VAPAA-AJANPALVELUT KERAVALLA Keravan liikuntapalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Kulttuuripalvelut Nuorisopalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Kevät 2017 Julkinen tiedote
SUOMI SATA VUOTTA YHDESSÄ! Alkava vuosi on itsenäisen Suomen juhlavuosi, niin valtakunnallisesti kuin Keravallakin. Juhlavuoden valtakunnallinen teema Yhdessä ei ole sattumalta valittu. Se kertoo siitä, miten Suomea on yhdessä rakennettu, ja juhlavuonna ja sen jälkeenkin on tarkoitus tulla yhteen: Tehdä yhteistyötä vaikka miten erilaisista lähtökohdista, istua samassa veneessä ankarassakin aallokossa. Juhlavuoden teema ei tarkoita tasapaksuista harmautta, tai samanlaisten tuulipukujen suihketta ikuisessa marraskuussa - vaan sitä, että ollaan samalla kaikki erilaisia ja siksi tärkeitä Suomen menestykselle tulevankin sadan vuoden aikana. Jokainen kansalainen, yhteisö ja yritys voi tuoda juuri sen välttämättömän oman korren kekoon. Näin kokonaisuudesta tulee enemmän kuin osiensa summa. Syntyy myös väriä ja moniäänisyyttä, sellaisia uusia ajatuksia ja asioiden yhdistelmiä, joita ei ole ennen ollut. Eli sitä, millä suomalaiset ja koko maa pärjäävät niin kotimaassa kuin maailmallakin. että heidätkin toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi uuden kotimaansa juhlavuoteen. Tämäkin on osa Yhdessä -teeman toteuttamista. Keravan vapaa-aikapalvelut järjestää muiden kaupungin yksiköiden ohella kymmeniä Suomi 100 -tapahtumia. Ne ovat kulttuuri- ja nuorisotilaisuuksia, luentoja, kursseja, taidetta, Sinkan näyttelyitä ja liikunnallisia tempauksia. Lisäksi nk. normaalitoiminnassa on monin paikoin korotettu profiilia vuoden kunniaksi. Toimintaa on esitelty tässä julkaisussa lähinnä kevään 2017 osalta. Lisäksi esimerkiksi kaupunginkirjasto ja muut yksikkömme kertovat pitkin vuotta myös niistä lukuisista tapahtumista, jotka eivät tähän esitteeseen vielä sisälly. Hyvää alkavaa itsenäisyyden juhlavuotta! Keravan kaupungin vapaa-aikapalvelut KULTTUURIPALVELUT Kulttuuripalveluiden kevään 2017 tarjontaa. Kerava-salissa tapahtuu! Muutokset mahdollisia. Kerava-sali, Keuda-talo, Keskikatu 3a www.keravasali.fi Tiedustelut p. 040 318 2009 Tapahtumat järjestää Keravan kulttuuripalvelut. Paasikivenkatu 12, II-kerros, 04200 Kerava p. 040 318 2009 www.keravasali.fi Liput ennakkoon www.lippu.fi Lippujen hinnat sisältävät Lippupisteen palvelumaksun TERVETULOA KERAVA-SALIIN JA SEN MONIIN TAPAHTUMIIN! Kaikki Kerava-salin tapahtumat osoitteessa keravasali.fi KERAVAN KAUPUNGINKIRJASTO Keravan kaupunginkirjasto Aukioloajat: ma to klo 8 20, pe klo 8 18, la klo 9 15, su klo 12 15 (omatoimikirjastona, sisään kirjastokortilla ja tunnusluvulla) Uutistorin omatoimikirjasto käytettävissä vuoden jokaisena päivänä klo 6 22. puh. 040 318 2157, 040 318 2580 kirjasto@kerava.fi www.kerava.fi/kirjasto Suomessa ja Keravalla asuu myös kasvavasti muista kulttuureista tulleita ihmisiä. On merkityksellistä, Pertti Rantanen toimialajohtaja LA 14.1. KLO 19 MAISEMAKUVIA SUOMESTA Anssi Tikanmäki Orchestra esittää Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta -albumin (1981). Konsertti on osa Keravan kirjaston Pena-klubien sarjaa, mutta on poikkeuksellisesti Kerava-salissa. Pentti Lahti soitti huiluja ja saksofonia alkuperäisellä albumilla, ja kutsuu nyt Tikanmäen esiintymään klubilleen. Liput 20 SISÄLTÖ: TOIMIALAJOHTAJAN TERVEISET...2 TAIDE, KULTTUURI JA OPISKELU Taide- ja museokeskus Sinkka... 3 Kulttuuripalvelut... 5 Keravan nuorisopalvelut...6 Opintoja nuorille ja aikuisille...8 Keravan vapaa-aikapalvelujen kevään 2017 kausiohjelma Taitto: Mainostoimisto KMG Turku Kansien kuvat: Mirka Kleemola, Pétur Thomsen ja Antti Kurola Paino: Lönnberg Painot Oy Painos: 24 000 kpl LIIKUNTAPALVELU Liikuntapalvelun yhteystiedot... 12 Ohjattu liikuntatoiminta... 13 Ohjatun liikuntatoiminnan aikataulu... 14 Seniorien lähiliikunta... 16 Liikuntapaikat...17 Liikuntapalvelun tapahtumia... 19 www.kerava.fi PE 17.2. KLO 19 IDÄN JA LÄNNEN TIET Suomen tunnetuimpien laulajalegendojen Laila Kinnusen ja Olavi Virran tunnetuksi tekemät sävelmät ovat ilahduttaneet jo vuosikymmenien ajan. Kahden suurtähden kunniaksi käsikirjoitettu ainutlaatuinen konsertti, Idän ja lännen tiet, jonka tulkitsijoina nähdään itseoikeutetusti Laila Kinnusen tytär Milana Misic sekä paljolti Olavi Virtaa levyilläänkin tulkinnut Amadeus Lundberg. Musiikista vastaa Juha Tikan orkesteri. Liput 25 KE 8.2. KLO 18 HANNU TAANILAN VIERAANA M.A. NUMMINEN & JANI UHLENIUS Jutustelua, musiikkia ja hurjan hauskaa meininkiä lupaa Hannu Taanila, jonka vieraina nähdään ja kuullaan M.A. Numminen ja Jani Uhlenius. Liput 10 3
TAIDE- JA MUSEOKESKUS SINKKA Kultasepänkatu 2 p. 040 318 4300, info (Sinkan aukioloaikoina) Liput: 5/3, alle 16-vuotiaat maksutta Avoinna: ti, to, pe 11 18, ke 12 19, la, su 11 17 Suljettu: Pitkäperjantai 14.4., Vappu 1.5., Juhannus 23. 25.6., Juhlapyhien aattona museo sulkeutuu klo 16 sinkka.fi TaideJaMuseokeskusSinkka taidejamuseokeskus_sinkka Olek ja Michelle P. Dodson, still-kuva lanka-animaatiosta Working Life, 2016 Liisa Hietanen, Veli, 2014, virkkuu, neulos, kirjonta Kuva: Helena Kinnunen RAANUJA ETSITÄÄN Anna raanullesi uusi elämä Elina Juopperin Perintö-taideteoksen osana. Raanulahjoituksia otetaan vastaan koko näyttelyn ajan. Myös huonokuntoiset käyvät. Lahjoittajat saavat nimensä mesenaatti-laattaan. ILMAISSUNNUNTAIT 5.2. JA 5.3. NÄYTTELYYN LIITTYVÄT TAPAHTUMAT Sinkan pääsymaksu 5/3 YLEISÖOPASTUKSET KE 11.1. JA 8.2. KLO 18 19 PE 6.1. KLO 11 17 SUOMI 100-KICK OFF Museoissa Suomen itsenäisyyden juhlavuosi potkaistaan käyntiin Museoliiton koordinoimalla Hetki kulttuurin ja kahvin parissa -tapahtumalla. Nautitaan yhdessä kupillinen kulttuurin ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. VIHREÄ MAA KUKKIVA KAUPUNKI 18.3. 2.7.2017 KE 11.1. 22.2. KLO 16 19 ITÄMERIVIRKKAUSTA Tule virkkaamaan Itämerta yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Teokset huutokaupataan Suomi 100 vuotta FinVillaGen päätapahtumassa 1.10.2017. Tuotot lahjoitetaan Itämeren suojeluun. KE 25.1. KLO 18 TAITEILIJA JA YRITTÄJÄ EIJA RASINMÄKI: KUINKA MINUSTA TULI MINÄ Kotkalainen tekstiilitaiteilija Eija Rasinmäki kertoo kuinka hänestä tuli matoistaan tunnettu tekstiilisuunnittelija, yrittäjä ja Hausrärven Oitissa sijaitsevan idyllisen kutomon omistaja. Luvassa myös elokuva Luomisen vimma. Keravan Taidemuseon ystävien ja Verkkoyhteisö Kutomisen järjestämä tilaisuus on osa Suomi 100-ohjelmistoa. KE 8.2. KLO 18 19.30 MINNA HAVERI: PEHMEÄ TAIDE lankatekniikat kuvataideilmaisussa Kuvataiteessa langalla voi veistää tai maalata, sillä voi jopa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Mutta miten se tapahtuu? Ja mitä siitä voi oppia? NÄKYVÄKSI NEULOTTU YARN VISIONS 26.11. 5.3.2017 Elokuussa Keravan taidemuseo toi Suomeen New Yorkissa asuvan virkkaajalegendan, joka innosti vapaaehtoiset virkkaamaan jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Muutamassa viikossa syntyi Meidän pinkki talomme, joka keräsi ihailijoita ympäri maailman. Marraskuun lopussa Olek ja parikymmentä muuta taiteilijaa otti haltuunsa Sinkan sisätilat. Kuvataiteilijat puhaltavat vanhoihin työtapoihin uuden hengen. Virkattu poliisiauto, tuftatut graffitit, elävän oloiset kyläläiset ja näkyväksi virkatut matemaattiset mallit tekevät pehmeäksi mielletystä käsityöstä räiskyvää ja kantaaottavaa. Mukana on myös käsitöistä ja mukavasta seurasta innostuneiden vapaaehtoisten syyssatoa. Savanneilla eläneille esi-isillemme vihreys merkitsi ruokaa, juomaa ja suojaa. Solumme muistavat tämän, vaikka eläisimmekin kaupungissa. Jokainen meistä tarvitsee linnunlaulua, kukkivia puita, elämää kantavaa vihreyttä. Vettä, joka läikkyy järvissä ja pulppuaa suihkulähteissä. Tutkimusten mukaan myös keinotekoiset kasvit tuottavat mielihyvää. Esimerkiksi sairaat toipuvat nopeammin ja tarvitsevat vähemmän kipulääkkeitä, jos he voivat katsella vaikkapa vain maisemaa esittävää maalausta. Luonto tietokoneen taustakuvanakin rentouttaa ja vähentää ahdistusta. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden näyttelyssään Keravan taidemuseo juhlii luonnon kauneutta ja sen hyvää tekeviä voimia. Mukana näyttelyssä on niin elävistä kasveista tehtyjä installaatioita, videoprojisointeja, valokuvia kuin perinteisillä menetelmillä tehtyjä teoksia. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Green art ja green care -ilmiöitä avaava kirja. Siinä professori Yrjö Sepänmaa puhuu vihertaiteesta, jossa teosten materiaali on eloperäistä tai sitä jäljitellään tekokukin, -puin ja -nurmin. Taiteesta, joka saa kaupunginkin kukkimaan. ILMAISSUNNUNTAIT 2.4., 7.5., 4.6. JA 18.6. NÄYTTELYYN LIITTYVÄT TAPAHTUMAT Sinkan pääsymaksu 5/3 YLEISÖOPASTUKSET Su 19.3. klo 14 Ke 5.4., 10.5. ja 7.6.klo 18 SINKAN LASTENSUNNUNTAI 23.4. KLO 11 16 NÄYTTELYN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETÄÄN VIHERTAITEESEEN LIITTYVIÄ LUENTOJA JA TAPAHTUMIA. Ohjelma julkaistaan tammikuussa. Ks. www.sinkka.fi. 4 5
NUORISOPALVELUT Nuorten kevät on täynnä tunteita ja toimintaa! Nuorisopalveluiden nuorisotila Elzu ja nuorisokahvila Tunneli täydennettynä liikkuvalla nuorisotila Kerbiilillä palvelevat tuttuun tapaan koko kevätkauden. Tilat ovat auki lähes joka päivä ja perinteisten toimintailtojen lisäksi tarjolla ovat Tunnelin discot ja muut kuukausittaiset tapahtumat, Elzun pelitoiminta ja pienryhmät ja mahdollisuus pyytää Kerbiili käymään vaikka omille kotinurkille. Hiihtolomaviikolla 8. järjestetään päiväretki johonkin eteläisen Suomen hiihtokeskuksista ja toimintaa on tuolloin tarjolla hiihtoloman hengessä myös nuorisotiloilla. Ilmojen lämmettyä mobilisoidaan koko tilatoiminta toukokuussa kolmeksi viikoksi ulkonuorisotiloiksi, jolloin suuremmalla iskuryhmällä kierretään Keravaa järjestäen toiminnallisia iltapäiviä eri puolilla kaupunkia. Kesäkuu tuo mukanaan paitsi nuorten kesätyöllistämisen, myös leiritoiminnan sekä päiväleirien että yöleirien muodossa. Kevätkaudella toiminta jatkuu myös nuorten työpaja Jengassa ja Nuorten talolla, jossa majaansa pitävät Siepparin etsivät nuorisotyöntekijät. Nuorten kevät tarjoaakin lapsille ja nuorille paljon toimintaa ja vähän vanhemmille nuorille tukea ja apua sekä arkeen että vapaa-aikaan. TAMMIKUU ke 4.1.2017 Elzu ja Tunneli avaavat ovensa pe 6.1.2017 Loppiainen; Tunneli suljettu pe 13.1.2017 Tunnelin DISKO, 5-7lk, klo 17-20 ke 18.1.2017 Alueen asukkaiden kahvitus Tunnelissa klo 17 19 to 19.1.2017 Keravan päättäjien kahvitus Tunnelissa klo 17 19 la 28.1.2017 Tunnelin kuukausitapahtuma HELMIKUU pe 10.2.2017 Tunnelin DISKO, 5 7lk, klo 17 20 viikko 8. hiihtoloma-aktiviteetit tiloilla ja retkien muodossa to 24.2.2017 Tunnelin kuukausitapahtuma Keravan nuorisopalvelut Kultasepänkatu 2 04250 Kerava keravannuorisopalvelut.fi @keravannuorisopalvelut @keravannuorisopalvelut nuoriso@kerava.fi TERVETULOA MUKAAN! MAALISKUU pe 10.3.20017 Tunnelin DISKO, 5 7lk, klo 17 20 la 25.3.2017 Tunnelin kuukausitapahtuma HUHTIKUU pe 8.4.2017 Tunnelin DISKO, 5-7lk, klo 17-20 pe 14.4.2017 Pitkäperjantai; Tunneli suljettu la 22.4.2017 Tunnelin kuukausitapahtuma la 29.4.2017 Tunnelin kauden viimeinen aukiolopäivä su 30.4.2017 Vappuaatto; Tunneli suljettu TOUKOKUU Nuorisotilat ovat suljettuina, mutta alueille levittäydytään ulkonuorisotilatoiminnan merkeissä. ma 8.5.-to 11.5.2017 Ulkonuorisotilatoiminta ma 15.5.-to 18.5.2017 Ulkonuorisotilatoiminta ma 22.5.-24.5.2017 Ulkonuorisotilatoiminta to 25.5.2017 Helatorstai; eli toimintoja Kuva: istockphoto Kuva: istockphoto KESÄKUU Nuorisotilat kesätauolla ja tilalla päiväleirejä ja kesäleirejä. ma 5.6.-pe 9.6.2017 Tunnelin päiväleiri 1 3lk ma 12.6.-pe 16.6.2017 Tunnelin päiväleiri 1-3lk Nuorten kesätyöt Lasten kesäleirit 6 7
KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO KEHITTYVÄ JA AKTIIVINEN LUKIO Keravan lukio ja aikuislukio on mukana valtakunnallisessa lukioiden kehittämisverkostossa ja lukioiden tuntijakokokeilussa yhdessä 25 muun lukion kanssa. Nuorten lukiokoulutusta koskevassa kokeilussa poiketaan reaaliaineiden osalta lukiolain yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta. Tarkoituksena on kokeilla nuorten lukiokoulutuksen opiskelijoiden mahdollisuutta nykyistä suurempaan valinnaisuuteen sekä tutkia lukiokoulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia järjestää enemmän valinnaisuutta sisältävää lukiokoulutusta. Kokeilussa reaaliaineet on jaettu kahteen koriin: ympäristö ja luonnontieteet sekä humanistis-yhteiskunnalliset tieteet. Ensimmäiseen koriin kuuluvat biologia, maantiede, fysiikka, kemia ja terveystieto sekä toiseen koriin filosofia, psykologia, historia, yhteiskuntaoppi ja uskonto / elämänkatsomustieto. Kummastakin korista opiskelijan tulee opiskella lukioaikana yhdeksän valtakunnallista syventävää kurssia, josta yhden kurssin on oltava terveystietoa ja yhden kurssin uskontoa / elämänkatsomustietoa. Kokeiluun voivat osallistua syksyllä 2016 ja 2017 lukio-opintonsa aloittavat opiskelijat. Opiskelija päättää osallistuuko hän tuntijakokokeiluun. Opiskelija voi myös muuttaa päätöstään lukio-opintojensa aikana. LUKION YLEISLINJA JA PAINOTUSLINJAT Keravan lukiossa ja aikuislukiossa opiskelee n. 570 lukio-opiskelijaa. Opiskelijoita otetaan lukioon kevään 2017 yhteishaussa 170, joista 98 yleislinjalle, 36 luonnontieteellis-matemaattisella linjalle ja 36 esittävän taiteen linjalle. LUKION YLEISLINJA Luo oma polkusi! Keravan lukiossa ja aikuislukiossa lukion tuntijakokokeilun, esittävän taiteen sekä luonnontieteellis-matemaattisen linjan avulla opiskelija voi rakentaa vapaammin oman yksilöllisen opintopolkunsa. Oppilaitoksessa on runsas omien soveltavien kurssien kurssitarjonta valtakunnallisten pakollisten ja syventävien kurssien lisäksi. Näis- tä oman opintopolkunsa rakentamalla opiskelija voi painottaa opintojaan esimerkiksi taito- ja taideaineisiin, kieliin, luonnontieteellis-matemaattisiin aineisiin tai yrittäjyyteen. Urheiluvalmennusta lukio järjestää useissa lajeissa. Lisäksi on mahdollisuus kytkeä muiden lajien harjoittelu- ja harrastustoiminta osaksi lukio-opintoja. Lukio-opiskelijat voivat osallistua myös erilaisiin oppilaitoksen produktioihin, kansainvälisiin projekteihin ja ulkomailla järjestettäville kursseille sekä urheiluvalmennukseen, joka järjestetään yleisvalmennuksena. Opiskelija laatii oman opintosuunnitelmansa opinto-ohjaajan, ryhmänohjaajan ja tutor-opiskelijoiden sekä tarvittaessa erityisopettajan avustamana. LISÄTIETOJA JA YHTEYSTIEDOT Keravan lukio ja aikuislukio www.lukio.kerava.fi Keskikatu 5 04200 Kerava Kuva: Kaisu Åström Kuva: Mirka Kleemola ESITTÄVÄN TAITEEN LINJA Eri taideaineiden yhdistetty opetus on toteutuessaan ainutlaatuinen suomalaisella lukiokentällä. Opetuksen on tarkoitus tukea opiskelijoiden itsetuntemuksen kasvua sekä luovuutta ja rohkeutta toimia muuttuvan maailman uudistuvissa haasteissa. Esittävän taiteen painotuslinjalla mahdollistetaan myös keravalainen taideopetuksen jatkumo, jossa taideaineisiin suuntautuneet perusopetuksen oppilaat voivat jatkaa opinpolkuaan paikallisessa lukiossa. Esittävän taiteen linjalla runsaiden koulukohtaisten kurssien lisäksi opiskelija voi suorittaa kuvataiteen, musiikin, draaman ja tanssin lukiodiplomin. Linjalla on opintojen aluksi kaksi pakollista kurssia, joiden jälkeen opiskelijat voivat valita eri taidemuotojen kursseja ja painottaa opintojaan oman kiinnostuksensa mukaan. Jokaisen opiskelijan on myös suoritettava opintojensa aikana yhteisiä kursseja oman taidemuotonsa kurssien ohella. Kullakin vuosikurssilla valmistetaan eri taidemuotoja integroiva esitys. DRAAMA Draaman opinnoissa syvennytään teatterin tekemisen osa-alueisiin, näyttelijäntyön tekniikoihin ja draamaan taidesuuntauksena. Kursseilla perehdytään käsikirjoittamiseen, esityksen suunnitteluun ja toteuttamiseen, näyttämötekniikkaan, improvisaatioon ja teatterin eri suuntauksiin. Kaikilla vuosikursseilla toteutetaan esitys yhdessä muiden esittävän taiteen opiskelijoiden kanssa. Opiskelijan itsetunto, identiteetti ja esiintymiskokemus vahvistuvat. MUSIIKKI Musiikin opinnoissa keskitytään musisoimiseen erilaisissa ryhmissä ja tutustutaan eri musiikin lajeihin sekä tyyleihin. Kursseilla vahvistetaan elämyksellisesti opiskelijan musiikillisia taitoja ja tietoja. Keskeistä on opiskelijan oma ilmaisu, luovuus, vuorovaikutustaidot ja myönteisten kokemusten vahvistaminen. Opiskelijat tuottavat esityksiä muiden esittävän taiteen linjan opiskelijoiden kanssa ja esiintyvät koulun ulkopuolella erilaisissa tilaisuuksissa. Kursseilla tärkeintä on soittaminen, laulaminen, kuunteleminen sekä säveltäminen unohtamatta musiikin teoriaa. 8 9
TANSSI Tanssin opinnoissa lukiolaiset saavat laadukasta ja monipuolista taidetanssin, esiintymisen, tanssi-ilmaisun, tanssitiedon ja koreografian opetusta. Opiskelija saa mahdollisuuden kehittyä yksilöllisesti sekä osana ryhmää. Olennaista on itse tekeminen ja tanssijan identiteetin vahvistaminen. Jokaisella vuosikurssilla tuotetaan esitys yhteistyönä muiden esittävän taiteen opiskelijoiden kanssa. Kurssit tarjoavat mahdollisuuden kehonhuoltoon ja hyvinvoinnin ylläpitoon ja toimivat hyvänä vastapainona ja virkistyksenä muiden oppiaineiden opiskelulle. Opinnot antavat hyvät valmiudet pyrkiä tanssin ammatillisiin opintoihin lukion jälkeen. KUVATAIDE Kuvataiteen kursseilla perehdytään kuvailmaisun keinoihin ja välineisiin. Tarjolla on perinteisiä kuvataiteen kursseja sekä uudempia välineitä ja ilmaisutapoja hyödyntäviä kursseja, kuten digitaalinen valokuvaus, kuvankäsittely ja videotaide. Kuvallisen työskentelyn lisäksi opintoihin sisältyy taidehistorian ja estetiikan opintoja, asiantuntijavierailijoiden tapaamisia ja näyttely- sekä museokäyntejä. Kuvataiteen opinnoissa tärkeintä on opiskelijan persoonallisuuden ja henkisen kasvun tukeminen kuvataiteen avulla. TARJOLLA OLEVAT KURSSIMÄÄRÄT ESITTÄVÄN TAITEEN LINJALLA Aine...Kurssimäärä musiikki... 16 draama... 10 kuvataide...11 tanssi...9 taiteiden välisiä kursseja...6 Kuva: Kaisu Åström LUONNONTIETEELLIS-MATEMAATTINEN -LINJA Luonnontieteellis-matemaattinen -linja (Luma-linja) on tarkoitettu luonnontieteistä ja matematiikasta kiinnostuneille opiskelijoille, ja se antaa hyvät valmiudet näiden aineiden jatko-opintoihin. Opinnoista painotetaan matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja maantiedettä sekä tietojenkäsittelytiedettä. Tuntijakokokeilu antaa lisäksi opiskelijoille mahdollisuuden suunnitella reaaliaineiden opinto-ohjelmansa yksilöllisesti oman mielenkiinnon ja jatko-opintosuunnitelmien mukaisesti. Linjalla opiskelu edellyttää pitkän matematiikan valintaa. Luma-aineita opiskellaan linjan omassa ryhmässä, joka pysyy pääsääntöisesti koko lukioajan samana. Jos opiskelija haluaa suorittaa oppilaitoksen oman Luma-diplomin, tulee opiskelijan suorittaa vähintään seitsemän linjan erikoiskurssia kolmessa eri oppiaineessa. Luma-linjan opiskelija voi valita myös kaikkia muita lukion kursseja. Linjalla keskitytään aineisiin, jotka luovat hyvän pohjan ylioppilastutkinnon kokeisiin ja jatko-opintoihin luonnontieteissä, lääketieteessä, matematiikassa ja tekniikan aloilla. Linjan erikoiskursseilla vieraillaan yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yrityksissä. TARJOLLA OLEVAT KURSSIMÄÄRÄT LUMA-LINJALLA Aine...Kurssimäärä pitkä matematiikka... 23 fysiikka... 14 kemia...8 biologia...8 maantiede... 5 tietojenkäsittelytiede... 5 teemaopintoja...6 Projektiviikko HAKEMINEN JA VALINTA Lukioon haetaan kevään 2017 yhteishaussa 21.2. 14.3.2017 Opintopolku.fi -palvelussa. Alin hyväksyttävä keskiarvo on 7. Tämä on oppilaitoksen asettama keskiarvoraja, jonka alittaneita hakijoita ei valita koulutukseen. Opiskelijaksi ottamisen keskiarvo vaihtelee vuosittain ja voi olla korkeampi. Esittävän taiteen linjan valintakriteereinä käytetään soveltuvuuskoetta ja hakijan lukuaineiden keskiarvoa. Lukuaineiden keskiarvosta muodostuu puolet hakijan pistemäärästä (maksimissaan 10 pistettä) ja soveltuvuuskokeesta puolet hakijan pistemäärästä (maksimissaan 10 pistettä). Valituilla opiskelijoilla Muista! lukuaineiden keskiarvon tulee olla vähintään 7,00 ja valintakokeesta tulee saada minimissään kolme (3) pistettä. Mikäli useammalla hakijalla on sama pistemäärä, saman pistemäärän saaneet hakijat otetaan sattumanvaraisessa järjestyksessä eli arvotaan. Luma-linjalle opiskelijat valitaan painotetun keskiarvon mukaan. Painotettavat aineet ovat perusopetuksen päättötodistuksen äidinkielen, matematiikan, fysiikan, kemian, biologian ja maantiedon arvosanat. Painotuskerroin on 2. Linjalle ei voida valita opiskelijaa, jonka lukuaineiden keskiarvo jää alle 7,00. AIKUISLUKIOSSA OPINNOT JOUSTAVAT Sovita opintosi elämäntilanteeseesi. Voit opiskella lähi- tai verkko-opiskelijana tai näiden yhdistelmänä monimuoto-opiskelijana oman aikataulusi mukaan nopeasti tai hitaasti edeten. Voit aloittaa opintosi läpi lukuvuoden, viisi kertaa vuodessa jaksojen vaihtuessa. Aikuislukioon ilmoittaudutaan käymällä henkilökohtaisesti opintotoimistossa, perehdytystilaisuuden aikana tai lukion nettisivujen kautta sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Kevään 2017 yhteishaku 21.2. 14.3.2017 opintopolku.fi Opintojen suunnittelusta ja opinnoista aikuislukiossa antaa lisätietoja opinto-ohjaaja Nina Sinkko puh. 040 318 4033 nina.sinkko@kerava.fi. AIKUISLUKION ILMOITTAUTUMISAJAT JAKSO PEREHDYTYSTILAISUUS AIKA 3. jakso 12.12.2016 7.2.2017 ke 7.12.2016 klo 18.00-20.00 4. jakso 8.2.-4.4.2017 ma 6.2.20 17 klo 18.00-20.00 5. jakso 5.4.-31.5.2017 ma 3.4.2017 klo 18.00-20.00 10 11
KERAVAN LIIKUNTAPALVELU Keravan liikuntapalvelun tavoitteena on luoda kaikille kaupungin asukkaille edellytyksiä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan harrastamiselle. Kerava on pieni suuri liikunta- ja urheilukaupunki. Pieni liikuntapalvelut ja liikuntapaikat ovat LIIKUNTAPALVELUN YHTEYSTIEDOT Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kerava.fi Metsolantie 3 (jäähalli) 04200 Kerava iikunta@kerava.fi www.kerava.fi/palvelut/ liikunta-ja-ulkoilu www.facebook.com/keravan. liikuntapalvelu Asiakaspalveluajat: ma-pe klo 9 15 Liikuntapalvelun hinnasto: www.kerava.fi/palvelut/liikunta-ja-ulkoilu/hinnasto. Liikuntapalvelun maksuja voi hoitaa Sampolan yhteispalvelupisteessä, Kultasepänkatu 7. Maksuvälineinä käyvät: käteinen, pankkikortti, sirullinen luottokortti, Smartum saldokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli, TYKY-kuntoseteli, Edenred Ticket Mind&Body- ja Ticket Duo-kortti ja virikeseteli. LIIKUNTATOIMISTO Päivi Valtonen liikuntapalvelujohtaja, liikuntapalveluyksikön johtaminen p. 040 318 2246 Jarmo Vakkila liikuntapäällikkö, liikuntapaikat, liikunta- ja urheiluseurat, käyttövuorot, seura-avustukset p. 040 318 2446 Jarkko Vilhunen liikunnanohjaaja, tapahtumat, liikuntaryhmät, projektit p. 040 318 2840 (opintovapaalla 1.3.2017 asti) Katri Keminen hallinnolliset asiat, laskutus p. 040 318 2331 Paula Juhanantti toimistotyöntekijä, asiakaspalvelu, p. 040 318 2168 lähellä ja helposti saavutettavissa. Monipuolisille harrastuspaikoille pääsee helposti. Suuri Keravan kaupungilla on lähes sata liikuntapaikkaa, jotka tarjoavat laajat mahdollisuudet liikkua ja ulkoilla. Keravalla on ilo liikkua! LIIKUNNANOHJAUSTOIMINTA Arja Vakkila liikuntaesimies, ohjattu liikuntatoiminta p. 040 318 4443 Pasi Sirolinna liikunnanohjaus, laiteopastus p. 040 318 2242 Tanja Pirtamo erityisryhmät, vesijumpat, liikuntaneuvonta p. 040 318 2489 Margit Grönroos liikunnanohjaus p. 040 318 2079 Heidi Pakarinen liikunnanohjaus, liikuntaneuvonta p. 040 318 4112 LIIKUNTAPAIKKOJENHOITAJAT: Kari Ahola, Jari Flyktman ja Sami-Pekka Manerus p. 040 318 2706 OHJATTU LIIKUNTATOIMINTA Ilmoittautuminen ryhmiin 12.12.2016 klo 12.00 alkaen osoitteessa: www.kuntapalvelut.fi/kerava tai Keravan yhteispalvelupisteessä osoitteessa, Kultasepänkatu 7. tiedustelut: arja.vakkila@kerava.fi, tanja.pirtamo@kerava.fi ryhmien kuvaukset löydät www.kuntapalvelu.fi/kerava syksyllä ilmoittautuneet voivat ilmoittautua ryhmässä ohjaajalle 9.12 asti PERUUTUSEHDOT Ilmoittautuminen kurssille on sitova. Kurssilta pois jääminen tai laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Peruutusta ei voi tehdä ohjaajalle. Kurssin peruutus on aina tehtävä liikuntapalvelun toimistoon kirjallisesti tai sähköpostilla katri.keminen@kerava.fi tai liikunta@kerava.fi Ilmoittautumisten peruutukset vähintään 10 päivää ennen kurssin alkua. Viivästynyt saatava siirretään kaupungin toimintaohjeiden mukaisesti perintätoimiston hoidettavaksi. Sairaudesta johtuva peruutus on todistettava lääkärin todistuksella, kurssimaksu palautetaan vähännettynä toimistokuluja 10.00. Liikuntapalvelu voi peruuttaa suunnitellun kurssin noin viikkoa ennen kurssin alkamista, mikäli kurssille ei ole tarpeeksi osallistujia. Ohjaajan yhtä (1) sairastumiskertaa ei pääsääntöisesti korvata ylimääräisellä tunnilla. OHJATUN TOIMINNAN LIIKUNTAPAIKAT Keravan jäähallin kuntosali Hoivakoti Vomma Budosali Eerontie Tuusulan uimahalli Keravan terveyskeskus, fysioterapia Kerava Areena Tenniskeskus Työkeskus MAKSUT Seniori- ja erityisryhmät 35,00/kausi Vesijumpat 35,00/kausi + Tuusulan uimahallin uintimaksu Työikäisten ryhmät 55,00/kausi (klo 7 8.45 ja 15.00 21.00) kaadu turvallisesti kurssi 45,00/12krt (10.1 28.3.2017) Ilmoittautumisen jälkeen jokaiselle lähetetään lasku ja laskun voi maksaa joko verkkopankissa tai Sampolan yhteispalvelupisteessä. 12 13
OHJATTUJEN LIIKUNTARYHMIEN AIKATAULU KEVÄT 2017 9.1 21.4. MAANANTAI 9.00 10.00 Woima jäähallin kuntosali Pasi 10.00 11.00 Woima jäähallin kuntosali Pasi 10.30 11.15 Asahi Vomma Tanja 11.00 12.00 Woima jäähallin kuntosali Pasi 11.30 12.15 Tuolijumppa Vomma Tanja 13.00 13.45 Sotaveter.+kev.seniorit Vomma Pasi 13.00 14.00 Kuntojumppa seniorit jäähallin kuntosali Heidi 14.00 15.00 Erityisryhmien pelivuoro tenniskeskus Tanja 15.00 16.30 Ohjaaja salilla jäähallin kuntosali Heidi 16.30 17.30 Na-Mi jäähallin kuntosali Arja 17.45 18.45 Miehet jäähallin kuntosali Arja 19.00 20.00 Naiset kiinteytys jäähallin kuntosali Heidi 19.15 20.15 Pilates /Keravan opisto Kerava areena Arja TIISTAI 8.45 9.45 Woima jäähallin kuntosali Margit 10.00 10.45 Asahi tenniskeskus Arja 10.15 11.15 Kuntoseniorit Vomma Margit *11.00 12.00 Kaadu turvallisesti budosali Niina Aaltonen 11.15 12.15 Tehoseniorit jäähallin kuntosali Arja 11.30 12.30 AVH-ryhmä Vomma Tanja 12.30 13.30 Sisu-ryhmä Vomma Tanja 13.00 14.00 Kuntojumppa seniorit tenniskeskus Arja 13.00 13.30 Vesijumppa Tuusulan uimahalli Margit 13.30 14.00 Vesijumppa Tuusulan uimahalli Margit 14.00 15.00 Pickleball tenniskeskus Tanja 15.15 16.15 Naiset jäähallin kuntosali Pasi 16.30 17.30 Ohjaaja salilla jäähallin kuntosali Pasi 18.00 19.00 Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi 19.00 20.00 Miehet jäähallin kuntosali Pasi KESKIVIIKKO 7.00 8.00 Aamutreeni jäähallin kuntosali Päivi 8.15 9.00 Kevyt aamustartti budosali Tanja 8.45 9.45 Woima naiset jäähallin kuntosali Margit 9.00 10.00 Pilates/Keravan Opisto budosali Arja 9.15 10.15 Seniorien kuntosaliharj. Vomma Maija Hotti 10.15 11.15 Tuolijumppa Vomma Margit 10.30 11.30 Startti 2 jäähallin kuntosali Arja 11.30 12.30 Liik.raj. Woima Vomma Tanja 13.00 14.00 Sotaveter.+ kev.seniorit Vomma Arja 13.00 14.00 Kev. kuntojumppa seniorit tenniskeskus Margit 14.00 15.00 Woima jäähallin kuntosali Pasi 14.00 15.00 MS-ryhmä terveyskeskus Tanja 15.15 16.15 Pilates/Keravan Opisto jäähallin kuntosali Arja 17.00 18.00 Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi 18.15 19.15 Bodyjumppa jäähallin kuntosali Pasi 19.15 20.15 Bodyjumppa jäähallin kuntosali Pasi TORSTAI 9.00 10.00 Woima kevennetty Vomma Heidi 10.00 11.00 Woima miehet jäähallin kuntosali Arja 10.30 12.00 Tasapainoryhmä Vomma Raili & Raili 11.15 12.15 Rivitanssi jäähallin kuntosali Eva Suutari 12.00 13.00 Liikuntaneuvonta ryhmä Vomma Tanja 13.00 14.00 Kuntojumppa seniorit tenniskeskus Arja 13.30 14.30 Woima kevennetty jäähallin kuntosali Pasi 15.15 16.15 Kehonhuolto/venyttely jäähallin kuntosali Heidi 15.30 16.00 Liik.raj.vesijumppa terveyskeskus allas Tanja 17.30 18.30 Na-Mi jäähallin kuntosali Pasi 18.30 19.30 Miehet jäähallin kuntosali Pasi 19.30 20.30 Naiset jäähallin kuntosali Pasi PERJANTAI 7.30 8.30 Aamutreeni jäähallin kuntosali Arja 9.00 10.00 Woima jäähallin kuntosali Pasi 9.00 10.00 Woima Vomma Arja 10.00 11.00 Kevennetty seniorijumppa budosali Tanja 10.00 11.00 Woima jäähallin kuntosali Pasi 10.15 11.15 Woima kevennetty Vomma Heidi 11.15 12.15 Startti 1 Vomma Heidi 11.00 12.00 Woima jäähallin kuntosali Pasi 13.00 14.00 Ohjaaja salilla jäähallin kuntosali Heidi 12.00 12.30 Liik.raj.vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja 13.00 13.30 Vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja 13.30 14.00 Vesijumppa Tuusulan uimahalli Tanja 14.00 15.00 Pickleball tenniskeskus Pasi 14 15
KAADU TURVALLISESTI LIIKUNTAPAIKAT Senioreille suunnattua kehonpaino- tunti, jossa harjoitetaan kehonhallintaa, koordinaatiota, tasapainoa (staattinen ja dynaaminen) sekä oikeaoppista kaatumista keinu- liikkeiden kautta turvallisesti. Tällöin kaaduttaessa olisi olemassa liikemalli turvallisesta kaatumisesta ja näin välttyä isommalta loukkaantumiselta. Huom. kurssin hinta 45 12 kertaa. JÄÄHALLIN KUNTOSALIN VAPAAVUOROT KEVÄTKAUDELLA 9.1. 21.4.2017 JÄÄHALLI Metsolantie 3, 04200 Kerava, p. 040 318 2706 Sähköposti: jaahalli@kerava.fi Asiakaspalveluajat: ma-pe 7 23, la 7 23, su 7.30 23 UIMAHALLI Uimahalli on suljettu ja se peruskorjataan ja laajennetaan asiakkaille nykyaikaan sopivaksi vesiliikuntakeskukseksi. MAAUIMALA Tuusulantie 45, 04200 Kerava p. 040 318 2079 Avoinna kesäkaudella erikseen ilmoitettavana aikana. Maanantai 7.00 9.00, 12.00 13, 14.00 16.30, 20.00 21.00 Tiistai 7.00 8.30, 10.00 11.00, 12.30 15.00, 16.30 18.00 Keskiviikko 11.30 14.00 Torstai 7.00 10.00, 12.30 13.30 Perjantai 12.00 21.00 Lauantai 7.00 21.00 Sunnuntai 7.00 21.00 Jäähallin kuntosalin vapaavuorokortit lunastetaan yhteispalvelupisteestä Sampolasta. LÄHILIIKUNTAPAIKAT Kaikissa lähiliikuntapaikoissa on n. 12 x 24 m. kokoinen hiekka-, tekonurmi- tai asfalttipintainen pelikenttä. Kenttä soveltuu esim. jalka- ja koripalloiluun sekä sählyn pelaamiseen. Lisäksi erilaisia kiinteitä liikuntavälineitä ja -telineitä, jotka soveltuvat lasten, nuorten ja aikuisten käyttöön. Lähiliikuntapaikat ovat kaikille vapaassa käytössä. SENIORIEN LÄHILIIKUNTA Kevät kausi alkaa 9.1.2017 Ryhmiin osallistuminen on ilmaista eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Ryhmiä ohjaavat koulutetut vertaisohjaajat. Tervetuloa mukaan iloiseen ja rentoon menoon! Tiedustelut Arja Vakkila p. 040 318 4443 Kalevan koulu tuolijumppa keskiviikkoisin klo 14.15 sauvakävely torstaisin klo 12.00 Sompion Hyvinvointikeskus tuolijumppa perjantaisin klo 13.00 Keskusta (lähtö Onnellisen Kanan edestä) sauvakävelyä tiistaisin klo 10.00 ja lauantaisin klo 11.00 SENIORIPUISTOT Savion Elzu tuolijumppaa keskiviikkoisin klo 13.00 Jaakkola Ali-Keravan koulu tuolijumppaa maanantaisin klo 14.15 Lapila Kotimäen palvelutalo tuolijumppaa torstaisin klo 10.00 1. Ahjon lähiliikuntapaikka Koripallokenttä tekonurmialustalla ja iso tekonurmikenttä vieressä 2. Kalevan lähiliikuntapaikka Koripallokenttä asfalttialustalla ja iso hiekkakenttä vieressä 3. Kanniston lähiliikuntapaikka Koripallokenttä asfalttialustalla, kiinteitä leikkivälineitä ja iso hiekkakenttä vieressä 4. Keravanjoen koulu Jaakkolan toimipisteen lähiliikuntapaikka Koripallokenttä tekonumialustalla, kiinteitä leikkivälineitä, Parkour-välineitä, PANNA-areenat ja iso hiekkakenttä vieressä 5. Keravanjoen koulu Lapilan toimipisteen lähiliikuntapaikka Kolme koripallokenttää asfalttialustalla, skeittipuisto ja iso hiekkakenttä vieressä 6. Keskustan lähiliikuntapaikka Koripallokenttä tekonurmialustalla, kiinteitä leikkivälineitä ja iso hiekkakenttä vieressä 7. Killan lähiliikuntapaikka Kaksi isoa koripallokenttää asfalttialustalla, palloseiniä, kiinteitä leikkipaikkoja, koulun toisella puolella on 12 x 24 m tekonurmella päällystetty pelikenttä ja iso hiekkakenttä 8. Kurkelan lähiliikuntapaikka Monitoimiareena tekonurmialustalla 9. Päivölänlaakson lähiliikuntapaikka Monitoimiareena tekonurmialustalla, lihaskuntolaitteita, hiekkakenttä vieressä ja pulkkamäki talvisin 10. Savion lähiliikuntapaikka Koripallokenttä tekonurmialustalla, kiinteitä leikkipaikkoja ja iso hiekkakenttä vieressä 11. Sompion koulun lähiliikuntapaikka Monitoimiareena tekonurmialustalla, parkourvälineitä, lihaskuntolaitteita ja PANNA-areenat 1. Kalevan senioripuisto Sijaitsee Keravan jäähallin ja uimahallin välissä. 2. Savion senioripuisto Sijaitsee Savion Salavapuiston välittömässä läheisyydessä. 16 17
MUUT PALLOKENTÄT Vakiovuorojen varaukset liikuntatoimistosta: liikunta@kerava.fi tai p. 040 318 2168. Yksittäiset pallokenttien vuorot varataan lupapiste.fi kautta 1. Päivölänlaakson pallokenttä Päivöläntie 16, 04220 Kerava 2. Keravan kartanon pallokenttä Kivisillantie 5, 04200 Kerava 3. Kalevan koulun pallokenttä Kalevankatu 66, 04230 Kerava 4. Jaakkolan koulun pallokenttä Jaakkolantie 8, 04250 Kerava 5. Lapilan koulun pallokenttä Jurvalantie 7, 04200 Kerava 6. Keskuskoulun pallokenttä Sibeliuksentie 6, 04200 Kerava 7. Pihkaniityn pallokenttä Ylikeravantie 107, 04230 Kerava 8. Killan koulun pallokenttä Sarvimäentie 35, 04200 Kerava 9. Kurkelan koulun pallokenttä Käenkatu 10, 04230 Kerava 10. Savion koulun pallokenttä Juurakkokatu 33, 04260 Kerava 11. Sompion koulun pallokenttä Aleksis Kiven tie 18, 04200 Kerava 12. Sompion pallokenttä Luhtaniituntie, 04200 Kerava 13. Kanniston pallokenttä Kannistonkatu 5, 04260 Kerava ULKOILUALUEET JA -REITIT Kuntoradat Jokaisen kuntoradan varrella on toimintapiste, jossa on erilaisia kiinteitä kuntoilupisteitä. 1. Pihkaniityn kuntorata 4600 metriä. 2. Ahjon kuntorata 1800 metriä. 3. Sompion kuntorata 1750 metriä. 4. Kalevan urheilupuiston kuntorata 1250 metriä. 5. Koivikon kuntorata 800 metriä. Muut ulkoilu- ja liikuntareitit Keinukallion ja ahjon reitit Keinukallion pururata ja tekolumilatu 700 m Hiihtostadionin lenkki 1500 m Reitti Jokivarren tielle 3800 m Keinukallion lenkki ja Ahjon lenkki yhdessä 5600 m Juoksuportaat 261 askelmaa Keinukallion frisbeegolf Keinukallion frisbeegolfrata on 18-korinen rata, joka on kaikille avoin ja maksuton. Lisätietoja: http://frisbeegolfradat.fi/rata/ keinukallio_kerava/ LIIKUNTAVAUNUT Liikuntavaunuja voi vuokrata ympäri vuoden erilaisiin yritystapahtumiin sekä yhdistys- ja talkootilauksiin sovittua korvausta vastaan. Liikuntavaunujen tilaukset ja tiedustelut: jarmo.vakkila@kerava.fi tai puh. 040 318 2446 liikunta@kerava.fi 1. Liikkari-vaunu Sisältää monia erilaisia pelejä ja pelivälineitä. Heinäkuun liikuntavaunu päivystää ja liikuttaa Keravan maauimalan asiakkaita. Voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin korvausta vastaan ja ohjaushenkilön kera. 2. Seniorivaunu Sisältää monia erilaisia pelejä ja pelivälineitä ja on suunnattu senioreille. Voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin korvausta vastaan ja ohjaushenkilöllä tai ilman. MUUT LIIKUNTAPAIKAT Muiden liikuntapaikkojen vakio- sekä yksittäisten vuorojen varaukset liikuntatoimistosta: liikunta@kerava.fi tai p. 040 318 2168 TEKONURMI Metsolantie 3, 04200 Kerava Ikäihmisten talvikävelyt keskiviikkoisin klo 13 14 ULKOTENNISKENTÄT Koivikon tenniskentät Koivikontie 35, 04260 Kerava LIIKUNTAPALVELUN TAPAHTUMIA 2017 Lisätietoja tapahtumista: http://www.kerava.fi/palvelut/liikunta-ja-ulkoilu 24.1.2017 Ice Skating Tour -luistelutapahtuma 24.4.2017 Volmari Iso-Hollo 110 v. luento 20.5.2017 Keravan Kunkut- turnaus 10.6.2017 Volmari Iso-Hollo 110 v. juoksutapahtuma 26.8.2017 Liiku ja harrasta katutapahtuma 26.8.2017 Kuutamouintia maauimalassa venetsialaiset 8.12.2017 Keravan Urheilugaala Kuva: Antti Kurola YLEISURHEILUKENTTÄ Metsolantie 3, 04200 Kerava SAVION PESÄPALLOKENTTÄ Koivikontie 35, 04260 Kerava AHJON KOULUN TEKONURMI Ketjutie 2, 04220 Kerava BUDOSALI Eerontie 1, 04200 Kerava NYRKKEILYSALI JA CITY-VOIMAILUSALI Kauppakaari 11, 04200 Kerava Kulku saleille kaupungintalon takaa. Avoinna: ma-pe klo 7 21, la-su klo 8 18 arkipyhinä noudatetaan sunnuntain aukioloaikaa City-salin lipunmyynti Keravan yhteispalvelupisteestä osoitteessa, Kultasepänkatu 7. Lapilan tenniskentät Paloasemantie 8, 04200 Kerava TENNISKESKUS Metsolantie 5, 04200 Kerava Lisätietoja sekä linkki Tenniskeskuksen sivuille: www.keravantennishalli.fi/ Liikuntapalvelu myy omia vuorojaan. KERAVA-AREENA Käenpolku 3, 04230 Kerava Liikuntasali ja tanssisali Tiedustelut: toimisto@keravaareena.fi Keinukallion juoksuportaiden päätteeksi tulevalle kuntoilualueelle on tulossa Street Workout -kuntoiluteline sekä vatsa-selkäpenkki 18 19
SINÄKIN HUOMASIT TÄMÄN! Tehdään paikallinen Tehdään paikallinen hyvä työ! hyvä työ! Tavoita 20 000 keravalaista varaamalla edullinen mainospaikka seuraavaan Vapaa-aikapalveluiden kausiesitteeseen: keravanopisto@kerava.fi Työllistä & työllisty Pääroolissa Anu Sinisalo Keski-Uudellamaalla Käsikirjoitus Heikki Lund Ohjaus Kimmo Virtanen Ensi-ilta Kerava-salissa 3.2.2017, muut esitykset 5.2. 12.3. Hae työtä Jätä ilmoitus avoimesta työpaikasta Työllisty tai työllistä yrittäjänä duuniportaali.fi