Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Toimintasuunnitelma 2016

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Toimintasuunnitelma 2018

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

TOIMINTASUUNNITELMA

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma 2019

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

Hallituksen tiedote 3/16

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Toimintakertomus vuodelta 2010

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

Toiminta-ajatus 2011-

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry Pestijärjestelmä

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1/7. Yleistä

Lippukunnan nro Täytä lippukunnan numero siinä muodossa kuin se on lippukuntalistassa:

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA!

Karhu tiedottaa 3/17

Toimintasuunnitelma 2014

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

Meripartiolippukunta Naantalin Siniset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

Hallituksen tiedote 2/17

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

TOIMINTAKERTOMUS 2011

Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä. Mikko Mulari, Pohja ja numerot: Tapani Tulkki

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Tampereen Partiolaiset ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Lippukunnan nro Täytä lippukunnan numero siinä muodossa kuin se on lippukuntalistassa:

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Transkriptio:

Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan oma minikesäleiri, sekä tarpojille ja samoajille Metsänkävijöiden talvileiri ja partiolaisten Maailmanjamboree Japanissa. Viime vuosina lippukunnan kasvu on tasaantunut, ja jäsenmäärä vakiintunut noin kahteensataan. Myös laumojen, joukkueiden ja vartioiden ryhmien määrä sekä ikäkausien toiminta on jo aika lailla vakiintunutta, joten vuonna 2015 panostetaan viestinnän ja hallinnon kehittämiseen, sekä täysiikäisten johtajien koulutukseen. Kaikkien ikäkausien toiminnassa painotetaan edelleen perinteisiä partio- ja erätaitoja, kuten suunnistusta, sekä monipuolista toimintaa ulkona. Ryhmiä kannustetaan retkeilemään luonnossa ja osallistumaan aktiivisesti partiotaitokilpailuihin. Uudenmaan Partiopiirin tapahtumat ovat kiinteä osa lippukunnan ohjelmaa. Sekä uusia että nykyisiä johtajia kannustetaan osallistumaan koulutuksiin ja piirin johtajatapahtumiin. Vuoden 2015 aikana aloitetaan kummiryhmä-toiminta, jossa kolme vuotta vanhemmat toimivat nuorempien kummeina. Tarkoitus on, että ryhmät järjestävät jotain yhteistä toimintaa ja tutustuvat toisiinsa. Kun jokainen sudenpentu ja seikkailija tuntee myös vanhempia partiolaisia, se kannustaa heitä osallistumaan myös oman ryhmän ulkopuoliseen partiotoimintaan. Yhteistyötä tehdään mahdollisuuksien mukaan alueen muiden sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten lippukuntien kanssa, sekä myös muiden metsänkävijä-lippukuntien kanssa. Uusia aikuisia on löytynyt ottamaan vastuuta koko lippukunnan toiminnasta, ja heitä kannustetaan osallistumaan pestinsä mukaiseen koulutukseen. Myös samoajia ja vaeltajia kannustetaan ottamaan enemmän vastuuta lippukunnasta, ottamaan pestejä sekä osallistumaan mm. piirin kokouksiin lippukunnan edustajana. Täysi-ikäisten johtajien koulutuksessa hyödynnetään sekä piirin valmiita koulutuksia että tilattavia palveluita. Akeloita ja sampoja edellytetään suorittamaan pestinsä mukainen koulutus, sekä kannustetaan suorittamaan lisäksi myös partiojohtajaperuskurssi, joka on aikuisen peruskoulutus partiossa. Luotseilta ja ikäkausivastaavilta edellytetään partiojohtajakoulutuksen lisäksi pestinsä mukaista koulutusta. Myös hallituksen jäsenten koulutus ja pestikuvaukset pyritään saamaan ajan tasalle. Vuonna 2015 valmistaudutaan jo vuoteen 2016, jolloin lippukunta täyttää 40 vuotta ja lippukunta järjestään Uudenmaan Partiopiirin talvikisat. Sudenpennut Sudenpentujen toiminta koostuu viikoittaisista laumailloista, kisoista ja retkistä sekä lippukunnan yhteisistä tapahtumista. Laumailloissa opetellaan monia tärkeitä taitoja, joita päästään kokeilemaan käytännössä retkillä, kisoissa ja leireillä. Partioviikolla sudenpennut osallistuvat koko lippukunnan yhteiselle Yrjönpäivän iltanuotiolle ja muihin partioviikon tapahtumiin. Sudenpentujen kevään kisa on maaliskuussa järjestettävä sudenpentu- ja seikkailijakisa. Kisaan osallistuvat lippukunnan kaikki laumat, ja ainakin osan rasteista pitävät ja suunnittelevat tarpojat osana omaa ohjelmaansa. Jokainen lauma tekee keväällä oman retken. Kevätkauden viikkotoiminta päättyy koko lippukunnan yhteiseen kevätiltanuotioon, minkä päätteeksi toisen vuoden sudenpennut siirtyvät seikkailijoihin.

Sudenpennut osallistuvat lippukunnan omalle neljän päivän minikesäleirille. Syksyllä järjestetään perinteinen sudenpentujen ja heidän perheidensä yhteinen päiväretki lippukunnan kämpälle Karhukololle. Retken ohjelman suunnittelevat ja järjestävät toisen vuoden sudenpennut akeloidensa kanssa, ja retki on tarkoitettu kaikkien sudenpentujen perheille. Sudenpennut osallistuvat piirin järjestämään sudenpentujen retkipäivään lokakuussa. Sudenpennutkin osallistuvat aktiivisesti adventtikalenterien myyntiin, jossa heitä kannustaa piirin kannustepalkintojen lisäksi lippukunnan ryhmien välinen myyntikisa. Syksyllä sudenpennuille järjestetään mahdollisuus osallistua sudenpentukisaan. Syksyn kohokohta sudenpennuille on perinteinen Sudarijännäri, joka on kaikkien sudenpentujen yhteinen yöretki. Nuorimmat majoittuvat sisätiloissa ja vanhemmat sudenpennut yöpyvät kamiinateltassa. Uudet sudenpennut antavat partiolupauksensa perinteisesti Kirkkonummen kirkossa itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen jälkeen, ja syksyn toiminta päättyy lippukunnan joulujuhlaan. 2/6 Seikkailijat Seikkailijoiden toiminta koostuu joukkueen viikoittaisista kokouksista sekä retkistä ja muista tapahtumista. Seikkailijoille järjestetään partio-ohjelman mukaisesti sekä keväällä että syksyllä vähintään kaksi retkeä ja yksi partiotaitokisa. Lisäksi seikkailijat osallistuvat lippukunnan yhteisiin tapahtumiin sekä adventtikalenterien myyntiin. Maaliskuussa kaikille seikkailijoille järjestetään yhteinen talviretki, jossa nuoremmat seikkailijat yöpyvät kamiinateltoissa ja vanhemmat seikkailijat tulilla. Tämän lisäksi joukkueet järjestävät kevään aikana myös oman retken. Partioviikolla nuoremmat seikkailijat vastaavat koko lippukunnan Yrjönpäivä-iltanuotion järjestämisestä, ja seikkailijat osallistuvat myös muihin partioviikon tapahtumiin. Seikkailijoiden kevään kisa on maaliskuussa järjestettävä sudenpentu- ja seikkailijakisa. KiMe:n pitämät rastit suunnittelevat ja toteuttavat tarpojat osana omaa ohjelmaansa. Toimintakauden päätteeksi pidetään SEPELI eli seikkailijoiden juonellinen maastopeli, jonka järjestämisestä vastaavat sammot ja ikäkausivastaava. Kevään viikkotoiminta päättyy koko lippukunnan kevätiltanuotioon, jossa toisen vuoden seikkailijat siirtyvät tarpojiksi. Seikkailijat osallistuvat lippukunnan minikesäleirille. Syksyllä seikkailijat osallistuvat lokakuussa piirin järjestämään sepeliin. Seikkailijoiden syksyyn kuuluu myös koko seikkailijaosaston yhteinen laavuretki, minkä lisäksi joukkueet järjestävät syksyn aikana joukkueen oman retken. Syksyllä seikkailijat osallistuvat ainakin yhteen seikkailijoille tarkoitettuun kisaan. Uudet jäsenet antavat lupauksensa itsenäisyyspäivän kynttiläkirkon jälkeen, ja syksyn toiminta päättyy koko lippukunnan joulujuhlaan. Tarpojat Tarpojien ohjelma koostuu vartioiden viikoittaisten kokousten lisäksi koko ikäkauden tarpojatapaamisista (KITT), erilaisista partiotaitokisoista, vartion omista ja lippukunnan järjestämistä retkistä sekä piirin tapahtumista. Tarpojatoiminnan pääpaino on vartioiden omassa toiminnassa samoajaikäisen vartionjohtajan

johdolla. Vartioita kannustetaan järjestämään omia retkiä, osallistumaan lippukunnan yhteiseen toimintaan, Uudenmaan Partiopiirin ja Suomen Partiolaisten järjestämiin partiotaitokilpailuihin, sekä muihin tarpojille tarkoitettuihin tapahtumiin. Tarpojien ohjelma koostuu puolen vuoden mittaisista jaksoista eli tarpoista, jotka päättyvät majakkaan. Vuoden 2015 alussa tarpojat osallistuvat syksyn 2014 Yhteiskunta-tarpon majakkaan. Kaikki tarpojavartiot suorittavat keväällä 2015 Selviytyminen-tarpon, jonka majakka on minikesäleiri. Syksyllä 2015 suoritetaan Luovuus-tarppo. Kolmannen vuoden tarpojat suorittavat syksyn ajan jatkotarppoja ja siirtyvät samoajiin vuoden lopussa. Tarpojat harjoittelevat johtajana toimimista tekemällä pieniä johtamistehtäviä. Ohjelmaan kuuluvat pakolliset johtamistehtävät tarpojat suorittavat joko seikkailijoiden kokouksissa, tai suunnittelemalla ja toteuttamalla rasteja esim. sudenpentu- ja seikkailijakisoihin. Tarpojat osallistuvat myös Sepelin järjestämiseen. Tarpojien vuoden 2015 päätapahtumat ovat Metsänkävijöiden talvileiri ja lippukunnan minikesäleiri. Keväällä tarpojat osallistuvat partioviikolla Yrjönpäivän iltanuotiolle sekä muuhun partioviikon toimintaan. Syksyllä tarpojille järjestetään lippukunnan oma partiotaitokilpailu Raparalli, joka toimii myös koko alueen tarpojakisana. Jouluretki on perinteisesti yhteinen samoajien kanssa. Tarpojat osallistuvat itsenäisyyspäivän lipunnostoon ja kynttiläkirkkoon, sekä järjestävät lippukunnan joulujuhlan ja yhdessä samoajien kanssa. Koko ikäkauden tarpojatapaamisina (KITT) toimivat talvileiri, kesäleiri ja jouluretki. Lisäksi järjestetään sekä keväällä että syksyllä ainakin yksi pelkästään tarpojille tarkoitettu KITT-retki. Japanin Maailmanjamboreelle kesällä 2015 osallistuu kaksi tarpojaa. 3/6 Samoajat Samoajaohjelma koostuu samoajien omasta ohjelmasta sekä toimimisesta johtajana tarpojavartiolle. Vartionjohtajana samoaja voi toimia vasta suoritettuaan ryhmänohjaajakoulutuksen (ROK), joka on osa samoajien ohjelmaa. Samoajavartiot voivat kokoontua joko viikoittain tai joka toinen viikko. Lisäksi joka toinen viikko kokoontuu samoajaneuvosto (ZJN), joka on tarkoitettu kaikille samoajille. ZJN:ssä samoajat saavat tietoa ajankohtaisista asioista, tutustuvat paremmin toisiinsa ja oppivat uusia taitoja. Lisäksi vartionjohtajana toimivat saavat tukea ja neuvoja vartionjohtajana toimimiseen. Oman samoajaohjelmansa lisäksi samoajat voivat osallistua tarpojien vartionjohtajina joihinkin tarpojien kisoihin ja tapahtumiin, kuten majakkaan ja Raparalliin sekä suse-kisojen rasteille. Samoajia kannustetaan tekemään omia retkiä, osallistumaan partiotaitokilpailuihin sekä Uudenmaan Partiopiirin ja Suomen Partiolaisten järjestämiin muihin tapahtumiin mm. erätaitokursseille ja samoajatapahtumiin, sekä järjestämään toimintaa yhdessä muiden lippukuntien samoajien kanssa. Samoajien vuoden 2015 päätapahtumat ovat metsänkävijöiden talvileiri pääsiäisenä, lippukunnan minikesäleiri sekä Partiolaisten Maailmanjamboree Japanissa, jonne osallistuu seitsemäntoista samoajaa. Samoajat osallistuvat seikkailijoiden Sepelin, kevätiltanuotion, Raparallin ja joulujuhlan järjestämiseen, sekä Yrjönpäivän iltanuotiolle, muihin partioviikon tapahtumiin, itsenäisyyspäivän lipunostoon ja kynttiläkirkkoon. Samoajat osallistuvat Raparallin järjestämiseen tarpojille ja he järjestävät jännäriosuuden sudenpentujen Sudariännärissä. Lisäksi samoajille järjestetään oman ikäkauden mukaista ohjelmaa ainakin samoajatapahtumissa ja jouluretkellä.

Vaeltajat Vaeltajat suorittavat vaeltajaohjelmaa sekä itsenäisesti että yhdessä vartionsa kanssa. Uusia vaeltajia ohjataan muodostamaan vartio ja pyytämään itselleen vaeltajaluotsi. Heitä kannustetaan laatimaan luotsin johdolla henkilökohtainen vaelluskartta mahdollisimman pian vaeltajiin siirtymisen jälkeen sekä tekemään Suomi-projekti. Vaeltajien ohjelmaan kuuluu itsenäistä toimintaa, ryhmän projekteja sekä vastuunottoa lippukunnan normaalista toiminnasta. Vaeltajat osallistuvat kaikkeen lippukunnan toimintaan, esim. Raparallin ja jouluretken järjestämiseen. Heitä kannustetaan ottamaan pesti, suorittamaan partiojohtajaperuskurssi sekä mahdollisia muita omaa pestiä tukevia kursseja. Heitä rohkaistaan osallistumaan myös Uudenmaan Partiopiirin ja Suomen Partiolaisten kisoihin, tapahtumiin ja muuhun toimintaan. Partiolaisten Maailmanjamboreelle Japanissa osallistuu kolme vaeltajaa, joista yksi on leiriläinen ja kaksi palveluleiriläistä tekemässä leiriä. Vaeltajat vastaavat itse omien tapahtumiensa järjestämisestä ja he osallistuvat myös piirin johtajatapahtuma Jeppeen. 4/6 Aikuiset Lippukunnan aikuiset toimivat lähinnä erilaisissa johtajatehtävissä, kuten akeloina, sampoina ja luotseina sekä hallituksen jäseninä ja eri pituisissa projekteissa. Vuonna 2014 perustetun aikuisvartion toiminta yritetään saada kunnolla käyntiin ja osaksi lippukunnan johtajahuoltoa. Tarkoitus on, että aikuiset voivat aloittaa partion tai jatkaa partioharrastustaan, vaikka eivät olisikaan jatkuvasti jossain pestissä. Aikuisvartio tarjoaa uusille aikuisille mahdollisuuden tutustua partioon ja saada omia partiokavereita, ja tarjoaa virkistystä johtajatehtävissä toimiville aikuisille. Aikuiset osallistuvat paitsi johtamansa ryhmän ja kyseisen ikäkauden yhteisten tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen, myös koko lippukunnan yhteisten tapahtumien, retkien ja leirien suunnitteluun, järjestelyihin ja toteutukseen. Lippukunnan kaikki aikuiset tukevat kaikkien ikäkausien lasten ja nuorten henkistä kasvua. Aikuinen on partiossa mahdollistaja ja partiota tehdään nuorille. Aikuiset jäsenet velvoitetaan osallistumaan oman pestinsä mukaiseen koulutukseen. Heitä kannustetaan osallistumaan myös piirin tapahtumiin esim. johtajatapahtuma Jeppeen. Aikuisten koulutuksessa hyödynnetään sekä piirin tarjoamia valmiita koulutuksia että erikseen tilattavia, tarpeen mukaan räätälöityjä koulutuksia. Uusille aikuisille järjestetään tarpeen mukaan Tervetuloa partioon koulutuksia. Hallitus, johtajaneuvosto ja johtajaseminaari Lippukuntaa johtaa vaalikokouksen valitsema hallitus, joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Hallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille johtajille, ja toimivat samalla johtajaneuvostoina. Kokouksen ajankohdista ja niissä käsiteltävistä asioista tiedotetaan etukäteen kaikkia johtajia. Vuonna 2015 panostetaan koulutusten saamiseksi ajan tasalle. Hallituksen jäsenten edellytetään osallistuvan pestiään tukevaan koulutukseen. Täysi-ikäisille suositellaan partiojohtajaperuskurssia ja koko hallitukselle tilataan Lippukunnan johtaminen koulutus, jotta myös nuoret saavat tukea hallituspesteihinsä. Vuoden 2015 aikana uudistetaan hallituksen jäsenten ja lippukunnan toimihenkilöiden pestikuvaukset. Myös johtajien jaksamiseen kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota, ja johtajille järjestään lippukunnan omaa johtajahuoltoa, jossa kaikki johtajat tutustuvat toisiinsa.

Lippukunnan toimintaa kehitetään erillisissä johtajaseminaareissa, joihin kaikki johtajaikäiset eli samoajat, vaeltajat ja aikuiset kokoontuvat keskustelemaan koko lippukuntaa koskevista asioista. Tarkoitus on vähintään kerran puolessa vuodessa koota lippukunnan kaikki johtaja- ja järjestelytehtävissä toimivat, tai niihin haluavat henkilöt keskustelemaan lippukunnan arvoista ja toimintatavoista sekä tulevasta toiminnasta. Seminaari tarjoaa kaikille johtajaikäisille mahdollisuuden vaikuttaa lippukunnan toimintaan ja tehdä kehittämisehdotuksia, sillä siellä keskustellaan myös seuraavan toimintasuunnitelman linjoista sekä tulevien tapahtumien ajankohdista ja järjestelyvastuista. Vuonna 2015 hallitus nimittää juhlatoimikunnan valmistelemaan tapahtumia vuodelle 2016, jolloin lippukunta täyttää 40 vuotta. 5/6 Viestintä Vuonna 2015 jatketaan vuonna 2014 aloitettua viestinnän kehittämisprojektia, jossa parannetaan lippukunnan sekä sisäistä että ulkoista viestintää ja tiedotus. Projektia johtaa Olli Pitkänen, jolle projekti Ko-Gi-kurssin kehittämistehtävä. Lippukunnalle tehdään myös viestintäsuunnitelma, jonka mukaan viestitään ulospäin. Tietoa jäsenille ja huoltajille välitetään ainakin sähköpostilla, facebookissa ja lippukunnan kotisivuilla. Ajantasaisten yhteystietojen avulla tehostetaan viestintää lippukunnassa, ja lisätään tiedottamista suoraan kohderyhmälle. Kaikkia jäseniä kannustetaan pitämään jäsentietonsa ajan tasalla. Aina syys- ja kevätkauden alussa kerätään lippukunnan johtajien ajan tasalla olevat yhteystiedot. Ryhmien johtajilta pyydetään listat ryhmien jäsenistä sekä lasten ja huoltajien päivitetyt yhteystiedot. Tavoitteena on, että jokainen jäsen/huoltaja tavoitetaan joko sähköpostilla tai facebookissa. Lippukunnan kotisivuston käyttöä lisätään tiedotuksessa. Tavoitteena on, että kotisivujen kalenterista löytyvät kaikki lippukunnan toimintaan liittyvät tapahtumat, niiden infokirjeet sekä ajantasaiset tiedot tapahtumien vastuuhenkilöistä. Joka ryhmälle luodaan oma sivu, josta löytyvät helposti ryhmän jäsenille tärkeät tiedot. Ryhmän oman sivun päivitys on ryhmän johtajan vastuulla. Myös lippukuntalehti Karhun Jälkiä kehitetään osana viestintäprojektia. Joka lehteen pyritään saamaan ajantasaiset tiedot lippukunnan toimihenkilöistä ja tapahtumista. Lehti pyritään saamaan myös KiMen nettisivuille. Kansainvälinen toiminta Vuoden 2015 tärkein kansainvälinen tapahtuma on Partiolaisten Maailmanjamboree, joka pidetään kesällä Japanissa. Sinne on lähdössä KiMestä yhteensä kaksikymmentäkaksi tarpojaa, samoajaa ja vaeltajaa leiriläisiksi tai palveluleiriläiseksi tekemään leiriä. Ennen leiriä nuoria kannustetaan pitämään yhteyttä ulkomaalaisiin partioystäviinsä jo ennen leiriä. Syksyllä 2015 on tarkoitus osallistua lokakuun toisena viikonloppuna järjestettävään JOTI eli Jamboree On The Internet tapahtumaan. Tapahtumassa koko maailman partiolaiset ottavat yhteyttä muiden maiden partiolaisiin tietokoneiden välityksellä. Tapahtumat Vuodelle 2015 suunnitellut tapahtumat on esitetty liitteenä olevassa tapahtumakalenterissa. Syksyn tapahtumien päivämäärät ovat alustavia ja ne vahvistetaan keväällä.