Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena 7.6.2016
Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen edellytyksiä. - Vahvistetaan henkilön kykyä selviytyä arkipäivän toiminnoista, vuorovaikutussuhteista ja oman toimintaympäristön rooleista. - On osa monialaista kuntoutusjärjestelmää ja sitä on toteutettava tiiviissä yhteistyössä lääkinnällisen, ammatillisen ja kasvatuksellisen kuntoutuksen kanssa. Tämä kokonaisuus yhdistetään tarvittaessa päihde- ja/tai mielenterveyshoitoon sekä muihin tarvittaviin palveluihin ja tukitoimiin. - Taustalla tulee olla ymmärrys kokonaisvaltaisen työskentelyn välttämättömyydestä silloin, kun ongelmat ovat kasautuneet ja pitkittyneet tai kun sosiaalisen kuntoutuksen toimenpiteet ovat muutoin tarpeellisia henkilön sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. - Tulee huomioida pitkään jatkuneen työttömyyden seuraukset, hahmotus- ja oppimishäiriöt, mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöistä johtuvat sosiaalisen kuntoutuksen tarpeet sekä väkivaltakokemukset. - Tavoitteena arkielämän taitojen oppimista, päihteettömän arjen hallintaa, koulutukseen tai työhön tarvittavien asioiden harjoittelua tai tukea ryhmässä toimimiseen. (Lainaus: STM) 2
PARTY Rauma Ryhmätoiminnot Potkua arkeen - Sillanpieli Päihteiden käyttäjille Kunto ja voima - Katulähetys Kunnossa kaiken TYÖikää - Katulähetys Liiku itsesi iloisemmaksi Arjen sankarit Maahanmuuttajien keskustelu ja kulttuuriryhmä Halvalla hyvää Elämäni tarina Hyvinvointia kädentaidoista Arjen hallintaa Sosiaalinen kuntoutus Ryhmän määritelmä: - Järjestäytynyt joukko, jolla on yhteinen päämäärä - Velvollisuudet ja normit - Suullista ja kirjallista viestintää - Hiukan tietoa toisistaan - Yksilö tiedostaa kuuluvansa ryhmään 3
Työ ja toimintakyky tarkoittaa Ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä jokapäiväisen elämän toiminnoista: - työstä, opiskelusta, vapaa-ajasta ja harrastuksista, - itsestä ja toisista huolehtimista siinä ympäristössä, jossa hän elää. Ihmisen toimintakyky riippuu myös ympäristön myönteisistä tai kielteisistä vaikutuksista. Asuin- ja elinympäristöön liittyvillä tekijöillä, muiden ihmisten tuella tai erilaisilla palveluilla voidaan tukea ihmisen toimintakykyä ja selviytymistä arjessa. Toimintakykyä voidaan kuvata myös tasapainotilana kykyjen, elin- ja toimintaympäristön sekä omien tavoitteiden välillä. Hyvä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky ja niitä tukeva ympäristö auttavat ihmisiä - voimaan hyvin, - löytämään paikkansa yhteiskunnassa ja - jaksamaan työelämässä eläkeikään asti. (Lainaus: THL) 4
PARTY Rauma Ryhmätoiminnot Startti kutyyn Startti hoiva-alalle Green Care toiminta Työ- ja toimintakyvyn kuntoutus Kuntouttava työtoiminta Startti avoimille työmarkkinoille Arbeetti Oy Ammatillinen kuntoutus (Lainaus: TTL) Tavoitteena palauttaa asiakas takaisin työelämään!!! 5
PARTY Rauma FÖLIKORTTI Pilotoidaan Fölikortti ajalla 9/16 5/17 - Asiakkaille vapaaehtoinen (100 kpl) - Käyntikortti kotelo -malli - Käyntikortteja, joissa ilmenee yhteystietojen lisäksi päivämäärä viimeisestä kontaktista - Blankkoja kortteja, niille joilla ei ole käyntikortteja käytettävissä - Muodostuu asiakkaan verkostokartta - Helpottaa viranomaisia palveluohjauksessa - Helpottaa olennaisten tietojen kartoittamisessa - Edesauttaa työnhoitojärjestelyjen sopimisesta -> vaarana vääriin käsiin joutuminen - ei tule ilmetä asiakkaan tietoja 6
KIITOS! Työkykykoordinaattori puh. 044 403 6239 email. rita.koivisto@rauma.fi Kuva lainattu: Bioenergian sivuilta 7