05/04/2016 Tokmanni suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq Helsinkiin Tokmanni Group Oy ( Tokmanni tai Yhtiö ) suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ( Nasdaq Helsinki ) pörssilistalle. Tokmanni on Suomen ja Pohjoismaiden suurin halpakauppa liikevaihdolla mitattuna 1. Vuonna 2015 Tokmannin liikevaihto oli 755 miljoonaa euroa ja sillä oli keskimäärin noin 3 200 työntekijää. Listautumisannin tavoitteena on asemoida Tokmanni sen seuraavaan kehitysvaiheeseen nostamalla edelleen sen profiilia ja parantamalla entisestään Tokmannin näkyvyyttä Suomessa ja ulkomailla. Listautumisanti mahdollistaa Yhtiön pääsyn pääomamarkkinoille, sen omistuspohjan laajenemisen ja osakkeiden likviditeetin lisääntymisen. Lisänäkyvyyden odotetaan myös lisäävän edelleen Tokmannin tunnettuutta yleisön keskuudessa ja työnantajana ja näin ollen parantavan Tokmannin kilpailukykyä. Hallituksen puheenjohtaja Harri Sivula: Tokmannin johto on kehittänyt Yhtiön liiketoimintaa määrätietoisesti ja lujittanut Yhtiön asemaa johtavana halpakauppana Suomessa. Kehittämistyön tuloksena Yhtiö on kasvanut ja säilyttänyt hyvän kannattavuuden Suomen haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Kehitystoimenpiteillä on luotu perusta, jolla odotetaan olevan positiivista potentiaalia tulevaisuudessa ja siksi mielestämme on oikea aika listata Yhtiö pörssiin ja tarjota uusille osakkeenomistajille mahdollisuus olla osana Yhtiön kehitystä." Toimitusjohtaja Heikki Väänänen: Tokmannilla on vahva markkina-asema Suomessa ja pitkä kannattavan kasvun historia. Viime vuosina olemme panostaneet merkittävästi liiketoimintamme kehittämiseen. Olemme muun muassa tehostaneet hankintamalliamme, yhtenäistäneet brändimme Tokmanni-brändin alle, uudistaneet myymäläkonseptiamme, ja kouluttaneet myymälähenkilöstöämme tarjotaksemme asiakkaillemme hyvän asiointikokemuksen. Uskomme näiden kehitystoimenpiteidemme parantavan kilpailukykyämme, tukevan kasvuamme ja parantavan kannattavuuttamme tulevaisuudessa. Tokmanni lyhyesti Tokmanni on Suomen suurin halpakauppa myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna. Vuonna 2015 Tokmannin liikevaihto oli 755 miljoonaa euroa ja sillä oli keskimäärin noin 3 200 työntekijää. Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppa, ja sillä oli eri puolilla Suomea 156 myymälää 31.12.2015. Tokmanni toteutti vuosina 2013 2015 perusteellisen brändin yhdenmukaistamisen, jossa kaikki Tokmannin myymälät koottiin Tokmanni-brändin alle. Yhdenmukaistamisohjelma saatiin päätökseen lokakuussa 2015. TNS Gallupin syksyllä 2015 1 Verrattuna halpakauppoihin Pohjoismaissa ottamatta huomioon niiden Pohjoismaiden ulkopuolelta saatua myyntituloa.
Tokmannin tilauksesta tekemän kyselytutkimuksen mukaan noin 42 prosenttia suomalaisista aikuisista käy Tokmannin myymälässä vähintään kerran kuukaudessa. Tokmannin arvolupaus yhdistää houkuttelevan, laajan ja edullisen tuotevalikoiman hyvään asiointikokemukseen. Tokmanni tarjoaa asiakkailleen laajan tuotevalikoiman kuudessa tuoteryhmässä: kodin puhdistus ja henkilökohtainen hygienia; elintarvikkeet; pukeutuminen; työkalut ja sähkötarvikkeet; koti, sisustus ja puutarha; sekä vapaa-aika ja kodintekniikka. Tokmannin tuotevalikoima sisältää johtavien valmistajien brändituotteita, Tokmannin omien merkkien tuotteita, lisensoitujen tuotemerkkien tuotteita ja merkittömiä tuotteita. Tokmanni uskoo, että muun muassa seuraavat tekijät ovat sen keskeisiä vahvuuksia: Tokmanni on markkinajohtaja (myymälöiden määrällä ja liikevaihdolla mitattuna) Suomen halpakauppamarkkinoilla, joiden on raportoitu kasvaneen noin 2,5 prosenttia vuodessa vuosina 2012 2014 fiksun ostamisen trendin tukemana Tokmanni vetoaa laajaan ja monipuoliseen asiakaskuntaan, ja Tokmanni käsitteli 43 miljoonaa asiakasostotapahtumaa vuonna 2015. Lisäksi hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan 100 prosenttia tutkimuksen kohteena olleista suomalaisista aikuisista tunnistaa Tokmannin brändin Tokmannilla on edullisimmaksi koettu hintamielikuva pääkilpailijoidensa 1 joukossa, ja hiljattain tehdyn verkkokyselytutkimuksen mukaan 73 prosenttia vastaajista luokittelee Tokmannin erittäin halvaksi tai halvaksi Yhtiöllä on houkutteleva ja laaja tuotevalikoima, joka koostuu noin 25 000 tuotenimikkeestä kuudessa eri tuoteryhmässä mahdollistaen kuluttajien ostosten keskittämisen yhteen paikkaan ja niiden hoitamisen yhdellä kertaa Täysin integroitu kustannustehokas hankintamalli ja suuret ostomäärät mahdollistavat suorahankinnan valmistajilta Tokmanni on Suomen ainoa valtakunnallinen halpakauppaketju, ja sillä on 156 erilaisiin toimintaympäristöihin skaalautuvaa myymälää eri puolilla Suomea Yhtiöllä on kohdennettu markkinointistrategia, ja brändin yhdenmukaistamisohjelman päätökseen saamisen odotetaan mahdollistavan markkinoinnin tehostamisen sekä brändimielikuvan vahvistamisen edelleen kommunikoimalla yhtä yhtenäistä markkinointiviestiä Toimitusketjun, tietotekniikan ja logistiikan, joihin on tehty huomattavia investointeja, odotetaan tukevan myymäläverkoston laajentamista noin 200 myymälään asti Markkinoita parempi kasvu, parantunut myyntikatemarginaali ja vahva rahavirta Tokmannin tavoitteena on jatkaa asemansa vahvistamista Suomen johtavana halpakauppana hyödyntämällä keskeisiä kilpailuetujaan: edulliseksi koettua hintamielikuvaa, houkuttelevaa ja laajaa tuotevalikoimaa sekä hyvää asiointikokemusta. Tokmanni tähtää vakaaseen ja kannattavaan pitkän 1 Tokmannin pääkilpailijat koostuvat Suomessa sijaitsevista muista halpakaupoista, hypermarketeista ja tavarataloista (mukaan lukien Anttila, Clas Ohlson, Citymarket, Halpa-Halli, Hong Kong, J. Kärkkäinen, Minimani ja Puuilo)
aikavälin kasvuun (i) hyödyntämällä yhdenmukaista brändimielikuvaansa, parannettua myymäläkonseptiaan ja tuoteryhmäjohtamista vertailukelpoisen liikevaihdon kasvun tukemiseksi; (ii) jatkamalla uuden myyntipinta-alan määrän lisäämistä nettomääräisesti laskettuna noin 12 000 neliömetrillä vuosittain, mikä tarkoittaa noin viittä uutta tai uudelleensijoitettua myymälää; sekä (iii) lisäämällä kannattavuutta ja käyttöpääoman hallintaa paremmilla prosesseilla ja työkaluilla hankintatoiminnassa, toimitusketjun hallinnassa ja tuoteryhmäjohtamisessa. Yhtiön johtoryhmä Tokmannilla on erittäin kokenut johtoryhmä, jolla on laaja kokemus vähittäismyynnin alalta. Johtoryhmä koostuu sekä uusista rekrytoinneista että pitkään Tokmannissa toimineista johtajista, jotka ovat sitoutuneita toteuttamaan Yhtiön kasvutavoitteita. Johtoryhmää johtaa toimitusjohtaja Heikki Väänänen, joka on ollut Yhtiön palveluksessa vuodesta 2009, ja hänellä on yli 26 vuoden työkokemus vähittäismyynnin alan yhtiöistä. Sixten Hjort, talous- ja hallintojohtaja, on ollut Tokmannin palveluksessa vuodesta 2005, ja hänellä on 36 vuoden työkokemus. Heitä tukee vahva johtoryhmä, jolla on merkittävä kokemus vähittäismyynnin alasta. Tokmannin tunnuslukuja 2015 2014 2013 EURm, ellei toisin ilmoitettu (tilintarkastamaton, ellei toisin ilmoitettu) Liikevaihto 755,3 1 734,3 1 712,8 1 Liikevaihdon kasvu, prosenttia 2,9 1 3,0 1 3,3 Vertailukelpoisen liikevaihdon kasvu 2, prosenttia (0,6) (0,3) 0,0 Myyntikate 3 257,5 248,6 238,2 Myyntikatemarginaali, prosenttia 34,1 33,9 33,4 Oikaistu käyttökate 4 58,5 57,1 56,6 Oikaistu käyttökatemarginaali, prosenttia 7,7 7,8 7,9 Oikaistu liikevoitto 5 43,7 43,6 44,0 Oikaistu liikevoittomarginaali, prosenttia 5,8 5,9 6,2 1 Tieto on peräisin tilintarkastetuista konsernin tilinpäätöksistä 2 Vertailukelpoisen liikevaihdon kasvu lasketaan ottamalla huomioon niiden myymälöiden liikevaihdon kasvu, joita ei katsota uusiksi ja uudelleensijoitetuiksi myymälöiksi nettomääräisesti laskettuna. Tokmannin määritelmän mukaan uusiin ja uudelleensijoitettuihin myymälöihin kuuluvat: (i) uudet avatut myymälät; (ii) myymälöiden uudelleensijoittamiset, kun myymälän koko muuttuu 30 prosenttia tai enemmän; ja (iii) myymälöiden laajentamiset, kun myymälän koko muuttuu 30 prosenttia tai enemmän. Jos myymälä kuuluu johonkin näistä ryhmistä, sitä pidetään uutena tai uudelleensijoitettuna myymälänä avaamisvuotenaan ja sitä seuraavana kalenterivuotena. Nettomääräisesti laskettuna Tokmanni vähentää uusista ja uudelleensijoitetuista myymälöistä tilikaudella suljetut myymälät. 3 Myyntikate = Liikevaihto Materiaalit ja palvelut 4 Oikaistu käyttökate = Käyttökate (Valuuttajohdannaisten käyvän arvon muutokset + Sähköjohdannaisten käyvän arvon muutokset + Brändin yhdenmukaistamisen kustannukset + Listautumisantiin liittyvät kustannukset) 5 Oikaistu liikevoitto = Liikevoitto (Valuuttajohdannaisten käyvän arvon muutokset + Sähköjohdannaisten käyvän arvon muutokset + Brändin yhdenmukaistamisen kustannukset + Listautumisantiin liittyvät kustannukset)
Osinkopolitiikka ja taloudelliset tavoitteet Hallitus on vahvistanut Tokmannille seuraavat taloudelliset tavoitteet: Tokmannin tavoitteena vuonna 2016 on lisätä uuden myyntipinta-alan määrää nettomääräisesti laskettuna noin 10 000 neliömetrillä ja vuodesta 2017 alkaen noin 12 000 neliömetrillä vuosittain, mikä tarkoittaa noin viittä uutta tai uudelleensijoitettua myymälää Tokmannin pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa vertailukelpoisen liikevaihdon lievä kasvu olettaen, että nykyiset markkinaolosuhteet pysyvät ennallaan Tokmannin pitkän aikavälin tavoitteena on vähitellen nostaa oikaistu käyttökatemarginaali noin 10 prosenttiin myyntikatemarginaalia parantamalla ja pitämällä liiketoiminnan kulut nykytasolla suhteessa liikevaihtoon Tokmannin aikomuksena on säilyttää tehokas pitkän aikavälin pääomarakenne pitämällä nettovelan 1 suhde oikaistuun käyttökatteeseen alle kaksinkertaisena Yhtiön tavoitteena on noin 70 prosentin osingonmaksusuhde Tokmannin tilikauden tuloksesta riippuen pääomarakenteesta, taloudellisesta asemasta, yleisistä taloudellisista ja liiketoiminnallisista olosuhteista ja tulevaisuuden näkymistä. Yhtiö tavoittelee 70 prosentin osingonmaksusuhdetta Tokmannin vuoden 2016 oikaistusta tilikauden tuloksesta. Tokmannin vuoden 2016 oikaistu tilikauden tulos määritellään vuoden 2016 raportoiduksi tilikauden tulokseksi oikaistuna listautumisantiin ja nykyisten määräaikaislainojen uudelleenrahoitukseen liittyvien verojen jälkeisten kustannusten vaikutuksella olettaen, että uusi lainasopimus olisi solmittu 1.1.2016. Tietoa listautumisesta Suunnitellun listautumisen odotetaan koostuvan sekä osakeannista, jossa Yhtiö laskee liikkeelle uusia osakkeita, että osakemyynnistä, jossa eräät Yhtiön osakkeenomistajat, mukaan lukien suurimmat osakkeenomistajat Cidron Disco S.à r.l. (viime kädessä Nordic Capital Fund VII:n 2 yhdessä muiden mukana olevien yhteissijoitusyritysten kanssa omistama yhtiö) ja Rockers Tukku Oy, myyvät osakkeitaan. Yhtiö ja sen nykyiset osakkeenomistajat tulisivat sitoutumaan tavanomaisiin luovutusrajoitusjärjestelyihin listautumisen yhteydessä. Nordic Capital tulee jäämään merkittäväksi osakkeenomistajaksi listautumisen jälkeen. Markkinaolosuhteista riippuen suunniteltu listautumisanti odotetaan toteutettavan vuoden 2016 toisella vuosineljänneksellä. Goldman Sachs International ( GSI ) ja Nordea Pankki Suomi Oyj toimivat pääjärjestäjinä ( Pääjärjestäjät ) suunnitellussa listautumisannissa. BofA Merrill Lynch ja Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivukonttori, toimivat järjestäjinä (ja yhdessä Pääjärjestäjien kanssa, Pankit ). Sundling Wärn Partners toimii Yhtiön ja sen pääomistajien taloudellisena neuvonantajana. Prosessista tiedotetaan lisää aikanaan. 1 Nettovelka = Lainat rahoituslaitoksilta + Rahoitusleasingvelat Rahavarat 2 Nordic Capital VII Limited, joka toimii Nordic Capital VII Alpha, L.P.:n ja Nordic Capital VII Beta, L.P.:n vastuunalaisena yhtiömiehenä
Lisätietoja antaa Heikki Väänänen, toimitusjohtaja, Puh. +020 728 6044 Sixten Hjort, talous- ja hallintojohtaja, Puh. +020 728 6043 Joséphine Mickwitz, sijoittajasuhteet, Puh. +020 728 6535 Huomautus Tämän tiedotteen sisältämä tieto on ainoastaan taustatietotarkoituksiin, eikä tiedon ole tarkoitettu olevan tyhjentävää tai aukotonta. Kenenkään ei tule luottaa missään tarkoituksessa tässä tiedotteessa esitettyyn tietoon tai sen tarkkuuteen, kohtuullisuuteen tai täydellisyyteen. Tämän tiedotteen sisältämä informaatio saattaa muuttua. Tätä tiedotetta tai tässä esitettyä tietoa ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Singaporeen tai muuhunkaan maahan, missä näin toimiminen rikkoisi kyseisen maan lainsäädäntöä. Tämä tiedote ei ole direktiivin 2003/71/EY (direktiivi muutoksineen mukaan lukien kaikki kyseiseen direktiiviin soveltuvat asianomaisessa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa tehdyt implementointitoimenpiteet, Esitedirektiivi ) mukainen esite. Esitedirektiivin mukaisesti laadittu ja Finanssivalvonnan hyväksymä esite tullaan julkaisemaan, ja se tulee julkaisemisen jälkeen olemaan saatavilla Yhtiöltä sekä muista esitteessä mainituista paikoista. Sijoittajien ei tule merkitä tai ostaa arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Tämä tiedote ei sisällä eikä ole tarjous arvopapereiden myymiseksi eikä pyyntö ostotarjouksen tekemiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita, joihin tässä tiedotteessa viitataan, ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Tokmanni ei aio rekisteröidä tai tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa. Tämä tiedote on suunnattu ainoastaan: (A) Euroopan talousalueen ("ETA") jäsenvaltioissa oleville henkilöille, jotka ovat "kokeneita sijoittajia" EU:n Esitedirektiivin (Direktiivi 2003/71/EY (ja siihen tehdyt muutokset, mukaan luettuna Direktiivi 2010/73/EU, siinä laajuudessa kuin se on implementoitu asianmukaisessa ETA:n jäsenvaltiossa) ja kaikki relevantit implementointitoimet kaikissa asianmukaisissa ETA:n jäsenvaltioissa) artiklan 2(1)(e) mukaisesti ("Kokeneet sijoittajat"); (B) Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, Kokeneet Sijoittajat, jotka ovat henkilöitä (i) joilla on ammattimaista kokemusta sijoitustoimintaan liittyvistä asioista ja jotka ovat vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act 2000) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (muutoksineen) ("Määräys") 19(5) artiklan "sijoitusalan ammattilaisten" määritelmän mukaisia; tai (ii) ovat Määräyksen 49 artiklan mukaisia yhtiöitä, joilla on korkea
varallisuusasema (high net worth entities); taikka (iii) muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "Asiaankuuluvat tahot"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan Asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Pankit tai mikään niiden lähipiiritahoista, hallituksen jäsenistä, johtajista/toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista eivät ota minkäänlaista vastuuta tai anna mitään nimenomaisia tai epäsuoria takuita tai vakuutuksia tässä tiedotteessa olevan tiedon totuudenmukaisuuteen, täsmällisyyteen tai täydellisyyteen liittyen (tai liittyen siihen, onko mitään tietoa jätetty pois tiedotteesta) tai mihin tahansa Yhtiöön, sen tytäryhtiöihin tai osakkuusyhtiöihin liittyvään kirjallisessa, suullisessa, visuaalisessa tai sähköisessä muodossa annettuun ja miten tahansa välitettyyn ja saatavilla olevaan tietoon liittyen tai mihin tahansa tämän tiedotteen tai sen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin sen yhteydessä miten tahansa syntyvään vahinkoon liittyen. Pankit toimivat yksinomaan Yhtiön, eivätkä kenenkään muun tässä tiedotteessa mainittuun transaktioon yhteydessä olevan tahon puolesta, eivätkä katso ketään muuta henkilöä (oli tällainen henkilö sitten tämän tiedotteen vastaanottaja tai ei) asiakkaakseen transaktion yhteydessä eivätkä ne ole vastuussa asiakassuojan, jonka ne tarjoavat asiakkailleen, järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muille henkilöille koskien tämän tiedotteen sisältöä tai muuta tässä tiedotteessa viitattua transaktiota. Pankit eivät ole vahvistaneet tämän tiedotteen sisältöä. Tämä tiedote ei ole listautumisantia koskeva suositus. Arvopapereiden hinta ja arvo tai niistä saatavat tulot voivat laskea yhtä hyvin kuin nousta. Aiempi tuloskehitys ei anna viitteitä tulevasta tuloskehityksestä. Tässä tiedotteessa tai missä tahansa listautumisantiin liittyvässä asiakirjassa annettuja tietoja ei tule pitää ohjeena tulevasta kehityksestä. Listautumisen toteutumisesta Nasdaq Helsingissä ei ole varmuutta ja taloudellista päätöksentekoa ei tulisi perustaa Yhtiön suunniteltuun listautumiseen tässä vaiheessa. Potentiaalisten sijoittajien tulisi kääntyä neuvonantajiensa puoleen hankkiakseen tietoja listautumisannin sopivuudesta sijoituskohteeksi. Pankit ja mikä tahansa niiden kanssa samaan konserniin kuuluva yhtiö voivat listautumisen yhteydessä sijoittajina omaan lukuunsa toimiessaan ostaa osakkeita ja tässä ominaisuudessa pitää hallussaan, ostaa, myydä, tarjoutua myymään tai muutoin käydä kauppaa omaan lukuunsa tällaisilla osakkeilla tai muilla Yhtiön arvopapereilla tai niihin liittyvillä sijoituksilla tai muutoin. Tämän mukaisesti lopulliseen listalleottoesitteeseen, kun se on julkaistu, sisältyvät viittaukset osakkeisiin, joita tarjotaan, hankitaan, myydään tai joilla muutoin käydään kauppaa, tulee katsoa sisältävän Pankeille tai mille tahansa samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle tehtävän tarjouksen, myynnin, hankinnan tai kaupankäynnin niiden toimiessa sijoittajina omaan lukuunsa. Lisäksi tietyt Pankit tai niiden kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt voivat tehdä rahoitusjärjestelyjä ja vaihtosopimuksia (swap), minkä vuoksi nämä Pankit tai niiden kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt voivat aika ajoin hankkia, omistaa tai luovuttaa osakkeita. Pankit eivät julkista mitään tällaisia
sijoituksia tai transaktioita muutoin kuin siinä laajuudessa, mitä lakisääteiset velvollisuudet edellyttävät. Pankit tai kukaan niiden lähipiiritahoista, edustajista tai neuvonantajista tai näiden kanssa samaan konserniin kuuluvista yhtiöistä, hallituksen jäsenistä, johtajista/toimihenkilöistä, työntekijöistä tai muista tahoista eivät suoraan tai epäsuorasti ota mitään vastuuta tämän tiedotteen tietojen tai siihen sisältyvien lausumien oikeellisuudesta, täydellisyydestä tai todenperäisyydestä. Pankit tai niiden hallituksen jäsenet, johtajat/toimihenkilöt, työntekijät tai muut tahot eivät vastaavasti hyväksy soveltuvan lain sallimissa rajoissa mitään lakiin, sopimukseen tai muuhun perustuvan vahingonkorvausvastuuta mistään virheistä, laiminlyönneistä tai epätäsmällisyyksistä sellaisessa tiedossa tai lausunnossa tai mistään tappiosta, kulusta tai vahingosta, joka on kärsitty tai kertynyt mistä tahansa aiheutuen suoraan tai välillisesti mistä tahansa tämän tiedotteen tai sen sisällön käytöstä tai muutoin tähän tiedotteeseen liittyen. Tulevaisuutta koskevat lausumat Tässä tiedotteessa käsitellyt asiat saattavat olla tulevaisuutta koskevia lausumia. Tulevaisuutta koskevat lausumat eivät ole historiallisia tosiseikkoja ja voidaan tunnistaa sanoista, kuten uskoa, odottaa, olettaa, aikoa, arvioida, tulla, saattaa, jatkua, pitäisi ja vastaavista ilmaisuista. Tässä tiedotteessa tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat erilaisiin oletuksiin, joista monet vuorostaan perustuvat oletuksiin. Vaikka Tokmanni uskoo, että nämä oletukset olivat antamisensa ajankohtana perusteltuja, niihin luonnostaan liittyy merkittäviä tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä, satunnaisuuksia ja muita tärkeitä tekijöitä, joita on vaikeaa tai mahdotonta ennakoida ja jotka ovat sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Tällaiset riskit, epävarmuustekijät, satunnaisuudet ja muut tärkeät tekijät saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet tapahtumat eroavat olennaisesti odotuksista, jotka on ilmaistu tai joihin on viitattu tämän tiedotteen tulevaisuutta koskevissa lausumissa. Tähän tiedotteeseen sisältyvät taloudelliset tavoitteet ovat tulevaisuutta koskevia lausumia ja Tokmannin todellinen tulos tai taloudellinen asema voi poiketa olennaisesti suoraan tai epäsuorasti näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetystä useiden tekijöiden seurauksena. Nämä taloudelliset tavoitteet perustuvat useisiin oletuksiin, jotka ovat luonnostaan alttiita merkittäville liiketoiminnallisiin, toiminnallisiin, taloudellisiin ja muihin tekijöihin kohdistuville riskeille, joista moniin Tokmanni ei pysty vaikuttamaan. Keskeisiin oletuksiin, jotka hallitus on tehnyt asettaessaan tavoitteitaan, kuuluu muun muassa se, että markkinaolosuhteet ja kuluttajien ostovoima pysyvät nykyisellä tasolla, eivätkä nämä oletukset välttämättä jatkossa heijasta kaupallista, sääntely- ja taloudellista ympäristöä, jossa Tokmanni toimii. Näin ollen oletukset voivat muuttua tai olla toteutumatta lainkaan. Lisäksi odottamattomat tapahtumat voivat vaikuttaa haitallisesti Tokmannin todelliseen tulokseen ja taloudelliseen asemaan tulevina ajanjaksoina riippumatta siitä, osoittautuvatko Tokmannin oletukset koskien tilikautta 2016 tai tulevia ajanjaksoja muutoin oikeiksi. Tämän seurauksena Tokmannin todellinen tulos tai taloudellinen asema saattavat vaihdella merkittävästi riippuen näistä tavoitteista eikä sijoittajien tulisi luottaa niihin perusteettomasti. Yksikään lausuma tässä tiedotteessa ei ole tarkoitettu tulosennusteeksi.
Yhtiö, Pankit ja mikä tahansa niiden lähipiiriyhtiö nimenomaisesti toteavat, että ne eivät ota vastuuta tai anna sitoumusta julkaista päivityksiä tai korjauksia mihinkään tässä tiedotteessa oleviin tulevaisuutta koskeviin lausumiin uuden tiedon, tulevaisuuden kehityksen tai muun johdosta. Tämän tiedotteen tiedot, näkemykset ja tulevaisuutta koskevat lausumat ilmaisevat ainoastaan tämän tiedotteen päivämäärän mukaista asiantilaa, ja ne voivat muuttua ilman eri ilmoitusta.