitakin alueita. Miehitys meillä oli Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 8
11 sellainen, että päivällä hommissa oli parikymmentä henkeä ja illalla ja yöllä kaksi. Ensimmäinen yövuoro lankesi minulle ja Jochenille (DK8ZM) ja taisi olla koko leiriajan huonoin yö, sillä bandit olivat tukossalähes neljän tunnin ajan. Kaiken kaikkiaan leiri oli jälleen aivan mahtava kokemus ja seuraavan kerran Jamboreella neljän vuoden päästä Amerikassa. Toivottavasti silloin asemalla on muitakin suomalaisia workkimassa ja järjestämässä ohjelmaa leiriläisille. 73's & Sayonara! Banda, OH7GIG Jotain saatiin kuitenkin workittua ja olihan tuo aamulla hieno näky kun ensimmäiset leiriläiset lähtivät auringon noustessa busseilla kohti Hiroshimaa ja siellä järjestettyjä aktiviteetteja. OH1SRA:n QRZ.com sivut uudistettu Näkyvyyttä suomalaisille radiopartioasemille saa helposti QRZ.comin kautta. Liedon Eränkävijöiden RA-killan kutsun OH1SRA sivut on uudistettu. Nuoret ovat tehneet hienot sivut/tekstit. Käykääpä kurkkaamassa niitä. Jamboree On The Air lokakuuta Nyt on korkea aika ryhtyä valmistelemaan vuoden ehdotonta huipputapahtumaa, JOTA-JOTIa. Kunhan alustavat järjestelyt on tehty, niin on aika rekisteröityä virallisille sivuille ja tutustua materiaalipankkiin ja sieltä löytyviin ohjelmaideoihin. Vihdoin olemme päässeet rekisteröitymisessä siihen tilanteeseen että näköpiirissä ei ole vuosittain vaihtuva nettiosoite, vaan rekisteröinti tapahtuu luomalla tunnukset scout.org -sivustolle. Kun nuo tunnukset on kertaalleen luonut, voi jatkossa monia muitakin asioita hoitaa saman sivuston Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 9
12 kautta (esim. MOP, erilaiset WOSMin teemakilpailut jne.). Tämän jälkeen itse rekisteröinti hoituu jotajoti.info -sivuston kautta löytyviä nappeja käyttäen. Samalla sivulla on paljon muutakin tietoa, vinkkejä jne. JOTA-JOTIin liittyen. Tätä kirjoittaessani SP:n tunnuksista (-SUF, - JAM) suurin osa on jo mennyt, mutta muutama on vielä halukkaille jaossa. Muistakaa myös olla yhteydessä Rumpuun (oh2auc@sral.fi), mikäli tarvitsette lisää QSL-kortteja.Tänäkin vuonna pohjoismaisen osallistumismerkin tilausasiat hoitaa nettipartiolaiset (kauppa.partio.net) ja tiettävästi lähiaikoina sivuille tulee tästä lisätietoa. Mikäli jotain kysyttävää JOTA-JOTIin liittyen on, niin kysykää rohkeasti. Jerry (NJC), Banda (WJJT; banda@scout.org) ja Allu antavat mielellään lisätietoja. t. Banda deputy world coordinator for JOTA World JOTA-JOTI Team SUF kutsutilanne Suomen partiolaisten pääasemana tänä vuonna toimii OH2JAM Kyyjärvellä. Tätä kirjoitettaessa kaikki muut Suomen partiolaisten SUF, SGF ja S asematunnukset ovat aktiivisina jotassa mutta OH6SUF ja OH0SGF olisivat vielä vapaina halukkaille. SP:n kutsut tulevat olemaan aktiivisia seuraavasti: OH2JAM, Kyypartio, Matti Lillvis (OH6NPJ); Suomen asemien avajaiset pidetään lauantaina OH0SUF Bosse ja Maria (OH0BHU, klo Suomen aikaa taajuudella 3710 KHz, OH0FM) sen jälkeen JOTA-asemat ilmoittautuvat OH1SUF Jokioisten Korvenkävijät pääasemalle (OH2JAM), järjestön SUF-, SGF- (OH3DP) ja S asemat ensimmäisenä, sitten muut, jonka OH2S, Puijon Pojat, Banda (OH7GIG); jälkeen siirrytään työskentelemään keskenään OH2SGF, Vähäkyrö, Matti Järvi lähitaajuuksille. (OH6LXS); OH2JAM kutsuu kaikki suomalaiset partioasemat keskustelurinkiin myös lauantaina OH2SUF, Kristina (OH2KR)/Marina klo taajuudelle 7080 khz ja klo (OH2SA)/Ismo (OH2IV); taajuudelle 3750 khz (Suomen aikaa). Jos em. OH3SUF, Toijalan Eräveikot, Paavo taajuuksilla on muita asemia tai häiriöitä, Helenius (OH3NKK); pyrimme löytämään paremman taajuuden OH4SUF, Salon Leiriveikot, Kalle mahdollisimman läheltä. Salokannel (OH1FEQ); Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 10 OH5SUF, Sipoon Puskapartiolaiset, Ilkka Korpela (OH1WZ); OH7SUF, Liperin Kokkoveikot, Markku (OH7NQI); OH8SUF, Paltamo (OH4GRM); OH9SUF, Mäntsälän Metsänkävijät, Jesper (OH2FUZ) Lisäksi on äänessä monia lippukuntien radiokerhoja ja muita partiolaisten radioasemia. (lista ilmoittautuneista löytyy sivuilta)
13 Suomen asemien avajaiset pidetään lauantaina klo Suomen aikaa taajuudella 3710 khz, sen jälkeen JOTA-asemat ilmoittautuvat pääasemalle (OH2JAM), järjestön -SUF, -SGF ja S asemat ensimmäisenä, sitten muut, jonka jälkeen siirrytään työskentelemään keskenään lähitaajuuksille. OH2JAM kutsuu kaikki suomalaiset partioasemat keskustelurinkiin myös lauantaina klo taajuudelle 7080 khz ja klo taajuudelle 3750 khz (Suomen aikaa). Jos em. taajuuksilla on muita asemia tai häiriöitä, pyrimme löytämään paremman taajuuden mahdollisimman läheltä. Pohjoismaiset JOTA-avajaiset ovat ennen paikallisia avajaisia ja jokainen pohjoismaa vuorollaan kertoo omista kuvioistaan muille max. 10 min. Maiden järjestys on: Denmark, Norway, Sweden, Finland, Iceland. OH2JAM vuoro siis 8.30 UTC/10.30SA). Käytetty taajuus on 3690 khz ja khz klo 8.00 UTC alkaen. JOTAn aikana kirjataan pidetyt yhteydet ja tapahtumat JOTA-lokikirjaan sekä JOTA-raporttiin (mallit sivulta), jotka lähetetään tapahtuman jälkeen (marraskuun loppuun mennessä) osoitteella Juha Tomberg, Honkatie 27, Turku tai suoraan sähköpostilla juha.tomberg(at)pp.inet.fi. Raportin liitteeksi voi liittää esimerkiksi valokuvia, QSL-kortteja tai muuta tapahtumaan liittyvää materiaalia. OH5YW Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 11
14 Tärkeitä osoitteita Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter r.y. Partioasema, Töölönkatu 55, Helsinki, Puh JOTA-yhdysmies (NJAC): Juha Tomberg, Honkatie 27, Turku, Puh WJJT (World JOTA-JOTI Team) jäsen ja JOTA apulaiskoordinaattori Hannu Banda Rättö OH7GIG Rentukkapolku 3, Toivala Puh Suomen Radioamatööriliitto r.y. (OH2A) Kaupinmäenpolku 9 (postiosoite PL 44, Helsinki) Puh Radiopartio-ohjaaja Allan Nurmi OH1FJK Raukkalantie 164, Lieto Puh: Radiotiedote annetaan arkilauantaina kello Suomen aikaa taajuudella 3685 khz, 7075 khz ja khz. Bulletiini luettavissa myös sfnet.harrastus.ham uutisryhmästä sekä pakettiradiopostilaatikoista. Uutisia myös teksti-tv:n sivulta 590. Nettisivut löytyvät osoitteesta Suomen Kuuntelija-Amatöörit r.y. c/o Veijo Saarinen, Nyystöläntie 22, Padasjoki, Puh Nettisivut löytyvät osoitteesta Suomen DX-liitto r.y. Annankatu C 49 c, Helsinki, Puh Nettisivut löytyvät osoitteesta Uutisia Teksti-TV:n sivulla 591. Kansainväliset partiotaajuudet Bandi SSB CW 80 m khz (pohjoismaissa myös 3535 khz) 40 m 7090 khz 7030 khz 20 m khz khz 17 m khz khz 15 m khz khz 12 m khz khz 10 m khz khz 2 m khz (FM khz) Euroopan partiolaisten radiotapaaminen, joka lauantai UTC khz. Viestipartiolainen 1/2015 Sivu 12
PARTIOBULLETIINI 1/2016
PARTIOBULLETIINI 1/2016 Toimituksen osoite: Harri Hartsa Hyvönen OH1GPS/OH6VM Lammenrannantie 5, 23930 Pyhämaa harry (at) oh6vm.org 040-3558455 Jamboree on the Air 2016 15.-16.10. 2016 Koska Viestipartiolaista
VIESTIPARTIOLAINEN Numero 1/2014
VIESTIPARTIOLAINEN Numero 1/2014 VIESTIPARTIOLAINEN (Entinen Radiopartiolainen) Numero 1/2014, 22. vuosikerta vt. PÄÄTOIMITTAJA Harri Hyvönen, puh. 045 2317038 AVUSTAJAT Allan Nurmi OH1FJK Reetta Mansikkaviita
Radioamatööritoimintaa ja radioyhteyksien pitoa partiolaisille. Janne Strang OH6LSL
Radioamatööritoimintaa ja radioyhteyksien pitoa partiolaisille Janne Strang OH6LSL 18.9.2017 Radioamatöörit mitä ne ovat? Radioamatööri on henkilö joka on suorittanut radioamatöörin pätevyystutkinnon.
LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA
LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19
PARTIOBULLETIINI 1/2015
PARTIOBULLETIINI 1/2015 Toimituksen osoite: Harri Hartsa Hyvönen OH1GPS/OH6VM Lammenrannantie 5, 23930 Pyhämaa harry (at) oh6vm.org 040-3558455 Tiedotus Viestipartiolaisille asioiden tiedottamisessa oli
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...
Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro
Eurojamboree 27.7.-6.8.2020 Gdansk, Puola Salla Grönlund ja Sakari Warro Mikä on Eurojamboree? -Eurojamboree on WAGGGS'n (partiotyttöjen maailmanliitto) ja WOSM'n (partiolaisten maailmanliitto) yhteistyössä
Radioamatöörikurssi 2016
Radioamatöörikurssi 2016 Polyteknikkojen Radiokerho Luento 1: Johdanto 2.11.2016 Otto, OH2EMQ, oh2emq@sral.fi Juha, OH2EAN, oh2ean@sral.fi 1 / 25 Illan aiheet Harrastuksen, kerhon ja liiton esittely Kurssin
Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden
Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden Ohjelmaryhmä Laura Kajala Ohjelmapäällikkö: Mika Kuusisto Nordic Co-operation, CPGS Varapäällikkö: JoRy-edustus leirillä, välittäjäyhteistyö, Suomi-pisteet Jaana
LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä
LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä
Julkaisija: Suomen Partiolaisten Viesti- ja Pelastuspalveluryhmä email: vipepa-ryhma@www.partio.fi www: http://www.partio.
Julkaisija: Suomen Partiolaisten Viesti- ja Pelastuspalveluryhmä email: vipepa-ryhma@www.partio.fi www: http://www.partio.fi/vipepa Sisällysluettelo Esipuhe... 3 Radiopuhelimet... 4 Lyhytaaltokuuntelu...
Suomen joukkueen Viestintä
Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro
AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN
AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN TAMMILEIRI XVII AARNIVALKEA SUDENPENTUJEN OMA PIIRILEIRI Seitsemästoista Tammileiri järjestetään kesäkuussa 6.-9. päivä Sauvon Ahtelassa Turun kaupungin leirikeskuksessa.
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
GOOGLE-SIVUSTOJEN KAÄ YTTOÄ OÄ NOTTO
GOOGLE-SIVUSTOJEN KAÄ YTTOÄ OÄ NOTTO Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry 09/2012 Tämän ohjeen avulla lippukuntanne voi luoda uudet nettisivut käyttäen valmista Google sivusto mallipohjaa. OHJE: Google
Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla
Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa
Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,
Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki
Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena
Kädessäsi on ensimmäinen Ilves 06 piirileirin lippukuntainfo.
Kädessäsi on ensimmäinen Ilves 06 piirileirin lippukuntainfo. Tämä infopaketti sisältää: Leirinjohtajan terveisiä Ilves 06 pähkinänkuoressa Tätä on Ilves 06: esimakua ohjelmasta, kansainvälisyydestä, huollosta
Uskomatonta ja ennenkokematonta:
Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen
Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut
Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.
Lahden Radioamatöörikerho ry. OH3AC news. Jäsenlehti 2 / 2007 PUHEENJOHTAJAN PALSTA
Lahden Radioamatöörikerho ry OH3AC news news * 1930 * Jäsenlehti 2 / 2007 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Vuoden ensimmäisessä hallituksen kokouksessa keskusteltiin mm. tulevista, ehkä jonkin verran merkittävistäkin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN
Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN TEKEMISEKSI ESIKOULUJEN PARTIOVIIKKO & KOULULAISTEN PARTIOSEIKKAILU PA RT I O.F I/PA RT I O S E I K KA I L U PA RT I O.F I/E S I KO U L U T TOIMITTANUT:
Radioamatöörikurssi 2017
Radioamatöörikurssi 2017 Polyteknikkojen Radiokerho Luento 1: Radioamatööritoiminnan esittely Radioamatöörimääräysten perusteet 31.10.2017 Tatu, OH2EAT, oh2eat@sral.fi Juha, OH2EAN, oh2ean@sral.fi Vilho,
Mesikämmen 2/2006 2/2006
Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:
ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0
Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle
Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018
Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen
Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA
100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA Rahaa lippukunnan toimintaan Partio saa osan Yhteisvastuukeräyksen tuotoista lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn Osa tästä rahasta jaetaan lippukunnille toimintaan,
KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA
KUVA Juha Mustonen KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA Koulutusta piireille SP:n yhteiskuntasuhdevaliokunta POHDITKO PROJEKTIN TAI MUUN HANKINNAN TOTEUTTAMISTA KUMPPANEIDEN TUELLA? MITÄ SINUN TULISI TIETÄÄ
TURVA 2003 Viestiliikenneharjoitus 07.06.2003
TURVA 2003 Viestiliikenneharjoitus 07.06.2003 OG1AL Taustaa Turva 2003 on lauantaina 7. kesäkuuta toteutettava radioamatöörien valtakunnallinen viestiliikenneharjoitus. Sen peruslähtökohtana on ajatus
Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry
1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut
PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset
PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski
SR ry. Jäsentiedote 2/2011
Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa
Tänään. Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia ja vanhoja asioita jäsenrekisteristä läpi
KUKSAN PERUSTEET Kankaanpää 10.2.2018 Lounais-Suomen Partiopiiri Jyri-Petteri Paloposki, jyri-petteri.paloposki@partio.f Marianna Lindeman, marianna.lindeman@partio.f Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella,
Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti
Pääkirjoitus Aarre on löydetty Särkiniemen Sanomat Virallinen leirilehti Nro.6 31.7.2011 Massiivinen iltanuotio jäi historiankirjoihin (ainakin e-hämyyn) yhtenä aikamme suurimmista partiotapahtumista.
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013. Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan!
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1/2013 Ilves13-piirileiri Evolla 25.7.-2.8.2013 Vielä ehdit mukaan! TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 43. vuosikerta JULKAISIJA Partiolippukunta Kalevan Karhut http://www.kalevankarhut.net
MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA
Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU
Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä
Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille OVOn tehopäivä 22.1.2017 OVON UUSILLA NETTISIVUILLA SOME- SISÄLLÖT OVAT ENTISTÄ NÄKYVÄMMÄSSÄ ROOLISSA OVOn some-kanavat Facebook Olarin Voimistelijat OVO Team OVO
SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019
SAMPO WEBINAARI Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019 OHJELMAN TUKEMINEN Leiriprojektin aikana lippukunnat saavat uusia ideoita toimintaansa tätä varten koottu
Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen
Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan
Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.
Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa
SUOMEN RADIOAMATÖÖRILIITTO RY SRAL kerhotietokysely Palautettava viimeistään
Palautettava viimeistään 5.5.2014. Älä kuitenkaan palauta, ennen kuin toimihenkilöt vuodelle 2014 on valittu. HUOM. kerhotietokyselyn palauttaminen vapauttaa kerhon jäsenmaksusta. Kerhotietokyselystä poimitaan
Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?
Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin
1 Rauno Vauramo OH6AYW
1 Rauno Vauramo OH6AYW Kurssit (K - liikenne ja määräykset ja T1 - radio- sekä sähkötekniikan perusteita) sijaitsevat Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijaportaalissa (Moodle-oppimisympäristö). K-modulin
TOP-jakso Isle of Wight saarella
TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä
Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista
Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman
Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset
Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset Vastauksia yhteensä 230 kpl Oletko: 194 86 % perusluokassa 32 42 % yleisluokassa Esiteltiin leiriyleisölle Räyskälässä 17.7.2010 Mitä seuraavista
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015
Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen
* 1930 * OH3AC NEWS. Lahden Radioamatöörikerho ry:n jäsenlehti 3/2009 PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA
OH3AC Jäsenkirje 3/2009 s. 1/6 * 1930 * OH3AC NEWS Lahden Radioamatöörikerho ry:n jäsenlehti 3/2009 PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA Lehden mennessä painoon ei PJ ollut asiaa... (toim.huom.) 73 DE Pekka OH3JMJ
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!
KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä
Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä
Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta)
15.3.2017 vj Oikeus: Jäsenrekisterinhoitaja Lippukunnanjohtaja Sihteeri Akela/Sampo (voivat lisätä huoltajan jäsenelle, mutta eivät voi luoda uutta) HUOLTAJAN LISÄÄMINEN Lippukunnat voi lisätä alaikäisille
Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä
KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO
Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus
Kilpailutyöskentely usean antennin järjestelmällä
SRAL:n Talvipäivät Aulangolla 21.-23.3.2003 Kilpailutyöskentely usean antennin järjestelmällä Jari Koski, OH6QU Johdanto Käytännön kokemuksia ja ripaus teoriaa kerrostettujen antennien sekä useaan suuntaan
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta
Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä
1 (6) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 15. päivänä heinäkuuta 2019 määrää 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun sähköisen viestinnän palveluista
MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit...
MAALISKUU 2019 Nyt saa onnitella! Ryskeelle on tällä hetkellä tulossa huimat 2122 henkilöä tehden siitä Järvi-Suomen Partiolaisten tähän saakka suurimman piirileirin, hyvä me! Tällä porukalla touhutaan
Toimintakertomus vuodelta 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten
1/08 karah k a.partio- km v.fi
KOUVOLAN METSÄVEIKKOJEN VIRALLINEN LIPPUKUNTALEHTI KA R A H K A SY K S Y 2008 1/08 karah k a.partio- km v.fi partio- km v.fi SIS Ä L M Y K S E T 1 Kansi 5 Järkäle 2 Sisälmykset + Toimitus 6 Pöperökorneri
Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin
Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio
KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI
KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI OLETHAN JUURI SINÄ TULOSSA TEMPUS18- LEIRILLE? Piirileiri kokoaa Pohjanmaan Partiolaiset aikamoiseen seikkailuun kesällä 2018. Leirille pääsevät osallistumaan kaikki ikäkaudet
Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?
Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä
Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero
Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön
OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA
A K E L A N OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA AKELAN OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA Tekstit: Ohjelmaryhmä, sudenpenturyhmä, Suvi Jaakkola Avustajat: Partiotalo Kuvitus: Annu Martelius Taitto:
10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975. oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun
10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975 oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun ollessa 54.Kerhon uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tapani 2BMV,varapuheenjohtajana jatkaa Onni 2ET, sihteerina
Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus
Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan
Keskustelun aiheet. 4m bandi meillä ja muualla Laitteet ja antennit Modet ja etenemismuodot Ohjelmia Linkkejä Kilpailuja OH3DP:n kokemuksia 2012
Johdanto Kerron 4m bandista yleisesti, meillä ja muualla Lopuksi omia kokemuksia kaudelta 2012 OH3DP v. 1976 -, QRT 1986-2006 QRV 4m:llä 18.4.2012 alkaen 102 #, 24 DXCC, 188 init, 29 OH 2 Keskustelun aiheet
INFO G-E junioreiden vanhemmille
INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän
Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?
Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu
Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta
Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin
Seuraa meitä somessa
Seuraa meitä somessa FACEBOOK: Lounais-Suomen partiopiiri INSTAGRAM: lspartiopiiri TWITTER: lspartiopiiri SNAPCHAT: lspartiopiiri Kun julkaiset omia partiokuviasi, muistathan tägit #lspartiopiiri ja #partioscout!
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012
ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne
Kokemuksia Unesco-projektista
Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia
TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos
TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje
Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan
Toimitus kiljukotka@tampereenkotkat.fi -Riippumaton edustaja. Ville Käkönen, idearikassihteeri -Tykkää meistä facebookissa!
2/1 5 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Perustettu 1920 Hämeenpuisto 14 F 33210 Tampere www.tampereenkotkat.fi Lippukunnanjohtaja Timo Nurmilo 040 045 3172 Johtajisto 2015: etunimi.sukunimi@tampereenkotkat.fi
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)
Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri
Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon
Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry
Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
Saarijärven Lossi 74/6 vuotta
Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt
LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla
LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 KILPAILUKUTSU Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän ole ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa.
Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun
Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?
Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:
TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme
Ham Spirit ei sammua saa!
Ham Spirit ei sammua saa! Suomen Radioamatööriliitto ry. Finnish Radio Amateur League Perustettu 1921 Turva 2003 Tampere 29.5.2003 09.30 Tilaisuuden avaus Jari, OH2BU, SRAL:n puheenjohtaja Pertti Tolonen,
HALLITUKSEN KOKOUS
1(5) Aika 21.8.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, lähti kohdassa 8 Jan Hjelt, hallituksen
Tervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
Radioamatöörikurssi 2016
Radioamatöörikurssi 2016 Modulaatiot Radioiden toiminta 8.11.2016 Tatu Peltola, OH2EAT 1 / 18 Modulaatiot Erilaisia tapoja lähettää tietoa radioaalloilla Esim. puhetta ei yleensä laiteta antenniin sellaisenaan
BIARRIZ
BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua