yhteiskunnallinen aikakauslehti #4/2014 Yritysvastuu DEBATTI: TEIVO TEIVAINEN VS. RISTO E.J. PENTTILÄ LIIKAKALASTUS VAPAAKAUPPASOPIMUKSET ANTÔNIO CRUZ
Yritysvastuu ei ole pelkkä strategisen johtamisen teema, vaan se koskettaa kansalaisten vapautta ja tasa-arvoisuutta ja on siten poliittinen kysymys. jukka mäkinen & arno kourula Peruste on voittoa tavoittelematon neljä kertaa vuodessa ilmestyvä yhteiskunnallinen aikakauslehti. Julkaisun voi tilata maksutta osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi. Päätoimittaja: Kuutti Koski Toimituskunta: Elina Aaltio, Teppo Eskelinen, Jouko Kajanoja, Antti Kurko, Patrizio Lainà, Sakari Laurila, Olivia Maury, Jukka Peltokoski, Johanna Perkiö, Martina Reuter, Riikka Taavetti & Elina Vainikainen Graafinen suunnittelu ja taitto: Anna Kalso Kannen kuva: Laura Lilja (yksityiskohta teoksesta Friikki karttapallo ) Julkaisija: Vasemmistofoorumi Osoite: Peruste / Vasemmistofoorumi, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki Paino: Miktor/Vammalan Kirjapaino Oy ISSN 1798-985X Peruste on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Ulkoasiainministeriö ja Osuuskunta Tradeka-yhtymä ovat tukeneet tämän julkaisun tuottamista. 2014
002 Kuutti Koski Vapaakauppafarssi ja yritysvalta pääkirjoitus YRITYSVASTUU 006 Teivo Teivainen / Risto E.J. Penttilä debatti Yritysvastuu kumouksellinen doktriini vai epämääräinen käsite? 018 Matti Ylönen Veropakokeskustelu ei mitään uutta auringon alla? 024 Kukka Ranta Troolarimme Länsi-Afrikassa 034 Martin Khor Uudet vapaakauppasopimukset uhkaavat valtioiden roolia kehitysmaissa 040 Ville Luukkanen kolumni Kehitysrahoitus on kuollut, eläköön kehitysrahoitus 044 Eva Nilsson Suomalaisfirmojen vastuu globaalissa etelässä 050 Kukka-Maria Ahokas haastattelu Yhteistyössä on tulevaisuus haastattelussa Antônio Cruz PERUSTELUJA 055 Juha-Pekka Lauronen Säätiöiden vaikuttavuus syynissä HAASTATTELU 062 Kuutti Koski Hyvinvointia työtä vähentämällä haastattelussa Anna Coote KIRJAT 066 Peter Mair: Ruling the Void. The Hollowing of Western Democracy. (Ruurik Holm) 069 Naomi Klein: This Changes Everything. Capitalism vs. the Climate. (Kristiina Koivunen) TAITEILIJA 072 Taiteilijan esittely: Laura Lilja
002 PÄÄKIRJOITUS Peruste #4 2014 vapaakauppafarssi ja yritysvalta uroopan unioni ja Yhdysvallat ovat neuvotelleet jo jonkin tovin niin kutsutusta vapaakauppasopimuksesta. Sopimuksen varsinainen nimi on Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus ja siitä käytetään usein englannista johdettua lyhennettä TTIP. Kriitikoiden mukaan sopimuksessa ei itse asiassa olekaan kysymys vapaakaupasta. Esimerkiksi Maailmanpankin entisen pääekonomistin Joseph Stiglitzin mukaan sopimuksessa on kyse suunnitelmallisesta kauppajärjestelystä, jossa yritysten intressit on asetettu etusijalle. Hän on kutsunut sopimusneuvotteluja vapaakauppafarssiksi. Suomessa samansuuntaista kritiikkiä on esittänyt esimerkiksi Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi. Erityisesti ulkomaisille sijoittajille kaavailtu investointisuoja on ollut Koskenniemen YRITYSVALTA EI PUOLESTAAN TUNTUISI OLEVAN KOVIN MUODIKAS KÄSITE. YRITYSVASTUU ON KUITENKIN TIIVIISTI SIDOKSISSA YRITYSTEN POLIITTISEEN VALTAAN. kritiikin kohteena. Investointisuoja tarkoittaisi, että yritykset voisivat vaatia korvauksia kansainvälisessä välimiestuomioistuimessa, jos kohdemaa muuttaa lainsäädäntöään sijoittajan kannalta epäedulliseksi. South Centre -järjestön johtaja Martin Khor kirjoittaa tässä lehdessä, kuinka TTIP uhkaa julkisen sektorin asemaa niin kutsutuissa kehitysmaissa. Khorin mukaan sopimuksesta kaavaillaan mallia kahdenkeskisille sopimuksille, joita EU ja Yhdysvallat tekevät myös kehitysmaiden kanssa. Khor liittää sopimuksen osaksi pitkää kansainvälisen politiikan perinnettä, jossa kehittyneet maat ovat pyrkineet rajoittamaan valtioiden talouspoliittista roolia saadakseen lisää jalansijaa omille yrityksilleen kehitysmaissa. TTIP-sopimuksessa vaikuttaisi siis olevan kyse yritysten vallasta niin globaalissa pohjoisessa kuin etelässä. Yritysvastuusta (tai yritysten yhteiskuntavastuusta tai vastuullisesta yritystoiminnasta) on tullut politiikan, yritysmaailman ja kansalaisjärjestöjen peruskäsitteistöä. Yritysvalta ei puolestaan tuntuisi olevan kovin muodikas käsite. Yritysvastuu on kuitenkin tiiviisti sidoksissa yritysten poliittiseen valtaan. Kauppatieteteiden tutkija Jukka Mäkinen on tulkinnut yritysvastuupuheen yleistymisen johtuvan siitä, että yrityksistä on tullut viime vuosikymmenten taloudellisen libe-
003 ralisaation seurauksena entistä voimakkaampia poliittisia toimijoita. Taloustieteilijä Milton Friedman piti yritysvastuuta kumouksellisena ja vaarallisena ajatuksena, koska ottaessaan vastuulleen julkiselle vallalle kuuluvia tehtäviä, yrityksistä tulee nimenomaan poliittisia toimijoita (ks. numeron debatti). Tämä tuo muassaan uudenlaisia vaatimuksia. Friedmanin kanta oli, ettei yritysten tulisi lähteä tällaiseen mukaan. Yritykset ovat kuitenkin aina olleet jossain määrin poliittisia toimijoita. Teollistumisen alkuaikojen patruunatalouksissa yritykset saattoivat vastata monista sellaisista palveluista ja toiminnoista, jotka sittemmin hyvinvointivaltion rakentamisen myötä on mielletty yleisesti valtiolle kuuluviksi (esimerkkinä vaikkapa G. A. Serlachius Osakeyhtiön toiminta 1800-luvun lopun Mäntässä). Tänä päivänä yritysten vastuu ja valta ovat korostuneet etenkin kehitysmaissa, joihin suurin osa tämän lehden artikkeleista keskittyy. Köyhissä maissa valtion turvaverkot ovat usein heikot ja ulkomaiset suuryritykset siinä asemassa, että ne kykenevät neuvottelemaan erivapauksia esimerkiksi työlainsäädännöstä tai verotuksesta (ks. esim. Eva Nilssonin artikkeli). Yritysten investoinnit myös suuntautuvat yhä enemmän globaaliin etelään. Jos tarkastellaan ulkopuolista rahoitusta vaikkapa Afrikkaan, on ilmiselvää, että julkisen kehitysavun merkitys on pienentynyt ja yksityisten rahavirtojen kasvanut. Jos kestävä kehitys olisi yökerho, julkinen kehitysapu olisi sen narikkamaksu, kehityspoliittinen sekatyömies Ville Luukkanen kuvaa mittasuhteita kolumnissaan. Luukkasen mukaan kehityksen suunnan ratkaiseekin se, miten yksityisen pääoman rooli ja vuorosanat kirjoitetaan uuteen näytelmään. TTIP-neuvottelut voi nähdä yhtenä paikkana, jossa tällaisia vuorosanoja kirjoitetaan. Sopimuksessa kun tullaan todennäköisesti määrittelemään uudelleen, minkälaisessa asemassa erilaisten yksityisten ja julkisten toimijoiden tulisi olla. Kuutti Koski Päätoimittaja TÄNÄ PÄIVÄNÄ YRITYSTEN VASTUU JA VALTA OVAT KOROSTUNEET ETENKIN KEHITYSMAISSA, JOIHIN SUURIN OSA TÄMÄN LEHDEN ARTIKKELEISTA KESKITTYY.
004 Peruste #4 2014
Debatti 005 Laura Lilja Philosophiae Absurdus Principia Oeconomica Vol. II kierrätysmateriaali, teräs, valotekniikka / 3-osainen veistosinstallaatio (500 x 380 x 25 cm + 500 x 280 x 25 cm + 110 x 40 x 40 cm) / 2012-14
006 DEBATTI Peruste #4 2014 yritysvastuu YRITYSVASTUU KUMOUKSELLINEN DOKTRIINI VAI EPÄMÄÄRÄINEN KÄSITE? Yritysvastuusta on tullut yksi niin poliitikkojen kuin yritys- ja järjestötoimijoidenkin peruskäsitteistä. Yritysvastuu tai yritysten yhteiskuntavastuu määritellään useimmiten toiminnaksi, jossa yritys ottaa toimintansa yhteiskunnallisia vaikutuksia vapaaehtoisesti huomioon. Mutta kenelle yritykset ovat vastuussa ja mistä asioista niiden tulisi olla vastuussa? Ja edistääkö yritysvastuu positiivisia asioita yhteiskunnassa? Onko yritysvastuusta ylipäänsä mielekästä puhua? Peruste kutsui Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen ja Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Risto E.J. Penttilän debatoimaan aiheesta. Teivainen esittää Milton Friedmaniin viitaten, että yritysvastuu on kumouksellinen doktriini, jonka johdonmukainen soveltaminen johtaisi yritysten demokratisointiin ja sosialismiin. Penttilän mielestä koko käsite on toivottoman epämääräinen. Lue heidän perustelunsa debatista.
Debatti 007 teenliittymät voi nähdä sekä valtiota lobbaavina etujärjestöinä että hiukan valtion kaltaisina poliittisina toimijoina. Viime aikoina julkiseen keskusteluun on tullut yhä enemmän tietoa suuryritysten harjoittamasta siirtohinnoittelusta. Merkittävä osa maailmankaupasta pyörii periaatteella, jossa firmojen strategisen suunnittelun konttoreissa päätetään, millä hinnalla yrityksen yksi osa ostaa tuotteita toiselta. Tällainen hintasuunnittelu kuulostaa äkkiseltään enemmän neuvostopolitbyroon meiningiltä kuin taloustieteen perusoppikirjojen kuvaamalta markkinatilanteelta. Olen toistuvasti ihmetellyt, miten oikeistolaiset liberaalien vapausihanteiden kannattajiksi itsensä määrittelevät älykkäät ihmiset onnistuvat esiintymään häkellyttävän sokeina kapitalististen valtakeskusten harjoittamalle byrokraattiselle suunnittelulle. Olen toki lukenut teoreettisesti perusteltuja oikeistolaisia puolusteluja sille, miksi yrityksen on järkevää tukahduttaa markkinoiden toiminta sisäisissä transaktioissaan. Björn Wahlroosillakin on asiasta tuteivo teivainen yritysvastuu kumouksellinen doktriini Kun yritykset sanovat tavoittelevansa yleishyödyllisiä asioita, ne ottavat itselleen julkiselle vallalle kuuluvia tehtäviä. Näin ne myöntävät toimintansa poliittisen luonteen ja altistavat itsensä demokraattisille vaatimuksille. arikymmentä vuotta sitten olin Risto E.J. Penttilän kanssa Café Kafka nimisessä televisio-ohjelmassa. Vaihdoimme pari ajatusta korporatismista, jonka ikäviä piirteitä Risto korosti. Hän viittasi ainakin ammattiyhdistysten kaltaisiin etujärjestöihin ja mutkan kautta myös byrokraattiseen sääntelyyn. Näiden vastakohdaksi Riston käsitelaukusta löytyy käsittääkseni vieläkin termi vapaa talous. Taustalla lienee myös väite, että kapitalismin puolustajat olisivat yleisesti vapauden asialla. Kysyin Ristolta Café Kafkassa, eikö hänen korporatismiin liittämiensä vapautta tukahduttavien piirteiden yksi merkittävimmistä ilmenemismuodoista ole kapitalistinen korporaatio. Tämä on yhä oleellinen kysymys, kun puhutaan yritysvallasta ja yritysvastuusta. Kapitalististen suuryritysten poliittista merkitystä ei ole syytä typistää vain valtion suuntaan vaikuttamiseksi. Vaikka tämä voikin kuulostaa itsestään selvältä, on olennaista ottaa huomioon, miten monilla tavoilla yritysvalta vaikuttaa työntekijöihin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Yritykset ja niiden yh- Teivo Teivainen on maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa, Rio de Janeiron valtionyliopiston vieraileva professori ja Yritysvastuun umpikuja -kirjan kirjoittaja.
008 Peruste #4 2014
Debatti 009 Laura Lilja Friikki (karttapallo) pronssi, rauta, peilipalat, pulpetti, tuoli, pinspot-valaisin / veistosinstallaatio (115 x 60 x 80 cm) / 2008
010 Peruste #4 2014 SIINÄ, ETTÄ ELINKEINOELÄMÄN EDUSTAJAT PUOLUSTAVAT SUURYRITYSTEN NYKYISENKALTAISIA SIIRTOHINNOITTELUKÄYTÄNTÖJÄ, ON PALJOLTI KYSE SUUNNITELMATALOUDEN PUOLUSTAMISESTA. SEN VERHOAMINEN LIBERAALIEN VAPAUSOIKEUKSIEN PUOLUSTAMISEKSI ON JUKSAAMISTA. tustumisen arvoisia huomioita, kun hän tuo esiin kapitalistisen yritysvallan diktatuuria muistuttavan luonteen. Julkisissa keskusteluissa ja kamppailuissa käsitteiden arkimäärittelystä rahavallan puolustajat onnistuvat kuitenkin kerta toisensa jälkeen asemoimaan itsensä sekä vapaan markkinatalouden että koko vapausaatteen esitaistelijoiksi. Tästä pääsenkin väitteeseen, josta oletan Riston olevan eri mieltä. Siinä, että elinkeinoelämän edustajat puolustavat suuryritysten nykyisenkaltaisia siirtohinnoittelukäytäntöjä, on paljolti kyse suunnitelmatalouden puolustamisesta. Sen verhoaminen liberaalien vapausoikeuksien puolustamiseksi on juksaamista. Kyse on pikemminkin omistamiseen perustuvien etuoikeuksien puolustamisesta. Siksi vapauden lippua heiluttavaa oikeistoa onkin erilaisten liber-määreiden sijaan mielestäni järkevää kutsua omistusoikeistoksi. Sanon tämän myös siksi, koska muistelen Riston suomalaisittain epätavallisesti käyttävän itsestään mieluusti määrettä uusliberaali. Tällä yritysvallan luonteen raapaisulla olen pyrkinyt avaamaan keskusteluamme myös yritysten vastuuseen. Yksi yritysvastuupuheen voimistumista selittävistä tekijöistä on se, että vuosituhannen vaihteessa yritysvallan poliittinen luonne alkoi tulla aiempaa ilmeisemmäksi. Yrityskriittisen kansalaisaktivismin uusi aalto uhkasi nakertaa yritysvallan legitimiteettiä. Konsulttien viesti oli usein yksinkertainen: Jos et halua mielenosoittajien tulevan rikkomaan yrityksesi ikkunoita, tilaa meiltä yritysvastuustrategia. Yritysvastuupuheella kapitalistit pyrkivät lisäämään toimintansa yleistä hyväksyttävyyttä. Samalla he huomaamattaan vähintäänkin puoliksi myöntävät toimintansa poliittisen luonteen. Tämän vuoksi Milton Friedman kutsui yritysvastuuta kumoukselliseksi doktriiniksi. Friedmanin pelkona tuntui olevan, että kun yritykset sanovat tavoittelevansa yleishyödyllisiä asioita, ne ottavat itselleen julkiselle vallalle kuuluvia tehtäviä. Näin ne altistavat itsensä demokraattisille vaatimuksille. Mielestäni Friedman osui naulan kantaan: yritysvastuudoktriinin johdonmukainen soveltaminen johtaisi yritysten demokratisointiin eli siirtymään kohti sosialismia. Mitähän Risto mahtaa ajatella Friedmanin yritysvastuumietteistä?
Debatti 011 risto e.j. penttilä entä yhteiskunnan yritysvastuu? Yritysten yhteiskuntavastuu ei ole enää mikään poikkeustapaus. Viisas omistaja ottaa ympäröivästä yhteiskunnasta ja yrityksen sisältä tulevat paineet huomioon ja toimii eettisen koodiston mukaisesti. Mutta pitäisikö meidän puhua myös yhteiskunnan yritysvastuusta? ritysten yhteiskuntavastuusta puhutaan paljon. Entä mikä on yhteiskunnan vastuu yrityksistä? Kuulisin mielelläni Teivo Teivaisen kannan tästä asiasta. Ensin kuitenkin vastaus siihen, mitä mieltä olen Milton Friedmanin ajatuksista yritysten yhteiskuntavastuusta. Olen tietenkin Friedmanin kanssa samoilla linjoilla: Yrityksen omistajat palkkaavat yrityksen johdon hoitamaan omaisuuttaan. Jos yritysjohto päättää jakaa firman kassasta rahaa yleishyödyllisiin tarkoituksiin ilman yhtiön omistajien lupaa, yritysjohto syyllistyy hyväntekoon muiden rahoilla. Tällainen ei ole sopivaa: kaverin rahaa ei saa käyttää ilman hänen lupaansa, oli tarkoitus kuinka hyvä tahansa. Kumouksellisuudella Teivo viittaa kuitenkin Friedmanin ajatukseen, että jos yritykset ryhtyvät edistämään yhteiskunnallisia asioita, niistä tulee poliittisia toimijoita. Ne altistavat itsensä vaatimukselle siitä, että kaikkea niiden toimintaa pitää ohjata demokraattisesti. Tämä logiikka saa Friedmanin kehottamaan yrityksiä pidättäytymään yhteiskuntavastuullisesta toiminnasta kokonaan. Sama logiikka saa Teivon vaatimaan, että yritysten päätöksenteko pitäisi demokratisoida. Mielestäni molemmat ovat harhateillä. Kuvitellaan, että minulla on paljon rahaa. Päätän rakentaa rahoillani lastensairaalan. Lastensairaalan rakentaminen on yhteiskunnallista vallankäyttöä: joku saa lastensairaalan ja joku jää ilman. Pitäisikö minun siis jättää lastensairaala rakentamatta (kuten Friedman ehdottaa) tai alistaa päätöksentekoni demokraattiselle prosessille (kuten Teivo ehdottaa)? Mielestäni molemmat vaihtoehdot ovat huonoja. Teivon ehdotus on huono siksi, että se loukkaa omistusoikeutta. Jos yritys toimii lakien mukaan, ei sen päätöksentekoa voi ohjata poliittisesti. Tai tietenkin voi, mutta silloin puhutaan Putinin johtamasta Venäjästä tai kommunistisen puolueen Kiinasta. Suomeen tuollainen järjestelmä ei sovi. Friedmanin ehdotus taas on huono siksi, että se eristää yritykset muusta yhteiskunnasta. Kirjassaan Kapitalismi ja vapaus (vuodelta 1962) Friedman hyväksyy, että poikkeustapauksissa yrityksen etu voi olla toimia yhteiskuntavastuullisesti. Jos tehdaspaikkakunnalla ei ole koulua, kannattaa yrityksen rakentaa koulu, jot- Risto E.J. Penttilä on Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja ja entinen kansanedustaja (Nuorsuomalaiset). Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori.
012 Peruste #4 2014 NYKYMAAILMASSA PAINE HYVIEN ASIOIDEN EDISTÄMISEEN EI TULE AINOASTAAN POLIITIKOILTA JA KANSALAISAKTIVISTEILTA. SE TULEE YRITYSTEN ASIAKKAILTA JA NIIDEN TYÖNTEKIJÖILTÄ. VIISAS OMISTAJA OTTAA NÄMÄ PAINEET HUOMIOON JA HYVÄKSYY SEN, ETTÄ YRITYS KOHTUULLISESSA MÄÄRIN EDISTÄÄ NIIN SANOTTUJA HYVIÄ ASIOITA. ta sen on helpompi rekrytoida perheellisiä työntekijöitä. Jos yritys toimii koulutus- tai terveydenhuollon alalla, voivat omistajat asettaa sille muita(kin) kuin taloudellisia tavoitteita. Jos kyseessä on omistajan johtama perheyritys, ei ole vaaraa siitä, että yritysjohto käyttäisi muiden rahaa hyväntekeväisyyteen. Väitän, ettei yhteiskuntavastuullinen toiminta ole enää poikkeustapaus. Nykymaailmassa paine hyvien asioiden edistämiseen ei tule ainoastaan poliitikoilta ja kansalaisaktivisteilta. Se tulee yritysten asiakkailta ja niiden työntekijöiltä. Viisas omistaja ottaa nämä paineet huomioon ja hyväksyy sen, että yritys kohtuullisessa määrin edistää niin sanottuja hyviä asioita. Tätä ei välttämättä tarvitse kutsua yhteiskuntavastuulliseksi toiminnaksi. Sitä voisi kutsua myös yleisen eettisen koodiston mukaiseksi toiminnaksi (minkä Friedman itse asiassa kirjassaan hyväksyy) tai yrityksen brändin vahvistamiseksi. Tärkeää on, että yhteiskuntavastuu on vapaaehtoista eikä pakkopullaa. Siinä ei ole mitään järkeä, että velvoitamme jokaista jäätelökioskin pitäjää toimimaan yhteiskuntavastuullisesti. Riittää, että jäätelö maistuu, palvelu pelaa ja lakeja ei rikota. Sitten kolikon kääntöpuoleen. Mitä mieltä olet, Teivo, eikö meidän pitäisi puhua myös yhteiskunnan yritysvastuullisuudesta? Eikö poliitikkojen tulisi kantaa vastuuta siitä, että yritysten on hyvä toimia Suomessa? Tällainen yritysvastuullisuus olisi yhteiskunnalta hyvä sijoitus: se toisi enemmän työpaikkoja, verotuloja ja varallisuutta. Yritysvastuullisuudella en tarkoita yritystukia, vähennyksiä tai start-up -ohjelmia. Tarkoitan vastuuta siitä, että perusasiat ovat kunnossa: verotus on kohtuullista ja ennustettavaa, hallinto ja infra toimivat sutjakkaasti ja koulutus palvelee myös työelämän tarpeita. Sekin riittäisi, että poliitikot vannoisivat Hippokrateen valan: lupaan olla pahentamatta tilannetta yritysten kannalta. Ja mitä tulee siirtohinnoitteluun, olet Teivo väärässä, kun vertaat sitä suunnitelmatalouteen. Hinnoittelun perusteena käytetään markkinahintoja. Jos markkinahintoja ei käytetä, viranomaiset voivat vaatia oikaisun hinnoitteluun. Viime kädessä tuomioistuin päättää, onko markkinahintoja noudatettu.
Debatti 013 teivo teivainen demokratiaa ei pidä tukahduttaa len kuullut toistuvasti vaatimuksia siitä, että yrityksille pitäisi antaa nykyistä parempi suoja sitä vastaan, että parlamentit muuttavat lakeja vähemmän yritysystävällisiksi. Riston ehdottama yritysten yhteiskuntavastuu ja muunnelma Hippokrateen valasta lienee esimerkki tällaisista vaatimuksista. Parlamentaarisen demokratian pelisääntöihin kuitenkin kuuluu, että kansanedustajat voivat perustuslain kaltaisten rajoitusten puitteissa säätää lakeja aika vapaasti. Lakien vaikutukset tietenkin jakautuvat usein niin, että toimintaympäristö muuttuu joillekin edullisemmaksi ja toisille taas vähemmän edulliseksi. On häkellyttävää huomata, miten pontevasti merkittävä osa oikeistoa haluaa tältä osin tukahduttaa parlamentaarista demokratiaa. Esimerkiksi Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisissä TTIPkauppaneuvotteluissa on noussut voimakkaasti esiin se, että yritysten pitäisi voida viedä valtioita nykyistä helpommin oikeuteen, jos valtiot säätävät lakeja, jotka vaikeuttavat yritysten ansaintamahdollisuuksia. Ehkäpä Risto osaa selittää, miksi nimenomaan yrityksille pitäisi antaa laajat valtuudet hakea korvauksia, jos uudet lait eivät miellytä. Kuulostaa siltä, että yritysmaailman edustajat haluavat poistaa yrittäjäriskiä uudentyyppisen sääntelykoneiston avulla. Puheet vapaasta kaupasta ovat tässä yhteydessä ainakin osittain harhaanjohtavia. Risto väitti minun olevan väärässä, kun vertasin suuryritysten sisäisessä kaupankäynnissä harjoitettavaa siirtohinnoittelua suunnitelmatalouteen. Riston ensimmäinen peruste oli, että hinnoittelun perusteena käytetään markkinahintoja. Valitettavasti näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Eri tutkimuksissa ja selvityksissä on löydetty valtavasti esimerkkejä siitä, kuinka vaikkapa appelsiinimehupurkkien tai kuulakärkikynien yksikköhinnat ovat saattaneet olla sadoissa dollareissa, kun yritykset pyrkivät kotiuttamaan voitot siellä, missä se on niille edullisinta. Epäsuorasti Risto myöntääkin tämän, koska hänen toinen perusteensa on, että jos markkinahintoja ei käytetä, viranomaiset voivat vaatia oikaisun hinnoitteluun. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole, koska nykyiset kirjanpitosäännöt, tilastot ja valvonta eivät mahdollista markkinahinnoista poikkeavien hintojen laajaa selvittämistä. Myös tämä ilmentää yritysten roolia poliittisina instituutioina. Länsimaisen demokratian mukaan poliittisia instituutioita ei tule eristää demokraattisilta arvoilta. Mahdollisuudet yritysten demokratisointiin Risto kumoaa sillä, että se loukkaisi omistusoikeutta. Risto tuo näin hienosti ja rehellisesti esiin omistusoikeiston aatteellisen ytimen. Miten oikeisto sitten perustelee kapitalistisen omistusoikeuden pyhyyttä?
014 Peruste #4 2014 TOKI ON MYÖNNETTÄVÄ, ETTEI VASEMMISTONKAAN SUUNNALTA OLE VIIME AIKOINA KUULUNUT HIRVEÄSTI DEMOKRAATTISIA VAIHTOEHTOJA TUOTANNON JA VAIHDANNAN ORGANISOINNILLE. NIIDEN KEHITTÄMINEN ONKIN YKSI VASEMMISTOLAISEN YRITYSVASTUUKESKUSTELUN TÄRKEIMMISTÄ TEHTÄVISTÄ. Riston perusteluna on, että sen loukkaamisessa olisi kyse Putinin johtamasta Venäjästä tai kommunistisen puolueen Kiinasta. Oletan, että Ristokin on kuullut puhuttavan osuuskunnista tai muista kapitalistisesta omistusoikeudesta poikkeavista demokraattisen talouden malleista, joita Venäjältä tai Kiinasta ei juurikaan löydy. Tältä osin Riston retorinen siirto onkin hiukan kömpelö. Toki on myönnettävä, ettei vasemmistonkaan suunnalta ole viime aikoina kuulunut hirveästi demokraattisia vaihtoehtoja tuotannon ja vaihdannan organisoinnille. Niiden kehittäminen onkin yksi vasemmistolaisen yritysvastuukeskustelun tärkeimmistä tehtävistä. risto e.j. penttilä yritystoimintaa ei pidä tukahduttaa eivo on huolissaan siitä, että yritykset tukahduttavat demokratian. Minä olen huolissani siitä, että demokratia tukahduttaa yritystoiminnan. Ennen kuin Teivo huutaa, että Risto vastustaa demokratiaa, totean, että tästä ei ole kysymys. Kyse on siitä, että länsimainen poliittinen järjestelmä on hyvä laatimaan uusia sääntöjä, mutta huono purkamaan niitä. Hyvä esimerkki purkamisen vaikeudesta on Valtioneuvoston ohjelma, jonka tarkoituksena oli vähentää yritysten hallinnollista taakkaa neljänneksellä. Ohjelma lopetettiin vuonna 2012 ilman tuloksia. Teivo haluaa tietää, miksi Yhdysvaltain ja Euroopan välisissä TTIP-kauppaneuvotteluissa halutaan suojata yrityksiä sellaisilta poliittisilta päätöksiltä, jotka olisivat niiden etujen vastaisia. Mielestäni tämä asia ei oikein mahdu
Debatti 015 LUULISI, ETTÄ TÄSSÄ TALOUDELLISESSA TILANTEESSA POLIITTISET PÄÄTTÄJÄT TEKISIVÄT KAIKKENSA HELPOTTAAKSEEN YRITTÄMISTÄ. TÄSTÄ EI JUURI OLE MERKKEJÄ. SEN SIJAAN PUHUTAAN KOVASTI YRITYSTEN YHTEISKUNTAVASTUUSTA. yritysten yhteiskuntavastuu -otsikon alle, mutta vastaan silti. Yritykset eivät halua erioikeuksia. Ne haluavat nopean, tehokkaan ja neutraalin riidanratkaisumenettelyn. Palataan sitten perinteisempään keskusteluun yritysten yhteiskuntavastuusta. Eli kysymykseen siitä, riittääkö, että yritykset noudattavat lakia vai voidaanko niiltä edellyttää jotain ekstraa, joka menee pidemmälle kuin lainsäädäntö. Aloitetaan lainsäädännöstä. On hyvä muistaa, että yrityksillä ei ole vaihtoehtoa: niiden on noudatettava lakia. Poliittisilla päättäjillä sen sijaan on vaihtoehto: he voivat tehdä lakeja, jotka vaikeuttavat yritystoimintaa tai edistävät sitä. Luulisi, että tässä taloudellisessa tilanteessa poliittiset päättäjät tekisivät kaikkensa helpottaakseen yrittämistä. Tästä ei juuri ole merkkejä. Sen sijaan puhutaan kovasti yritysten yhteiskuntavastuusta. Voidaanko yrityksiltä sitten edellyttää yhteiskuntavastuullista toimintaa? Jaan kysymyksen useampaan osaan. Ensiksi: voidaanko yritysten omistajilta ja johdolta vaatia eettistä toimintaa? Ehdottomasti! Samalla tavoin eettistä toimintaa voidaan ja tulee vaatia myös yhtiön työntekijöiltä. Kukaan ei halua tehdä bisnestä yrityksen kanssa, joka toimii epäeettisesti. Onko tämä yritysten yhteiskuntavastuuta vai sen omistajien ja henkilöstön normaalia toimintaa? Mielestäni se on jälkimmäistä. Voivatko yrityksen omistajat lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen? Tietenkin voivat. Onko tämä yrityksen yhteiskuntavastuuta vai omistajien yhteiskuntavastuuta? Mielestäni se on jälkimmäistä. Voidaanko yritykseltä (instituutiona) vaatia yhteiskuntavastuuta? Voidaan toki, mutta käsite on mielestäni toivottoman epämääräinen. Joku tarkoittaa yhteiskuntavastuulla sitä, että yritys täyttää raportteja siitä, miten se ehkäisee ilmastonmuutosta, edistää kestävää kehitystä, suojelee ihmisoikeuksia ja varjelee lajien moninaisuutta. Toiselle yhteiskuntavastuu tarkoittaa sitä, että yritys ei saa irtisanoa työntekijöitään. Kolmannelle se tarkoittaa sitä, että yritys ottaa huomioon omistajien, henkilöstön ja asiakkaiden lisäksi myös erilaiset stakeholder -ryhmät. Pidän enemmän käsitteestä yrityskansalainen. Se viestii siitä, että yrityksen tulee ottaa huomioon yhteiskunta tai yhteiskunnat, joissa se toimii. Kansalaisuuden nojalla ei kuitenkaan voida vaatia ihan mitä tahansa.
016 Peruste #4 2014 Laura Lilja Missä oot? Mitä teet? mehiläisvahatuohukset, tekstiviestit / installaatio (n. 30 x 500 x 500 cm) / 2008
Debatti 017
018 Peruste #4 2014 Yritysvastuu VEROPAKO- KESKUSTELU EI MITÄÄN UUTTA AURINGON ALLA? Veroparatiiseista ja yritysten tilitietojen avaamisesta puhutaan usein uusina teemoina. Yritysten tulovirtoja yritettiin kuitenkin avata YK:n kautta jo 1970-luvulla. matti ylönen
Veropakokeskustelu ei mitään uutta auringon alla? 019 Yritysten veronmaksu ja verojen välttely ovat nousseet viime vuosina otsikoihin eri puolilla maailmaa. Suomessa keskustelu on vellonut sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn holding-yhtiöstä Mehiläisen verosuunnitteluun ja voittoihin, joita Stora Enson sellukauppa on kerryttänyt minimiveroilla konsernin hollantilaiseen rahoitusyhtiöön (Talouselämä 2012). Kansainvälisesti on puhuttu esimerkiksi olutjätti SABMillerin, hakukoneyhtiö Googlen ja muiden IT-yhtiöiden verosuunnittelusta. Keskusteluja on käyty ja tutkivaa työtä tehty talouslehdistössä ja politiikan foorumeilla Yhdysvaltain senaattia myöten. Viime vuosina on tehty myös aiempaa enemmän tutkimuksia veroparatiisien käytön aiheuttamista veromenetyksistä. Esimerkiksi Massachusettsin yliopiston tutkijoiden James K. Boycen ja Léonce Ndikumanan mukaan Saharan eteläpuolisen Afrikan maat ovat menettäneet pääomapakona ulkomaille enemmän kuin mitä maihin on tullut ulkomaisia suoria sijoituksia ja kehitysapua yhteensä (Ndikumana & Boyce 2012). Myös keskustelu verojen välttelyn ja veronkierron kitkemisen ratkaisumalleista on kiihtynyt. Kansainväliset talousjärjestöt, EU ja jopa yksittäiset valtiot kehittävät kilpaa omia ratkaisujaan. Taustalla on isoja arvokysymyksiä: Miten jakaa kansainvälisen liiketoiminnan voitot? Mihin vedetään yrityssalaisuuden ja julkisen tiedon väliset rajat? Monet mahdollisista ratkaisuista hyö- dyttävät enemmän globaalin pohjoisen kuin etelän valtioita. Nyt käynnissä olevat keskustelut esitetään usein kansainvälisen talouden viime vuosien muutoksina. Finanssikriisi loi painetta puuttua verovajeeseen, ja kansainvälisen talouden kasvu synnytti jo sitä ennen lisää ymmärrystä veroparatiisien ja verojen välttelyn luomista ongelmista. Monista nyt kiistelyn kohteena olevista ideoista puhuttiin jo 1970-luvulla. Historiaan sukeltaminen voi auttaa huomaamaan myös oleellisia asioita eri aloitteiden nykytilanteesta ja niiden läpimenon mahdollisuuksista. 1990-luvun loppu synnytti nykyisen verokeskustelun TAUSTALLA ON ISOJA ARVOKYSYMYKSIÄ: MITEN JAKAA KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN VOITOT? MIHIN VEDETÄÄN YRITYSSALAISUUDEN JA JULKISEN TIEDON VÄLISET RAJAT? MONET MAHDOLLISISTA RATKAISUISTA HYÖDYTTÄVÄT ENEMMÄN GLOBAALIN POHJOISEN KUIN ETELÄN VALTIOITA. Nykyisen kriittisen verokeskustelun yksi alkupiste voidaan paikantaa 1990-luvun puoliväliin. Rikkaiden teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD käynnisti tuolloin G7-maaryhmän aloit-
020 Peruste #4 2014 Laura Lilja Friikki (presidenttien viralliset valokuvat) nahka, niitit / installaatio (11 osaa, kukin 57 x 45 x 1 cm) / 2007 teesta tutkimushankkeen haitallisista verokäytännöistä. Tuloksia saatiin vuonna 1998 raportissa Harmful Tax Competition: An Emerging Global Issue (OECD 1998), suomeksi jotakuinkin Haitallinen verokilpailu nouseva globaali kysymys. Veroparatiiseihin keskittynyt raportti listasi koko joukon toimia, joilla näiden salaisuusvaltioiden ruokkimaa haitallista verokilpailua saataisiin hillittyä. Suosituksia ei kuitenkaan viety käytäntöön, kun Karibian pienet saarivaltiot järjestäytyivät vastarintaan aloitteiden kaatamiseksi. Henki oli kuitenkin päästetty jo pullosta, ja 2000-luvulla veropaon ongelmiin heräiltiin hiljalleen sekä kansallisesti että kansainvälisissä talousjärjestöissä. EU yritti paljastaa yksityishenkilöiden veroparatiisitalletuksia vuonna 2005 voimaan tulleella säästödirektiivillä. Pari vuotta aiemmin perustettu Tax Justice Network -tutkijajärjestö löi nopeasti itsensä läpi talousjärjestöjen ja hallitusten kriitikkona ja kirittäjänä. Kehityspolitiikassa oli kuitenkin hiljaisempaa. Norja aktivoitui nopeasti laittomien rahavirtojen vastaisessa työssä, mutta kehityspolitiikan isot nimet, Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto, pysyivät hiljaa. 2010-luvulla tilanne on muuttunut. Nyt Maailmanpankki ja IMF ainakin tunnustavat ongelman, vaikka kovin merkittäviä aloitteita niiltä ei ollakaan nähty. OECD on käynnistänyt useita ohjelmia ja uusia foorumeja, joilla pyritään
Veropakokeskustelu ei mitään uutta auringon alla? 021 lisäämään yritys- ja sijoitustoiminnan avoimuutta ja estämään veroparatiisien käyttöä. OECD:n aktivoituminen ja osittainen avautuminen kehitysmaiden suuntaan on ollut askel eteenpäin. Kehitysmaat ovat kuitenkin aliedustettuina päätöksentekoryhmissä, sillä päätöksiä OECD:ssä tekevät rikkaat maat. Sama pätee Maailmanpankkiin ja IMF:ään. Kehitysmailla on myös vaikeuksia saada neuvoteltua verotietojen vaihdon takaavia sopimuksia esimerkiksi Sveitsin kanssa. Lisäksi yhtiöverotuksen kansainvälisen tulonjaon säännöt suosivat enemmän rikkaita maita. Verosopimukset kirjoitetaan pääosin OECD:n mallisopimusten pohjalta. Ne antavat merkittävämmät verotusoikeudet maille, joissa kehitysmaista lähtevien tuotteiden jalostus tapahtuu. Kehitysmaat ovat paremmin edustettuina YK:n alaisessa verokomiteassa, mutta rikkaat maat eivät ole halunneet antaa sille valtaa ja resursseja. Verokomitea on tuottanut ohjeita ja neuvoja kehitysmaille, mutta sillä ei ole omia resursseja kunnolliseen tausta- tai tutkimustyöhön. YK:n verokomitean suurin saavutus on ollut OECD:n verosopimuksia täydentävä YK:n verosopimus, joka kohdistaa kehitysmaille OECD:n sopimusta suuremman osan kansainvälisen liiketoiminnan voitoista. OECD:n verosopimusmalli on kuitenkin huomattavasti yleisemmin käytössä. veropakokeskustelun juuret Veroparatiisikeskustelun ajatellaan usein olevan edellä kuvatun mukaisesti melko tuore, 1990- ja 2000-luvuilla käynnistynyt ilmiö. Kyse on osittain näköharhasta, osin historiallisen muistin lyhyydestä. Yhdysvaltain senaatin komitea julkaisi vuonna 1971 paljon huomiota herättäneen raportin yhdysvaltalaisten yritysten toiminnasta Chilessä. Raportti paljasti merkittäviä väärinkäytöksiä. Vuotta myöhemmin Chilen edustaja vaati YK:ta perustamaan korkean tason ryhmän tutkimaan ylikansallisten yritysten roolia maailmantaloudessa. Ryhmän loppuraportti julkaistiin vuonna 1974. Tuloksia saatiin tämän jälkeen nopeasti. YK:n alaisuuteen päätettiin perustaa ylikansallisten yritysten tutkimuskeskus UNCTC (United Nations Center for Transnational Corporations) ja sen alle useita teemaryhmiä. Näiden tehtävänä oli pohtia uusia tapoja alati kasvavien ylikansallisten yritysten toiminnan säätelemiseksi. (Sagafi-Nejad ym. 2008.) Jo 1970-luvulla oltiin huomattu, kuinka ylikansalliset yritykset siirtävät tulojaan tuotannollista toimintaa isännöivistä maista matalan verotuksen valtioihin. Yksi UNCTC:n alaisista ryhmistä keskittyikin yritysten tilinpäätössääntöjen uudistamiseen. Lyhenteellä GEISAR (Group of Experts on International Standards of Accounting and Reporting) tunnettu ryhmä julkaisi ensimmäisen raporttinsa vuonna 1977. Se ehdotti pitkälle meneviä uudistuksia yhtiöiden tilitietojen julkisuuteen. Ryhmä ehdotti yhtiöiden maksamien verojen ja muiden keskeisten taloustietojen avaamista merkittävästi. GEISARin vuoden 1980 raportti toisti ja kehitti vaatimuksia eteenpäin. Vuoden 1984 raportissa ne oltiin kuitenkin