BMW Motorrad Ajamisen iloa Käsikirja F 800 GT
Ajoneuvon/jälleenmyyjän tiedot Ajoneuvon tiedot Jälleenmyyjän tiedot Malli Huollon yhteyshenkilö Ajoneuvon tunnistenumero Nimi Värikoodi Puhelinnumero Ensirekisteröinti Rekisterinumero Jälleenmyyjän osoite/puhelin (yrityksen leima)
Ajoneuvosi varusteista ja lisävarusteista sekä myös maaversiosta riippuen ajoneuvosi saattaa poiketa tämän kirjan kuvista ja tekstistä. Tämän takia ei voida esittää mitään oikeudellisia vaatimuksia. Mitta, paino, kulutus- ja suoritusarvotiedoissa on tietyt toleranssit. Oikeudet rakenteen, varusteiden ja lisävarusteiden muutoksiin pidätetään. Inhimillisiä erehdyksiä ei myöskään voida täysin sulkea pois. 2015 Bayerische Motoren Werke Aktiengesellschaft 80788 München, Deutschland Kopiointi, myös osittain, on sallittu ainoastaan BMW Motorrad Aftersales -osaston kirjallisella suostumuksella. Alkuperäinen omistajan käsikirja, painettu Saksassa.
Tärkeät tiedot tankkauspysähdystä varten. Polttoaine Suositeltu polttoaineen laatu Korkeaoktaaninen lyijytön (kork. 10 % etanolia, E10) 95 ROZ/RON 89 AKI Hyödynnettävissä oleva polttoaineen täyttömäärä Polttoaineen varamäärä Rengaspaine Rengaspaine edessä Rengaspaine takana Noin 15 l Noin 3 l 2,5 bar, rengas kylmä 2,9 bar, rengas kylmä Lisätietoja moottoripyörästäsi löydät osoitteesta: bmw motorrad.com BMW recommends Tilausnro: 01 49 8 559 417 *01498559417* 08.2015, 4. painos, 22
Tervetuloa BMW:lle Onnittelemme sinua BMW Motorrad -moottoripyörän valinnasta ja toivotamme sinut tervetulleeksi maailmanlaajuiseen BMW-ajajien yhteisöön. Tutustu uuteen moottoripyörääsi, jotta voit ajaa liikenteessä turvallisesti ja luotettavasti. Tästä käsikirjasta Lue tämä käsikirja huolellisesti ennen kuin lähdet ajamaan uudella BMW-moottoripyörälläsi. Kirjassa on tärkeää tietoa hallintalaitteiden käytöstä ja siitä, miten parhaiten käytät BMW-moottoripyörän teknisiä ominaisuuksia. Lisäksi kirjassa on hyödyllistä tietoa pyörän huollosta ja hoidosta parhaan mahdollisen luotettavuuden ja turvallisuuden takaamiseksi sekä neuvoja pyörän arvon säilyttämiseksi. Aloitteet ja kritiikki Jos sinulla on kysyttävää moottoripyörästäsi, BMW Motorrad Service - toimipiste neuvoo ja auttaa sinua mielellään. Paljon iloa BMW-moottoripyöräsi parissa sekä hyvää ja turvallista matkaa toivottaa BMW Motorrad. 01 49 8 559 417 *01498559417*
Sisällysluettelo 1 Yleisiä ohjeita... 5 Yleistietoa ja hallintalaitteet.......................... 6 Lyhenteet ja symbolit........ 6 Varusteet..................... 7 Tekniset tiedot............... 7 Ajankohtaisuus painatushetkellä.......................... 7 2 Yleiskuvat... 9 Yleiskuva vasen puoli........ 11 Yleiskuva oikea puoli........ 13 Istuimen alla................. 14 Katteen keskiosan alla....... 15 Yhdistelmäkatkaisin vasen........................ 16 Yhdistelmäkatkaisin oikea........................ 17 Mittaristo.................... 18 3 Näytöt... 19 Varoitus- ja merkkivalot...... 20 Monitoiminäyttö............. 21 Varoitusnäytöt............... 22 Ajotietokoneen näyttö....... 32 Polttoaineen täyttömäärä.... 32 Polttoaineen varamäärä...... 32 Huoltonäyttö................ 33 Ulkolämpötila................ 33 Rengaspaine................ 34 4 Käyttö... 35 Virta- ja ohjauslukko......... 36 Elektroninen käynnistyksenesto....................... 37 Kello........................ 37 Näyttö....................... 38 Ajanottokello................ 40 Valot........................ 41 Suuntavalot................. 42 Hätävilkut.................... 43 Sytytysvirran hätäkatkaisin........................... 43 Lämpökahvat................ 44 BMW Motorrad ASC........ 44 Kytkin....................... 45 Jarrut........................ 46 Peilit......................... 47 Jousen esijännitys........... 47 Vaimennus.................. 48 Elektroninen alustan säätäminen (ESA)................. 49 Renkaat..................... 50 Ajovalo...................... 50 Istuin........................ 51 Kypärälukko................. 52 5 Varashälytin DWA... 55 Yleistietoa ja hallintalaitteet......................... 56 Aktivointi.................... 56 Hälytystoiminto.............. 58 Deaktivointi.................. 59 Ohjelmointi.................. 60 Kauko-ohjaimen kirjaaminen.......................... 61 Synkronointi................. 62 Akku........................ 63 6 Ajaminen... 65 Turvallisuusohjeita........... 66 Noudata tarkastuslistaa...... 68 Käynnistäminen............. 69
Sisäänajo.................... 71 Kierroslukuvaroitin........... 72 Jarrut........................ 73 Moottoripyörän pysäköiminen.......................... 73 Polttoaineen lisääminen..... 74 Moottoripyörän kiinnittäminen kuljetusta varten........ 76 7 Tekniikka yksityiskohdittain... 79 Jarrujärjestelmä, jossa BMW Motorrad ABS........ 80 Moottorinohjaus, jossa BMW Motorrad ASC........ 82 Rengaspaineiden valvonta (RDC)....................... 83 8 Huolto... 85 Yleisiä ohjeita................ 86 Työkalut..................... 86 Moottoriöljy................. 87 Jarrujärjestelmä............. 88 Jäähdytysneste............. 92 Kytkin....................... 93 Vanteet ja renkaat........... 94 Vanteet ja renkaat........... 95 Etupyörän huoltopukki.... 100 Takapyörän huoltopukki... 101 Polttimot.................. 102 Katteen osat.............. 107 Käynnistysapu............. 108 Akku...................... 110 9 Jälkiasennettavat lisävarusteet... 113 Yleisiä ohjeita.............. 114 Pistokkeet................. 114 Laukut..................... 115 Takalaukku................ 117 10 Hoito... 121 Hoitoaineet................ 122 Moottoripyörän pesu...... 122 Moottoripyörän herkkien osien puhdistaminen...... 123 Maalipinnan hoito......... 124 Moottoripyörän asettaminen talvisäilytykseen....... 124 Suojaus................... 124 Moottoripyörän käyttöönotto....................... 124 11 Tekniset tiedot... 125 Vikataulukko............... 126 Ruuviliitokset.............. 127 Moottori................... 128 Polttoaine................. 129 Moottoriöljy............... 129 Kytkin..................... 130 Vaihteisto................. 130 Vetopyörästö.............. 131 Alusta..................... 131 Jarrut...................... 132 Vanteet ja renkaat......... 132 Sähköjärjestelmä.......... 134 Runko..................... 135 Mitat...................... 136 Painot..................... 137 Ajoarvot................... 137 12 Huolto... 139 BMW Motorrad Huolto.... 140 BMW Motorrad Liikkuvuuspalvelut.................... 140 Huoltotyöt................. 140 Huolto-ohjelma............ 143 Vakio BMW-huolto........ 144 Huoltoleimat............... 145
Huoltoleimat............... 150 13 Liite... 153 Elektronista käynnistyksenestoa koskeva todistus........................ 154 Rengaspainevalvonnan sertifikaatti.................... 156 14 Aakkosellinen hakemisto... 157
z Yleisiä ohjeita Yleisiä ohjeita Yleistietoa ja hallintalaitteet........... 6 Lyhenteet ja symbolit................ 6 Varusteet............................ 7 Tekniset tiedot....................... 7 Ajankohtaisuus painatushetkellä..... 7 1 5
1 6 Yleisiä ohjeita z Yleistietoa ja hallintalaitteet Olemme pyrkineet tekemään tästä omistajan käsikirjasta mahdollisimman helppokäyttöisen. Aihealueet löytyvät nopeimmin käsikirjan lopussa olevan kattavan hakusanaluettelon avulla. Luvusta 2 saat yleiskuvan moottoripyörästäsi. Kirjan luvussa 12 dokumentoidaan kaikki suoritettavat huolto- ja korjaustyöt. Todiste suoritetuista huoltotöistä on edellytys joustavalle takuukäsittelylle. Jos joskus myyt BMW-moottoripyöräsi, muista luovuttaa tämä käsikirja uudelle omistajalle; kirja on tärkeä osa moottoripyörää. Lyhenteet ja symbolit HUOMIO Pienen riskin vaaraa. Jos tätä ei vältetä, seurauksena voi olla vähäinen tai kohtuullisen vakava loukkaantuminen. VAROITUS Keskimääräisen riskin vaaraa. Jos tätä ei vältetä, seurauksena voi olla jopa kuolema tai vakava loukkaantuminen. VAARA Suuren riskin vaaraa. Jos tätä ei vältetä, seurauksena on kuolema tai vakava loukkaantuminen. HUOMIO Erityiset ohjeet ja varotoimenpiteet. Näiden huomiotta jättäminen voi aiheuttaa moottoripyörän tai varusteen vaurioitumisen ja siten takuuvaatimusten hylkäämisen. HUOMAUTUS Erityistietoa moottoripyörän käytöstä ja tarkastuksista sekä säätö- ja huoltotöistä. Tarkoittaa huomautuksen loppua. Toimintaohje. TLV Toiminnan tulos. Viittaa sivuun, jolta löytyy lisätietoa. Tarkoittaa jälkiasennettavaan lisävarusteeseen tai varusteisiin liittyvän informaation loppua. Kiristysmomentti. Tekniset tiedot. Tehdasasennettu lisävaruste. BMW Motorrad Tehdasasennetut lisävarusteet asennetaan moottoripyöriin jo tuotantovaiheessa.
z Yleisiä ohjeita JLV EWS DWA ABS ASC ESA RDC Jälkiasennettava lisävaruste. Voit hankkia jälkiasennettavan BMW Motorrad -lisävarusteen BMW Motorrad Service -toimipisteestä ja asentaa sen jälkeenpäin. Elektroninen ajonesto. Varashälytin. Lukkiutumattomat jarrut. Automaattinen ajovakauden valvonta. Electronic Suspension Adjustment (Jousituksen ja iskunvaimennuksen säätö). Rengaspainevalvonta. Varusteet BMW-moottoripyörissä on yksilölliset varusteet. Tässä käsikirjassa kuvataan tehdasasennetut lisävarusteet (TLV) ja tietyt jälkiasennettavat lisävarusteet (JLV). Ymmärrät varmasti, että kirjassa on kuvattu myös sellaisia varusteita, joita et ole valinnut omaan pyörääsi. Erilaiset maakohtaiset poikkeamat kuvien moottoripyöriin ovat mahdollisia. Jos moottoripyörässäsi ei ole kuvattuja varusteita, niiden kuvaukset löytyvät erillisestä ohjekirjasta. Tekniset tiedot Kaikki tämän käsikirjan mitat, painot ja suoritusarvot on ilmoitettu Saksalaisen normituslaitoksen (Deutsches Institut für Normung e. V., DIN) ohjeiden mukaan, ja ne sisältävät tavanomaiset mittapoikkeamat. Erilaiset maakohtaiset versiot saattavat aiheuttaa poikkeamia arvoihin. Ajankohtaisuus painatushetkellä BMW-moottoripyörien korkea turvallisuus- ja laatutaso pystytään varmistamaan kehittämällä rakennetta, varusteita ja tarvikkeita jatkuvasti. Tästä syystä joudumme varaamaan oikeuden poikkeamiin tämän käsikirjan ja moottoripyöräsi välillä. BMW Motorrad ei voi täysin sulkea pois inhimillisiä virheitä. Ymmärtänet, että edellä mainituista syistä kirjan tiedot, kuvat ja selitykset eivät kelpaa oikeudellisten vaatimusten perusteeksi. 1 7
1 8 Yleisiä ohjeita z
z Yleiskuvat Yleiskuvat Yleiskuva vasen puoli............... 11 Yleiskuva oikea puoli................ 13 Istuimen alla........................ 14 Katteen keskiosan alla.............. 15 Yhdistelmäkatkaisin vasen.......... 16 Yhdistelmäkatkaisin oikea........... 17 Mittaristo........................... 18 2 9
2 10 Yleiskuvat z
z Yleiskuvat Yleiskuva vasen puoli 1 Valojen korkeussäätö (mittariston alapuolella) ( 51) 2 Istuimen lukkolaite ( 51) 3 Öljyntäyttöaukko ja öljymittatikku ( 87) 4 Kantavuustaulukko (ohjausakselin alapään laakerissa vasemmalla) 2 11
2 12 Yleiskuvat z
z Yleiskuvat Yleiskuva oikea puoli 1 Tankin korkki ( 75) 2 Etujarrunestesäiliö ( 90) 3 Moottoripyörän tunnistenumero, tyyppikilpi (ohjausakselin alapään laakerissa) 4 Jäähdytysnestemittari (sivuverhouksen takana) ( 92) 5 Pistoke ( 114) 6 Jousen esijännityksen säätö ( 47) 7 Takajarrunestesäiliö ( 91) 8 Vaimennuksen säätö ( 48) 2 13
2 14 Yleiskuvat z Istuimen alla 1 Työkalu jousen esijännityksen säätöön ( 47) 2 Vakiotyökalusarja ( 86) 3 Käsikirja 4 Säilytystila kun ensiapupakkaus JLV Ensiapupakkauksen (JLV) säilytys 5 Kypärälukko ( 52) 6 Säilytystila kun huoltotyökalusarja JLV Huoltotyökalusarjan säilytys ( 86) 7 Rengaspainetaulukko
z Yleiskuvat Katteen keskiosan alla 1 Paristo ( 110) 2 Säilytystila kun renkaidenpaikkaussarja JLV Renkaidenpaikkaussarjan säilytys 2 15
2 16 Yleiskuvat z Yhdistelmäkatkaisin vasen 1 Kaukovalot ja kaukovalovilkku ( 42) 2 Näyttökuvien vaihto näytössä ( 38) 3 Hätävilkut ( 43) 4 Suuntavalot ( 42) 5 Äänimerkki 6 Ei vakiovaruste kun Electronic Suspension Adjustment (ESA) TLV ESA ( 49) 7 Ei vakiovaruste kun automaattinen ajovakauden valvonta (ASC) TLV ASC ( 44)
z Yleiskuvat Yhdistelmäkatkaisin oikea 1 Käynnistinmoottori ( 69) 2 Sytytysvirran hätäkatkaisin ( 43) 3 Ei vakiovaruste kun lämpökahvat TLV Lämpökahvan käyttö ( 44) 2 17
2 18 Yleiskuvat z Mittaristo 1 Varoitus- ja merkkivalot ( 20) 2 Nopeusnäyttö 3 Toimintopainike 4 Monitoiminäyttö ( 21) 5 Toimintopainike 6 Fotodiodi (mittariston valaistuksen säätöön) kun varashälytin (DWA) TLV DWA-valodiodi (ks. varashälyttimen käyttöohje) kun ajotietokone TLV Kierroslukuvaroitin ( 72) 7 Kierroslukunäyttö
z Näytöt Näytöt Varoitus- ja merkkivalot............. 20 Monitoiminäyttö.................... 21 Varoitusnäytöt...................... 22 Ajotietokoneen näyttö............... 32 Polttoaineen täyttömäärä........... 32 Polttoaineen varamäärä............. 32 Huoltonäyttö........................ 33 Ulkolämpötila....................... 33 Rengaspaine........................ 34 3 19
3 20 Näytöt z Varoitus- ja merkkivalot 1 ABS ( 30) 2 Ei vakiovaruste kun automaattinen ajovakauden valvonta (ASC) TLV ASC ( 31) 3 Polttoaineen varamäärä ( 32) ( 30) 4 Yleinen varoitusvalo ( varoitusnäyttöjen yhteydessä näytössä) ( 22) 5 Kaukovalot 6 Suuntavalot oikea 7 Tyhjäkäynti 8 Suuntavalot vasen
z Näytöt Monitoiminäyttö 1 Moottorielektroniikan varoitusnäyttö ( 27) 2 Ei vakiovaruste kun lämpökahvat TLV Valitun kahvalämmitystason näyttö ( 44) 3 Ei vakiovaruste kun ajotietokone TLV Ajanottokello ( 40) 4 Kellonaika ( 37) 5 Ei vakiovaruste kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV Rengaspaine ( 34) 6 Jäähdytysnesteen lämpötilan varoitusnäyttö ( 26) 7 Huollon ajankohta ( 33) 8 Näyttöjen arvoalue ( 38) 9 Ei vakiovaruste kun ajotietokone TLV Ilmoitettujen arvojen symbolit ( 32) 10 Jäähdytysnesteen lämpötilanäyttö 3 21
3 22 Näytöt z 11 Ei vakiovaruste kun ajotietokone TLV Vaihdenäyttö, tyhjäkäynnillä näkyy "N" 12 Polttoaineen täyttömäärä ( 32) 13 Ei vakiovaruste kun ajotietokone TLV Näytön arvoalue ( 38) 14 Varoitus ( 22) 15 Osamatkamittari ( 38) Varoitusnäytöt Esitystapa Varoitukset ilmaistaan kulloisenkin varoitusvalon avulla. Arvoalueen 2 vieressä voi lisäksi näkyä varoituskolmio 3. Nämä varoitukset näkyvät vuorotellen matkamittarien kanssa ( 38). Varoitukset, joille ei ole omaa varoitusvaloa, ilmaistaan yleisen varoitusvalon 1 avulla varoitushuomautuksen tai monitoiminäytössä näkyvän varoitussymbolin lisäksi. Yleinen varoitusvalo palaa punaisena tai keltaisena riippuen varoituksen kiireellisyydestä. Yleinen varoitusvalo palaa erivärisenä kiireellisimmän varoituksen mukaisesti. Luettelon mahdollisista varoituksista löydät seuraavalta sivulta.
z Näytöt Varoitusnäytöt, yleistä Varoitus- ja merkkivalot Näytön varoitusmerkit Merkitys "x.x C" vilkkuu Jäävaroitus ( 26) 3 23 palaa keltaisena + "EWS" ilmestyy näyttöön EWS aktiivinen ( 26) palaa punaisena vilkkuu Jäähdytysnesteen lämpötila on liian korkea ( 26) palaa keltaisena ilmestyy näyttöön Moottori varaohjelmalla ( 27) palaa keltaisena palaa keltaisena + "LAMP" ilmestyy näyttöön + "DWA" ilmestyy näyttöön Polttimo rikki ( 27) DWA-Akku tyhjä ( 27) palaa keltaisena + "x.x" vilkkuu Rengaspaine sallitun toleranssin rajalla ( 28) vilkkuu punaisena + "x.x" vilkkuu Rengaspaine sallitun toleranssin ulkopuolella ( 28)
3 24 Varoitus- ja merkkivalot Näytön varoitusmerkit palaa keltaisena palaa keltaisena + " - -" tai " - - - -" ilmestyy näyttöön + "RdC" ilmestyy näyttöön Merkitys Tunnistin rikki tai järjestelmävika ( 29) Rengaspainetunnistimen paristo heikko ( 29) Näytöt z palaa + " - -" tai " - - - -" ilmestyy näyttöön Tiedonsiirtohäiriö ( 29) Polttoaineen varamäärä saavutettu ( 30) vlkkuu ABS-itsetesti ei ole päättynyt ( 30) palaa ABS-vika ( 30) vlkkuu nopeasti ASC-säätö ( 31) vlkkuu hitaasti ASC-itsetestaus ei ole päättynyt ( 31)
z Näytöt Varoitus- ja merkkivalot Näytön varoitusmerkit Merkitys palaa ASC kytketty pois päältä ( 31) 3 25 palaa ASC-vika ( 31)
3 26 Näytöt z Jäävaroitus kun ajotietokone TLV "x.x C" vilkkuu. Mahdollinen syy: Ajoneuvon läheltä mitattu ulkolämpötila on alle 3 C. VAROITUS Liukkausvaara myös lämpötilassa yli 3 C, vaikka liukkausvaroitusta ei anneta. Liukkauden aiheuttama onnettomuusvaara. Alhaisessa ulkolämpötilassa täytyy aina varautua mustaan jäähän ja liukkauteen etenkin siltojen kansilla ja ajoradan varjoisilla alueilla. Aja ennakoiden. EWS aktiivinen Yleinen varoitusvalo palaa keltaisena. + "EWS" ilmestyy näyttöön. Mahdollinen syy: Käytetty avain ei kelpaa käynnistämiseen tai tietoyhteys avaimen ja moottorielektroniikan välillä ei toimi. Poista mahdolliset muut avaimet virta-avaimen lähistöltä. Käytä kakkosavainta. Vaihdata vioittunut avain mieluiten BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. Jäähdytysnesteen lämpötila on liian korkea Yleinen varoitusvalo palaa punaisena. Lämpötilasymboli vilkkuu. HUOMIO Ajo ylikuumentuneella moottorilla. Moottorivaurio Ota ehdottomasti huomioon seuraavat ohjeet. Mahdollinen syy: Jäähdytysnesteen määrä on liian alhainen. Tarkista jäähdytysnesteen määrä. ( 92). Jos jäähdytysnesteen määrä on liian alhainen: Lisää jäähdytysnestettä ja tarkistuta jäähdytysnestejärjestelmä ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mielellään BMW Motorrad -merkkihuollossa. Mahdollinen syy: Jäähdytysnesteen lämpötila on liian korkea. Mikäli mahdollista, aja osakuormitusalueella moottorin jäähdyttämiseksi. Jos jäähdytysnesteen lämpötila on usein liian korkea, tarkistuta vika mahdollisim-
z Näytöt man pian ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mielellään BMW Motorrad -merkkihuollossa. Moottori varaohjelmalla Yleinen varoitusvalo palaa keltaisena. Moottorin symboli ilmestyy näyttöön. VAROITUS Epätavallinen ajokäyttäytyminen moottorin hätäkäytön yhteydessä. Onnettomuusvaara Sovita ajotyyliä. Vältä voimakkaita kiihdytyksiä ja ohituksia. Mahdollinen syy: Moottorin ohjausyksikkö on tunnistanut vian. Poikkeustapauksissa moottori sammuu eikä enää käynnisty. Muutoin moottori käy hätäkäytöllä. Voit jatkaa ajoa, mutta ota huomioon, että käytettävissäsi ei ole moottorin normaalia tehoa. Poistata vika mahdollisimman nopeasti ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. Polttimo rikki Yleinen varoitusvalo palaa keltaisena. + "LAMP" ilmestyy näyttöön. VAROITUS Moottoripyörää ei huomata liikenteessä, koska moottoripyörän valo on palanut. Turvallisuusriski Vaihda palaneet polttimot mahdollisimman nopeasti; pidä mukanasi aina mieluiten vastaavia varapolttimoita. Mahdollinen syy: Polttimo rikki. Etsi rikkinäinen polttimo katsomalla. Lähi- ja/tai kaukovalon polttimoiden vaihtaminen ( 102). Seisontavalon polttimon vaihto ( 104). Jarru- ja takavalon polttimoiden vaihto ( 105). Irrota etu- ja takasuuntavalot ( 106). DWA-Akku tyhjä kun varashälytin (DWA) TLV Yleinen varoitusvalo palaa keltaisena. + "DWA" ilmestyy näyttöön. 3 27
3 28 Näytöt z HUOMAUTUS Tämä vikailmoitus näkyy hetken aikaa vain Pre-Ride-Check-tarkastuksen yhteydessä. Mahdollinen syy: DWA-akun varaus on purkaantunut täysin. Varashälyttimen toiminto ei ole taattu ajoneuvon akun ollessa irrotettuna. Ota yhteys ammattitaitoiseen huoltopisteeseen, mieluiten BMW Motorrad Service -huoltopisteeseen. Rengaspaine sallitun toleranssin rajalla kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV Yleinen varoitusvalo palaa keltaisena. + "x.x" (kriittinen täyttöpaine) vilkkuu. Mahdollinen syy: Mitattu rengaspaine on sallitun toleranssin raja-alueella. Korjaa rengaspaine omistajan käsikirjan takakannessa olevien tietojen mukaan. HUOMAUTUS Ennen rengaspaineen sovittamista tutustu lämpötilankompensaatioon ja rengaspaineen sovitukseen liittyvään tietoon jaksossa "Tekniikka yksityiskohdittain". Rengaspaine sallitun toleranssin ulkopuolella kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV Yleinen varoitusvalo vilkkuu punaisena. + "x.x" (kriittinen täyttöpaine) vilkkuu. VAROITUS Rengaspaine sallitun toleranssin ulkopuolella. Moottoripyörän heikentyneet ajoominaisuudet. Sovita ajotyylisi vastaavasti. Mahdollinen syy: Mitattu rengaspaine on sallitun toleranssin ulkopuolella. Tarkasta renkaan vauriot ja ajokelpoisuus. Jos rengas on vielä ajokelpoinen: Korjaa rengaspaine ensi tilassa. Tarkastuta renkaan vauriot ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. Jos olet epävarma renkaan ajokelpoisuudesta: Älä jatka ajoa. Ota yhteys vikatilannepalveluun. Tarkastuta renkaan vauriot ammattitaitoisessa
z Näytöt huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. Tunnistin rikki tai järjestelmävika kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV Yleinen varoitusvalo palaa keltaisena. + " - -" tai " - - - -" ilmestyy näyttöön. Mahdollinen syy: Pyörät on rakennettu ilman RDCsensoreita. Varusta pyöräsarja RDC-sensoreilla. Mahdollinen syy: 1 tai 2 RDC-sensoria on irronnut. Korjauta vika ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. Mahdollinen syy: Järjestelmässä on vika. Korjauta vika ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. Rengaspainetunnistimen paristo heikko kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV Yleinen varoitusvalo palaa keltaisena. + "RdC" ilmestyy näyttöön. HUOMAUTUS Tämä vikailmoitus näkyy hetken aikaa vain Pre-Ride-Check-tarkastuksen yhteydessä. Mahdollinen syy: Rengaspaineanturin akussa on erittäin vähän kapasiteettia. Rengaspainevalvonnan toiminta on taattu enää vain rajoitetun ajan. Ota yhteys ammattitaitoiseen huoltopisteeseen, mieluiten BMW Motorrad Service -huoltopisteeseen. Tiedonsiirtohäiriö kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV + " - -" tai " - - - -" ilmestyy näyttöön. Mahdollinen syy: Ajoneuvon nopeus ei ole ylittänyt rajanopeutta noin 30 km/h. RDCtunnistimet lähettävät signaalit vasta, kun tämä ajonopeus ylittyy ( 83). Kokeile RDC-näyttöä suuremmasssa ajonopeudessa. Vasta kun yleinen varoitusvalo syttyy, 3 29
3 30 Näytöt z kyseessä on pysyvä häiriö. Tällöin: Korjauta vika ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. Mahdollinen syy: Radiosignaaliyhteys RDC-tunnistimiin on häiriintynyt. Tämä saattaa johtua lähistöllä olevista radioteknisistä laitteista, jotka häiritsevät RDC-ohjausyksikön ja tunnistimien välistä yhteyttä. Kokeile RDC-näyttöä toisessa paikassa. Vasta kun yleinen varoitusvalo syttyy, kyseessä on pysyvä häiriö. Tällöin: Korjauta vika ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - toimipisteessä. Polttoaineen varamäärä saavutettu Polttoaineen varamäärän varoitusvalo palaa. VAROITUS Moottorin epätasainen käynti tai moottorin sammuminen polttoainevajauksen takia. Onnettomuusvaara. Katalysaattorin vaurioituminen. Älä aja polttoainesäiliötä tyhjäksi. Mahdollinen syy: Polttoainesäiliössä on jäljellä korkeintaan enää varamäärä. Noin 3 l Polttoaineen varamäärä Tankkaaminen ( 75). ABS-itsetesti ei ole päättynyt ABS-merkki- ja varoitusvalo vilkkuu. Mahdollinen syy: ABS-toiminto ei ole käytössä, koska itsetestaus ei ole päättynyt. Pyörätunnistimien tarkastusta varten moottoripyörällä täytyy ajaa muutama metri. Lähde hitaasti liikkeelle. Ota kuitenkin huomioon, että käytettävissä ei ole ABS-jarrutoimintoa, kunnes käynnistystesti on päättynyt. ABS-vika ABS-merkki- ja varoitusvalo palaa. Mahdollinen syy: ABS-ohjauslaite on tunnistanut vian. Ajoa voi jatkaa. Ota kuitenkin huomioon, että ABS-toiminto
z Näytöt ei ole käytettävissä. Ota huomioon tilanteeseen liittyvät lisätiedot, jotka voivat johtaa ABShäiriöilmoitukseen ( 81). Poistata vika mahdollisimman nopeasti ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. ASC-säätö kun automaattinen ajovakauden valvonta (ASC) TLV ASC-merkki- ja varoitusvalo vilkkuu nopeasti. ASC on tunnistanut takapyörän epävakauden ja järjestelmä pienentää moottorin momenttia. Varoitusvalo vilkkuu pitempään kuin ASC-säädön ajan. Tällöin kuljettaja saa myös kriittisen ajotilanteen jälkeen optisen kuittauksen tapahtuneesta säädöstä. ASC-itsetestaus ei ole päättynyt kun automaattinen ajovakauden valvonta (ASC) TLV ASC-merkki- ja varoitusvalo vilkkuu hitaasti. Mahdollinen syy: Itsetestausta ei tehty loppuun, sillä ASC-toiminto ei ole käytettävissä. Jotta ASC-itsetestaus voidaan päättää, moottorin on oltava käynnissä ja moottoripyörällä on ajettava vähintään nopeudella 5 km/h. Lähde hitaasti liikkeelle. Ota kuitenkin huomioon, että käytettävissä ei ole ASC-jarrutoimintoa, kunnes käynnistystesti on päättynyt. ASC kytketty pois päältä kun automaattinen ajovakauden valvonta (ASC) TLV ASC-merkki- ja varoitusvalo palaa. Mahdollinen syy: Kuljettaja on kytkenyt ASC-järjestelmän pois päältä. ASC kytketään päälle. ASC-vika kun automaattinen ajovakauden valvonta (ASC) TLV ASC-merkki- ja varoitusvalo palaa. Mahdollinen syy: ASC-ohjauslaite on tunnistanut vian. Ajoa voi jatkaa. Ota kuitenkin huomioon, että ASC-toiminto ei ole käytettävissä. Ota huomioon tilanteeseen liittyvät lisätiedot, jotka voivat johtaa ASChäiriöilmoitukseen ( 82). Poistata vika mahdollisimman nopeasti ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten 3 31
3 32 Näytöt z BMW Motorrad Service - huoltopisteessä. Ajotietokoneen näyttö kun ajotietokone TLV Ajetut kilometrit polttoaineen varamäärän saavuttamisen jälkeen ( 32) Keskikulutus Keskinopeus Polttoaineen täyttömäärä Polttoainesäiliön monimutkaisen geometrian vuoksi polttoaineen täyttömäärää ei voida määrittää säiliön ylemmällä täyttötasolla. Sen vuoksi polttoainemittari ilmoittaa yksityiskohtaiset tiedot vain koskien säiliön alempaa täyttötasoa. Polttoaineen varamäärän varoitusvalo syttyy, kun siirrytään polttoaineen varamäärän tasolle. Polttoaineen varamäärä Polttoainemäärä, joka on jäljellä polttoainesäiliössä varoitusvalon syttyessä, määräytyy ajodynamiikan mukaan: mitä voimakkaammin polttoaine liikkuu säiliössä (toistuvien kallistusten sekä jarrutusten ja kiihdytysten mukaan) sitä vaikeampaa on varamäärän mittaaminen. Säiliössä on jäljellä kuitenkin vähintään takalehdellä ilmoitettu varapolttoainemäärä. Tämänhetkinen kulutus Ulkolämpötila ( 33) Kun polttoainemittari osoittaa 1/2-arvoa 1, polttoainesäiliö on puolillaan. Tästä eteenpäin täyttötaso näytetään tarkemmin. kun ajotietokone TLV Kun polttoaineen varoitusvalo syttyy, näytössä ilmoitetaan siitä lähtien ajettu matka. Polttoaineen varamäärällä ajettavan matkan pituus määräytyy ajotavan (kulutuksen) ja varoitusvalon syttymishetkellä säiliössä
z Näytöt olleen polttoainemäärän perusteella (ks. edellä oleva selitys). Polttoaineen varamäärän kilometrilaskuri nollautuu, kun polttoaineen määrä säiliössä ylittää tankkauksen jälkeen polttoaineen varamäärän. Huoltonäyttö Jos seuraavaan huoltoon on enintään kuukausi aikaa, huollon päivämäärä 1 näkyy Pre- Ride-Check-tarkastuksen yhteydessä hetken aikaa. Kuukausi ja vuosi erotetaan kaksoispisteellä ja näytetään 2- tai 4-numeroisina. Tässä esimerkissä näyttö tarkoittaa "Kesäkuu 2014". Jos vuosittain kertyy runsaasti ajokilometrejä, saattaa olla syytä huollattaa moottoripyörä jo aiemmin. Jos aikaistettuun huoltoon on enintään 1 000 km, jäljellä oleva kilometrimäärä 1 näkyy näytössä 100 kilometrin välein. Kilometrimäärä näkyy lyhyen aikaa Pre-Ride-Checkin yhteydessä. Jos huollon ajankohta on ohitettu, päivämäärän ja kilometrilukeman näytön lisäksi palaa yleinen varoitusvalo keltaisena. Huollosta muistuttava teksti näkyy näytössä jatkuvasti. HUOMAUTUS Jos huoltonäyttö ilmestyy yli kuukausi ennen huollon päivämäärää, se on säädettävä mittaristoon tallennetuksi päivämääräksi. Tämä tilanne voi esiintyä, jos akku on irrotettu pitkähköksi ajaksi. Halutessasi säätää päivämäärää käänny ammattitaitoisen huoltopisteen, mieluiten BMW Motorrad huoltopisteen puoleen. Ulkolämpötila kun ajotietokone TLV Jos ulkolämpötila laskee 3 C:n alapuolelle, lämpötilanäyttö vilkkuu varoittaen mahdollisesta mustan jään muodostumisesta. Kun lämpötila ensimmäisen kerran alittaa tämän rajan, näyttö alkaa näyttää automaatti- 3 33
3 34 Näytöt z sesti lämpötilaa riippumatta siitä, mitkä näytön asetukset olivat. Moottoripyörän seistessä moottorin lämpö saattaa vääristää ulkolämpötilan mittausta. Jos moottorin lämmön vaikutus käy liian voimakkaaksi, näytössä näkyy väliaikaisesti - -. VAROITUS Liukkausvaara myös lämpötilassa yli 3 C, vaikka liukkausvaroitusta ei anneta. Liukkauden aiheuttama onnettomuusvaara. Alhaisessa ulkolämpötilassa täytyy aina varautua mustaan jäähän ja liukkauteen etenkin siltojen kansilla ja ajoradan varjoisilla alueilla. Rengaspaine kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV Vasen arvo 1 ilmoittaa etupyörän rengaspaineen, oikea arvo 2 takapyörän rengaspaineen. Näytössä näkyy heti käynnistyksen jälkeen " - - - -". Rengaspaineen arvon siirto alkaa vasta nopeuden ylittäessä 30 km/h. Näytössä näkyvät rengaspaineet perustuvat renkaan lämpötilaan 20 C. Jos näytössä näkyy lisäksi varoituskolmio 3, kyseessä on varoitusnäyttö. Kyseinen täyttöpaine vilkkuu. Jos kyseinen arvo on sallitun toleranssin rajalla, yleinen varoitusvalo vilkkuu keltaisena. Jos mitattu rengaspainearvo on sallitun toleranssin ulkopuolella, yleinen varoitusvalo vilkkuu punaisena. Lisätietoja BMW Motorrad RDC:stä löytyy alkaen sivulta ( 83).
z Käyttö Käyttö Virta- ja ohjauslukko................ 36 Elektroninen käynnistyksenesto.... 37 Kello................................ 37 Näyttö.............................. 38 Ajanottokello........................ 40 Valot................................ 41 Suuntavalot......................... 42 Hätävilkut........................... 43 Sytytysvirran hätäkatkaisin.......... 43 Lämpökahvat....................... 44 BMW Motorrad ASC................ 44 Kytkin............................... 45 Jarrut............................... 46 Peilit................................ 47 Jousen esijännitys.................. 47 Vaimennus.......................... 48 Elektroninen alustan säätäminen (ESA)............................... 49 Renkaat............................. 50 Ajovalo.............................. 50 Istuin................................ 51 Kypärälukko......................... 52 4 35
4 36 Käyttö z Virta- ja ohjauslukko Avaimet Saat kaksi varsinaista virta-avainta ja yhden vara-avaimen. Varaavain on pieni ja kevyt. Sitä on kätevä kuljettaa mukana vaikkapa lomakossa. Vara-avainta voi käyttää, jos virta-avainta ei ole saatavilla. Sitä ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Jos kadotat avaimen, ota huomioon elektronisesta ajonestosta (EWS) ( 37) annetut ohjeet. Virta- ja ohjauslukko, tankin luukku ja istuimen lukko avataan ja lukitaan samalla avaimella. kun laukku JLV kun takalaukku JLV Laukkuihin ja takalaukkuihin voi tilata lisävarusteena mahdollisuuden avata ja lukita ne tällä samalla avaimella. Käänny tässä asiassa ammattitaitoisen huoltopisteen, mieluiten BMW Motorrad Service -huoltopisteen puoleen. Sytytysvirran kytkeminen Aseta avain virtalukkoon ja kierrä asentoon 1. Seisontavalot ja kaikki toimintopiirit on kytketty päälle. Käynnistystarkastus suoritetaan. ( 69) ABS-itsetestaus suoritetaan. ( 70) kun automaattinen ajovakauden valvonta (ASC) TLV ASC-itsetestaus suoritetaan. ( 70) Sytytysvirran katkaiseminen Kierrä avain asentoon 1. Valot eivät pala. Ohjauslukko ei ole kytketty. Avaimen voi poistaa virtalukosta. Lisälaitteiden käyttö tietyn ajan mahdollista. Akun lataaminen pistokkeesta mahdollista. Ohjauslukon lukitseminen Käännä ohjaustanko ääriasentoon vasemmalle.
z Käyttö Kierrä avain asentoon 1 ja liikuta samalla ohjaustankoa hiukan. Sytytysvirta, seisontavalot ja kaikki toimintopiirit on kytketty pois päältä. Ohjauslukko on kytketty. Avaimen voi poistaa virtalukosta. Elektroninen käynnistyksenesto Moottoripyörän elektroniikka määrittää virtalukossa olevan rengasantennin avulla virtaavaimeen tallennetut tiedot. Vasta kun tämä tiedonsiirto vahvistaa avaimen "oikeaksi", moottorin ohjausyksikkö antaa moottorille luvan käynnistyä. HUOMAUTUS Jos käynnistyksessä käytettävään virta-avaimeen on kiinnitettynä vara-avain, elektroniikka saattaa häiriintyä eikä salli moottorin käynnistymistä. Monitoiminäyttöön ilmestyy varoitus EWS. Säilytä muut avaimet aina erillään varsinaisesta virta-avaimesta. Jos virta-avain katoaa, avaimen voi lukita pois käytöstä BMW Motorrad Service - toimipisteessä. Tätä varten sinun on otettava kaikki muut moottoripyörään kuuluvat virtaavaimet mukaan. Moottoria ei enää voi käynnistää avaimella, jonka käyttö on estetty, mutta tällaisen avaimen käyttö voidaan tehdä uudelleen mahdolliseksi. Vara-/lisäavaimia saa ainoastaan BMW Motorrad Service -toimipisteen kautta. Jälleenmyyjä on velvoitettu tarkastamaan tilauksen oikeellisuuden, koska avain on osa turvallisuusjärjestelmää. Kello Säädä kello VAROITUS Kellon säätäminen ajon aikana. Onnettomuusvaara Säädä kello vain moottoripyörän ollessa paikallaan. Kytke sytytysvirta. 4 37
4 kun ajotietokone TLV 38 Käyttö z Pidä näppäintä 1 painettuna, kunnes tunnit 2 vilkkuvat. Paina näppäintä 1 niin monta kertaa, että haluttu tuntilukema näkyy näytössä. Pidä näppäintä 1 painettuna, kunnes minuutit 3 vilkkuvat. Paina näppäintä 1 niin monta kertaa, että haluttu minuuttilukema näkyy näytössä. Näyttö Valitse näyttö Kytke sytytysvirta. Paina näppäintä 1, jolloin voit valita näytön arvoalueella 2. Seuraavat arvot voivat näkyä näytössä: Kokonaisajomatka (kuvassa) Osamatkamittari 1 (Trip I) Osamatkamittari 2 (Trip II) Mahdollisia varoituksia kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV Rengaspaineet Paina näppäintä 1, jolloin voit valita näytön arvoalueella 2. Seuraavat arvot voivat näkyä: Ulkolämpötila Keskinopeus Keskikulutus Tämänhetkinen kulutus
z Käyttö Ajetut kilometrit polttoaineen varamäärän saavuttamisen jälkeen Paina näppäintä 3, jolloin voit valita näytön arvoalueella 4. Seuraavat arvot voivat näkyä näytössä: Kokonaisajomatka (kuvassa) Osamatkamittari 1 (Trip I) Osamatkamittari 2 (Trip II) Mahdollisia varoituksia kun rengaspainevalvonta (RDC) TLV Rengaspaineet Osamatkamittarin nollaaminen Kytke sytytysvirta. Valitse haluttu osamatkamittari. Pidä painike 1 painettuna, kunnes osamatkamittari 2 on nollautunut. kun ajotietokone TLV Pidä painike 1 painettuna, kunnes osamatkamittari 2 on nollautunut. Keskiarvojen nollaaminen kun ajotietokone TLV Kytke sytytysvirta. Valitse keskikulutus tai keskinopeus. 4 39
4 Ajanottokello Ajanottokellon käyttö 40 Käyttö z Pidä näppäintä 1 painettuna, kunnes näytön arvo on nollautunut. Ajanottokello kun ajotietokone TLV Matkamittarin asemasta näyttöön voi valita ajanottokellon 1. Näytössä näkyy pisteillä erotettuna tunnit, minuutit, sekunnit ja kymmenesosasekunnit. Ajanottokello ottaa aikaa edelleen taustalla, vaikka välillä vaihdettaisiin matkamittarille. Ajanottokello ottaa aikaa edelleen siinäkin tapauksessa, että sytytysvirta kytketään välillä pois päältä. Tarvittaessa vaihda painikkeella 1 matkamittarista ajanottokelloksi. Ajanottokellon ollessa pysähdyksissä paina painiketta 2, jolloin se käynnistyy. Ajanottokellon ollessa käynnissä paina painiketta 2, jolloin se pysähtyy. Nollaa sekuntikello pitämällä painiketta 2 painettuna.
z Käyttö Kierrosajanotto Muuta näppäintoimintoja OFF: Sekuntikellon käyttö mittariston näppäimellä 2. Tallenna tekemäsi asetus painamalla näppäintä 1 ja 2 samanaikaisesti, kunnes näyttö on muuttunut. 4 41 Valot Jotta sekuntikelloa voi käyttää ajon aikana (kierrosajanotto) paremmin, ohjaustangon painikkeen 1 ja painikkeen 2 toiminnot voidaan vaihtaa. Sekuntikellon ja matkamittarin käyttö tapahtuu tällöin painikkeella 1, ja ajotietokoneen käyttö painikkeella 2. Pidä näppäin 1 ja näppäin 2 painettuna samanaikaisesti, kunnes näyttö on muuttunut. FLASH (kierroslukuvaroituksen näyttö) jaon taioff näkyvät. Paina näppäintä 2. LAP (Lap-Timer) ja ON tai OFF näkyvät. Paina näppäintä 1 niin monta kertaa, kunnes haluttu tila on näytössä. ON: Sekuntikellon käyttö INFOnäppäimellä, joka sijaitsee ohjaustangossa. Seisontavalo Seisontavalot syttyvät automaattisesti, kun moottori käynnistyy. HUOMAUTUS Seisontavalot kuormittavat akkua. Kytke virta päälle vain rajoitetuksi ajaksi. Lähivalot Lähivalot syttyvät automaattisesti, kun moottori käynnistyy.
4 Kaukovalot ja kaukovalovilkku 42 Käyttö z Paina katkaisinta 1 eteenpäin, jolloin kaukovalot kytkeytyvät päälle. Vedä katkaisinta 1 taaksepäin, jolloin kaukovalovilkut kytkeytyvät päälle. Heti sytytysvirran katkaisemisen jälkeen paina näppäin 1 vasemmalle ja pidä siinä, kunnes pysäköintivalot ovat kytkeytyneet päälle. Kytke ja katkaise sytytysvirta pysäköintivalojen kytkemiseksi pois päältä. Paina painiketta 1 vasemmalle, jolloin vasemmanpuoleiset suuntavalot kytkeytyvät päälle. Paina painiketta 1 oikealle, jolloin oikeanpuoleiset suuntavalot kytkeytyvät päälle. Paina painiketta 1, jolloin suuntavalot kytkeytyvät pois päältä. Pysäköintivalo Katkaise sytytysvirta. Suuntavalot Suuntavalon käyttäminen Kytke sytytysvirta. HUOMAUTUS Suuntavalot sammuvat automaattisesti, kun määritetty ajoaika ja ajomatka on saavutettu. Määritetty ajoaika ja ajomatka voidaan säätää BMW Motorrad Service - toimipisteessä.
z Käyttö Hätävilkut Hätävilkkujen käyttäminen Kytke sytytysvirta. HUOMAUTUS Sytytysvirran hätäkatkaisin 4 43 Hätävilkut kuormittavat akkua. Kytke hätävilkut päälle vain hetkeksi. HUOMAUTUS Jos varoitusvilkut päälle kytkettyinä käytetään suuntavalon katkaisinta, suuntavalo korvaa varoitusvilkkujen toiminnan niin kauan kuin katkaisinta painetaan. Kun suuntavalon katkaisinta ei enää paineta, varoitusvilkut aktivoituvat jälleen. Paina näppäintä 1, jolloin hätävilkut kytkeytyvät päälle. Sytytysvirran voi katkaista. Paina näppäintä 1 uudelleen, jolloin hätävilkut kytkeytyvät pois päältä. 1 Sytytysvirran hätäkatkaisin VAROITUS Sytytysvirran hätäkatkaisimen käyttö ajon aikana. Kaatumisvaara lukkiutuvan takapyörän takia. Älä käytä sytytysvirran hätäkatkaisinta ajon aikana. Sytytysvirran hätäkatkaisimen avulla moottorin voi sammuttaa helposti ja nopeasti.
4 44 Käyttö z A B Moottori sammutettu Toiminta-asento Lämpökahvat kun lämpökahvat TLV Lämpökahvan käyttö Käynnistä moottori. HUOMAUTUS Kahvojen lämmitys toimii vain moottorin käydessä. HUOMAUTUS Lämpökahvojen takia kasvanut virrankulutus saattaa purkaa akun ajettaessa alemmalla kierroslukualueella. Jos akku ei ole kunnolla latautunut, kahvojen lämmitys kytkeytyy pois päältä käynnistyvyyden parantamiseksi. Paina näppäintä 1 niin monta kertaa, että haluttu lämmitystaso 2 näkyy näytössä. Lämpökahvojen lämmityksessä on kaksi tehoa. Toinen teho lämmittää kahvat nopeasti; sen jälkeen on hyvä kytkeä päälle alempi teho. 50 %:n lämmitysteho 100 %:n lämmitysteho Jos tämän jälkeen ei tehdä muutoksia, valittu lämmitystaso valitaan käyttöön. Kytke kahvojen lämmitys pois päältä painamalla näppäintä 1 niin monta kertaa, että lämpökahvan symboli 2 ei enää näy näytössä. BMW Motorrad ASC kun automaattinen ajovakauden valvonta (ASC) TLV ASC-toiminnon kytkeminen pois päältä Kytke sytytysvirta.
z Käyttö HUOMAUTUS ASC-toiminto voidaan kytkeä pois päältä myös ajon aikana. ASC-toiminto on kytketty pois päältä. ASC-toiminnon kytkeminen päälle ASC-merkki- ja varoitusvalo ei syty tai jatkaa vilkkumista. ASC-toiminto on kytketty päälle. Vaihtoehtoisesti voidaan myös kytkeä sytytysvirta pois toiminnasta ja uudelleen toimintaan. 4 45 HUOMAUTUS Pidä näppäintä 1 painettuna, kunnes ASC-varoitusvalon käytös muuttuu näytössä. ASC-merkki- ja varoitusvalo palaa. Vapauta näppäin 1 2 sekunnin kuluessa. ASC-merkki- ja varoitusvalo palaa edelleen. Pidä näppäintä 1 painettuna, kunnes ASC-varoitusvalon käytös muuttuu näytössä. ASC-merkki- ja varoitusvalo sammuu. Jos itsetestaus ei ole päättynyt, varoitusvalo alkaa vilkkua. Vapauta näppäin 1 2 sekunnin kuluessa. Jos ASC-varoitusvalon syttyy sytytyksen pois päältä ja päälle kytkemisen jälkeen ja palaa sen jälkeen ajettaessa edelleen yli 5 km/h, ajoneuvossa on ASC-vika. Kytkin Kytkinkahvan säätäminen VAROITUS Kytkinkahvan säätäminen ajon aikana. Onnettomuusvaara Säädä kytkinkahva vain moottoripyörän ollessa paikallaan.
4 46 Jarrut Jarrukahvan säätäminen VAROITUS Käyttö z Kierrä säätöruuvia 1 myötäpäivään, jolloin etäisyys kytkinkahvan ja käsikahvan välillä suurenee. Kierrä säätöruuvia 1 vastapäivään, jolloin etäisyys kytkinkahvan ja käsikahvan välillä pienenee. HUOMAUTUS Jarrunestesäiliön muutettu sijainti. Ilmaa jarrujärjestelmässä. Älä kierrä ohjaustangon hallintalaitteita tai ohjaustankoa. VAROITUS Jarrukahvan säätäminen ajon aikana. Onnettomuusvaara Säädä jarrukahva vain moottoripyörän ollessa paikallaan. Kierrä säätöruuvia 1 myötäpäivään, jolloin etäisyys jarrukahvan ja käsikahvan välillä suurenee. Kierrä säätöruuvia 1 vastapäivään, jolloin etäisyys jarrukahvan ja käsikahvan välillä pienenee. HUOMAUTUS Säätöpyörä kiertyy kevyemmin, kun samalla painat kytkinkahvaa eteenpäin. Säätöpyörä kiertyy kevyemmin, kun samalla painat jarrukahvaa eteenpäin.
z Käyttö Peilit Peilien säätäminen Takajousen esijännityksen säätäminen Istuimen irrottaminen ( 51). 4 47 VAROITUS Säädä peilit oikeaan asentoon kiertämällä peilin koteloa. Jousen esijännitys Säätäminen Jousen esijännityksen takapyörällä tulee vastata moottoripyörän kuormaa. Kuorman lisääminen merkitsee, että jousen esijännitystä tulee lisätä, ja painon pieneneminen puolestaan jousen esijännityksen pienentämistä. Ota moottoripyörän työkalu 1 esille. Toisiinsa sopimaton jousen esijännitys ja joustintuen vaimennus. Heikentynyt ajokäyttäytyminen. Sovita joustintuen vaimennus jousen esijännityksen mukaan. Lisää jousen esijännitystä kiertämällä säätöpyörää 1 työkalun avulla myötäpäivään. Vähennä jousen esijännitystä kiertämällä säätöpyörää 1 työkalun avulla vastapäivään.
4 48 Käyttö z Takajousen esijännityksen perussäätö Kierrä säätöpyörää vastapäivään vasteeseen saakka (Ei matkustajaa, ilman kuormaa) Kierrä säätöpyörää vastapäivään vasteeseen saakka, sitten 12 kierrosta myötäpäivään (Ei matkustajaa, mukana kuorma) Kierrä säätöpyörää vastapäivään vasteeseen saakka, sitten 18 kierrosta myötäpäivään (Ei matkustajaa, kuorma ja takalaukku) Kierrä säätöpyörää myötäpäivään vasteeseen saakka (Matkustaja, kuorma ja takalaukku) Aseta moottoripyörän työkalu takaisin paikalleen. Kiinnitä istuin ( 52). Vaimennus Säätäminen Vaimennus on sovitettava tieolosuhteisiin ja jousen esijännitykseen. Epätasainen ajotie vaatii pehmeämmän vaimennuksen kuin tasainen ajotie. Jousen esijännityksen lisääminen edellyttää kovemman vaimennuksen, ja jousen esijännityksen pienentäminen puolestaan pehmeämmän vaimennuksen. Takaiskunvaimentimen säätäminen Pysäköi moottoripyörä tasaiselle ja kiinteälle alustalle. Vaimennuksen lisäämiseksi kierrä säätöruuvia 1 myötäpäivään. Vaimennuksen pienentämiseksi kierrä säätöruuvia 1 vastapäivään. Takaiskunvaimennuksen perussäätö ilman Electronic Suspension Adjustment (ESA) TLV Kierrä säätöruuvi vasteeseen saakka myötäpäivään, sitten 1,5 kierrosta takaisin päin (Ei matkustajaa, ilman kuormaa)
z Käyttö Takaiskunvaimennuksen perussäätö Kierrä säätöruuvi vasteeseen saakka myötäpäivään, sitten 0,5 kierrosta takaisin päin (Ei matkustajaa ja kuorma / Matkustaja ja kuorma) Elektroninen alustan säätäminen (ESA) kun Electronic Suspension Adjustment (ESA) TLV Paina näppäintä 1, jolloin senhetkinen asetus ilmestyy näyttöön. COMF: mukava vaimennus NORM: normaali vaimennus SPORt: urheilullinen vaimennus Näyttö sammuu hetken kuluttua jälleen automaattisesti. Alustan säätäminen Kytke sytytysvirta. 4 49 Säätömahdollisuudet Elektronisen jousituksen ja vaimennuksen säädön, ESAn, avulla voit säätää takapyörän vaimennuksen mukavasti ajoalustaan sopivaksi. Asetusten haku näyttöön Kytke sytytysvirta. Asetettu vaimennus näkyy monitoiminäytön kohdassa 1. Näyttöjen merkitys: Paina näppäintä 1, jolloin senhetkinen asetus ilmestyy näyttöön.
4 50 Käyttö z Vaimennuksen asetus: Paina näppäintä 1 niin monta kertaa, että haluttu asetus näkyy monitoiminäytössä. HUOMAUTUS Vaimennusta voi säätää ajon aikana. Jos näppäintä 1 ei pitkään aikaan paineta, vaimennus säätyy näytön mukaiseksi. Asetuksen lopuksi ESA-näyttö sammuu. Renkaat Rengaspaineiden tarkastus VAROITUS Väärä rengaspaine. Moottoripyörän heikentyneet ajoominaisuudet. Renkaiden kestoiän lyheneminen. Varmista, että rengaspaine on oikea. Pysäköi moottoripyörä tasaiselle ja kiinteälle alustalle. Tarkasta rengaspaineet seuraavien tietojen mukaan. Rengaspaine edessä 2,5 bar (Rengas kylmä) Rengaspaine takana 2,9 bar (Rengas kylmä) Kun rengaspaine on virheellinen: Korjaa rengaspaine. Ajovalo Ajovalojen säätö oikean- /vasemmanpuoleinen liikenne Jos moottoripyörällä ajetaan maahan, jossa on toisen puoleinen liikenne, epäsymmetriset lähivalot häikäisevät vastaantulevaa liikennettä. Säädätä ajovalot vallitseviin ajoolosuhteisiin ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad -huoltopisteessä. HUOMIO Yleisesti saatavana olevien liimanauhojen käyttö. Muovisen valon peitelasin vaurioituminen. Vaurioiden välttämiseksi muovisessa valon peitelasissa käänny ammattitaitoisen huoltopisteen, mieluiten BMW Motorrad Service - toimipisteen, puoleen.
z Käyttö Valojen korkeus ja jousen esijännitys Koska jousen esijännitys muuttuu kuormauksen mukaan, ajovalojen korkeus pysyy yleensä vakiona. Jos moottoripyörässä on erittäin paljon kuormaa, jousen esijännitys ei ehkä ole riittävä. Tällöin valojen korkeus on sovitettava kuormattuun painoon. HUOMAUTUS Jos olet epävarma siitä, onko valon korkeussäätö oikea, tarkastuta säätö ammattitaitoisessa huoltopisteessä, mieluiten BMW Motorrad Service - toimipisteessä. Valojen korkeuden säätäminen 1 Valojen korkeussäätö Ajovalon korkeutta säädetään kääntövivulla. A B Istuin Asento runsaasti kuormattuna Neutraali asento Istuimen irrottaminen Pysäköi moottoripyörä tasaiselle ja kiinteälle alustalle. 4 51
4 Istuimen kiinnittäminen 52 Käyttö z Kierrä istuimen lukkoa 1 avaimella vasemmalle ja pidä siinä asennossa painaen samalla istuimen takareunaa alaspäin. Nosta istuinta takareunasta ja vapauta avain. Irrota istuin ja aseta se pehmustepuoli alaspäin sileälle ja puhtaalle pinnalle. Aseta istuin kiinnityskohtiin 1 ja paina takareunasta voimakkaasti alaspäin. Istuin lukittuu kuuluvasti. Kypärälukko Kypärän kiinnittäminen moottoripyörään Istuimen irrottaminen ( 51). Kiinnitä kypärä vaijerin avulla kypärälukkoon 1. HUOMIO Kypärän soljen virheellinen asento.
z Käyttö Katteen naarmuuntuminen. Varmista, että kypärän solki tulee oikeaan asentoon. Aseta kypärä kuvan mukaan. Kiinnitä istuin ( 52). 4 53
4 54 Käyttö z
z Varashälytin DWA Varashälytin DWA Yleistietoa ja hallintalaitteet.......... 56 Aktivointi............................ 56 Hälytystoiminto..................... 58 Deaktivointi......................... 59 Ohjelmointi......................... 60 Kauko-ohjaimen kirjaaminen........ 61 Synkronointi........................ 62 Akku................................ 63 5 55
5 56 Varashälytin DWA z Yleistietoa ja hallintalaitteet kun varashälytin (DWA) TLV Varashälytintä DWA koskevat yleiset ohjeet Hälytys laukeaa aina, jos moottoripyörää yritetään liikuttaa, sen asentoa yritetään muuttaa, se yritetään käynnistää luvattomasti tai akku yritetään irrottaa. Järjestelmän herkkyys on säädetty sellaiseksi, että hälytys ei laukea, jos moottoripyörä tärisee vähän. Jokainen varkausyritys kuitataan laitteen aktivoinnin jälkeen hälytyssireenillä ja näkyvällä varoituksella, jolloin neljä suuntavaloa vilkkuu synkronisesti. Voit muuttaa DWA:n toiminnon osat haluamiksesi. Moottoripyörän akun suojaaminen Moottoripyörän akun säästämiseksi ja varman käynnistyvyyden takaamiseksi DWA:n aktivointi kytkeytyy muutaman päivän kuluttua automaattisesti pois päältä. Se pysyy kuitenkin aktiivisena vähintään 10 päivää. Radiotaajuiset häiriöt Radiotekniset järjestelmät tai laitteet, jotka toimivat samalla taajuudella kuin DWA:n kauko-ohjain, voivat häiritä sen toimintaa. Jos tällaisia ongelmia ilmenee, suuntaa kauko-ohjain toisesta suunnasta moottoripyörää kohti. Käyttöelementit 1 LED 2 Oikea näppäin ( 58) 3 Vasen näppäin (uurrettu) ( 57) Aktivointi kun varashälytin (DWA) TLV
z Varashälytin DWA Aktivointi liiketunnistimella Jos hälytystoiminto aktivoidaan sen jälkeen, kun sytytysvirran katkaisemisesta on kulunut yli minuutti, painiketta 1 täytyy painaa yli sekunnin ajan. Ohjausyksikön pariston suojaaminen (DWA aktivoitu) 5 57 Aktivointivaihe Varashälytin tarvitsee 15 sekuntia aktivoituakseen täysin. Tänä aikana hälytys ei laukea. Hälytystoiminto aktivoituu painamalla yhden kerran kaukoohjaimen painiketta 1 tai katkaisemalla sytytysvirta (mikäli näin ohjelmoitu); sytytysvirran katkaisun jälkeen aktivointivaihe käynnistyy 30 sekunnin kuluttua. Aktivointi vahvistetaan vilkauttamalla suuntavaloja kaksi kertaa ja kaksi kertaa kuuluvalla merkkiäänellä. Jos hälytystoiminto aktivoidaan sen jälkeen, kun sytytysvirran katkaisemisesta on kulunut yli minuutti, näppäintä 1 täytyy painaa yli sekunnin ajan. Oltuaan noin tunnin deaktivoituna varashälytin kytkeytyy pois päältä pariston säästämiseksi. Hälytystoiminnon aktivoimiseksi tämän ajanjakson jälkeen sytytysvirta täytyy kytkeä päälle ja taas pois päältä.
5 58 Varashälytin DWA z Liiketunnistin moottoripyörän kuljetuksen yhteydessä Jos moottoripyörää kuljetetaan esimerkiksi junassa, liiketunnistin on hyvä kytkeä pois päältä. Voimakkaat liikkeet saattaisivat laukaista tahattoman hälytyksen. Liiketunnistimen deaktivointi Paina kauko-ohjaimen näppäintä 1 aktivointivaiheen aikana uudelleen. Suuntavalot vilkahtavat kolme kertaa. Hälytysääni kuuluu kolme kertaa. Liiketunnistin on deaktivoitu. Hälytystoiminto kun varashälytin (DWA) TLV Hälytyksen laukeaminen Hälytyksen voi laukaista: Liiketunnistin Sytytysvirran kytkeminen avaimella, joka ei kuulu moottoripyörään DWA:n irrottaminen irrotettu moottoripyörän akusta (DWAakku alkaa hoitaa virransyöttöä). Hälytys Hälytys kestää 26 sekuntia. Laitteisto on seuraavien 12 sekunnin kuluttua taas aktiivinen. Lauenneen hälytyksen voi keskeyttää milloin tahansa painamalla kaukoohjaimen näppäintä 1. Tämä toiminto ei muuta varashälyttimen tilaa. Hälytyksen aikana kuuluu hälytysääni ja suuntavalot vilkkuvat. Hälytysäänen tyyppi voidaan ohjelmoida.
z Varashälytin DWA Hälytyksen laukeamisen syy Kun hälytystoiminto on deaktivoitu, DWA-valodiodi ilmoittaa minuutin ajan hälytyksen mahdollisen laukeamisen syyn: Vilkkuminen 1x: liiketunnistin; moottoripyörää on kallistettu eteen/taakse Vilkkuminen 2x: liiketunnistin; moottoripyörää on kallistettu sivulle Vilkkuminen 3x: sytytysvirta on kytketty avaimella, joka ei kuulu moottoripyörään Vilkkuminen 4x: varashälytin on irrotettu moottoripyörän akusta Huomautus hälytyksen laukeamisesta Jos hälytystoiminnan viime aktivoinnin jälkeen hälytys on lauennut, tästä ilmoitetaan sytytysvirran kytkemisen jälkeen kerran kuuluvan äänimerkin avulla. Deaktivointi kun varashälytin (DWA) TLV Hälytystoiminnon deaktivointi Paina kauko-ohjaimen näppäintä 1 kerran tai kytke sytytysvirta päälle moottoripyörään kuuluvalla avaimella. HUOMAUTUS Hälytystoiminnon voi deaktivoida virta-avaimella vain, jos hätäkatkaisin on toiminta-asennossa. HUOMAUTUS Jos hälytystoiminto deaktivoidaan kauko-ohjaimella ja lopuksi sytytysvirtaa ei kytketä, hälytystoiminto aktivoituu automaattisesti 30 sekunnin kuluttua, mikäli ohjelmoituna on "aktivointi sytytysvirran katkaisemisen jälkeen". Suuntavalot vilkahtavat yhden kerran. Hälytysääni kuuluu kerran (jos näin ohjelmoitu). Hälytystoiminto on nyt deaktivoitu. Pariston suojaaminen (DWA deaktivoitu) Noin tunnin aktivointiajan jälkeen kauko-ohjaimen vastaanotin varashälyttimessä kytkeytyy pois päältä pariston säästämiseksi. Hälytystoiminnon deaktivoimiseksi tämän ajanjakson jälkeen sytytysvirta täytyy kytkeä päälle. 5 59