Mika Sipuran verkkopäiväkirja 30..05..2006 03..01..2006 1
30. toukokuuta Toivelastu Tilastoista näkee millä hakusanoilla tänne on päädytty. Hauskimpia ja ehkä eniten myötätuntoa harhautunutta googlaajaa kohtaan herättäneitä ovat "parhaat pimpit" ja "joulu seksi". Niistä ei ehkä tuon kummempaa. Ylivoimaisesti suurin hakusanaryhmä viittaa Procaster 7.1 -viritinvahvistimeen. Laitetaan nyt siitä sitten kokemuksia ettei tiedonjanoinen ja ostopäätöstä puntaroiva väki aivan turhaan täällä ramppaa. Kyseessä on siis erikoisen halpamerkin pätevän oloinen monikanavavahvistin. Ostin ensimmäisen kappaleen Verkkokauppa.comista hintaan 256 euroa. Se toimi aluksi moitteettomasti ja tuuppasi erinomaista ääntä Tannoyn kaiuttimiin. Puolen vuoden kuluttua laite tuupertui. Kaiuttimista kuului mielipuolista bassomökää pienimmälläkin äänenvoimakkuudella. Lähetin möhkäleen palautuskuoressa Verkkokauppaan, mistä sain muutaman viikon kuluttua uuden laitteen pakasta. Eivät olleet edes selvittäneet ongelman lähdettä. Uudempi versio täyttää pian yhdeksän kuukautta ja toimii ongelmitta. Ensimmäisen painoksen luuhistumisesta huolimatta olen tyytyväinen. En näe oikein mitään syytä maksaa vahvistimesta enempää kun kaiuttimet ovat Tannoy Fusion 4 ja Fusion 2 -tasoa. Jos joskus rikastun ja pystyn sijoittamaan Martin Loganin settiin, sitten täytyy harkita vahvistinpolitiikkaakin uudelleen. 29. toukokuuta Ratkaisuja 3 Karjalohjan hyvämaineisen seurakunnan kirkkoherra Heikki Linnavirta kirjoittaa: "Mistä johtuu pahoinvointi länsimaissa? Mistä johtuvat avioerot, väkivalta kodeissa ja kaduilla? Mistä johtuu ihmisten pelot ja monet mielen sairaudet, viinanhimo ja huumausaineiden kanssa säheltäminen? Hard Rock Hallelujah ja apinasta polveutuva ihminen! Mitä sitä muuta voi näillä eväillä saada?...olenko tosikko?...olen varmasti tosikko, koska otan tosissani myös kaiken kärsimyksen ja väkivallan, minkä kohteena ovat maailman Jumalannälässä olevat lapset, alistetut naiset, sairaat, heikot ja köyhät. Olen tosikko, koska näen suoran yhteyden: Kristillisiä arvoja pilkkaavat kirjat ja musiikki luovat vihan, perversioiden, välinpitämättömyyden ja pahoinvoinnin ilmapiirin." Väitän että vihan, perversioiden, välinpitämättömyyden ja pahoinvoinnin ilmapiirin luovat ihmiset joilla on tieto totuudesta. Jokaisella heillä on erilainen totuus, mutta kaikki tietävät oman totuutensa absoluuttiseksi, ainoaksi oikeaksi totuudeksi. Ja totuuttahan tulee puolustaa. Hyvämaineisen seurakunnan kirkkoherra jatkaa: "Saatana voitti jälleen kerran jumalattomien ihmisten Euroviisut 10-0. Saatana voitti kirja- ja elokuvamarkkinoilla Da Vinci koodin avulla ihmispolot 10-0. Jumalan kanssa me kristityt voitamme kuitenkin saatanan joka päivä 100 0. Eikä tule edes hiki, koska meidän ei tarvitse tehdä itse mitään. Kunhan olemme ja annamme Herran taistella! Aamen...Ilo tästä voitosta on kuitenkin usein kyyneleiden kanssa iloitsemista, koska niin monet rakkaat ja läheiset ystävät, tuttavat, seurakuntalaiset ja kesäseurakuntalaiset ovat paholaisen huijaamia sokeita raukkoja. Ja sitä ahdistuu ajatuksesta, että aika loppuu heiltä kesken. Armon ja pelastuksen aika on rajallinen." Taas eletään ratkaisujen aikaa - hiekka tiimalasissa käy vähiin. Ratkaisuja 1 ja 2: tätä päivää ja historiaa Eletään jos ratkaisuvaiheita lintupredaatiotutkimuksessa. Tavoitteenahan on selvittää miten paljon hyönteissyöjälinnut vähentävät koivujen kärsimiä hyönteisvaurioita. Koivut ovat nyt kasvattaneet lehtensä ja tekevät kovasti yhteytystyötä kesän kasvun eteen. Samaan aikaan hyönteisyöjälintujen biomassa lähenee maksimiaan. Muutaman viikon kuluttua tämän tutkimuksen kesä taittuu syksyyn - koivuille ei ole enää niin väliksi vaikka lehtiä syötäisiinkin, samalla kun lintujen biomassa kääntyy laskuun. Ei auta, syksy tulee. Johan tätä kesää elettiinkin. Viikonlopun työt eivät nousseet siiville. Juuri mikään ei toiminut. Tarkoitus oli kuvata puuston peittävyyttä kalansilmäobjektiivilla. Jotta koko puusto taimesta ylishonkaan saataisiin kuvattua, aukkoa on pienennettävä melkoisesti, mikä puolestaan lyhentää valotusajan kirkkaallakin säällä tuuliherkäksi. Se siitä. Maankosteusmittarin patteri oli lopussa, ph-mittarin anturin suoja katosi metsään ja skannerin ajuri oli muhjuna huolimattoman päivityksen seurauksena. Vapaa-ajan tekniikan sain sensijaan toimimaan. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi että pimeään iltaan voi saada muutakin viihdykettä kuin kirjat. Otin mukaan Fitzin toisen
tuotantokauden DVD:t, kannettavan ja kuulokkeet. Niinpä sitten tuijotin kahteen saakka miten olemukseltaan ja käyttäytymiseltään vastenmielinen mutta nerokkuudessaan kiehtova psykologi aavisti syylliset ja narutti heidät puhumaan itsensä pussiin. Fitz on kiehtova sarja juuri harmaudessaan. Enkä nyt tarkoita tylsää harmautta, vaan sen lillumista hyvän ja pahan, oikean ja väärän, mustan ja valkoisen välimaastossa. Käsittämätöntä että olen kirjoitellut näitä blogimerkintöjä jo yli kymmenen kuukautta. Verkkopäiväkirjan tavoite on ainakin saavutettu. Olen aiemmin pystynyt pitämään päiväkirjaa pisimmillään viiden vuorokauden ajan. Päiväkirjan (joo totta, en ole bloggaaja sanan varsinaisessa merkityksessä) potentiaalinen julkisuus luo sille lievän moraalisen pakon - joku saattaa huomata laiskuuteni, ja sitten nolottaa. Lukolla sinetöidyn kirjan ja tällaisen avoimen verkkosivun välillä on yllättävän vähäinen ero. Verkkopäiväkirja on rehellisempi. Ja parempi kaltaiselleni veltolle mukavuudentavoittelijalle. Ensimmäinen merkintäni 20.7.2005 alkoi näin: "Joskushan tämä on aloitettava...joten aloitetaan nyt. Takana pitäisi olla yksi vaikeimmista päivistä (ex-hääpäivä), vaan olikin yksi parhaista. Se tunne kun pallean alta kouristaa ja koko kehossa tuntuu sähköistä värinää. Siihen tunteeseen tarvitaan kaksi osapuolta, ja minä todella toivon, no, tavallaan tiedän että Hän tahollaan tuntee samoin. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo." Silloin elettiin ratkaisun hetkiä. Olimme todellakin kohdanneet Katin kanssa pari vuorokautta aiemmin Nurmijärven kirjaston edessä. Ja me todella päätimme katsoa mitä tulevaisuus oli tuomassa. Ja se oli - ja on - todella katsomisen arvoista. Kiitos Kati! Sinitintti hautoo Sinitiaisemot jäävät melko usein pönttöön kun katto avataan. Niiden pelottelusihinä onkin omaa luokkaansa. Varmaan tämäkin veijari röyhistelee nyt naapureille kun sai minut karkotettua. Talitintti hautoo Vain 20 metrin päässä sinitintin pesästä löytyi talitiainen samoista puuhista. Yleensä halkaisijaltaan 100 metrin koealoille tungetuista 16 pöntöstä löytyy tukku tinttejä. Tällä alueella jokin peto (lumikko?) oli tyhjentänyt kaikki talitintin pesät tätä yhtä onnekasta lukuunottamatta. Talitintin poikaset Toisaalla talitintin poikaset olivat jo kuoriutuneet. Vastakuoriutuneet poikaset ovat epätodellisen hauraita, mutta silti tiukasti elämän syrjässä roikkuvia selviytyjiä.
24. toukokuuta Kokeessa Opiskelijat tekevät keskittyneesti biologian ensimmäisen kurssin koetta. Kynien suhina on sen verran kiivasta, ettei tämä näppiksen kilkutus varmaankaan tuo kohtuuttomasti lisä-älämölöä. Luokka on sadesäästä huolimatta poikkeuksellisen valoisa - joku on näet pöllinyt verhot kesäpesuun. Neljän kuukauden pesti Järvenpään lukiossa vetää viimeisiään ja olo on haikea kuin ameeballa rahkaturpeessa. Opettajiin en ole ehtinyt tutustua kovinkaan syvällisesti, mutta opiskelijoihin olen varovastikin sanottuna ihastunut. Järvenpään lukio eroaa muista edukseen lähinnä siinä että tilat ja välineet ovat kadunmiehen näkökulmasta lähempänä palatsia kuin muistoja koulusta. Kokemus täällä on antanut vahvistusta omille näkemyksille ja kumonnut ajatuksia joiden mukaan ulkoisilla oloilla ei ole merkitystä. Tämän koulun arjesta huomaa, millaiseen luovuuden lentoon opettajien ja opiskelijoiden henki lähtee kun heille annetaan tilaa ja mahdollisuuksia. Kun esteitä raivataan edestä. Ja kun heille näytetään että heitä arvostetaan. Suomi on täynnä kuntia joille koulutus on rahareikä. Se on todella sellainen, sillä päättäjät ovat typeryydessään tehneet siitä sellaisen. Tämän koulun opiskelijat tulevat kantamaan Suomea tulevaisuudessa. He maksavat opintonsa takaisin ja jakavat verorahojaan naapurikuntiinkin. Sinne jossa kiukkuiset opettajat yskivät liidunpölyssä, sinapinsinisiin (kyllä!) seiniin piirrettyjä kirkkoveneitä laskien. Kotiseutuelämystelyä Eilinen maastopäivä Iitissä ei ollut sieltä tuottavimmasta päästä joten tein pienen kotiseutuekskursion yhdelle Iitin harvoista luonnonsuojelualueista. Vaikka asuin Iitissä 18 ensimmäistä vuottani, ja harrastin siitä yli puolet aktiivisesti lintuja, en koskaan eksynyt Marjovuoren kallio- ja lehtoalueelle. Kulku alueelle on hämäävää, sillä Marjovuoren helmaan pääsee parhaiten risukkoisen taimikon poikki kulkevaa mökkitietä pitkin. Ihan perusryteiköstä ei kuitenkaan ole kysymys - se nimittäin pitää sisällään pyrstötiaisperheen pesän. Kun Kymijoen ranta alkaa häämöttää, maisema muuttuu. Tuoksuvat tuomet ja heleanvihreät metsälehmukset kaareutuvat haapojen ja koivujen alikasvustossa. Näsiä kukkii. Maassa vihertää kevätlinnunsilmää, vuohenputkea, rentukkaa, mustakonnanmarjaa, ja hieman ylempänä kivikkoalvejuurta. Äänimassa muodostuu sirittäjistä, peukaloisista, kirjosiepoista, peipoista ja pajulinnuista. Varsinaisen massan puolestaan muodostavat kaksi hömelöä hirvenvasaa. Kulkijan jaloista nousee yhtenään kiroilevia musta- ja punakylkirastaita. Koivu- ja haapavaltaista märkää lehtimetsää riittää hehtaaritolkulla. Kauempana Kymijoen rannasta kohoaa jyrkkä kallio. Ylös teki tietysti nytkin kulkijan mieli. Kananmunan kokoinen oksennuspallo ja joukko tuhteja kalkkiläiskiä paljastivat huuhkajan läsnäolon. Pian saman tekivät varikset, joita laskin parhaimmillaan 24 yksilöä reppanan pöllöemon kimpussa. Huuhkajan poikaset ovat vielä toukokuussa pieniä ja emo saattaa hylätä pesän, joten kiersin jyrkänteen hieman kauempaa. Kanahaukka ja palokärki eivät huhuilijan yksityisyyttä sensijaan kunnioittaneet, vaan antoivat oman panoksensa varisparven metelöinnille. Metelissä kiipeäminen kannatti, sillä kalliot alueen itäosassa ovat massiivisia. Jonkinmoinen näköalapaikkakin pystysuoren jyrkänteen päältä löytyy. Kuvassa noin kahden pikselin voimalla keltaisen talon edessä tanssii kurkipari. Käkkyrämännyn takana pari salojemme uljasta kansallislintua nokkii pullaa laiturilta.
16. toukokuuta Moralisoidaan paha pois? Onko ihminen välttämättä kaikessa väärässä jos hänen arvomaailmansa on väärä? Lueskelin Tatu Vanhasen ja Yrjö Ahmavaaran kirjoituksia paljon ennen Vanhasen haastattelun kirvoittamaa kohujulkisuutta (kohun jälkeen on vaikea uskoa että Vanhanen on näistä kahdesta maltillisempi ja esittää väitteitä varovaisemmin). Kovin mustavalkoisilta Vanhasen tulkinnat vaikuttivat. Hän joko tuntee evoluutiota huonosti, tai sitten hän uskoo lukijoiden olevan aiheesta hyvin perillä - niin paljon hän antaa rivien välien puhua. Kohun jälkeen olen lukenut enemmälti Vanhasen paremman puoliskon, Richard Lynnin tekstejä. Vaikutelma niistä on aivan toinen (nyt kun muutama muukin on ilmaissut kantansa, uskallan minäkin kömpiä juurakon alta esiin). Moralisoimalla Lynnin väitteet saa kyllä mustamaalattua (ja siihen langennut enkeli olkapäälläni yrittää usuttaakin), mutta melkoinen guru saa olla se joka pystyy kumoamaan väitteet tieteellisin keinoin. Jokaisellahan on Lynnin kaatamiseen mahdollisuus - niin avoimesti ja selvästi hän on postulaattinsa asettanut. Hänellä on kieltämättä mielipiteitä (mm. eugeniikasta) jotka sotivat kaikkia länsimaisia arvoja vastaan, mutta vesittääkö se kaiken hänen kirjoituksensa? Onko kyse turhaan kielletystä tieteestä, vai onko kyseessä ala jota tulisi välttää sen tieteellisyydestä huolimatta? Voisiko tutkimustietoa käyttää niin, ettei se joudu tahallaan väärin ymmärtävien rasistien värittämäksi? Pystyisimmekö opettamaan ihmisille, mitä geeni-ympäristö-yhdysvaikutus tarkoittaa? Tai miksei populaatioiden ominaisuuksia voi redusoida yksilöihin? Entä osaammeko punnita omia arvojamme. Vanhanenhan periaatteessa väitti etteivät kaikki kansat kykene siihen länsimaiseen 'älykkyyteen' jolla rakennetaan tehtaita, ipodeja ja Web 2.0:aa. Vanhasen väitettä mollatessani minäkin tulin siis monen muun tavoin myöntäneeksi, että länsimainen tapa elää on se oikea jota kaikkien tulisi tavoitella. Moralisoin itseni ojasta itsekeskeisyyden löyhkäävään liejuun.
Lehtikatsaus Huh! Ynnäilin tulevan kesän syksyn urakkaa (pientä mutta numeroina suurelta vaikuttavaa osaa siitä). Sitä ei pitäisi tehdä koskaan etukäteen. Kasvukauden päätyttyä olisi skannattava 50 lehteä vähintään 2800 koivusta. Sitä ennen pitäisi ottaa näytteitä alkukesän lehdistä noin 600 koivusta. Yhteensä siis 170 000 lehteä! Puhdetta helpottaa se, että osan lehdistä voi skannata suoraan maastossa (USB-skanneri saa virtansa kannettavan akusta) ja osan lehdistä voi säilöä talvisia skannauksia varten. Lehtien vaurioprosentit määritetään sitten WinFolia-ohjelmalla. Tuloksista pitäisi selvitä, miten paljon linnut ja muurahaiset vaikuttavat hyönteisvaurioiden määrään. Syksyllä joidenkin kokeiden koivut sitten kaadetaan ja selviää miten tämä heijastuu kasvussa. Jos hyvin käy, tästä saadaan julkaisu. Ja maailma pelastuu. 15. toukokuuta Verkkovuoren korpit Korppiemo kuusessa Työreissun bonuksena löysin Iitin Verkkovuorelta korpin pesän. Emot ovat ronksuneet paikalla jo vuosia, mutta olen arvellut pesän sijaitsevan joko mäen laella tai jyrkänteellä. Pesä olikin jyrkänteen alapuolella massivisessa kuusessa. Korppiemo koivussa Emot nyppivät varoittelun ohessa oksia koivuista ja kukintoja kuusista (sijaistoimintoina). Luulin ensin, että viisaat linnut ovat äkänneet puolustaa pesäänsä niinkin monimutkaisella metodilla. Vaan eivätpä nuo näyttäneet tähtäävän. Korppien pesä Pesä näkyi mäen laelle hyvin. Emojen varoitellessa poikaset tönkköilivät liikkumatta, mutta eivät ymmärtäneet laskea pyrstöjään ja nokkiaan pesän suojiin. Ainakin kahden poikasen nokat ja yhden pyrstö törröttivät huonokuntoisesta risulinnasta.
13. toukokuuta Ihme nelosmeemi Otan (luvatta) käyttöön Timon meemin: Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt: 1. Talonmiehen sijainen 2. Viherryhmäläinen eli nurmikonleikkaaja 3. Lukion biologian ja maantieteen opettaja 4. Ekologian tutkija Neljä paikkaa, joissa olen asunut: 1. Kausala (18 vuotta) 2. Joensuu (7 + 4 vuotta) 3. Porvoo (3 vuotta) 4. Turku (1 vuosi) Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella (nykyään pyörivistä): 1. NYBD Blue (ei pyöri juuri nyt) 2. Teho-osasto 3. Ruotsalaiset dekkarit (Beck, Wallander...) 4. Jalkapallon MM-2006 (pyörii...mielessä) Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla (kaukaisimmat): 1. Uganda 2. Kenia 3. Florida 4. Kalifornia Neljä internet-sivua, joilla käyn päivittäin: 1. http://www.fmi.fi/saa/ 2. http://www.tiira.fi/index.php 3. http://www.tiede.fi/keskustelut/ 4. http://www.google.fi/ Neljä lemppariruokaani: 1. Naudan pihvi lohkoperunoilla ja maustevoilla 2. Lämpimät voileivät 3. Broilerifileet aurajuustolla 4. Itse tehty pizza Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt: 1. Kenia 2. Uusi-Seelanti 3. Costa Rica 4. Havaiji Tähän viimeiseen valitsin vain eksoottisempia kohteita. Lukioluokassa olisin mieluusti milloin vain, ja tietysti Katin kanssa vaikka missä. Matkailijana olen kissamainen. En tarkoita tällä tietenkään liikehdintää, vaan pakkomiellettä ympäristön hallinnasta. Matkalla en pysty millään kokemaan kaikkea, vaan nauhoitan reissun mieleeni ja elän sitä sitten vuosikausia jälkikäteen. Lapsuudesta juontuvan innostuksen ja vuosikausien unelmoinnin jälkeen vierailimme viime syksynä Egyptissä - sulattelen sitä vieläkin. Kenian savannit tekivät niin suuren vaikutuksen, että olen vakaasti päättänyt palata sinne vielä joskus. Siinä missä sademetsää aistitaan tuoksuina, kosteutena ja ääninä, savanni on visuaalinen ympäristö. Sitä katsellaan kuin TV:tä. Uusi-Seelanti on ollut haaveena jo pitkään. Pidän avarasta ja äärevästä maisemasta. Ja olen vielä hillitön tulivuorifanikin. Kraatterin äärellä voi nyyköttää myös Costa Ricassa, edellisestä poiketen vain sademetsämatto potretin taustalla. Costa Rican eliölajien määrä on maan pinta-alaan nähden suurin
maailmassa. Valtio on sen myös noteerannut ja satsannut ekoturismiin. Matka on kallis, mutta kieltämättä costaricalaiset ansaitsevat turismojen rahat. Sadekaudella on hieman halvempaa, eikä joka päivä välttämättä edes sada. Kolmas mielenkiintoinen tulivuoriseutu löytyy Havaijilta. Sen tulivuoret ovat laakeita kilpitulivuoria, joiden laavan notkeaa virtausta voi seurata kohtalaisen läheltä. Havaijissa turhamaisuuteni pääsisi myös irti. Miksei sitä voisi kokeilla vaikka viiden tähden luksusta pienen hetken? Pienen hetken. 11. toukokuuta Kesä tulee! Viikko opetusta ja kaksi viikkoa kokeita. Sitten alkaa kadehdittu opettajien kesäloma. Ja kenttäekologin sesonki. Nuorena tutkijana kesä merkitsi paniikkia. Pahimpina aikoina juoksin pajun luota toiselle ja itkin kotona kun mikään ei eritteiden vuodatuksesta huolimatta toiminut. Ikä ja elämän kolhut tuovat viisautta. Vasta ihan vuosipari sitten ymmärsin että epäonnistuminen on tutkijan työn keskeisin osa. Tarkoituksena on tehdä jotain sellaista jota kukaan ei ole koskaan tehnyt. Ihmiset tekevät kaikenlaista, joten harmaaseen aukkoon on jokin syy - olisikohan tuloksekas tieteentekeminen jotenkin hankalaa? Olisikohan joku kenties suunnitellut samanlaista koetta ja todennut sen toteutusyritykset järjettömiksi? Olisikohan hirvi syönyt jonkun toisenkin tutkimuspuut? Olisikohan joku toinenkin itkenyt kun salaperäinen tauti tappaa koetoukat? Nykyisin teen sen minkä pystyn ja katson mihin se riittää. Ei kovin kummoiseen, valitettavasti. Minun tutkimuksistani tulee tuluskukkaroita. Onneksi tutkimusalueet koivuineen ovat selvinneet talvesta hyvin, ja kesän kokeet ovat selvästi aikaisempaa vähätöisempiä. Pitkästä aikaa edessä on siis kesä jolloin voi viettää viikon ja toisenkin ajattelematta töitä. Jos oikein muistan, viimeisen 14 vuoden ajan sellaisia kesiä on ollut vain yksi, ja silloinkin lukiossa odotti heti lukukauden kaksi kurssia joita kukaan ei ollut aiemmin opettanut. En tietenkään saanut ajatuksiani niistä irti koko kesänä, ja vuodenvaihteessa oltiinkin tilanteessa josta kirjoitin tuolla aiemmin. Mahdollisuuksien kesä pistää haaveilemaan. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vietetään YOjuhlia. Hymyileviä aikuisenalkuja kyynelsilmin katsellessa saa hetken tuntea opettajien merkityksen nuorille. Se ei todellakaan ole tiedon jakaminen, eikä tieteellisen maailmankuvan junttaus vastaanottavaiseen mieleen. Toinen viikonloppu on varattu Pikkupoikabiologien perinteiselle Parikkalan-retkelle. Kesäyötä parempaa ei ole. Paitsi kesäaamu. Juhannuksesta alkavan viikon vietämme Rautavaaralla pienen järven rannalla mökissä - kahdestaan, Kati ja minä. Matkalla käydään ehkä Punkaharjulla, Savonlinnassa, Kuopiossakin. Heinäkuun 22. päivä olemme Porissa, linturetkellä ja...rooooxxäääänn... Elokuun alussa olen häissä kuvaajana. Mitä muuta vapaa-ajalla? No, ainakin, paljon aikaa Katin kanssa! Kukkaiskedolla kuunnellaan öttiäisten surinaa. Ja rantsussa liotetaan varpaita haaleassa vedessä. Helsingissäkin voidaan piipahtaa pirteässä vilinässä. Ja kun Kati huristaa Corsalla kirkonkylään ompelukoneen ääreen, kaivan kameran laukusta. Kuvia kertyy toivottavasti paljon. Ja sitten nuo lukemattomat lukemattomat kirjat! Syksyllä onkin edessä paljon kysymysmerkkejä. Tutkimusprojektini päättyy ikävästi keskellä kesää 2007. Tai oikeammin, palkkausrahat loppuvat, vaikka rahoituskausi jatkuukin vuoden loppuun. Järkevintä olisi käyttää vielä yksi kesä täydentäviin kokeisiin jotta aineistosta saataisiin mahdollisimman suuri hyöty. Paras vaihtoehto olisi säästää palkkarahoja kesälle ja syksylle 2007, ja repiä elanto jostain muualta talvikaudella 2006-2007. Mutta mistä? Sitä tässä nyt pähkäillään. Muutaman viikon päästä olen tässä viisaampi. 6. toukokuuta Tornien Taisto 2006 Toukokuun ensimmäisenä lauantaina järjestetään Tornien Taisto. Tavoitteena on leikkimielisen pinnankeruun ohella tehdä lintuharrastusta tunnetuksi. Joukkueet viettävät valitsemassaan lintutornissa kahdeksan tuntia (klo 05-13) pyrkien havaitsemaan mahdollisimman monta lintulajia. Olin tänään taas kerran osana Linnankosken lukion joukkuetta Stensbölen lintutornissa Porvoossa. Lajeja kertyi hyvin vähän - vain 58. Parhaimpana vuonna lajeja saatiin kasaan peräti 72. Tornin sijainti ei ole paras mahdollinen - eikä se oikeastaan ole edes torni, muutaman metrin korkuinen lava vainen. Määrittäjinä joukkue ei myöskään ole pro-tasoa. Mutta kivaa on, ja tänä vuonna myös lämmintä. Kun aurinko oli noussut, koko revohka jalkautui kirmaamaan Stensbölen upeille rantaniityille ja metsiin. (Kuvista saa suurempi klikkaamalla, ja vielä suurempia klikkaamalla uudelleen).
Varhain aamulla Parhaiten lintuja nähdään heti auringonnousun jälkeen. Kun päivän jyrkkä valo latistaa tunnelman, siirtyvät myös linnut siestalle. Lämpöväreily vie loputkin mahdollisuudet erottaa lintuja kaukaa. Juho ja Kowa Juho poikkeuksellisesti vanhemman Kowan ääressä. Yleensä Juhon olkapäätä hiertää Swarowski. Marketta unelmoi......makaronilaatikosta. Nälkä! Noora kuvaa Noora suivaantui kuvaamisestani ja päätti ryhtyä kilpasille. Digikuvissa on usein digikameroita.
Olli hurjana Olli tavoitteli korkeuksia. Jos torni pian sortuu, tätä kuvaa voidaan käyttää todisteena. Noora seuraa uhkaavan tilanteen kehittymistä rauhallisena. Ryhmä niityllä Tornin kylmyys ja saaren mysteeri houkuttivat ryhmän Stensbölen vehmaille niityille. Sisilisko (Lacerta vivipara) Lämpö sai liskonkin vikkeläksi. Nikolai olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta, mutta lisko oli toista mieltä. Pystykiurunkannus (Corydalis solida) Stensbölen niityt ovat lyhyen aikaa keväällä violetteja. Kasvi on pystykiurunkannus, joka muutaman viikon kuluttua on jo kadonnut muuhun rehevyyteen.
Sinivuokkoja (Hepatica nobilis) Yksi suosikkikukistani - ehkä koska se on niin selkeä parhaan vuodenajan tunnus. Ja lisää sinivuokkoja (Hepatica nobilis) Tämä kuva vielä vahvistuksena - upeita ovat! Valkovuokkoja (Anemone nemorosa) Sinivuokkoon verrattuna valkovuokko on hauras. Oikeassa ympäristössä valkovuokko on sinivuokkoa sievempi, rumalla tienpientareella taas arkisempi. Tammi (Quercus robur) Stensbölen tammet elättävät mm. tammivenhokkaita (Meganola strigula), joiden lähimmät muut esiintymisalueet ovat Ahvenanmaalla. 4. toukokuuta Munat Biologian ensimmäisellä kurssilla Järvenpään lukiossa aloitettiin eilen luonnonvalintaan liittyvä tutkimus. Tarkoituksena on viedä valkeita, ruskeita ja naamioituja munia keinopesissä erilaisiin ympäristöihin ja seurata sitten miten pedot korjaavat satoa. Hypoteesina luonnollisesti on, että naamioidut munat säilyvät pidempään.
Elinympäristökysymys onkin kinkkisempi. Munia viedään avoimelle alueelle, metsä reunaan, metsän sisäosiin ja kaupunkimaiselle alueelle (puistoon ja tienvarsille). Ilmeisesti kaupunkialue on pesien selviytymiselle pahin ja metsän sisäosat paras ympäristö. Ympäristön pisrtoutuessa lisääntyvää reunaa pidetään myös yleisesti riskialttiina pesimisympäristönä. Ensi viikolla nähdään miten munien käy. Munat kennossa Valkeat munat tarjosi halpaan hintaan Rainbow. Ruskeita munia munivat kanat ovat ilmeisesti lakossa, sillä niitä löytyi vasta seitsemännestä kaupasta. Ovat nyt sitten ihan luomua. Metsän reuna Missä pesä on parhaiten turvassa? Jos olisit kettu, missä kohdin tätä kuvaa astelisit? Yleisen käsityksen ja useampien empiiristen kokeiden mukaan pedot saalistavat eniten reunavyöhykkeessä. Ruskeat munat pesässä Ruskeat munat erottuvat talven haalistamasta heinästä turhan hyvin. Valkeat munat pesässä Valkoiset munat loistavat maisemassa - etteivät vaan pedot pelästy.
Täplikkäät munat pesässä Munien täpläkuvio rikkoo hieman niiden pyöreää muotoa, ja tekee ne ehkä hivenen vaikeammin nähtäviksi. Mutta miltä värjätyt munat mahtavat haista supikoiran nenässä? 30. huhtikuuta Vappua Myllykoskella 28. huhtikuuta Pedagogiikkaa Kirjoitanpa vaihteeksi koulultakin. Odottelen että vaihto-oppilaat saisivat ryhmäkokeen valmiiksi. Viimeksi kun kurkistin ovenraosta, huoneessa keskusteltiin kiivaasti USA:n ulkopolitiikasta ja McDonaldsista suhteessa maailman nälkäongelmaan. Seija kollega kannusti jo ajamaan ruskesilmäiset kikattajat vapun viettoon, mutta en tohdi keskeyttää taukoamatonta pulinaa. Kiistämättä opettajan ammatin kokokohtia on se kun näkee opiskelijoiden innostuvan. Omalle kohdalleni tällaisia on saatunut valitettavan harvoin. Parhaiten muistan tilanteen Joensuun normaalikoulusta. Tarkoituksena oli opettaa seiskaluokkalaisille hieman Pohjois-Amerikan ilmastoa. Oppilaat piirsivät kiltisti nuolen kosteasta ilmastosta metsään (jos ilmasto on kostea, kasvaa siis
metsä). Sitten pieni tyttö takarivissä huudahti: "Eikös se nuoli voisi olla toisinpäinkin?". Luokassa syntyi kiivas keskustelu aiheesta. Vetäydyin kohti ovea ja olisin hyvin voinut lähteä luokasta kenenkään huomaamatta. Täyttymys - olin tarpeeton! Biologian ensimmäisen ryhmän kanssa katselimme aamulla ajan läpileikkaavan evoluutiovideon. Teleologiastaan huolimattaa videossa on taikaa, sillä löydän siitä uutta vielä 36. katselukerran jälkeenkin. Videon jälkeen pidettiin kertaus. Kertauksessa jokaisella oli kymmenen minuuttia aikaa selata vihkoa, kirjaa ja päätään, ja laatia tällä perusteella 2-6 kysymystä käsitellyistä asioista (eliöiden luokittelusta ja monimuotoisuudesta, ja evoluutiosta). Sitten paperit kerättiin pois ja jaettiin satunnaisesti uudelleen. Vastattuaan kysymyksiin opiskelijat palauttivat paperin tehtävien laatijalle joka pisteyttää ensi viikkoon mennessä vastaukset ja kirjoittaa loppuun kannustavat kommentit. Ensimmäisellä välitunnilla opettajat ja opiskelijat musisoivat siivittäen mm. Lordin euroviisumenestykseen. Hard Rock Hallelujah kuulosti taas kerran hyvältä poppiskappaleelta. Tästä koulusta löytyy käsittämätön määrä lahjakkuutta niin opiskelijoista kuin opettajistakin. Lukiossa oli tänään myös liikennevaloteemapäivä - ideana ilmaista siviilisääty pukeutumisella. Varatut pukivat punaisen paidan, säpisevät keltaisen, vapaat vihreän ja ilmaisuhaluttomat mustan. Kati oli tyytyväinen kun näki aamulla minun punaisen paitani: "Se on räikeä, hyvä!". Konsertin typistämällä biologian tunnilla askarreltiin paskarreltiin sitten paperista DNA-malleja. Tämä vaati hieman funtsimista ja luulen että tunnin aikana tapahtui jotain jota kutsutaan oppimiseksi. Paperisilpun määrä oli melkoinen mutta joukosta kuoriutui vappuisan värikkäitä 18 emäsparin mittaisia geenejä (suuri osa jäi tosin odottamaan lopullista synteesiä vapun yli). Unohduin välitunniksi luokkaan katselemaan seudun karttoja ja olin unohtaa tunnin alun. Mantsan ryhmä teki sitten päivän päätteeksi samanlaisen kertauksen kuin bilsalaisetkin. Ja sitten puhuttiin hieman sateista. Kaikenkaikkiaan mukava koulupäivä. Viimeistään maanantaina onkin sitten edessä taas toinen ammatti ja tiukka maastopäivä. 25. huhtikuuta Vapaus kehittyy No jopas! Timo oli poiminut blogiinsa hassun pienen meemin eli kulttuurigeenin: 1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä, 2. Avaa kirja sivulta 123, 3. Lue kuudes lause ja 4. Kirjoita se blogiisi. Kävelin siis sokkona kohti kirjahyllyä, koska olin ehtinyt pakata yleensä lähimpää löytyvät lukion oppikirjat jo eteiseen. Ja kuinkas kävikään. Käteen sattui yksi suosikkikirjoistani Daniel C. Dennetin Freedom Evolves. Olen kai sijoittanut sen keskeiselle paikkalle. Sivun 123 kuudes lause kuuluu: "Kane's libertarianism requires him to break the chain of causation somewhere in the agent and at the time of decision..." Mitäs tämän pitäisi tarkoittaa? 23. huhtikuuta Autisti = miesten mies? Jostain syystä minulta on mennyt ilmestymisensä aikaan täysin ohi Kimmo Pietiläisen vuonna 2004 suomentama Simon Baron-Cohenin kirja"olennainen ero: Totuus miehen ja naisen aivoista" (Terra Cognita). Kirja sattui vahingossa käteen kirjastossa ja perusajatus vei heti mukanaan. Baron-Cohenin idea on yksinkertainen ja sohaisee vaarallista aluetta. Hänen mukaansa naisilla on empatoijan ja miehillä systemoijan aivot. Empatoija reagoi spontaanisti toisen tunteisiin ja ajatuksiin, ja vastaa niihin spontaanisti asiaankuuluvalla tavalla. Empatointia ei ole psykopaattien harjoittama toisten ajatusten lukeminen ja tapaukseen sopiva 'laskelmoitu' toiminta. Systemoija puolestaan päättelee miten jokin järjestelmä toimii. Baron-Cohenin mukaan systemoija laatii kaikesta 'jos-niin' -korrelaatiosääntöjä (minusta kyse on enemmänkin kausaalisuhteista). Luonnollisesti väestö noudattaa molempien ominaisuuksien suhteen normaalijakaumaa, joten sekä naisissa että mieehissä on sellaisiakin jotka ovat molempia ja sellaisia jotka eivät kykene empatoimaan eivätkä systemoimaan. Autismista ja Aspergerin syndroomasta kärsivien aivot ovat Baron-Cohenin mukaan äärimmäiset miehen aivot. Heiltä puuttuu kyky empatiaan, mutta usein he ovat taitavia systemoijia ja siksi jollakin alalla (kuten matematiikassa) erityislahjakkaita. Kirjan lopussa olevasta empatointitestistä sain 15
pistettä (kun useimmat naiset saavat 15 ja miehet 17) ja systemointitestistä 29 (kun naiset saavat keskimäärin 24 ja miehet 30). Jonkinmoinen pieni nainen kai tässäkin rujossa äijässä asuu? Kuka ihmeen Sjögren? Kävin Iitissä työn lomassa kahvittelemassa Anders Johan Sjögrenin muistokiven luona. Sjögren on jäänyt minulle varsin mystiseksi hahmoksi. Toiset puhuvat Lönnrotin kaltaisesta paitsioon jääneestä suurmiehestä, toiset taas karvalakkioppineesta jolla saattaa olla jonkinlainen merkitys muutamaan yksityiskohtaan Kalevalan historiallisessa johdannossa. Käsittääkseni Sjögren oli kuitenkin yksi merkittävimmistä suomalais-ugrilaisten kielten tutkija ja Porthanin oppilaana keskeisiä kansallisromantikkoja. Niin tai näin, Iitissä toimii Sjörenin muistoa vaalivaseura, ja suuri osa äidinkielen opettajista tuntuu hänet tietävän. Iitti ei loista suurmiesten määrässä - olkoon Sjögren siis sellainen. A.J. Sjögrenin muistokivi Sjögrenin muistokivi on varsin tavanomainen graniittipaasi metallilaattoineen. A.J. Sjögrenin muistokivi aitauksessa Muistokivi sijaitsee varsin erikoisessa ympäristössä. Verkkoaidan sisään suojatun kiven ympärillä on modernin maatilan teknistä tilaa - hiekkakenttä Kevätkesää Iitissä Kiersin tänään ensimmäistä kertaa Iitin murkkukoealueet. Tilanne vaikuttaa yllättävän hyvältä. Otin muutama vuosi sitten tietoisen riskin jättäessäni koivun taimet ilman suojausta myyriä, jäniksiä ja hirviä vastaan. Iittiläisillä oksanpurijoilla on kuitenkin asenneongelma; niille ei rauduskoivu maistu. Muurahaiset olivat kömpineet esiin pesistään ja osa oli uskaltautunut jo muutaman metrin etäisyydelle keosta. Tämä ei ole yllättävää, sillä päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Mittasin murkkukekojen katoilta 15-18 asteen lämpötiloja. Kestrel 4000 -minisääasema on muuten näppärä. Kännykän kokoinen laite mittaa pienen harjoittelun jälkeen lämpötilan, tuulen nopeuden, ilmanpaineen ja suhteellisen ilmankosteuden lähes samalla tarkkudella kuin käyttämäni isot HOBO-sääasemat. Hintaa Kestrelillä oli 260$ ja HOBO-asemilla jalustoineen ja antureineen 1400$. Työn ohella tuli tähysteltyä - tällä kertaa lintujen sijaan - nisäkkäitä. Valkjärven rannalla kuvasin autiotalon kaunista hirsiseinää sisustustauluja varten, kun talon alta alkoi kuulua rapinaa. Kurkkasin nurkan taa. Talon alle johtavan käytävän suulta minua tillitti kirjava naama: hilleri! Pian tämän jälkeen samaisen autiotalon pellon ylitti kettu. Paluumatkalla hakkuuaukon reunaan jätetyn vanhaan haavan oksalla taiteili tuuheahäntäinen näätä. Lienee sanomattakin selvää, että tämä oli päivän ainoa jalkautuminen jossa jätin kamerat autoon. Koko reissun
huipentuma oli kuitenkin kiireinen vesimyyrä. Miten joku voi olla niin ilmeinen Liitävä Bataatti! Moinen toi väkisin mieleen Kettusen lyhyen "Myyrä" (jossa Kajo tosin tarkoittanee kontiaista, maamyyrää): "Mitähän mahtaa miettiä myyrä? Luulisi, että kaiken pesänteon ja ruoanhankkimisen jälkeen sille jäisi aikaa - ainakin talvella - funtsailla asioita ja tuumailla niistä jopa erinäisiä yksityiskohtia. Tunnelien kaivaminen on yksitoikkoista puuhaa, jossa ei varmaankaan erehdy liikaa, vaikka ajattelisikin siinä sivussa muita asioita. Miettiiköhän myyrä koskaan perinnöllisyyteen liittyviä lainalaisuuksia? Tai kun se talvella hankikaton alla nojailee kukanjuureen, ajatteleekohan se koskaan, että mahtaneeko ikinä tulla meille tänne pellolle, se sosialismi?" Pikkutiaispönttö sivulta Pikkutiaispönttö 28 mm:n lentoaukolla on majoittanut kahtena vuotena kolme sinitiaispoikuetta. Sinitinttihän se nytkin pöntöllä lauleli, mutta voi hyvänen aika sitä kirppujen määrää! Pöntön raotus Pöntön katon raottaminen on tähän aikaan vuodesta arveluttavaa. Kanakirput ovat lämpöhakuisia ohjuksia, jotka sujahtavat hihasta sisään ja nappaavat nisäkkäästäkin maistiaisen. Nisääkkään eklottava veri tumattomine punasoluineen ei kirpuille kuitenkaan kelpaa. Haapa Hakkuuaukolle jätetyillä komeilla haapajärkäleillä pörräsi palokärkipari. Myrsky kaatoi toissavuotisen pesäpuun, mutta 5-6 samantasoista haapaa olisi paikalla tajolla. Pesäkoloa ei kuitenkaan vielä löytynyt.
Lämpömittaus murkkukeolta Kekomuurahaiset olivat nousseet asumuksensa katolle. Ei ihme, sillä keolle asetettu 17. huhtikuuta Otin hapanta Kenttäkausi alkaa pian. Se näkyy tutkijalla lievänä kenttälevottomuutena ja sijaistoimintoina. Kalibroin tänään ph-mittarin ja mittasin kahvin happamuuden. Raakana Moccamasterin 96.7-asteisena ulos syytämän kahvin ph oli 5.18. Kermalla valkaistuna ph nousi jo pienestä lorauksesta 6.86:en! Karhu-merkkisen kolmosoluen ph oli vasta avattuna pelottavasti 4.44, hieman väljähtyneenä jo 5.67. Oman suuni ph oli ennen oluen juontia 6.98 ja puoli minuuuttia olutkulauksen jälkeen 6.45 (kaikkken sitä täytyy tieteen alttarilla nöyrtyä!). Purkan jauhaminen nosti suun ph:n puolessa minuutissa 7.1:en. Taitavat olla oikeassa mainostaessaan Jenkkiä happohyökkäyksen torjujana. Auringonlasku Klaukkalassa 14. huhtikuuta Porkkalassa Pääsiäinen avattiin linturetkellä Porkkalanniemeen. Jussille ja Jussin siskolle Merille retki on monivuotinen perinne. Minulle reissu Porkkalaan oli ensimmäinen, vaikka kuuntelin teini-ikäisenä vesi kielellä Veikko M.
Neuvosen ja Dick Forsmanin raportteja Porkkalasta: "Ylitsemme lentää parhaillaan 70 töyhtöhyypän parvi". Pellot olivat lintuja mustanaan (tai enemmänkin mustavalkoisenaan, sillä kanadanhanhien joukossa muut lajit olivat poikkeuksia). Niemen kärki ei tursunnut lintuja, mutta eväiden syöntiin osittain aurinkoinen kallio soveltui. Reissun saldona sain lyhytnokkahanhesta eliksen ja Kati hapesta myrkytyksen. Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana. Jussi opastaa Katia Lintuaamu alkoi tuulisenkylmänä Porkkalanniemeen johtavan tien varressa. Swetogorskissa pitäisi näkyä ainakin kaksi lyhytnokkahanhea. Ehkä jokunen peurakin. Nyt Jussi opastaa Meriä Putkessa on nyt valtaisia hanhitokka. Pääosa laiduntajista on kanadanhanhia ja tundrahanhia. Etsinnässä on parhaillaan peltojen ainukainen metsähanhi. Eija kuvaa Eija dokumentoi sekä herkälle kennolle valottaen että selluloosalevylle grafiitilla piirtäen. Kuvaajien välille syntyi tässä kaksintaistelu. Kati haravoi sulaa Porkkalanniemen kärjen sulassa mm. telkkiä, isokoskeloita ja haahkoja. Rannalla pörrää jokunen meriharakka.
Kalliolla Meri näki vilauksen hylkeestä. Jospa se olikin manaatti... Jussi tuulettaa......ilman syytä. Lavastettu kuva. Syömässä Sitten ryhdyttiin eväsille. Meri ei olisi malttanut. Jussi kameroi......ja on näkevinään jotain. Linssin läpi näkeminen on sula mahdottomuus, koska lasissa on niiiiiin huono piirto. Taitaa olla siis todellisuudessa lavastettu kuva tämäkin.
Vuoden luontokuva Lintuja tulee kuvailtua vähän koska pitkän polttovälin optiikalle on muuten niin harvakseltaa käyttöä. Matkalla suolle Kurkiaura ohitti meidät melkein päältä. Auran taistelua ikävää sivutuulta vastaan seurattiin pitkään. Kurjet näyttävät tietävän mihin ovat pyrkimässä. Korjausliikkeet olivat hyvin määrätietoisia. Ranta Kallio ja jää muodostavat kiehtovia kuvoita. Minussa on varmaan jotain vikaa, mutta tällaista maisemaa kuvailisin yhtä mittaa. Kati ja puu Kati ahdistettuna puuhun. Malli oli kovasti vastahankainen, eikä Katikaan ilahtunut komennuksesta. 10. huhtikuuta Alakulotusvaroitus Kello lähestyy kahta yöllä. Lienee aika lopettaa jos kokeiden ja kurssitöiden arviointi - ettei ajauduta opettajan henkisestä tilasta johtuvaan epäoikeudenmukaisuuteen. Kuuntelin koevastauksia lukiessani Viikatteen EP-