KIRJALLINEN KYSYMYS 936/2013 vp Kroonisesta ja pitkäaikaisesta kivusta kärsivien potilaiden hoito Eduskunnan puhemiehelle Tutkimusten mukaan jopa joka neljäs suomalainen kärsii yli kolme kuukautta kestäneestä kivusta ja yli 10 prosentilla väestöstä kipu on päivittäistä tai jatkuvaa. Arviot kipupotilaiden määrästä vaihtelevat jonkin verran, mutta vähintäänkin voidaan todeta, että kivusta kärsivien ihmisten määrä on huomattavan suuri. Kipu vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin niin kivusta kärsivän potilaan kuin myös tämän läheisten ja perheen osalta. Pahimmillaan kipu vie työkyvyn sekä mahdollisuuden sosiaaliseen elämään ja johtaa äärimmäisissä tapauksissa siihen, että ihminen riistää itseltään hengen sietämättömän kivun vuoksi. Kivun taustalla voi olla useita erilaisia syitä, ja kivun hoitoa voi vaikeuttaa myös se, ettei sen aiheuttajaa pystytä selvittämään. Lääketiede on kehittynyt kivun hoidossa, ja myös lääkäreillä on nykyisin paremmat valmiudet kohdata ja hoitaa kipupotilasta. Valitettavan usein kipupotilaan tilaa ei kuitenkaan pystytä helpottamaan tai hoito ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän lisäksi on myös tapauksia, joissa lääkäri suhtautuu penseästi tai vähätellen kipupotilaaseen. Kipu on sekä inhimillisesti että taloudellisesti tarkasteltuna huomattava ongelma maassamme, eikä sen välillisiä vaikutuksia pystytä edes kovin tarkkaan arvioimaan. Tämän vuoksi olisi erittäin tärkeää, että kivun hoitoon kiinnitettäisiin jatkossa enemmän huomioita ja erityisesti niin, että kivun hoidossa ja siihen liittyvissä käytänteissä kipupotilaat olisivat keskenään tasa-arvoisessa asemassa ja että hoitoa kehitettäisiin erityisesti potilaan näkökulmasta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten kipupotilaiden hoito toteutuu tällä hetkellä maassamme, onko kipupotilaiden hoidossa vaihtelevuutta esimerkiksi eri sairaanhoitopiireissä, onko Suomessa lääkäreillä tällä hetkellä riittävä ammattitaito ja valmiudet hoitaa ja kohdata kipupotilaita ja onko asiantuntemus kipupotilaan hoidossa riittävää, minkä seikkojen ministeri katsoo olevan suurimpia ongelmia tämänhetkisessä kipupotilaiden hoidossa, miten kipupotilaiden hoitoa aiotaan jatkossa kehittää ja yhtenäistää ja millaisia kustannuksia krooninen ja pitkäaikainen kipu sairautena aiheuttaa ja miten hoitoa kehittämällä voidaan vaikuttaa näihin kustannuksiin? Versio 2.0
Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2013 Hanna Mäntylä /ps 2
Ministerin vastaus KK 936/2013 vp Hanna Mäntylä /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Hanna Mäntylän /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 936/2013 vp: Miten kipupotilaiden hoito toteutuu tällä hetkellä maassamme, onko kipupotilaiden hoidossa vaihtelevuutta esimerkiksi eri sairaanhoitopiireissä, onko Suomessa lääkäreillä tällä hetkellä riittävä ammattitaito ja valmiudet hoitaa ja kohdata kipupotilaita ja onko asiantuntemus kipupotilaan hoidossa riittävää, minkä seikkojen ministeri katsoo olevan suurimpia ongelmia tämänhetkisessä kipupotilaiden hoidossa, miten kipupotilaiden hoitoa aiotaan jatkossa kehittää ja yhtenäistää ja millaisia kustannuksia krooninen ja pitkäaikainen kipu sairautena aiheuttaa ja miten hoitoa kehittämällä voidaan vaikuttaa näihin kustannuksiin? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet, Käypä hoito -suositukset ja alueelliset hoitoketjut linjaavat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tehtävänjakoa kroonisen kivun hoidossa. Hyvä kivun hoito edellyttää hyvin toimivaa hoidon porrastusta. Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet sisältävät valtakunnalliset ohjeet pitkäkestoisen kivun tutkimuksesta ja hoidosta. Lääkärit käyttävät suosituksia apunaan päättäessään potilaan hoidosta. Ensisijainen vastuu kipupotilaiden hoidosta on perusterveydenhuollolla, josta konsultoidaan tarvittaessa erikoissairaanhoitoa. Jos perusterveydenhuollossa tehdyt selvitykset eivät ole johtaneet diagnoosiin tai kun kipu jatkuu voimakkaana perusterveydenhuollossa annetusta asianmukaisesta hoidosta huolimatta, potilas ohjataan erikoissairaanhoitoon. Vaikeasta ja pitkäaikaisesta kivusta kärsiviä potilaita hoidetaan mm. yliopistosairaaloissa ja monessa muussa sairaalassa toimivilla kipupoliklinikoilla. Kiireettömän hoidon perusteissa esitetään suosituksia kroonisen kivun tutkimisen ja hoidon järjestämisen enimmäisajoista. Kiireettömän hoidon perusteiden toteutumista ei kuitenkaan seurata systemaattisesti, joten hoitokäytännöissä voi edelleen esiintyä alueellista vaihtelua. Krooninen kipu voi syntyä usean eri mekanismin pohjalta. Terveydenhuoltohenkilöstön peruskoulutuksessa hermovauriosta johtuvaa kipua on aiempina vuosikymmeninä käsitelty suppeasti. Lääkäreiden perehtyneisyys tämän melko yleisen kroonisen kivun aiheuttajan diagnostiikkaan ja hoitomahdollisuuksiin saattaa siten olla puutteellista. Koulutuksen tarjoamista potilastyötä tekeville lääkäreille onkin aiheellista jatkaa. Hallitusohjelman tavoitteena on varmistaa laadukkaiden, vaikuttavien ja oikea-aikaisten palveluiden yhdenvertainen saatavuus. Sosiaalija terveysministeriö valmistelee parhaillaan asiantuntijaryhmän asettamista laatimaan kansallinen kroonisen ja syövän aiheuttaman kivun hoidon toimenpidesuunnitelma prioriteettitoimineen. Tarve asiantuntijaryhmän asettamiseen perustuu kroonisen ja syövän aiheuttaman kivun 3
Ministerin vastaus yleisyyteen ja toisaalta hoidon vaihtelevaan saatavuuteen Suomessa. Krooninen kipu aiheuttaa suoria terveydenhuoltokuluja sekä välillisiä sairauspäiväraha- ja eläkekustannuksia. Valtaosa kroonisesta kivusta johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista, jotka ovat syynä noin kolmasosassa sairauspäivärahakausista. Tarkempia arvioita kroonisen kivun aiheuttamista kustannuksista ei ole käytettävissä. Laadukkaalla kivun hoidolla voidaan ehkäistä akuutin kivun kroonistumista sekä parantaa kroonisesta kivusta kärsivien toiminta- ja työkykyä. Helsingissä 5 päivänä marraskuuta 2013 Peruspalveluministeri Susanna Huovinen 4
Ministerns svar KK 936/2013 vp Hanna Mäntylä /ps Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 936/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Hanna Mäntylä /saf: Hur genomförs vården av smärtpatienter i detta nu i vårt land, finns det skillnader i vården av smärtpatienter till exempel mellan olika sjukvårdsdistrikt, har läkarna i Finland i detta nu en tillräcklig yrkeskunskap och beredskap att vårda och bemöta smärtpatienter och finns det tillräcklig sakkunskap när det gäller vården av smärtpatienter, vilka omständigheter anser ministern orsaka de största problemen i den nuvarande vården av smärtpatienter, hur ämnar man i framtiden utveckla och förenhetliga vården av smärtpatienter och hurudana kostnader orsakar sjukdomen kronisk och långvarig smärta och hur kan man genom att utveckla vården påverka dessa kostnader? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: De enhetliga grunderna för icke-brådskande vård, God medicinsk praxis -rekommendationerna och regionala vårdkedjor ger riktlinjer för uppgiftsfördelningen mellan primärhälsovården och den specialiserade sjukvården i vården av kronisk smärta. En god smärtbehandling förutsätter en välfungerande nivåstrukturering av vården. De enhetliga grunderna för icke-brådskande vård innehåller riksomfattande anvisningar för undersökning och behandling av långvarig smärta. Läkarna använder rekommendationerna till hjälp vid beslut om vård av patienter. Primärhälsovården bär det primära ansvaret för vården av en smärtpatient och konsulterar vid behov den specialiserade sjukvården. Om utredningarna utförda inom primärhälsovården inte har lett till diagnos eller om smärtan fortsätter vara kraftig trots den adekvata behandlingen utförd inom primärhälsovården, remitteras patienten till den specialiserade sjukvården. Patienter som lider av svår och långvarig smärta vårdas bl.a. på smärtpolikliniker som finns på universitetssjukhusen och på många andra sjukhus. I grunderna för icke-brådskande vård finns rekommendationer för maximal tid för utredning och vård av kronisk smärta. Genomförandet av grunderna för icke-brådskande vård följs dock inte upp och det kan fortfarande förekomma regionala skillnader i behandlingsrutinerna. Kronisk smärta kan uppstå genom många olika mekanismer. Under tidigare årtionden har smärta på grund av nervskador behandlats snävt inom grundutbildningen för hälso- och sjukvårdspersonal. Det innebär att läkarnas förtrogenhet med diagnostiken och behandlingsmöjligheterna av denna relativt vanliga orsak till kronisk smärta kan vara otillräcklig. Det är därför motiverat att fortsätta erbjuda utbildning till läkare i patientarbete. Regeringsprogrammets mål är att säkerställa tillgången på högklassiga och effektiva tjänster vid rätt tidpunkt. Social- och hälsovårdsministe- 5
Ministerns svar riet förbereder som bäst tillsättning av en sakkunniggrupp för att utarbeta en nationell åtgärdsplan med prioriterade åtgärder för behandling av kronisk smärta och smärta orsakad av cancer. Behovet att tillsätta en sakkunniggrupp baserar sig på den höga förekomsten av kronisk smärta och smärta orsakad av cancer och samt att möjligheten till vård varierar i Finland. Kronisk smärta orsakar direkta kostnader inom hälso- och sjukvården samt indirekta kostnader för sjukdagpenning och -pension. Majoriteten av smärttillstånden beror på sjukdomar i stöd- och rörelseorganen, vilka orsakar ungefär en tredjedel av sjukdagpenningsperioderna. Det finns inte tillgång till exaktare uppskattningar om kostnaderna orsakade av kronisk smärta. Med hjälp av en högkvalitativ smärtbehandling kan man förebygga att en akut smärta övergår till att bli kronisk samt förbättra funktions- och arbetsförmågan hos dem som lider av kronisk smärta. Helsingfors den 5 november 2013 Omsorgsminister Susanna Huovinen 6