Nuoriso-ohjaaja Lasten ja nuorten palvelut Nuorisopalvelut 2VAP5 29 Koordinaattori Soveltuva AMK-tutkinto Nuoriso-ohjaajan tehtävän tarkoituksena on lasten ja nuorten sosiaalinen vahvistaminen sekä elämänhallinan ja kasvun tukeminen. Lisäksi nuoriso-ohjaaja tukee nuorten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta muiden toimijoiden kanssa. Nuoriso-ohjaaja toimii ohjaajana sekä nuorisotilalla että koululla. Nuoriso-ohjaajan tehtäviä ovat: - nuorisotilatoiminnan suunnittelu, toteutus ja arviointi pääosin 12-17 vuotiaille lapsille ja nuorille. - leiri- ja retkitoimintojen suunnittelu ja toteutus - nuorten edustuksellisen osallisuuden tukeminen nuorisotilalla - nuorisotalotoimikunnat - monialainen yhteistyö kodin, koulun, kolmannen sektorin sekä muiden toimijoiden kanssa - oppilashuoltotyöryhmän toimintaan osallistuminen tarvittaessa - oppilaskuntatoimintaan ja tukioppilastoimintaan osallistuminen tarvittaessa - yksilön ja pienryhmien ohjaus ja tukeminen *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Nuoriso-ohjaaja (etsivä nuorisotyö) Lasten ja nuorten palvelut Kavun tuki Nuorisopalvelut 2VAP5 28 6 Koordinaattori Yhteisöpedagogi tai muu soveltuva amk-tutkinto Matalan kynnyksen palveluohjaavaa ja ennalta ehkäisevää työtä 15-29 - vuotiaille Kouvolalaisille nuorille. Painottaen varhaista puuttumista. Etsivän työn tarkoituksena on löytää ne nuoret, jotka ovat putoamassa palvelujärjestelmiemme ulkopuolelle ja jotka ovat riskiryhmässä tulevaisuuden suhteen. Etsivä työ kunnissa; Nuorisolaki 1.1.211. Täydentää nuorten tukipalveluja ja vahvistaa arjen hallintaa - Yhteistyö monialaisen verkoston kanssa. - Yksilöohjaus ja ryhmätoiminta. - Uusien toimintamallien kehittäminen työpajojen ja muiden yhteistyöyksiköiden kanssa. - Ohjaamon palveluohjaajan tehtävät - Etsivän työn seuranta, arviointi ja raportointi. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Työvalmentaja catering Hyvoinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut Kasvun tuki OTE Nuorten työpajat 38,15 2VAP 3 6-12 Työpajajohtaja Amk-tutkinto Työvalmentaja EAT tai vastaava ohjausalan koulutus Työkokemus ohjaus-tai koulutusalalla Työvalmentaja vastaa pajanuorten ohjauksesta, valmennuksesta ja neuvonnasta työpajalla. Pajanuorten ohjaus, valmennus ja neuvonta. Pajanuorten haastattelut ja arvioinnit, työajanseuranta sekä lausuntojen laatiminen. Pajanuorten loma- ja poissaolojen seuranta ja raportointi. Catering-alan työtehtävien ohjaus ja organisointi. Vastuuhenkilönä toimiminen työssäoppijoille ja harjoittelijoille. Vastuu catering-alan kehittämisestä ja laatutason ylläpitämisestä asiakaspalvelussa. Vastuu ruokajakelun koordinoinnista. Vastuu oman toimintalinjan taloudesta. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Työvalmentaja metalli-ja koneala Lasten ja nuorten palvelut Kasvun tuki OTE Nuorten työpajat 38,15 2VAP 3 6-12 Työpajajohtaja Amk-tutkinto Työvalmentaja EAT Työkokemus ohjaus- ja koulutusalalla Työvalmentaja vastaa pajanuorten ohjauksesta, valmennuksesta ja neuvonnasta työpajalla. Pajanuorten ohjaus, valmennus ja neuvonta. Pajanuorten haastattelut ja arvioinnit, työajanseuranta sekä lausuntojen laatiminen. Pajanuorten lomien ja poissaolojen seuranta ja raportointi. Metalli - ja konealan työtehtävien ohjaus nuorille. Vastuuhenkilönä toimiminen työssäoppijoille ja harjottelijoille. Vastuu metalli- ja konealan kehittämisestä ja työtehtävien organisoinnista. Työturvallisuudesta vastaaminen. Vastuu oman toimintalinjan taloudesta. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Lasten erityisohjaaja Lasten ja nuorten palvelut Kasvun tuki 5PER1 25 24 Päiväkodin johtaja Lasten erityisohjaajan ammattittutkinto, lasten ja nuorten ohjaajan erityisammattitutkinto, koulunkäynnin ohjaajan ammattitutkinto tai muu tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto Rakenteellinen tukitoimi päiväkodissa olevien erityistä tukea tarvitsevien lasten hoidon ja kasvatuksen turvaamiseksi. Huoltehtii yhteistyössä vanhempien, henkilökunnan ja asiantuntijoiden kanssa siitä, että lapsi osallistuu ryhmän toimntaan ja kokee kuuluvansa ryhmään omien edellytystensä mukaisesti. Perehtyy tehtäviin yhteistyössä muun henkilöstön kanssa ja mahdollistaa lapsen osallistumisen toimintaan muun lapsiryhmän kanssa. Osallistuu erityistä tukea tarvitsevan lapsen kasvatukseen ja perushoitoon, ohjaa ja auttaa lasta selviytymään mahdollisimman itsenäisesti perushoitotilanteista. Huolehtii omalta osaltaan tiedonkulusta lasta koskevissa asioissa vanhempien ja muun henkilöstön kanssa. Huolehtii sovituista lapselle määrätyistä kuntous- tai hoitotoimenpiteistä. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Sairaanhoitaja Aikuisväestön palvelut Sairaalapalvelut Sairaalahoidon yhteiset Varahenkilöstö Jaksotyö 114,75 tuntia/jakso 3HOI3 32 Osastonhoitaja Tehtävässä edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa(esim.amk-tutkinto) tai aikaisempaa opistoasteista ammattitutkintoa ja terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetuhn lain 559/1994 mukaista laillistusta. Varahenkilöstön sairaanhoitajan tehtävän tarkoituksena on sijaistaa eri yksiköiden lyhyitä poissaoloja. Sairaanhoitaja työskentelee Pohjois-Kymen sairaalan ja Terveyskeskus sairaalan eri yksiköissä, hänen tehtävänsä muotoutuvat yksikön tarpeiden ja toiminnan mukaisesti. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Lähihoitaja Aikuisväestön palvelut Sairaalapalvelut Sairaalahoidon yhteiset Varahenkilöstö Jaksotyö 114,75 tuntia/jakso 3HOI4 27 Osastonhoitaja Tehtävässä vaaditaan sosiaali-ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai vastaavan alan aikaisempi kouluasteinen tutkinto. Varahenkilöstön lähihoitajan tehtävän tarkoituksena on sijaistaa eri yksiköiden lyhyitä poissaoloja. Lähihoitaja työskentelee Pohjois-Kymen sairaalan ja terveyskeskussairaalan eri yksiköissä. Tehtävät muotoutuvat yksikön tarpeiden ja toiminnan mukaisesti. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Apulaisosastonhoitaja Aikuisväestön palvelut Sairaalapalvelut Toimistopalvelut 3HOI3 I 35 3 (34) osastonhoitaja 1.1.217-31.12.218 alkaen Terveydenhuollon opistotasoinen tai ammattikorkeakoulututkinto täydennettynä hallinnon ja johtamistaidon opinnoilla.tehtävässä toimiminen edellyttää hyvää tehtäväalueen tuntemista. Apulaisosastonhoitaja toimii osastonsihteeripalveluiden, arkisto- ja lähettipalveluiden lähiesimiestehtävässä hallinnollisena lähiesimiehenä. Hän toimii tiiviissä yhteistyössä osastonhoitajan kanssa, ja hänellä on toiminnasta raportointivastuu osastonhoitajalle. Tehtävään ei sisälly talousvastuuta, joka on osastonhoitajalla. Toimistopalveluiden osastonsihteeripalveluiden, arkisto- ja lähettipalveluiden lähiesimiestehtävät. Toimii tiivissä yhteistyössä osastonhoitajan kanssa. Osastonhoitajalla kokonaisvastuu toiminnasta. Tehtäväalueeseen kuuluu - päivittäinen lähiesimiestyö - henkilökunnan poissaoloilmoitusten vastaanotto ja käsittely - sijaishankinta tarpeen mukaan - työvuorosuunnittelu - vuosilomasuunnittelu yhteistyössä osastonhoitajan kanssa - toimii toimistopalveluiden osastonhoitajan sijaisena - vastuualueen perehdytyksen järjestämisestä vastaaminen *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Vastaava osastonsihteeri/tekstinkäsittelijä Aikuisväestön palvelut Sairaalapalvelut Toimistopalvelut 36,25 Toimistotyö 36,25 tuntia/viikko 3HOI3 III (19) osastonhoitaja 1.1.217-31.12.218 alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon osastonsihteerin koulutus tai tehtävään soveltuva opistotasoinen tai ammattikorkeakoulututkinto tai sosiaali- ja terveysalan perustutkinto lähihoitaja (asiakaspalvelu ja tietohallinto). Tehtävässä toimiminen edellyttää hyvää tehtäväalueen tuntemista, lisäksi arvostamme riittävää hallinnon osaamista. Vastaava osastonsihteeri/tekstinkäsittelijä toimii tekstinkäsittelijöiden lähiesimiestehtävässä oman tekstinkäsittelytyön ohella. Hän toimii yhteistyössä osastonhoitajan kanssa, ja hänellä on raportointivastuu tekstinkäsittelyn toiminnasta osastonhoitajalle. Tehtävään ei sisälly talousvastuuta, joka on osastonhoitajalla. Toimistopalveluiden tekstinkäsittely-yksikön lähiesimiestehtävät. Toimii tiivissä yhteistyössä osastonhoitajan kanssa. Osastonhoitajalla kokonaisvastuu toiminnasta. Tehtäväalueeseen kuuluu - päivittäinen lähiesimiestyö - tekstinkäsitteijöiden poissaoloilmoitusten vastaanotto ja käsittely - tekstinkäsittelyn sijaishankinta tarpeen mukaan - tekstinkäsittelyn työvuorosuunnittelu - tekstinkäsittelyn vuosilomasuunnittelu yhteistyössä osastonhoitajan kanssa - toimii toimistopalveluiden ma. apulaisosastonhoitajan sijaisena - tekstinkäsittelijöiden perehdytyksen järjestämisestä vastaaminen - tekstinkäsittelyn kehityskeskusteluista vastaaminen ja näistä raportoiminen osastonhoitajalle - osastonhoitaja vastaa varhaisen puuttumisen keskusteluista *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Sairaanhoitaja Aikuisväestön palvelut Vastaanottopalvelut 2393,13 34 Osastonhoitaja Sairaanhoitaja Tiputushoitajan tehtävät, sairaanhoitajan tehtävät ajanvarauspoliklinikalla Tiputuspotilaiden hoito, kanylointi, lääkkeenanto, seuranta, ohjaus ja opastus. Palvelee koko sairaalaa, sillä osastoilta ja päivystyksestä siirtynyt potilaita tiputushoitajalle. Potilaiden määrä kasvussa, rtg:n nesteytyksiä ja lääkehoitoja tullut lisää. Yksi henkilö ei kykene hoitamaan kyseistä toimintaa. *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Huoltomies Aikuisväestön palvelut Vastaanottopalvelut Kuntoutuspalvelut 8PER7, vaativuustaso II n. 26 osastonhoitaja Huoltomiehen tai vastaavan tutkinto Toimen pääasiallisena tarkoituksena on hoitaa Kouvolan apuvälinepalveluyksikön apuvälineiden huollot / korjaukset sekä apuvälineiden kuljetukset sairaaloihin sovitun käytännön mukaan. : * palautuvien apuvälineiden vastaanotto * uusien apuvälineiden tulotarkastukset * lainattavien / palautuvien apuvälineiden huollot / korjaukset (apuvälinepalvelu ja POKS) * varaosien tilaukset, varaosavaraston ylläpito * apuvälineiden kuljetukset sairaaloihin (tk-sairaala ja PoKS) sovitun käytännön mukaisesti *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Toimintaterapeutti Aikuisväestön palvelut Vastaanottopalvelut Kuntoutuspalvelut 3HOI3 / vaativuustaso III 33. osastonhoitaja 1.8.217 alkaen Toimintaterapeutin tutkinto Toimen pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa aikuisten toimintaterapiapalveluja. * : * aikuisten toimintaterapia-arvioinnit * akuuttivaiheen toimintaterapia * apuväline- ja asunnonmuutostyöarvioinnit * apuvälineohjaus ja seuranta * yksilöllinen ohjaus ja neuvonta sekä ryhmätoiminta * kotikuntoutus * yhteistyön kehittäminen ja kuntoutusprosessin varmistaminen moniammatillisesti erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon sekä sosiaalitoimen kanssa *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Toimintaterapeutti Aikuisväestön palvelut Vastaanottopalvelut Kuntoutuspalvelut 3HOI3 / vaativuustaso III 33. osastonhoitaja 1.11.217 alkaen Toimintaterapeutin tutkinto Toimen pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa avovastaanotolla lasten toimintaterapiapalveluja, aloituspaikkana Kouvolan terveysasema. : * lasten toimintaterapian tarpeen arviointi * yksilöllinen lasten ohjaus ja neuvonta sekä ryhmätoiminta * toimintaterapian toteutus * apuvälinetarpeen arviointi, ohjaus ja seuranta * päiväkodeissa ja kouluilla tapahtuvat lasten ohjaus -ja seurantakäynnit * lasten vanhempien, koulun ja päivähoidon henkilökunnan ohjaus -ja neuvonta lapsen kuntoutuksessa * yhteistyön kehittäminen ja kuntoutusprosessin varmistaminen moniammatillisesti erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon sekä sosiaalitoimen kanssa *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Yrityskoordinaattori Aikuisväestön palvelut Aikuisten elämänhallinnan tukeminen Arkielämän tukipalvelut Työllistymisen edistäminen Hinnoittelun ulkopuolinen sivukuluja) 35 Palveluvastaava Soveltuva AMK/opistotasoinen tutkinto, kokemus yritysyhteistyöstä, yrittäjyydestä ja/tai työllisyydenhoidosta katsotaan eduksi Yritysyhteistyön kehittäminen työllistymisen edistämiseksi - yrityskontaktien luominen ja kehittäminen - yritysyhteistyön kehittäminen tavoitteena luottamuksellisten ja toimivien suhteiden luominen potentiaalisiin työnantajiin - työnantajien odotusten selvittäminen ja niihin vastaaminen - työpaikkojen, myös piilotyöpaikkojen, etsiminen avoimilta markkinoilta - työtehtävän mahdollinen räätälöinti yhdessä työnantajan ja työnhakijan kanssa, työhönvalmennukselliset tehtävät - palkkatuetun työllistämisen ja työllistämisen Kouvola-lisän markkinointi yrityksille - työkokeilun ja oppisopimuksen markkinointi yrityksille - markkinointitilaisuuksien suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä Työllistymisen edistämisen yksikön muiden toimijoiden kanssa - tiivis yhteistyö TE-toimiston kanssa 14.1.214
Ohjaaja Aikuisväestön palvelut Aikuisten elämänhallinnan tukeminen Arkielämän tukipalvelut Asumispalvelut 4SOS6A I sivukuluja) 26 Asumisyksikön esimies Sosiaali- terveysalan perustutkinto. Toimen tehtävänä on tuottaa kuntouttavalla työotteella erityisryhmien asu-mispalvelua asiakkaille, jotka tarvitsevat aikuissosiaalipalvelujen tuottamaa asumispalvelua mielenterveys- ja/tai päihdeasioihin tai kehitysvammaisuu-teen liittyen. 1. Asumispalvelun tuottaminen ja toteuttaminen laadukkaasti, ennaltaehkäisevästi ja kuntouttavalla työotteella 2. Asiakkaiden tarpeista lähtevä (asumisen suunnitelman mukainen) ohjaaminen ja huolenpito asumisessa, asioinneissa ja muissa jokapäiväiseen elämään liittyvissä toiminnoissa 3. Asiakkaiden perushoidolliset tehtävät (hoito ja huolenpito) 4. Asiakkaiden omaohjaajana toimiminen 5. Lääkehoidon toteuttaminen 6. Kodinhoidolliset ja ruokahuoltoon liittyvät tehtävät 14.1.214
Lähihoitaja / ikääntyneiden palvelut Hoiva-asuminen/ Varahenkilöstö Jaksotyö 114,75 tuntia/jakso 3HOI4 273 Hoivatyön esimies Sosiaalihuollon ammattihenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain mukainen kelpoisuus (8 ). Tehtävän tarkoitus on vastata hoivan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä työryhmän kanssa. Edistää ja ylläpitää asukkaan toimintakykyä, hyvinvointia ja terveyttä sekä toteuttaa kokonaisvaltaista hoivaa ja huolenpitoa kodinomaisessa ympäristössä asumisyksikön arvojen mukaisesti.(vakituinen varahenkilö) 1. Vastaa asuakkaan kokonaisvaltaisesta perushoivasta (perustuu henkilökohtaisiin hoito- ja palvelusuunnitelmiin) yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. 2. Asukkaiden lääkehoitoon liittyvät tehtävät. 3. Suunnitella, toteuttaa ja arvioida asukkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaa asumisyksikön työryhmän jäsenenä. 4. Hoivan jatkuvuudesta ja turvallisuudesta huolehtiminen asukkaan toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia edistäen ja tukien. 5. Mahdolliset kodinhoidolliset työtehtävät ja asiointitehtävät (vaihtelevat eri asumisyksiköiden kesken). 6. Hoitotyön kehittäminen ja arviointi yhteistyössä asumisyksikön henkilökunnan kanssa huomioiden asukkaan kokonaisvaltaisen hoivan tarve (fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen). *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Lähihoitaja /Ikääntyneid en palveluketju Kotihoito 3HOI4/ vaativuustaso 1 2945,4 Kotihoidon esimies Lähihoitaja, perushoitaja (aiempi kodinhoitajan koulutus + lääkehuollon täydennyskoulu-tus) Kuntohoitaja Mielenterveyshoitaja Apuhoitaja Tehtävän tarkoituksena on laadukkaiden, tarkoituksenmukaisten ja kokonaisvaltaisten hoito- ja huolenpitopalveluiden toteuttaminen kotihoidon asiakkaille. Kotihoidon asiakkaina on pääsääntöisesti ikäihmisiä, mutta asiakkaina myös lapsia ja työikäisiä. (vakituinen vuosiloman sijainen) Asiakaslähtöisen hoito- ja huolenpitopalveluiden suunnittelu, toteutus ja arviointi. Perushoito ja huolenpitotehtävät asiakkaan kotona. Lääkehuolto (osallistuminen lääkehuoltosuunnitelman mukaisesti). Yhteistyö eri hoito- ja palvelutahojen kanssa. Asiakaskohtainen dokumentointi ja muu kirjaaminen ja raportointi hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi. Asiakkaiden vastuuhoitajuus. Mahdollinen vastuuhoitajuus erikseen määritellyillä osa-alueilla. Kustannustehokkuuden huomioiminen ja kehittäminen omassa työssään. Osallistuminen oman ammattitaitonsa ja työnsä kehittämiseen moniammatillisessa tiimissä. Työ on 2-vuorotyötä *) lasketaan kaavalla 12*varsinainen palkka*1,6 (lomarahaosuus).
Kuljetusrekisterivastaava Tekniikka- ja ympäristöpalvelut / Elinympäristön kehittäminen Yhdyskuntatekniikka / Alueellinen jätehuolto 36 h 15 min Toimistotyö 36,25 tuntia/viikko TS sivukuluja) 3 - Alueellinen jätehuolto -yksikön päällikkö (jätehuoltopäällikkö) Soveltuva korkeakoulututkinto tai entinen opistotason tutkinto ja alakohtainen asiantuntemus Jätteenkuljetusrekisterin ylläpitäminen. Jätteenkuljetusrekisterin ylläpitäminen. 14.1.214
Toimistoinsinööri 2 kpl Tekniikka- ja ympäristöpalvelut / Elinympäristön kehittäminen Yhdyskuntatekniikka / Rakennuttamisyksikkö ja Alueiden hoito ja kunnossapito - yksikkö 36 h 15 min Toimistotyö 36,25 tuntia/viikko TS sivukuluja) 28 - Rakennuttajapäällikkö ja Kunnossapitopäällikkö Soveltuva korkeakoulututkinto tai entinen opistotason tutkinto ja alakohtainen asiantuntemus Hankinta- ja sopimusasiakirjojen valmistelu ja töissä vaadittavien selvitysten tekeminen. Hankinta- ja sopimusasiakirjojen valmistelu ja töissä vaadittavien selvitysten tekeminen. Töiden suunnittelun, aikataulutuksen ja kustannusseurannan valmistelevat ja avustavat tehtävät. 14.1.214
Vuorovaikutussuunnittelija Tekniikka- ja ympäristöpalvelut / Elinympäristön kehittäminen Yhteiset hallintopalvelut 36 h 15 min Toimistotyö 36,25 tuntia/viikko sivukuluja) 38 - Suunnittelupäällikkö (Slu-yksikön päällikkö) Soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä työkokemus. Vuorovaikutussuunnittelija palvelee koko toimialaa, eniten kaupunkisuunnittelun, maaomaisuuden sekä yhdyskuntatekniikan palveluissa. Avustaa johtoa ja osaltaan vastaa hankkeiden (suunnittelu, rakentaminen) eri vaiheissa asukkaiden, asianosaisten, yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien kuulemisesta, viestinnästä ja muusta vuorovaikutuksesta. - maankäytön suunnittelun osallisuustehtävät mm. osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ja osavastuu niiden toteuttamisesta - muut asianosaisten kuulemiseen liittyvät tehtävät - asukkaille viestittämiseen liittyvien tiedotteiden, katsausten ym. laadinta - molemminpuolisen vuorovaikutuksen edistäminen, mm. asukas- ja sidosryhmätilaisuudet - yhteistyö kaupungin kehittämishankkeissa, mm. osallistuminen toimialan edustajana hankkeisiin 14.1.214