Lännen rakennerahaston hakuinfo 16.6.2015, Tampere. ESR TL 5 Sokra kokoaa, tiivistää ja välittää tietoa 16.6.2015 Tanja Hirschovits-Gerz, aluekoordinaattori, Sokra, THL
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1. PK-yritysten kilpailukyky (EAKR) 2. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen (ESR) 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (ESR: Toimintalinja 5) 2
ESR TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Erityistavoite 10.1. Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Kenelle? Heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevat, joilla sosiaalinen osallisuus on uhatuin Kohderyhmiä esim. nuoret riskiryhmässä, etniset vähemmistöt, romaanit, vajaakuntoiset, pitkäaikaissairaat, päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät, vammaiset, pitkäaikaistyöttömät, ikääntyneet työttömät. Kohderyhmiä myös: työllisyys-, sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluiden tarjoajat sekä toiminnassa mukana olevat työnantajat. 3
Tavoite: Työ- ja toimintakyvyn parantaminen ja osallistujien eteneminen työllisyyspolulla Yhä useampi on päässyt työkykyä vahvistavalle jatkopolulle toimenpiteen päättyessä. Työ- ja toimintakykyä mitataan esim. Kykyviisarilla. Sosiaalinen osallisuus ja hyvinvointi kasvavat, Yhtäläiset mahdollisuudet aktiiviseen toimijuuteen ja osallisuuteen lisääntyvät Työntekijöiden ja ammattilaisten osaaminen ja yhteistyö parantuu, Tuotetaan parempia palveluita ja palvelukokoniasuuksia Miten? Esim. So-te-kuntoutuspalveluita kehittämällä Asiakasosallisuutta edistämällä: vertaistuki, omaehtoisuus, yhteisöllisyys Moniammatillista ja monitoimijaista yhteistyötä kehittämällä Varpu-malleja, matalan kynnyksen palveluita kehittämällä Maamu koulutuspalveluja kehittämällä 4
5
Miksi koordinaatiohanke? Eurooppa 2020 -strategian (2010) tavoitteena oli vähentää köyhien määrää 20 miljoonalla Uudella rakennerahastokaudella on lisätty resursseja osallisuuden edistämiseen ja huono-osaisuuden torjuntaan STM:llä ei ole ollut aiemmin koordinaatiohanketta oman ESRohjelmatyönsä tukena Tarve noussut esiin arvioinneissa Mahdollistaa paikallisille, alueellisille ja valtakunnallisille hankkeille omaa toimintaa ja toimijakenttää laajemmat verkostot sekä vaikutuskanavat. Koordinaatio tehostaa valtakunnallista, alueellista ja paikallista työtä huonoimmassa asemassa olevien osallisuuden parantamiseksi Yhteistyön avulla saadaan sosiaalisen osallisuuden ja köyhyyden torjunnan teemalle ja sen parissa tehtävälle työlle parempaa näkyvyyttä. 6
Sokra-koordinaatio on ESR TL 5:een kuuluva valtakunnallinen hanke, joka toteutuu STM:n alaisuudessa. Koordinaatio tehostaa valtakunnallista, alueellista ja paikallista työtä huonoimmassa asemassa olevien osallisuuden parantamiseksi Tavoitteena on yhteistyön avulla saadaan sosiaalisen osallisuuden ja köyhyyden torjunnan teemalle ja sen parissa tehtävälle työlle parempaa näkyvyyttä. 7
Sokra-koordinaatio tukee toimintalinja 5:n valtakunnallisia ja alueellisia hankkeita Suomessa Edistää myös muiden sosiaalista osallisuutta edistävien hankkeiden ja toimijoiden välistä yhteistyötä TL 3, TL 4, RAY, muut 8
Mitä Sokra tekee? 1. Tukee kehittämishankkeiden syntymistä sekä käynnissä olevien hankkeiden keskinäistä yhteistyötä ja hankkeiden tulosten juurtumista. Rohkaisee kehittämishankkeita itsearviointiin mm. kolmivaiheisen kyselyn ja työpajatyöskentelyn avulla Järjestää tilaisuuksia, verkottaa hankkeita keskenään. 2. Välittää kehittämishankkeille ja sidosryhmille tietoa osallisuuden edistämiseen ja köyhyyden torjuntaan liittyvistä kansallisista linjauksista, lainsäädännöstä ja uudistuksista 3. Antaa rahoittavalle ministeriölle ja ministeriötason työryhmille tilannekatsauksia TL 5:n hanketyöstä ja hankkeissa esiin nousseista teemoista. 9
Mitä Sokra tekee? 4. Tekee tiivistä yhteistyötä Työterveyslaitoksen työ- ja toimintakyvyn muutos Solmu koordinaatiohankkeen sekä muiden koordinaatiohankkeiden kanssa. 5. Tekee laajaa verkostoyhteistyötä mm. eri viranomaistahojen, kuntien, työvoiman palveluiden, maakuntaliittojen ja maakuntien yhteistyöryhmien, AVIen sekä laajasti kolmannen sektorin kanssa. 6. Lisää asiakasosallisuutta ja asianosaisten ääntä kehittämishankkeissa sekä sidosryhmäyhteistyössä. 7. Tutkii ja kartoittaa sosiaalisen osallisuuden sisältöä, merkitystä 8. Vaikuttaa kansallisiin ohjelmiin sekä palvelujärjestelmien ja lainsäädännön kehittymiseen. 10
Keiden kanssa Sokra toimii? Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinja 5:n kautta rahoitettavien valtakunnallisten ja alueellisten kehittämishankkeiden projektipäälliköt ja -työntekijät. Rakennerahasto-ohjelman ohjelmakoordinaattorit ja hankevalvojat, hankkeiden rahoituksesta ja seurannasta vastaavat henkilöt, MYRit, AVIT jne. Ministeriöiden virkamiehet, jotka valmistelevat huono-osaisten palveluita ja tukia koskevaa lainsäädäntöä. ESR:n toimintalinja 3:n (TEM) ja 4:n (OKM), Maaseuturahaston, Kasteohjelman Riskiryhmille osallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä -osaohjelman kautta ja RAY:n rahoittamien sosiaalisen osallisuuden teemaan liittyvien hankkeiden projektipäälliköt ja -työntekijät. Kehittämishankkeiden keskeiset sidosryhmät, kuten kuntapäättäjät sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista vastaava johto. Muiden teemojen koordinaatiohankkeet. 11
Toimintaa: kevät 2015 Valtakunnallista toimintaa - Virallinen aloitustilaisuus 11-12.3., Vammaispalveluverkoston tilaisuus 25.5., maahanmuuttajaverkoston tilaisuus 16.6. Tiedotusta Sokrasta mm. Päihdepäivillä, TerveSos- Messuilla Aluetilaisuuksia: 17.4.2015 Keski- ja Länsi-Suomi, Etelä-Savox3, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa x3, Lappi, Hankeinnovointia mm. lännessä lähes 20 hankeaihiota ideoitavana Hanketapaamisia: lännessä käynnissä keväällä 5 alueellista hanketta + valtakunnallisia osa-hankkeita Verkostotapaamisia: toimijoiden välisen verkostoimisen edistäminen Yhteistyökokouksia: kaupunkien, sairaanhoitopiirien, järjestöjohtajien kanssa Yhteistyö muiden koordinaatiohankkeiden kuten Solmu-koordinaation kanssa Arviointikysely I: käynnissä oleville hankkeille 12
Tulossa syksyllä 2015 Aluetoiminta lännessä jatkuu: Hankeinnovointia Hanketyötä käynnistyneiden hankkeiden kanssa Tapaamiset, seminaarit, työpajat Verkosto- ja sidosryhmäyhteistyö rahoittajien, kuntien, kolmannen sektorin, muiden hankkeiden ja toimijoiden kanssa Tapaamiset, seminaarit, tiedotustilaisuudet, verkostokokoukset Valtakunnallista: Valtakunnallinen verkosto- ja koulutusyhteistyö mm. 25.8.2015 Rahoitusinfo Etelä-Suomi, Helsinki STM:n ESR 5 hakuinfo syksyllä 2015 Lakiseminaari 3.11., HKI Tiedottaa hanketyöstä ministeriöön ja rahoittajille sekä laajasti myös muille toimijoille 13
Löydät meidät täältä Sokran verkkosivut: www.thl.fi/sokra Innokylä.fi-verkkopalvelu: www.innokylä.fi on alusta hankkeiden verkostoitumiseen. Koulutusta vuoden 2015 aikana. Luo itsellesi profiili, liity joukkoon! Rakennerahastot.fi -verkkosivu ja FB-sivusto: valtakunnallinen osio avautuu keväällä, Twitter. Sokra ja Solmu mukana myös uutiskirjeessä. www.lshelmet.fi ELY:n ylläpitämä matalan kynnyksen tiedotus ja keskustelualusta sekä linkki hanketuloskorttiin. Luo itsellesi proliili ja liity joukkoon! 14 Olethan yhteydessä! S-posti, videokokoukset, Lync
Sokra, sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatio Lisätietoja: Länsi-Suomen rakennerahastoalue Tanja Hirschovits-Gerz aluekoordinaattori, Sokra (Keski-Suomi, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa) tanja.hirschovits-gerz@thl.fi Puh. 029 524 7954 Veera Laurila aluekoordinaattori, Sokra ( Varsinais-Suomi, Satakunta, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa) veera.laurila@thl.fi 0295246644 15 Etunimi Sukunimi 18.6.2015
ESR:n sosiaalisen osallisuuden edistämisen ja köyhyyden torjunnan (toimintalinja 5) valtakunnallinen ja alueellinen koordinaatio ETELÄ-SUOMI Tytti Tuulos tytti.tuulos@thl.fi 029 524 7941 KESKI-SUOMI JA LÄNSI-SUOMI Tanja Hirschovits- Gerz tanja.hirschovitsgerz@thl.fi 029 524 7954 ALUEKOORDINAATIO KESKI-SUOMI JA LÄNSI-SUOMI Veera Laurila veera.laurila@thl.fi 0295246644 POHJOIS-SUOMI Ritva Sauvola ritva.sauvola@diak.f i 040 508 8933 ITÄ-SUOMI Marjo Pulliainen marjo.pulliainen@di ak.fi 040 198 8147 Raija Lääperi arviointitutkija raija.laaperi@thl.fi 029 524 7556 Lars Leemann tutkija lars.leemann@thl.fi 029 524 7509 TUTKIMUS Anna_Maria Isola Erikoistutkija Annamaria@isola@thl.fi Anne Surakka Itä-Suomen tutkija anne.surakka@diak. fi 040 199 8965 Reija Paananen Pohjois-Suomen tutkija reija.paananen@di ak.fi 040 508 4294 Anna Keto-Tokoi projektipäällikkö anna.ketotokoi@thl.fi 029 524 7074 Lea Kurki viestintäsuunnittelij a lea.kurki@thl.fi 029 524 8216 VALTAKUNNALLINEN KOORDINAATIO Minna Kukkonen suunnittelija minna.kukkonen@t hl.fi 029 524 7738 Sakari Kainulainen erityisasiantuntija sakari.kainulainen@ diak.fi 040 869 6018 Ville Grönberg asiantuntija ville.gronberg@thl.f i 029 524 7130 Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatio Sokra 2014 2017 www.thl.fi/sokra 16