Elämyksiä kulttuurista Kaikukortilla maksutta sisään
Kiinnostaako kulttuuri? Kaikukortilla voit käydä Espoossa maksutta festivaaleilla, konserteissa, teattereissa tai museoissa! Kulttuuri kuuluu kaikille taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Kaikukortti on henkilökohtainen, maksuton ja se on voimassa myöntämispäivästä vuoden kerrallaan. Kortilla voit hankkia itsellesi ja lapsillesi maksuttomia lippuja kulttuuritapahtumiin. Kenelle Kaikukortti on tarkoitettu? Kaikukortti on tarkoitettu Kaikukortti-verkostossa mukana olevien sosiaali- ja terveysalan yhteisöjen asiakkaille, jotka kokevat olevansa taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Kortin saat suoraan henkilökunnalta. Mukana olevien sosiaali- ja terveysalan yhteisöjen listan löydät esitteen lopusta. Kaikukortin voivat saada aikuiset tai 16 vuotta täyttäneet nuoret. Kortin saaminen ei edellytä omien tulojen todistamista. Alle 16-vuotiaille lapsille, jotka kuuluvat Kaikukortin haltijan perheeseen, voi hankkia maksuttomia pääsylippuja silloin, kun he osallistuvat yhdessä Kaikukortin haltijan kanssa. KULTTUURITOIMIJAT KAIKUKORTTI-VERKOSTOSSA ESPOON KAUPUNGINORKESTERI Tapiola Sinfonietta Espoon kulttuurikeskus Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo p. 040 514 0358 (toimisto) tapiolasinfonietta.fi KULTTUURITALOT Espoon kulttuurikeskus Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo p. 043 825 5429 (kulttuurituottaja) espoo.fi/kulttuurikeskus Karatalo Kotkatie 4, Karakallio, 02620 Espoo p. 050 535 6119 (kulttuurituottaja) espoo.fi/karatalo Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora Järvenperäntie 1 3, 02940 Espoo p. 09 816 83364 (toimisto) espoo.fi/pikkuaurora Sellosali Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo p. 050 301 9428 (kulttuurituottaja) sellosali.fi Vindängen Tuulikuja 6, Tapiola, 02100 Espoo p. 050 430 3956 (kulttuurituottaja) esbo.fi/vindangen KARI SARKKINEN
Mihin Kaikukortilla pääsee? Kortilla pääsee maksutta Kaikukortti-verkostoon kuuluvien kulttuuritoimijoiden tilaisuuksiin. Mukana on yli 20 espoolaista kulttuuritoimijaa ja suuri osa niiden tarjonnasta. Rajaukset kerrotaan kulttuuritoimijoiden omilla verkkosivuilla. Hanki pääsyliput kulttuuritoimijoiden omista lipunmyyntikanavista. Lippuja ei saa verkkokaupasta. Kaikukortti-lippuja saattaa olla esityksissä rajattu määrä. Kerro varausta tai ostosta tehdessäsi Kaikukorttisi numero. Varaudu lisäksi näyttämään kortti paikan päällä. Huomioithan, että jos ostat lipun kaupallisen lipunvälitystoimijan kautta, sinun on maksettava palvelumaksu, vaikka itse pääsylippu on maksuton. TEATTERIT Espoon Kaupunginteatteri Revontulentie 8, 02100 Espoo p. 09 439 33 88 (lipunmyynti) espoonteatteri.fi Tanssiteatteri Glims & Gloms Nuijalantie 9, 02630 Espoo (toimisto) p. 050 354 5936 (vastaava tuottaja) glimsgloms.com Unga Teatern Lillklobb, Nuijalantie 9, 02630 Espoo p. 09 862 08200 (vaihde) ungateatern.fi ELOKUVATEATTERIT KannuKino Kannusillankatu 4, Espoon keskus 02770 Espoo p. 050 535 6 119 (kulttuurituottaja) espoo.fi/kannusali KinoTapiola Mäntyviita 2, Tapiola, 02110 Espoo p. 0400 885 779 (aukioloaikoina) kinotapiola.fi /fi/tietoakavijalle/kaikukortti Huom! Levityssopimusten vuoksi Kaikukortin piirissä oleva elokuvatarjonta Kino Tapiolassa ja KannuKinossa on rajattua. Tarkista rajaukset toimijoiden verkkosivuilta. ELLA TOMMILA / EMMA
MUSEOT FESTIVAALIT Gallen-Kallelan Museo Gallen-Kallelan tie 27, 02600 Espoo p. 09 849 2340 (vaihde) gallen-kallela.fi April Jazz Ahertajantie 6 B, 02100 Espoo (toimisto) p. 09 455 0003 (toimisto) apriljazz.fi Näyttelykeskus WeeGee Ahertajantie 5, Tapiola, 02100 Espoo p. 09 816 31818 (info) Yhteislipulla kaikkiin WeeGeen museoihin weegee.fi Espoo Ciné Tapiolan keskustorni, Tapiontori 1 02100 Espoo (toimisto) p. 09 466 599 (toimisto) espoocine.fi EMMA Espoon modernin taiteen museo p. 09 816 30493 (asiakaspalvelu) emmamuseum.fi Helinä Rautavaaran museo p. 09 816 31435 (toimisto) helinamuseo.fi KAMU Espoon kaupunginmuseo p. 09 816 57052 (tiedustelut) espoonkaupunginmuseo.fi ARI KARTTUNEN / EMMA Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä p. 09 816 31830 (toimisto) lelumuseohevosenkenka.fi Suomen Kellomuseo p. 09 816 30520 (tiedustelut) kellomuseo.fi Talomuseo Glims Glimsintie 1, 02740 Espoo (sairaalan vieressä) p. 09 816 27337 (tiedustelut) espoonkaupunginmuseo.fi > Talomuseo Glims JuuriJuhla RotFest Hämeentie 34 D, 00530 Helsinki (Suomen kansanmusiikkiliiton toimisto) p. 0500 431 913 (toiminnanjohtaja) juurijuhla.fi Urkuyö ja Aaria Pappilantie 2, Espoon keskus 02770 Espoo (toimisto) p. 050 500 2677 (toiminnanjohtaja) urkuyofestival.fi VocalEspoo Tapiolan keskustorni, Tapiontori 1 02100 Espoo (toimisto) p. 050 385 1623 (toiminnanjohtaja) vocalespoo.fi
HEIDI-HANNA KARHU SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TOIMIJAT KAIKUKORTTI- VERKOSTOSSA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT Eteläinen aikuissosiaalityö Pyyntitie 3, 02230 Espoo Neuvontapuhelin p. 09 816 31600 (ti, to ja pe klo 8 9) espoo.fi/sosiaalityo Pohjoinen aikuissosiaalityö Komentajankatu 5 C, 02600 Espoo Neuvontapuhelin p. 09 816 45000 (ti, to ja pe klo 8 9) espoo.fi/sosiaalityo Espoon Kipinä Terveyskuja 2 A, 02770 Espoo p. 043 826 5251 espoo.fi/kipina Maahanmuuttajapalvelut Terveyskuja 2 A, 02770 Espoo p. 050 541 1680 espoo.fi/maahanmuuttajat In Espoo -neuvonta (maahanmuuttajapalvelut) Pyyntitie 3, 02230 Espoo ja Komentajankatu 5 C, 02600 Espoo p. 046 877 3627 espoo.fi/inespoo Talous- ja velkaneuvonta Itätuulentie 2 B, 02100 Espoo p. 0800 934 88 (ma to klo 10 12) espoo.fi > Sosiaali- ja terveyspalvelut > Sosiaalityö ja toimeentulo > Taloudellinen tuki > Talous ja velkaneuvonta TYÖLLISYYSPALVELUT Espoon työvoiman palvelukeskus Läkkisepänkuja 2 A, 02650 Espoo p. 050 428 9420 (sihteeri) espoo.fi > yö ja yrittäminen > Apua työllistymiseen > Yhteystiedot > Työvoiman palvelukeskus Työhönvalmennuskeskus Niittyrinne 5, 02270 Espoo p. 050 428 9419 espoo.fi > Työ ja yrittäminen > Apua työllistymiseen > Yhteystiedot > Työhönvalmennuskeskus Soukan työkeskus Soukantie 13, 02360 Espoo p. 043 824 6624 espoo.fi > Työ ja yrittäminen > Apua työllistymiseen > Yhteystiedot > Soukan työkeskus MAARIT KYTÖHARJU
JUSSI HELIMÄKI MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Espoon Klubitalo Kutojantie 3, 5. krs, 02600 Espoo p. 044 727 3422 espoonklubitalo.fi Nepperssin huoltokoti Vanhankartanontie 29, 02920 Espoo p. 050 5727 709 Sepänkylän tukiasuntola Palomiehentie 1 A, 02750 Espoo p. 050 500 4952 (ohjaaja) Olarinluoman vastaanottokoti Luomanportti 11, 02200 Espoo p. 043 8246 654 LAPSIPERHEIDEN JA NUORTEN PALVELUT Lapsiperheiden perhetyö Kamreerintie 5, 02770 Espoo p. 046 877 3522 (johtava perheohjaaja) espoo.fi /perhetyo Nuorten jälkihuolto Kamreerintie 7, 4. krs. 02770 Espoo p. 050 329 3055 (johtava sosiaalityöntekijä) espoo.fi > Sosiaali- ja terveyspalvelut > Lapsiperheiden palvelut > Lastensuojelu > Nuorisohuolto ASUKASTILAT Asukastila Kivenkolo Merisaapas 1 A, 02320 Espoo p. 046 877 2551 (ohjaaja) espoo.fi/kivenkolo YHDISTYKSET JA JÄRJESTÖT Valtakunnallinen Verso ry p. 046 8437 960 valtakunnallinenverso.weebly.com Espoon Mielenterveysyhdistys EMY ry Pappilantie 7, 02770 Espoo p. 09 859 2057 emy.fi Vamos Espoo Kamreerintie 3 C, 6. krs., 02770 Espoo p. 050 578 1240 (ryhmävalmentaja) vamosnuoret.fi/espoo
Seuraksi vapaaehtoinen kulttuurikaveri Jos kaipaat seuraa tai tukea kulttuurivierailuun, voit pyytää mukaan myös vapaaehtoista kulttuurikaveria. Kulttuurikaveri-toimintaa ylläpitää Espoon kaupungin kulttuuriyksikkö. Lisätietoja kulttuurikavereista: Espoon kulttuurikaverikoordinaattori p. 050 381 4033 tai kulttuurikaveri@espoo.fi www.espoo.fi/kulttuurikaveri Kaikukortti valtakunnallisesti Kaikukortti-toiminnan tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien henkilöiden mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja kulttuurista. Lisätietoa Kaikukortista valtakunnallisesti: www.kulttuuriakaikille.fi/kaikukortti Kaikukortti Espoossa Lisätietoja Kaikukortti-toiminnasta Espoossa www.espoo.fi/kaikukortti Espoon kaupunki, kulttuurin tulosyksikkö, erityisasiantuntija Helena Sarjakoski p. 050 381 4033 Espoon kaupunki, Pohjoisen aikuissosiaalityön aluepäällikkö, Tapio Nieminen p. 050 328 6764 Palautetta voi lähettää osoitteeseen kaikukortti@espoo.fi