Kysy TKI-osaamiskeskittymistä TYÖHARJOITTELUA PROJEKTITÖITÄ OPINNÄYTETÖITÄ

Samankaltaiset tiedostot
OPISKELIJAT OSAAMISALOITTAIN, TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 1( 8)

Laaja versio sisältää valintaperusteet

HAKIJAN OPAS. Kevät 2014

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Pieni. Kotka ja Kouvola Syksy nuorten koulutus aikuiskoulutus hakuopas syksy 2012

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä.

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä Reijo Lähde 3/11/2014

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Oulun ammattikorkeakoulu LIIKETALOUDEN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä.

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Wood Academy. Tutkimuspäällikkö Petri Heino

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

AMK-tutkintoon johtava koulutus

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko

Kotka ja Kouvola syksy nuorten koulutus aikuiskoulutus

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Terveys ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Onnistumme. yhdessä!

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Löydämme tiet huomiseen


Satakunnan vanhusneuvosto

JOUSTAVUUS JA OPINTOPOLUT

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ

Tradenomit työmarkkinoilla

Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen

Kimmo Mäki ja Hannu Kotila

KOULUTUSTA, TUTKIMUSTA JA KEHITTÄMISTÄ

SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

Ylempi korkeakoulututkinto projektijohtamisesta! Osmo Eerola, yliopettaja Koulutusvastaava, ins. (YAMK) koulutukset

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

KÄYTTÖOHJE. Eteen- ja taaksepäin tässä esityksessä pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä.

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen

Koulutuskeskus Salpaus Päivi Kuosmanen

TIKLI Tietojärjestelmien monialaisen oppimisympäristön kehittäminen ja pilotointi. Päivi Ovaska Projektipäällikkö, yliopettaja, TkT

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Suun terveydenhuollon koulutusohjelma: Suuhygienisti

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Järjestöt oppimisympäristönä Lapin AMKissa

Work & Study työn opinnollistaminen Haaga-Heliassa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

JOUSTAVASTI TYÖSSÄ JA KORKEAKOULUSSA Moduulioppimisen mahdollisuudet ja haasteet

Soja Ukkola 1

BornToBusiness Businessajattelua tekniikkaan

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Terveydenhoitaja

Eksistentiaalisten kysymysten äärellä Polamkin palvelukonsepti

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS

Diplomi-insinööriksi Porissa. Let science be your playground

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA

Löydämme tiet huomiseen

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Ensihoidon koulutusohjelma: Ensihoitaja

Suoritettava tutkinto

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

Suoritettava tutkinto

Myyntityön koulutusohjelma Oppimisen win-win-win! Pirjo Pitkäpaasi lehtori, dipl.ins

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

Kyamk kestävän energian tuotannon ja käytön edistäjänä

LIITE 1. Väittämäkohtaiset tarkastelut koulutusohjelmittain

Toinen auditointikierros ja katse kohti kolmatta

Onko sinulla hyvinvointialan yritys tai oletko suunnittelemas sa yrityksen perustamista? Kiinnostaako liiketoiminnan vastuul li suus?

OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu. Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat. Raportti 14.6.

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Tekniikan, metsän ja liiketalouden toimipiste Neuvottelutila 2001B, 2. kerros käytävän päässä Pääskysentie 1, Kotka

Filling Skills Gaps in Blue Industry by Radical Competence Boost in Engineering VET

Hyvinvointimatkailun liiketoiminta. Turun AMK:n uusi osaamispolku liiketalouden tradenomiopiskelijoille

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Mitä arvioitiin?

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö

Hämeen. ammattikorkeakoulu HAMK

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

Terveysalan ammattikorkeakouluverkoston yhteistyöpäivä

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

AMMATILLISEN OPETTAJAKORKEAKOULUN AMMATILLINEN OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS. OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU :: alanopettajaksi.fi

Transkriptio:

Kysy TKI-osaamiskeskittymistä TYÖHARJOITTELUA PROJEKTITÖITÄ OPINNÄYTETÖITÄ 1

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa voit opiskella AMK-tutkinnon tai ylemmän AMK-tutkinnon käytännönläheisesti, verkottumalla aktiivisesti työnantajien kanssa jo opintojen aikana. Voit luoda tärkeitä kontakteja ja saada samalla opintopisteitä työharjoittelussa yrityksille ja yhteisöille tehtävissä projektitöissä seminaari- ja opinnäytetöiden kautta. Työelämä tutuksi jo opintojen aikana KyAMK:ssa opiskelijan yhteydet työelämään on kanavoitu tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) osaamiskeskittymiin. Osaamiskeskittymät toimivat avoimina oppimisympäristöinä, ja niiden toimintaan kuluu TKI-työ, maksullinen palvelutoiminta sekä opetuslaboratoriot. TKI-osaamiskeskittymät kokoavat KyAMK:n henkilökunnan ja opiskelijat sekä yhteistyökumppanit yhteen. Yhteistyökumppanit ovat suomalaisia tai ulkomaisia yrityksiä, yhteisöjä, oppilaitoksia, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia. Koulutuksen, TKI-toiminnan ja työelämän tiivis yhteistyö kasvattaa opiskelijoiden asiantuntijuutta, lisää innovatiivisuutta, tukee maakunnan kehittymistä ja mahdollistaa uuden yritystoiminnan syntymisen. Jokaisella toimialalla on oma TKI-osaamiskeskittymänsä: KymiDesign & Business kansainvälinen liiketoiminta ja kulttuuri KymiCare sosiaali- ja terveysala KymiTechnology tekniikka ja liikenne Tietoa työharjoittelusta Kaikkiin ammattikorkeakoulututkintoihin kuuluu käytännön ohjattu harjoittelu, jonka tarkoituksena on antaa opiskelijalle mahdollisuus soveltaa teoriassa oppimiaan tietoja käytäntöön. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelu toimii linkkinä työnantajien ja opiskelijoiden välillä. Ura- ja rekrytointipalvelut tukevat opiskelijoita omassa urasuunnittelussa ja työnhaussa tarjoamalla henkilökohtaista urasuunnittelu- ja työnhakuohjausta. Käytössä on myös ammattikorkeakoulujen yhteinen työnvälitys- ja tietopalvelu Jobstep.net Työnantajille yhteydenotto KyAMK:n ura- ja rekrytointipalveluun on kanava koko korkeakouluun. Palvelu hoitaa toimeksiannot oikealle osastolle ja oikeille ihmisille, sosionomeista merikapteeneihin. Lisätietoa ura- ja rekrytointipalveluista saat osoitteesta: http://www.kyamk.fi/rekry. Ota yhteyttä TKI-osaamiskeskittymät tarjoavat työharjoittelumahdollisuuksia, aiheita opinnäyte- ja seminaaritöille sekä mahdollisuuksia tehdä työtä erilaisissa projekteissa. Hanketyön tekemistä, työharjoittelua sekä seminaari- ja opinnäytetöiden tekemistä ohjaavat tutut opettajat omalta koulutusalaltasi. Ura- ja rekrytointipalvelut toimivat työelämän ja ammattikorkeakoulun rajapinnassa tarjoten palveluja sekä opiskelijoille että työnantajille. Palvelut tekevät ammattikorkeakouluopiskelijoiden ja sieltä valmistuvien osaamista tunnetuksi. Luodaksesi yhteyksiä työelämään, tutustu esitteeseen ja ota rohkeasti yhteyttä omaan osaamiskeskittymääsi sekä KyAMK:n ura- ja rekrytointipalveluihin. Löydät kiinnostavia töitä, työnantajia ja osaavia tekijöitä! 2

3

4

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on useita laatutunnustuksia saanut korkeakoulu, jonka tavoitteena on ylläpitää laadun korkeaa tasoa. Laadun arvioinnissa korostetaan opiskelijoiden näkökulmaa. KyAMK:n visiona on yhdessä onnistuminen. Se tarkoittaa onnistumista koko korkeakouluyhteisössä, johon kuuluvat opiskelijat, henkilökunta, ylläpitäjä sekä yhteistyökumppanit. KyAMK:ssa opiskelet laadukkaasti KyAMK on vuodesta 1996 lähtien osallistunut useisiin Korkeakoulujen arviointineuvoston tekemiin arviointeihin, joissa on mukana ulkopuolisia arvioitsijoita. Neuvosto on valinnut ammattikorkeakoulujen koulutuksen laatuyksikön opetusministeriön toimeksiannosta viisi kertaa. KyAMK on palkittu tässä arvioinnissa kolmesti: vuonna 2000 energiatekniikan koulutusohjelma, vuonna 2005 Meduusa-akatemia ja vuonna 2009 Oppimisen ja osaamisen ekosysteemi LCCE. LCCE on uusi tapa oppia KyAMK:n uusin laatupalkinnon saanut oppimisympäristö, oppimisen ja osaamisen tuottamisen ekosysteemi LCCE (Learning and Competence Creating Ecosystem), on menetelmä, joka tuottaa uusia erilaisia tapoja oppia. Systeemi on kehitetty ja pilotoitu KyAMK:n kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimialalla. Tulevaisuudessa malli otetaan käyttöön kaikilla KyAMK:n toimialoilla. LCCE on nimitys monimuotoiselle työskentelylle, jossa opiskelijat toimivat aidoissa työelämän tilanteissa yhteistyössä yritysten kanssa. Opiskelijat suorittavat yhdessä yrityksen kanssa suunniteltuja oppimistehtäviä tai keskittyvät ongelmaratkaisuun. Toiminnan ytimenä ovat opetussuunnitelman moduulien oppimis- ja innovaatioympäristöt, joihin TKI-osaamiskeskittymät välittävät yritysten aitoja kehittämishankkeita. Hankkeet toteutetaan osana opetusta, jossa opiskelijat ja heidän oppimisensa ovat keskiössä. Juuri oppiminen ja taito oppia ovat niitä keskeisiä avuja, joita korkeakoulut opiskelijoilleen tarjoavat. Lue lisää KyAMK:n laatutyöstä: www.kyamk.fi/laatu www.kyamk.fi/lcce 5

KymiDesign & Business osaamiskeskittymän koulutusohjelmiin lukeutuvat Design, International Business, International Business Management, johdon assistenttityö ja kielet, kansainvälinen kauppa, liiketalous, muotoilu, restaurointi ja viestintä. KANSAINVÄLINEN LIIKETOIMINTA JA KULTTUURI KymiDesign&Business KymiDesign & Business on olennainen osa Kouvolan Kasarminmäelle rakentuvaa, syksyllä 2009 laatupalkittua oppimisen ja osaamisen ekosysteemiä (LCCE ). Yksikkö on tiivis ja erottamaton osa KyAMK:n kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimialan toimintaa. Toimiala rakentaa oppimisen ekosysteemiä aktiivisesti synnyttämällä ja kehittämällä uusia yhteyksiä korkeakoulutuksen ja yritysmaailman välille. KymiDesign & Business -yksikön välittämissä yritysten kehittämishankkeissa voit myös suorittaa työharjoittelusi ja tehdä opinnäytetyösi. Kehittämishankkeiden toteuttamista opetuksessa, työharjoittelua ja opinnäytetyön tekemistä ohjaavat toimialan opettajat. KymiDesign & Business -yksikön vahvuudet ovat korkeakoulutuksen ja elinkeinoelämän toimintojen saumaton toisiinsa niveltäminen, toimintojen ja prosessien hyvä tuntemus sekä toiminnan innovatiivisuus. Valitse omasi: KymiDesign & Busineksen muotoilu- ja viestintäpalvelut tuottavat konkreettisia, monipuolisia ja helposti lähestyttäviä palveluita yrityksille. KymiDesign & Busineksen liike-elämän palveluilla tuetaan yritysten jokapäiväistä toimintaa ja edistetään muun muassa tutkimus ja kehitystoiminnassa syntyneiden ideoiden kaupallistamista. LCCE-yrittäjyysprosessissa on mahdollisuus oman yritysidean kehittämiseen ja yritystoiminnan käynnistämisen suunnitteluun. Oppimisen ja osaamisen tuottamisen ekosysteemissä voi osallistua KymiDesign & Business -yksikössä toteutettaviin soveltaviin tutkimushankkeisiin. Lisätietoa opiskelijoiden työstä KymiDesign & Busineksessa intrassa: www.kyamk.fi/kymidesign&business 6

OPISKELIJAT KERTOVAT Katri Jaakkola opiskelee Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa liiketalouden koulutusohjelmassa markkinointia. Hän aloitti opinnot KyAMK:ssa syksyllä 2006 muotoilun koulutusohjelmassa, mutta siirtyi syksyllä 2008 liiketalouteen. Tavoitteena on suorittaa sekä tradenomin että muotoilijan ammattikorkeakoulututkinnot. Katri tutustui projektityöskentelyyn opiskelija-projektipäällikkönä projektissa, jossa tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa Kouvolan ja Haminan yhteismessuosasto Matka2010-matkailumessuille. Projekti toteutettiin eri osaamisalojen yhteistyönä, jossa muotoilu vastasi osaston suunnittelusta, toteutuksesta ja rakentamisesta, viestintä teki osaston multimediat sekä valosuunnittelun. - Minä vastasin projektin hallinnallisesta puolesta, kuten projektin organisoinnista, aikataulutuksesta, työnjaosta ja seurannasta. Myös projektiorganisaation sisäinen tiedotus sekä budjetin laadinta, hallinta ja seuranta olivat tärkeä osa työtäni. Tiedon hankkeesta Katri sai kysymällä Heta Viléniltä projektia Proseminaari ja projektit -opintojakson suorittamiseksi. Katri kehuu projektityöskentelyn käytännönläheisyyttä ja toteaa menetelmän parantavan erityisesti ongelmaratkaisukykyä. - Opit jäävät mieleen paljon paremmin, kun niitä pääsee toteuttamaan käytännössä teoriaopintojen yhteydessä jo opiskeluaikana. Projektit vaativat omatoimisuutta, hyvää motivaatiota ja joskus suuriakin panos- tuksia muun opiskelun ohessa, mutta niistä saatava kokemus on arvokasta. Hyvät projektit toimivat työnhaussa lähes yhtä hyvinä meriitteinä kuin työkokemuskin. 7

KymiCaressa voit suorittaa osan opinnoistasi, jos olet ensihoidon, hoitotyön, naprapatian, sosiaalialan, terveydenhoitotyön, terveyden edistämisen tai vanhustyön opiskelija. KymiCaressa luodaan aitoja asiakaskontakteja. SOSIAALI- JA TERVEYSALA KymiCare oppimisympäristönä asiakasyhteistyö KymiCaressa tehtävät sosiaali- ja terveysalan projektit sekä opinnäytetyöt toteutetaan pääosin hankkeistettuna. Se tarkoittaa, että suoritat tehtävääsi joko erityisellä rahoituksella toimivissa projekteissa tai kehittämisyhteistyössä työelämän kanssa. Opinnäytetyöt ovat yleensä osa laajempaa työelämän kehittämishanketta. Tällaisia ovat esimerkiksi paikalliset ja alueelliset vanhusten hoitotyötä tai potilaiden lääkehoitoa kehittävät toimet, joihin opiskelijoiden opinnäytetyöt tuovat tutkimuksen näkökulman. Sosiaalialan osaajaksi työelämäyhteistyössä Sosiaalialalla opiskelu yhdistyy lisääntyvästi työelämän toimintoihin ja hankkeisiin. Sosionomin (AMK) ydinosaamista ovat asiakastyö, kehittämistaidot ja yhteiskunnallinen analyysitaito sekä vaikuttaminen, jotka kaikki vahvistuvat moninaisten projektitöiden myötä. KymiCaren kautta teet sosiaalialan opiskelijana työtä kunnille, yrityksille ja kolmannelle sektorille. Kartoitukset, haastattelut, strategioiden päivitykset, aineistojen analysoinnit sekä uusien toimintojen ja asiakasryhmien käynnistämiset ovat esimerkkejä tehtävistä, joihin oppimisesi yhdistetään osana toimialan päivittäisiä käytäntöjä ja projekteja. Terveysalalle vankoin tietotaidoin Terveysalan opiskelijana harjoittelet terveyden edistämisen liittyvien palvelujen tuottamista. Perehdyt esimerkiksi peruskoululaisten terveyden vaalimiseen kouluympäristöissä, pidät terveysaiheisia ohjaus- ja opetustilanteita potilasryhmille ja muille yhteisöille sekä tuet kotona asuvien vanhusten toimintakykyä liikunnan keinoin. Osana työterveyshuollon opintojasi laadit yrittäjien työpaikkaselvityksiä. TKI-hankkeissa voit osallistua esimerkiksi uusien hoitotyössä tarvittavien tuotteiden kehittelyyn. Terveysalalla harjoittelun osuus opinnoista on 75 85 opintopistettä. KymiCaren kautta osan harjoittelusta voi suorittaa esimerkiksi ikääntyneiden psykososiaalisen tuen kerhojen vetäjänä tai toteuttamalla lasten ja nuorten terveydentilan seurantaa yhteistyössä urheiluseurojen kanssa. Voit myös tarjota apuasi potilasja muille vapaaehtoisjärjestöille. Hoitotyötä tekevät mentorit tukevat sinua opintojesi alussa. Tähtäimessä yrittäjyys hyvinvointialalla? Hyvinvointialan yrittäjyysklinikka kehittää alueellista hyvinvointiyrittäjyyttä tuottamalla yrityskoulusta ja asiantuntijapalveluita sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille ja yrittäjiksi aikoville. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä toisen asteen sosiaalija terveysalan oppilaitosten, avoimen ammattikorkeakoulun ja alueen yrityskeskusten kanssa. Yrittäjyysklinikka vastaa toimintaympäristön haasteisiin järjestämällä toimialalle räätälöityä liiketoimintaosaamisen valmennusta sekä tarjoamalla asiantuntija- ja koulutuspalveluita kasvuhakuisille yrityksille. Klinikka tiedottaa myös alan ajankohtaisasioista ylläpitämällä palveluportaali pidahuolta.comia sekä julkaisemalla PH - Hyvinvointia Kymenlaaksoon -lehteä. 8

OPISKELIJAT KERTOVAT Terveysalan KopTeri hanke: KopTeri on KyAMK:n hanke, jossa jalostetaan puukuitupohjaisia älytuotteita terveyden- ja sairaanhoidon käyttöön. Sairaanhoitajaksi (AMK) opiskeleva Terhi Rokkanen osallistui projektiin halusta yhdistää opinnot todelliseen työmaailmaan. Hankkeessa voi Terhin mukaan syventyä sellaisiin ammatillisiin osa-alueisiin, joihin opinnoissa ei muuten syvennyttäisi. Projekti toteutetaan yhteistyössä muotoilun sekä liiketalouden taloushallinnon ja markkinoinnin opiskelijoiden kanssa. Terveydenhoitoalan opiskelijat tuovat projektiin hoitoalan näkemyksiä erilaisin selvityksin ja kyselyin esimerkiksi sairaalajätteen kulkureittiin liittyen. He myös rekrytoivat sairaalaosastoja yhteistyökumppaneiksi, keräävät kehitysideoita ja kartoittavat, mikä alan työntekijöiden mielestä toimii, mikä ei sekä. Terhi mielii valmistumisen jälkeen yrittäjäksi, ja pyrkii jatkamaan KopTeri-projektia yrittäjyyttä kehittävässä hankeryhmässä, LCCEyrittäjyysprosessissa. Prosessissa KopTerin tuotteista tehdään liiketoimintaa. Projektityötä hän suosittelee kaikille, jotka kaipaavat lisää motivaatiota opiskeluun, haluavat verkostoitua, löytää uusia kiinnostuksen kohteita omalta ammattialaltaan ja avartaa näkökulmiaan. Sosiaalialan Kaasu-hanke Yhteistyössä Parik-säätiön kanssa toteutetussa Kaasu-hankkeessa kehitettiin uusia toimintatapoja välityömarkkinoiden vaikuttavuuden parantamiseksi ja asiakkaiden aktiiviseksi työllistämiseksi avoimille työmarkkinoille. Hankkeen tarkoituksena oli soveltaa kuntouttavaa työotetta yhdessä tekemällä ja asiakkaita osallistamalla. KyAMK:n opiskelijat Ritva Laine, Anu Seppälä, Kirsi Nielikäinen ja Kati Klemettilä osallistuivat hankkeeseen tavoitteenaan projektityöskentelyn oppiminen sekä suunnittelu- ja ryhmätaitojen kehittäminen. Hankkeen myötä he suorittivat sosionomin (AMK) perusosaamiseen liittyviä tehtäviä tukemalla ja ohjaamalla tavoitteellisesti asiakkaita heidän arjessaan. Opiskelijat oppivat ymmärtämään erilaisten asiakkaiden tarpeita sekä voimavaroja, ja kokivat onnistumisen iloa yhdessä asiakkaiden kanssa päivittäin. Arvionsa mukaan opiskelijat saavuttivat hankkeen tavoitteet erinomaisesti, ja saivat hyötyä ja kokemuksia tulevaisuutta varten. 9 Intrassa on lisätietoa opiskelijoiden työstä KymiCaressa: www.kyamk.fi/kymicare

KymiTechnology on energiatekniikan, liiketoiminnan logistiikan, logistiikan, merenkulun (merikapteeni ja merenkulkualan insinööri), puutekniikan, rakennustekniikan, teknologiaosaamisen johtamisen, tietotekniikan tai veneteknologian opiskelijan väylä yritysten toimeksiantoihin ja TKI-projekteihin. TEKNIIKKA JA LIIKENNE KymiTechnology KymiTechnology tarjoaa Kymenlaakson yrityksille ja yhteisöille monenlaisia kehittämispalveluita. Opiskelijat ovat keskeisessä roolissa palveluiden tuottamisessa, ja saavat yritysprojektista sekä TKI-hankkeista opintopisteitä. KymiTechnology toteuttaa opintojaksojen yhteydessä mm. suunnittelu- ja mallinnuspalveluita mittaus- ja analysointipalveluita tutkimus- ja kehittämistoimenpiteitä. Tarjolla useita oppimisympäristöjä KymiTechnologyn kautta pääset mukaan TKI-projekteihin tai LCCE-yrityshankkeisiin. Tarjolla on mielenkiintoisia ja haastavia tehtäviä projektien parissa. Opiskelijoiden opinnäytteet ja työharjoittelu ovat vahvasti yrityslähtöisiä. Kehittämishankkeiden toteuttamista opetuksessa, työharjoittelua sekä opinnäytetyön tekemistä ohjaavat toimialan opettajat. Lisätietoa opiskelijoiden työstä KymiTechnologyssa intrassa: www.kyamk.fi/kymitechnology Aktiivisia opetuslaboratoriota: Energiatekniikan laboratoriossa opiskelijat simuloivat oikeiden voimalaitosten toimintaa. Insinööritoimisto KyAMK tarjoaa opiskelijoille lähinnä rakennus- ja konetekniikkaan liittyviä suunnittelu-, mittaus-, dokumentointi- ja testausprojekteja. Ohjelmistoakatemiassa opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat oikeita ohjelmistotuotteita yrityksille. SimuNet-tietoverkkolaboratoriossa opiskelija testaa tietoverkkojen toimintaa oikeiden yritystarpeiden pohjalta. Venealan koulutusohjelman KymiComposites tarjoaa komposiittimateriaalien osaamispalvelua, jossa opiskelijat ja henkilökunta toteuttavat yrityksille esim. prototyyppien suunnittelua ja valmistusta. Puutekniikan laboratoriossa tehdään konkreettista uusien puutuotteiden kehittämistyötä nykyaikaisilla laitteilla. Logistiikan virtuaalitehtaassa opiskelija tutustuu yritysten käyttämiin ohjelmistoihin, kuten toiminnanohjauksen, tuotannonsuunnittelun ja sähköisen liiketoiminnan sovelluksiin. KMC-simulaattoriympäristössä perehdytään merenkulun haastavampien toimintojen oppimiseen. 10

Kari Stenman Opiskelin liiketaloutta Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Business-akatemiassa Kotkassa. Opintojen aikana osallistuin kahteen KymiTechnologyn tutkimus- ja kehitysprojektiin. Ensimmäisellä kertaa olin mukana EUrahoitteisessa I-COIN-projektissa vuonna 2007. Projektin tarkoituksena oli kehittää kansalaisille suunnattuja sähköisiä palveluita julkishallinnon tueksi. Teimme esiselvityksen Kymenlaakson sairaanhoitopiirin laboratoriopalveluiden sähköisen ajanvarausjärjestelmän kehittämistä varten, sekä suunnittelimme Kotkan kaupungille palvelualustaa kuntalaisille suunnattujen sähköisten palvelujen toteuttamiseksi. LOG-IT-projektissa työskentelin projektisuunnittelijana. Hankkeessa kartoitettiin suomalaisten ja venäläisten logistiikka- ja ict-alojen yritysten yhteistyömahdollisuuksia Kaakkois-Suomen ja Pietarin alueilla. Tutkimusmenetelmänä käytettiin paljon yrityshaastatteluja, joten projekti oli erinomainen tilaisuus luoda kontakteja työelämään. Projektityöskentely oli erittäin mielenkiintoista ja antoisaa. Sain paljon uutta käytännön tietoa ja näkökulmia. OPISKELIJAT KERTOVAT Minna Kekäle Tuotantotalouden insinööriopintojeni suuntautumisvaihtoehtoni on kansainvälinen logistiikka ja valmistun insinööriksi keväällä 2010. Suoritin osan opintoihini kuuluvasta työharjoittelusta KymiTechnologyn palveluksessa, Mobiilisatama- ja Ello-hankkeiden parissa. Työskentelin myös KymiTechnologyn kehittämistehtävissä. Harjoittelussa opin paljon käytännön tietoa logistiikka-alasta. Projektityöskentely on alalla yleinen työmuoto, joten käytännön harjoitus jo opiskeluaikana on erittäin hyödyllistä. KymiTechnologyn kautta voi myös luoda verkostoja alan yrityksiin. Itse löysin tätä kautta opinnäytetyöpaikan. 11

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu PL 9 48401 KOTKA p. 044 702 8888 YHTEYSTIEDOT KymiCare Osaamisalapäällikkö Päivi Mäenpää, terveysala P. 044 702 8707, paivi.maenpaa@kyamk.fi Osaamisalapäällikkö Auli Jungner, sosiaaliala P. 044 702 8953, auli.jungner@kyamk.fi Projektipäällikkö Anne Kainlauri Hyvinvointialan yrittäjyysklinikka/kyamk P. 044 702 8742, anne.kainlauri@kyamk.fi KymiDesign & Business Yritysten kehittämishankkeet Heta Vilén Kasarminmäen kampus, Päärakennus, huone 217 P. 044 702 8973, heta.vilen@kyamk.fi LCCE-yrittäjyysprosessi ja yrittäjyysopinnot Pasi Jaskari Kasarminmäen kampus, Päärakennus, 3. krs. P. 044 702 8966, pasi.jaskari@kyamk.fi KymiTechnology Koordinoiva tutkimusjohtaja Juhani Talvela P. 044 702 8227, juhani.talvela@kyamk.fi Kehitysinsinööri Arja Sinkko P. 044 702 8219, arja.sinkko@kyamk.fi www.kyamk.fi/tki KyAMK viestintäpalvelut 01.2011th 2. painos 12