Työterveys ja - turvallisuus sosiaalija terveysalalla 2000-luvulla Sosiaali- ja terveysalan riskiprofiili Annika Parantainen Marjukka Laine Työterveyslaitos Turku 8.11.2010
SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 HENKILÖSTÖ... 3 3 TYÖKYKY JA TYÖHÖN LIITTYVÄT RISKIT... 6 3.1. Henkinen kuormitus ja väkivalta... 7 3.2. Fyysinen kuormitus ja vuorotyö... 8 3.3. Työympäristön riskit... 10 4 AMMATTITAUDIT JA AMMATTITAUTIEPÄILYT... 12 5 SAIRAUSPOISSAOLOT... 16 6 TYÖTAPATURMAT... 19 7 YHTEENVETO... 23 LÄHTEET... 25 2
1 JOHDANTO Tämä raportti kuvaa sosiaali- ja terveysalaa työhyvinvoinnin (työterveys ja -turvallisuus) näkökulmasta. Toimiala on laaja, ja kattaa lukuisia työtehtäviä hammashuollosta lasten päivähoitoon ja kirurgiasta kotipalveluun. Työhön liittyvät riskit ovat yhtä moninaiset. Osa niistä esiintyy ainoastaan tarkasti rajatuissa tehtävissä tai on leimallista esimerkiksi vain terveydenhuollon alalla. Sosiaali- ja terveyshuollon työn yhtäläisyyksiä on kuitenkin vähintään yhtä paljon kuin eroavaisuuksia, eikä näitä sektoreita sen vuoksi ole katsottu järkeväksi tässä raportissa erotella. Sosiaali- ja terveysala työllistää merkittävän osan kaikesta Suomen työllisestä työvoimasta ja sen palvelut koskettavat jokaista suomalaista. Toimiala käy parhaillaan läpi suuria rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia. Muutosten taustalla ovat mm. kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen, sosiaali- ja terveystoimen yhdentyminen, tuottavuusvaatimukset, väestön ikääntyminen, ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden varmistaminen ja teknologinen kehitys. Nämä kaikki luovat uudenlaisia haasteita myös työhyvinvoinnin johtamiselle. 2 HENKILÖSTÖ Sosiaali- ja terveysalalla työskentelee 15 % Suomen työllisestä työvoimasta (367 000 henkilöä keväällä 2010). Jo hieman useampi kuin joka neljäs Suomen työssä käyvistä naisista työskentelee sosiaali- ja terveysalalla. Alalla työskentelevien määrä on viime vuosikymmeninä kasvanut rajusti, ja kasvun odotetaan edelleen jatkuvan. Työ painottuu julkiselle sektorille: kunnallisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelee 226 000 henkilöä ja yksityissektorilla noin 81 000 henkilöä (Stakes 2008). Yksityisten palvelujen tuottajien osuus on noussut, ja henkilöstön määrä yli kaksinkertaistui vuosien 1990 (34 849 henkilötyövuotta) ja 2006 (81 345) välillä. Yksityisen sektorin osuus työntekijöistä vaihtelee suuresti toimialan sisällä; huomattavan suuren osan työstä yksityiset yritykset hoitavat esimerkiksi hammashuollon, silmäsairaanhoidon ja gynekologian alalla. Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen henkilöstöä on suunnilleen yhtä paljon (taulukko 1). Kunnallisten terveydenhuoltopalvelujen henkilöstöstä reilu puolet työskentelee sairaalassa. Sosiaalipalveluissa eniten työllistävät lasten päivähoito (vajaa puolet sosiaalipalvelujen henkilöstöstä vuonna 2006), kotipalvelut (12,5 %) ja vanhusten laitoshoito (12 %). Yksityisellä sektorilla sosiaalipalveluiden henkilöstöä oli vuonna 2006 puolitoistakertainen 3
määrä terveydenhuoltopalveluiden henkilöstöön nähden (taulukko 2). Palvelutalot ja ryhmäkodit ovat ylivoimaisesti suurin työllistäjä: niiden palveluksessa oli vuonna 2006 40 % koko yksityisten sosiaalipalvelujen henkilöstöstä. Toimialalla työskentelevien keski-ikä on noussut varsin paljon viimeisten 10 15 vuoden aikana. Vuonna 2008 puolet työntekijöistä oli yli 45-vuotiaita ja alle neljäsosa alle 35- vuotiaita. Ala on hyvin naisvaltainen: yhdeksän kymmenestä on naisia. Miehiä on eniten lääkintävahtimestari-sairaankuljettajissa, lääkäreissä, mielenterveyshoitajissa, kuntohoitajissa ja psykoterapeuteissa. Ulkomaalaistaustaisten osuus on kasvanut 2000-luvulla. Syntyperältään ulkomaalaisten määrä kaksinkertaistui vuosien 2000 ja 2007 välillä. Vuoden 2008 alussa heitä oli hieman alle 10 000. Osuus on siis noin kolme prosenttia alan koko työvoimasta (Ailasmaa 2010). Työsuhde on määräaikainen 24 %:lla, eli määräaikaisuus on keskimääräistä yleisempää. Epätyypilliset työajat ovat toimialalla yleisiä. Vuotuinen eläkepoistuma on kasvamassa. Kuntasektorin vuoden 2005 sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstöstä lähes 40 % jää eläkkeelle vuoteen 2020 mennessä. Eläkepoistuma on tätä suurempi johtotehtävissä, hammaslääkäreillä, sosiaalityöntekijöillä sekä perus- ja lähihoitajilla (Halmeenmäki 2007). Alle 60-vuotiaana eläköityi vuonna 2009 suhteellisesti eniten perus- ja lähihoitajia sekä sairaanhoitajia (Kunta-alan eläkkeet 2009). Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi samana vuonna suhteellisesti eniten perhepäivähoitajia ja omaishoitajia (kuva 1). Osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä oli eniten perus- ja lähihoitajien sekä sairaanhoitajien keskuudessa. Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden osuus kaikista eläkkeelle siirtyneistä oli suurin sairaanhoitajien sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan johtajien keskuudessa. 4
Taulukko 1. Sosiaali- ja terveysalan kunnallinen henkilöstö päätoimintasektoreittain (henkilötyövuodet). Lähde: Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastollinen vuosikirja 2009, THL. 1990 1995 2000 2005 2008 Majoituksen sisältävät sosiaalipalvelut 25 700 23 800 25 900 27 500 29 200 Sosiaaliset avopalvelut 65 900 65 000 72 800 71 600 79 000 Sairaalapalvelut 66 500 61 700 63 800 70 200 74 300 Kunnalliset terveyskeskukset Terveyskeskusten vuodeosastohoito 47 830 45 470 48 490 52 400 50 900 20 500 18 700 21 100 21 130 19 420 Taulukko 2. Yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstö päätoimintasektoreittain vuonna 2006 (henkilötyövuodet). Lähde: Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastollinen vuosikirja 2009, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Henkilöstön määrä henkilötyövuosina Järjestöt Yritykset Yhteensä Majoituksen sisältävät sosiaalipalvelut 17 800 11 220 29 020 Sosiaaliset avopalvelut 12 786 7 335 20 121 Sairaalapalvelut 5 316 2 385 7 701 Lääkäripalvelut 1 212 7 815 9 027 Hammashoito 37 4 225 4 262 Muut terveydenhuoltopalvelut (esim. fysioterapia ja laboratoriotutkimukset) 1 158 10 056 11 214 5
Eläkelajit kunta-alalla ammattiryhmittäin vuonna 2009 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % Perushoitajat ja lähihoitajat Sairaala- ja hoitoapulaiset Sairaanhoitajat Perhepäivähoitajat ym. Kodinhoitajat kotiavustajat Lastenhoitajat ja päiväkotiapulaiset Omaishoitajat Henkilökohtaiset avustajat Osastonhoitajat Sosiaalialan ohjaajat ja kasvattajat Terveydenhoitajat Sosiaalityöntekijät Sos.- ja terv.h.alan johtajat työttömyys osatyökyvyttömyys kuntoutus työkyvyttömyys vanhuus Kuva 1. Eläkkeelle siirtyneet kunta-alalla ammatin ja eläkelajin mukaan vuonna 2009. 3 TYÖKYKY JA TYÖHÖN LIITTYVÄT RISKIT Sosiaali- ja terveysalan henkilöstö arvioi terveydentilansa kyselyissä yleensä hyväksi. Terveydentila- ja työkykyarviot ovat samalla tasolla kuin kaikilla toimialoilla keskimäärin. Terveysarviot vaihtelevat kuitenkin melko paljon toimialan sisällä. Huonoimpana terveyttään pitävät vanhustyössä toimivat eli terveyskeskusten vuodeosastoilla, vanhainkodeissa ja kotipalvelutyössä toimivat (Laine ym. 2011). Terveyden puolesta eläkeikään saakka työssä selviytymiseen uskotaan samassa määrin kuin muillakin toimialoilla (Perkiö-Mäkelä ym. 2009). Useimmin selviytymistään epäilevät vanhainkodeissa ja palvelutaloissa työskentelevät, mutta myös näillä sektoreilla kuten koko alalla epäilyt siitä, ettei terveytensä puolesta pysty selviytymään, ovat vähentyneet (Laine ym. 2011). Työn terveysriskit painottuvat ruumiilliseen ja henkiseen kuormitukseen. Työkuormitus aiheuttaa haasteita henkilöstön säilymiselle työkykyisenä. Kuormitusta lisää monella työpaikalla henkilöstöresurssien puute; perusmiehitys on usein minimissä. Lisäksi 6
työympäristössä esiintyy biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia vaaratekijöitä. Yötyö on sekin toimialan työn terveydellinen riskitekijä. 3.1. Henkinen kuormitus ja väkivalta Työtä pidetään sekä henkisesti että ruumiillisesti jokseenkin rasittavana. Työ- ja terveys 2009 -haastattelututkimuksessa lähes puolet sosiaali- ja terveysalalla työskentelevistä vastaajista piti työtään henkisesti melko tai hyvin rasittavana. Stressiä koettiin saman verran kuin muillakin toimialoilla. Työolot ja työhyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla -kyselyssä 12 % vastaajista ilmoitti kokevansa stressiä työssään; luku oli samalla tasolla myös aiemmissa kyselyissä vuosina 1999 ja 2010 (Laine ym. 2011). Itse työ koetaan sosiaali- ja terveysalalla yleisesti mielekkääksi ja sisäisesti palkitsevaksi. Toisaalta useat alan työt vaativat jatkuvaa oman persoonan käyttämistä ja ovat siten henkisesti raskaita. Kiire kuormittaa edelleen, joskaan uusimpien tutkimustulosten mukaan ei samassa määrin kuin aikaisemmin (Laine ym. 2011). Tyytyväisyys organisaation johtamiseen on vuonna 2010 samalla matalalla tasolla, johon se 2000-luvun alkupuoliskolla laski eli vain kolmannes henkilöstöstä on tyytyväisiä. Oman työyksikön johtamiseen sitä vastoin puolet henkilöstöstä on tyytyväisiä ja nähtävissä on hienoista noususuuntaa. Mahdollisuudet vaikuttaa työhön ja työaikoihin liittyviin asioihin eivät nekään ole kovin hyvät, joskin eroja eri ammattiryhmien välillä esiintyy (Perkiö-Mäkelä ym. 2009, Laine ym. 2011). Eettiset kysymykset mietityttävät yleisesti: asiakas- tai potilastyötä tekevistä kaksi kolmasosaa kohtaa ainakin silloin tällöin eettisiä tai moraalisia ongelmia työssään. Yleisintä eettisten ongelmien kohtaaminen on sosiaalipalveluissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla, vammaishuollossa sekä mielenterveys- ja päihdetyössä (Laine ym. 2011). Huoli väkivallasta on lisääntynyt ja väkivaltatilanteet työssä ovat yleisempiä kuin muilla toimialoilla. Työ ja terveys -haastattelussa 23 % toimialalla työssä olevista oli viimeisen vuoden aikana joutunut uhkailun tai fyysisen väkivallan kohteeksi työssä tai työmatkalla (Perkiö-Mäkelä ym. 2009). Samana vuonna kaikista palkansaajista vain noin 7 % raportoi vastaavia kokemuksia. Myös kunta-alan työolobarometrin haastatteluissa väkivaltakokemukset terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa ovat edelleen muita sektoreita korkeammalla tasolla (Ylöstalo ym. 2009). Vuonna 2010 alan henkilöstölle tehdyssä kyselyssä väkivalta oli huolenaiheena yleisimmin vanhustenhuollossa, terveyskeskusten vuodeosastoilla, mielenterveys- ja päihdetyössä sekä vammaishuollossa (Laine ym. 2011). Edellä mainittujen lisäksi myös sosiaalipalvelut oli toiminta-alue, jossa itselle oli sattunut muita alueita useammin väkivaltatilanteita. Ilmenneet tilanteet olivat useimmiten lyömistä, tönimistä ja 7
potkimista, tavaroiden heittelemistä ja paikkojen rikkomista sekä sanallista uhkailua. Väkivallan esiintymiseen vaikuttaa se, että asiakkaista yhä suurempi osa on päihteiden käyttäjiä. Aggressiiviset omaisetkaan eivät ole enää harvinaisia. 3.2. Fyysinen kuormitus ja vuorotyö Kuntasektorin toimialoista sosiaali- ja terveystoimen henkilöstö kokee työnsä selvästi muita useammin fyysisesti raskaaksi (Ylöstalo ym. 2009). Pitkäaikaisista, lääkärin toteamista sairauksista tai vammoista useimmat liittyvät tuki- ja liikuntaelimiin. Ne ovatkin, niska- ja hartiavaivojen ohella, leimallisia nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. Fyysistä kuormitusta aiheuttavat raskaat nostot, toistuvat selän kumarat ja kiertyneet asennot, staattiset työasennot sekä usean kuormitustekijän yhteisvaikutukset. Monilla sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla potilasnostot on suurin fyysinen riski. Useihin tehtäviin liittyy myös paljon seisomista ja kävelyä. Käsin nostaminen on yleistä: yli 25 kilon taakkoja käsitellään käsin useammin kuin useimmilla muilla toimialoilla (Perkiö-Mäkelä ym. 2009). Tuki- ja liikuntaelinsairauspoissaolojen ja kuormituksen vähentäminen edellyttää laaja-alaista ja pitkäjänteistä työtä fyysisten riskien hallintaan. Fyysisten riskien vähentämisessä oleellista on työntekijöiden ergonomia-tietämyksen lisääminen ja potilaan avustamiskäytäntöjen kehittäminen. Nostolaitteet ja muut siirtymisen apuvälineet oikein käytettyinä vähentäisivät kuormitusta oleellisesti. Alan henkilöstöön kohdistuneessa seurantakyselyssä työ koettiin fyysisesti raskaimmaksi pitkäaikaissairaanhoidossa ja vanhusten laitoshoidossa (Laine ym. 2011). Tehtyjen toistuvaiskyselyiden perusteella kokemus työn fyysisestä rasittavuudesta näyttäisi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana asteittain lisääntyneen lähes kaikilla sosiaali- ja terveysalan toiminta-alueilla. Ainoastaan kotihoidon/kotipalvelun alueella kokemus työn ruumiillisesta kuormittavuudesta on vuosien mittaan vähentynyt. Viidennes tule-vaivoista kärsivistä kokee näiden vaivojen haittaavan työntekoaan (Työ ja terveys -haastattelu 2009). Ammattiluokkien välillä on eroja: työkykyarviot olivat vuoden 2011 kyselytutkimuksessa korkeimmat lääkäreillä, psykologeilla ja kuntoutustyötä tekevillä ja matalimmat fyysisesti raskaammassa työssä olevilla kotipalvelutyöntekijöillä ja avustavaa hoitotyötä tekevillä (Laine ym. 2011). Työ ja terveys 2009 -haastattelututkimuksen mukaan sosiaali- ja terveysalalla esiintyy enemmän tuki- ja liikuntaelinvaivoja kuin muilla toimialoilla (kuva 2). Niska- ja hartiavaivatkin ovat yleisiä, mutta erot muihin toimialoihin nähden pienempiä (kuva 3). 8
Koetut tuki- ja liikuntaelinvaivat vuonna 2009 78 76 74 72 70 68 66 64 62 Sosiaali- ja terveyspalvelut Koulutus Teollisuus Rakentaminen Maa- ja metsätalous Kuva 2. Koetut tuki- ja liikuntaelinvaivat muutamilla toimialoilla Työ ja Terveys 2009 -kyselyn mukaan (% vastaajista; kysymys: onko vastaajalla viimeisen kuukauden aikana ollut pitkäaikaisesti tai toistuvasti em. vaivoja). Koetut niska- ja hartiavaivat eri toimialoilla vuonna 2009 70 60 50 40 30 20 10 0 Sosiaali- ja terveyspalvelut Koulutus Teollisuus Rakentaminen Maa- ja metsätalous Kuva 3. Koetut niska- ja hartiavaivat muutamilla toimialoilla Työ ja Terveys 2009 -kyselyn mukaan (% vastaajista; kysymys: onko vastaajalla viimeisen kuukauden aikana ollut pitkäaikaisesti tai toistuvasti em. vaivoja). 9
Tiettyjä sosiaali- ja terveysalan ammatteja tai töitä leimaa vuorotyö, jolla on sekä fyysisiä että psyykkisiä vaikutuksia työntekijän terveyteen ja hyvinvointiin. Muutokset unen määrässä ja laadussa ovat yksi tekijä, jonka kautta työajat vaikuttavat hyvinvointiin. Tyypillisiä vuorotyöhön ja pitkiin työaikoihin liittyviä terveysriskejä ovat sydän- ja verisuonisairaudet sekä tapaturmat. Vuorotyötä tekevillä on myös eräiden havaintojen mukaan päivätyöntekijöitä enemmän psykosomaattisia oireita, kuten kroonista väsymystä, hermostuneisuutta ja masentuneisuutta. Sosiaalisen elämän kannaltakin vuorotyö koetaan usein hankalana. (Hakola ym. 2007) 3.3. Työympäristön riskit Sosiaali- ja terveysalan työympäristössä esiintyy biologisia, kemiallisia ja fysikaalisia vaaratekijöitä. Infektiovaara on terveydellinen riskitekijä. Työntekijät voivat altistua mikrobeille ja saada infektion veri-, aerosoli-, pisara- tai kosketustartuntana. Vaikka riski on nykyajan hoito- ja hoivatyössä pieni, se on edelleen todellinen. Verialtistus voi aiheuttaa riskin saada hepatiitti B, hepatiitti C, HI- tai muu virustartunta. Työperäisten sairauksien rekisteriin ilmoitettujen B- hepatiittitartuntojen määrä vaihteli terveydenhuoltoalalla vuosina 1992 2002 nollasta yhteen. Samalla ajanjaksolla työperäisten sairauksien rekisteriin ilmoitettiin yhteensä viisi C- hepatiittitapausta. Suomessa ei ole raportoitu yhtään työperäistä HIV-tapausta, mutta muualla maailmalla terveydenhuoltohenkilökunnalla näitä on raportoitu. Ilma- ja kosketusteitse tarttuvista mikrobeista merkittävimpinä työntekijän kannalta pidetään tuberkuloosibakteerin aiheuttamaa riskiä. Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden sairastavuus ei kuitenkaan ylitä väestön keskimääräistä sairastavuutta. Vuosina 2005 07 on todettu ammattitautina kolme tuberkuloositartuntaa. Virusperäisten hengitystie- ja suolistoinfektioiden riski vaihtelee eri työpisteissä. Virusten aiheuttamat hengitystieinfektiot aiheuttavat työntekijöille infektioista eniten poissaoloja työstä ja työkyvyn alenemisjaksoja. Pandemiat ja niiden uhat luovat henkilöstölle erityisiä suojautumistarpeita. ASA-rekisteriin kerätään tietoja syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuneista työntekijöistä ja heidän työpaikoistaan. Vuonna 2007 viisi prosenttia altistuneista työskenteli sosiaali- ja terveysalalla, kun vastaava luku oli vuonna 2005 neljä prosenttia (ASA 2005, ASA 2007). He muodostivat 0,3 % kaikista toimialan työllisistä. Solunsalpaajat ovat tärkein syöpäsairauden vaaraa aiheuttava ryhmä (taulukko 3). 10
Taulukko 3. Yleisimmät syöpävaaralliset altisteet sosiaali- ja terveysalalla vuosina 2005 ja 2007 (ASA 2005, ASA 2007). ALTISTE ALTISTUVIKSI ILMOITETTUJA TYÖNTEKIJÖITÄ 2005 2007 TYYPILLINEN / TODENNÄKÖINEN ALTISTAVA TYÖ Syklofosfamidi 642 694 Lääkkeellinen syöpähoito ja solunsalpaajaliuosten valmistus Iso-fosfoamidi 379 469 Lääkkeellinen syöpähoito ja solunsalpaajaliuosten valmistus Melfalaani 193 190 Lääkkeellinen syöpähoito ja solunsalpaajaliuosten valmistus Klorambusiili 107 92 Lääkkeellinen syöpähoito Direct Red 28 68 89 Laboratoriotyöt Etyleenioksidi 124 60 Välineiden sterilointi Kloroformi 86 58 Laboratoriotyöt Trypan Blue 34 42 Laboratoriotyöt Ympäristön tupakansavu 34 37 Yhteensä 1 940 2 048 Muita kuin syöpävaaralliseksi luokiteltuja, toimialalle tyypillisiä kemiallisia altisteita ovat muun muassa muut kuin edellämainitut lääkeaineet, pesu- ja desinfiointiaineet, vesiliuosten sisältämät säilöntäaineet, suojakäsineiden sisältämät kumikemikaalit ja luonnonkumi(latex)proteiinit, hammashoidossa käytetyt akrylaattimuovit sekä anestesiakaasut. Viime vuosina tapahtuneiden käsinemateriaalien ja hammashoidon työtapojen muutosten myötä ihon ja hengitysteiden altistuminen luonnonkumiproteiineille ja akrylaateille on vähentynyt. Koko toimialalle on tyypillistä usein toistuva käsienpesu ja märkätyö sekä suojakäsineiden käytön aiheuttama ihon hautuminen. Nämä tekijät lisäävät erityisesti käsi-ihottuman riskiä. Terveydenhuollon laboratorioissa saatetaan käsitellä lukuisia haitallisia laboratoriokemikaaleja, joiden aiheuttamat riskit ovat työpaikka- ja tapauskohtaisia. 11
Tietyissä työtehtävissä käytetään ionisoivaa säteilyä, joka on perimälle vahingollista. Terveydenhuollossa säteilytyötä tekee noin 5000 ihmistä. Työntekijät jaetaan potentiaalisen altistuksen mukaan säteilytyöluokkiin A ja B. Luokkaan A kuuluvat henkilöt, joiden työ on jatkuvaa ja kerralla käsiteltävänä oleva aktiivisuus ylittää 100 MBq (gammasäteilijät sekä beetasäteilijät E max >0,3 MeV) tai 10 MBq (beetasäteilijät E max 0,1-0,3 MeV). Tällaisia henkilöitä työskentelee röntgentoiminnassa, sädehoidossa ja isotooppihoidossa. Säteilyn käyttöä valvoo säteilylain (592/91) nojalla Säteilyturvakeskus. Se valvoo myös työntekijöille aiheutuvan altistuksen määrää. Omana riskinään voidaan mainita sisäilma- ja tilaongelmat. Sosiaali- ja terveysalalla kiinteistöjen kunnolle asetettavat vaatimukset ovat usein tavanomaista suuremmat. Pääosin 60-luvulla rakennettuja sairaalakiinteistöjä saneerataan parhaillaan monilla paikkakunnilla. Monella toimialan työpaikalla sisäilma- ja tilaongelmat arvioidaan merkittäväksi terveydelliseksi riskiksi. Valtaosa sisäilmaan liittyvistä terveyshaitoista on oiretasoisia, ja todettujen sairauksien osuus on oireiluun nähden pieni. Silti homesienet ovat määrällisesti suurin yksittäinen ammattitauteja aiheuttava altiste. Työ ja terveys 2009 -haastattelun mukaan sisäilmastotekijöistä haittaavimmiksi koetaan ilman kuivuus, kylmyys ja veto, tunkkaisuus sekä melu (Perkiö-Mäkelä ym. 2009). 4 AMMATTITAUDIT JA AMMATTITAUTIEPÄILYT Ammattitauti on diagnosoitu sairaus (ei pelkkä oire), joka on aiheutunut työssä esiintyvästä biologisesta, kemiallisesta tai fysikaalisesta altisteesta. Ammattitauti on sekä lääketieteellinen että juridinen käsite; mikäli sairaus todetaan ammattitaudiksi, perustuvat korvauskäytännöt ammattitautilakiin. Ammattitautidiagnoosi edellyttää, että työssä ilmenevän altisteen tiedetään voivan aiheuttaa kyseisen sairauden, ja että kyseinen sairaus johtuu tästä altisteesta. Työntekijän tulee olla altistunut kyseiselle altisteelle ennen sairastumistaan (Seuri & Uitti 2004). Työperäinen sairaus on laajempi käsite kuin ammattitauti. Siinä työssä ilmenevä tekijä myötävaikuttaa sairauden syntymiseen, mutta myös muilla tekijöillä, kuten elintavoilla on merkitystä työperäisen sairauden puhkeamisessa. Ammattitautien määrä sosiaali- ja terveysalalla vuonna 2007 oli 571 eli noin 150 tapausta 100 000 työllistä kohden. Kaikilla työllisillä keskimäärin niitä esiintyy lähes kaksinkertainen ja teollisuudessa kolminkertainen määrä. Ammattitaudeista vajaa puolet on ihotauteja, neljäsosa hengitystieallergioita ja vajaa 10 % rasitussairauksia. 12
Tärkeimmät ammattitauteja ja -epäilyjä aiheuttavat tautiryhmät ovat ihotaudit ja hengitystieallergiat (taulukko 4). Ne selittävät yhteensä kaksi kolmasosaa tapauksista. Ihotauteja ovat mm. allerginen kosketusihottuma, ärsytyskosketusihottuma, ihon infektiotaudit, proteiinikosketusihottuma sekä kosketusurtikaria, jotka ilmenevät useimmiten käsi-ihottumina. Allergista kosketusihottumaa voivat aiheuttaa esimerkiksi hammashuollon proteesi- ja paikka-aineet (akrylaatit) sekä kumikäsineiden sisältämät kumikemikaalit ja pesuaineiden sisältämät säilöntäaineet. Ärsytyskosketusihottuman pääaiheuttajat ovat märkätyö, pesuaineet ja suojakäsineiden aiheuttama käsien hautuminen. Luonnonkumi(latex)proteiinit voivat aiheuttaa sekä ihon että hengitysteiden allergioita; nykyiset luonnonkumikäsineet sisältävät aiempaa vähemmän herkistäviä proteiineja, joten luonnonkumiallergia on vähentynyt 2000-luvun aikana. Hengitystieallergioita ovat ammattinuha, ammattiastma ja allerginen alveoliitti eli keuhkorakkulatulehdus. Hengitysteiden ammattitauteja ovat 2000-luvulla aiheuttaneet enimmäkseen kosteusvauriomikrobit. Muut toimialalla esiintyvät altisteet aiheuttavat hengitystieammattitauteja vain harvoin. Joitakin tapauksia ovat aiheuttaneet mm. luonnonkumiproteiinit, hammashuollon akrylaatit ja synteettisten kipsimateriaalien sisältämät (isosyanaatti)yhdisteet. Kolmanneksi suurin ammattitautiryhmä ovat rasitussairaudet vajaan kymmenen prosentin osuudella. Todetut ammattitaudit ovat useimmiten jännetupentulehduksia tai olkaluun sivunastan tulehduksia (Työsuojeluhallinto). Kosteusvauriomikrobit (home- ja sädesienet) sekä erilaiset kemialliset yhdisteet ovat suurimmat ammattitauteja ja -epäilyjä aiheuttavat altisteryhmät (taulukko 5). Näistä mikrobit selittävät erityisesti hengitystieallergioita, ja kemialliset yhdisteet ihotauteja. Homesienet ovat useimmissa ammattiryhmissä yleisin altiste. Hammashuollossa kemialliset tekijät aiheuttavat eniten ammattitauteja tai -epäilyjä, ja märkä työ perus- ja lähihoitajille. Ammattitauteja todetaan tai epäillään toimialan ammattiryhmistä määrällisesti eniten sairaanhoitajilla, lähi- ja perushoitajilla sekä hammashoitajilla (taulukko 6). 13
Taulukko 4. Ammattitaudit ja -epäilyt sosiaali- ja terveysalalla tautiryhmittäin vuosina 2005 2007 (Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 2005, 2006 ja 2007). TAUTIRYHMÄ 2005 2006 2007 Asbestisairaudet 6 7 6 Meluvammat 12 17 17 Rasitussairaudet 61 47 43 Ihotaudit 240 236 259 Muut 149 123 115 Hengitystieallergiat 90 115 131 Yhteensä 558 545 571 Taulukon y tiedot perustuvat Työterveyslaitoksen ylläpitämään työperäisten sairauksien rekisteriin (TPSR). 14
Taulukko 5. Eniten ammattitauteja ja ammattitautiepäilyjä terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluissa aiheuttaneet altisteryhmät vuonna 2007 (Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 2007). AIHEUTTAJA Homesienet Kosteuvauriot Tarkemmin määrittelemättömät kemialliset tekijät TAPAUSTEN MÄÄRÄ Miehet Naiset Yhteensä 6 140 146 8 74 82 Toistotyö 6 36 42 Tarkemmin määrittelemättömät orgaaniset materiaalit Punkit Suurin osa syyhypunkin aiheuttamia ihosairauksia. 3 38 41 8 33 41 Märkä työ 1 38 39 Tarkemmin luetteloimattomat, käyttötarkoituksen mukaan määritellyt aineet Osa epäilyasteella olevia tapauksia, joissa tarkkaa aiheuttajaa ei ole tunnistettu tai joita ei lopulta todeta ammattitaudiksi. 82 29 31 Melu 7 10 17 Ammattitauteja ja ammattitautiepäilyjä yhteensä 56 515 571 15
Taulukko 6. Terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden joidenkin ammattien ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt tautiryhmittäin 2007 (Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt 2007). MELU- RASITUS- HENGITYSTIE- IHO- ASBESTI- VAMMAT SAIRAUDET ALLERGIAT TAUDIT SAIRAUDET MUUT YHT. Hammaslääkärit 3 4 1 13-1 22 Lastentarhanopettajat - 1 11 - - 4 16 Sosiaalityöntekijät - - 6 1-3 10 Fysioterapeutit, toimintaterapeutit - 4 2 6-6 18 ym. Sairaanhoitajat, kätilöt ym. - 6 22 45 1 21 95 Sairaanhoitajat - 4 15 52-16 87 Hammashuoltajat - 1 1 7 - - 9 Perushoitajat ja lähihoitajat - 4 12 34-8 58 Hammashoitajat 1 4 5 26-8 44 Perus- ja lähihoitajat, lastenja - 1 5 9-6 21 kodinhoitajat ym Lastenhoitotyöntekijät - - 7 1-4 12 Lastenhoitajat ja päiväkotiapulaiset 1 1 5 2-3 12 Henkilökohtaiset avustajat ym. - - 7 1-2 10 Sairaala- ja hoitoapulaiset 1 3 8 12 1 2 10 Toimialalla yhteensä 17 43 131 259 6 115 571 5 SAIRAUSPOISSAOLOT Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2008 keskimäärin 12,6 sairauspoissaolopäivää työllistä kohden, mikä on hieman enemmän kuin työllisillä keskimäärin. Sosiaali- ja terveysalan sairauspoissaolot muodostavat viidenneksen kaikista korvatuista sairauspoissaoloista (KELAn sairausvakuutustilastot 2004 07). KELAn korvaamia sairauspoissaolopäiviä oli vuonna 2008 keskimäärin 7,2 työntekijää kohden (taulukko 7). Tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvat 16
poissaolot muodostavat reilun kolmanneksen (korvatuista) sairauspoissaoloista. Toiseksi yleisin sairauspoissaolojen aiheuttaja ovat mielenterveyden häiriöt (noin neljännes tapauksista), ja kolmantena ovat vammat ja myrkytykset (noin 10 %). Yli puolet sairauspoissaoloista vuonna 2008 koski terveyden- ja sairaanhoitotyötä (taulukko 8). Palkansaajilla vajaa kolmannes oli enintään kuuden päivän poissaoloja, ja vajaa neljännes 13 30 päivän poissaoloja. Itsenäisten alan yrittäjien ja ammatinharjoittajien keskuudessa oli eniten (23,4 %) 13 30 päivän poissaoloja (taulukko 9). Sairauspäivärahapäiviä oli määrällisesti eniten 45 54 -vuotiaiden naisten ikäryhmässä (taulukko 10). Työterveyslaitoksen Kuntasektorin henkilöstön seurantatutkimuksen mukaan kunta-alan terveys- ja sosiaalipalvelujen ammattiryhmistä eniten sairastavat kodinhoitajat, jotka olivat vuonna 2008 pois työstä sairauden takia keskimäärin 28 päivää (Kauppinen ym. 2010). Vähiten sairauden takia olivat pois työstä lääkärit, keskimäärin 8 9 päivää. Sairauspoissaoloissa on siis yli kolminkertaiset erot eniten ja vähiten sairastavien ammattiryhmien välillä. Sairaalahenkilöstön hyvinvointitutkimuksessa on seurattu neljän sairaanhoitopiirien henkilökuntaa. Näissä organisaatioissa työskentelee noin viidennes koko kunta-alan henkilöstöstä. Vaikka vakinaisten sairauspoissaolojen lisäys on taittunut, määräaikaisten poissaolot ovat kuitenkin jatkaneet tasaista lisääntymistä. Vuonna 2008 vakinaisella henkilöstöllä oli 20,2 sairauspoissaolopäivää ja määräaikaisilla 15,5 päivää työvuotta kohti. Määräaikaisessa työsuhteessa olevilla oli sairauspoissaoloja vuonna 2000 noin seitsemän päivää vähemmän vuodessa kuin vakinaisessa työsuhteessa olevilla. Tämä ero on kaventunut noin viiteen päivään vuonna 2008. Myös naisten ja miesten väliset erot sairauspoissaoloissa ovat kasvaneet 2000-luvulla. Vuonna 2008 naiset olivat noin viisi päivää enemmän sairauden takia poissa töistä kuin miehet, vuonna 2000 vähän yli kolme päivää enemmän. (Kauppinen ym. 2010) 17
Taulukko 7. Korvatut sairauspäivärahapäivät sosiaali- ja terveysalalla sairauspääryhmittäin vuosina 2006 2008. Lähde: KELA:n sairausvakuutustilastot 2006 2008. VUOSI KORVATUT SAIRAUSPÄIVÄRAHAPÄIVÄT Työllisten lkm* Tuki- ja liikuntaelinsairaudet lkm lkm/ työllinen Mielenterveyden häiriöt lkm lkm/ työllinen Vammat, myrkytykset ym. lkm lkm/ työllinen Kaikki yhteensä lkm lkm/ työllinen 2006 351 000 901 544 2,6 669 077 1,9 264 954 0,8 2 541 100 7,2 2007 355 000 992 949 2,8 740 116 2,1 287 672 0,8 2 790 300 7,9 2008 364 000 942 605 2,6 672 256 1,8 283 666 0,8 2 625 900 7,2 * Palkansaajat: 15-74-vuotias työllinen työvoima Suomessa. Lähteet: Palkansaajat toimialoittain (TOL 2008) 2007-2009; Työvoimatutkimus 2007, joulukuu. Taulukko 8. Sairauspäivärahat vuonna 2008 ammatin ja ammattiaseman mukaan. Lähde: KELA:n sairausvakuutustilasto 2008. AMMATTI Sairauspäivärahat vuonna 2008* Päivärahansaajat Alkaneet kaudet Päivärahapäivät (1000 kpl) Työllinen työvoima %* Terveyden- ja sairaanhoitotyö Terveydenhuollon kuntouttava työ 37 222 41 408 1 390,5 6,7 2 412 2 653 112,7 0,6 Hammashoitoalan työ 1 552 1 789 50,1 0,4 Apteekkialan työ 918 894 32,2 0,3 Sosiaalialan työ 11 178 12 095 513,6 2,4 Lasten päivähoitotyö 7 316 7 911 336,5 2,1 Psykologinen työ 377 379 20,1 0,1 Harrastus- ja vapaaaika-toiminnan ohjaus Muu terveydenhuollon tai sosiaalialan työ Itsenäiset alan yrittäjät tai ammatinharjoittajat 651 652 27,7 0,2 287 318 18,3 0,4 2 265 2 321 112,5 0,9 Yhteensä 64 177 70 421 2 614,1 14,1 * 15-64-vuotias työllinen työvoima Suomessa. Lähde: työvoimatutkimus 2008, Tilastokeskus. 18
Taulukko 9. Vuonna 2007 alkaneiden sairauspäivärahakausien kesto sosiaali- ja terveysalalla (KELA:n sairausvakuutustilasto 2008). SAIRAUSLOMAN PITUUS ERI IKÄRYHMISSÄ 2007 (kauden kesto, päiviä %) 1-6 7-12 13 30 31 60 61 90 91 180 181 300 Palkansaajat 31,5 15,3 24,3 13,3 4,7 5,2 5,7 Itsenäiset alan yrittäjät ja ammatinharjoittajat 20,9 20,4 23,4 18,4 6,5 7,0 3,5 Taulukko 10. Vuonna 2008 korvatut sairauspäivärahapäivät sosiaali- ja terveysalalla ikäryhmittäin. Korvatut sairauspäivärahapäivät 2008* 16 24 25 34 35 44 45 54 55 67 Yht. Naiset 44,3 324,2 433,2 795,4 783,3 2380,4 Miehet 4,2 24,2 76,2 57,9 8,3 245,5 Yhteensä 48,5 348,5 509,4 853,3 866,2 2625,9 * Päivärahapäivien yksikkö 1 000 päivää ** Luvuissa mukana eläinlääkintähuolto sekä ympäristön- ja terveydensuojelutyö 6 TYÖTAPATURMAT Työtapaturmalla tarkoitetaan vamman tai sairauden aiheuttamaa äkillistä, ennalta arvaamatonta, ulkoisen tekijän aiheuttamaa tapahtumaa, joka on sattunut työntekijälle työssä, työpaikalla tai työmatkalla. Työtapaturmat jaetaan työpaikkatapaturmiin ja työmatkatapaturmiin (Tapaturmavakuutuslaki 608/1948). Tilastoja tarkasteltaessa on huomioitava, että työtapaturmatilastoihin kirjautuvat vain vakuutuksen perusteella korvatut työtapaturmat. Ilmoittamatta jätetyt työtapaturmat eivät näy virallisissa tilastoissa. Työtapaturmia sosiaali- ja terveysalan töissä sattuu keskimääräistä vähemmän (taulukko 11). Vuonna 2007 sattui 1 335 työtapaturmaa 100 000 työntekijää kohden. Työtapaturmien määrä 19
näyttää vuosittain kuitenkin hienoisesti nousseen aikavälillä 2004-2007. Työmatkatapaturmia sosiaali- ja terveysalan työntekijöille sattuu keskimäärin hieman useammin kuin muiden toimialojen työntekijöille (taulukko 12). Tilastojen mukaan yleisin tapaturmatyyppi on äkillinen fyysinen kuormittuminen (kuva 4), kuten esimerkiksi äkillinen ponnistus taakkaa nostaessa tai horjahtaminen. Kaatumisia, liukastumisia ja vastaavia on lähes yhtä paljon. Seuraavina ovat terävien esineiden aiheuttamat tapaturmat sekä väkivalta- ja järkyttävät tilanteet. Näiden tapaturmatyyppien keskinäiset osuudet eivät juurikaan ole muuttuneet viime vuosien aikana. Valtaosa tapaturmista sattuu terveyden- ja sairaanhoitotyössä sekä sosiaalialan työssä (kuva 5). Terveyden- ja sairaanhoitotyössä suhteellisesti hieman suurempi osuus tapaturmista johtuu terävistä esineistä; sosiaalialan ja lasten päivähoitotyössä kaatumisista ja liukastumisista. Harrastus- ja vapaa-aikatoiminnan ohjaamisessa kolmasosa tapaturmista liittyy väkivaltatilanteisiin. Tarkkaa tietoa pisto- ja viiltotapaturmien määrästä Suomessa vuosittain ei ole olemassa. Sairaaloissa ne ovat kuitenkin usein yleisin tapaturmatyyppi. Työterveyslaitoksen arvion mukaan verialtistustapaturmien yleisyys suomalaisissa sairaaloissa potilastyössä olisi keskimäärin 100 pistoa vuodessa tuhatta työntekijää kohden. Todellisen luvun arvioidaan olevan suurempi, koska suuri osa tapaturmista ja läheltä piti -tilanteista jää ilmoittamatta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on raportoitu noin 500 verialtistustilannetta vuosittain ja noin 50 tapauksessa altistuksen lähteen tiedetään olleen hepatiitti C-, hepatiitti B- tai HI-viruksen kantaja. Terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluihin ei toimialan mukaan luokiteltuna ole merkitty yhtäkään kuolemaan johtanutta työtapaturmaa vuodesta 1985 lähtien (TOT-tietojärjestelmä, Tapaturmavakuutuslaitosten liitto). Työympäristön mukaan luokiteltuna kuolemantapauksia on ollut neljä (hoitolaitos, klinikka, sairaala ja hoitokoti). Mikään näistä tapaturmista ei liittynyt varsinaiseen potilas- tai asiakastyöhön. 20