Tilinpäätös 1.1.-31.12.2011 14.2.2012 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja
Markkinat Liiketoimintaympäristö: Alkuvuoden aikana koettu vanerin kysynnän elpyminen tasaantui kesän aikana ja muutamilla markkinaalueilla kääntyi loppuvuodesta uudelleen laskuun Asiakastehtaiden käyttöasteet pysyivät pääosin hyvällä tasolla Pohjois-Amerikassa markkinatilanne jatkui vaikeana Investointipäätökset vireillä olevista isoista hankkeista siirtyivät investointihankkeille tyypillisiä aikataulumuutoksia yleinen talouden epävarmuus rahoitusjärjestelyjen vaikeutuminen Raute: Kysyntä markkinatilanteeseen nähden normaalilla tasolla Uudet tilaukset kasvoivat 7% Painottuminen alku- ja loppuvuoteen Painottui pienehköihin hankkeisiin, modernisointeihin ja muihin teknologiapalveluihin Varaosien ja huollon kysyntä kasvoi Kilpailuasema hyvä 2
Markkina-alueet 2011 Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tuotantokapasiteettia poistunut markkinoilta painopiste jäljellä olevan kapasiteetin kilpailukyvyn kehittämisessä Kiinan vanerituotannon kasvu on saatu aikaan paikallisesti valmistetulla laitekannalla ja käsityövaltaisella tuotantomenetelmällä Etelä-Amerikassa investointipäätös suuren vaneritehtaan kapasiteetin kaksinkertaistamisesta Venäjästä suurin markkina-alue Rautelle painopiste olemassa olevan tuotantokapasiteetin kehittämishankkeissa ja modernisoinneissa 3
1-12/2011 lyhyesti Me Q4 2011 Q4 2010 Liikevaihto 14,9 13,4 Liiketulos -1,1-2,3 Uudet tilaukset: projektitoimitukset teknologiapalvelut 23 8 19 7 Q4 Liikevaihto alhainen ja liiketulos tappiollinen johtuen alhaisesta uusien tilausten määrästä Q2 ja Q3 Kaksi merkittävää uutta tilausta Tilauskanta kasvoi 15 Me Me 2011 2010 Liikevaihto 74,3 62,9 Liiketulos -0,7 1,3 Liiketulos ilman kertaluontoisia eriä Uudet tilaukset: projektitoimitukset teknologiapalvelut 50 27-3,1 53 19 2011 Liikevaihto kasvoi 18% Teknologiapalvelut +42% Liiketulos ilman kertaluontoisia eriä parani 2,4 Me, mutta jäi tappiolliseksi Eräiden projektien lisäkustannukset, pääosin Q1:llä Kysynnän voimakkaat vaihtelut Tilauskanta 36 33 4
Tuloslaskelma ja tunnusluvut Me 2011 2010 Liikevaihto 74,3 62,9 Liiketulos -0,7 1,3 Rahoitustuotot ja -kulut -0,4-0,2 Tulos ennen veroja -1,1 1,1 Tuloverot 0,0 0,0 Kauden tulos -1,1 1,2 Osakekohtainen tulos, euroa -0,27 0,29 Liiketoiminnan rahavirta 2,5-6,1 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % -0,1 5,1 Nettovelkaantumisaste, % -47,1-39,8 Omavaraisuusaste, % 46,9 50,7 Henkilöstö (kirjoilla) 464 495 5
Tase Me 31.12.2011 31.12.2010 Aineettomat hyödykkeet 1,4 1,3 Aineelliset hyödykkeet 8,2 8,9 Muut pitkäaikaiset varat 2,9 2,3 Vaihto-omaisuus 5,1 4,6 Myyntisaamiset ja muut saamiset 9,3 11,8 Rahavarat 25,7 24,1 Varat yhteensä 52,7 53,0 Oma pääoma 22,1 24,2 Pitkäaikaiset velat 11,1 10,4 Saadut ennakkomaksut 5,6 5,2 Lyhytaikaiset velat 13,9 13,2 Oma pääoma ja velat yhteensä 52,7 53,0 6
Uudet tilaukset Me Q1 Q2 Q3 Q4 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2008 2009 2010 2011 7
Tilauskanta Me Q1 Q2 Q3 Q4 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2007 2008 2009 2010 2011 8
Liikevaihto Me Q1 Q2 Q3 Q4 120 100 80 60 40 20 0 2007 2008 2009 2010 2011 9
Me Liikevaihdon kehitys, teknologia ja palvelut Projektitoimitukset/Teollisuus Teknologiapalvelut Vaneri LVL 120 100 80 60 40 20 0 2007 2008 2009 2010 2011 10
Liikevaihdon kehitys, markkina-alueet Me EMEA CIS APAC NAM LAM 120 100 80 60 40 20 0 2007 2008 2009 2010 2011 11
Liikevaihto markkina-alueittain, % 2011 2010 Etelä- Amerikka 6% Etelä- Amerikka 4% Venäjä 35% Eurooppa 22% Venäjä 30% Eurooppa 26% Pohjois- Amerikka 8% Aasian- Tyynenmeren alue 25 % Pohjois- Amerikka 15% Aasian- Tyynenmeren alue 29 % 12
Vuosi 2011 markkina-alueittain Uudet tilaukset Liikevaihto Etelä- Amerikka 6% Etelä- Amerikka 26% Venäjä 38% Venäjä 35 % Eurooppa 26% Eurooppa 26% Pohjois- Amerikka 8% Aasian- Tyynenmeren alue 2 % Pohjois- Amerikka 8% Aasian- Tyynenmeren alue 25 % 13
Liiketulos Me 1-3 1-6 1-9 1-12 10,0 5,0 0,0 2007 2008 2009 2010 2011-5,0-10,0-15,0 14
Osakekohtainen tulos euroa 2,00 Tulos per osake Osinko 1,50 1,00 0,50 0,00 *) -0,50-1,00-1,50-2,00-2,50 2007 2008 2009 2010 2011 *) Hallituksen ehdotus 16.4.2012 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle. 15
Liiketoiminnan rahavirta Me 1-3 1-6 1-9 1-12 20,0 15,0 10,0 5,0 0,0 2007 2008 2009 2010 2011-5,0-10,0-15,0-20,0 16
Panostukset tulevaisuuteen Me 8,0 Investoinnit Investoinnit liikevaihdosta, % T&K-investoinnit Tuotekehityskulut Tuotekehitysmenot liikevaihdosta, % 8% 7,0 7% 6,0 6% 5,0 5% 4,0 4% 3,0 3% 2,0 2% 1,0 1% 0,0 2007 2008 2009 2010 2011 0%
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) Oman pääoman tuotto (ROE) 40% 1-12 ROI 1-12 ROE 30% 20% 10% 0% -10% -20% -30% -40% 2007 2008 2009 2010 2011 18
Omavaraisuusaste ja nettovelkaantumisaste 80% Omavaraisuusaste Nettovelkaantumisaste (gearing) 60% 40% 20% 0% -20% -40% -60% -80% 2007 2008 2009 2010 2011 19
Henkilöstö 700 Kokonaismäärä, keskimäärin Efektiivinen, keskimäärin 600 500 400 300 200 100 0 2007 2008 2009 2010 2011 20
Osakkeenomistajat Osakkeenomistajien määrä Omistus 31.12.2011 2000 1800 1600 1400 Instituutiot 11,8 % Hallintarekisteröidyt 1,5 % Ulkomaiset 0,1 % 1200 1000 800 Yritykset 4,3 % Johto 7,2 % 600 400 200 Kotitaloudet 75,1 % 0 21
Markkina-arvo Markkina-arvo, Me Osakekurssi, euroa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen arvon mukaisesti. 22
Strategian toteutuksesta Asiakastarpeet Asiakkuuksien pohjalle rakentuvan toimintatavan kehittäminen ja koulutus Teknologiapalvelut Uusien modernisointituotteiden kehittäminen Paikallisen palvelukyvyn vahvistaminen Venäjällä, Chilessä ja Australiassa Kehittyvät markkinat Kehittyville markkinoille kohdistettuja tuotteita RautePro -tuoteperheeseen sekä Kiinan markkinoille Kustannustehokkuus Tuottavuuden parantaminen perusteellisesti uusittu avainkone ja työvaiheiden automatisoiminen Tietojärjestelmien uusimisella tehokkuutta ja sisäistä tiedonkulkua Menestyksen nälkä Palkitseminen ja osaamisen kehittäminen 23
Näkymät vuodelle 2012 Liiketoimintaympäristö: Epävarmuus maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä Puutuoteteollisuuden investointien ja palvelujen kysynnän ei odoteta elpyvän lähitulevaisuudessa Parannusinvestoinnit laadun ylläpitämiseksi ja markkinaosuuksien säilyttämiseksi säilyvät kohtuullisella tasolla Tuotantolinja- ja tehdaslaajuisia investointihankkeita suunnitteluvaiheessa, toteutuminen ja ajoitus epävarmaa Raute: Aloittava tilauskanta kohtuullinen Epävarmuus neuvotteluvaiheessa olevien hankkeiden toteutumisesta ja ajoituksesta Projektitoiminnalle tyypilliset muutokset Epävarmuus markkinakehityksestä Rahoituksen saatavuus Yli 50 miljoonan euron kauppa Chileen parantaa näkymiä merkittävästi Näkymät vuodelle 2012 Liikevaihto kasvaa merkittävästi Liiketulos selvästi voitollinen 24
Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Aasian ja Tyynenmeren alue
Vanerintuotanto ja -kulutus Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005 ja 2010 (milj. m 3 ) VANERINKULUTUS LOPPUKÄYTTÖKOHTEITTAIN Kokonaiskulutus 81,0 milj. kuutiota (2010) 50 45 40 Rakentaminen, 47 % Huonekalut, 20 % Lattiat, 8 % Kuljetusvälineet, 11 % Pakkaukset, 9 % Muut, 5 % 35 30 25 20 15 10 5 2000 2005 2009 2010 Lähde: Indufor 0 Pohjois-Amerikka Eurooppa ja Afrikka Venäjä Etelä-Amerikka Kiina Muut APAC maat 26
Aasian ja Tyynenmeren alue Vanerintuotannon ja kulutuksen kehitys Aasian-Tyynenmeren alueella (milj. m 3 ) 70 60 50 40 30 20 10 0 Source: Indufor 2000 2005 2009 2010 APAC Plywood production, Million m3 APAC Plywood consumption, Million m3 Kiina Maailman suurin vanerinvalmistajamaa Käsityövaltaista tuotantoa ja yksinkertaista teknologiaa, paikalliset valmistajat vahvoja Muu Aasian-Tyynenmeren alue Istutusmetsät mahdollistavat vanerintuotannon uuden kasvun Plywood production 1 000 m3 2009 2010 APAC TOTAL 51 482 58 759 % world total 70 % 72 % China 36 220 45 327 Malaysia 4 837 3 901 Indonesia 3 353 2 996 Japan 2 586 2 287 India 2 154 2 154 Republic of Korea 667 494 New Zealand 416 366 Australia 130 118 Other 1 119 1 116 Source: Indufor/Faostat Raute ja Aasian-Tyynenmeren alue Pieniläpimittaisen istutuspuuraaka-aineen käsittely on Rauten vahvuus Kiinassa lopputuotteen laatuvaatimusten nousu tarjoaa mahdollisuuksia. Tavoitteena kasvaa merkittäväksi toimijaksi Kiinassa Osuus Rauten uusista tilauksista 2010-2011 27
Aasian ja Tyynenmeren alue Kiina Markkinna rakenne poikkeaa suuresti muista markkinoista. Kiinassa on suuri joukko viiluntekijöitä, jotka myyvät viilua vanerintekijöille. Rauten arvion mukaan villuntekijöitä on noin 12 000 kpl. Vaneritehtaiden määrän arvoidaan Kiinassa olevan noin 6 000 kpl. (Maailman vaneritehtaiden kokonaismäärän ilman Kiinaa arvioidaan olevan noin 500 kpl. Pääosin nämä ovat integroituja tehtaita, eli valmistavat viilunsa itse.) Kiinassa on tällä hetkellä noin 30-50 sellaista vaneriyritystä, joilla kokonsa ja valmistuksen laadun perusteella on valmiuksia investoida länsimaiseen vanerinvalmistusteknologiaan. Näiden joukossa on 5 10 isompaa valmistajaa. Raute pyrkii helpottamaan näiden 30-50 yrityksen siirtymistä käsityövaltaisesta yksittäisillä koneilla tehtävästä valmistuksesta tuotantolinja-ajatteluun perustuvaan valmistusprosessiin. Syyt siirtyä modernimpaan valmistusprosessiin liittyvät suurelta osin joko suoraan tai välillisesti Kiinan vientimarkkinoiden tarpeisiin (esim. huonekalut). Laadukkaamman vanerin kysynnän uskotaan kasvavan myös Kiinan kotimarkkinoilla. 28
Aasian ja Tyynenmeren alue Kiina Muutos modernimpaan vanerinvalmistusteknologiaan on alkanut. Muutos tulee tapahtumaan hitaasti. Rautessa uskotaan, että noin 20 vuoden kuluttua noin 30-40% Kiinan vanerista valmistetaan tarkoitukseen suunnitelluilla tuotantolinjoilla. Rauten tavoite on olla merkittävänä toimijana toteuttamassa tätä muutosta ja saavuttaa asema muutaman suurimman teknologiatoimittajan joukossa. Raute on ensimmäisiä länsimaisia yhtiöitä kehittämässä vanerinvalmistusta Kiinassa. Vanerinvalmistusteknologian uskotaan kehittyvän myös tuotantoyksiköiden kapasiteetin kasvun myötä. 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 2000 2005 2009 2010 Haaste Kiinassa on pystyä tekemään kannattavasti Kiinan nykytilanteeseen sopivaa valmistusteknologiaa, luoda alueellista tuotekehitysosaamista Kiinan kehittyville markkinoille ja ylläpitää valmiuksia vastata kasvavaan kysyntään. Source: Indufor CHINA Plywood production, Million m3 CHINA Plywood consumption, Million m3 Kiinasta tulee kehittymään suurin yksittäinen markkina-alue, jossa vaneria valmistetaan kehittyneellä teknologialla. 29
Aasian ja Tyynenmeren alue Malesia ja Indonesia Alueen vanerintuotanto kehittyi voimakkaasti 80- ja 90-luvuilla japanilaiseen vanerinvalmistusteknologiaan perustuen. Japani oli merkittävin ostaja alueella tuotetulle vanerille ja alueen vaneri valmistettiin pääsääntöisesti japanilaisilla koneilla. Tuona aikana alueen vanerinvalmistus perustui isohalkaisijaisen luonnonpuun käyttöön. Alueen luonnonpuuvarojen saatavus vaikeutui tultaessa 2000- luvulle. Tällöin aloitettiin suunnitelmalliset metsänistutukset. Alueen vanerinvalmistuksen konekanta on tällä hetkellä pääosin japanilaista, mutta edustaa siten länsimaista teknologian tasoa. Alueen raaka-ainetilanne on aktiivisessa transition period -tilassa isohalkaisijaisesta luonnonpuusta kohti istutuspuita. 30
Aasian ja Tyynenmeren alue Malesia ja Indonesia Raaka-ainepohjan muuttumisen takia Raute uskoo uuden kehitysvaiheen olevan alkamassa. Nykyinen konekanta tullaan uusimaan ja modernisoimaan. Alueelle uskotaan syntyvän myös kokonaan uusia vanerinvalmistajia, sitä mukaan kun istutusmetsät tulevat hakkuumittaisiksi. Alueen vanerinvalmistajien riippuvuus Japanista ei ole samanlainen kuin 80- ja 90-luvuilla vanerikaupan kansainvälistyttyä ja kytköksen vaneri- ja konekaupan välillä vähennyttyä. Alueen merkityksen vanerinvalmistuksessa uskotaan kasvavan nykyisestä ja alue tarjoaa mahdollisuuksia Rautelle ja muille lähinnä eurooppalaisille laitevalmistajille. Myös Kiinassa valmistetuille koneille tulee olemaan markkinoita. 31
Aasian ja Tyynenmeren alue Japani Japanissa on erittäin vahva paikallinen koneteollisuus palvelemassa alueen vanerinvalmistajia. Alueen vanerinvalmistus perustuu pitkälle automatisoituun länsimaistyyliseen teknologiaan, joka on perinteisesti ollut lähes 100% kotimaisten toimittajien hallussa. Japanin metsävarat eivät mahdollista vanerintuotannon kasvua perustuen paikalliseen raaka-aineeseen, joten vanerinvalmistuskapasiteetin ei uskota alueella kasvavan. Eurooppalaisten konevalmistajien asema Japanin markkinoilla on pieni, mutta Raute näkee mahdollisuuksia toimittaa pienempiä korkean teknologian ratkaisuja myös Japanin markkinoille. 32
Aasian ja Tyynenmeren alue Intia Vanerinvalmistus Intiassa on kasvanut nopesti vastaamaan kotimaan kasvanutta rakennusmarkkinaa. Intiasta on tullut merkittävä puun tuoja täydentämään vielä rajoittunutta kotimaisen raaka-aineen määrää. Intian vaneriteollisuuden kasvua hidastavat teollisuudelle asetetut rajoitukset, jotka mm. rajoittavat suurten tehtaiden perustamista. Suurin osa teollisuudesta ja sen kasvusta on kiinalaistyyppistä pientuotantoa. Rauten Kiinan markkinoille kehitetyt tuotteet ja ratkaisut soveltuvat myös Intian vaneriteollisuudelle. Vaikka Intiassa on suuria eucalyptus- ja poppeli-istutuksia, niiden kasvu ei riitä vastaamaan kasvaneeseen raaka-ainetarpeeseen. Intiasta on tullutkin suurin trooppisen puun tuoja Itä-Malesiasta. 33
Aasian ja Tyynenmeren alue Yhteenveto Aasian ja Tyynenmeren alue Kiinassa on alkamassa muutos kohti modernimpaa vanerinvalmistustapaa. Raute arvioi, että noin 20 vuoden kuluttua noin 30-40 % Kiinan vanerista valmistetaan modernilla teknologialla. Kiina on jo suurin ja merkittävin yksittäinen vanerinvalmistusmaa. Rauten tavoite on olla muutaman suurimman joukossa tässä kehityksessä kone- ja laitetoimittajana. Malesiassa ja Indonesiassa istutusmetsiä tulee hakkuukokoon lähivuosina. Raute arvioi alueella alkavan uusi kehitysvaihe, joka johtaa alueen nykyisen konekannan uusimiseen ja modernisointiin. Alueen merkityksen vanerinvalmistuksessa uskotaan kasvavan nykyisestä ja alue tarjoaa mahdollisuuksia Rautelle. Japanin metsävarat eivät mahdollista vanerintuotantokapasiteetin lisäämistä.vahvan paikallisen kone- ja laiteteollisuuden takia alue on edelleen vaikea markkina muille kuin japanilaisille toimijoille. Intian markkina seuraa Kiinan markkinan kehitystä vuosien viiveellä. Kehitystä ruokkii voimakas rakentamisen kasvu. 34
Kansainvälistä osaamista puutuoteteollisuudessa maailmanlaajuisesti Raute eri markkina-alueilla
Vanerintuotanto ja -kulutus Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005 ja 2010 (milj. m 3 ) VANERINKULUTUS LOPPUKÄYTTÖKOHTEITTAIN Kokonaiskulutus 81,0 milj. kuutiota (2010) 50 45 40 Rakentaminen, 47 % Huonekalut, 20 % Lattiat, 8 % Kuljetusvälineet, 11 % Pakkaukset, 9 % Muut, 5 % 35 30 25 20 15 10 5 2000 2005 2009 2010 Lähde: Indufor 0 Pohjois-Amerikka Eurooppa ja Afrikka Venäjä Etelä-Amerikka Kiina Muut APAC maat 36
Eurooppa Vanerintuotannon ja kulutuksen kehitys Euroopassa (milj. m 3 ) Eurooppa 7 Suomessa on perinteisesti ollut vahva vaneriteollisuus 6 5 4 Jatkossa painopiste tuotantotehokkuuden ja laadun parantamiseen tähtäävissä hankkeissa Osuus Rauten uusista tilauksista 2010-2011 3 2 1 0 2005 2009 2010 Raute ja Eurooppa Raute suurin toimija Euroopassa Tavoitteena säilyttää tunnettuus ja maine pitkäjänteisenä kumppanina 37 Source: Indufor EUROPE Plywood production, Million m3 EUROPE Plywood consumption, Million m3 Plywood production 1 000 m3 EUROPE TOTAL 2 254 2 495 % world total 3 % 3 % Finland 779 980 Italy 310 310 Spain 251 248 France 265 222 Latvia 155 213 Poland 145 145 Sweden 80 84 Romania 60 64 Bulgaria 23 31 Estonia 22 39 Other 165 160 Source: Indufor (FEIC) 2009 2010
Venäjä Venäjä Suuret raaka-ainevarat ja kehittyvä talous Vahva markkina-alue, jossa vanerintuotanto on kaksinkertaistunut viime vuosien aikana Vanerin viennin sekä kotimaan kysynnän arvioidaan kasvavan Raute ja Venäjä Raute markkinajohtaja Venäjällä Suuret metsävarat ja kehittyvä talous antavat hyvät kasvumahdollisuudet Rautella kasvumahdollisuuksia myös teknologiapalveluissa 4 3 3 2 2 1 1 Osuus Rauten uusista tilauksista 2010-2011 Vanerintuotannon ja kulutuksen kehitys Venäjällä (milj. m 3 ) 0 2000 2005 2009 2010 CIS Plywood production, Million m3 CIS Plywood consumption, Million m3 Source: Indufor 38
Aasian ja Tyynenmeren alue Vanerintuotannon ja kulutuksen kehitys Aasian-Tyynenmeren alueella (milj. m 3 ) 70 60 50 40 30 20 10 0 Source: Indufor 2000 2005 2009 2010 APAC Plywood production, Million m3 APAC Plywood consumption, Million m3 Kiina Maailman suurin vanerinvalmistajamaa Käsityövaltaista tuotantoa ja yksinkertaista teknologiaa, paikalliset valmistajat vahvoja Muu Aasian-Tyynenmeren alue Istutusmetsät mahdollistavat vanerintuotannon uuden kasvun Plywood production 1 000 m3 2009 2010 APAC TOTAL 51 482 58 759 % world total 70 % 72 % China 36 220 45 327 Malaysia 4 837 3 901 Indonesia 3 353 2 996 Japan 2 586 2 287 India 2 154 2 154 Republic of Korea 667 494 New Zealand 416 366 Australia 130 118 Other 1 119 1 116 Source: Indufor/Faostat Raute ja Aasian-Tyynenmeren alue Pieniläpimittaisen istutuspuuraakaaineenkäsittely on Rauten vahvuus Kiinassa lopputuotteen laatuvaatimusten nousu tarjoaa mahdollisuuksia. Tavoitteena kasvaa merkittäväksi toimijaksi Kiinassa Osuus Rauten uusista tilauksista 2010-2011 39
Etelä-Amerikka Vanerintuotannon ja kulutuksen kehitys Etelä-Amerikassa (milj. m 3 ) 6 5 4 Etelä-Amerikka Yksi suurimmista vanerintuotannon kasvualueista Kasvaa ja kehittyy voimakkaasti 3 2 1 0 2000 2005 2009 2010 LAM Plywood production, Million m3 LAM Plywood consumption, Million m3 Source: Indufor Raute ja Etelä-Amerikka Mahdollisuuksia tarjoavat paikallisen metsäteollisuuden rakenne, runsaat istutuspuuvarat sekä panostukset korkean jalostusasteen tuotteisiin Rautella vahva asema Chilessa ja lupaavia toimituksia Brasiliaan Kasvupotentiaalia edelleen Osuus Rauten uusista tilauksista 2010-2011 40
Pohjois-Amerikka Pohjois-Amerikka Maailman toiseksi suurin vanerin valmistaja ja maailman suurin LVL-tuottaja Toipuminen taantumasta vie aikaa Investointeja lähinnä modernisointi-tyyppisiin hankkeisiin Vanerintuotannon ja -kulutuksen kehitys Pohjois-Amerikassa (milj. m 3 ) 25 20 15 10 Osuus Rauten uusista tilauksista 2010-2011 Raute ja Pohjois-Amerikka Paikallisilla laitevalmistajilla vankka asema Rautella kasvumahdollisuuksia asiakasteollisuuksien kokonaisvaltaisissa strategisissa investoinneissa sekä teknologiapalveluissa Raute pyrkii vakiinnuttamaan asemaansa alueella automaatio-osaamisella 5 0 2000 2005 2009 2010 NAM Plywood production, Million m3 NAM Plywood consumption, Million m3 Source: Indufor 41
Kysymyksiä ja keskustelua
Kiitos mielenkiinnostanne!
Yhteystiedot Tapani Kiiski toimitusjohtaja 0400 814 148 tapani.kiiski@raute.com Arja Hakala talousjohtaja 0400 710 387 arja.hakala@raute.com
Liitteet
Paikallinen läsnäolo maailmalla Suomi: Nastola, Kajaani, Jyväskylä 348 henkilöä, 75,0 % Venäjä: Moskova, Pietari 6 henkilöä Pohjois-Amerikka: Vancouver, Memphis 53 henkilöä, 11,4 % Kiina, Shanghai 46 henkilöä, 9,9 % Singapore 6 henkilöä Santiago 5 henkilöä Raute Edustaja
Vaneri Vaneri on liimoitetuista ja ristikkäin ladotuista viiluista kuumapuristettu levy Käyttökohteita: rakentaminen huonekalut kuljetus materiaalitoiminnot 47
Vanerin tuotantoteknologia Kuivaviilun käsittely Märkäviilun käsittely Ladonta ja puristus Levyn jatkokäsittely Automaatio: Koneautomaatio Konenäkö Mittaus ja lajittelu Tuotannonohjaus- ja laadunvalvontatiedon hallinta 48
LVL LVL on samansuuntaisista viiluista liimattu ja kuumapuristettu, kantavissa rakenteissa käytettävä puutuote Käyttökohteita: palkit, tolpat, I-palkkien paarteet kalusteiden rungot, karmit, portaat ym. 49
LVL:n tuotantoteknologia LVL = Laminated Veneer Lumber, viilupalkki Kuivaviilun käsittely Märkäviilun käsittely LVL-palkinkäsittely LVL-ladonta ja esipuristus LVL-puristus Automaatio: Koneautomaatio Konenäkö Mittaus ja lajittelu Tuotannonohjaus- ja laadunvalvontatiedon hallinta 50
Ohutviilu Puusta höyläämällä tai sorvaamalla valmistettu ohut viilu kohteisiin, joissa visuaalisuus tärkeää Käyttökohteita: huonekalut seinä- ja ovipaneelit lattiapinnoitteet 51
Ohutviilun tuotantoteknologia Viilun silityskuivaus Viilun höyläys 52
Rauten kilpailuedut Johtavat teknologiat ja innovaatiot Puulevyjen tuotantoprosessin kokonaisosaaminen Pitkäaikainen kokemus maailmanlaajuisista projektitoimituksista Kattava teknologian ja palveluiden tarjonta Ainutlaatuinen huolto- ja varaosapalvelu Paikallinen läsnäolo maailmanlaajuisesti Raute on ainut listattu yhtiö sektorissaan 53
Rauten tavoitteet Strategiset päätavoitteet Kannattavuuden parantaminen Parempi suhdannevaihteluihin sopeutuminen Hallittu kasvu Sopeutuminen Kasvu Kannatavuus Taloudelliset tavoitteet Kannattavuus hyvä kaikissa suhdannetilanteissa Markkinoita nopeampi kasvu Hyvä vakavaraisuus Sijoittajille kilpailukykyinen tuotto Kannattavia ratkaisuja kaikkiin asiakastarpeisiin. 54
Strategia Haluttu ratkaisutoimittaja, jolla houkuttelevat ratkaisut eri asiakastarpeisiin globaalisti Sopeutuminen Luotettu, paikallinen koko elinkaaren aikainen kumppani tuotantoprosessin optimoimisessa Kasvu Kolmen johtavan toimittajan joukossa valituilla kehittyvillä markkinoilla niille kohdennetulla tuotevalikoimalla Kannattavuus Kannattavia ratkaisuja kaikkiin asiakastarpeisiin Kustannustehokkaat ja ketterät prosessit sekä korkea laatu globaalissa verkostossa Haluttu työpaikka, jossa osaavat ihmiset saavuttavat yhdessä hyviä tuloksia 55
Rauten hallitus Erkki Pehu-Lehtonen s. 1950, diplomi-insinööri Hallituksen puheenjohtaja 2009 Hallituksen jäsen 2009 Erkki Pehu-Lehtonen toimi Pöyry Oyj:n hallituksen neuvonantajana vuosina 2008 2010 ja toimitusjohtajana vuosina 1999 2008. Samanaikaiset luottamustoimet: Hallituksen jäsen: Tekla Oyj 2006 Metso Oyj 2010 Sinikka Mustakallio s. 1952, tutkija Hallituksen varapuheenjohtaja 2004 Hallituksen jäsen 1998 Hallintoneuvoston puheenjohtaja 1996 1998 Sinikka Mustakallio on toiminut WoM Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2001 alkaen. Ei samanaikaisia luottamustoimia Risto Hautamäki s. 1945, diplomiinsinööri Hallituksen jäsen 2009 Hallituksen työvaliokunnan jäsen Risto Hautamäki toimi Metso Paperin toimitusjohtajana 2005 2007 ja Tamfelt Oyj:n toimitusjohtajana 1995 2005. Ei samanaikaisia luottamustoimia Ilpo Helander s. 1942, kauppaneuvos, diplomi-insinööri Hallituksen jäsen 2008 Ilpo Helander toimi vuosina 1991 2004 Oy Electrolux Ab:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana sekä Electrolux Euroopan varatoimitusjohtajana. Samanaikaiset luottamustoimet: Hallituksen jäsen: Neo Industrial Oyj 2007 Reka Kumi Oy 2007 Teknos Oy 2007 CT-Logistics Oy 2008 Finndomo Oy 2010 Talent-Center Oy 2010 Mika Mustakallio s. 1964, kauppatieteiden maisteri, CEFA Hallituksen jäsen 2004 Mika Mustakallio on MORS Software Oy:n toimitusjohtaja 2006 ja pankkien riskienhallinnan asiantuntija. Vuodesta 2001 alkaen hän on yrittäjänä ollut luomassa innovatiivisia reaaliaikaisia riskienhallintajärjestelmiä pankeille. Ei samanaikaisia luottamustoimia Pekka Suominen s. 1976, kauppatieteiden maisteri Hallituksen jäsen 2010 Pekka Suominen toimii projektipäällikkönä Talentum Events Oy:ssä 2007. Ei samanaikaisia luottamustoimia Erkki Pehu-Lehtonen, Risto Hautamäki, Ilpo Helander, Mika Mustakallio ja Pekka Suominen ovat riippumattomia yhtiöstä. Sinikka Mustakallio, joka on toiminut Rauten hallintoneuvoston puheenjohtajana 1996-1998 ja hallituksen jäsenenä vuodesta 1998 alkaen, on riippuvainen yhtiöstä. Erkki Pehu-Lehtonen, Ilpo Helander ja Risto Hautamäki, ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista. 56
Rauten johtoryhmä Tapani Kiiski s. 1962, TkL, DI toimitusjohtaja ja konsernijohtaja 16.3.2004 Yhtiön palveluksessa: 2002 Nimitetty johtoryhmään: 16.3.2004 Aikaisempi työkokemus: Raute-konserni 2002 2004: teknologiajohtaja, myyntijohtaja; KCI Konecranes International Oyj 1994 2002: eri tehtäviä, mm. tietohallintojohtaja; Kone Oy, Kone Cranes 1985 1994: eri tehtäviä, mm, tuotekehityspäällikkö, tuotekehitysjohtaja Arja Hakala s. 1957, KTM, MBA talousjohtaja, toimitusjohtajan sijainen 8.10.2003 Yhtiön palveluksessa: 1990 Nimitetty johtoryhmään: 1.1.2001 Aikaisempi työkokemus: Raute-konserni 1990 2003: hallintojohtaja; Luhta Oy 1985 1990: laskentapäällikkö Petri Strengell s. 1962, DI, johtaja, teknologia ja operaatiot 11.10.2004 Yhtiön palveluksessa: 1987 Nimitetty johtoryhmään: 1.6.2004 Aikaisempi työkokemus: Raute-konserni 1987 2004: eri tehtäviä, mm. suunnittelupäällikkö, tuotantojohtaja Timo Kangas s. 1965, teknikko johtaja, EMEA 1.1.2012 Yhtiön palveluksessa: 2004 Nimitetty johtoryhmään: 1.10.2004 Aikaisempi työkokemus: Raute-konserni 2004-2011: johtaja, teknologiapalvelut, huoltoliiketoiminnan päällikkö; YIT Oyj, 1999 2004, metsä-, paperi- ja elintarviketeollisuuden projektien kunnossapito- ja laitemyyntitehtävät Bruce Alexander s. 1959, B.Sc. (For.), MBA johtaja, Pohjois-Amerikan liiketoiminta, toimitusjohtaja, Rauten Pohjois- Amerikan yhtiöt 6.3.2000 Yhtiön palveluksessa: 2000 Nimitetty johtoryhmään: 1.6.2004 Aikaisempi työkokemus: International Forest Products Limited, 1988 2000, eri tehtäviä, mm. liiketoiminnan kehitysjohtaja, yksikön johtaja Petri Lakka s. 1965, Tkl. DI johtaja, teknologiapalvelut 1.1.2012- Yhtiön palveluksessa: 2011- Nimitetty johtoryhmään: 26.9.2011 Aikaisempi työkokemus: Raute-konserni 2011: johtaja, liiketoiminnan kehitys; Ramboll Finland Oy 2008-2011: Teollisuus ja energia -toimialan toimialajohtaja; Metso Paper Oy 1996-2008: eri tehtävissä, mm. Metso Paper Servicen tuotekehitysjohtaja, kunnossapito- ja asiantuntijapalveluiden johtaja sekä kartonkikoneiden huoltoliiketoiminnan johtaja Pohjois-Amerikassa. Jaakko Pöyry Oy 1994-1996: paperitehdassuunnittelun prosessi-insinööri 57
Rauten suurimmat omistajat SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2011 K-sarjan A-sarjan Osakkeiden osakkeet osakkeet määrä (20 ääntä (1 ääni yhteensä osaketta osaketta kohti) kohti) 1. Sundholm Göran - 624 798 624 798 2. Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö - 181 900 181 900 3. Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland - 142 628 142 628 4. Suominen Jussi Matias 48 000 74 759 122 759 5. Mustakallio Kari Pauli 60 480 58 000 118 480 6. Suominen Pekka 48 000 62 429 110 429 7. Suominen Tiina Sini-Maria 48 000 62 316 110 316 8. Siivonen Osku Pekka 50 640 53 539 104 179 9. Kirmo Kaisa Marketta 50 280 41 826 92 106 10. Mustakallio Mika Tapani 56 180 29 670 85 850 11. Keskiaho Kaija Leena 33 600 51 116 84 716 12. Särkijärvi Anna Riitta 60 480 22 009 82 489 13. Mustakallio Ulla Sinikka 47 240 30 862 78 102 14. Relander Harald Bertel - 65 000 65 000 15. Sijoitusrahasto Nordea Suomi Small Cap - 63 489 63 489 16. Mustakallio Marja Helena 43 240 18 162 61 402 17. Särkijärvi-Martinez Anu Riitta 12 000 43 256 55 256 18. Särkijärvi Timo 12 000 43 256 55 256 19. Kirmo Lasse 30 000 24 110 54 110 20. Suominen Jukka Matias 24 960 27 964 52 924 YHTEENSÄ 625 100 1 721 089 2 346 189 Osuus osakkeiden kokonaismäärästä, % 63,1 57,1 58,6 Osuus osakkeiden kokonaisäänimäärästä, % 63,1 57,1 62,3 Hallintarekisteröidyt 59 202 59 202 Muut osakkaat 366 061 1 233 306 1 599 367 YHTEENSÄ 991 161 3 013 597 4 004 758 58