MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA TOIMINTAKERTOMUS 2009 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO 2.2.2010 Kauppila Paula
2 MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA Maakuntakirjaston tehtävät kirjastoasetus 1078/1998 2 mukaan tukea alueensa yleisten kirjastojen tieto- ja kaukopalvelua kehittää toiminta-aluetta koskevaa tietopalvelua perehdyttää toiminta-alueen kirjastojen henkilöstöä kirjastotyön uusiin toimintamuotoihin ja kehittämishankkeisiin sekä suorittaa asianomaisen ministeriön antamat muut tehtävät. Satakunnan maakuntakirjasto-alue vuonna 2009 1.1.2009 toteutui Satakunnassa 3 kuntaliitosta: Eura ja Kiukainen -> Eura Huittinen ja Vampula -> Huittinen Rauma ja Lappi -> Rauma Toteutuneiden kuntaliitosten jälkeen Satakunnassa oli 22 kuntaa. Maakuntakirjastotoiminnan rahoitusjärjestelmä muuttuu Kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia kootaan valtiovarainministeriön hallinnonalalle vuoden 2010 alusta alkaen. Koottavat valtionosuudet ovat sosiaali- ja terveydenhuollon, esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen, kuntien kulttuuritoimen ja asukaskohtaisesti rahoitettu taiteen perusopetuksen valtionosuudet. Valtionosuudet ovat aiemmin olleet sosiaali- ja terveysministeriön ja opetusministeriön hallinnonaloilla. Samassa valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa maakuntakirjastotoiminnan rahoitus muuttuu valtionavustukseksi. Avustus myönnetään kunnallisille kirjastoille annettujen erityistehtävien toteuttamiseen (monikielinenkirjasto, saamelaiskirjasto, maakunta- ja keskuskirjastotehtävät). Tämän mukaisesti Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto anoi syksyllä 2009 valtionavustusta maakuntakirjastotoimintaan.
3 Seudullinen yhteistyö Käynnissä olleet seudulliset hankkeet 2009 Satakunnan seutukirjasto, 2. - 3. vaihe Projektin 2. vaihe päättyi 30.4.2009 ja 3. vaihe käynnistyi 1.5.2009 seudullisen yhteisjärjestelmän rakentamisella projektityöntekijä Leena Palonen, sposti leena.palonen(at)pori.fi Seudullinen kirjastoauto -selvitys, projekti päättyi 31.3.2009 Selvitys saatavissa http://www.pori.fi/kirjasto/maakuntakirjasto.html Satakuntalaisia kirjailijoita tietokanta Projektityöntekijä Tarja Puodinketo, sposti tarja.puodinketo(at)pori.fi Lisätietoja seutuyhteistyöstä antavat kirjastotoimenjohtaja Asko Hursti, sposti asko.hursti(at)pori.fi ja kirjastotoimen apulaisjohtaja Paula Kauppila, sposti paula.kauppila(at)pori.fi. Tavoitteellinen, alueellisen yhteistyön syventämiseen ja tiivistämiseen perustuva suunnittelu aloitettiin v. 2007. Seudullisen yhteistyön suunnittelu jatkui vuonna 2009 jatkohankkeessa, jolle myös on saatu opetusministeriön valtionavustus. Jatkohankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin Satakunnan kirjastojen yhteisjärjestelmä, Satakirjastot. Satakirjastot-yhteisjärjestelmä Hankkeen toiminta ja kokoukset Johtoryhmä 1. 13.1.2009 2. 24.2.2009 3. 19.3.2009 4. 24.4.2009 5. 2.6.2009 6. 13.8.2009 7. 2.9.2009 8. 29.9.2009 9. 27.10.2009 10. 11.11.2009 11. 16.12.2009 Luettelointi-työryhmä 1. 13.1.2009 2. 26.1.2009 3. 9.2.2009 4. 23.2.2009 5. 19.3.2009 6. 7.4.2009 7. 23.4.2009 8. 7.5.2009 9. 26.5.2009 10. 11.8.2009
4 11. 25.8.2009 12. 14.9.2009 13. 22.9.2009 14. 30.9.2009 Yhteiset toimintatavat työryhmä 1. 24.2.2009 2. 24.4.2009 3. 2.9.2009 Kokousmuistiot ovat luettavissa Satakirjastot-sivustolla. Lisäksi järjestettiin 19.3.2009 Infotilaisuus yhteisjärjestelmästä kirjastoille ja kuntien atk-vastaaville 29.9.2009 Tiedotustilaisuus yhteisjärjestelmästä maakunnan tiedotusvälineille Yhteyshenkilö projektityöntekijä Leena Palonen, sposti leena.palonen(at)pori.fi. Yhteistyö Noormarkun kunnan kanssa Noormarkku osti vuonna 2009 kirjastoauto- ja asiantuntijapalveluja Porin kaupungilta / kirjastolta. Vuoden 2009 aikana valmisteltiin 1.1.2010 toteutuvaa Noormarkun ja Porin kuntaliitosta. Noormarkun kirjasto liitettiin toiminnallisesti osaksi Porin kaupunginkirjastoa jo loppuvuodesta 2009. Satakunnan Nelli -portaali Kaupunginkirjasto huolehtii Satakunnan Nelli -portaalin ylläpidosta ja koulutuksesta alueen kirjastoille. Satakunnan Nelli-portaalin kehittämistä ohjaa työryhmä, johon kuuluvat Pertti Lahdenmäki, Elise Nuotio ja Vesa Taimi Porista sekä maakunnan kirjastojen edustajina Jouko Ilvonen, Leena Purhonen, Jari Kankaanpää ja Tea Aula. Satakunnan Nellin kehitystyöryhmään voivat tulla mukaan kaikki asiasta kiinnostuneet ottamalla yhteyttä Vesa Taimeen. Satakunnan Nellin kautta pääsee tekemään hakuja monista tietokannoista yhtäaikaisesti. Osa tietokannoista on käytettävissä vain kirjastoissa, mutta Nellistä löytyy myös laaja valikoima vapaasti käytettävää aineistoa. Yhteyshenkilö informaatikko Vesa Taimi, sposti vesa.taimi(at)pori.fi.
5 Maakuntakirjaston järjestämä ammatillinen täydennyskoulutus 3.2.2009 PressDisplay-lehtitietopalvelu koulutus. Lehtimarket Oy. Pori. 4 tilaisuutta. Osallistujia 37 hlöä, joista 9 hlöä maakunnan kunnan- / kaupunginkirjastoista. 12.3.2009 EU-tiedonhaku koulutus. EU-tiedottaja, UM. Pori. Osallistujia 7 hlöä. 24.3.2009 Kiinnostavia kirjoja 2008 koulutus. Neimala Kaisa. Pori. Osallistujia 59 hlöä, joista 35 hlöä maakunnan kunnan- / kaupunginkirjastoista. 15.9.2009 Lainsäädäntö ja kirjaston arki koulutus. Lukkarinen Esko. Pori. Osallistujia 56 hlöä, joista 27 hlöä maakunnan kunnan- / kaupunginkirjastoista. 28.9.2009 Missä pelikaappi seisoo? koulutus. Pori. Osallistujia 31 hlöä, joista 11 hlöä maakunnan kunnan- / kaupunginkirjastoista. 6.10.2009 KirjaSampo-koulutus. Hypen Kaisa. Pori. Osallistujia 12 hlöä, joista 2 hlöä maakunnan kunnan- / kaupunginkirjastoista. 8.10.2009 Hankinnan ja luetteloinnin yhteiset käytännöt. Pori. Osallistujia 27 hlöä, joista 26 hlöä maakunnan kunnan- / kaupunginkirjastoista. 17.11.2009 Satakunnan kirjastopäivä II. Huittinen. Osallistujia 109 hlöä. Mm. Satakirjastot-workshop, Palonen Leena ja Pajunen Sari. 3.12.2009 OrigoAdmin-koulutus. Axiell Oy. Pori. Osallistujia 21 hlöä, joista 16 hlöä maakunnan kunnan- / kaupunginkirjastoista. Yhteyshenkilö kirjastotoimen apulaisjohtaja Paula Kauppila, sposti paula.kauppila(at)pori.fi.
6 FinELib Maakuntakirjaston rooli FinELib-aineistohankinnan välittäjätahona jatkui entisellään. Aineistolaskut lähetetään suoraan kaupungin- ja kunnankirjastoihin. Halti-tietokannassa maakunnan kirjastot pääsevät itse tarkastelemaan omia aineistotilauksiaan ja niiden kustannuksia. Käyttäjätunnuksen saa Elise Nuotiolta, elise.nuotio(at)pori.fi. Kaupungin- ja kunnankirjastojen tulee itse vuoden alussa varmistaa hankittujen FinELib-aineistojen toimivuus. Ongelmista voi ilmoittaa Elise Nuotiolle. Lisäksi kirjastojen on huolehdittava, että Kirjastot.fi sivuston kirjastotietokannassa ja Halti-tietokannassa olevat tiedot ovat ajantasalla. FinELib-palveluilla on postituslista yleisille kirjastoille, johon jokaisen kannattaa henkilökohtaisesti liittyä tiedotteiden saamiseksi. Paula Kauppila välittää lisäksi erityisen tärkeitä ja mielenkiintoisia tiedotteita. Vuonna 2009 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto kustantaa alueen kaikille yleisille kirjastoille seuraavat FinELib-aineistot: Facta (WSOY) Suomen Tilastollinen Vuosikirja (Tilastokeskus). FinELib-wiki on ohjesivusto konsortion jäsenille. Yhteyshenkilö informaatikko Elise Nuotio, sposti elise.nuotio(at)pori.fi. Yleisten kirjastojen neuvosto Yleisten kirjastojen neuvosto on yleisten kirjastojen yhteistyötä koordinoiva ja yhteisiä kannanottoja muodostava elin. Se edustaa yleisiä kirjastoja kirjastoverkon yhteistyössä. Neuvostossa ovat edustettuina Yleisten kirjastojen keskuskirjasto ja maakuntakirjastot sekä kunkin maakuntakirjastoalueen kirjastot keskuudestaan valitsemansa edustajan kautta. Satakunnan maakuntakirjastoalueen kirjastojen edustaja nyk. kaksivuotiskaudella on kirjastotoimenjohtaja Karri Hara Eurasta ja varajäsen kirjastonjohtaja Tarja Jansson Laviasta. Yleisten kirjastojen neuvosto kokoontui vuonna 2009 kaksi kertaa, pöytäkirjat löytyvät osoitteesta http://www.kirjastot.fi/neuvosto/. Tietopalvelu Maakuntakirjaston tietopalvelu-tiimi hoitaa tarvittaessa tiedonhakuja maakunnan kirjastojen pyynnöstä sekä vastaa Kysy kirjastonhoitaja palvelussa maakunnan kirjastoille osoitettuihin tai niiden aluetta koskeviin kysymyksiin ao. kirjastojen puolesta. Kysy kirjastonhoitajalta palvelun yhteyshenkilö osastonjohtaja Raija Aromaa, sposti raija.aromaa(at)pori.fi.
7 Maakuntakirjasto kokoaa ja ylläpitää Satakunta-kokoelmaa, joka sovittujen kriteerien mukaan sisältää koko maakuntaa koskevaa aineistoa sekä tarjoaa tietopalvelua kokoelman sisällöstä. Satakunta-kokoelman yhteyshenkilö tietopalveluvirkailija Merja Mäkelä, sposti merja.makela(at)pori.fi. Hankintayhteistyö Vuonna 2009 vuorossa oli sekä lehti- että kirjastoaineiston hankintapaikan kilpailuttaminen. Lehtihankinnoissa päädyttiin sopimuksen optiovuosimahdollisuuden käyttöönottoon eli yhteistyötä LM Tietopalvelut Oy:n kanssa jatkettiin vuodella. Kirjastoaineiston osalta järjestettiin syksyllä 2009 tarjouskilpailu, jossa mukana olivat kaikki maakuntakirjastoalueen yleiset kirjastot Eurajokea lukuunottamatta. Yhteyshenkilöt hankintasihteeri Kaija-Liisa Lohivuo, sposti kaija.lohivuo(at)pori.fi, osastopäällikkö Anja Mikola, sposti anja.mikola(at)pori.fi, kirjastotoimen apulaisjohtaja Paula Kauppila, sposti paula.kauppila(at)pori.fi. Kaukopalvelu Maakuntakirjaston alueensa kirjastoille antamat kaukolainat ovat maksuttomia. Vuonna 2009 Porin kaupunginkirjastoon saapui maakunnan yleisistä kirjastoista 4 442 kaukolainatilausta ja Satakunnan ulkopuolelta 2 673 tilausta, yht. 7 115 kaukolainatilausta. Kirjastojen yhteyshenkilö kirjastotyöntekijä Minna Kataja, sposti minna.kataja(at)pori.fi. Logistiikka Kaukolainakuljetukset maakunnan kirjastoihin jatkuivat entiseen tapaan kerran viikossa vuonna 2009. Kuljetuksen piirissä ovat kaikki Satakunnan alueen yleiset kirjastot yhtä lukuunottamatta. Porista lähteneen aineiston lisäksi kuljetuslaatikoissa kulki runsaasti kirjastojen keskinäiseen aineistonvaihtoon liittyvää aineistoa sekä eri tahojen tiedotusmateriaalia. Satakirjastot-yhteisjärjestelmän tuotantokäytön aloittamisen jälkeen marraskuussa 2009 kuljetuskerrat yhteisjärjestelmään kuuluvien kirjastojen välillä kaksinkertaistettiin, jotta aineisto kiertäisi nopeasti ja tehokkaasti. Porin kaupunginkirjasto maksaa 69 % aineiston kuljetuskustannuksista, 31 % peritään mukana olevilta kunnilta. Uuden kuljetussopimuksen voimaantuloon asti maakuntakirjasto maksaa lisäkuljetuskerran kustannukset Satakirjastot-yhteisjärjestelmän kirjastojen puolesta. Aineistonkuljetussopimus tullaan kilpailuttamaan vuoden 2010 alussa. Yhteyshenkilö kirjastotyöntekijä Minna Kataja, sposti minna.kataja(at)pori.fi.
8 Tiedottaminen Toimintaa ja tiedotusta on toteutettu Maakuntakirjastotoiminta 2007 2012 suunnitelman mukaisesti. Porin kaupunginkirjaston verkkosivuilla on Maakuntakirjastotoiminta sivut, joille on koottu yhteistyökumppaneille tarpeellista tietoa maakuntakirjastotoimintaan liittyen sekä tilaisuuksien esityksiä. Ajankohtaisia tiedotteita koulutukseen, kirjastoyhteistyöhön, kirjastoalaan ym. liittyen on lähetetty sähköpostitse tiedoksi maakunnan kirjastoille ja henkilökunnalle. FinELib-aineistohankintailmoitukset on välitetty kirjastoille. Yhteyshenkilö kirjastotoimen apulaisjohtaja Paula Kauppila, paula.kauppila(at)pori.fi. Tietotekninen yhteistyö Porin kaupungin It-palvelut myy palvelintilaa alueen kunnille. Syksyyn 2009 asti satakuntalaisista kunnankirjastoista Honkajoen, Jämijärven, Karvian, Kiikoisten, Kiukaisten, Lavian sekä Luvian kirjastotietokannat ja WebOrigo sijaitsivat Porin kaupungin palvelimella. Satakirjastot-yhteisjärjestelmähankkeeseen liittyen palvelinratkaisut kilpailutettiin vuonna 2009. Kilpailutus johti muutoksiin palvelinratkaisuissa ja Satakirjastot-yhteisjärjestelmän vaatima palvelintila hankitaan käyttöpalveluna Axiell Kirjastot Oy:ltä. Maakuntakirjaston informaatikot antavat kirjastojärjestelmä-, tietoliikenneyhteys- ja palvelinasioissa neuvontaa sekä asiantuntija-apua alueen kirjastoille. Yhteyshenkilö informaatikko Vesa Taimi, sposti vesa.taimi(at)pori.fi. Tilastot Henkilöstöresurssit maakuntakirjastotyössä Kirjastotoimen-johtaja 0,1 htv, kirjastotoimen apulaisjohtaja 0,4 htv, tietopalveluvirkailija 1,0 htv, kirjastotyöntekijä 1,0 htv, kirjastonhoitaja 0,3 htv, informaatikot (2) 0,3 htv, kanslisti 0,1 htv, yht. 3,2 htv Projektityöntekijä, yhteisjärjestelmä-hanke, 1,0 htv Maakuntakirjastotoiminnan kulut 162 500 Kaukopalvelutoiminnan tulot 10 600 Yhteyshenkilö kirjastotoimen apulaisjohtaja Paula Kauppila, paula.kauppila(at)pori.fi.