CONSTIN PÖRSSILISTAUTUMINEN Marraskuu joulukuu 2015

Samankaltaiset tiedostot
CONSTI YHTIÖT OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE , KLO 8.00

CONSTI YHTIÖT OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Marko Holopainen

CONSTI YHTIÖT OYJ PÖRSSISÄÄTIÖN PÖRSSI-ILTA

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Huomioitavaa (1/2) Tämä esitys ei sisällä lainopillisia, taloudellisia tai sijoittamista koskevia neuvoja.

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

CONSTI YHTIÖT OYJ INDERESIN JA OSAKESÄÄSTÄJIEN YHTIÖILTA

Valmetin tie eteenpäin

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016

Tuotannon virtautus ja nopeutettu korjaaminen Teoriaa, kokemuksia ja oppeja Juha Salminen, Consti Yhtiöt

Sijoita Constin pörssilistautumiseen Tarjousaika UUSI CONSTI SIJOITTAMISEEN

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj Finlandia-talo

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

Daniel Lopez-Cruz, Asiakastiedon hallituksen puheenjohtaja ja Investcorp Groupin johtaja kommentoi:

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

VMP Oyj osavuosikatsaus. tammimaaliskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller

TULOSINFO Q3/

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Yhtiökokous Harri Kerminen, toimitusjohtaja

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten

27. elokuuta Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo

Sitoudumme puhtaaseen veteen. Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Ahlstrom. Tammi-syyskuu Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen

VMP Oyj. Nasdaq Avoimet Ovet Juha Pesola, CEO

Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen. merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Altia Oyj Pörssitiedote kello 14.50

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE klo 9.00

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

CONSTI YHTIÖT OYJ. Varsinainen yhtiökokous

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO 14.00

CONSTI YHTIÖT OYJ. Varsinainen yhtiökokous

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa tai Japanissa.

YIT-konsernin tilinpäätös 2001

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI

Rovio Entertainment Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

LEHDISTÖTIEDOTE 1 (13)

TALENOM OYJ JUSSI PAASO

Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Orava Asuntorahasto Oyj

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO

Kamux puolivuosiesitys

YHTIÖKOKOUS

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS , KLO KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

Pihlajalinnan listalleottoesite on julkistettu

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Q1-Q Q Q4 2012

VMP suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

Enintään uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Heeros-esittely Satakunnan osakesäästäjät Matti Lattu Heeros Oyj

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

Transkriptio:

CONSTIN PÖRSSILISTAUTUMINEN Marraskuu joulukuu 2015 Tämä ei ole listalleottoesite. Listalleottoesite on saatavilla osoitteessa www.consti.fi/listautuminen Constin osakkeeseen sijoittamiseen liittyy useita riskejä, joista monet kuuluvat yhtiön liiketoiminnan luonteeseen ja toimintaympäristöön ja voivat olla merkittäviä. Osakkeeseen sijoittamista harkitsevia kehotetaan tutustumaan huolellisesti listalleottoesitteessä kuvattuihin riskitekijöihin kokonaisuudessaan.

Huomautus HUOMIOITAVAA Tämä esitys ei ole tarjous Consti Yhtiöt Oyj:n ( Yhtiö ) arvopapereiden merkitsemiseksi. Tässä esityksessä olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai ostaa arvopapereita missään valtiossa. Mikään valvova viranomainen ei ole hyväksynyt tätä esitystä. Tarjottaviin Yhtiön osakkeisiin sijoittamista harkitsevia kehotetaan tutustumaan Finanssivalvonnan 27.11.2015 hyväksymään esitteeseen kokonaisuudessaan sekä Yhtiön myöhemmin julkistamiin yhtiötiedotteisiin. Sijoittajan tulee perustaa mahdollinen päätöksensä tässä mainittujen arvopapereiden merkintään tai hankintaan kokonaisuudessaan Finanssivalvonnan 27.11.2015 hyväksymään esitteeseen eikä tähän esitykseen. Tämä esitys ei sisällä lainopillisia, taloudellisia tai sijoittamista koskevia neuvoja. Kaikki tässä esityksessä esiintyvät ennusteet, arviot, tavoitteet, näkymät ja/tai mielipiteet (sisältäen muttei rajoittuen ennusteisiin liikevaihdosta, kustannuksista, nettotulosta ja osakkeen kurssikehityksestä) sisältävät subjektiivista harkintaa sekä analyysia ja perustuvat tämän esityspäivän mukaiseen Yhtiön parhaaseen harkintakykyyn. Mitään takuuta tai lupausta ei anneta tämän dokumentin sisältämien ennusteiden, arvioiden, tavoitteiden, näkymien ja/tai mielipiteiden toteutumisesta tai kohtuullisuudesta. Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuuteen suuntautuneita lausuntoja. Yhtiö ei sitoudu eikä ole velvollinen päivittämään tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja tämän esityksen jälkeen tapahtuvien tapahtumien tai olosuhteiden myötä taikka päivittämään tai pitämään ajantasaisena mitään tässä esityksessä olevia tietoja. Tämän esityksen tietojen levittäminen tietyissä maissa voi olla rajoitettua lainsäädännöllä, ja henkilöiden, jotka saavat tietoja tai osan niistä haltuunsa, tulisi selvittää mahdolliset rajoitukset ja noudattaa niitä. Tässä esityksessä olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai ostaa esityksessä tarkoitettuja arvopapereita missään sellaisissa maissa, joissa arvopapereiden tarjoaminen tai myyminen vaatisi esitteen tai dokumentaation laatimista tai olisi laiton ennen arvopapereiden rekisteröimistä tai poikkeusluvan hankkimista tai tiettyjen ehtojen täyttämistä kyseisen maan lainsäädännön mukaisesti. Danske Bank A/S, Helsingin sivuliike ( Danske Bank ) toimii listautumisessa ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun lukuun, eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan listautumisen yhteydessä eikä ole vastuussa asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Yhtiölle, eikä anna listautumiseen tai mihinkään tässä esityksessä viitattuun järjestelyyn liittyviä neuvoja. Danske Bank ei hyväksy minkäänlaista vastuuta tai anna minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa takuuta tämän esityksen sisällöstä, mukaan lukien sen täsmällisyydestä tai täydellisyydestä tai minkään sen sisältämän tiedon oikeellisuudesta taikka mistään sen esittämästä tai sen puolesta esitetystä lausumasta Yhtiön, uusien osakkeiden ja listautumisen osalta, eikä mikään tässä esityksessä ole eikä muodosta lupausta tai vakuutusta nykyisestä tai tulevasta. Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa eikä esityksessä tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita ei myydä julkisesti Yhdysvalloissa. Tämän esityksen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Japanissa, Hongkongissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa. Yhtiö ei tarjoa osakkeita yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa ei ole tämän esityksen päivämäärään mennessä ryhdytty toimiin, jotka vaatisivat esitteen julkistamista arvopapereiden tarjoamiseksi. Arvopapereita voidaan tarjota jäsenvaltioissa ainoastaan Direktiivin 2003/71/EC tarkoittamissa tilanteissa, jotka eivät vaadi esitteen julkistamista. Tässä esityksessä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ("Määräys") 19 (5) artiklan (Financial Promotion) mukaisille sijoitus-alan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan mukaisille yhtiöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Ne sijoitusmahdollisuudet, joihin tämä esitys liittyy, ovat tarjolla vain asiaankuuluville tahoille ja vain he voivat osallistua tällaisiin sijoitusmahdollisuuksiin. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. 1

CONSTI LYHYESTI 2

Consti on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yhtiöistä Consti lyhyesti Yksi johtavista suomalaisista korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneistä yrityksistä Laaja palveluvalikoima kattaa linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivusaneerauksen sekä muiden vaativien rakennuskohteiden rakennus- ja suunnittelupalveluita Palveluita tarjotaan sekä asuintaloille että toimitiloille Toiminnot ovat keskittyneet suurimpiin suomalaisiin kasvukeskuksiin, etenkin eteläiseen ja läntiseen Suomeen Constin pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja se työllistää yli 900 henkilöä Yhtiön suurin omistaja on kotimainen pääomasijoittaja Intera minkä lisäksi yhtiötä omistaa sen johto ja muu avainhenkilöstö Kattava palvelutarjonta Suomen kasvukeskuksissa Liikevaihto liiketoiminta-alueittain, 2014 Talotekniikka Korjausurakointi Julkisivut 25% 33% 44% Liikevaihdon maantieteellinen jakauma, 2014 1) Tampere & Pirkanmaa Helsinki & Uusimaa 12% Muut 8% 80% Turku Tampere Oulu Lahti Porvoo Helsinki 1) Liikevaihdon maantieteellinen jakauma on laskettu projektiin osallistuneen yksikön toimipaikan mukaan Lähde: Consti 3

Vahvaa orgaanista kasvua vakiintuneella toimintamallilla voimakkaan yritysostokauden jälkeen 2008 2010 2011 2012 2014 Constin muodostuminen yritysostojen kautta ja nopea tulopohjan kasvu Integraatiovuosi Vakiintuneen toimintamallin hyödyntäminen; nopea orgaaninen kasvu ja parantunut kannattavuus Liikevaihto (EURm) Oikaistu liikevoittoprosentti ennen liikearvon poistoja 1) 216 172 135 141 142 3,2% 3,6% 83 2,2% 18 2008 (FAS) 2009 (FAS) 2010 (FAS) 2011 (FAS) 2012 (FAS) 2013 (IFRS) 2014 (IFRS) 1) Oikaistu liikevoitto muodostuu liikevoitosta pois lukien kertaluonteiset erät, jotka ovat a) rakennejärjestelyiden ja listautumisen suunniteluun liittyvät kulut, ja b) IFRS standardien käyttöönottoon liittyvät kulut Lähde: Consti 4

Constilla on kattava korjausrakentamisen ja teknisten palveluiden tarjonta kiinteistöjen koko elinkaarelle Talotekniikka ( CTT ) Julkisivut ( CJU ) Korjausurakointi ( CKU ) Tarjonta Toimitilojen ja julkisten rakennusten talotekniset asennukset, mm: LV-, IV-, ja sähköurakointi Sprinkleriurakointi Tele- ja datayhteystyöt Automaatio- ja energiatekniikka Asuinrakennusten putkiremontit Julkisivuseinien saneeraukset Katto-, parveke- ja ikkunasaneeraukset Pihakansien, parkkihallien saneeraus, ulkoalueiden kunnostus Lasi- ja betonirakenteiden saneeraus Asuintalojen jälkirakennetut hissit ja lisäkerrokset Vuokra-asuintotalojen peruskorjaukset Muiden kuin asuinrakennusten saneeraushankkeet Hotelli- ja ravintolatilojen sekä muiden liike- tai toimitilojen peruskorjaukset ja laajennukset Rakennusten käyttötarkoituksen muutokset Arvokohteiden entisöinti Servicetoiminta Kaikkiin kolmeen liiketoiminta-alueeseen sisältyy Service-toimintaa, jota seurataan omana kokonaisuutenaan Service-toiminta sisältää palvelu-urakointia sekä sopimusasiakkaille toteutettavat tekniset huolto- ja ylläpitopalvelut Lähde: Consti 5

CONSTI SIJOITUSKOHTEENA 6

Consti sijoituskohteena Optimaalinen asema mahdollistaa kasvavan korjausurakointimarkkinan hyödyntämisen Orgaanisen kasvun ja vahvan kassavirran tukema taloudellinen profiili 4 Rakenteellisten tekijöiden tukema houkutteleva kasvumarkkina 1 Constilla on selkeä suunnitelma kannattavan kasvun jatkamiseksi 3 2 Consti on yksi johtavista korjausrakentamiseen ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yrityksistä Suomessa Lähde: Consti 7

1 Korjausrakentamisen markkina kasvaa tasaisesti ja Consti toimii sen nopeimmin kasvavissa segmenteissä Suomen korjausrakentamisen markkina, 2007-2020E EURmrd 14 12 10 8 6 4 2 0 Korjausrakentaminen (reaali) Uudisrakentaminen (reaali, indeksoitu) Suomen BKT (reaali, indeksoitu) 07 Historiallinen keskimääräinen vuosikasvu, 2007-2014 08 Nimelliskasvu 4,1% / v. 09 Reaalikasvu 2,0% / v. 11,7 Ennustettu keskimääräinen vuosikasvu, 2015-2020 Reaalikasvu 2,5% / v. 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 1) Seutukunta, joka sisältää ympäröiviä kuntia 2) Jyväskylän, Kuopion, Vaasan ja Lappeenrannan seutukunnat, jotka sisältävät ympäröiviä kuntia Lähde: Suomen Pankki, EuroConstruct, Tilastokeskus, VTT 2015 Korjausrakennusmarkkinan kasvu segmenteittäin, keskimääräinen vuosittainen kasvu 2014-20 (reaalinen) Kasvu maantieteellisesti Kasvu asiakasryhmittäin Helsinki 1) 3,3% Tampere, Turku, Oulu 1) 3,1% Muut kasvukeskukset 2) 2,9% Muut 1,7% Asuntoosakeyhtiöt 3,5% Vuokraasunnot Yritykset Julkiset tilaajat 2.5% koko markkina 2,6% 2,3% 2,4% Kotitaloudet ja muut 2,1% = Consti läsnä - = Ei läsnäoloa Constin läsnäolo - - - 8

1 Korjausrakentamisen markkinaa ajavat useat houkuttelevat ajurit ja trendit Rakennuskannan ikääntyminen Energiatehokkuus Miljoona m 2 100 80 60 40 20 0 17,7 19,3 6,7 6,6 11,0 12,7-1920 1921-39 Suomen rakennuskanta vuosikymmenittäin 50 vuoden iän saavuttavat rakennukset (noin): ~2015 ~2025-2035 ~2045 51,2 50,8 15,5 18,9 35,6 31,9 1940-59 1960-69 82,7 29,4 34,3 53,2 52,8 1970-79 87,1 1980-89 57,0 59,7 21,3 23,0 35,7 36,7 1990-99 Asuinrakennukset Toimitilat 2000-09 26,3 9,4 7,0 4,4 17,0 2,6 2010-14 Other Muut Kaupungistuminen ja korjausrakentamisen keskittyminen kasvukeskuksiin Rakennusten käyttötarkoitusten muutokset Talotekniikan ja automaation merkityksen kasvu Rakennusvuosi Lähde: Tilastokeskus 9

Consti sijoituskohteena Optimaalinen asema mahdollistaa kasvavan korjausurakointimarkkinan hyödyntämisen 4 1 3 2 Consti on yksi johtavista korjausrakentamiseen ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yrityksistä Suomessa Lähde: Consti 10

Consti LTR Pylon Hämeen Laaturem. Kenno- Rakenne Wareco Remonttipartio YIT Lemminkäinen Skanska NCC SRV Lujatalo Hartela Peab Jatke Fira Caverion Suomi Are EMC Talotekniikka Aro Systems Bravida 1) 2 Yksi johtavista korjausurakointiin ja teknisiin palveluihin keskittyneistä yrityksistä hajautuneella markkinalla 2 Huolto- ja korjausurakointiin keskittyneet yritykset 200 Suuret rakennusliikkeet 200 Talotekniikkaan erikoistuneet yritykset EURm Korjausurakoinnin liikevaihto 2014 (EURm) EURm EURm Suomen toiminnan liikevaihto 2014 (EURm) 1 163 1 063 928 708 628 438 283 268 329 286 250 250 250 216 200 150 150 130 150 100 100 98 100 82 68 50 0 39 38 37 36 21 15 50 0 50 0 n.a. Talotekniikka Julkisivut Korjausurakointi ( ) ( ) Consti erottuu kilpailijoistaan kattavalla palvelutarjonnalla 1)14 kuukauden liikevaihto Lähde: Asiakastieto, Rakennuslehti, Yritysten vuosikertomukset 11

2 Kattava korjausurakoinnin palvelutarjonta ja keskittyminen Suomen kasvukeskuksiin 2 Constin tarjonta Talotekniikka Julkisivut Korjausurakointi Myynnin maantieteellinen jakauma 1) ja toimipisteet Tampere & Pirkanmaa 12% Muut 8% Helsinki & Uusimaa 80% Oulu Constin paikalliset konttorit Huolto ja ylläpito Arvioitu väestönkasvu 2003 2030 1) 2014 Lähde: Consti Edistykselliset projektimuodot Perinteiset projektimuodot +10% - +30% 0% - +9,9% -9,9% - 0% -19,9% - -10% -32% - -20% Tampere Lahti Turku Porvoo Helsinki 12

2 Monipuolinen asiakaskunta ja vahvat näytöt vaativien projektien toteutuksesta 2 Monipuolinen asiakaskunta (osuus myynnistä, 2014 1) ) Valikoituja referenssikohteita Yritykset Kiinteistösijoittajat 21 % 21 % Julkinen sektori 20 % Yksittäiset asuntoosakeyhtiöt ja niiden isännöitsijät Taloyhtiöt 39 % Yhdenkään yksittäisen asiakkaan osuus ei vastannut yli 10 prosenttia Yhtiön liikevaihdosta vuonna 2014 1) Ilman eliminointeja, perustuu Constin johdon lukuihin. Luvut eivät täsmää 100 prosenttiin johtuen pyöristämisestä Lähde: Consti As Oy Risto Rytin tie 28 (2014) 53 asuntoa Linjasaneeraus Palkinto Vuoden paras putkiremontti Oy Kaisaniemenkatu 1 (2015) Kattava katto ja julkisivujen kunnostus sekä pihakansien korjaus Ostoskeskus Puuvilla (2014) 40 000m 2 LVI-järjestelmien asennus As Oy Vihtilä (2013) 105 asuntoa Laaja LVIjärjestelmien uusiminen Scandic Park (2015) 365 hotellihuonetta Hotellihuoneiden, aulan sekä ravintolan uusiminen Stora Enso pääkonttori (2013) Kattava LVISsaneeraus ja energiatehokkuuden parantaminen 13

Consti sijoituskohteena Optimaalinen asema mahdollistaa kasvavan korjausurakointimarkkinan hyödyntämisen 4 1 Constilla on selkeä suunnitelma kannattavan kasvun jatkamiseksi 3 2 Lähde: Consti 14

3 Constin toiminta-alueilla markkinakasvu keskimääräistä vahvempaa 3 Markkinakasvu Orgaaniset toimenpiteet Yritysostot 5% 4% 3% 2% 1% 0% Suomen korjausmarkkinan kasvu, 2007-2014 ja 2015-20E 4,1% 2,0% Historiallinen markkinakasvu 2007-14 1) Nimellinen kasvu 2,5% Ennustettu markkinakasvu 2015-20E 1) Reaali-kasvu Constin fokusalueet 3,3% Helsinki 2) 3,1% Tampere, Turku, Oulu 2) Vahvojen markkina-ajureiden odotetaan tukevan voimakasta markkinakasvua myös tulevaisuudessa Constin liiketoiminta keskittyy vahvasti Suomen kasvukeskuksiin, erityisesti eteläiseen ja läntiseen Suomeen Constin ydinliiketoiminta-alueilla Uudellamaalla ja Pirkanmaalla korjausurakointia ajaa kaupunkien suuri 1970- ja 1980-luvuilla rakennettu rakennuskanta voimakas muuttoliike näille alueille 1) Keskimääräinen vuotuinen kasvu; 2) Seutukunta, joka sisältää ympäröiviä kuntia Lähde: EuroConstruct Country report 2008-2015; VTT 2015 15

3 Nykyisen markkina-aseman hyödyntäminen ja koko tarjonnan laajentaminen Suomen kasvukeskuksiin 3 Markkinakasvu Orgaaniset toimenpiteet Yritysostot Constin tarjonta Korjausurakoinnin markkinakoko, 2014 ( mrd) CTT CJU CKU Service Helsinki and Uusimaa Tampere and Pirkanmaa - Turku 0,7 - - Oulu 0,4 - - - Lahti 0,5 - - - Muut 1,0 3,4 - - - - kasvukeskukset 1) 1,0 Hyvän markkina-aseman hyödyntäminen ja kasvaminen nykyisillä markkina-alueilla vahvan aseman ja pitkän kokemuksen liiketoiminnoissa - Taloyhtiöiden putkiremontit - Taloyhtiöiden julkisivukorjaukset - Vaativat hotelli- ja ravintolasaneeraukset Toiminnan laajentaminen Suomen kasvukeskuksissa ja täyden palvelutarjonnan toimittaminen näillä alueilla Yritysostoja kasvun tueksi Yhtiöllä on 16 onnistunutta yritysostoa vuosina 2008-2014 1) Jyväskylän, Kuopion, Vaasan ja Lappeenrannan seutukunnat, jotka sisältävät ympäröiviä kuntia Lähde: Consti, VTT 2015 = Consti läsnä - = Ei paikallista läsnäoloa 16

3 Constin tarjonnan vahvistaminen ja Serviceliiketoiminnan jatkuva kasvattaminen 3 Markkinakasvu Orgaaniset toimenpiteet Yritysostot Constin tarjonta Korjausurakoinnin markkinakoko, 2014 ( mrd) CTT CJU CKU Service Helsinki and Uusimaa Tampere and Pirkanmaa - Turku 0,7 - - Oulu 0,4 - - - Lahti 0,5 - - - Muut 1,0 3,4 - - - - kasvukeskukset 1) 1,0 A B C Palvelutarjonnan vahvistaminen ja täydentäminen nykyisillä liiketoiminta-alueilla A - Taloautomaatio (CTT) B - Lasirakentaminen (CJU) B - Kattojen korjaushankkeet (CJU) C Service-toiminnan kasvattaminen edelleen liikevaihdon keskimääräinen vuotuinen kasvu vuosien 2012-14 välillä oli +17% Yritysostoja kasvu tueksi Yhtiöllä on 16 onnistunutta yritysostoa vuosina 2008-2014 1) Jyväskylän, Kuopion, Vaasan ja Lappeenrannan seutukunnat, jotka sisältävät ympäröiviä kuntia Lähde: Consti, VTT 2015 = Consti läsnä - = Ei paikallista läsnäoloa 17

3 Jatkuva asiakassuhteiden vahvistaminen ja teknologiainnovaatioihin panostaminen 3 Markkinakasvu Orgaaniset toimenpiteet Yritysostot Liikevaihto avainasiakkailta vuosina 2012-2014, EURm Asiakastyytyväisyys (1=min, 5=max) 1) Uudet korjausrakentamisen menetelmät ja teknologiset innovaatiot 150 100 +52% / v. 81,2 113,2 2 3 4 4.2 Nykyaikaiset putkiremontit (sujutus, pinnoitteet) Consti Ideal Putki- ja kylpyhuoneremontti TM 50 48,8 0 2012 (FAS) 2013 (FAS) 2014 (FAS) 1 5 Flowalltekniikkaseinä Lisäkerrosrakentaminen Vahvat asiakassuhteet tukevat ristiinmyyntiä eri liiketoiminta-alueilla ja kasvua edistyksellisissä projektimuodoissa Uudet teknologiat pyrkivät tarjoamaan nopeamman toteutuksen sekä pienemmät kustannukset ja asumishaitat asiakkaalle 1) Rakentamisen Laatu Ry 1-9/2015 tutkimus, asiakkaiden antamat arvosanat Lähde: Consti 18

3 Jatkuva operatiivisen toiminnan ja tehokkuuden parantaminen 3 Myynnin jakauma Projektinhallinta ja hankinta Kiinteiden kulujen hallinta Mahdollisuudet hyvään kannattavuuteen vahvan aseman liiketoiminnoissa Palvelutarjonnan täydentäminen kannattavuutta tukevilla alueilla - Taloautomaatio - Lasirakentaminen - Kattojen korjaushankkeet - Kasvua Service liiketoiminnassa Kannattavuuden tukeminen edistyksellisten projektimuotojen myötä Projektinhallinta Riskienhallinnan syventäminen ja järjestelmällisyys Projektinjohdon parhaita käytäntöjä Parantamalla projektinjohdon ja -ohjauksen työkaluja Hyödyntämällä teollisen tuotannon mahdollisuuksia Hankinta Keskittämällä edelleen hankintoja Järkeistämällä toimitusketjuja Kustannustenhallintaohjelma liittyen - työterveyspalveluihin - vakuutuksiin - tietoliikennepalveluihin - vuokriin Potentiaalia kiinteiden kulujen osuuden laskuun liiketoiminnan kasvaessa Lähde: Consti 19

Consti sijoituskohteena Optimaalinen asema mahdollistaa kasvavan korjausurakointimarkkinan hyödyntämisen Orgaanisen kasvun ja vahvan kassavirran tukema taloudellinen profiili 4 1 3 2 Lähde: Consti 20

4 Vahva orgaaninen kasvu ja parantunut kannattavuus 4 Liikevaihto, 2012-2014 (EURm) Oikaistu liikevoitto 1), 2012-2015YTD (EURm) Oikaistu liikevoitto (EURm) +23% / v. 171,9 215,9 +24% / v. 181,2 Oikaistu liikevoitto (% liikevaihdosta) 7,9 141,9 146,1 5,5 4,7 5,9 3,1 2,2% 3,2% 3,6% 3,2% 3,2% 2012 (FAS) 2013 (IFRS) 2014 (IFRS) 2014 Q1-Q3 (IFRS) 2015 Q1-Q3 (IFRS) 2012 FAS 2) 2013 IFRS 2014 IFRS 2014 Q1-Q3 (IFRS) 2015 Q1-Q3 (IFRS) Vahva orgaaninen kasvu Parantunut kannattavuus 1) Oikaistu liikevoitto muodostuu liikevoitosta pois lukien kertaluonteiset erät, jotka ovat a) rakennejärjestelyiden ja listautumisen suunniteluun liittyvät kulut, ja b) IFRS standardien käyttöönottoon liittyvät kulut; 2) Ennen konserniliikearvon poistoja Lähde: Consti 21

4 Vahvan kassavirran mahdollistava liiketoimintamalli ja vahva tase 4 Vahva kassavirta Taseen tunnuslukuja (30.9.2015) 127% 57% 160% 146% 102% 5,5 6,8-1,3 2012 (FAS) 4,0 6,0-2,0 2013 (IFRS) 15,7 17,9-2,2 2014 (IFRS) 8,9 10,5-1,6 2014 Q1-Q3 (IFRS) Operatiivinen rahavirta ennen rahoituskuluja ja veroja -2,2 2015 Q1-Q3 (IFRS) Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin käyttöomaisuushyödykkeisiin 7,2 9,4 88,6% Velkaantuneisuusaste EUR 19,4m Nettovelka 30,6% Omavaraisuusaste % = kassavirtasuhde 1) Liiketoimintamalli mahdollistaa vahvan kassavirran Vahva tase 1) Laskettu jakamalla vapaa kassavirta käyttökatteella. Vapaa kassavirta muodostuu operatiivisesta kassavirrasta ennen rahoituskuluja ja veroja vähennettynä investoinneilla aineellisiin ja aineettomiin käyttöomaisuushyödykkeisiin Lähde: Consti 22

4 Pro forma taloudelliset tiedot Q1-Q3 2015 4 Pro forma avainluvut Q1-Q3 2015 2015 Q1-Q3 2015 PF Q1-Q3 1) EURt IFRS IFRS Liikevaihto 181 212 181 212 Liiketoiminnan muut tuotot 497 497 Materiaalit ja palvelut -126 850-126 850 Henkilöstökulut -36 608-36 608 Liiketoiminnan muut kulut -11 237-11 237 Käyttökate 7 014 7 014 Suunnitelman mukaiset poistot -1 652-1 652 Konserniliikearvon poisto 0 0 Liikevoitto 5 362 5 362 Rahoitustuotot ja kulut yhteensä -4 079-802 Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1 283 4 560 Tilikauden verot -226-881 Tilikauden voitto (tappio) 1 057 3 679 Laatimisperusta Tilintarkastamaton pro forma -laaja tuloslaskelma 30.9.2015 päättyneeltä jaksolta on tehty olettaen, että Yhtiön pääomarakenteen muutos ja uudelleenrahoitus olisi toteutettu 1.1.2015 Pro forma -rahoituskulut sisältävät Nykyisen lainasopimuksen korot Osamaksujen korot Kuluja liittyen taattuihin komissiopalkkioihin Pro forma -oikaisuihin ei sisälly oikaisuja kertaluonteisiin kuluihin Merkittävä lasku uudelleenrahoituksen seurauksena Pro forma -lukujen tuloveroprosentti on n. 20 % 1) Nämä tilintarkastamattomat pro forma -tiedot on esitetty ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa. Tilintarkastamattomat pro forma -oikaisut perustuvat pääomarakenteen muutoksen ja velkojen uudelleenrahoitustoimenpiteiden vaikutuksiin. Tilintarkastamaton pro forma -laaja tuloslaskelma 30.9.2015 päättyneeltä jaksolta on koottu olettaen, että Yhtiön pääomarakenteen muutos ja uudelleenrahoitus olisi toteutettu 1.1.2015, eivätkä ne näin ollen kuvaa sitä, mikä Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos on ollut. Tilintarkastamattomien pro forma -tietojen tarkoitus ei ole myöskään ennakoida millainen Yhtiön liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema on tulevaisuudessa. Lähde: Consti 23

Constin pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet, osinkopolitiikka ja tulevaisuuden näkymät Taloudelliset tavoitteet 1) Liikevaihdon vuotuinen kasvu keskimäärin vähintään 10 % Oikaistu liikevoittomarginaali yli 5 % Kassavirtasuhde yli 90 % Nettovelan ja oikaistun käyttökatteen suhde alle 2,5x 2) Osinkopolitiikka Tulevaisuuden näkymät 4) Yhtiö pyrkii jakamaan osinkona vähintään 50 % Yhtiön tilikauden voitosta 3) Yhtiö odottaa, että koko vuoden 2015 liikevaihto kasvaa noin 15 % vuoteen 2014 verrattuna 1) Yhtiön taloudelliset tavoitteet perustuvat lukuisille olettamille, kuten muun muassa olettamille Suomen talouden kehityksestä sekä Yhtiön liiketoiminnan kehityksestä. Taloudellisten tavoitteiden pohjana olevat olettamat eivät välttämättä osoittaudu oikeiksi ja Yhtiön todellinen tulos voi poiketa merkittävästi Yhtiön taloudellisesta tavoitteista; 2) Samalla kuitenkin ylläpitäen tehokkaan pääomarakenteen; 3) Ottaen kuitenkin huomioon Yhtiön taloudellisen aseman, kassa-virran sekä kasvumahdollisuudet; 4) Tulevaisuuden näkymät sisältävät tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka eivät ole takeita tulevasta taloudellisesta suorituskyvystä. Yhtiön todellinen taloudellinen suorituskyky voi poiketa merkittävästi tulevaisuuteen suuntautuneiden lausumien yhteydessä ilmaistusta Lähde: Consti 24

PÖRSSILISTAUTUMINEN LYHYESTI 25

Tavoiteltu pörssilistautuminen lyhyesti Suunniteltu listautuminen koostuu osakemyynnistä, jossa olemassa olevat osakkeenomistajat myyvät osakkeitaan, sekä henkilöstöannista Liikkeellelaskija Myyjät Listautumispaikka Alustava hintaväli Listautumisen rakenne Lisäosakeoptio Yleisömyynnin tarjousaika Järjestäjät Consti Yhtiöt Oyj ( Yhtiö ) Intera Fund I Ky ( Instituutiomyyjä ) ja muut osakkeenomistajat (yhdessä Myyjät ) NASDAQ OMX Helsinki EUR 9,50 11,50 osakkeelta Myyjät tarjoavat osakemyynnissä ( Osakemyynnissä ) ostettavaksi alustavasti enintään 4,0 miljoonaa Yhtiön osaketta ( Myyntiosakkeet ) Alustavasti enintään 300,000 osaketta tarjotaan yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ( Yleisömyynti ) Alustavasti enintään 3,7 miljoonaa osaketta tarjotaan institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti ( Instituutiomyynti ) Henkilöstöannissa tarjotaan alustavasti enintään 30,000 uutta Henkilöstöosaketta ja mahdollisissa ylikysyntätilanteissa enintään 70,000 ylimääräistä uutta Henkilöstöosaketta Yhtiön henkilöstölle, hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle Enintään 600,000 osaketta (enintään 15 prosenttia Osakemyynnissä myydyistä osakkeista) Alkaa 30.11.2015 kello 10.00 Päättyy arviolta 8.12.2015 kello 16.00 Pääjärjestäjä: Danske Bank 26

Tarjoushinta ja maksaminen Tarjoushinta Yleisömyynnin myyntihinta sitoumusta annettaessa on alustavan hintavälin enimmäishinta, eli 11,50 euroa myyntiosakkeelta Yleisömyynnin osakekohtainen Myyntihinta ei voi ylittää Alustavan Hintavälin enimmäishintaa Myyntiosakkeista maksetaan sitoumusta annettaessa enimmäishinta 11,50 euroa kerrottuna sitoumuksen mukaisella myyntiosakkeiden määrällä Ostositoumuksen tekeminen ja maksaminen Yleisömyynnin sitoumuksen tulee koskea vähintään 100 ja enintään 20 000 Myyntiosaketta Sitoumuksen antajalla on oltava arvo-osuustili suomalaisessa tai Suomessa toimivassa tilinhoitajassa Merkintäpaikoista lisätietoa seuraavalla sivulla Maksetun määrän palauttaminen Mikäli sitoumus hylätään tai hyväksytään vain osittain ja/tai mikäli myyntihinta on alempi kuin sitoumuksen tekemisen yhteydessä maksettu hinta, maksettu määrä tai sen osa palautetaan sitoumuksen antajalle hänen sitoumuksessaan ilmoittamalle suomalaiselle pankkitilille arviolta viidentenä (5) pankkipäivänä hinnoittelun jälkeen eli arviolta 17.12.2015 27

Merkintäpaikat Lisätietoja listalleottoesitteessä ja markkinointiesitteessä Danske Bankin asiakkaat Danske Bankin konttorit ja Private Banking-konttorit 1) Puh. 0200 2000 (pankkitunnuksilla) Verkkopankissa pankkitunnuksilla (www.danskebank.fi) Muut kuin Danske Bankin asiakkaat Danske Bankin konttorit Puh. 010 546 3151 sijoituslinja@danskebank.fi (Danske Bankin Sijoituslinja antaa lisätietoja) www.danskebank.fi (verkkomerkintä) 1) Vain Danske Bankin Private Banking -asiakkaille 28

Alustava aikataulu 30.11.2015 klo 10.00 Yleisömyynnin tarjousaika alkaa 7.12.2015 klo 16.00 Henkilöstöanti ja Osakemyynti voidaan keskeyttää aikaisintaan 8.12.2015 klo 16.00 (arvio) Yleisömyynnin tarjousaika päättyy 10.12.2015 (arvio) Osakemyynnin ja Henkilöstöannin lopullinen tulos 11.12.2015 (arvio) Yleisömyynnissä ostetut Myyntiosakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille 11.12.2015 (arvio) Osakkeet, pois lukien Henkilöstöosakkeet, tulevat kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin Prelistalla 29

KIITOS MIELENKIINNOSTA!