HE 143/2015 (Kabotaasi) Hallitusneuvos Jorma Hörkkö, LVM Eduskunnan liikenne- ja viestintävlk

Samankaltaiset tiedostot
HE 39/2016 vp - kabotaasikuljetukset. Hn Jorma Hörkkö

SKAL toteaa, että ehdotuksessa on paljon hyvää, mutta myös korjattavaa löytyy. Lausunnossa keskitytään vain pariin pääkohtaan.

Tavarankuljetus- ja linja-autoyritysten markkinoillepääsy (1071/2009) Tärkeimmät muutokset:

HE 143/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain 6a :n muuttamisesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0204/194. Tarkistus

HE 32/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

Direktiivin tavoitteena on kansainvälisten maantiekuljetusten siirtäminen vesi- tai rautatiekuljetuksiin mm. päästöjen vähentämiseksi.

liikennettä. Tässä liikenteessä olevilta ajoneuvoilta ei kannettaisi tullia tai muita veroja ajoneuvojen tullessa harjoittamaan Suomen sisäistä

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017

HE 17/2017 vp. ILUC-direktiivin kansallinen täytäntöönpano: erityisesti mäntyöljy ja kuitupuu

Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp)

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Uusi tavaraliikennelaki parantaa kuljetusyritysten kilpailuedellytyksiä. Iiro Lehtonen, toimitusjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

U 68/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (yhdistetyt kuljetukset)

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Kuljetusyrityksen arki: haasteet ja mahdollisuudet

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Uusi tavaraliikennelaki parantaa kuljetusyritysten kilpailuedellytyksiä & Mitat ja massat -tilannekatsaus

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ MUISTIO luonnos Hallitussihteeri Tiina Ranne Neuvotteleva virkamies Mari Suominen

HE 24/2015 vp ajoneuvolain, tieliikennelain ja rikoslain 23 luvun 9 ja 12 :n muuttamisesta. LiV , Yli-insinööri Maria Rautavirta, LVM

Tieliikenteen hinnoittelu-uudistusten valmistelu EU:ssa. Liikenne- ja viestintävaliokunta Ylitarkastaja Pyry Takala

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin

Ehdotus asetukseksi (COM(2018)0895 C8-0511/ /0436(COD))

LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 11/2009 vp. Hallituksen esitys kaupallisista tavarankuljetuksista

Kuljetuspalveluiden ostajan vastuu

Matkustajaalusturvallisuusdirektiivien. muuttaminen. liikenne- ja viestintävaliokunta

EU:n Rautatiepaketit I ja II

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muutosehdotus ajoneuvojen ja yhdistelmien pituuksien muuttaminen. Erityisasiantuntija Aino Still

Esityksessä ehdotetaan auto- ja moottoripyöräverosta. Ruosteenestokäsittelystä myönnettyä vähennystä koskevat säännökset ehdotetaan kumottaviksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

-ORGANISAATIO. Jäsenyritykset. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry. Logistiikkajäsenet. Liitännäis -jäsen. Veteraanijäsenet.

Direktiivin 6 artiklassa tarkoitetut veroetuudet. vuonna 1994 lisätyllä 13 :llä. Muita nimenomaisia

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus

Kestävyyttä koskevan lain valmistelu biopolttoaineille ja bionesteille

U 40/2017 vp. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hallitusneuvos Jorma Hörkkö

Talvirengasmääräykset Suomessa ja talvirenkaiden tekniset määritelmät

N:o I OSA. Ajoneuvoluokat, joita vaatimus. koskee. uudelle ajoneuvotyypille. - M, N, O M 1 -luokka: M 1 -luokka:

Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit?

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja tulevaisuudessa

SKAL viranomaispäivä

Tavarankuljetusketjun vastuu tieliikenneturvallisuuden parantamisessa. Työryhmän mietintö

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0204/127. Tarkistus. Karima Delli liikenne- ja matkailuvaliokunnan puolesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

U 38/2017 vp Ehdotus direktiivin 1999/62/EY (eurovinjettidirektiivi) muuttamisesta ajoneuvoveron osalta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat. Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

I OSA AUTOJA JA PERÄVAUNUJA SEKÄ JÄRJESTELMIÄ, OSIA JA ERILLISIÄ TEKNISIÄ YKSIKÖITÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET. Ajoneuvoluokat,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

HE 180/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä. Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallitusneuvos Tiina Ranne

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

HE 149/2015 vp: Suomen ja Venäjän välinen sopimus suorasta kansainvälisestä rautatieliikenteestä

Liikennekaari. SKAL tiivistelmä muutostarpeista. Iiro Lehtonen

EUROOPAN PARLAMENTTI

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

HE 40/1998 vp YLEISPERUSTELUT

Kuljetusyritysten energiatehokkuuden raportointi ja tehostamistoimien vaikutusten arviointi + JOLEN

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0057/1. Tarkistus. Sofia Ribeiro PPE-ryhmän puolesta

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Kellonajan siirtelystä luopuminen. U 92/2018 vp Komission direktiiviehdotus (COM final) kellonajan siirtelystä luopumiseksi

Lakisääteiset vaatimukset. Yleisiä tietoja laeista ja määräyksistä

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriöstä

A8-0321/78

SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus

Tietosuoja-asetus ja sen kansallinen implementointi

Toiminnanharjoittajan vastuut vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa

Virallinen lehti nro L 225, 12/08/1998 s

Tavaraliikennelain muutokset. Koneyrittäjien Maarakennuspäivät Matti Peltola Hotelli Ilves, Tampere

HE-luonnos ajoneuvolain ja tieliikennelain muuttamisesta

NEUVOSTON DIREKTIIVI 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden.

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

EU:n kiertotalouspaketti, jätedirektiivien muutosehdotukset

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta

EUROOPAN PARLAMENTTI

EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, CE-merkintä ja siirtymäaika

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS

Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Maa- ja metsätalousministeriön asetus elävien eläinten eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta

Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö - työaikalaki. Yleistä. Kirkon alat ry. Lausunto Asia: TEM/1225/00.04.

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Transkriptio:

HE 143/2015 (Kabotaasi) Hallitusneuvos Jorma Hörkkö, LVM Eduskunnan liikenne- ja viestintävlk 17.2.2016

Minkä vuoksi Suomen omat määritelmät poistettaisiin Hallituksen vastaus komission perusteltuun lausuntoon (viimeinen vaihe ennen tuomioistuinhaastetta) 24.6.2015: säädöksiä muutetaan komission vaatimalla tavalla: luovutaan kabotaasikuljetuksen määritelmästä (=jokainen kuorman purku on kuljetus) ja tilapäisyyden vaatimuksesta (= 3 kuljetusta samalla ajoneuvolla/3kk eikä toistaiseksi voimassaolevia kuljetussopimuksia) Juridinen perustelu: on todennäköistä hävitä juttu EUtuomioistuimessa, koska Kysymys on asetuksen 1072/2009 tulkinnasta, ja asetukset ovat sellaisenaan voimassa Vastaavia kabotaasin rajoituksia ei ole muualla (poikkeuksena Tanska, jossa kabotaasimatkan määritelmä vähän väljempi, Tanska saanut komission PILOT-kyselyn siitä ja rangaistustasosta syyskuussa 2015) Rajoitukset periaatteessa yhteismarkkinoiden edistämisen vastaisia

Mikä muuttuu säädöksissä EU:n lainsäädännössä kabotaasin sallimisesta on säädetty kahdessa eri säännöksessä. Molempien säännösten rajoitukset jäävät voimaan. Kansainvälisiä tiekuljetuksia koskevan asetuksen 1072/2009 nojalla kabotaasi on sallittu kolmeen kuljetukseen sen jälkeen kun ajoneuvo on kansainvälisessä kuljetuksessa saapunut Suomeen. Suomen määritelmät liittyvät tähän. Kabotaasi on sallittu myös yhdistettyjen kuljetusten edistämistä koskevan direktiivin 92/106/ETY nojalla. Suomessa se merkitsee lähinnä satamiin tulevien konttien ja perävaunujen kuljetusta eräin matkan pituuteen liittyvin rajoituksin. Siihen ei liity määrällisiä eikä aikarajoituksia.

Muutosten vaikutukset Kabotaasimatkan määrittely tulevaisuudessa: 3 rahtikirjaa = 3 kuljetusta, rahdin voi purkaa useampaan paikkaan Tilapäisyyden määrittely poistuisi, max. 3 kuljetusta/vk säilyy Helpottaa esimerkiksi huolintaliikkeiden kuljetusten järjestelyä ja vähentää jonkin verran tyhjänä ajoa Ei vaikuta yhdistettyjen kuljetusten kabotaasiin Kuljetuksen tilaajan vastuut säilyvät (5a, 32 ): Tarkastettava oikeus kabotaasiin Tarkastettava, että kuljetuksen suorittaja on ALV-rekisterissä Ei saa tehdä kuljetussopimusta, jos selvityksen perusteella tai muutoin tietää, ettei kuljetuksen suorittaja täytä lakisääteisiä velvollisuuksiaan työnantajana

Kabotaasin määrä ja valvonta EUROstatin tilastojen perusteella arvio Suomen kabotaasista oli 2014 0,4 % kaikista kuljetuksista eli 86 milj tonnikm Saman tilaston perusteella suomalaiset kuljettivat muissa EU/ETAvaltioissa kabotaasina 250 milj tonnikm Tiedot perustuvat kuljetusyrityksille tehtyihin kyselyihin Kuinka paljon kuljetetaan yhdistettyjen kuljetusten kabotaasina ja kuinka paljon muutoin, ei ole tilastoitu Poliisin tietoon tulee 5 10 rikkomusta/v Tulli tarkastaa rajanylityspaikoilla autoja, 2015 tuli tietoon 24 laittoman kabotaasin epäilyä TES-palkan maksamisen valvonta vaikeaa mm, koska Suomen TESpalkan alittaminen ei aina ole muualla laitonta

EU:ssa vireillä Komissio julkaisee public consultation asiakirjan 1071 ja 1072/2009 asetuksista keskusteluun lähiviikkoina, sisältänee kabotaasisäännösten muuttamisehdotuksia, todennäköisesti ehdotuksia myös valvontayhteistyöstä jäsenvaltioiden viranomaisten välillä, Varsinainen komission säädösehdotus tulisi ehkä vuoden lopulla Toistaiseksi keskustelussa on ollut kabotaasisäännösten muuttaminen niin, että aikaväliä lyhennetään 7 pv:stä ja määrän rajoitus poistettaisiin Normaalisti käsiteltynä uusi EU-asetus tulisi päätökseen aikaisintaan 2018 Uusi ajopiirturimalli tulee käyttöön 2019, sisältää mm. ajoneuvon satelliittipaikantamisen

Suomessa vireillä Talvirengasvaatimus raskaalle liikenteelle (tieliikennelain uudistus, LVM) Sähköisen CMR-rahtikirjan salliminen (OM) Tienkäytön hinnoittelujärjestelmä ja sen ulottaminen myös ulkomaisiin kuljetusyrityksiin harkinnassa (VM+LVM)