TEKIJÄN PUHEENVUORO 1/2012: HELLCITY PUNKS



Samankaltaiset tiedostot
Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, Helsinki

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

KEIKALLA. Mauri Rautiainen - soitosta elämälle merkitys.

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Islannin Matkaraportti

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

o l l a käydä Samir kertoo:

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

MIKSI MEIDÄN PITÄISI NÄKYÄ? Teemu Haapala IT, piiri

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Työssäoppimassa Tanskassa

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Juha Koikkalainen

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Ammatti: Pelisuunnittelija

Vastaväitteiden purku materiaali

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

01. MÄÄRITTELE UNELMASI

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Joukkoistamalla lukijasuhdetta lujittamaan. Päätoimittaja Ville Kormilainen, Suosikki. Aloitetaan ongelmista

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT

Musiikilla on merkitystä! Teoston taustamusiikkitutkimus 2012

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Käyttöohje Nokia Musiikki

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

KUTSUMUS TAUSTATIETOA KUTSUMUKSESTA

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

Auditointiajot, Vaasa

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Miten tukea lasta vanhempien erossa

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Päätöksenteon mallit

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Dialogin missiona on parempi työelämä

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

Käyttöohje Nokia Musiikki

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

Transkriptio:

TEKIJÄN PUHEENVUORO 1/2012: HELLCITY PUNKS Vasemmalta oikealle: Heikki / basso, Otto / kitara & laulu, Janze / laulu, Hooligan / kitara, Dennis / rummut & laulu Hellcity Punks on helsinkiläinen rockbändi, jonka monipuolisessa musiikissa yhdistyy niin hard rock ja metalli kuin pop ja punk. Bändin ensimmäinen single Angelina Cries julkaistiin elokuussa 2011 ja se kipusi nopeasti listaykköseksi Radio Rockin latauslistalla. Tällä hetkellä bändi työstää kovalla vauhdilla kunnianhimoista teemalevyään, jossa kaikki laulut liittyvät toisiinsa ja muodostavat yhdessä tyylikkään kokonaisuuden kuvitteellisesta Hellcity -kaupungista ja sen asukkaista. Levyn on tarkoitus ilmestyä vuoden 2012 aikana. Alla luettavassa syväluotaavassa haastattelussa bändin kitaristi Otto ja rumpali Dennis kertovat avoimesti musiikistaan, suunnitelmistaan ja vastoinkäymisistään. Tekijanoikeus.fi: Kuinka kauan olette soittaneet yhdessä? Dennis: Nykyisellä kokoonpanolla ollaan soitettu vuodesta 2009, jolloin Heikki liittyi bändiin ja basisti vaihtui. Alun perin bändi perustettiin vuonna 2004; tuolloin mukana oli nykyisestä kokoonpanosta ainoastaan rumpali eli minä ja kitaristi Hessu. Tekijanoikeus.fi: Onko bändillä keulahahmoa? Dennis: No, ehkä se jossain määrin tuppaa aina laulaja olemaan. Jokaisella on kuitenkin oma paikkansa, joten en näe että Hellcity Punks olisi tehty yhden artistin bändiksi. Ihan yhtenäinen kokoonpano ollaan. Tekijanoikeus.fi: Miten valitsitte bändinne nimeksi Hellcity Punks? Dennis: Bändin nimi valittiin jo vuonna 2004. Touhussa oli tuolloin paljon garage punk - meininkiä, joten nimi kuvasi menoa hyvin. Ja Hellcity on tietysti bändin jäsenten kotikaupunki Helsinki, tai ainakin meidän versio Helsingistä. Tekijanoikeus.fi: Onko Hellcity sitten jonkinlainen kannanotto kotikaupungistanne?

Otto: Hellcity on fiktiivinen maailma, jota halusimme jalostaa tuomalla siihen tarinan ja asukkaat. Hellcityä voisi kuvata vaihtoehtoiseksi ulottuvuudeksi, sarjakuvamaiseksi ja apokalyptiseksi tulevaisuuden Helsingiksi Tekijanoikeus.fi: Olitteko positiivisesti yllättyneitä, kun sinkkunne Angelina Cries menestyi niinkin hyvin Suomen listoilla? Dennis: Todellakin! Varsinkin kun Angelina oli oma julkaisu oman yhtiön kautta eikä siinä ollut mitään sen suurempia kuvioita. Se sai hyvän vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin ja radiokanavat lähtivät innoissaan soittamaan sitä. Erityisen palkitsevalta tuntui päästä ykköseksi Radio Rockin latauslistalle. Otto: Nykyään kun levy- ja sinkkumyynti on alhaista, niin on mukavaa, että laulu pärjää jossain mistä joku sen oikeasti ostaa eikä vain niin, että porukka kuuntelee sitä ilmaispalveluista. Kuunneltiin sitä paljon myös Spotifysta ja YouTubesta, mikä sekin on tietty ihan hyvä juttu. Tekijanoikeus.fi: Miten juhlistitte sinkun menestystä? Otto: Laitoimme sen viimeiseksi settilistalla keikalla ja lähdimme Saksaan katsomaan, miten se uppoaa yleisöön. Dennis: Toivon mukaan sama jatkuu vielä enemmällä keikkailulla. Paras tapa juhlistaa sinkun menestystä on soittaa sitä! Otto: Ja kehtaa sitä itsekin kuunnella, kun se on niin kova biisi! Dennis: Oikeastaan emme olleet soittaneet yhtäkään tulevan albumin kappaleista keikoilla ennen Angelinan julkistamista. Päätimme tietoisesti jättää kaikki vanhat kappaleet hyllylle ja lähteä kokeilemaan, miten työn alla olevan teemalevyn kokonaisuus uppoaa jengiin. Ja hyvin se on näyttänyt uppoavan ainakin tähän mennessä. Tekijanoikeus.fi: Miltä tuntui tehdä keikkakiertue ulkomailla? Dennis: Kävimme Berliinissä soittamassa Popkomm -festareilla sekä Berlin Music Week - tapahtumassa, joten ei sitä ihan kiertueeksi voi vielä sanoa. Mutta hyvältä silti tuntui ja oli mukava nähdä, että Angelina Cries oli tunnettu ulkomaillakin. Tekijanoikeus.fi: Onko teillä jo kirkuvia tyttöfaneja? Otto: Voisi olla enemmän! Ja oikeastaan ihan sama ovatko fanit kirkuvia vai tyttöjä vai ovatko ne keski-ikäisiä rekkakuskeja. Kunhan diggaa meiningistä, niin se on ihan oikein. Tekijanoikeus.fi: Mainitsitte tekevänne teemalevyä. Voitteko kertoa tästä enemmän? Dennis: Teemalevy on kokonaisuus, jossa jokainen biisi kertoo oman pienen tarinansa ja on samalla osa isompaa tarinaa. Meidän tapauksessa tarinat kertovat eri hahmoista ja tilanteista Hellcity -kaupungissa. Visuaalisuudella on myös tärkeä osa levyn kokonaisuutta. Otto: Täyspitkä levy on tulossa ulos vuoden 2012 aikana, mutta muuta emme halua siitä vielä kertoa julkisesti. Vähän X-Files meininkiä Tekijanoikeus.fi: Ette siis voi antaa mitään vihjeitä levyn nimestä tms.?

Dennis: Sitä ei ole vielä edes päätetty, mutta Hellcity -tarinaahan se tulee tukemaan. Otto: Työnimestä voi ehkä sen verran paljastaa, että se liittyy tarinaan. Levy avaa ovet koko siihen maailmaan ja kaikkiin sen pieniin tarinoihin, joita voi sitten lähteä kehittämän eteenpäin seuraavissa levyissä. Eiköhän siis levyn nimikin kerro siitä meiningistä. Tekijanoikeus.fi: Toivotte siis luovanne kokonaisen maailman, jossa levy on vain pieni osa kokonaisuutta? Otto: Nimenomaan. Tarkoitus on musiikin ja kaiken siihen liittyvän kautta luoda ihmisille mielikuvia maailmasta, jossa on paljon pieniä tarinoita sekä yksi yhtenäinen jatkumo, mikä voi jatkua myös muilla levyillä. Dennis: Tuleeko tästä trilogia vai mikä? Otto: Myös keikoista tulee osa tarinankerrontaa. Kyseessä ei siis olisi vain rock-konsertti, vaan jotain paljon enemmän. Dennis: Saatetaan esimerkiksi yhdistää elokuvaa ja musiikkia livetilanteessa. Tekijanoikeus.fi: Miten kuvailisitte Hellcity -kaupunkia? Otto: Synkkä, syntinen ja sarjakuvamainen. Dennis: Paljon erilaisia hahmoja, hyvä vastaan paha taistelee jne. En halua vielä paljastaa liikaa. Jokainen saa sitten nähdä ja kuulla levyn niin kuin itse haluaa. Tekijanoikeus.fi: Angelina on kuitenkin kaupungin yksi hahmo? Dennis: Kyllä, yksi keskeinen hahmo. Tekijanoikeus.fi: Minkälainen luomisprosessinne on? Otto: Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että Janze kehittelee kaikki tekstit. Janzella on vahva näkemys tarinan kokonaisuudesta ja siitä, mitä kaikkea maailmaan sisältyy. Itse tekoprosessi vaihtelee. Yleensä Janzella, Heikillä tai mulla on ideoita, mitä työstetään ensin kolmistaan, jonka jälkeen tehdään koko bändin kanssa biisi alusta loppuun ja annetaan tuottajalle kommentoitavaksi. Tai sitten Janze on kehitellyt jotain yksin, jonka jälkeen mennään treenikselle pyörittelemään sitä ihan jammailu-pohjalta. Joku tuo riffin, joku melodian, joku sanoja jne. Dennis: Viimeksi kun Janzen kanssa puhuin, niin se sanoi lähteneensä enemmänkin sanoista hakemaan oikeaa tunnelmaa. Janze katsoo missä kohdassa tarinaa mennään ja mitä siihen halutaan tuoda. Biisien säveltämisessä täytyy muistaa aina ottaa huomioon levyn maailman kokonaisuus. Otto: Yhdessä tekemisestähän siinä on lopulta kyse. Emme tee himassa omia biisejä valmiiksi, vaan työstetään yhdessä toistemme hulluja ideoita. Aika automaattisesti se musiikki sitten syntyy. Välillä menee tietty pieleen, mutta välillä taas onnistuu - ja sitten tulee niitä hittejä. Tekijanoikeus.fi: Kuinka usein treenaatte? Dennis: Itse olen lähes joka päivä treeniksellä. Yleensä 2-3 kertaa viikossa ollaan kaikki paikalla ja hiotaan kappaleita paremmaksi.

Tekijanoikeus.fi: Onko rankkaa käyttää vapaa-aikanne levyn tekoon, kun samalla olette kuitenkin päivätöissä? Dennis: Kyllä siinä työtä ja pitkiä päiviä tulee usein, mutta ainakin saamme tehdä sitä mistä tykkäämme. On kivempi mennä aamulla väsyneenä töihin, kun on edellisenä iltana saanut aikaiseksi hyvän biisin. Tekijanoikeus.fi: Minkälaisia vaikeuksia aloitteleva suomalaisbändi joutuu nykyaikana kohtaamaan? Otto: Ensimmäisenä tulee tietenkin vastaan se kylmä tosiasia, ettei kukaan halua nykypäivänä ostaa mitään, joten se on erittäin hankalaa myöskään saada myytyä sitä omaa juttua eteenpäin. Levy-yhtiöitä kiinnostaa tuottaa sellaista mikä myy eli tässä tapauksessa sinkkuja. Tuen saaminen kokonaisen albumin tekemiseen onkin sitten paljon vaikeampaa. Vaikeaa on kanssa keikkojen saanti, sillä ilman levyä ei myöskään saa keikkoja. Eli siinä voi nopeasti huomata olevansa jumissa, eikä pääse eteenpäin. Tekijanoikeus.fi: Ovatko Internet sekä sen tuomat mahdollisuudet tai uhkat vaikuttaneet jollain tavalla uraanne? Otto: Kaikki on toisaalta paljon vaikeampaa, sillä musiikkia on helppo saada netistä ilmaiseksi ja sen seurauksena on aina iso riski sijoittaa hirveitä rahoja levyn tekoon. Toisaalta keikkailu on sitten sosiaalisen median myötä helpottunut, kun on helpompi luoda kontakteja ja viedä hommaa ulkomaille asti. Ja Facebookin kautta saadaan musiikki kuultaville ympäri maailmaa. Netti on siis kaksiteräinen miekka. Dennis: Vaikka sitä tietääkin fyysisen myynnin olevan pientä, niin levy on tehtävä ja sitä on jaeltava ympäriinsä, jotta jengi saa kuulla biisit ja osaa sitten keikoilla olla menossa mukana. Joko porukka on kuunnellut ne ilmaiseksi tai ladannut jostain tai sitten ostanut sen. Kyllä fanit, jotka tykkäävät musasta, ostavat sen myös - ainakin toivon niin! Tekijanoikeus.fi: Tuntuuko teistä, että olette joutuneet kaupallisuuden vuoksi tekemään kompromisseja alkuperäisestä visiostanne? Dennis: En nyt ihan niin sanoisi. Kompromissien sijaan kyse on enemmänkin asioiden eteenpäin kehittämisestä, jotta erottuisi massasta ettei olisi taas se yks rokkibändi, vaan että siinä olisi jotain muutakin. Otto: Olemme saaneet työkaluja löytää itsestämme sellaisia juttuja, mitkä toki saattavat olla kaupallisempia, mutta toisaalta me tykätään niistä itsekin paljon enemmän ja myös yleisö tykkää uudesta materiaalista paljon enemmän kuin vanhasta! Saimme onneksemme tuottajan, joka onnistui kaivamaan meistä ulos sen miltä me oikeasti haluamme kuulostaa. Tekijanoikeus.fi: Onko teillä lempibändejä tai esikuvia, jotka ovat mahdollisesti inspiroineet omaa musiikkianne? Otto: Lempibändejä on ihan laidasta laitaan koko bändillä. Kaikilla on hyvinkin erilaiset esikuvat, mikä on omalta osaltaan muokannut bändin soundista sellaisen mitä se on. Janza kuuntelee aika paljon disko- ja rap-musaa, Hessu kuuntelee enemmän kasarirokkia, Dennis vähän vanhempaa settiä ja itselläni on enemmänkin 2000-luvun meininki. Basisti Heikki kuuntelee ihan #% #:n outoa musiikkia! Dennis: Löytyy tietty niitä yhteisiäkin esikuvia; Ozzy Osbourne ja Kiss varmasti uppoaa kaikkiin. En lähtisi kuitenkaan sanomaan, että olisimme sitä tietoisesti hakeneet tai että haluaisimme olla juuri samanlaisia.

Tekijanoikeus.fi: Onko musiikkinne luokiteltavissa tiettyyn genreen vai haluatteko välttää luokittelua? Otto: Mielestäni meillä on aika omaleimaista musaa. Se on sekoitus poppia ja rockia ja vähän metallia siellä joukossa, aikalainen sekoitus kaikkea. Dennis: Siitä on muokkaantunut aika hyvä paketti ja oma soundi on löydetty. Toki sieltä löytyy elementtejä niistä, joita äsken mainittiin, mutta kyllä se kokonaisuus alkaa olla oma maailmansa. Otto: Saattaa tulla diskoa tai ihan mitä vain, riippuu päivästä Tekijanoikeus.fi: Oletan, että haluatte yhdistää rock bändin sinfoniaorkesteriin. Kaikkihan sen tekee jossain vaiheessa. Dennis: Se on vasta sitten viidennen tai kuudennen levyn jälkeen, sitten kun olemme 50- tai 60-vuotiaita. Olisiko se hyvä hetki? Otto: Jos itse saisin päättää, niin ottaisin sinfoniaorkesterin heti käyttöön! Kun tehdään demoja meidän biiseistä ja soittelen syniä, niin tulee sellainen fiilis, että pitäisi olla vähintään 20 raitaa tekemässä mattoja. Eli kyllä se sinfoniaorkesteri voisi olla ihan hyvä idea tähän väliin. Tekijanoikeus.fi: Missä näette Hellcity Punksin olevan kymmenen vuoden päästä? Dennis: Toivon mukaan kiertueella ja mieluiten ulkomailla. Kyllä silloin pitäisi olla ainakin viides levy jo ulkona. Otto: Riippuu vähän siitä kauan meillä menee tehdä levyjä. Jos kaikki menee hyvin niin meidän kolmannen levyn tekoprosessi saattaa kestää kymmenen vuotta jos siinä siis on ne sinfoniaorkesterit mukana! Mutta vakavasti puhuen olisi hyvä jos tehtäisiin tätä samaa hommaa edelleen ja saisimme siitä kenties jotain rahaakin. Tekijanoikeus.fi: Loppukevennyksenä voisitte kertoa noloja mokia, mitä teille on sattunut keikalla tai äänitysstudiossa. Dennis: Rapatessa roiskuu. Studiossa onneksi asiat voi ottaa uusiksi, kun soittaa päin #%# /#:ä. Otto: Aika perusmoka on, että aloittaa soittamaan väärää kappaletta, kun kaikki muut aloittaa oikean. Dennis: Peruskaatuilu lavalla ja muu tuonkaltainen on ihan normaalia. Sentään ei ole kitaroita lentänyt yleisöön! Tekijanoikeus.fi: Suurkiitokset haastattelusta! Levynne kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja odotamme innolla sen ilmestymistä. Otto: Kiitos! Levyn teemojen ja vision kuvaileminen haastattelussa tässä ja nyt on hirveän hankalaa. Meilläkään ei kaikilla ole vielä kokonaista kuvaa tarinasta, sillä Janze on luonut maailman oman päänsä sisään.

Dennis: Olemme toki jo käyneet läpi levyn tarinan ja tiedämme mihin se on menossa, mutta kokonaisuus on helpompi ymmärtää etenkin tämän haastattelun lukijoille ymmärtää sitten kun on saanut kuulla valmiin levyn alusta loppuun. Otto: Kaikkein siisteintä on ajatella, mitä levy voi tuoda kuulijalle. Juuri sen takia haluamme julkaista levyn kokonaisena eikä lähteä mukaan nykyajan meininkiin, että pistetään vain sinkkuja ulos toisensa perään.