KYMIJOKILAAKSON MAISEMASELVITYS

KYMIJOKILAAKSON MAISEMASELVITYS MA-ARKKITEHDIT

Kymijokilaakson maisemaselvitys MA-arkkitehdit Taitto: MA-arkkitehdit, Paula Lonka Kuvat: Marja Mikkola ellei toisin mainita Pohjakartan Maanmittauslaitos, lupa nro xxx/myy/07. Aineiston kopiointi ilman Maanmittauslaitoksen lupaa kielletty. ISBN: ISSN: Helsinki 2007 Kannen kuva: Kymijoki Hurukselassa

KYMIJOKILAAKSON MAISEMASELVITYS 2007

SISÄLTÖ JOHDANTO 4 MAISEMASELVITYS 6 KALLIOPERÄ 6 MAAPERÄ 7 Moreenit 7 Harjut 7 Savikot 11 Eloperäiset maa-ainekset 11 KORKEUSSUHTEET 12 VESIOLOT 14 MAISEMARAKENNE 16 KYMIJOKILAAKSON HISTORIAA 18 Maiseman kehityshistoriasta 23 Vanhat kartat 23 MAISEMAN ARVOT JA ONGELMAT 36 Kulttuurimaiseman arvoista 36 Maisemakuva 37 Luonnonpiirteet 37 Kulttuuripiirteet 37 Kymijoen osayleiskaava ja maisema 37 Maiseman arvot 38 Kulttuurimaiseman vaalimisen haasteet 39 ALUEKUVAUKSET 42 1. Kyminsuu 42 2. Langinkoski-Lankila 44 3. Kyminlinna 45 4. Korkeakoski 46 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 48 6. Pitkä Kymi-Laajakoskenjärvi 49 7. Mikkolansaari-Pernoo 50 8. Metsäkymi, Ahvionkosket, Kultaankosket 51 9. Huruksela 52 10. Suurjoki 54 LÄHDELUETTELO 56 2

Myllykoski Pernoossa. 3

JOHDANTO Kymijokilaakso muodostaa historiallisen, maisemallisen ja toiminnallisen, mereltä syvälle sisämaahan jatkuvan maisemakokonaisuuden. Pitkä historia, monimuotoinen ja komea luonto sekä omintakeinen, hoidettu kulttuuriympäristö tekevät Kymijokilaaksosta arvokkaan koko Suomen mittakaavassa. Kymijokilaakson eteläosa onkin yksi valtioneuvoston vahvistamista valtakunnallisesti arvokkaista kulttuurimaisemakokonaisuuksista, joka on kuitenkin valitettavan vähän tunnettu. Kymijokilakson maisemaselvitys on ladittu Kotkan kaupungin toimeksiannosta Kymijoen osayleiskaavatyön pohjaksi. Työn tärkein, kaavan ratkaisuihin vaikuttava osa on maiseman arvoalueiden määrittely, joka on tehty karttatyönä osayleiskaavatyön alkuvaiheessa. Työn yhteydessä järjestettiin asianosaisille suunnattu tiedotustilaisuus ennen työn aloittamista sekä kyläillat Hurukselassa,, Jäppilässä ja Laajakoskella. Luonnosvaiheessa yleiskaavatyöhön liittyvässä seminaarissa esiteltiin myös maisemaselvityksen alustavia tuloksia. Maisemaselvityksen on laatinut MA-arkkitehdit. Toimistossa työstä ovat vastanneet maisema-arkkitehdit Paula Lonka ja Marja Mikkola. Näkymä Hurukselasta. 4

5

MAISEMASELVITYS KALLIOPERÄ Kymijokilaakson kallioperä koostuu rapakivigraniitin erilaisista muunnoksista, jotka kuuluvat Kaakkois-Suomen eli Viipurin laajaan rapakivimassiiviin. Yleisin täällä esiintyvä muunnos on viborgiitti, jota sanotaan tyypilliseksi rapakiveksi. Rapakivet ovat kallioperämme nuorimpia graniitteja ja lisäksi suunnittumattomia, mikä näkyykin eri kivilajien esiintymistä ilmaisevan karttakuvan kivilajien muodoissa laajalle levittäytyvät kivilajit eivät suuntaudu selkeästi tiettyyn suuntaan ja lisäksi ne muodostavat selkeäpiirteiset rajat suhteessa toisiinsa. Suurin osa Kymijoenlaakososta on viborgiittia, jossa esiintyy tiuhassa suuria pyöreitä plagioklaasimanttelin ympäröimiä kalimaasälpäovoideja. Tummaa viborgiittia esiintyy rapakivialueen luoteis- ja eteläosissa, Kyminjokilaaksossa Hovinsaari-Lankila-Karhuvuori akselilla. Tummaa viborgiittia ei tavata lainkaan massiivin keskiosassa. Väriltään vaaleanpunaista pyterliittiä on monina tavallisimmin 3-20 km:n läpimittaisina massoina rapakivimassiivin eri osissa. Karttakuvassa pyterliittiä tavataan Kymijokilaakson reunamilla laajoina massoina aina rannikolta Muhjärvelle asti. Pernoosta Kyntösuolle tavataan tasarakeista rapakivigraniittia, joka erottuu viborgiitista ympäristöään nuorempana pahkuna. Myös Karhulan alueen ns. Kymin graniittipahku on ympäristöään nuorempi ja erottuu vaaleanharmaana topaasipitoisena rapakivenä muista kivilajeista. Rapakivimagmaa on tunkeutunut useassa eri vaiheessa svekokarelidiseen kallioperään, joka koostuu erilaisista liuskeista, gneisseistä ja syväkivistä. Rapakiven kontaktit sivukiveä vasten ovat terävät ja ne leikkaavat ympäröivän peruskallion rakenteita. Kymijoen varrella on paikoin rapakivialueelle tyypillisiä pystysuoria kallioseinämiä. Hurukselassa matalien kalliokilpien silokalliot luovat pihapiireille omaleimaisen ilmeen. Siirtolohkareet ovat jääkauden jättämä muisto maisemaan. Koskipaikkoihin kertynyt runsas louhikko on lähistön rapakiveä. 6

Rapakivialueelle ovat ominaisia jyrkät 5 10 m korkeat rinteet ja seinämät. Ne antavat maaston pienille piirteille vaihtelua ja tekevät alueen mäkiseksi ja kumpuilevaksi. Varsinkin alueen itäosassa, jossa kalliopaljastumia on runsaasti ja moreeniesiintymiä vähän, tämä tulee selvästi näkyviin. Paljastuneiden rapakivikallioiden pintaosat ovat erityisen alttiita ulkoisten voimien vaikutukselle. Jää, vesi, tuuli, kasvillisuus ja lämpötilojen vaihtelut murentavat niitä. Alueella tavataankin laajoja mäntymetsää kasvavia moroutuneita rapakivikallioita. Helposti rapautuvan kallioperän lukuisiin murtumakohtin ja halkeamiin on kohdistunut kulutusta mannerjäätikön vetäytyessä. Tämä näkyy maisemassa murroslaaksojen jyrkkinä rinteinä ja jokien suuntauksena. Metsäselänteillä esiintyy komeita kallioseinämiä ja lohjenneita graniittijärkäleitä, kalliolouhikkoa. Alueen kosket ovat usein louhikkoisia. Kymijokilaakson tyypillinen kallioperän piirre on loivat kalliokilvet. Parhaiten ne ovat nähtävissä Hurukselassa, mutta niitä on etelämpänäkin Kymijokivarressa, ja mm. Kultaankoskessa, missä niitä hyödynnetään matkailuvalttina järjestämällä koskiuintia. MAAPERÄ Rapakivikumpujen väliset notkelmat ovat harjumuodostumaan liittyvien rantakerrostumien tai savimaalajien peitossa. Laajoja savitasanteita leviää Kymijoen molemmin puolin. Tasaisia savikoita, lievästi kumpuilevia moreenialueita ja niiden välisiä laajoja suoalueita on runsaasti erityisesti selvitysalueen pohjoisosassa. Hitaan maankohoamisen seurauksena maaperän pintaosat ovat sekä huuhtoutuneet että lajittuneet pitkällä aikavälillä. Harjujaksot, jotka ulottuvat monin paikoin saaristoon asti, muodostavat kauniita hietikoita nykyiselle rantaviivalle. Myös Itämeren varhaisemmat vedenpinnan vaihtelut ovat tasoitelleet ja kerrostaneet glasifluviaalista materiaalia. Näin on syntynyt soraisia ja hiekkaisia rantakerrostumia. Moreenit Moreenia on jokilaakson reunaselänteillä ja mäkien rinteillä. Se myötäilee ohuena kerrostumana kallioperän muotoja. Ylimmät kalliot ovat jääkauden jälkeisten vesivaiheiden avoimiksi huuhtomia kalliopaljastumia. Karttakuvan alue on loivapiirteistä, mutta runsaasti kumpuilevaa moreenimaastoa, jossa kumpujen väliset alueet ovat saven ja turvekerrostumien peitossa. Alueen moreenin kasaantumismuodostumilla ei ole selvää suuntausta. Moreenin sisältämän runsaan rapakiviaineksen rapautumisen johdosta alueen moreeni poikkeaa Suomessa yleensä esiintyvästä normaalista moreenista. Karttakuvan alueella moreeneissa esiintyy jopa kuutiometrin kokoisia täysin moroutuneita rapakivilohkareita. Alueen länsiosan laajahkot moreeniesiintymät ovat pinnaltaan louhikkoisia. Harjut Harjut ovat alueen näkyvimpiä jäätikköjokien kasaamia muodostumia. Niiden suunta on karttakuvan alueella suunnilleen luoteesta kaakkoon. Rannikon läheisyydessä harjut ovat monin paikoin levinneet rantakerrostumiksi. Kymijokilaaksoa seurailee kapealakinen ja katkeileva harjujakso, joka tyypilliseen tapaan polveilee jokilaakson reunalla. Laajakoskelta Kyminlinnaan ulottuva harju on kallioiden ja Kymijoen katkoma sekä savikkojen reunustama muodostuma. Harjujaksossa on runsaasti pieniä soranottamoita, joista osa on jo vanhoja ja pohjaveden täyttämiä. Pyykinkosken harjulla ja eteläisemmällä Mäntymäellä on luonnollisia harjun hiekkatörmiä. Katkeileva harjujakso näkyy Pernoon alueella korkeampina hiekkakumpareina ja levinneinä rantahietikoina Kymijoen rannassa. Hurukselassa harjua ei paikoin tasaisessa ympäristössä paljaalla silmällä erota vain vanhin asutus on osannut hakeutua hiekkaisen harjun edulliselle, lämpimälle maaperälle. Paikoin harju nousee silmin erottuvaksi kumpareeksi hietaliepeensä tukemana. 7

HURUKSELA PERNOO LAAJAKOSKI JÄPPILÄ KORKEAKOSKI KURITTULA PARIKKA KARHULA KYMINLINNA JUMALNIEMI HOVINSAARI KOTKANSAARI Kymijokilaakson rantatasot jääkauden jälkeisenä aikana. 8

HURUKSELA PERNOO LAAJAKOSKI JÄPPILÄ KORKEAKOSKI KURITTULA PARIKKA KARHULA KYMINLINNA JUMALNIEMI HOVINSAARI KOTKANSAARI Kymijokilaakson kallioperäkartta. Lähde: Geologian tutkimuslaitos. 9

HURUKSELA PERNOO LAAJAKOSKI JÄPPILÄ KORKEAKOSKI KURITTULA PARIKKA KYMINLINNA Kymijokilaakson maaperäkartta. Lähde: Geologian tutkimuslaitos. 10

Savikot Kymijokilaakson savikot moreenikumpareiden välissä ovat usein pienipiirteisiä, metsäisten kumpujen reunustamia alavia viljelypeltoja. Laajemmat savikot ja hiesusavet sijoittuvat joen itäpuolelle Laajakosken alueelle joen ja kallioselänteiden väliin. Myös Hurukselan laajimmat peltoalueet ovat savi- ja hiesumaita. Eloperäiset maa-ainekset Karttakuvan alue kuuluu lähinnä Saimaan ja Päijänteen vesistöjen ja Suomenlahden yleensä heikosti soistuneeseen välimaastoon, ns. Rannikko-Suomen kermikeidasalueeseen. Saraturpeen ympäröimät rahkaturvealueet voivat muodostaa kuitekin paikallisesti suuriakin kokonaisuuksia moreeniselänteiden väliin alavemmille alueille, mutta myös korkeampienkin selänteiden keskelle painaumiin. Kymijoen itäpuolella sijaitseva Nälkäsuo on 300 ha laajuinen ja rakenteeltaan kilpimäisten ja laakeiden keidassoiden välimuoto. Näkymä Anjalankosken suunnasta kohti Hurukselaa. Pellot ovat matalia ja tasaisia, niille nousee helposti tulvia. Haapasenjokeen on rakennettu patoja tulvia estämään. Kymijokivarren alavilla vanhoilla tulva-alueilla, kuten Pernoossa,, on ravinteista liejua osittain saveen sekoittuneena. Myös rahkaturvealueita löytyy aivan Kymijoen rannalta Laajakosken alueelta. Suurempia saraturvealueita on Karjasaaren pohjoisosassa sekä Koivusaaren lähettyvillä Kymijoen länsipuolella. Ilmakuva Hurukselasta. Vasemmalla Hirvenjoki, oikealla Takajoki. Taustalla selänteen reunassa Hurukselan vanhaa kyläasutusta. Lentokuva Vallas Oy. 11

KORKEUSSUHTEET Karttakuvan aluetta luonnehtii maaston loivahko nousu Suomenlahden rannikolta kohti sisämaata. Kymijoki on uurtanut uomansa laaksoon ja hallitsee aluetta monine suuhaaroineen. Runsaat saaret, syvät lahdet ja pitkät niemet antavat leimansa matalalle rannikkoalueelle. Noin 10 km:n levyinen rannikkovyöhyke on lähes kauttaaltaan 0-20 m:n korkeudella merenpinnasta. Kymijoen länsipuolella jäädään korkeussuhteissa 20-40 m:n tienoille, kun taas itäpuolella on enemmän myös 60-80 m:n luokkaan kuuluvaa maata. Karttakuvan korkeimmat kohdat sijoittuvat Kyminjoen itäpuolelle, Ohrakankaan lentokentän tienoille, sekä siitä itään kunnanrajan reunaan. Alueen järvistä Laajakoskenjärvi on 14,1 m ja Muhjärvi 21 m korkeudella merenpinnasta.. Kuusisaaren pellot liittyvät pienipiirteiseen Hurukselan maisemaan. Anjalankosken puolella pellot ovat laakeita tasankoja. Maisemalliseti komeita jyrkänteitä Kymijokilaaksossa on mm. Lustikallio Kuovinkoskella, Korkeakosken kalliot sekä laaja selännealue Kierikkalan ja Kalliokosken alueella. Korkeampina hiekkajyrkänteinä Kymijokeen laskevat Pernoon Mäntymäen harjukumpare ja Laajakosken harjun osa. Näkymä Lustikalliolta Kuovinkoskelle. Metsä-Kymin kallioisilta mäiltä avautuu komeita näkymiä joelle ja lähiympäristöön. Pernoossa maisema monipuolistuu. Harju- ja moreenimäet antavat sille muotoa ja ilmeikkyyttä, jota kyläasutus on hyödyntänyt. Kylässä on runsaasti myös arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä. Lentokuva Vallas Oy. 12

Kymijokilaakson korkotasokartta. 13

VESIOLOT Varsinainen Kymijoki alkaa Päijänteen kaakkoisosasta, Asikkalan kunnasta sijaitsevasta Kalkkisesta, josta matkaa merelle Ahvenkosken lahteen kertyy noin 203 kilometriä ja putoamiskorkeutta noin 78,5 metriä. Koko valuma-alueen pintaala on yhteensä 37 107 neliökilometriä. Hurukselasta mereen Kymijoki virtaa lähes järvettömänä, lukuun ottamatta Muhjärveä ja Laajakosken järveä, eikä siihen liity myöskään merkittäviä sivuhaaroja. Ennen saapumistaan mereen joki haarautuu Pernoon yläpuolella kahteen päähaaraan, joista itäinen eli Pernoon haara laskee mereen Kotkan kaupungin kohdalla ja läntinen Hirvikosken haara Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla Ahvenkosken lahteen. Itäinen haara jakautuu vielä Parikan kohdalla kahteen osaan, Korkeakosken ja Langinkosken haaroihin ja näistä läntinen edelleen kahteen osaan, itäiseen Huumanhaaraan ja läntiseen Langinkoskenhaaraan. Kymijoen veden laatua heikentävät asutuksen ja teollisuuden jätevedet sekä maatalouden hajakuormitus. Etenkin teollisuus on vuosikymmeniä laskenut jokeen myrkyllisiä jätteitä, jotka ovat kerrostuneet joen pohjaan ja mereen jokisuun edustalle. Alueen pohjavesien erikoispiirteenä on normaalia selvästi suurempi fluoripitoisuus. Fluoripitoisuus on peräisin rapakivigraniittisesta kallioperästä, josta liukenee tietty määrä fluoria erityisen helposti. Kotkan, Karhulan ja Kymin asutuskeskusten välittömässä läheisyydessä saadaan vain niukasti pohjavettä. Kymijoen itäpuoliset hiekkakankaatkaan eivät ole osoittautuneet hyviksi pohjavesialueiksi, sillä korkealle kallioalustalle kasaantuneet kerrostumat ovat vain muutaman metrin paksuisia ja sisältävät paikoin huonosti lajittunutta ainesta. Kymijoen vesistön käyttömuodoista tärkein on vesivoiman käyttö. Kymijoen varrella on yhteensä 13 vesivoimalaitosta, joista ensimmäiset rakennettiin jo 1800-luvun lopulla. Huomattavimmat vapaana virtaavat kosket ovat Ahvionkosket sekä Pernoonkosket. Kymijoessa on suoritettu tulvien torjumiseksi perkauksia vuonna 1929 Laajakoskessa, Susikoskessa, Ahvionkoskessa ja Kultainkoskessa. Myöhemmin perattiin myös Pernoonkoskia. Uittoa on Kymijoessa harjoitettu jo yli kahdensadan vuoden ajan. Korkeakosken saha on ollut toiminnassa jo ennen isoavihaa ja se uusittiin 1720-luvulla. Kymijokivarressa oli 1700- luvun lopussa useita sahoja ja tällöin oli myös Kymijoessa tapahtuva uitto huomattavan vilkasta. Joen Kuusankosken yläpuolisessa osassa uitto loppui vuonna 2002 ja Kuusankosken alapuolella jo vuonna 1966. Kymijoen rannoille Kuusankoskelta Kotkaan on aikojen myötä sijoittunut myös runsaasti puunjalostusteollisuutta, jonka prosessivesilähteenä vesistö toimii. Kotkan edustan kolme joenhaaraa ovat Kymijoen merkittävät lohikalojen kalastuskohteet. Kalastus keskittyy länsipuolen Langinkoskenhaaraan ja idänpuoleiseen Korkeakoskenhaaraan. Langinkoskella lohta on kalastettu jo kaksisataa vuotta ja kuuluisin pyytäjä on ollut Venäjän keisari Aleksanteri III. Rantamaisema on harvinaisen vaihtelevaa kulttuurimaisemaa ja luontoa; peltoja, vanhoja maatiloja, harjukumpareita ja metsäselänteitä. Kuvassa Laajakosken harjun törmää. Kymijoen koskiosuudet pysyvät jäättöminä talvellakin. 14

HURUKSELA PERNOO LAAJAKOSKI JÄPPILÄ KORKEAKOSKI KURITTULA PARIKKA KARHULA KYMINLINNA JUMALNIEMI HOVINSAARI KOTKANSAARI Kymijokilaakson vesiolosuhteet. 15

MAISEMARAKENNE Kymijokilaakson kulttuurimaisema edustaa eteläisen viljelyseudun ja kaakkoisen viljelyseudun poikkeuksellisen laajapiirteistä ja samalla vaihtelevaa viljelymaisemaa. Alueen pitkää asutushistoriaa kuvastaa muun muassa kivikaudelta peräisin olevat asuinpaikat. Viljavat joelle viettävät savikot on otettu viljelyyn jo varhain. Vanha asutus sijaitsee useimmiten perinteisillä paikoilla: loivilla kumpareilla ja selänteiden reunoissa metsänrajassa. Jokilaaksoa seuraileva katkeileva harjuketju ja moreenimäkien rinteet ja liepeet ovatkin tarjonneet hyviä asuinpaikkoja jo varhain. Maisema-alue koostuu erilaisista maisematyypeistä aina Kotkansaareen syntyneestä merellisestä kaupungista Muhjärven ympäristön laajoihin tasankomaisemiin. Joki halkoo etenkin selvitysalueen yläjuoksulla varsin tasaisia maita; koko matkalla on savikoita, jotka ovat laajimmillaan Muhjärven ympäristössä ja Laajakoskella. Tasangot on usein otettu viljelykäyttöön vasta suhteellisen myöhään, sillä kosteuden vuoksi niitä hyödynnettiin alkuun niittyinä. Tasankojen tuntumassa asutus on sijoittunut yleensä vasta 1900-luvun puolella ja etenkin sodan jälkeen rintamamiesasutuksena yksittäisiksi pisteiksi alavien maiden reunamille. Hurukselan maisema on erityinen yhdistelmä saaristolaismaisemaa ja jokimaisemaa: Kymijoen haarat jakavat kylän moneksi erilliseksi saareksi. Kilpimäiset kalliot ja vanhat puiset pihapiirit saavat maisematyypin muistuttamaan Kotkan edustan saaristolaismaisemaa. Kymijoen alajuoksun jokihaaroja luonnehtivat paikoin pienipiirteiset, vanhat viljelyalueet. Alajuoksulla on pääasiassa kumpuilevia kallioisia moreenimäkiä, joiden yhteyteen asutus on yleensä sijoittunut. Talot sijaitsevat pienten mäkien päällä, mäkiketjujen satuloissa tai laajempien selänteiden reunoilla. Kymijokilaaksossa maisema on suuntautunut pääosin luoteesta kaakkoon, mikä vastaa jäätikön virtaussuuntaa. Jäätikkö on virratessaan yleensä vahvistanut virtaussuunnan mukaisia muotoja. Kymijokilaaksossa maiseman muodoston perusrungon ovat asettaneet kallioperän korkeussuhteet, jotka ovat tällä alueella rapautuvan kallioperän johdosta suhteellisen matalia. Korkeimmat mäet sijaitsevat Jumalniemestä Korkeakosken ja Kierikkalan kautta luoteeseen Laajakosken itäpuolelle jatkuvana ketjuna, joka toimii jokilaakson maisemallisena selkärankana ja taustana. Laakson suuntaus on miltei kohtisuora lounaasta puhaltavaan vallitsevaan tuuleen nähden. Lisäksi metsäiset selänteet katkovat laaksoa ja heikentävät laakson suuntaisten tuulien voimakkuutta. Toisaalta taas laaksoa kapeaksi puristavien selänteiden kohdalla tuuli voimistuu paikallisesti. Ilmastollisesti Kymijokilaakso onkin pienipiirteisyytensä ja suuntautuneisuutensa ansiosta suhteellisen edullinen. Kulttuurimaiseman ydin on Kymijoki, joka paikoin laajenee järvialtaiksi ja paikoin jakautuu moniksi haaroiksi. Hurukselassa hyvin säilynyttä ja perinteistä kyläkuvaa elävöittävät useat Kymijoen vanhat uomat. Eteläosassa jokien haarat muodostavat toistuvan tyyppistä, pienipiirteistä maisemaa. Vaihtelevuutta maisemaan tuovat koskiset jokiosuudet. Rakentamattomat kosket ovat koskiensuojelulailla rauhoitettuja. Kymijokea myötäilevä katkeileva harjumuodostuma näkyy selkeimmin Hurukselan hautausmaan kohdalla ja Laajakoskella sekä Pernoossa Kymijoen rannassa. Jokivartta seurailevat maantiet ovat suurelta osin säilyttäneet maastoa myötäilevät linjauksensa. Savisilta jokilaaksoilta kohoavat moreenikumpareet tarjoavat hyvän rakennusmaan. Selännemetsät suojaavat tuulilta. Näkymä Hurukselaan Koivusaaren suunnasta. 16

Kymijokilaakson maisemarakenne. 17

KYMIJOKILAAKSON HISTORIAA Kymenlaaksoa ja Kymijokea on pidetty eräänlaisena rajaseutuna jo muinoin; joessa kulki hämäläisten ja karjalaisten välinen heimoraja, sitä pitkin on kulkenut lääninraja, ja se on ollut idän ja lännen valtakuntien välinen erottava tekijä. Nykyäänkin Kymijokea pitkin kulkee Kotkan ja Anjalankosken välinen kunnanraja Koivusaaresta pohjoiseen. Kymijoki on myös yhdistäjä, joka on ruokkinut vuosisatoja laakson asukkaat ja sen varrella on vieläkin joen vesivoimaa hyödyntäviä teollisuusaloja. Kymijoki pysyi erämaavirtana aina 1100 1200-lukujen vaihteeseen saakka, josta lähtien laakson varsinaisen asuttamisen voidaan katsoa alkaneen. Eteläisessä Suomessa ainutlaatuisen runsaiden Kymijoen lohi- ja siika-apajien äärelle saapui väkeä ympäröiviltä seuduilta sekä Ruotsista ja Saksasta saakka. Joki tarjosi mahdollisuuden kaupankäyntiin, joten sen rannoille syntyi nopeasti vakituista asutusta. Joen vesistön tärkeimmäksi käyttömuodoksi nousi pian kuitenkin vesivoiman käyttö. Jo 1500-luvulta lähtien Kymijokea alettiin hyödyntää sahateollisuuden toimesta. 1800-luvulle asti Kymijoki virtasi kuitenkin vapaasti, kunnes joki 1860-luvulla avautui tukinuitolle ja sen varsille päästiin perustamaan höyrysahoja. Kymijoen koskia perattiin ja padottiin tukinuiton helpottamiseksi ja uusia uomia kaivettiin. Nämä jäljet ovat yhä edelleen havaittavissa Kymijoen rannoilla. Höyrysahat ovat muuttuneet suuriksi tehtaiksi, mutta myös osa vanhempaa rakennuskantaa on säilynyt muistona puuteollisuuden kulta-ajoista. Sota on kuormittanut useaan otteeseen Kymijoen laaksoa. Vuonna 1743 Venäjän ja Ruotsin valtakuntien välinen raja siirtyi Kymijokeen. Lähes 70 vuotta Kymijoki erotti laakson asukkaat toisistaan ja pian muodostuikin käsitteeksi ruotsin Korkeakosken historiallinen teollisuusalue on yhä aktiivisessa käytössä. Kosken ympäristön teollisuusalueilla on jäljellä myös tehdastyöväestön vahaa asutusta, etenkin Kierikkalassa ja Kalliokoskella. puoli ja venäjän puoli. Suomen sodassa (v. 1808-1809) alue joutui kokonaan Venäjän haltuun, mutta kun autonominen Suomi ja Venäjän puolelle kuulunut vanha Suomi vuonna 1812 yhdistettiin, jäi Kymijoki enää läänien väliseksi rajaksi. Kymen läänin syntyessä vuonna 1949 joen merkitys suurempana rajana päättyi. Koskivoiman valjastamista ja kalaportaat Koivukoskella. Vanhan myllyn jäänteitä Kyminkartanon rannassa. 18

Kyminkartano oli keskiaikainen suurtila, joka toimi kuninkaankartanona aina 1600-luvulle asti. Kyminkartano sijaitsee maisemallisesti arvokkaalla paikalla Kyminjoen ja siitä erkanevan Huumanhaaran rajaamalla niemellä. Kyminlinnan ensimmäinen maalinnoitus rakennettiin 1791-92 sulkemaan Ruotsin puolelta Haminaan ja Viipuriin johtavan tien joenylityspaikkoja. Suuri Rantatie kulki pitkään linnoituksen halki. Aleksanteri III:n toivomuksesta Langinkosken varrelle rakennettiin keisarillinen kalastusmaja romanttisine hirsiseinineen, talousrakennuksineen ja pieni kappeli vuonna 1889. Karhulanniemen teollistuminen alkoi 1874. Teollisuusrakennusten lisäksi arvokkaan kokonaisuutensa muodostivat myös työntekijöiden asuntoalueet sekä Karhulan kartano ympäristöineen. 19

20 Ote Kuninkaan kartasta. Mittaus vuosilta 1783-84. Lähde: Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805.

Ote venäläisestä topografikartasta 1800-luvun lopusta. Maanmittauslaitoksen kartta-arkisto. 21

Ote topografisesta kartasta 1946-1947. Maanmittauslaitoksen kartta-arkisto. 22

Maiseman kehityshistoriasta Arvokasta kulttuurimaisemaa ilmentää näihin aikoihin asti säilynyt kypsynyt maisemakuva. Sen pystyy havaitsemaan alueella liikkuessaan. Kun kartalle merkitsee maastotarkastelun perusteella arvokkaimman kulttuurimaiseman rajoja, ne ovat usein samoja kuin vanhojen karttojen viljely- ja kylämaisemat tai vanhat teollisuusympäristöt. Nykymaisemassa on oikeastaan sisällä kaksi erilaista kulttuurimaisemaa. Vanhin kulttuurimaiseman osa, esihistoria, on jättänyt herkkiä merkkejä maisemaan. Osa niistä on näkyviä, osa näkymättömissä maan sisällä. Esihistorialliset asuin- ja hautapaikat ovat usein kätkössä maan pinnan alla ja siksi vaikeita löytää. Osittain tieto esihistoriallisesta elämästä pohjautuu näkyvien, usein monumentaalistenkin muinaisjäännösten kuten hautaröykkiöiden, linnavuorien tai kiviraunioiden tuntemiseen. Varhaisen viljelyn, tulen käytön ja raivattujen peltojen jäljet ovat vaikeammin löydettävissä ja vaativat arkeologisia tutkimuksia. Osa esihistoriasta on kuitenkin tavoittamattomissa jo varhaisen viljelyn tai asutuksen muokkaamana ja etenkin tehostuneen maatalouden ja taajaasutuksen kehityttyä. Kasvillisuuskin voi olla osoitus ihmisen vaikutuksesta alueella. Mikäli olosuhteet vaihtuvat, vaihtuvat kasvilajitkin hyvin nopeasti. Vähitellen maiseman herkimmät osat muuttuvat, sen historiallinen syvyys vähenee ja muuttuu vaikeammin ymmärrettäväksi. Uudempi maiseman historia alkaa 1500-luvulta, jolloin vanhimmat talot olivat jo asettuneet paikoilleen. Kuninkaan kartasto kuvastaa 1700-luvun lopun maisemaa, joka on ilmeisesti vakiintunut kartan osoittaman mukaiseksi jo pitkään ennen sen piirtämisajankohtaa. Viljelymaisema Maisema muuttui hitaasti 1700-luvulta 1950-luvulle. Peltoja raivattiin lisää asutuksen lisääntymisen myötä ja vanhat niityt muutettiin viljellyiksi pelloiksi. Myös järviä kuivatettiin ja muutettiin viljelymaaksi, vaikka Kymijoen varren Laajakoskenjärvi on ilmeisesti supistunut luonnostaan joen mukanaan tuoman maamassan, maankohoamisen ja rehevöitymisen vuoksi aiemmasta joen lahdekkeesta ruovikkoiseksi järveksi. Kylämaisema Isojako vaikutti kylärakenteeseen, kun taloja siirrettiin hajalleen entisistä ryhmäkylistä, vaikka vanhoille kylätonteillekin yleensä jäi taloja. Kymijokivarren vanhat kylätontit ovat havaittavissa Kuninkaan kartassa. Niiden paikalla on edelleenkin arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä mm. Sutelassa, Eskolassa, Parikassa, Kuritussa, Jäppilässä, Laajakoskella, Pernoossa ja Hurukselassa. Teollisuusmaisema Varhainen teollisuus kehittyi vähitellen. Kallioperässä oleva tasoero on ollut taloudellisesti hyödynnettävä ja arvokas maiseman ominaisuus. Korkeakosken länsirannalle perustettiinkin jo vuosina 1563-64 vesisaha, joka oli alun perin Kyminkartanon omistuksessa. Saha on tuhoutunut useaan otteeseen sodissa ja tulipalossa. Kosken vesivoima on pysynyt pääomana, jota hyödynsivät myöhemmin voimalaitos ja A.Ahlström Oy:n tehtaat. Vanha tiestö ja sen suhde maisemaan Vanhat tiet seurailevat mäkien alarinteitä ja ylittävät alavat ja routivat savikot yleensä mahdollisimman lyhyesti tai kulkevat savikoilla kumpareelta kumpareelle vankkaa pohjaa etsien. Kymijokilaakson vanhimpia teitä ovat laakson poikki Turusta Viipuriin johtanut valtakunnallinen päätie, Suuri rantatie ja paikalliset Kymijoen rantoja seurailleet tiet. Suuren rantatien linja on Kymijokilaaksossa miltei kokonaan kadonnut asutuksen laajentumisen ja uuden päätiestön rakentamisen myötä. Kymijoen länsirannalla kulkeva tie on ilmeisesti suurimmaksi osaksi vanhalla linjallaan, vaikka tietä onkin ilmeisesti paikoin oiottu. Myös Kymijoen itärannan tie näkyy 1800-luvun lopun kartassa nykyisellä paikallaan. Vanhat kartat Edellisillä sivuilla on kooste vanhoista karttaesityksistä Kymijokilaakson alueelta. Kuninkaan kartaston mittaus on tehty vuosina 1783-84. Kartasto on laadittu aikoinaan sotatarkoituksiin Ruotsin kuningas Kustaa III:n toimesta. Kartta esittää Kymijokivartta vain joen itäisimpään haaraan asti, vaikka valtakuntien raja oli Kymijoen länsihaarassa ja tämäkin alue kuului tuolloin Venäjään. Venäläinen topografikartta on 1800-luvun lopulta. Karttasarja on mustavalkoinen, piirtomittakaava on sascheneissa ja metrisenä noin 1:42 000. Kartasta ilmenevät vanha tiestö, vanhat pellot, asutus ja metsät korkeuskäyrineen. Samaan aikaan laadittiin samaan mittaukseen perustuva ns. Senaatin kartta 1:21 000. Kartan värilliset kopiot ovat Suomessa sotaarkistossa. Suomalainen, ensimmäiseen ilmakuvaukseen perustuva topografikartta 1940-luvulta on erinomainen kulttuurimaiseman kypsintä vaihetta kuvaava kartta. Kartat on laadittu puolustushallinnon tarpeisiin ja niitä on pääasiassa rajan tuntumasta sekä varuskuntapaikkakunnilta. Kartan mittakaava on 1:20 000. Maiseman muutosta pitkään vallinneesta 1700-luvun lopun tilanteesta suomalaisen kulttuurimaiseman kypsiin vuosiin 1940- ja 1950-luvuille on kuvattu seuraavilla sivuilla osa-alueittain karttaparien kuvateksteissä. 23

Ote Kuninkaan kartastosta Kotkan Hovinsaaren ympäristöstä. Kartan yläosassa näkyy Kyminlinna ja sen sekä Sutelan kylän kautta kulkeva valtakunnallinen päätie, Suuri Rantatie. Kotkan kaupunki on rakennettu linnoitukseksi. Pellot näkyvät harmaina, viivoitettuina alueina. Niitä on Sutelassa, Kyminlinnan ja Kyminkartanon rannoilla sekä Langinkosken eteläpuolella Myllykylän ja Ruonalan rannoilla ja Kotkan keskustan ulkopuolella. 24

Ote topografikartasta 1940-luvulta. Metsolan kaupunginosa ja siirtolapuutarhat on jo rakennettu Hovinsaareen. Sataman ja saaren itärannalle rakennetun radan vaikutuksesta alueelle on rakennettu useita teollisuuslaitoksia. Satamat ulottuvat miltei kaikille kaupungin rannoille. Jylpyn teollisuusalueen kohdalla on Hovinsaaren korkeat kallioharjanteet. Kyminlinna on jo tuolloin ollut teiden, radan ja jokihaarojen puristuksessa. 25

Ote Kuninkaan kartastosta Kyminlinnan, Karhulan ja Korkeakosken ympäristöstä. Kartan alaosassa näkyy Kyminlinna ja sen sekä Sutelan kylän kautta kulkeva valtakunnallinen päätie, Suuri Rantatie, joka jatkuu Korkeakoskelle ja edelleen itään päin. Pellot näkyvät harmaina, viivoitettuina alueina. Laajoja peltoja on Korkeakoskella Eskolassa, Kymen kirkonkylän rannalla sekä Kyminlinnan ja Kyminkartanon rannoilla. Valtakunnallisen päätien ohella alueella on myös runsas paikallistiestö. 26

Ote topografikartasta 1940-luvulta. Karttaa hallitsee Kyminlinna sekä Korkeakoskelta Kymin kirkonkylän kautta Karhulaan jatkuva tiivis taajama, jonka päätteinä on Ahlströmin tehtaat. Rata halkoo tiivistä kulttuurimaisemaa, ja sen varrella on useita seisakkeita. 27

Ote Kuninkaan kartastosta Parikan, Jäppilän ja Laajakosken ympäristöstä. Kaakkoisosassa näkyy valtakunnallinen päätie, Suuri Rantatie, joka jatkuu Korkeakoskelle ja edelleen itään päin. Pellot näkyvät harmaina, viivoitettuina alueina. Ne jatkuvat katkeamattomana vyöhykkeenä jokirannan tuntumassa Metsäkylästä Parikkaan ja edelleen pohjoiseen Laajakoskelle asti. Pellot näyttävät sijoittuvan matalien mäkien rinteille. Tasaisemmilla alueilla Parikan kylän itäpuolella ja Laajakoskella on laajoja niittyjä. Laajakoskenjärvi näkyy tässä yli 200 vuotta vanhassa kartassa erillisenä järvenä, vaikka se 1940-luvulla näyttää olleen joen lahti. 28

Ote topografikartasta 1940-luvulta. Kartta kuvaa maaseutumaisemaa, jossa toistuvat samat maisemalliset teemat: joki haaroineen, jokeen työntyvät rauhaisat niemekkeet ja kosket. Pellot ovat miltei samoilla paikoilla kuin 150 vuotta vanhemmassa kartassa. Myös kylät ovat säilyneet vanhoilla kohdillaan, vaikka asutus onkin lisääntynyt. 29

Ote Kuninkaan kartastosta Laajakosken ja Pernoon ympäristöstä. Joen itäranta on kuvattu hyvin viitteellisesti, sillä se niin kuin koko kartan esittämä alue kuului Venäjään. Pellot näkyvät harmaina, viivoitettuina alueina. Niitä on joen rannoilla Laajakoskelta etelään ja omana alueenaan Pernoossa. Jokilaakson kapean viljavan maan vyöhykkeen länsipuolella on laajat erämaaselänteet ja soisia ylänköjä. 30

Ote topografikartasta 1940-luvulta. Joen rantoja seuraavat pienipiirteisten mäkien lomaan asettuneet tiet. Joen eri puolet ovat luonteeltaan erilaisia: Laajakosken puolella maiseman muodot ovat tasiaisa ja laajoja, länsirannalla taas rikkonaisia. Moreenimäkien lomaan soljuu pienialaisia ja sokkeloisia peltoja. 31