KIRJALLINEN KYSYMYS 722/2002 vp Kotikuntalain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Kotikuntalaki tuli voimaan 1.6.1994. Lakiin jäi kohta, jonka perusteella henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa "hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa." Lain 3 :n 2 kohdan määräyksistä on tullut rajoittava tekijä vammaisten palvelutaloissa sekä hoito- ja huoltolaitoksissa asuville. Lain määräykset rajoittavat muun muassa vammaisten ja vanhusten halua valita itsenäisesti kotikuntansa. Moni vammainen on vuosia asunut palvelukodissa ja haluaisi muuttaa kirjansa kyseiseen kuntaan. Tämä ei ole nykylainsäädännön mukaan mahdollista. On myös lukuisia tapauksia, joissa vanhus ei ole voinut muuttaa omaistensa lähelle toiselle paikkakunnalle, vaikka vanhus itse ja hänen läheisensä sitä haluavat. Onkin syytä poistaa laista rajoitukset, jotka estävät vanhuksia ja vammaisia itsenäisesti valitsemasta omaa asuinkuntaansa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä kotikuntalain 3 :n 2 kohdan poistamiseksi? Helsingissä 5 päivänä syyskuuta 2002 Pirkko Peltomo /sd Versio 2.1
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pirkko Peltomon /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 722/2002 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä kotikuntalain 3 :n 2 kohdan poistamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittaen seuraavaa: Henkilön kotikunta määräytyy kotikuntalaissa (201/1994) säädetyn pääsäännön mukaan tosiasiallisen asumisen perusteella. Lain 3 :ssä säädetään kotikunnan muuttumista koskevista rajoituksista. Henkilön kotikunta ei muutu 3 :n 2 kohdan mukaan, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu hoidosta tai huollosta sosiaalija terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa. Henkilön kotikunnalla on vaikutuksia moniin yksilön oikeuksiin. Kotikunnalla on lisäksi merkittäviä vaikutuksia myös julkisyhteisöihin, erityisesti kunnallistalouteen sen vuoksi, että kunnallisista palveluista ja niistä aiheutuvista kustannuksista vastaa pääsääntöisesti henkilön kotikunta. Kuntien saamat valtionosuudet määräytyvät olennaisilta osiltaan kuntien asukasluvun perusteella. Kunta on vastuussa muun muassa tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä oman kuntansa jäsenille. Jos esimerkiksi sairaan tai vammaisen henkilön hoidon tarve edellyttää laitoshoitoa, kunta voi järjestää hoidon toisen kunnan, kuntayhtymän, valtion tai yksityisen ylläpitämässä laitoksessa. Henkilön kotikunta sitoutuu tällöin korvaamaan laitoshoidon kustannukset laitosta ylläpitävälle yhteisölle. Kunnallisten palvelujen nykyinen henkilön kotikuntaa sidottu rahoitusjärjestelmä on mahdollistanut muun muassa laitospaikkojen tarjoamisen toisten kuntien asukkaille. Kunnalle säädetty palveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuu liittyy kotikuntalain 3 :n 2 kohdassa säädettyyn kotikunnan muuttumista koskevaan rajoitukseen. Kotikuntalain säätämistä koskeneen hallituksen esityksen (HE 104/1993 vp) eduskuntakäsittelyn yhteydessä kannettiin huolta lakiuudistuksen tasapainottamisesta niin, että siinä toisaalta otetaan riittävästi huomioon ihmisten perusvapaus valita asuinpaikkansa ja toisaalta turvataan sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus. Eduskuntakäsittelyssä katsottiin, että uudessa kotikuntalaissa voidaan säätää sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta joitakin kotikunnan valintaa rajoittavia seikkoja. Hallintovaliokunnan mietinnössä (HaVM 27/1993 vp) todetaan, että uudistuksen keskeisin tavoite on kyetä määrittelemään henkilön kotikunta siten, että se vastaa mahdollisimman hyvin aineellista totuutta eli henkilön tosiasiallista asumista tietyssä kunnassa. Valiokunnan mietinnöstä käy lisäksi ilmi, että laitoksissa asuvien vammaisten ja muista eri syistä annettavan hoidon tai huollon vuoksi tosiasiallista kotikuntaa vaihtaneiden henkilöiden osalta uudistuksen keskeisin tavoite jää toteutumatta tässä yhteydessä. Valiokunnan mukaan tulevaisuudessa olisi viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvien asemaa koskevaa muuta lainsäädäntöä tarpeen korjata siten, etteivät asuinpaikkaan liittyvät taloudelliset seikat tosiasiallisesti rajoittaisi uudistuksen päätavoitteen toteutumista. Kotikuntalain soveltamiseen liittyvän oikeuskäytännön mukaan kotikuntalain 3 :n 2 kohta ei ole rajoittanut sairaalassa tai hoitokodissa ole- 2
Ministerin vastaus KK 722/2002 vp Pirkko Peltomo /sd van henkilön kotikunnan muuttumista silloin, kun muuttoon on ollut pääasiassa muita syitä kuin hoidon saaminen. Tämä käy ilmi korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksistä. Päätöksen 2.7.1997 /1671 KHO:1997:67 mukaan jatkuvan sairaalahoidon tarpeessa olevan henkilön kotikunta oli kotikuntalain voimaantulon jälkeen se kunta, johon hänen perheensä muut jäsenet olivat muuttaneet ja jonka alueella olevaan sairaalaan hänet oli siirretty hoidettavaksi. Päätöksen 17.12.1996/3878 mukaan yksityisessä hoitokodissa asuneen vammautuneen henkilön kotikunta muuttui uuden hoitokodin sijaintikuntaan, koska asuminen uudessa hoitokodissa ei johtunut pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa, vaan siitä, että henkilöllä oli tarve asua uuden hoitokodin sijaintikunnassa asuvien lastensa läheisyydessä. Sisäasiainministeriö katsoo, että kotikuntalain 3 :n 2 kohdan poistamisella olisi merkittäviä vaikutuksia kuntien velvollisuutena olevan palveluiden järjestämis- ja rahoitusvastuun kannalta. Sairaiden ja vammaisten henkilöiden kotikunnan muuttumisen rajoittamiseen liittyviä ongelmia ei ole mahdollista poistaa yksittäisellä kotikuntalain säännöksen muutoksella, vaan tarvittavat lainsäädännön muutokset on selvitettävä kokonaisuutena ja laaja-alaisessa yhteistyössä eri intressitahojen kesken. Helsingissä 27 päivänä syyskuuta 2002 Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Pirkko Peltomo /sd undertecknade skriftliga spörsmål SS 722/2002 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att avlägsna 3 2 punkten från lagen om hemkommun? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Enligt huvudregeln i lagen om hemkommun (201/1994) bestäms en persons hemkommun på basis av hans verkliga boende. I 3 bestäms om begränsningar som gäller ändring av hemkommunen. Enligt 3 2 punkten ändras en persons hemkommun inte om han bor i en annan kommun på grund av vård eller omsorg vid en verksamhetsenhet inom social- och hälsovården eller annars under motsvarande förhållanden. En persons hemkommun inverkar på många av individens rättigheter. Offentliga samfund och i synnerhet den kommunala ekonomin påverkas dessutom i hög grad av hemkommunen till följd av att en persons hemkommun i regel svarar för de kommunala tjänsterna och kostnaderna för dessa. De statsandelar som kommunerna erhåller bestäms i väsentlig grad utgående från kommunernas invånarantal. Kommunen svarar bl.a. för anordnandet av erforderliga social- och hälsovårdstjänster för sina invånare. Om t.ex. vårdbehovet av en sjuk eller handikappad person förutsätter institutionsvård, kan kommunen ordna vården på en inrättning som drivs av en annan kommun, en samkommun, staten eller en privatperson. Personens hemkommun förbinder sig då att ersätta det samfund som driver inrättningen för kostnaderna för institutionsvården. Det nuvarande systemet för finansiering av kommunal service, som är bundet till en persons hemkommun, har bl.a. gjort det möjligt att erbjuda också invånare i andra kommuner platser för institutionsvård. Ansvaret för anordnande och finansiering av de tjänster som föreskrivs kommunen hänför sig till de begränsningar som gäller ändring av hemkommunen som det bestäms om i 3 2 punkten lagen om hemkommun. I samband med riksdagsbehandlingen av regeringens proposition som gällde stiftandet av lagen om hemkommun (RP 104/1993 rd) sågs det till att den reviderade lagen var balanserad så att man i lagen å ena sidan tillräckligt beaktar människornas grundläggande frihet att välja bostadsort och å andra sidan tryggar tillgången till social- och hälsovårdstjänster. Vid riksdagsbehandlingen ansågs det att man i den nya lagen om hemkommun när det gäller social- och hälsovårdstjänster kan bestämma om vissa omständigheter som begränsar valet av hemkommun. I förvaltningsutskottets betänkande (FvUB 27/1993 rd) konstateras att det som reformen framför allt bör ta fasta på är att kunna bestämma en persons hemkommun så att den så noggrant som möjligt stämmer överens med den materiella verkligheten, dvs. med att en person verkligen bor i en viss kommun i Finland. Av förvaltningsutskottets betänkande framgår dessutom att vad gäller handikappade som bor i institutioner och de som bytt sina faktiska bostadskommuner på grund av vård eller omsorg som ges av andra orsaker, går reformens centrala mål inte i uppfyllelse i detta sammanhang. Enligt förvaltningsutskottet bör den övriga lagstiftningen beträffande dem som hör till den sistnämnda gruppen i fram- 4
Ministerns svar KK 722/2002 vp Pirkko Peltomo /sd tiden korrigeras för att de ekonomiska faktorer som anknyter till boendeorten de facto inte skall hindra att reformens främsta mål går i uppfyllelse. Enligt den rättspraxis som hänför sig till tilllämpningen av lagen om hemkommun har 3 2 punkten i lagen om hemkommun inte begränsat ändringen av hemkommun för en person som är på sjukhus eller på ett vårdhem när motiven för flyttningen huvudsakligen varit andra än tillgången till vård. Detta framgår av högsta förvaltningsdomstolens prejudikat. Enligt beslutet 2.7.1997/1671 HFD:1997:67 var hemkommunen för en person i behov av sluten vård efter ikraftträdandet av lagen om hemkommun den kommun till vilken de övriga medlemmarna av personens familj hade flyttat och dit personen hade flyttats för vård på ett sjukhus. Enligt beslutet 17.12.1996/3878 ändrades hemkommunen för en invalidiserad person som bodde på ett privat vårdhem till den kommun där det nya vårdhemmet var beläget eftersom boendet på det nya vårdhemmet inte huvudsakligen kom sig av vården eller omsorgen vid verksamhetsenheten inom social- och hälsovården eller annars under motsvarande förhållanden utan av att personen ville bo i närheten av sina barn som bodde i den kommun där det nya vårdhemmet var beläget. Inrikesministeriet anser att avlägsnandet av 3 2 punkten i lagen om hemkommun skulle ha avsevärda verkningar i fråga om det ansvar för anordnande och finansiering av tjänster som hör till kommunerna. Det är inte möjligt att genom en enda ändring av en bestämmelse i lagen om hemkommun avlägsna de problem som gäller begränsningen av möjligheten för sjuka och handikappade personer att ändra hemkommun, utan man bör som en helhet och i ett övergripande samarbete med olika intressegrupper utreda vilka ändringar som behövs i lagstiftningen. Helsingfors den 27 september 2002 Region- och kommunminister Martti Korhonen 5