Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE ja työvoima, elokuu 211 38/211 4.1.211 Elina Mäki-Simola Elokuun hakkuut 5, miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuivat elokuussa keskimääräistä vilkkaampina. Havutukkien hakkuumäärä nousi vuoden korkeimmaksi. Elokuussa 211 hakattiin metsistämme markkinapuuta kaikkiaan 5, miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli 15 prosenttia sekä edellisvuotista että keskimääräistä* suurempi. Edeltävällä kymmenvuotisjaksolla hakkuumäärä elokuussa on ollut keskimäärin 4,3 miljoonaa kuutiometriä. Elokuun hakkuista kolme neljäsosaa eli 3,7 miljoonaa kuutiometriä oli peräisin yksityismetsistä. Pystykauppojen puuta hakattiin 3,3 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 9 prosenttia keskimääräistä enemmän. Hankintakaupoista vastaanotettu puumäärä nousi puolestaan neljänneksen keskimääräistä suuremmaksi,,4 miljoonaan kuutiometriin. Metsäteollisuusyhtiöiden omissa metsissä hakkuita tehtiin edelleen vilkkaaseen tahtiin ja elokuussa niistä kertyi puuta noin kolmannes keskimääräistä enemmän. Yhteensä yhtiöiden ja valtion metsistä hakattiin puuta 1,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 14 prosenttia edellisvuotista ja 28 prosenttia keskimääräistä enemmän. Elokuussa hakattiin tukkipuuta 2,3 ja kuitupuuta 2,6 miljoonaa kuutiometriä. Havutukkien kysyntä oli hyvä ja niiden määrä nousi vuoden korkeimmaksi. Mänty- ja kuusitukkien hakkuumäärä yhteensä (2,2 ) oli 12 prosenttia edellisvuotista ja 3 prosenttia keskimääräistä suurempi. Kuitupuista eniten hakattiin mäntyä, 1,4 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 18 prosenttia edellisvuotista ja 31 prosenttia keskimääräistä enemmän. Puunkorjuusta huolehti elokuussa 5 henkilöä runsaan 1 5 hakkuukoneen ja noin 1 6 metsätraktorin avulla. * Keskimääräisellä tarkoitetaan elokuiden keskiarvoa vuosina 21 21. Lisätietoja: Elina Mäki-Simola, p. 1 211 5454, elina.maki-simola@metla.fi Laatuseloste: www.metla.fi/metinfo/tilasto/laatu/hakkuut.htm Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 211 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery
6 5 Markkinahakkuut yhteensä Yksityismetsät Yhtiöiden ja valtion metsät 4 Markkinahakkuut yhteensä Yksityismetsät Yhtiöiden ja valtion metsät 4 3 3 2 2 1 1 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 Kuva 1. Elokuun markkinapuun hakkuut vuosina 21 211 Kuva 2. Tammi elokuun markkinapuun hakkuut vuosina 21 211 8 7 6 Markkinahakkuut 211 21 Maksimi 21-21 Keskiarvo 21-21 Minimi 21-21 5 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Kuva 3. Kuukausittaiset markkinapuun hakkuut 2 Metsätilastotiedote 38/211
1. elokuussa 211 Yksityismetsät Yhtiöiden ja Kaikki omistajaryhmät 211/21 Pystykaupat Hankintakaupat Yhteensä valtion metsät 211 21 mäntytukit 634 87 721 296 1 17 875 16 kuusitukit 1 37 23 1 59 136 1 195 1 99 9 lehtitukit 63 3 66 7 73 64 13 yhteensä 1 734 112 1 846 439 2 285 2 39 12 mäntykuitupuu 668 153 821 532 1 353 1 145 18 kuusikuitupuu 522 35 556 153 71 644 1 lehtikuitupuu 367 66 433 116 549 477 15 yhteensä 1 557 253 1 81 81 2 611 2 265 15 Ainespuu yhteensä 3 291 365 3 657 1 24 4 896 4 34 14 Polttopuu 47 33 79 2 81 38 115 kaikkiaan 3 338 398 3 736 1 242 4 978 4 342 15 Elokuu 21 2 916 333 3 25 1 92 4 342 Muutos 211/21, % 14 19 15 14 15 2. Työvoima ja korjuukalusto yhtiöiden ja Metsähallituksen tekemissä hakkuissa elokuussa 211 Työvoima 211 21 Muutos Korjuu- ja kuljetus- 211 21 Muutos 211/21 kalusto 211/21 Työlaji Henkilöä % Konetyyppi Kappaletta % Puutavaran teko 2 4 2 5-1 Hakkuukoneet 1 54 1 54 Metsäkuljetus 2 5 2 5 Metsätraktorit 1 62 1 66-2 Korjuun työvoima 5 5-1 Puutavara-autot 1 27 1 34-5 Elokuun tilasto ei sisällä metsänhoitoyhdistysten korjuupalvelun työvoimaa. Elokuun tilasto ei sisällä metsänhoitoyhdistysten korjuupalvelun kalustoa. ja työvoima, elokuu 211 3
3. tammi elokuussa 211 Yksityismetsät Yhtiöiden ja Kaikki omistajaryhmät 1 8/211 Pystykaupat Hankintakaupat Yhteensä valtion metsät 1 8/211 1 8/21 1 8/21 mäntytukit 4 135 995 5 13 1 46 6 535 5 456 2 kuusitukit 5 5 498 5 998 746 6 744 6 453 5 lehtitukit 439 91 53 42 572 596-4 yhteensä 1 73 1 584 11 657 2 193 13 851 12 55 11 mäntykuitupuu 4 79 1 82 6 61 3 191 9 8 8 588 14 kuusikuitupuu 3 754 669 4 423 1 74 5 498 5 11 8 lehtikuitupuu 3 382 874 4 256 87 5 126 4 958 3 yhteensä 11 927 3 362 15 289 5 135 2 424 18 655 9 Ainespuu yhteensä 22 4 947 26 946 7 328 34 275 31 16 1 Polttopuu 199 94 293 1 33 333-9 kaikkiaan 22 199 5 41 27 24 7 338 34 578 31 493 1 Tammi elokuu 21 19 97 4 183 24 153 7 34 31 493 Muutos 211/21, % 11 21 13 1 4. heinä elokuu 211 Yksityismetsät Yhtiöiden ja Kaikki omistajaryhmät 7/211 8/211 Pystykaupat Hankintakaupat Yhteensä valtion metsät 7/211 8/211 7/21 8/21 7/21 8/21 mäntytukit 791 124 915 386 1 31 1 178 1 kuusitukit 1 36 39 1 4 199 1 598 1 541 4 lehtitukit 79 6 85 9 94 85 11 yhteensä 2 23 17 2 4 594 2 994 2 84 7 mäntykuitupuu 964 265 1 229 85 2 79 1 817 14 kuusikuitupuu 723 6 783 232 1 15 951 7 lehtikuitupuu 524 15 629 173 82 731 1 yhteensä 2 211 43 2 641 1 255 3 896 3 5 11 Ainespuu yhteensä 4 441 6 5 41 1 849 6 89 6 34 9 Polttopuu 7 41 111 5 116 5 134 kaikkiaan 4 511 641 5 152 1 854 7 6 6 354 1 Heinäkuu 21 elokuu 21 4 98 556 4 654 1 699 6 354 Muutos 211 21, % 1 15 11 9 1 4 Metsätilastotiedote 38/211
Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 211 Finlands offi ciella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL 18 131 Vantaa Sähköposti: tilasto@metla.fi www.metla.fi /hanke/36/index.htm Puhelin 1 211 5441 ISSN 1796-479 Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN 1797-374 Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)