Kirkonkylän koulun koulutiedote

Samankaltaiset tiedostot
Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

MUHOKSEN KUNTA Kirkonkylän koulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

MUHOKSEN KUNTA Kirkonkylän koulu TYÖSUUNNITELMA LUKUVUOSI

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

MUHOKSEN KUNTA. Kirkonkylän koulu

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUKUVUOSI

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi

pedagogisen tuen ryhmä

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Malvaan koulu. Lukuvuoden työsuunnitelma

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Kivistön koulun hyvä fiilis

Saurun koulun päivittäisen työskentelyn toiminta-ohjeet, sopimukset ja järjestyssäännöt

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Yhteisiä asioita

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

Oppilaana Valkeavuoren koulussa

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

GUMERUKSEN KOULU JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori


Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

OPPITUNNIT POISSAOLOT

Perusopetuslain muutos

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Oulun perusopetuksen rehtorin koulurauhapaketti. -lakitekstejä, diat 1-20

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Transkriptio:

Kirkonkylän koulun koulutiedote 2015-2016

Koulun kotisivu http://www.muhos.fi/opetus-ja-varhaiskasvatus/perusopetus/koulut/kirkonkylan-koulu/ Postiosoite Veturitie 9 91500 Muhos Rehtori Pasi Kukkola 044-4970425 Vararehtori Jaakko Myllyniemi 044-4970423 Kanslia Raija Aho 044-4970424 Opettajat esiopetus, 044-4970428 1.-2.lk, 044-4970476 1.-6.lk, 044-4970462 1.-6.lk, 044-4970427 erityisopetus 0-1, Sirpa Kemppainen 044-4970426 erityisopetus 2.lk, Sari Hintsala 044-4970447 erityisopetus 3-4, Minna Palovaara 044-4970429 erityisopetus 5-6, Tuija Pellikka 044-4970466 erityisopetus PR 0-9, Eeva Rontu 044-4970472 erityisopetus PR 0-2, Heljä Vesala 044-4970489 erityisopetus PR 1-6, Tero Kylèn 044-4970477 Terveydenhoitaja Riitta Pellikka, 044-4970235 Keskuskeittiö keittiö, 044-4970037 ruokapalveluesimies, Marja-Liisa Juutinen 044-4970047 Siivous 044-4970385 Aamu -ja iltapäivätominta johtava koulunkäyntiavustaja ja AP/IP esimies

Maria Piirala 044-4970456 AP/IP ohjaajat Kirsti Supperi 044-4970463 Hanna Ranta-Hirvonen 044-4970459 Salla Hautamäki 044-4970457 sähköposti etunimi.sukunimi@muhos.fi Pasi Kukkola, rehtori Heli Similä-Saukkonen 0A Jenni Jylli 0B Minna Suronen 1A Kari Louhimaa 1B Anu Koskimaa 1C Eeva Pesonen 1D Sirpa Tervonen 2A Hennariikka Huovinen 2B Aino Ervasti 2C Pirjo Kajava 2D Anna-Maija Pääkkölä 3A Sirpa Kortelainen 3B Pia Säkkinen 3C Mari Puroila 3D Mikko Mäenpää 4A Leena Kemppainen 4B Susanna Tolonen 4C Tiia Brockman 4D Mikko Koskimaa 5A Olli Heikkinen 5B Lea Keränen 5C Maria Kaukola-Cevirel 5D Jaakko Myllyniemi 6A Mika Kalaoja 6B Kristiina Mämmi 6C Jarkko Pesonen 6D Liisa Grip, 1-6 resurssiopettaja Erityisopetus Sirpa Kemppainen 0-1.lk Sari Hintsala 2.lk Minna Palovaara 3-4.lk Tuija Pellikka 5-6.lk Heljä Vesala PR 0-2, alakoulujen yhteinen Eeva Rontu PR 0-9 alakoulujen yhteinen Tero Kylèn PR 1-6 alakoulujen yhteinen Englannin opetus Oili Antti 5-6.lk Katariina Ohlmeier 3-4.lk Ohjaajat 0.lk Maire Tuppurainen 1.lk Raija Aho 2.lk Mari Hänninen 2.lk Jenny Korva 3.lk Kirsti Supperi 3-4.lk Johanna Laakkonen 4.lk/henk.kohtainen Eija Seppä 5.lk Saara Suorsa 6.lk Tiina Kivimäki PR 0-2 Maria Piirala

PR 0-2 Hanne Huusko PR 0-9 Milla Heikkinen PR 0-9 Anne Viinikanoja PR 0-9 Sari Airaksinen PR 1-6 Suvi Heikkinen AP/IP Salla Hautamäki AP/IP Hanna Ranta-Hirvonen Kouluterveydenhoitaja Riitta Pellikka Koulukuraattori Tanja Westman Keittiöhenkilökunta Marja-Liisa Juutinen, ruokapalveluesimies Siistijät Hannele Pohjola, Kaisu Kaakko, Päivi Oikarinen Kiinteistönhoito Ari Tervola Syyslukukausi 12.8.2015-22.12.2015 (ti) = 90 työpäivää Kevätlukukausi 7.1.2016-4.6.2016 (la) = 99 työpäivää Syysloma 19.10.2015 (ma) - 23.10.2015 (pe) vko 43 Joululoma 23.12.2015-6.1.2016 Loppiainen 6.1.2016 (ti) Talviloma 7.3.2016 (ma) - 11.3.2016 (pe) vko 10 Pääsiäinen 25.3.2016 (pe) - 28.3.2016 (ma) Helatorstai 5.5.2015 (to) - 6.5.2015 (pe) (ylim.vapaapäivä) Lukuvuoden 2015-2016 työpäivien määrä on 189 Lauantaityöpäivänä on pidetty 5.9.2015 klo 9-12. Päivä korvaa PE 4.12 olevan koulupäivän. Kirkonkylän koulu on perus- ja esiopetusta vuosiluokilla 0-6 antava koulu. Koulussa on lukuvuonna 2015-2016 524 oppilasta. Koulun käytännöt rakennetaan tukemaan opetus- ja kasvatustyölle asetettuja tavoitteita. Toimintakulttuuriin kuuluvat koulun viralliset säännöt, toimintamallit, arvot, periaatteet ja myös oppituntien ulkopuolinen toiminta

esim. juhlat, teemapäivät ja erilaiset tapahtumat. Tavoitteena on avoin, läpinäkyvä ja vuorovaikutteinen toimintakulttuuri, joka tukee yhteistyötä koulun arjessa sekä kotien ja huoltajien kanssa. Koulussamme on käytössä KiVa Koulu ohjelma. Ohjelma on opetusministeriön rahoituksella Turun yliopistossa kehitetty toimintamalli koulukiusaamisen vähentämiseksi. KiVa-lyhenne muodostuu sanoista Kiusaamisen Vastainen tai Kiusaamista Vastustava. Ohjelman toimenpiteet jaotellaan yleisiin ja kohdennettuihin toimenpiteisiin. Yleiset toimenpiteet kohdistuvat kaikkiin oppilaisiin ja ne ovat pääasiassa kiusaamista ehkäiseviä toimenpiteitä. Kohdennetut toimenpiteet otetaan käyttöön kiusaamistapauksen tultua ilmi ja ne kohdistetaan erityisesti kiusaamiseen osallistuneisiin ja kiusattuihin lapsiin. Tavoitteena on kiusaamisen suhteen ns. nollatoleranssi. Lisätietoja www.kivakoulu.fi Opetuksen inkluusio

Oppilaalla on oikeus oppimistyylinsä mukaiseen opetukseen omien edellytyksiensä mukaisesti oman ikäryhmänsä mukana. Opetuksen tuki annetaan oppilaalle yleisen tuen, tehostetun tuen sekä erityisen tuen keinoin. Tiimiopettajuus Luokanopettajien, erityisopettajan ja/tai ohjaajan yhdessä muodostama opetustiimi, jossa opetuksen suunnittelu ja toteutus tehdään yhdessä. Samanaikaisopetus Luokalla annetaan osa opetuksesta samanaikaisopetuksena luokanopettajien, erityisopettajan ja ohjaajan tuella. Tieto- ja viestintätekniikan monipuolinen käyttö opetuksen arjessa Opetuksessa käytetään oppiaineille ominaisia menetelmiä ja monipuolisia toiminnallisia työtapoja. Työtapojen tulee edistää oppilaan tieto- ja viestintätekniikan taitojen kehittymistä huomioiden eri vuosiluokkien tavoitteet. tieto- j a viestin OPPIAINE 1.lk 2.lk 3.lk 4.lk 5.lk 6.lk 7. 8. 9. YHT. AI 7 7 5 5 4 5 3 3 3 42 EN - 0,25 2 2 2 2 2 3 3 16,25 MA 3 3 4 4 4 5 3 3 3 32 YMLT 2 2 3 3 10 BG 2 1 2 2 3 10 BIOLOGIA/ MAANTIETO FY/ KE 1 1 2 2 3 9 FYSIIKKA/KEMIA TERVEYSTIETO 1 1 1 3 UE/UO/ET 1 1 1 2 1 1 2 1 1 11 HI - - - - 2 1 2 2 3 10 MU 1 1 2 1 1 1 1 1 9 KU 1 1 2 2 2 2 1 2 13 TS/TN 2 2 2 2 2 2 3 15 LI 2 2 2 2 3 3 2 2 2 20 VN(valinnaisaine) 1 6 6 13 YHT. tunteja 19 19,25 23 23 24 25 29,5-30 30,5-31 30,5-31 224,25

Luottamuksellinen yhteydenpito koulun ja huoltajien välillä luo pohjan lapsen kasvulle, oppimiselle ja viihtyvyydelle. Koulu on aloitteellinen yhteistyön käynnistämiselle. Huoltajille tarjotaan mahdollisuus tulla keskustelemaan oppilaan koulunkäynnistä aina tarvittaessa. Syyslukukaudella järjestetään vanhempainilta ke 17.9 klo 17.00-19.00. Tämän lisäksi luokat voivat pitää luokkakohtaisia vanhempainiltoja lukuvuoden aikana tarpeen mukaan. Muita koulun yhteisiä tapahtumia: Lukuvuoden 2015-2016 aikana toteutettavia koulun yhteisiä tapahtumia Lauantaityöpäivä 5.9. Työpäivä korvaa perjantain 4.12.2015 olevan koulupäivän. Vanhempainilta to 17.9. klo 17-19 Joulujuhla to 17.12. klo 17.00-18.00 ja 18.30-19.30 Unicef-kävely 29.4 koulupäivän aikana. Näiden lisäksi koulu voi järjestää erilaisia teemapäiviä /-viikkoja lukuvuoden aikana. KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2015-2016 YLEISTÄ Sääntöjen tavoitteena on taata jokaiselle kouluyhteisön jäsenelle oikeus työskentelyrauhaan, henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja omaisuuden suojaan. Oppilaan on noudatettava koulun järjestyssääntöjä ja käsiteltävä huolellisesti koulun omaisuutta. Asialliseen käyttäytymiseen kuuluu yleisesti hyväksyttyjen tapojen, sääntöjen ja lakien noudattaminen, sovelias kielenkäyttö ja kohteliaisuus. Säännöt ovat voimassa kouluaikana ja koulualueella. Koulun alueena pidetään koulurakennuksia ja välituntialuetta. Oppilaan kouluaika koostuu koulumatkoista, oppitunneista ja muista koulun järjestämistä tilaisuuksista. Kouluajaksi katsotaan myös koulualueen ulkopuolella kouluaikana koulun järjestämät opetustapahtumat. Oppilasta, joka ei noudata koulun järjestystä tai käyttäytyy sopimattomasti, voidaan kurinpitokeinoilla ojentaa seuraavin keinoin:

Perusopetuslaki 35, 35a, 36, 36a-i, perusopetusasetus 18. 1) Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. 2) Luokasta ja/tai muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 :n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 :n 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä. Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. 3) Enintään kahden tunnin jälki-istunto Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi. Jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä, harjoituksia ja tehtäviä, joiden tulee olla kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia, oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Oppilas voidaan myös velvoittaa istumaan hiljaa jälki-istunnon ajan. 4) Kirjallinen varoitus (hallinnollinen päätös) Päätöksen kirjallisen varoituksen antamisesta tekee koulun rehtori. 5) Määräaikainen erottaminen enintään kolmeksi kuukaudeksi (hallinnollinen päätös) Päätöksen määräaikaisesta erottamisesta tekee opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. Opettajan ja rehtorin oikeudet ottaa haltuun ja tarkastaa oppilaan hallussa olevia kiellettyjä esineitä tai aineita 1) Oikeus ottaa haltuun esineitä tai aineita Rehtorilla tai koulun opettajalla on yhdessä tai erikseen oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta kielletty esine tai aine tai sellainen esine tai aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista. 2) Oikeus tarkastaa oppilaan tavarat Koulun opettajalla ja rehtorilla on työpäivän aikana oikeus tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, oppilaan hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, sellaisen kielletyn esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos tällaisen esineen tai aineen hallussa pito on ilmeistä ja oppilas pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole. PÄIVITTÄINEN TYÖSKENTELY 1. Kouluun tulee saapua aamulla ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen. 2. Välitunnit vietetään ulkona, ellei muita ohjeita anneta. Välitunnille pukeudutaan säänmukaisesti (talviaikana päähine). 3. Kirkonkylän välituntialueilla tarkoitetaan koulun erikseen aidoilla rajattuja piha-alueita.

4. Välitunnilla noudatetaan erityistä varovaisuutta. 5. Koulun omaisuutta käsitellään huolellisesti. Jokaisen on omalta osaltaan huolehdittava koulualueen viihtyisyydestä ja siisteydestä. Jos oppilas on aiheuttanut vahinkoa, siitä tulee viipymättä ilmoittaa opettajalle. 6. Koulutyö alkaa päivänavauksella (Perusopetusasetus 6 ) 7. Ruokailussa käyttäydytään rauhallisesti, noudatetaan hyviä tapoja ja ruokalahenkilökunnan ja opettajien ohjeita. 8. Oppitunneille tullaan opiskeluvälineet mukana ja tehtävät tehtyinä. Kouluun tuodaan vain koulutyössä tarvittavat välineet. 9. Kännykän saa tuoda kouluun, mutta siitä ei saa aiheutua häiriötä oppitunnin aikana. Kännykkä pidetään kouluaikana äänettömällä tai suljettuna. Oppilas voi poikkeuksellisesti soittaa kännykällä kouluaikana, jos siihen on erityistä tarvetta. Tällöin lupa soittamiseen on kysyttävä opettajalta. Oppilas voi käyttää kännykkää oppitunnilla opiskelutarkoituksiin opettajan ohjauksessa. Kännykällä saa soittaa koulupäivän loputtua aikaisintaan koulun pihalla. Väärinkäytösten sattuessa opettaja tai rehtori voi takavarikoida puhelimen määräajaksi. Koulu ei vastaa kouluaikana rikkimenneistä kännyköistä. 10. Kouluun voi jäädä oppituntien ja kerhojen jälkeen vain jos on mukana ohjatussa toiminnassa. 11. Tapaturman sattuessa koulussa on asiasta ilmoitettava välittömästi lähimmälle aikuiselle. 12. Kiusaaminen on kielletty. KOULUMATKAT Vastuu koulumatkoista: Oppilas on ylläpitäjän toimesta koulumatkoilla aina vakuutettuna. Tapaturman korvausvastuu koskee vain tavanomaista koulumatkaa kuljettaessa suoraan koulusta kotiin tai kodista kouluun. Jos oppilas poikkeaa koulumatkalla omille teilleen, kaverin luokse, harrastuksiin tms. ja tuolloin sattuu vahinko, ei ylläpitäjä ole velvoitettu sitä korvaamaan. 1. Koulumatkoilla käyttäydytään hyvien tapojen ja liikennesääntöjen mukaan. 2. Esikoululaisten ja 1.luokan oppilaille ei suositella kuljettavaksi koulumatkaa polkupyörällä. 3. Pyörät pidetään niille osoitetuissa paikoissa eikä niillä ajeta koulun pihalla kouluaikana. Pyörät tulee pitää lukittuina. 4. Linja-autoissa ja takseissa on käyttäydyttävä asiallisesti ja toisen omaisuus huomioiden. 5. Linja-autoja ja takseja odotetaan kuljetukseen erikseen osoitetulla paikalla. Odotuspaikat ja pysäkit sijaitsevat koulualueen välittömässä läheisyydessä Veturitien varrella. 5. Pyörällä kouluun kulkeville laki edellyttää pyöräilykypärän käyttöä. POISSAOLOT 1. Milloin oppilas jää saapumatta kouluun, on oppilaan huoltaja velvollinen mahdollisimman pian saman päivän aikana ilmoittamaan opettajalle poissaolosta. 2. Luvan enintään viiden päivän poissaoloon myöntää opettaja huoltajan pyynnöstä. Tästä pidemmät vapautukset myöntää koulun rehtori. KOULUN PUITTEISSA TAPAHTUVA KERHOTOIMINTA JA VAPAA-AJAN TOIMINTA Koulun tiloissa tai koulun kerhon puitteissa tapahtuvassa toiminnassa tulee noudattaa koulun järjestyssääntöjä.

LUOKKAKOHTAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Luokilla on mahdollisuus tehdä koulutyölleen omia toimintaohjeita, jotka tukevat koulun järjestyssääntöjä. Kodin ja koulun yhteistyö Huoltajilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsesta ja nuoresta. Muhoksen kunnan esi- ja perusopetusta antavat yksiköt vastaavat oppilaan kasvatuksesta ja oppimisesta kouluyhteisön jäsenenä. Luottamuksellinen yhteydenpito koulun ja huoltajien välillä luo pohjan lapsen kasvulle, oppimiselle ja viihtyvyydelle. Koulu on aloitteellinen yhteistyön käynnistämiseksi. Opetussuunnitelmassa määritellään yksityiskohtaiset menettelytavat kodin ja koulun välisen yhteistyön toteuttamiseksi. Oppilashuoltotyön kautta moniammatillinen yhteistyöverkosto auttaa tarvittaessa perheitä oppilaiden koulunkäyntiä ja hyvinvointia koskevissa kysymyksissä. Ensimmäisten kouluvuosien aikana luodaan pohja vuorovaikutukselle. Erilaisia yhteistyömuotoja kehitetään huoltajien kanssa koko perusopetuksen ajan kiinnittämällä erityistä huomiota siirtymävaiheisiin. Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus muodostavat lapsen kehityksen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden. Oppilaan poissaolot Jos oppilas jää saapumatta kouluun, on oppilaan huoltaja velvollinen mahdollisimman pian ilmoittamaan opettajalle poissaolosta. Luvan enintään viiden päivän poissaoloon myöntää opettaja huoltajan kirjallisesta pyynnöstä. Tästä pidemmät vapautukset myöntää koulun rehtori. Vapautukset koulutyöstä tulee huoltajan hakea aina erikseen erillisellä lomakkeella. Lomakkeen voi tulostaa koulun kotisivuilta tai sen voi pyytää myös opettajalta. Poissaolomerkinnät voi tehdä suoraan Wilma-ohjelmaan. www.muhos.fi/wilma. Sairauspoissaolo Huoltaja ilmoittaa oppilaan poissaolosta kouluun saman päivän aikana esim. merkitsemällä poissaolon Wilmaan. Huoltaja huolehtii oppilaan kanssa koulutehtävistä sairauden aikana voinnin mukaan. Sairauden jälkeen opettaja selvittää oppilaan kanssa puutteet oppimisessa. Oppilaalle annetaan tehtäviä kotiin tai hän tekee niitä kouluun palatessaan. Luvallinen poissaolo Huoltaja anoo ennen poissaoloa oppilaalle vapautusta koulutyöstä. Poissaolohakemuksen voi tulostaa koulun kotisivuilta tai sen voi pyytää suoraan opettajalta. Opettaja myöntää 1-5 päivän mittaiset ja rehtori sitä pidemmät vapautukset koulunkäynnistä. Huoltaja tai oppilas kysyy tehtävät, jotka oppilaan tulee suorittaa kouluun palattaessa. Luvaton poissaolo Kouluun ei tule ilmoitusta saman koulupäivän aikana (esim. wilmaan tai soittamalla kouluun). Opettaja ottaa yhteyttä oppilaan huoltajaan poissaolojen selvittämiseksi. Huoltajan kanssa sovitaan poissaolotuntien suorittamisesta ja mahdollisesta rangaistuksesta. Opettaja keskustelee oppilaan kanssa poissaolojen syistä ja tarvittaessa ohjaa kuraattorille. Tarpeen mukaan opettaja järjestää tapaamisen huoltajan ja oppilaan kanssa syiden selvittämiseksi. Voidaan sopia myös tukiopetuksen tarpeesta ja mahdollisista muista tukitoimenpiteistä. Luvattomien poissaolojen jatkuessa, asia käsitellään oppilashuoltoryhmässä ja päätetään jatkotoimenpiteistä. Kouluterveydenhuolto Toiminnan tavoitteena on edistää koululaisten terveyttä ja hyvinvointia. Terveystarkastukset tehdään erillisen vuosisuunnitelman mukaisesti. Terveydenhoitajat tekevät yhteistyötä koulukuraattorin ja muun koulun henkilökunnan kanssa koululaisten terveyttä koskevissa asioissa. Terveydenhoitaja Riitta Pellikka 044 4970 235

Koulukuraattori Koulukuraattori toimii kouluilla ennaltaehkäisevänä ja varhaisena tukena oppilaille, perheille ja kouluyhteisölle. Koulukuraattori on koulun työntekijä, jonka puoleen voi kääntyä erilaisissa pulmatilanteissa. Tilanteet voivat liittyä esimerkiksi koulunkäyntivaikeuksiin, koulukiusaamiseen, kaverisuhteisiin, käyttäytymiseen, itsetuntoon, mielialaan, kasvatusasioihin, perhetilanteeseen sekä erilaisiin kriisitilanteisiin. Tilanteen ja tarpeen mukaan koulukuraattori työskentelee oppilaan kanssa, vanhempien kanssa tai jonkin tietyn oppilasryhmän tai koko luokan kanssa. Tehtiinpä työtä millä tasolla hyvänsä on tavoitteena aina oppilaan hyvinvointi. Yksilötyössä koulukuraattori keskustelee ja työskentelee oppilaan kanssa kahden kesken. Tapaamisissa kartoitetaan ja arvioidaan oppilaan kokonaistilannetta. Työstettävää asiaa käydään lävitse keskustelujen, erilaisten tehtävien ja toiminnallisten menetelmien keinoin. Tapaamisten aikana oppilasta tuetaan tilanteesta eteenpäin pääsemisessä ja suunnitellaan tukitoimenpiteitä, jotka auttaisivat oppilasta parhaalla mahdollisella tavalla. Oppilaan ja perheen tukemiseksi voidaan tarvittaessa yksilötapaamisten lisäksi järjestää neuvotteluita, joihin kutsutaan paikalle asian kannalta olennaiset henkilöt. Yksilötyön edetessä kuraattori on yhteydessä huoltajaan ja keskustelee hänen kanssaan oppilaan tilanteesta. Keskeistä keskusteluissa huoltajien kanssa on vanhemmuuden tukeminen. Yhteyttä kuraattoriin voi ottaa oppilas, huoltajat, koulun työntekijät tai muut lapsen tai perheen kanssa työskentelevät tahot. Jos koulun työntekijä arvioi, että oppilas tarvitsee opiskeluvaikeuksien tai sosiaalistentai psyykkisten vaikeuksien vuoksi koulukuraattoripalveluja, on hänen otettava yhteyttä kuraattoriin. Koulukuraattori toimii muiden yhteistyötahojen kanssa koulun ulkopuolella lapsen ja perheen tilanteen mukaan ja ohjaa tarvittaviin palveluihin. Koulukuraattorin työ on luottamuksellista. Koulukuraattori pitää asiakasrekisteriä. Koulukuraattori Tanja Westman p. 044 4970436 tanja.westman@muhos.fi yhteyttä voi ottaa myös Wilman kautta Hammashoito Suun terveydenhuolto sisältyy kunnan järjestämään kouluterveydenhuoltoon. Koska hammashoitokäynnit eivät ole koulun toimintaa, koulu ei huolehdi hoitoaikojen välittämisestä. Hoitoajat ilmoitetaan koululaisille koteihin suoraan tai niistä annetaan aikalappu hammashoitolasta mukaan. Vanhempien tehtävä on huolehtia, että koululainen tulee hoitolaan annettuna aikana. Maksuton taksikuljetus hammashoitolaan järjestetään 1.lk oppilaille sekä erityisin perustein erityisopetuksessa opiskeleville oppilaille. Huoltajan tehtävänä on perua taksi, jos oppilas ei käytä oikeuttaan taksikyytiin esim. sairauden vuoksi. Huoltajan tulee myös perua aika hammashoitolaan mikäli lapsi sairastuu! Koulu ei vastaa oppilaan turvallisuudesta hammashoitolakäynnin aikana. Hammashoitolan odotushuoneessa ei myöskään ole jatkuvaa valvontaa. Koululaiset ovat kuitenkin Muhoksen kunnan vakuutuksen piirissä hammashoitomatkoilla ja itse hoitolassa. Kaikista hammashoitoon liittyvistä asioista pyydämme ottamaan yhteyttä suoraan hammashoitolaan. Hammaslääkärit Lea Jääskeläinen 044 4970180

Helena Nurkkala 044 4970181 Maija-Liisa Saranki 044 4970182 Mikko Juutinen 044 4970186 Muhoksen taksi 06000 55555