Hellas. Millainen silta sopisi Helsingin keskustan. ja Kruunuvuorenrannan välille? Mikko Kuustonen palkittiin s.3. Liikunta on parasta harrastusta s.



Samankaltaiset tiedostot
suunniteltiin krishna koulutuskeskusta

Korsoon valitaan uusi kirkkoherra s.6

TEBOIL MALMI. Malmin seurakunta täytti 60 vuotta. NYT LASIMASISTA Talven tarjous kampanja KÄYNNISSÄ. Mitä on tämän päivän hyvä malmilaisuus? s.

Myyrmannista katosi miljoona asiakasta s.8

ESPOONLAHDEN PALOMIEHET OVAT HEREILLÄ

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

MAKSA 1 Osta nyt silmälasit, niin saat kaupan päälle aurinkolasit vahvuuksilla. AUTOMURTOJA LEPPÄVAARASSA s. 3 VALITSE 2

Matinkylän jäähallin katon kanssa ei otettu turhaa riskiä s. 10

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

99,- Puutarhayksiöistä HELPOTUSTA. asuntopulaan. s. 5. Matti Vanhanen ei usko kuntaliitoksiin. Lukijakilpailussa Sirkus Finlandian pääsylippuja s.

Ilmastoseminaari Minna Partti, HSY

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SUORAA ASIAA LÄHIMAINONNASTA

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

Kysymys ka

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille ( syntyneiden lajiryhmä)

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Elinikäisten oppijoiden & osaajien sekä palveluntarjoajien tavoitteellinen kohtaamispaikka. Kuudes Kerros

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Preesens, imperfekti ja perfekti

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille ( syntyneet)

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Liikkujan viikko 2014

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y. Jäsenkysely 2013

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija p

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Ruokaa päätyy hävikkiin kaikkialla maailmassa

ISSN / Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

Jaguars Spirit Athletes ry

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

HVS Kysely 0-20v Tulokset

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Hellas VPK. Laajasalon. 100-vuotta. Talvinenälle! 8,00 (102,56 e/kg) norm.keskim. 9,60. Vastustuskykyä! s. 3. Matti Vanhanen ei usko kuntaliitoksiin

SUOKI TOIMINTA PASSI

RUHA WOLLEY ry seurana.

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

Nuorten maajoukkueleiri Fuerteventura (Playitas)

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

PESÄPALLO HARRASTUKSENA KYSELY JUNIOREILLE LAJIN HARRASTAMISESTA

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

TAKUULLA LIIKUNTAA. Mikko Salasuo, Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

4eventin palvelut Långvikissa

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

Apua, tukea ja toimintaa

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta.

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

AIKAMUODOT. Perfekti

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Biojätteen synnyn ehkäisyn neuvonta kokemuksia HSY:ssä

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Taustatiedot - Kaikki -

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

Näin onnistut sähköpostimarkkinoinnissa

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

TOIMINTALINJA Pöytyän Urheilijat, hiihtojaosto

Eniten kohderyhmää tavoittavat aikakauslehdet lukijoiden kiinnostusten kohteiden mukaan Kevät 2017

Transkriptio:

3 Hellas Mikko Kuustonen palkittiin s.3 2013 Herttoniemi Laajasalo Jollas Tammisalo Liikunta on parasta harrastusta s.4 Millainen silta sopisi Helsingin keskustan ja Kruunuvuorenrannan välille? 24.3.2013 24.3.2013

2 3 2013 Lisää läpinäkyvyyttä Viime vuosina suomalaista työllisyyttä ja maali- sekä koriteollisuutta on noussut vahvistamaan uusi rälssi, urheilijat. Takavuosina urheilijat eivät ottaneet vastaan palkkioita eikä rahapalkkaa muutoin kuin salaa. Joku, kuten Paavo Nurmi, tosin joskus kärähti noiden amatöörisääntöjen rikkomisesta ja niinpä Nurmenkin juoksemalla hankitut kultamitalit jäivät yhdeksään. Senkään vertaa vanhoja mestareita ei kunnioitettu, että he olisivat saaneet ottaa mitalinsa vastaan palkintokorokkeelta. Se otettiin käyttöön vasta Los Angelesissa 1932. Urheilun muututtua ammatiksi, sen liikkeiden seuraaminen on saanut erilaisia muotoja tiedotusvälineissä kuin muiden ammattien kohdalla. Nyt alkaa myös muiden työalojen selostaminen saada urheiluun omaksuttuja muotoja. Esimerkiksi näin: *Hanasaaren piippu joudutaan uusimaan. Oululaiset Granlundin veljekset ottavat urakan hoitaakseen ja saavat siitä kahdessa kuukaudessa 5 000 000 markkaa. Tämä vahvistetaan Helsingin kaupungin organisaatiosta Starasta. Siivousliike SOuL on palkannut kolme uutta eturivin siivoojaa. Aikaisemmin he ovat olleet Nokian kylpylän palveluksessa. Osan palkasta, jota ei ilmoiteta, maksaa Sini-tuote. Porvoon kaupunginorkesterin kuuluisa sellisti Armas Merisalo on pitkän poissaolon jälkeen palannut Tuusulasta laihana ja hyväkuntoisena aikaisemmalle työpaikalleen. Ehdin jo kovasti kaivata työtovereitani. Ammattitaitoni säilytettyäni katson toiveikkaana tulevaisuuteen ja soitan tarvittaessa myös ensiviulua, sellisti sanoi ensimmäiseksi Iltalehden nettisivuille. Taiteilija Stefan Lindroos on uudistanut sekä Yleisradion että Helsingin Sanomien ilmeen. Lehdestä hän teki lukukelpoisen ja Yleisradion uutisista entiseen tyyliin sinivalkoisen. Aikaisemmasta lumpeen kukasta hän käänsi YLE:lle samanvärisen sateenvarjon. Tällaisten muutosten on oltava hillittyjä ja huomaamattomia. Miljoonalla eurolla ei myöskään juuri kummempia muutoksia kannata tehdä, Lindroos sanoi suunnittelemaansa telttatuoliin uppoutuneena. Seuraavien töiden suhteen Lindroos on salaperäinen, vaikka lopulta tunnustaa, että paras tarjous on tullut Kolhoosien Huoltoliitolta, KHL:lta. Hän pitää oven auki myös Normal home -liitteelle, bostonilaiselle NHL:lle. Sopimuksen allekirjoittaminen toisi viitenä vuonna yhteensä 15 miljoonaa Kanadan dollaria, jonka kurssia hän ei tosin vielä tunne. Palkkiosta verottaja ja manageri vievät puolet, joten ans kattoo. Kulosaaren Hesburger menetti nopeimman paistajansa Jaak Lipson, joka siirtyi eilen Turkuun taksikuskiksi. Kyseessä ei ollut palkankorostus. Syynä merkittävään siirtoon oli hänen suomalaisen morsiamensa Barbaran Baronan kautta saama kiehtova työ jäähallin lipunmyyjänä. Tällaista läpinäkyvyyttä onkin jo ehditty kaivata. MARTTI HUHTAMÄKI Letterbox Mediat Puh. 09-260 0107, info@letterbox.fi Ilmoitusmyynti Pekka Särkisilta puh. 050 555 3252 pekka.sarkisilta@letterbox.fi Pentti Sirviö puh. 0452610260 pentti.sirvio@letterbox.fi Toimitus Puh. 045 865 3130 Aineistojen toimitusaika Työstettävä aineisto viimeistään ilmestymisviikon maanantaina klo 12. Sovittu valmisaineisto viimeistään maanantaina klo 16. Riippumaton kaupunginosalehti. Jaetaan kotitalouksiin, liiketilohin ja konttoreihin. Jakelu Letterbox p. 050 408 2082 tarjoaa tapahtumia moneen Viro makuun sydäntalvellakin Viro on yhä suositumpi matkakohde. Tallinnan museoissa voi pakkasten keskellä tutustua mielenkiintoisiin näyttelyihin aina vedenalaisen maailman ihmeistä venäläisen taidemaalari Ilja Repinin Suomenajan elämään ja tuotantoon. Etelä-Viro tarjoaa talviliikkujille suuria hiihtotapahtumia Tarton maratonista Kekkosen hiihtoon. Hemmottelua kaipaavien kannattaa suunnata Pärnun kylpyläkaupunkiin, joka viettää tänä vuonna 175-vuotisjuhlaansa. Tutustu vedenalaiseen maailmaan Tallinnassa Vedenalaisen maailman ystävät voivat tutustua Tallinnassa aiheeseen liittyviin näyttelyihin Luonnontieteellisessä museossa, Paksussa Margareetassa ja Viron historiallisessa museossa. Kadriorgin taidemuseo avataan remontin jälkeen Ilja Repinin näyttelyllä Vertaansa vailla oleva barokkityylinen linna ja taidemuseo Kadriorgissa on juuri avauttu. Ensimmäinen näyttely vastaremontoidussa museossa on Ateneumin taidemuseon kanssa yhteistyössä toteutettu Repin. Venäläisen mestarin elämä ja tuotanto Suomessa. Pärnun kylpyläkaupunki 175 vuotta Pärnu kylpyläkaupunkina viettää tänä vuonna 175-vuotisjuhlaansa. Kylpyläkaupungin juhlavuoden symbolina toimii aikanaan paljon hilpeyttä herättänyt kylpylänorsu. Viron Top 20 -hotellit valittu TripAdvisorin arvosteluiden perusteella Vuosittainen TripAdvisor Travellers Choice Awards jakaa tunnustusta maailman parhaille hotelleille, jotka on valittu matkailijoiden lausuntojen ja kommenttien perusteella. Myös Virosta listattiin 20 parasta hotellia. Tulevia tapahtumia Virossa: XXXXI Haanjan hiihtomaraton, 9. maaliskuuta, Haanja Kekkosen hiihto (Kääriku Ski Race), 10. maaliskuuta, Kääriku Simpel Session, 16. 17. maaliskuuta, Tallinna Võhandun VIII melontamaraton, 20. huhtikuuta, Võru ja Võhandujoki Tallinn Music Week, 4. 6. huhtikuuta, Tallinna Jazzkaar 2013, 19. 28. huhtikuuta, Tallinna ja koko Viro

3 2013 3 Millainen silta sopisi Helsingin keskustan ja Kruunuvuorenrannan välille? rattoisasti. Vuoden taksiasiakas valitaan helsinkiläisiltä taksiautoilijoilta saatujen ehdotuksien perusteella ja kyseinen titteli on jaettu 80-luvun lopulta lähtien epäsäännöllisen säännöllisesti. Viime vuosina valinta on tapahtunut vuosittain. Kruunusillat-suunnittelukilpailun yksitoista kansainvälistä ehdotusta ovat helsinkiläisten nähtävillä ja kommentoitavana maaliskuun alkuun saakka.siltayhteys Laajasalon Kruunuvuorenrannasta keskustaan olisi toteutuessaan noin kolmen kilometrin pituinen. Sitä käyttäisivät kevyt liikenne, raitiovaunut ja hälytysajoneuvot. Ehdotuksiin voi tutustua näyttelyssä ja internetissä. Kilpailussa on suunniteltu kahden kilometrin siltayhteys Sompasaaresta Korkeasaaren kautta Kruunuvuorenrantaan. Silta keskustasta Sompasaareen ei kuulu kilpailuohjelmaan. Päätöstä Kruunusiltojen rakentamisesta ei ole tehty, vaan kilpailu pohjautuu kaupunginvaltuuston päätökseen selvittää eri siltavaihtoehdot. Silta lyhentäisi matka-aikaa keskustasta rakennettavaan Kruunuvuorenrantaan. Se tukisi myös Helsingin tavoitteita suosia kestäviä liikennemuotoja. Kilpailutyöt jätettiin sisään viime perjantaina ja niistä on nyt koottu nopealla aikataululla hieno näyttely. Näyttelyssä on mukana suuri (3 x 7 m) pienoismalli, johon kukin kilpailutyö upotetaan päiväksi kerrallaan. Näyttelyssä kannattaakin poiketa vaikka joka päivä katsomassa miten eri vaihtoehdot maisemaan sopivat. Mukana on pienoismallien lisäksi kilpailuehdotusten esittelyvideot ja piirrokset, kertoo Kruunuvuorenrannan projektinjohtaja Jari Tirkkonen Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksesta. Kaupunki toivoo kommentteja internetissä ja näyttelyssä Kilpailutyöt ovat nähtävillä näyttelytila Laiturilla 20.2.-9.3.2013 sekä internetissä http://laituri.hel. fi/kruunusillat. Kommenteista tehdään kooste tuomariston käyttöön. Kilpailutyöt on jätetty nimimerkein. Työryhmä nimimerkin takana selviää vasta, kun kilpailun voittaja on valittu. Keskusteluilta tulossa eri liikenneyhteysvaihtoehdoista Kruunuvuorenrannan tulevista liikenneyhteyksistä tehdään ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Ympäristövaikutusten arviointi tuottaa siltoihin perustuvasta raitiotieyhteydestä ja sen vaihtoehdoista vertailukelpoista tietoa päätöksentekoa varten. Tilaisuudessa esitellään arvioitavia vaihtoehtoja ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin eteneminen sekä aikataulu. Keskusteluilta eri liikenneyhteysvaihtoehdoista ti 26.2. klo 18 20 Laiturilla. Kruunusillat-kilpailu on osa vuoden 2012 Helsinki World Design Capital -ohjelmaa. Mikko Kuustonen palkittiin Taksi Helsinki on valinnut vuoden 2013 taksiasiakkaaksi taiteilija Mikko Kuustosen. Hän käyttää taksia liikkumiseensa lähes päivittäin ja kertoo olevansa tyytyväinen helsinkiläisten taksien palveluun. Kuustosen mukaan Helsingin taksipalvelut ovat erinomaisia ja tilaukset tekstiviesteillä ovat parantaneet sujuvuutta entisestään. Helsinkiläisiltä taksiautoilijoilta saaduissa ehdotuksissa vuoden taksiasiakkaaksi Kuustosta puolestaan kuvailtiin leppoisaksi ja mukavaksi asiakkaaksi, jonka kanssa matka sujuu

4 3 2013 Kuntokeskuksissakin on valinnan varaa. Pääasia on tietenkin liikunnan ilo! Liikunta on parasta lääkettä ikään katsomatta. Kuntoilu. Jokaisen tulee liikkua säännöllisesti pysyäkseen terveenä, sen tietävät kaikki. Mutta kuinka motivoida itsensä liikkumaan, kun se sohvakin tuntuu niin houkuttelevalta? Näin talven liukkauden keskellä monella liikkuminen ja myös arkiliikunta jää tavallista vähemmälle. Lisäksi liukkauden myötä myös loukkaantumisriski kasvaa vaihtuvien keliolosuhteiden myötä. Moni aloittaakin näin talviaikaan kuntoilun paikallisessa kuntokeskuksessa. Tutkimusten mukaan säännöllinen sekä aerobinen että lihaskuntoharjoittelu parantavat henkilön toimintakykyä, tasapainoa ja kestävyyttä. UKK-instituutin tutkimusten mukaan liikunta ehkäisee tai hidastaa ikääntymiseen liittyviä muutoksia. Lihasvoiman heikkeneminen voi olla tuntuvaa jo 50-vuotiailla ja jopa dramaattista 70-vuotiailla. Lisäksi Suomessakin kasvava yhteiskunnallinen ongelma liikalihavuus ja sen aiheuttamat sairaudet on paljolti ennaltaehkäistävissä ja korjattavissa säännöllisellä liikunnalla. Lisäksi säännöllisen liikunnan edut ovat moninkertaiset verrattuna esimerkiksi kuntosalikortin hintaan, unohtamatta siitä saatavaa energiaa ja hyvää oloa. Lisätietoja tutkimuksista www.ukkinstituutti.fi. Myyrmäkeen Suomen laadukkain kuntosali Myyrmannin kauppakeskuksen yhteyteen avattiin tällä viikolla upouusi Technogym-kuntosalilaitteilla varustettu kuntokeskus. Kuntosali on rakennettu palvelemaan niin aloittelijoita kuin aktiivikuntoilijoitakin. -Meillä voi kuntoilla turvallisesti ja helposti koko vuoden ympäri, kertoo uuden MyFit Myyrmäen kuntokeskuksen yrittäjä Jukka Mustonen. Palvelukonseptimme perustuukin juuri siihen mitä paikalliset asukkaat halusivat; laadukas kuntosali keskeisellä paikalla Myyrmäessä sekä edulliset hinnat, kertoo Mustonen. Senioreitakaan ei ole unohdettu, päinvastoin. Rakensimme ikääntyville oman +55 Seniorikortin, jonka tavoitteena on madaltaa ikääntyvien henkilöiden säännöllisen kuntoilun aloittaminen, kertoo Jukka Mustonen. Alle kahdenkympin kuukausihinnalla voi käydä kuntoilemassa arkisin päiväaikaan rajattomasti, ja mukaan saa vielä juuri ikääntyviä varten rakennetun kunto-ohjelman. Lisäksi laitteemme ovat erittäin turvalliset ja helppokäyttöiset, samaa laitemerkkiä käyttävät niin huippu-urheilijat, formulatallit kuin lukuisat vanhusten palvelutalot ja kuntoutuskeskukset, kertoo yrittäjä. Lisäksi meille pääsee harjoittelemaan vuoden jokaisena päivänä klo 05.00. 23.00. alle eurolla päivässä. MyFit Myyrmäen iloiset Ilona, Johanna ja Noora auttavat kuntoilun aloittamisessa. TULE JAKAMAAN PAIKALLISLEHTIÄ Etsimme palvelukseemme luotettavia henkilöitä jakamaan kaupunkilehtiä ja mainoksia. Työtä teet yhtenä päivänä viikossa sopimasi määrän. Työ sopii kaiken ikäisille ja kokoisille! Käy kotisivuillamme www.letterbox.fi Puhelin 0504-082082 Arkisin 10-16

3 2013 5 Kyllästyitkö jo uuteen harrastukseesi? - Kokeile näitä kuutta Suomen Agilityliiton kansainväliselle tasolle tähtäävien valmennusleiri, TopTeam. Valmentaja Jari Suomalainen, radalla Pekka Perälä ja bordercollie Spot. Kuva: Tero Mesiranta. Vuodenvaihteen huumassa aloitetut harrastukset alkavat tässä vaiheessa monella hiipua unohduksiin. Jos etsit nyt uutta tekemistä vapaa-aikaasi, unohda perinteiset lenkkeilyt ja kuntosalit, ja etsi harrastus, joka ei ihan ensimmäisenä tule mieleen. Kysyimme harrastelehtien päätoimittajilta vinkkejä kuuteen uuteen lajiin. 1. Vasara käteen Puutyöt ja nikkarointi sopivat kaikille ikään ja taitoihin katsomatta. - Harrastusta ei tarvitse aloittaa mökin rakentamisesta, vaan vaikkapa leikkuulaudasta, linnunpöntöstä, hyllystä, viinipullon kotelosta tai ilmalämpöpumpun suojuksesta. Onnistuneen lopputuloksen voi lahjoittaa ystävälle uniikkina design-tuotteena, toteaa Tee Itse -lehden Suomen toimituksesta vastaava toimittaja Anne Pelkonen. Aloittelevan ja kehittyneemmänkin nikkaroijan apuna ovat lehtien ohjeet, verkkosivut ja keskustelufoorumit, joiden avulla harrastukseen ei pääse ihan heti kyllästymään. 2. Sormet multaan Jos vasara ei pysy kädessä, voi vaikka upottaa sormet multaan. Kasvien kasvatukseen ei välttämättä tarvita parveketta tai pihaa, vaan se onnistuu myös ikkunalaudalla. - Alkuun pääsee helposti, kun ostaa ruokakaupasta paprikan ja ottaa siitä siemeniä talteen. Pieniä kasvatusruukkuja saa leikattua esimerkiksi maitopurkeista, joissa terhakka taimi punkee mullasta esiin muutamassa viikossa, kertoo ViherPihan päätoimittaja Auli Honkanen. - Jos kasvia jaksaa kastella ja lannoittaa ja siirtää isompaan ruukkuun, kesän lopussa pääsee herkuttelemaan itse kasvatetulla sadolla. Tämä on lähiruokaa lähimmillään! Ja jos viljelyssä ei käytetä torjunta-aineita, itse kasvatettu ruoka on myös puhtainta mahdollista syötävää. 3. Jalalla koreasti Vaikka kuntosali ei innostaisikaan, liikuntaharrastuksia ei kannata unohtaa kokonaan - pitää vain löytää itselle sopiva laji. Miltä kuulostaisi vaikkapa kilpatanssi? - Ruumis ja sielu voivat hyvin, kun treenit saavat hien virtaamaan ja ärsyttävät jumittuneita aivosoluja ihan uusiin kuvioihin, kehuu Moottorin päätoimittaja Eila Parviainen. Alkuun pääsee helposti etsimällä netistä lähimmän tanssiurheiluseuran yhteystiedot ja hankkiutumalla omalle tasolla sopivaan harrastusryhmään. Jos intohimo lajiin kasvaa, kilpaileminen laajentaa sosiaalisia ympyröitä vielä ihan uudella tavalla. 4. Vene vesille Kipparin päätoimittaja Vesa Leppä kehottaa lähtemään veneellä lähelle luontoa vaikkapa kalastamaan, vetämään vesisuksia, temppuilemaan kneeboardilla tai sukeltamaan. - Netti on tulvillaan asiaa ja kertomuksia veneilystä. Harrastuksen voi aloittaa vaikka helmikuun alun venemessuilta uusien veneiden ja moottoroiden ihmettelyllä. Sitten opetellaan vesillä ole- Paprikan kasvatus onnistuu myös ikkunalaudalla. Kuva Kari Kaipainen mista, navigointia ja merimerkkejä, Leppä neuvoo. - Veneellä pääsee tutkimaan saaria, ja sen voi kuljettaa autolla kokonaan uusiin maisemiin, vaikkapa Inarin järvelle. 5. Kestävyyttä maastosta Jos vesi ei tunnu omalta elementiltä, uutta tekemistä löytyy myös kuivalta maalta. Lihasvoimalla liikkuvista kaksipyöräisistä kiinnostuneen kannattaa kokeilla pyöräilymuotoa, jota ei ole koskaan aikaisemmin harrastanut. - Esimerkiksi BMX, maastopyöräily, maantiepyöräily, talvipyöräily tai yksivaihteisilla sinkulalla tai fixillä ajaminen. Kannattaa kokeilla myös triathlonia, joka on yksi monipuolisimmista kestävyyslajeista. Kuntoilu- ja kilpailumatkat ulottuvat pikakisoista yli kymmenen tunnin urakoihin, kertoo Pyöräily+Triathlon lehden päätoimittaja Ilkka Järvimäki. Pyöräilyn tai triathlonin kimppuun ei kannata rynnätä kovin odotuksin, vaan itselle pitää antaa aikaa kehittyä. Järvimäki muistuttaakin, että vain mukavalta tuntuva harrastus kestää pitkään. 6. Nelijalkaisen kaverin kanssa Mukavan harrastuskaverin voi saada myös omasta koirasta. Agi.fi-lehden päätoimittaja Tero Mesiranta kertoo tietävänsä satoja ihmisiä, jotka ovat vahingossa päätyneet agilityn kaltaisiin urheilullisiin koiralajeihin. - Urheiluelementti agilityssa liikuttaa myös ihmistä, Mesiranta kertoo. - Koiraharrastuksissa pääsee helpoimmin alkuun peruskoulutuksen kautta ja se säästää lannistavilta hetkiltä harrastuksen edetessä. Varokaa myös sitä, että opitte koiraurheilun lisäksi jotain myös itsestänne. Veneilyharrastuksen voi aloittaa myös venekerhon kautta. Kuva Seppo Evinsalo

6 3 2013 LPS KUULUMISIA LPS:n juniorit leirillä Eerikkilän urheiluopistolla Viikonlopun kestäneellä leirillä olivat mukana menossa tyttöjen 99/00, 01/02 -syntyneiden joukkueet sekä poikien 02, 03 ja 04 -syntyneiden poikien joukkueet. Perjantaina 8.2.2013 klo 15.00 starttasi kolme bussia täynnä LPS:n junioreita ja toimihenkilöitä Laajasalon kirkolta kohti Eerikkilän urheiluopistoa. Kaiken kaikkiaan leirille osallistui reilut sata lasta ja kolmekymmentä aikuista. Viikonlopun ohjelmassa oli luvassa tiivistä harjoittelua, tiukkoja pelejä ja joukkuehengen kohotusta. Kaikilla joukkueilla oli varattuna jalkapallohallista aikaa harjoituksia tai pelejä varten ja liikuntahalliaikaa muuhun liikunnalliseen tekemiseen. Lisäksi ohjelmassa oli kaikilla joukkueilla saunaa ja uintia. Tyttöjen 01/02 -joukkueen päätavoite leirillä oli saada murtosyötöillä rakennettujen hyökkäysten määrää nousuun. Murtautumista harjoiteltiin perjantaina harjoituksissa sekä lauantaina ja sunnuntaina harjoituspeleissä. Leirin pääteema meni valmennuksen mukaan selkeästi perille. Tärkeimpänä oppina kaikille pelaajille teroitettiin syötön ja liikkeen oikea-aikaisuutta sekä pallollisen pelaajan liikkumisen suuntaa ennen murtosyötön antamista. Perustoiminnan lisäksi joukkueella oli varattuna ohjattua joogaa ja parkouria, kertoo valmentaja Jyri Metso. Vähän vanhempien tyttöjen, 99/00 -joukkueen valmentaja Kai Pettersson oli myös tyytyväinen leirin antiin. Tytöt kokivat, että yhteishenki parani entisestään ja mikäs sen mahtavampaa kuulla! Leiri oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma, kertoo Pettersson ja jatkaa. Teemana meillä oli keskialueen puolustuspelaaminen - prässi, tuki, varmistus ja kontrollointi. Mentiin asiassa taas piirun verran eteenpäin, joten jalkapalloilullisetkin tavoitteet täyttyivät. Poikien 02 -syntyneiden joukkue veti leirin puhtaasti harjoittelun merkeissä. Noin 12 tuntia ohjattuja harjoituksia pariin päivään kertoo kaiken oleellisen. Ohjelma oli tiivis, mutta sopivan monipuolinen peleineen, treeneineen, luentoineen, unohtamatta liikuntahallin tuomia palloleikki- ja volttimonttuhetkiä. Uimahalliinkin pelurit pääsivät pikaisesti pulahtamaan ja saunomaan. Kotiin palasi varmasti väsyneitä pelaajia. Henkilökohtaisesti olen tosi tyytyväinen leirin antiin. Kaikki pelaajat olivat tulleet selvästi hyvällä asenteella leirille. Tämä näkyikin harjoituksissa ja peleissä. Asenne oli kaikilla kohdallaan., kertoo valmentaja Pertti Grönberg. Lisää aiheesta ja tietoja toiminnasta osoitteessa: www.laajasalonpalloseura.fi www.facebook.com/laajasalonpalloseura Harjoittelijana Herttoniemessä Farmasiaa voi opiskella Suomessa kolmella paikkakunnalla: Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa ruotsiksi. Ei ole siis mikään ihme, että Helsinki on monen muun yliopistoalan lisäksi farmasistiopiskelijoiden keskittymä. Farmasistilla tarkoitan farmaseutteja, jotka suorittavat 3- vuotisen alemman korkeakoulututkinnon sekä proviisoreja, jotka opiskelevat 2 vuotta pidempään. Muutin itse Herttoniemenrantaan noin vuosi sitten. Uuteen kotiseutuun olen tutustunut merenrantapolkuja lenkkeillen ja kattavaa paikallista palvelutarjontaa hyödyntäen. Tällä hetkellä tutustun Herttoniemeen Kipparlahden apteekista käsin ja käytän hyväkseni teitä kanssa-asukkaita harjoitellessani hyväksi asiakaspalvelijaksi ja antamaan kattavaa lääkeneuvontaa. Koulutuksessa minua tukee apteekin muu henkilökunta, joka reseptipuolella aina tarkistaa valintani ja auttaa tarvittaessa, jos en osaa vastata asiakkaiden kysymyksiin. Farmaseutin koulutuksessa painotetaan suuresti käytännössä oppimiseen. Kolme vuotta kestävään koulutukseen sisältyy kaksi kolmen kuukauden mittaista harjoittelujaksoa, eli harjoittelua yhteensä puoli vuotta. Tähän aikaan vuodesta lukuisat Helsingin apteekit antavat opetusta meille toista harjoittelujaksoa suorittaville. Otetaan sitä halvempaa valmistetta Käytännössä oppiminen on välttämätöntä asiakaspalvelutyössä. Yliopiston luennoilla keskitymme opiskelemaan lääkeaineiden vaikutusmekanismeja solutasolla, joten aluksi oli hämmentävää, kun asiakkaalle pitikin osata neuvoa mistä löytyvät Losec, Zovirax ja Primaspan. Lääkeneuvonnassa tuotenimen sijasta on kuitenkin kiinnitettävä huomiota valmisteen olennaisempaan nimeen, eli vaikuttavaan lääkeaineeseen. Lääkeaineen nimi kertoo farmasistille sen vaikutustavasta ja käyttötarkoituksesta. Samaa lääkeainetta löytyy monesti useasta eri valmisteesta, niin itsehoito- kuin reseptipuolellakin. Varsinkin vähemmän apteekissa asioivat saattavat mennä esimerkiksi tulehduskipulääkehyllyn edessä hämilleen laajasta valikoimasta: Burana, Ibumax, Ibuxin, Ibusal Kaikki nämä valmisteet sisältävät kuitenkin saman määrän vaikuttavaa lääkeainetta ibuprofeenia. Erona ovat lähinnä pakkauksen ulkonäkö ja hintaero, joka mahdollistuu, kun alkuperäislääkkeen patenttiajan umpeuduttua myös toiset lääketehtaat voivat myydä samaa lääkeainetta omissa valmisteissaan. Teholtaan, turvallisuudeltaan ja laadultaan nämä lääkkeet ovat samanarvoisia. Rinnakkaisvalmisteiden olemassaolo ajaa asiakkaan ja myös yhteiskunnan taloudellisia etuja. Alkuperäisvalmisteen suosiminen antaa puolestaan asiakkaalle mahdollisuuden tukea lääkkeen kehittäjäyritystä ja edistää uusien lääkkeiden saatavuutta tulevaisuudessakin. Myös reseptiasiakkaat ovat oppineet pyytämään sitä halvempaa valmistetta tietäen, että Kela korvaa tietyistä alkuperäislääkkeistä vain edullisimman rinnakkaislääkkeen hinnasta lasketun korvauksen. Sähköinen lääkemääräys Tällä hetkellä uusia tuulia apteekkialalle puhaltavat ereseptit. Siirtyminen uuteen aiheuttaa aina hämmennystä. Asiakkaita ihmetyttää paperisen muistutuksen puute lääkkeistä, eivätkä apteekin puolella tietoyhteydet toimi aina ongelmitta. Näin massiiviset koko Suomen laajuiset muutokset vaativat totuttelua, mutta muutoksen myötä omat reseptilääkkeet ovat haettavissa jokaisesta Suomen apteekista, eikä reseptiä enää voi unohtaa kotiin. Internetiä käyttävät voivat kätevästi seurata omia lääkemääräyksiään kanta.fi palvelussa verkkopankkitunnuksien avulla. Myös Laajasalon ja Herttoniemen terveysasemat siirtyivät marraskuussa kirjoittamaan ereseptejä, mikä näkyi Kipparlahden apteekissa ereseptien osuuden nousuna 3 %:sta 21 %:iin. Paula Kainulainen, Farmasian oppilas

3 2013 7 - kotitaloudet heittävät ruokaa roskiin joka vuosi yli 20 kiloa asukasta kohden HSY tarjoaa apua ruokajätteen määrän vähentämiseksi Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY haastaa pääkaupunkiseudun lapsiperheet pohtimaan, miten roskiin päätyvän ruoan määrää voisi vähentää. Samalla HSY kannustaa lisäämään biojätteen lajittelua. Suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa roskiin joka vuosi yli 20 kiloa asukasta kohden. Ruoan poisheittäminen rasittaa sekä ympäristöä että kukkaroa. Koko elintarvikeketjun ympäristövaikutukset on aiheutettu turhaan, kun ruokaa päätyy roskikseen. Nelihenkinen perhe voisi käydä vuoden aikana vaikka kahdeksan kertaa elokuvissa, kun jättäisi ostamatta roskiin päätyvät ruoat. HSY starttaa keväällä 2013 koko pääkaupunkiseudulla Ruokaa rippeistä -kampanjan. Kohderyhmänä ovat etenkin perheet, joissa on alle 9-vuotiaita lapsia. Kampanjan aikana on jaossa ruoan rippeitä hyödyntäviä reseptejä neuvoloissa, kirjastoissa ja muissa lapsiperheiden suosimissa paikoissa. Lisäksi HSY järjestää neuvontatilaisuuksia muun muassa leikkipuistoissa ja seurakuntien sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekahviloissa ja -kerhoissa. Kampanja löytyy myös Facebookista Fiksu vähentää jätettä -sivulta, jossa jaetaan vinkkejä ruoanrippeiden hyödyntämiseen ja jätteen määrän vähentämiseen. Ruokahävikin ehkäisyyn ja ruoanrippeiden hyödyntämiseen liittyvälle neuvonnalle on tarvetta. HSY kysyi vuonna 2012 kirjekyselyillä Espoon Leppävaaran lapsiperheiltä ruoan rippeisiin ja biojätteen lajitteluun liittyviä käytäntöjä ja ajatuksia. Kyselyjen mukaan noin puolet talouksista heitti päivittäin pois lautastähteitä, eli hetki sitten aivan syömäkelpoista ruokaa. Muuta kuin lautastähteeksi jäänyttä, valmista ja syömäkelpoista ruokaa heitti roskikseen 30 prosenttia vastaajista joka viikko. Jopa 82 prosenttia vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että he voisivat vähentää ruokahävikin määrää. Ruokaa rippeistä -kampanja on osa Materiaalitehokas jätehuolto -hanketta, joka saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää rahoitusta Etelä-Suomen EAKR-ohjelmasta 2011 2013. Lisätietoja: ympäristöasiantuntija Mia Tarvainen, 045 657 6127, mia. tarvainen(at)hsy.fi Linkit: Fiksu vähentää jätettä Facebookissa: www. facebook.com/fiksuvahentaajatetta ILMOITA PAIKALLISESSA Haluat varmasti alueemme asukkaiden suosivan paikallista yritystäsi. Me toivomme tietysti samaa sinulta. Yhdessä alueellamme viestien saamme perheet valitsemaan lähipalvelut. Varaa ilmoituksesi seuraavaan lehteemme jo tänään. Soita Penalle 0452610260 tai Pekalle 0505553252 tai lähetä sähköpostia myynti@letterbox.fi

8 3 2013