LOCARUS (= Low-Carbon Rural Sociey) Bioaloudellinen oiminamalli kesävälle maalan hiilen maaseuuaajamalle piloina Forssan seuukunna KOKO-hankepäivä, Forssa, 13.10.2010 Rabbe Thun; MTT Kesävä Bioalous
Tukimushankkeen lähökohda Suomen kasvihuonekaasujen (KHK) vähenemän avoiee/sioumukse edellyävä konkreeisia oimenpieiä eri sekoreilla sekä alueellisia (kunaason) sraegioia ja oeuussuunnielmia Maaseuuaajamissa ulisi esiä paikallisia rakaisuja kuen hajaueussa pienimuooisessa uoannossa (piene CHP-laiokse, uulienergia, maalämpö, paikallise raaka-ainevara, asuminen ja lähiruoka) monipohjainen omavaraisuus ajavana voimana Uusiuuvien luonnonvarojen hyödynämisessä on vielä paljon käyämäönä poeniaalia mesä, pello, kesanno, reunamaa sekä maaalouden, eollisuuden ja yhdyskunien biopohjaisisa sivuvirroisa Tarkemma hyödynämis- ja kehiämissuunnielma edellyävä paikkaan ja aikaan sidoujen resurssien sekä myös ämän heken oiminojen jalanjälkien (ympärisövaikuusen) paremman unemisen ja hallinnan Energianuoannon ja käyön ohella maaalouden ml. elinarvikekejujen osuus KHKpääsöisä on noin 25% - paranamisopioia löyyy makalla pellola lauaselle Kesävän yhdyskunasuunnielun kannala ulee arkasella kaikkia sekoreia ja oiminoja ei vaan KHK-pääsöjen vaan myös muiden kesävyysparamerien kannala (rehevöiyminen, vesijalanjälki, biodiversieei, yöllisämisvaikuukse ja muu sosio-ekonomise aspeki) Sääsävän eknologian käyöönoolle, kierojen sulkemiselle ja fossiilipohjaisen kuluusuoeiden korvaamiselle löyyy paljon vaihoehoisia opioia, joiden arkaselu edellyää sysemaaisa, skenaario- ja mallipohjaisa simuloinia ja arkaselua
LOCARUS-hankkeen avoieia Löyää kesäviä ja kusannusehokkaia rakaisuja maaseuuaajamien kokonaisympärisövaikuusen (jalanjälkien) pienenämiselle mm. seuraavin keinoin: Paikallisen uusiuuvien luonnonvarojen (mesä- ja pelobiomassa) sekä jäeiden (maa- ja koialous) ehokkaampi hyödynäminen uoano- ja käyöpoeniaalien arvioini Energiaomavaraisuuden nosaminen hajaueu pienen miakaavan CHP- ja muu energianuoanorakaisu (biokaasu, uulienergia, maalämpö) opimaalinen eknologia, koko ja sijoiuspaikka Vaihoehoisia inegroiuja biojalosamokonsepeja (energia ja biomaeriaaleja) Viljelykelpoisen alueen opimaalinen käyö (viljan-, energian-, rehunuoano) Koieläinuoano erilaisia ilayyppi-/ilakohaisia rakaisuja, energiajärjeselmä, lannan hyödynäminen, ravineiden kiero j.n.e. Kierojen sulkeminen (jäee, lieee, uhka, ravinee, vesi, hukkalämpö) Energian ja veden sääsö (eri sekoreilla) paikkaan ja aikaan sidou kuluuskäyrä Sääsävän eknologian käyöönoo (eri sekoreilla) eknologia-arvioia Korvaava uoee mm. biopoloainee ja lannoiee - oeueavuusarvioia Energia- ja ainevirojen sekä kokonaiskejujen parempi hallina (GIS-kara) Uusia logisiikkarakaisuja kuljeus, varasoini, valvona, ohjaus ja huolo (laieia, järjeselmiä ja ohjelmisoja) laie- ja järjeselmäeknisiä innovaaioia Malli ja peruseia kesävälle yhdyskunasuunnielulle ja poliiiselle pääökseneolle Tieoisuuden lisääminen - aseneiden muuaminen (asuminen, ruoka, liikkuminen, kuluusuoee j.n.e.) Kehieään yleispäevä simuloinimalli kunien/maaseuuaajamien kesävälle yhdyskunasuunnielulle MITEN ONGELMAKENTTÄÄ LÄHESTYTÄÄN?
Maeriaali- ja energiavirra sekä erilaise jalanjälkikomponeni Energiaa Raakaaineia Tuoeia Maa- ja mesäalous Teollisuus ja palvelu Luonnonvaroja Jäeiä Ilmasopääsöjä Muu ympärisövaikuukse Energian uoano Koialoude Jäeveä Ilmasovaikuukse Energiaa Jaloseia M u u k e s ä v y y s i n d i k a a o r i
Alueen energia- ja maeriaalivirra (hahmoelma) Maioila Mesä Palvelu Kasvihuone, levänuoano ai kalanviljely Uusi oimino Lihaila Energianuoano Teollisuus Mini-CHP; LPA-uoano Uusi oimino Viljaila/ Energiakasvi Koialoude Asuminen Liikenne Opimiilaneen löyäminen apauskohaisesi
Alueellinen mallinaminen: Piloina Forssan seuu GIS ieokana raaka-ainee iesö käyöpaika ja niiden pääsö ilmanlaau kaavoius rakennukse väesö energian kuluus jne. rakaisuehdous Alueellinen simuloini- ja opimoinimalli SIMULOINTI vaihoehdo, n kpl rajoiee GIS laskena pääsöjen leviäminen väesön alisuminen logisise kusannukse erveys ilmaso kusannukse ehokas pina OPTIMOINTI avoiee rajoiee > pareopina, ehokkaiden rakaisujen joukko esim. 5000 kpl MONITAVOITTEINEN PÄÄTÖSANALYYSI päääjän preferenssi avoieiden painous > rakaisuehdous Alueellise skenaario (n kpl) kusannukse ilmasovaikuukse erveysvaikuukse esim. 5 kpl Ilmanlaadun ennusekara Paras vaihoeho
Skenaario ja herkkyysanalyysi Herkkyysarkaselun muuujia (esimerkkejä) Mesä- ja maaalousmaan sekä biomassan uoano ja käyö - missä?, miä?, mien paljon? mihin käyöön? Vilja- ja eläinila - ilayyppi, koko, energiajärjeselmä, jäee, logisiikkarakaisu CHP-laiosen sijaini, eknologia ja kapasieei (omavaraisuusase) CHP-laiosen rakennusase (sähkön-/lämmönuoannon suhde) Lannan hyöykäyö/ravineiden kierräys (rehu- ja yppiomavaraisuus) Jäelämpövirojen hyödynäminen (kaukolämpö, kasvihuonee, kalankasvaus, leväbiomassan uoano,..) (energiahyöysuhde) Asuminen ja liikenne (asuinyypi, väesönkasvu/-vähenemä, energiankuluus, energiajärjeselmä, poloainee, ruoka- ja muu palvelu, kauppa,...) Kesävyys (hiili- ja muu jalanjälje, biodiversieei, sosio-ekonomise indikaaori) Muia? Kokonaiskesävyyden paranamisopioia Uusien CHP-laiosen käyöönoo Lannan mädäys ja ravineiden kierräys Energian ja veden sääsö maailoilla ja koialouksissa Inegroidu biojalosamorakaisu Energia- ja maeriaalivirojen parempi hallina Uusien logisiikkajärjeselmien kehiäminen Lähiruokapalvelu
Mien kunna ja yriykse voiva hyödynää ukimuksen uloksia? Työkalu/malli ja perusieoja kesävälle yhdyskunasuunnielulle Energia-, maeriaali- ja pääsövirojen parempi hallina Tieoa eri oiminojen ja sekoreiden ympärisökuormiuksesa (jalanjälkiä) Ideoia ja suosiuksia erilaisen jalanjälkien pienenämiselle Tieoa energia-, ilmaso-, maaalous- ja aluepoliiiselle pääökseneolle Omavaraisuusaseen nosaminen Energia, poloainee, rehu, lannoiee ja elinarvikkee Peruseia kunien ympärisöprofiloinnille Suunnielmia konkreeisen jakohankkeiden käynnisämiselle (demohankkeia) Luodaan hyviä edellyyksiä osallisua laajempaan kansalliseen ja/ai kansainväliseen keskuseluun alueiden hiili- ja muun jalanjälkien pienenämisesä Uusia innovaaioia uuden liikeoiminnan kehiämiselle Energiajärjeselmiin liiyviä Maaalouseknologiaan liiyviä Asumiseen ja eri palveluihin liiyviä Laieeknisiä rakaisuja Logisiikkajärjeselmiin liiyviä Ohjaus-, sääö- ja valvonajärjeselmiä ja -ohjelmia Maaseudun yriys- ja maaalousoiminnan kehiäminen ja kesävän asuinympärisön luominen, eli sen elinvoimaisuuden urvaaminen Julkisen T&K-uen saani edellyää kunien ja yriysen aloudellisa ukea Tavoieiden saavuaminen edellyää eri oimijoiden ja kunalaisen siouumisa