Nuorten Kuoroliiton toimintasuunnitelma vuosille 2012 2013 Nuorten Kuoroliiton toimintaa jatketaan perustoimintojen osalta vuoden 2011 linjauksia noudatellen. Lisäksi toiminnan keskeisiä kohtia ovat seuraavat asiat. Järjestötoiminta Tavoitteet: vakaan taloudellisen tilan ylläpito ja rahoituspohjan kehittäminen yhteistyö jäsenistön ja muiden toimijoiden kanssa tiedotuksen parantaminen erityisesti internetsivujen ja sähköisten kanavien kautta tiivis yhteys Sulasoliin, sen muihin erikoisliittoihin ja alueellisiin piireihin jäsenistön äänen kuuleminen säännöllisin jäsenkyselyin palveluiden muokkaaminen ja kehittäminen jäsenistön tarpeita vastaavaksi liiton ydintehtävien kirkastaminen ja kehittäminen tiedotuksellinen ja muu yhteistyö suomalaisten musiikkijärjestöjen kanssa (mm. DUNK De Ungas Musikförbund i Svenskfinlandin ja KMO Koulujen Musiikinopettajien kanssa) uusien jäsenten rekrytointi yhteistyössä Sulasolin ja alueellisten piirien kanssa valtakunnallisen sävellyskilpailun (2011) Laulunuotan kilpailumateriaalin markkinointi yhteistyössä Sulasolin nuottipalvelun kanssa. valtakunnallisten Nuorten Kuoropäivien 2012 valmistelu ja toteutus yhteistyössä Oulaisten Nuorisokuoron kanssa tulevien vuosien suurtapahtumien, International Choral Sympaatin vuonna 2013 ja Norbusang26:n vuonna 2015, suunnittelu ja valmistelu Valtakunnalliset Nuorten Kuoropäivät Oulaisissa 9.-11.11.2012 Valtakunnallinen lapsi- ja nuorisokuorotapahtuma Nuorten Kuoropäivät järjestetään vuonna 2012 Pohjois-Pohjanmaalla Oulaisissa 9. 11. marraskuuta. Kuoropäivät keräävät yhteen 300 400 nuorta kuorolaista huoltajineen ja johtajineen. Eri puolilta Suomen tulevat osallistujat ovat iältään noin 6 20 -vuotiaita. Tapahtuma järjestetään vuonna 2012 jo 14. kerran. Kuoropäiviä on järjestetty viimeksi Tampereella 2011, Jyväskylässä 2010, Seinäjoella 2008 ja Mikkelissä 2005. Nuorten Kuoropäivien tärkein elementti on monipuolinen koulutus, josta kuorot saavat uusia ideoita ja virikkeitä omaa toimintaansa varten. Vuonna 2012 koulutuksessa on pyritty entistä paremmin ottamaan huomioon erityyppiset kuorot ja eri-ikäiset laulajat. Ensimmäistä kertaa kuoropäivillä on myös tarjolla lauluyhtyekoulutusta, poikakuorolaisille on suunnitteilla oma Sivu 1/6
poikakuorojen erityispiirteet huomioiva työpaja ja lisäksi kuoronjohtajille on tarjolla oma a cappella -ohjelmistoon keskittyvä työpajansa. Työpajat: Erityisesti alle 10-vuotiaille: Lastenlaulutyöpaja (Soila Sariola) Erityisesti yli 10-vuotiaille: Säveltäjä-työpaja (Essi Wuorela) Kaikille sopivat: Soundpainting (Sonja Korkman) Kansanmusiikkityöpaja (Charlotta Hagfors) Muut työpajat: Poikakuorotyöpaja (neuvottelut käynnissä) Lauluyhtyekoulutus (Rajaton) Kuoronjohtajille: A cappella -työpaja (Tapani Tirilä) Iso osa kuoropäiviä ovat myös erilaiset konsertit ja esiintymiset. Lauantai-iltana klo 18 kuorot esiintyvät pienemmissä konserteissa Raahe-salissa sekä Kalajoen- ja Haapajärven kirkossa. Kuoropäivien pääkonsertti järjestetään Oulaisissa Merkurius-salissa sunnuntai-iltapäivänä klo 13. Pääkonsertissa kuullaan yhteisnumeroiden lisäksi kuorojen omia esityksiä. Nuorten Kuoropäivien kolmas tärkeä elementti on yhteinen vapaa-aika, toisiin kuoroihin tutustuminen ja kuorojen välisen yhteistyön tukeminen. Perjantaina Nuorten Kuoroliiton nuorisovaikuttajista koostuva Nuorten Tiimi järjestää illanvieton. Lauantain illanviettoa puolestaan isännöi ja viihdyttää paikallinen Oulaisten Nuorisokuoro ja läänin alueen soittajista koostuva orkesteri. Illanvietto on myös koulutuksellinen: Tarkoituksena on harjoitella poptyyliä ja hyödyntää päivän Soundpainting-työpajassa opittuja liike- ja rytmiikkataitoja. Kuorojen huoltajille tarjotaan myös lauantaina oma keskustelutilaisuus tukiyhdistystoiminnasta ja sen haasteista. Nuorten Kuoropäivät toteutetaan yhteistyössä liiton paikallisen jäsenkuoron Oulaisten Nuorisokuoron kanssa. Mainittu kuoro toimii myös tapahtuman isäntäkuorona. Kuoropäivien taiteellisena johtajana toimii musiikkineuvos ja kuoronjohtaja Tapani Tirilä. Sivu 2/6
Koulutustapahtumat Liittokokouksen yhteydessä 11.2.2012 järjestetään Helsingissä tukiyhdistyskoulutus, jonka teemana ovat kuoroyhdistyksen varainhankinta ja tukiyhdistystoiminnan haasteet. Päivän yhteydessä kuullaan alustuksia mm. OK-tuen käyttömahdollisuuksista sekä tietoisku CIMO:n kulttuurisen nuorisotyön (Nuori Kulttuuri) tarjoamista mahdollisuuksista. Lisäksi perehdytään mm. yhdistyksen toiminnan perusteisiin ja nuorten osallistamisen aktivointikeinoihin. Liitto on resurssiensa puitteissa mukana Sulasol-piirien alueilla v. 2012 13 tapahtuvissa yhteistyöhankkeissa. Piirien alueilla tapahtuva pienimuotoisempi koulutus on myös Nuorten Kuoroliiton/Sulasolin tutustumisvuosikampanjan esiintuomista. Liitto antaa apuaan tilanne- ja tapauskohtaisesti lapsi- ja nuorisokuorojen tukiyhdistyshenkilöille, kuoronjohtajille opettajille ja laulajille suunnattavaan koulutukseen. Myös Nuorten Tiimin on mahdollista tuoda esiin omaa toimintaansa ja liiton toimintaa nuorille laulajille. Tutustumisvuosi ja jäsenrekrytointi Liitto on mukana Sulasol ry:n järjestämässä valtakunnallisessa tutustumisvuosikampanjassa. Tutustumisvuosi antaa kuoroille mahdollisuuden pientä kertakorvausta vastaan mm. osallistua Sulasolin ja Nuorten Kuoroliiton tapahtumiin ja koulutukseen, ostaa jäsenhintaisia nuotti- ja muita kustanteita sekä saada opastusta ja neuvontaa Sulasolin ja erikoisliittojen henkilökunnalta. Tutustumisvuoden päätyttyä kuoro päättää, liittyykö se varsinaiseksi jäseneksi. Kampanjan avulla pyritään saamaan uusia jäseniä mukaan toimintaan. International Christmas Choral Sympaatti Around the Arctic Circle Rovaniemi 5. 8.12.2013 Ensimmäinen kansainvälinen Sympaati-festivaali toteutettiin vuonna 1986 Helsingissä professori Erkki Pohjolan aloitteesta. Tapahtuman perusta kantaa yhä tänäkin päivänä: ajatuksena kansainvälisyys, lasten ja nuorten parissa tehtävän kuorotyön arvostuksen kohottaminen sekä yhteisymmärryksen ja tulevaisuuden uskon valaminen laulaviin nuoriin. Tapahtuma järjestetään noin 5 vuoden välein ja tähän mennessä Sympaattiin on osallistunut yhteensä n. 50 ulkomaista kuoroa kaikilta mantereilta. Kotimaisia kuoroja tapahtumissa on ollut mukana lukuisia. Seuraava International Choral Sympaatti järjestetään 5. 8.12.2013 Rovaniemellä ja tarkoituksena on järjestää elämyksellinen lapsi- ja nuorisokuorotapahtuma napapiirillä. Tämän vuoksi festivaalin kantavia teemoja ovatkin tällä kertaa mm. saamelainen ja suomalainen musiikki sekä joulu. Sympaatti on luova, monikulttuurinen ja suvaitsevainen musiikkitapahtuma, johon odotetaan n. 400 osallistujaa, joista puolet ulkomaisia ja puolet kotimaisia kuoroja. Festivaali Sivu 3/6
pitää sisällään mm. konsertteja, koulutusta ja työpajoja sekä kansainvälisen kuoronjohtajien foorumin. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii Kari Ala-Pöllänen. Tapahtuma tekee tunnetuksi suomalaista musiikkia, kulttuuria ja elämäntapaa ja se edistää yhteistyötä ja kansainvälistä verkostoitumista. Tavoitteena on myös myötävaikuttaa ja edistää kansainvälisen ja kotimaisen kuoro-ohjelmiston vaihtoa. Festivaalin suunnittelu ja valmistelu on käynnistynyt vuonna 2010. Sympaatin sisällölliset puitteet viimeistellään kevään/syksyn 2012 aikana ja ilmoittautumiset alkavat 12.11.2012. Liiton toimintavuosi 2013 keskittyy lähes yksinomaan Sympaatin toteuttamiseen. Kansainvälinen toiminta Nuorten Kuoroliitto jatkaa verkostoitumista kansainvälisesti. Liitto toimii yhteispohjoismaisessa lasten- ja nuorten musiikkijärjestö Norbusangissa. Nuorten Kuoroliiton hallinnon edustaja ja nuorisoedustaja osallistuvat mahdollisuuksien mukaan Norbusamin kevät- ja syyskokouksiin vuonna 2012. Kevätkokous järjestetään 9. 11.3.2012 Fredrikstadissa, Norjassa ja syyskokous Islannissa Norbusang23-tapahtuman yhteydessä 9. 12.8.2012. Islannin Norbusang-festivaali on ensimmäinen, lähes yksinomaan nuorten itsensä suunnittelema Norbusang-tapahtuma. Islannin sisarjärjestö TKῙ toivookin pohjoismaisten kuorojärjestöjen nuorten toimijoiden vahvaa läsnäoloa tapahtumassa. Lisäksi liitto kuuluu kattojärjestönsä Sulasolin kautta Musik i Norden- ja Europa Cantat - järjestöihin ja osallistuu niiden toimintaan soveltuvin osin. Tarkastellaan suoraan ECjäsenyyteen liittyviä etuja ja mahdollisuuksia. Seurataan Jeunesses Musicales -toimintaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Tehdään yhteistyötä ruotsinkielisen sisarjärjestön DUNKin kanssa, joka on JM associated member Suomessa. Nuorten Kuoroliitto seuraa aktiivisesti myös muita kansainvälisiä lapsi- ja nuorisokuorohankkeita. Nuorten Tiimi Nuorten Tiimin perusajatuksena on saada nuorten mielipide ja edustus mukaan liiton toimintaan ja suunnitteluun, sekä vahvistaa nuorten identiteettiä aktiivisena vaikuttajana. Nuoret ovat mukana myös Sulasol-lehden toimituskunnassa. Tiimin toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista kansalaisvaikuttamista, ja tiimi on avoin tasapuolisesti liiton jäsenkuorojen laulajille 14 ikävuodesta lähtien. Tiimiin voidaan ottaa noin 10 15 jäsentä, sekä tyttöjä että poikia mahdollisimman monipuolisesti eri alueilta. Tiimin toiminta voidaan jakaa muutamiin selkeisiin jaksoihin, joiden painotus muotoutuu liiton hallinnon ja nuorten itsensä asettamiin tavoitteisiin. Sivu 4/6
Tiimi tapaa muutamia kertoja vuodessa eri puolilla Suomea. Tapaamisia pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan erilaisten tapahtumien yhteydessä niin, että tiimi voisi samalla tutustua niiden käytännön järjestelyihin. Lisäksi tiimi kokoontuu säännöllisesti facebookissa. Pitkän tähtäimen tavoitteita ovat: osallistuminen liiton järjestämien tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen omien tapahtumien ja tapaamisten järjestäminen verkostoituminen muiden kuorotoimijoiden kanssa Suomessa ja kansainvälisesti osallistuminen Sulasol-lehden nuorten palstan ja nettisivujen toteutukseen organisaatiokoulutus ja tutustuminen järjestötoimintaan tiedonvälityksen tehostaminen liiton ja sen jäsenkuorojen laulajien välillä osallistuminen vastaavien pohjoismaisten ja/tai eurooppalaisten nuorisotiimien tapaamisiin ja yhteistyöhankkeisiin musiikilliset tavoitteet, vierailukäynnit konserteissa ja muissa vastaavissa tapahtumissa tietoa ja opetusta kuorolauluun ja kuoronjohtoon liittyvissä kysymyksissä Erityistavoitteet vuodelle 2012: uusien jäsenten rekrytoiminen tiimiin eri puolilta Suomea avustaminen liiton järjestämissä tapahtumissa osallistuminen liiton toiminnan suunnitteluun tiedottaminen liiton ja tiimin toiminnasta kuorolaisille erityisesti oman blogin, muiden sähköisten kanavien ja Sulasol-lehden kautta Viestintä Liiton viestintää suunnataan entistä tehokkaammin internetsivuille ja muihin sähköisiin kanaviin. Erityisesti ajankohtaisen tiedotuksen ja erilaisten tietopankkien (apurahat, tulevat tapahtumat eri puolilla maailmaa jne.) avulla internetsivut pyritään saamaan jäsenistön ja sidosryhmien jatkuvaan säännölliseen käyttöön. Liiton virallisessa tiedotuksessa ja pitemmissä toimituksellisissa artikkeleissa tärkeimpänä kanavana toimii edelleen 4 kertaa vuodessa ilmestyvä Sulasol-lehti. Lehden sisältöä pyritään kehittämään muun muassa lapsi- ja nuorisokuoroja esittelevän Viestikapula-sarjan avulla. Lehden toimituskunnan nuorisoedustusta pyritään lisäämään ja kehittämään samalla nuorten omien sivujen konseptia (esimerkiksi eri aiheita käsittelevä Nuorten Tiimi tutkii -sarja). Jäsenkirjeitä ja sähköisiä jäsentiedotteita lähetetään vähintään 2 kertaa vuodessa ja lisäksi tarpeen mukaan. Sääntömuutos Vuosina 2009 2011 valmisteltu sääntömuutos rekisteröitiin Patentti- ja rekisterihallituksessa marraskuussa 2011. Uusien sääntöjen avulla pyritään selkiyttämään ja ajanmukaistamaan liiton toiminta ja tavoitteet. Sivu 5/6
Henkilöstö ja henkilöstökoulutus Henkilöstön määrä vakiinnutetaan kahteen vaativien monivuotisten projektien läpiviemiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Lisäksi tarkastellaan ja varataan mahdollisuus lyhytaikaisten projektityöntekijöiden palkkaukseen. Varataan optio henkilöstön kouluttamiseen vuosina 2012 2013. Hallinto ja talous Hallintoa kehitetään erityisesti yhteisten projektien, koulutuksen ja tapahtumien suunnittelua ja toteutusta silmällä pitäen. Toimitaan liiton tehtävissä uusien sääntöjen mukaisesti ja kehitetään liiton roolia palvelujen tarjoajana ja kuorojen sekä muiden nuorten musiikkiryhmien edustajana ja edunvalvojana. Tiivistetään yhteydenpitoa jäsenistön ja sidosryhmien kanssa, jotta jäsenistön toiveet pystytään huomioimaan entistä paremmin. Mikäli taloudelliset resurssit sallivat, voidaan liiton sääntöjen puitteissa myöntää pieniä avustuksia jäsenkuorojen omiin koulutuksiin ja esim. kuoromatkoihin erillisten anomusten perusteella. Pyritään toiminnan ja talouden pitkän tähtäimen suunnitteluun ja ennustettavuuteen, joten laaditaan toiminta- ja taloussuunnitelma vuotta pidemmälle. Pyritään myös seuraamaan taloutta tarkasti. Kartoitetaan yhteistyökumppaneita vuonna 2013 järjestettävää Sympaattifestivaalia silmälläpitäen. Pyritään suhteuttamaan toiminta vuosittaisen yleisavustuksen puitteisiin. Pyritään takaamaan riittävät resurssit pitkäjänteisten projektien ja suurtapahtumien toteuttamiseksi etsien lisärahoitusmahdollisuuksia. Liiton pitkän tähtäimen suunnitelma International Christmas Choral Sympaatti 5. 8.12.2013 Rovaniemellä yhteispohjoismainen Norbusang 14. 17.5.2015 pienimuotoiset koulutustapahtumat eri kohderyhmille vuosittain, resurssien puitteissa seuraavat Nuorten Kuoropäivät aikaisintaan vuonna 2016, työpajoja, tukiyhdistysaktiviteettia uusien jäsenien rekrytointi, tutustumisvuosikampanjan hyödyntäminen Young Choir Managers Nordic Forum vuosittain yhteistyössä pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa Nuorten Tiimin toiminnan kehittäminen selvitetään mahdollisuutta oman julkaisutoiminnan käynnistäminen (nuotit, kuoronjohtajien oppaat) v. 2015 jälkeen Sivu 6/6