Järvensivu I ak korjaus ja Järvensivu II ak uusiminen. Työmaan esittely

Samankaltaiset tiedostot
KAUPPAKATU JA OSA MONITOIMIAUKIOTA

Keski-Pasilan keskus Tripla

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

D. LIIKENTEENOHJAUS- SUUNNITELMA

Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan.

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie

Tampereen Kansi ja areena - hanke

Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja

Hämeensillan uudelleen rakentaminen

Komin ylikulkukäytävä, U-6514 Turvallisuusasiakirja

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Rautatienkadun kiertoliittymän rakentaminen. Tekninen ja ympäristötoimi

HÄMEENTIEN UUDISTUS ASUKASTILAISUUS Työpäällikkö Seppo Sirola, Destia Oy

TYÖMAAN TAPAHTUMIA A-osan vanhan puolen 1.krs:n sisäilmakorjaus on valmis ja tilat ovat käytössä.

Työmaan yleisesittely, siltatekniikan päivät Vt14 Laitaatsalmen kohta

Siltasairaalan työmaalla maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti ja lisäksi perustusten teko ovat käynnistynyt.

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka

Hiekkaharjun vesitorni

KAALISTEN KAUPUNKI. Torin seudun kehittämishanke. Toinen rakennusvaihe 2012 Kirkkokadun saneeraus TYÖTURVALLISUUSLIITE

Siltasairaala. Työmaatiedote 12 Lokakuu Työmaatiedote :00

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA

Vt 4 Kirri-Tikkakoski

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Siltasairaalan työmaalla purku-, maanrakennus- ja louhintatyöt ovat jatkuneet suunnitelmien mukaisesti.

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Mahdollisissa vika-, häiriö- tai vauriotapauksissa pyydämme teitä olemaan yhteydessä ensisijaisesti louhintaurakoitsijaan.

Helsinki Marathonin järjestelyt haittaavat liikennettä Helsingin keskustassa lauantaina kello 9-15 välillä

Metro länteen asukastilaisuus Iivisniemen koulu

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy

HAMINAN KAUPUNKI VIRANHALTIJANPÄÄTÖS Ympäristötoimi Päivämäärä Dnro /15 Ympäristösihteeri. Yhteyshenkilö: Asko Putto. p.

Raitotien toimenpideselvitys YLEISTÄ HANKKEESTA

BUILDING THE FUTURE OF HEL. Finavia infotilaisuus

Maininkitien asukastilaisuus

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Kaavamuutosvaiheen Työmaan ympäristösuunnitelma. Vanhatulli 16 tontit 3,4,5,7 ja 8. Kirkkokatu 49,53, Isokatu 54,56,58-60

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

Espoon kaupunkirata välillä Leppävaara - Kauklahti Ratsukadun alikulkusilta Jännitetty betoninen jatkuva ulokepalkkisilta

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

PELTOKAAREN KAAVA-ALUEEN MELUESTE TURVALLISUUSASIAKIRJA

Valtatie 12 Lahden eteläinen kehätie Tiesuunnitelman laatiminen. Esittelytilaisuus Rauno Tuominen

TERÄSELEMENTTIAITOJEN JA -PORTTIEN ASENNUSURAKKA

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

U-925 KONEEN ALIKULKUKÄYTÄVÄ

Turvallisuusasiakirja. (VNa 205/2009)

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU)

TYÖPAJA S6: Hankkeiden toteuttaminen ja viestintä

LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA Liite 1/1 (5) Liikenne tietyömaalla - Lyhytaikaiset ja luvanvaraiset työt

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä

Vt12 Lahden eteläinen kehätie

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

Metro länteen asukastilaisuus Kaitaan koulu

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: Budjetti: Ts Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. /2018 / Päällystystyöt 2018 (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan)


LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI

Liite 6. Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä alueurakka-alueella TURVALLISUUSASIAKIRJA

VARAUTUMINEN / TOIMENPIDE- EHDOTUS/SEURANTA

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Metro länteen Asukastilaisuus Sammalvuoren varikon louhinta

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

Rauman meriväylän ja sataman syventäminen

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat

Metro länteen asukastilaisuus

Tilapäisratkaisut vaihteessa

LIEKSAN ETELÄPÄÄN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLTOSUUNNITELMA TURVALLISUUSASIAKIRJA

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Liite 3 TURVALLISUUSASIAKIRJA. Raision talvihoidon alueurakka Raision kaupunki

JKr/Janne T isojen ratatöiden aiheuttamat liikennekatkot rataverkolla

Mt 132 Klaukkalan ohikulkutie, STk-urakka

SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET.

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Isojoen esteettömyyskävelyn yhteenveto

TURVALLISUUSASIAKIRJA

U-6515 ARENAN ALIKULKUKÄYTÄVÄ

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie

PKS Katutyöt Kevät

Yleisötilaisuus Tesoman seisake, ratasuunnitelma, Tampere

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie

Parikkalan kunta Tekninen toimi Harjukuja Parikkala puh KATUJEN KUNNOSSAPITO LUOKITUS Talvihoito

Esa Mettälä, valvontapäällikkö /

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

VT14 LAITAATSALMEN KOHTA TYÖMAAN YLEISESITTELY. Betonipäivät Jari Lievonen, Destia

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU

Transkriptio:

Järvensivu I ak korjaus ja Järvensivu II ak uusiminen Työmaan esittely

HANKKEEN YLEISESITTELY Hanke sisältää kaksi siltaa. Työt suoritetaan aikavälillä 03/2020 08/2020 Työstä aiheutuu jonkun verran haittaa tienkäyttäjille Järvensivu I ak korjaus - Silta alittaa radan Järvensivuntien ja Tikantien risteyksen kohdalla - Kohde sisältää siltaan liittyviä korjaustöitä Järvensivu II ak uusiminen - Silta alittaa radan Järvensivuntien ja Puhontaipaleen välillä. - Kohde sisältää nykyisen sillan uusimisen - Vanha silta rakennetaan nykyisen sillan viereen ja siirretään paikalleen juhannuksena 2020 Väylä on perustanut hankkeelle internet-sivuston. Sivustolle päivitetään tieto voimassa olevista Liikennejärjestelyistä. Linkki sivustolle https://vayla.fi/jarvensivun-alikaytavien-parantaminen-tampere Hankkeen osapuolet: Tilaaja: Väylävirasto ja Tampereen Kaupunki Valvonta: Ramboll CM Oy Pääurakoitsija: Kreate Oy Pääurakoitsijan yhteyshenkilöt: Työpäällikkö: Timo Hirvasmaa 0400 627 461 Työnjohtaja: Mikael Klasila, 050 575 0256

Järvensivu I Järvensivu II

POIMINTOJA HANKKEEN AIKATAULUSTA (koronaepidemia COVID-19 saattaa aiheuttaa muutoksia aikatauluihin) Tulemme tiedottamaan lisää ennen paalutustöitä ja juhannuksen raideliikenteen katkossa tehtäviä töitä. Järvensivu I ak korjaus Sillan korjaustöitä tehdään huhtikuusta elokuuhun 2020. Juhannuksena 19.6.-21.6.2020 suoritetaan sillan pintarakenteiden uusimista liikennekatkossa niin päivä- kuin yöaikaan. Kesäkuun alussa 2020 silta on joitakin päiviä suljettuna liikenteeltä sillan paikkaus- ja pinnoitustöiden aikana. Järvensivu II ak uusiminen Sillanrakennustöitä ja siihen liittyviä muita töitä tehdään maaliskuusta elokuuhun 2020. Sillan paalutus suoritetaan yötyönä 16.-21.4.2020 Huhti- kesäkuun aikana suoritetaan sillanrakennustöitä nykyisen sillan vieressä Sillan siirto paikalleen tapahtuu Juhannuksena 19.6.- 21.6.2020. Silloin töitä tehdään niin päivä- kuin yöaikaan. Sillan alittava jalankulku- ja polkupyöräväylä on suljettuna liikenteeltä kesäkuun puolivälistä elokuun alkuun. Sillan alittavan jk/pp-väylän rakennustyöt suoritetaan tuona aikana kun väylä on suljettu.

Järvensivu I ak työmaa-alue Järvensivu II ak työmaa-alue

YMPÄRISTÖVAIKUTUKSIA Joudumme suorittamaan osan työvaiheista yötyönä, koska toimimme raideliikenteen ehdoilla. Järvensivu II ak uusimiseen liittyvät paalutustyöt tehdään yötyönä 16.-21.4.2020. Työ aiheuttaa melua ja mahdollisesti tärinää lähiympäristössä. Järvensivu I ak korjaustöitä tehdään osittain yöaikaan huhti- toukokuun aikana. Työstä ei pitäisi aiheutua merkittävää haittaa ympäristölle. Järvensivu I ak pintarakennetöitä tehdään 19.6.-21.6.2020. Työtä tehdään päivä- ja yöaikaan. Työstä ei pitäisi aiheutua merkittävää haittaa ympäristölle. Järvenisivu II ak sillan siirto suoritetaan 19.6.-21.6.2020. Työtä tehdään päivä- ja yöaikaan. Samalla aikavälillä suoritetaan siltaan liittyvän tukiseinän asentamista, joka aiheuttaa melua ja mahdollisesti tärinää lähiympäristössä. Muut sillanrakentamiseen liittyvät työt suoritetaan pääasiassa arkisin klo 7:00-18:00 välisenä aikana. Työ voi aiheuttaa tilapäisesti melua- ja mahdollisesti tärinää. Lähialueen kiinteistöjä tullaan katselmoimaan lähiaikoina. Tarvittavat kiinteistökatselmukset ja tärinämittareiden asennuksen suorittaa Kalliotekniikka.

HAITTOJA TIENKÄYTTÄJILLE JA MUUTOKSIA JALANKULKU- JA POLKUPYRÄLIIKENTEEN JÄRJESTELYISSÄ Joudumme tekemään muutoksia jalankulku- ja polkupyöräliikenteen järjestelyihin kesän 2020 aikana. Ajankohtainen tieto käytössä olevista kulkureiteistä on esitetty työmaan ympäristöön sijoitetuissa reittikartoista/opastimista. Järvensivu I ak kohdalla oleva eteläpuolen linja-auto pysäkki (kertunpolku) tullaan siirtämään n. 30m itään. Pysäkille kulku tapahtuu väliaikaisen suojatien kautta. Järvensivu II ak kohdalla olevaa eteläpuolen linja-auto pysäkkiä (pääskynpolku) joudumme siirtämään työvaiheen mukaan. Pysäkki on kuitenkin sijoitettu n. 50m sisään normaalista paikasta tilanteesta riippuen. Koko hankkeen ajan käytössä on väliaikainen suojatie. Toivomme kaikilta tienkäyttäjiltä malttia ja ymmärrystä. Järjestelyt ja liikenteenohjaus toteutetaan tienkäyttäjien turvallisuuden vuoksi. Hankkeen nettisivuilla lisää tietoa voimassa olevista liikennejärjestelyistä: https://vayla.fi/jarvensivun-alikaytavien-parantaminen-tampere

TYÖMAAN JALANKULKU- POLKYPYÖRÄLIIKENTEEN OPASTAULUT (Alla olevassa kuvassa tilanne työmaan alkuvaiheesta, järjestelyt muuttuvat työvaiheiden mukaan ja ajankohtainen käytössä oleva reitti löytyy työmaan reittikartoista/opastimista)