Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 Esitys Allianssin kevätkokoukselle 24.4.2014
Nuorten hyvinvointi rakennetaan yhdessä Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin toimintaa ohjaavan strategian 2021 visio on nuorten hyvinvointi. Nuorten hyvinvointi on Allianssin kaiken toiminnan lähtökohta. Nuorten hyvinvoinnin edistäminen on Allianssin ja sen jäsenjärjestöjen yhteinen tavoite, johon tarvitaan kaikkien työtä ja toimia. Strategian linjaukset ohjasivat Allianssin vuoden 2013 toimintaa. Strategisten rooliensa mukaisesti Allianssi toimi yhteiskunnallisena vaikuttajana, toimialan yhdistäjänä ja sitä palvellen. Vuoden 2013 painopisteet olivat nuorten työllisyys ja nuorisotakuu sekä yhteisöllisyys. Allianssi edisti kaikessa toiminnassaan sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta. Allianssin vahvisti edunvalvontatyötään ja kehitti toimintatapojaan. Vuonna 2013 Allianssi vaikutti vahvasti nuorisotakuun toteutumiseen sekä työeläke- ja kuntauudistuksiin. Allianssi kokosi työllisyys- ja työeläkekantansa ja vahvisti vaikuttamistyötään näissä teemoissa. Allianssi edisti EU:n nuoriso-ohjelman toteutumista ja vaikutti nuorisotyön rahoitukseen. Merkittäviä vaikuttamistuloksia saatiin erityisesti EU:n rahapelipolitiikassa. Allianssi kokosi tammikuussa nuorisoalan kaikkien aikojen suurimpaan ammattilaistapahtumaan NUORI2013. Noin 2600 järjestöjen, kuntien, seurakuntien, työpajojen ja oppilaitosten sekä tutkimuksen toimijaa koonnut tapahtuma vahvisti toimialan yhteisöllisyyttä. Allianssi järjesti vuoden aikana useita foorumeita ja koulutuksia, jotka kokosivat erityisesti Allianssin jäsenjärjestöjä yhteen ja kehittivät järjestöjen toimintaa ja ammatillista osaamista. Allianssi kohtasi vuoden aikana jäsenjärjestöjään niin kahdenvälisinä kohtaamisina toteutetussa jäsenjärjestökyselyssä kuin järjestöryhmäkohtaisissa Jäsenjärjestöfoorumeissakin. Jäsenjärjestöt vaikuttivat Allianssin toimintaan myös hallituksessa, jaostoissa ja teemaryhmissä sekä edunvalvonnan valmistelussa eri teemoihin liittyen. Allianssi halusi kohdata ja kuulla jäsenjärjestöjään. Vuoden aikana jäsenjärjestöt vastasivat laajasti Allianssin kutsuun. Syyskokoukseen osallistui kaikkien aikojen suurin määrä jäsenjärjestöjä ja niiden toimijoita. Vuosi 2013 oli kehittämisen vuosi. Allianssi kehitti edunvalvontatyötään ja palveluitaan. Kehittämistyötä tehtiin jäsenjärjestöjä kuullen ja heidän tarpeisiinsa vastaten. Vuoden 2013 työ antoi hyvät lähtökohdat jatkaa vaikuttamista, yhdistämistä ja palvelemista myös vuonna 2014. Olli Joensuu pääsihteeri 2
Sisällysluettelo 1. Esipuhe: Nuorten hyvinvointi rakennetaan yhdessä 2. Allianssin painopistealueet 2013: 1) nuorten työllisyys ja nuorisotakuu ja 2) yhteisöllisyys 3. Edunvalvontaa ja vaikuttamista kansallisesti ja kansainvälisesti 4. Allianssi viestii ja yhdistää 5. Allianssi palvelee ja kehittää 6. Allianssi toimijana 7. Talous Kuva: Anna Autio Kannen kuvassa RockAll-kuoro esiintymässä NUORI2013-tapahtumassa. Kuva: Anna Autio. 3
ALLIANSSIN PAINOPISTEALUEET 2013 Allianssin toiminnassa oli vuonna 2013 kaksi painopistealuetta: 1) nuorten työllisyys ja nuorisotakuu sekä 2) yhteisöllisyys. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edistäminen liittyi kaikkeen Allianssin toimintaan. Painopistealueet näkyivät Allianssin eri rooleissa ja painottuvat erityisesti edunvalvonnan, vaikuttamisen, viestinnän ja foorumeiden teemoissa. 4 Nuorten työllisyys ja nuorisotakuu Allianssi vahvisti työelämä- ja työeläkekysymyksiin liittyvää edunvalvontatyötään ja asiantuntijuuttaan luomalla yhteistyössä jäsenjärjestöjensä kanssa tavoitteet oikeudenmukaiselle työllisyys- ja työeläkepolitiikalle sekä laajentamalla yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa. Allianssin työllisyys- ja työeläkepolitiikan tavoitteet julkaistiin SuomiAreenassa 16.7. Allianssi teki syksyn aikana tavoitteita tunnetuksi mm. työmarkkinaosapuolille. Allianssi teki aktiivista vaikuttamistyötä nuorisotakuun toteutumiseen liittyen. Allianssi kokosi nuorten ja nuorisotoimialan äänen nuorisotakuun toteutukseen ja arviointiin mm. jäsenjärjestöistä koostuvalta nuorisotakuutyöryhmältä. Puheenjohtaja Hanna-Mari Manninen toimi TEM:n alaisessa nuorisotakuu-työryhmässä ja nuorisotakuun viestintäryhmässä oli Allianssin edustaja. Lisäksi Allianssi kokosi ajankohtaista tietoa nuorisotakuun vaikutuksista kuntien nuorisotyöhön Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotukset -kyselytutkimuksessa. Tutkimuksesta kävi ilmi, että nuorisotakuuta ei oltu juurikaan huomioitu kuntien resursseissa. Allianssi valmisteli helmikuussa Kataisen hallituksen kehysriiheen esityksen kolmannen sektorin roolista nuorisotakuun toteutuksessa. Hanke ei kuitenkaan edennyt kehysriihessä. Nuorisotakuun ensimmäisten tulosten tullessa toukokuun puolivälissä Allianssi vaati nuorisotakuuta elokuun budjettiriihen kärkiteemaksi. Allianssin kevätkokous vaati kannanotossaan nuorisotakuun yhdenvertaisuutta. Allianssi antoi huhtikuussa lausunnon nuorisotakuusta budjettiriihessä sekä oli kuultavana valtiovarainvaliokunnassa. Budjettiriiheen tehty esitys kolmannen sektorin nuorisotakuuhankkeesta ei toteutunut. Allianssi laati yhteistyössä Valon ja SOSTEn kanssa uuden esityksen kansalaisjärjestöjen roolista nuorisotakuun toteuttamisessa ja esitteli tämän NYT-työryhmälle joulukuussa. Allianssi toi edunvalvonnassaan esille nuorten työelämävalmiuksien ja ammatillisen osaamisen turvaamisen mm. nostamalla esiin uudenlaisten työelämälähtöisempien mallien tarpeen osana nuorisotakuuta. Allianssi edisti myös eurooppalaisen nuorisotakuun toteutumista jakamalla kokemuksia Suomen nuorisotakuusta mm. Youth Forumin organisoimassa Youth Summit for Quality Jobs -tapahtumassa sekä Youth Forumin tuottamassa Toolkit on the Youth Guarantee -julkaisussa. Allianssi toteutti keväällä viestintäkampanjan Nuorisotakuu on asenne, joka oli suunnattu erityisesti jäsenjärjestöjen alueellisille ja paikallisille toimijoille. Nuorisotakuu näkyi koko vuoden Allianssin omissa viestintäkanavissa. Nuorisotakuu oli vahvasti esillä myös NUORI2013-tapahtumassa. Allianssi sai toukokuussa myönteisen rahoituspäätöksen Onnistunut nuorisotakuu -ESRselvityshankkeelle. Hankkeessa kerätään tietoa nuorisotakuun
onnistumisesta: Miten nuorisotakuuta toteuttavat toimijat tekevät yhteistyötä ja mitä vaikutuksia tällä yhteistyöllä on nuorten näkökulmasta. Projekti järjesti hankekunnissaan, Keravalla, Lohjalla ja Loviisassa nuorisotakuun paikalliseen ja monialaiseen toteuttamiseen keskittyvät tapahtumat. Hanke jatkuu kesäkuun 2014 loppuun. Työministeri Lauri Ihalaiselle myönnettiin Nuori toimija -tunnustus. Kuva: Anna Autio Yhteisöllisyys Nuorten yhteisöllisyys on muutoksessa ja osittain ollaan palaamassa vanhan yhteisöllisyyden piirteisiin. Nuorten yhteisöllisyydessä kylä- ja kaupunginosayhteisöllisyys kasvavat ja saavat uusia muotoja. Samaan aikaan nuorten yhteisöllisyys näyttäytyy vapaina ryhminä ja pop-up-toimintana. Myös järjestötoiminta nuorten osallisuuden areenana löytää ja luo uusia muotoja ja toimintatapoja. Toinen näkökulma yhteisöllisyyteen on nuorisoalan yhteenkuuluminen. Nuorisoala kokoontui tammikuussa aiempaa laajemmin yhteen NUORI2013-tapahtumaan. Tapahtuma oli ainutlaatuinen kohtaamisen ja yhteistyön mahdollisuuksien areena, kun koolla oli sektorirajat ylittäen noin 2600 nuorisoalan toimijaa kunnista, järjestöistä, seurakunnista, nuorisoalan oppilaitoksista, työpajoilta, tutkimuksen piiristä ja valtionhallinnosta. Tapahtuman yhtenä tavoitteena oli vahvistaa kokemusta siitä, että yhdessä olemme enemmän ja voimme tehdä enemmän nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Vuonna 2013 kiinnitettiin myös huomiota Allianssin jäsenjärjestöjen keskinäiseen yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden kokemukseen. Keväällä toteutettiin Allianssin jäsenjärjestökysely kohtaamalla ja haastattelemalla jäsenjärjestöjen toimijoita ja kartoittamalla jäsenjärjestöjen palaute ja toiveet Allianssille. Kyselyyn haastateltiin 92 järjestöä eli 79 % Allianssin jäsenjärjestöistä. Jäsenjärjestöjen viestit huomioitiin jo syksyn 2013 toiminnassa sekä erityisesti vuoden 2014 suunnittelussa. Allianssi kutsui keväällä jäsenjärjestönsä koolle jäsenjärjestöryhmittäin. Seitsemään jäsenjärjestöfoorumiin osallistui yhteensä 68 toimijaa 51 eri järjestöstä. Foorumeissa kerrottiin Allianssin toiminnasta ja ajankohtaisista asioista ja kuultiin jäsenjärjestöjen toiveita ja viestejä Allianssille. Jäsenjärjestöfoorumeiden koettiin vahvistavan jäsenjärjestöryhmien yhteenkuuluvuutta ja ne toimivat hyvänä Allianssin ja jäsenjärjestöjen vuorovaikutuksen tapana. Myös Allianssi-talo toimi nuorisoalan yhteisöllisyyden mahdollistajana ja vahvistajana. Tätä roolia tuotiin entistä vahvemmin esille ja se otettiin huomioon Allianssi-talon lisärakentamista suunniteltaessa. Talon käyttö kasvoi vuoden aikana ja uudet toimijat löysivät talon kokoustilojen ja Nuorisotiedon kirjaston käyttäjiksi. Nuorisoalan ammattilaisille ja opiskelijoille tarkoitettu Allianssin hyvinvointifoorumi Avoin ja mukaan ottava yhteisöllisyys käsitteli nuorten yhteisöllisyyttä ja sen muutoksia sekä merkitystä. Hyvinvointifoorumin yhteydessä järjestettiin osallisuusohjaajien ja monikulttuurisuusverkostojen tapaaminen. Myös Allianssin muut foorumit ja koulutukset toimivat nuorisoalan yhdistäjinä ja kokoajina. Nuorisotyö-lehti käsitteli nuorisoalaa ja nuoria yhdenvertaisesti eri puolilta Suomea ja vahvisti toimialan yhteisöllisyyden ja yhteisen työn kokemusta. Vuoden aikana julkaistuissa lehdissä näkyi vahvasti eri puolilla Suomea ja eri toimintamuodoissa tehtävä työ. 5
YK-nuorisodelegaatti Tytti Matsinen piti puheen YK:n yleiskokouksen kolmannessa komiteassa. Kuva: Hannele Tulkki. EDUNVALVONTAA JA VAIKUTTAMISTA KANSALLISESTI JA KANSAINVÄLISESTI Allianssin vaikuttamistyötä kehitettiin ja vahvistettiin. Vaikuttamis- ja yhteiskuntasuhdesuunnitelmaa ja sen työkaluja päivitettiin ja kehitettiin vaikuttamistyötä entistä paremmin ohjaaviksi ja tukeviksi. Hallitus hyväksyi edunvalvontatyötä ohjaavat ja linjaavat painopisteet. Edunvalvonnan painopisteiden etenemistä seuraavat mittarit liitettiin osaksi Allianssin strategiamittareita. Näillä mittareilla ja Vaikuttamis- ja yhteiskuntasuhdesuunnitelman työkalujen avulla seurataan Allianssin edunvalvontatavoitteiden etenemistä. Kansallisen ja kansainvälisen edunvalvonnan yhteistyötä tiivistettiin. 6 Kevään aikana aloitettiin valmistautuminen tulossa oleviin vaaleihin. Allianssin hallitus hyväksyi toukokuun kokouksessaan Allianssin eurovaalitavoitteet. Allianssin vaalitavoitteita levitettiin ja niihin liittyen tavattiin muun muassa europarlamentaarikoita. Syksyn aikana valmisteltiin Nuorisovaalit EUROOPPA -hanketta, johon haettiin avustus Youth in Action -ohjelmasta. Hallitusohjelmatavoitteiden valmistelu vuoden 2015 eduskuntavaaleihin aloitettiin syksyllä järjestämällä kaksi jäsenjärjestökuulemista. Hallitus hyväksyi joulukuussa alustavasti Allianssin hallitusohjelmatavoitteet, jotka vuoden 2014 hallitus vahvisti tammikuussa. Allianssi oli mukana useissa strategiansa kannalta tärkeissä kansallisissa ryhmissä ja ohjelma-valmisteluissa. Allianssi antoi maaliskuussa lausunnon kuntarakennelakiin ja huhtikuussa kuntalain uudistuksen valmisteluun. Uudistukseen liittyen toimittiin myös esimerkiksi Lapsiasianneuvottelukunnan kuntajaoksessa. Allianssi seurasi aktiivisesti lapsi- ja nuorisopoli-tiikan kehittämisohjelman toteutumista. Allianssi lausui ja oli kuultava kevään budjettiriihessä ja vaikutti aktiivisesti vuoden 2014 valtion budjettiin. Nuorisotakuuta koskevasta vaikuttamistyöstä kerrotaan kohdassa Nuorten työllisyys ja nuorisotakuu. Allianssi osallistui keväällä oikeusministeriön koordinoiman yhdenvertaisuuslakia valmistelevan verkoston toimintaan ja antoi lausunnon yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista koskevasta esitysluonnoksesta. Allianssi vaikutti aktiivisesti rahapelipolitiikkaan Suomessa ja Euroopassa yhteistyössä Veikkauksen edunvälittäjäverkoston kanssa. Allianssin pääsihteeri Olli Joensuu toimi kevään Veikkauksen edunvälittäjäverkoston varapuheenjohtajana ja hänet valittiin syksyllä kaksivuotiskaudeksi edunvälittäjäverkoston puheenjohtajaksi. Merkittävä osa rahapelipolitiikan vaikuttamistyötä oli verkoston yhteinen EUhanke, joka vaikutti aktiivisesti eurooppalaisen rahapelipolitiikan ajankohtaisiin aiheisiin ja Suomen järjestelmän turvaamiseen. Kotimaan vaikuttamistyössä keskityt-
tiin kehysriiheen ja valtion budjettiin 2014 vaikuttamiseen. Toukokuun hallituksessa hyväksytyt ilmastolinjaukset toimivat erityisesti ilmastodelegaatin työkaluina. Allianssi liittyi tukemaan ilmastolakia osana sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. Allianssi myös lausui YK-strategian valmistelusta otsikolla Nuoret, rauha ja turvallisuus. Allianssi osallistui SuomiAreenatapahtumaan yhteistyössä opiskelijajärjestöjen kanssa. Suomi- Areena-teemana oli sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja yhteistyössä järjestetyn keskustelun otsikkona oli Huomisen leipää syödessä. Allianssi julkaisi Suomi- Areenassa työllisyys- ja työeläkepolitiikan linjauksensa. Allianssi piti yhteyttä syksyllä 2012 valittuihin kuntavaikuttajiin ja erityisesti Lasten ja nuorten valtuutettuihin. Allianssi teki kansalaistoiminnan tukemiseksi kunnissa ja järjestöjen ennaltaehkäisevän työn merkityksen lisäämiseksi yhteistyötä Kanuuna-verkoston ja Kuntaliiton kanssa. Allianssi piti esillä äänestysikärajan alentamiseen liittyvää tavoitetta ja tapasi syyskuussa kaikkien eduskuntapuolueiden puoluesihteerit tavoitteen saavuttamiseksi. Allianssin luottamushenkilöt ja työntekijät osallistuivat aktiivisesti Euroopan nuorisofoorumin (YFJ) tilaisuuksiin liittyen mm. työllisyyteen, nuorisotakuuseen, äänestysikärajan laskuun sekä nuorten oikeuksien edistämiseen. Allianssi osallistui myös aktiivisesti nuorisofoorumin edunvalvontatyöhön mm. Erasmus+-ohjelman osalta. Erasmus +-ohjelmaan liittyen Allianssi teki lausuntoja ja osallistui useaan kuulemistilaisuuteen, seminaariin ja kokoukseen ohjelman valmisteluun liittyen kotimaan ja Euroopan tasolla. Lisäksi oltiin yhteydessä europarlamentaarikoihin. Johanna Nyman valittiin Allianssin edustajaksi Euroopan nuorisofoorumin hallitukseen. Allianssi tuki hänen työtään mm. järjestämällä YFJ:n hallituksen kokouksen syyskuussa Helsingissä ja Tallinnassa yhteistyössä Viron nuorisokomitean kanssa. Allianssi osallistui aktiivisesti YFJ:n sääntöjen uudistamisprosessiin. Tavoitteena oli kehittää nuorisofoorumin toimintaa ja vaikuttavuutta eurooppalaisessa nuorisopolitiikassa. Allianssi järjesti kesäkuussa jäsenjärjestömatkan Valko-Venäjälle. Matkan aikana verkostoiduttiin valkovenäläisten nuorisoalan toimijoiden kanssa ja suunniteltiin yhteistyötä. Vuoden 2013 YK-delegaatiksi valittiin Tytti Matsinen, UNESCOdelegaatiksi Ville Majamaa ja ilmastodelegaatiksi Hannele Tulkki. YK-nuorisodelegaatti osallistui eurooppalaisten YK-delegaattien tapaamiseen Brysselissä, missä hän piti Nuoret, rauha ja turvallisuus -työpajan muille delegaateille. Syyskuussa YK-nuorisodelegaatti osallistui YK:n yleiskokoukseen ja piti Suomen virallisen puheen 3. komiteassa. Allianssi toimi aktiivisesti nuorten ja nuorisojärjestöjen roolin nostamiseksi Suomen kehityspolitiikassa mm. UM:n nuorisoverkostossa sekä osallistumalla aktiivisesti post-2015 keskusteluihin ja Suomen post-2015 työryhmän perustamiseen. Allianssi osallistui aktiivisesti Suomen ulkoasiainhallinnon YK-strategian uudistamiseen osallistuttiin aktiivisesti. Allianssi osallistui aktiivisesti yhteistyöhön pohjoismaalaisten ja balttien nuorisokomiteoiden kanssa mm. NBC-kokouksessa ja YFJ:n tapahtumissa. Allianssin edustajat toimivat aktiivisesti myös NORDBUK:ssa. Allianssin luottamushenkilöitä osallistui Itämeren kansalaisjärjestöfoorumiin, jossa edistettiin nuorten työllisyyttä ja nuorisotakuuta, sekä puhuttiin Itämeren alueen nuorisoyhteistyön tulevaisuudesta. Jäsennellyssä vuoropuhelussa vastattiin sekä Irlannin että Liettuan kyselyihin. Kyselyiden yhteydessä järjestettiin myös Eurooppalaisen nuorisokortin haltijoille suunnatut nuorisokyselyt, joihin osallistui 576 ja 618 nuorta. Allianssi osallistui kahteen komission järjestämään eurooppalaisen vuoropuhelun konferenssiin. Euroopan Parlamentti järjestää toukokuussa 2014 nuorisotapahtuman Strassbourgissa (European Youth Event, Ideas for Better Europe), jossa yhteistyökumppanina on Euroopan Nuorisofoorumi. Allianssin edustaja Johanna Nyman vastaa tapahtumasta YFJ:n puolesta. Tiedotustilaisuudessa 8.10. Johanna, Strassbourgin pormestari ja Euroopan parlamentin puhemies Martin Schultz. 7
ALLIANSSI VIESTII JA YHDISTÄÄ Viestinnällä on Allianssissa vahva strateginen rooli. Viestintä on kiinteä osa edunvalvontaa ja vaikuttamista, viestintä yhdistää ja kertoo Allianssin palveluista, toiminnoista ja tilaisuuksista. Strategiaviestintä on merkittävä osa Allianssin viestintää ja kaikessa viestinnässä tuodaan esille Allianssin strategia 2021. Allianssin viestinnän tehtävänä on välittää tietoa nuorisoalan ajankohtaisista aiheista, ilmiöistä ja Allianssin toiminnasta. Viestinnässä käytettiin monipuolisesti Allianssin omia viestinnän välineitä huomioiden sosiaalisen median. Vuoden painopisteet näkyivät viestinnässä. kousten rytmissä lähetettävä sähköinen uutiskirje JärjestöAllianssi, joka ilmestyi vuoden aikana yhdeksän kertaa. Lisäksi jäsenjärjestöihin oltiin yhteydessä suoraan mm. edunvalvonnan teemoihin liittyen. Kevään aikana toteutettiin jäsenjärjestökysely haastattelemalla järjestöjä. 8 Kuva: Anna Autio Allianssin viestintää toteutettiin suunnitelmallisesti strategian, edunvalvonta- ja yhteiskuntasuhdesuunnitelman sekä toimintojen tiedotussuunnitelmien mukaisesti. Allianssin viestintä reagoi ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin. Kevään ja kesän aikana otettiin kantaa erityisesti nuorisotakuuseen ja nuorten työllisyyteen. Nuorisotakuuseen liittyen toteutettiin Nuorisotakuu on asenne -viestintäkampanja, joka suunnattiin erityisesti jäsenjärjestöjen alue- ja paikallistoimijoille. Syksyn kannanotot liittyivät nuorisotyön rahoitukseen ja eläkekysymyksiin. Nuorisotyö on nuorten kanssa työskentelevien ammattilehti, jota ilmestyi vuoden aikana 8 numeroa, joista yksi oli kaksoisnumero. Nuorisotyö-lehden ulkoasu ja juttujen rytmi uudistuivat numerosta 5/2013. Lehden ulkoasuuudistuksen yhteydessä lehteä markkinoitiin tilaustarjouskampanjoin. Marras-joulukuussa kerättiin lehden lukijoilta palautetta ja toiveita lehden kehittämiseksi ja lehden teemojen ja aiheiden lukijalähtöisyyden varmistamiseksi. Uutiskirje AllianssiExpress ilmestyi vuoden aikana 23 kertaa sekä suomeksi että ruotsiksi, ja lähetettiin yli 2000 tilaajalle. Jäsenjärjestöviestinnän keskeinen kanava oli Allianssin hallitus- ja vuosiko- Keväällä järjestetyt jäsenjärjestöryhmittäin toteutetut jäsenjärjestöfoorumit hyödynnettiin myös Allianssin viestinnän näkökulmasta. Jäsenjärjestöjen tiedottajille järjestettiin kaksi koulutuksellista ja vertaistukea tarjoavaa tiedottajatapaamista sekä viestinnän koulutuspäivä. Syksyn aikana valmisteltiin jäsenjärjestöille tarjottavaa mediaseurantapalvelua. Kunnallisen nuorisotyön tulevaisuusodotukset -kyselytutkimus julkaistiin Nuorisotyön tulevai-suusfoorumissa 23.10. Aineisto koottiin yhdessä Kuntaliiton kanssa. Kyselytutkimuksen tietoja käytetään Allianssin vaikuttamistyössä. Internetsivut ovat Allianssille tärkeä viestinnän väline. Sivuille tuotettiin uutta, nuorisoalaa kiinnostavaa sisältöä. Allianssin internetsivut ovat myös uutiskanava. Sivuilla julkaistiin 159 nuorisoalan uutista ja 238 jäsenjärjestöjen tiedotetta. Internetsivujen rakennetta uudistettiin lokakuussa ja tietojen löydettävyyttä kehitettiin. Allianssi toimi YLE:n Nuorille. Nyt! -kampanjan asiantuntijakumppanina ideoiden kampanjan sisältöjä ja etsien sille osatuottajia. Allianssi toteutti yhdessä SOSTEn, Valon ja Kansalaisareenan kanssa loppuvuodesta vapaaehtoisten päivän viestintäkampanjan.
Kuvat: Anna Autio NUORI2013 oli aiempaa suurempi toimialan kohtaamispaikka niin osallistujilla kuin ohjelmatunneillakin mitattuna. Jyväskylään 8.-10.1.2013 kokoontui ensimmäistä kertaa samoille ammattilaispäiville lähes 2600 järjestöjen, kuntien, seurakuntien nuorisotyöntekijää, työpaja-ammattilaista, valtion virkamiestä, nuorisotutkijaa ja opiskelijaa. Näin suurella joukolla toimialalla ei ole koskaan oltu liikkeellä. NUORI2013-tapahtuman järjestivät yhdessä Allianssin kanssa Kirkkohallitus, Valtakunnallinen työpajayhdistys ja Nuorisotutkimusseura. NUORI2013 oli mittava koulutustapahtuma. Tapahtumassa oli 120 ohjelmatuntia ja ohjelmaosiota oli yhtä aikaa 9 10. NUORI2013 oli myös toimialan suurin messutapahtuma. Näytteilleasettajia oli yli 80. NUORI2013 oli kokonaisuudessaan onnistunut tapahtuma. Loppuvuodesta alettiin suunnitella seuraavaa yhteistä suurtapahtumaa. Vuoden aikana aloitettiin 15. 16.4.2014 järjestettävän Allianssiristeilyn valmistelu. Risteilyn ohjelma oli vuoden lopussa lähes valmiina. Tapahtumassa on ennätysmäärä ohjelmaa yli 80 tuntia. Tapahtuman markkinointi käynnistyi elokuussa ja eteni syksyn aikana markkinointisuunnitelman mukaisesti. Allianssi jatkoi vuonna 2012 aloitettua foorumeiden sarjaa. Allianssin foorumien tehtävänä on yhdistää nuorisotoimialan toimijoita, lisätä toimialan asiantuntemusta, rakentaa kansalaisyhteiskuntaa sekä edistää nuorten hyvinvointia. Foorumit ovat kohtaamispaikkoja, jotka edistävät nuorisoalan kuuluvuutta, osaamista ja vuorovaikutusta. Vuoden aikana järjestettiin Nuorten päättäjäfoorumi, Hyvinvointifoorumi: Avoin ja mukaan ottava yhteisöllisyys, Nuorisotyön tulevaisuusfoorumi ja Monialaisen yhteistyön foorumi sekä kevään aikana seitsemän jäsenjärjestöryhmäkohtaista jäsenjärjestöfoorumia ja syksyllä kaikille jäsenjärjestöille suunnattu foorumi. Foorumeissa oli yhteensä 500 osallistujaa. Allianssi-talo on nuorisotoimialan kohtaamispaikka. Allianssi-talo tarjoaa palveluja ja kontaktipintoja nuorisojärjestöille, luottamushenkilöille ja työntekijöille laadukkaasti, tehokkaasti ja kestävän kehityksen periaatteella. Allianssitalon ulkopuolisen käytön osuus nousi ja kokoustilojen käyttö kasvoi. 9
ALLIANSSI PALVELEE JA KEHITTÄÄ Allianssi tehtävänä on tuottaa korkealuokkaisia palveluita nuorisotoimialalle. Allianssin palvelut perustuvat toimialan tarpeisiin ja ajankohtaisiin strategian mukaisiin teemoihin. Vuoden 2013 aikana Allianssi aloitti palveluiden kehittämisprosessin, jossa huomiota kiinnitetään mm. palvelutoiminnan laatuun ja vaikuttavuuteen. 10 Palveluroolissa on etsitty uusia muotoja tuottaa nuorisotyön palveluita vaikuttavasti mm. ESRhankkeiden avulla. Nuorisoalan ammattilaisille, opiskelijoille ja aktiiveille on tarjottu tietoa Allianssin koulutuksissa sekä kirjasto-, tieto- ja verkkopalveluissa. Allianssi on tukenut nuorten parissa toimivia tahoja ja henkilöitä kehittämään omaa osaamistaan mm. yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen liittyen toteuttamalla koulutuksia, tarjoamalla osallisuus- ja yhdenvertaisuusmenetelmiä sekä ylläpitämällä Valtikka.fi ja Keks.fi -sivustoja. Allianssi järjesti vuoden aikana useita koulutuksia ja koulutukset olivat osa monia Allianssi toimintoja ja projekteja. Allianssin koulutuskalenterissa olivat muun muassa Viestinnän koulutuspäivä, Kouluttajakoulutus, Nuorisofoorumi Globsol, Dagarna för svenskspråkigt ungdomsarbete, Edunvalvonnan ja vaikuttamisen koulutuspäivä ja Hallinto- ja talouspäivä. Allianssin foorumeihin, koulutuksiin ja tapahtumiin osallistui yhteensä 2944 henkilöä. Kun mukaan lasketaan NUORI2013, osallistujia oli kaikkiaan 5523. Osallistujamäärä oli suurempi kuin vuonna 2012, vaikka määrässä huomioidaan NUORI-tapahtuman ja Allianssi-risteilyn kokoero. Kaikkineen tapahtumia oli 104. Allianssin jäsenjärjestökyselyssä kartoitettiin laajasti toiveita Allianssin järjestämille koulutuksille ja niiden teemoille. Nämä toiveet huomioitiin vuoden 2014 koulutuskalenteria rakennettaessa. Jäsenjärjestöille tarjottiin mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen toimintaan, ja järjestöjen jä- senille tarjottiin tietoa, palveluita ja etuja sekä asiantuntemusta ja kansainvälisiä yhteistyö-verkostoja asiantuntijavaihtojen avulla. Suoraan nuorille tarjottiin kansainvälistymis- ja liikku-vuusmahdollisuuksia erilaisissa nuorisovaihdon ohjelmissa. Nuorisovaihdossa ulkomailla työskentelemällä nuoret kehittävät työelämävalmiuksiaan ja kielitaitoaan, hankkivat sosiaalisia taitoja ja kulttuurienvälistä osaamista. Allianssin nuorisovaihto on vuoden aikana kehittänyt ohjelmatarjonnan monipuolisuutta, korkeaa laatua ja toiminnan joustavuutta. Nuorisotiedon kirjasto seurasi nuoria koskevaa tietoa ja kokoelmaan hankittiin lisää aineistoa. Nuorisotiedon kirjastossa huomioitiin erityisesti työllisyyteen liittyvä aineisto ja kokeiltiin matkalaukkukirjaston toimivuutta eri tapahtumissa. Laukkukirjasto vieraili 30 tapahtumassa saaden hyvän vastaanoton. Vuoden aikana kirjaston lainatapahtumat kasvoivat 13 prosenttia. Kirjaston toimintaan tutustui 25 vierailijaryhmää. Allianssi koordinoi valtakunnallista nuorisotyön kriisivalmiusverkostoa. Verkostolle järjestettiin koulutustilaisuus. Verkoston jäseniä toimi nuorisotyön organisointitehtävissä omiin työtehtäviinsä liittyen lokakuussa Oulun koulupuukotuksen yhteydessä. Kolmas lähde -ESR-hankkeessa järjestettiin koulutus- ja julkaisutoimintaa. Onnistunut nuorisotakuu -ESR-selvityshankkeessa kartoitettiin nuorisotakuun toimivuutta kolmen uusmaalaisen kumppanikunnan alueella, erityisesti tarkastelun kohteena oli monialaisen yhteistyön toteutuminen ja nuorten näkökulma. Monialaisten yhteistyöverkostojen ESR-kehittämishankkeessa kehitettiin kumppanikuntien monialaisen yhteistyön malleja. Hankkeen lopputuotoksena syntyi hankkeen tutkimustuloksia ja kehitystyötä käsittelevä julkaisu. Vuoden 2013 aikana välitettiin 72 812 Eurooppalaista nuorisokorttia. Korttimäärän vähentymiseen vaikutti se, että yhdistelmäkortteja välittäviä järjestöjä oli aiempaa vähemmän. Nuorisokorttia käytettiin nuorisopolitiikan ja nuorisotiedotuksen välineenä, mm. jäsennellyn vuoropuhelun prosessissa. Lisäksi toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella Oppilaskunta osallistaa yhteiskuntaan -kehittämishanke yhteistyössä Viron nuorisokomitean kanssa.
Allianssin syyskokous keräsi ennätysmäärän jäsenjärjestöjä. Kuva: Anna Autio ALLIANSSI TOIMIJANA Allianssin toimintaa ohjaa Allianssin strategia 2021 Nuoret voivat hyvin. Vuosi 2013 oli Allianssin 21. toimintavuosi ja strategian toinen toteuttamisvuosi. Allianssin visio ja kaiken toiminnan tavoite on nuorten hyvinvointi. Allianssin arvot ovat yhdenvertaisuus, osallisuus ja kuuluvuus. Vuoden aikana Allianssiin hyväksyttiin kolme uutta jäsenjärjestöä. Vuoden 2013 lopussa Allianssilla oli 119 jäsenjärjestöä. Allianssia johdettiin strategialinjausten mukaisesti. Hallitus vastasi Allianssin strategisesta johtamisesta ja toteutti vuosikokousten päätöksiä yhdessä pääsihteerin kanssa. Allianssin hallitus kokoontui kahdeksan kertaa ja työvaliokunta seitsemän kertaa. Johtotiimi kokoontui 21 kertaa. Allianssin jaostot, teemaryhmät ja muut luottamushenkilöryhmät valmistelivat Allianssin edunvalvontaa ja vaikuttamistyötä sekä tarjosivat mm. jäsenjärjestöjen ja kuntien toimijoille mahdollisuuden vaikuttaa ja verkostoitua. Allianssin hallinto- ja tukipalvelujen tärkein tehtävä oli huolehtia, että hallinnon ja samalla koko järjestön toimintaedellytykset ovat kunnossa. Allianssin tukipalveluihin kuuluvat yhdistyksen hallinto-, henkilöstö-, toimisto-, talousja tietohallintapalvelut. Allianssissa työskenteli vuoden 2013 aikana 32 henkilöä, joista 25 vakinaisesti. Allianssin nuorisovaihdossa työskenteli kaksi henkilöä. Allianssin organisaatiomalli päivitettiin kevään aikana vastaamaan aiempaa paremmin Strategiaa 2021. Uusi organisaatiomalli astui voimaan 11.6.2013. Samassa yhteydessä henkilöstön nimikkeitä päivitettiin vastaamaan strategiaa. Allianssi omistaa ja hallinnoi Allianssin Kehittämispalvelut Oy:n ja Nuorisotutkimussäätiön toimintoja. Nuorisotutkimussäätiö teki esityksen Nuorisotyön tunnustuspalkinnon saajasta. Kulttuurija urheiluministeriön myöntämä tunnustuspalkinto jaettiin NUO- RI2013-tapahtumassa ja sen sai nuorisosihteeri Leena Aho Turun kaupungin Nuorisoasiainkeskuksesta. 11
TALOUS Allianssin talous- ja omapääoma olivat vakaalla tasolla. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintaavustus 1 350 000 euroa saatiin haetun suuruisena. NUORI2013- tapahtuman tuotto oli odotettua suurempi, mikä vaikutti eniten tilinpäätöksen ylijäämäisyyteen. Toimintamenot katettiin pääasiallisesti opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustuksella sekä erillisprojektiavustuksilla. Toiminnan menoja katettiin myös varsinaisen toiminnan tuotoilla, varainhankinnalla ja muilla avustuksilla. Sijoitus- ja rahoitustoiminnasta ei tullut merkittäviä tuottoja. Varsinaisen toiminnan tuottoja olivat mm. NUORI2013 tuotot, Nuorisotyö-lehden tilaus- ja ilmoitustuotot, kiinteistön tuotot ja Eurooppalaisen nuorisokortin tuotot. Allianssin varainhankintaa ovat jäsenmaksut, presidenttien hautojen kynttilävalaisukampanjatuotot ja yhteistyösopimukset eri yhteistyötahojen, kuten Fennian ja Veikkauksen, kanssa. Allianssi-talossa 1.7. alkaen vapautuneet toimistotilat saatiin vuokrattua uudelleen syksyn aikana, ja vuoden lopussa kaikki tilat olivat käytössä. Sähköisen ostolaskujen kierrätyksen ja sähköisen taloushallinnon arkiston käyttöönotto aloitettiin joulukuussa. 12