KAJAANIN KIPINÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Samankaltaiset tiedostot
KAJAANIN KIPINÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KAJAANIN KIPINÄ RY:N TOIMINTALINJA 2009

KAJAANIN KIPINÄ RY:N TOIMINTALINJA 2008

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula.

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

TOIMENKUVAKARTTA SEURAN JOHTO

Syksy 2013 TERVETULOA!

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Syksy 2014 TERVETULOA!

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

Toimintasuunnitelma 2009

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Ampumahiihdon sinettiseurakriteerit

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Talvikausi Joensuu

Toimintasuunnitelma 2007

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yleisurheilukoululaisen OPAS

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio YLEISTÄ

Yleisurheilukoululaisen OPAS

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

SEINÄJOEN URHEILIJAT LUISTELUJAOSTO PIKALUISTELUKAUSI 2012 / 2013

Hallikauden toimintakalenteri

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Toimihenkilöiden tehtävät. Liedon Pallo

KAJAANIN KIPINÄ RY TOIMINTAKERTOMUS 2010

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA Aika , klo Valo-talo, Sali I

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013

Syksy 2016 TERVETULOA!

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Kangasalan Urheilijat KU-68 ry

KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio

Tavoite: Johtava huippusuunnistusseura Suomessa

Sodankylän Ampujat ry

KUOPION UIMASEURA RY

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat

KILPAILUVALIOKUNTA. Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kilpailu Aika , klo Valo-talo, Sali I

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Maanantai klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja

KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT:

TERVETULOA. Kauden 2015 käynnistyspalaveri Haminan liikuntahalli, torstai klo 18.00

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

Raahen Vesa ry TOIMINTAKÄSIKIRJA

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu Kuopio

LPG ry junioreiden säännöt

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Alajärven Ankkurit on yleisseura, joka on perustettu vuonna Yleisurheilujaosto on yksi Ankkurien kuudesta lajijaostosta.

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle

SEURAPOSTI 1 / Seurapostissa tällä kertaa

Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin

Hallikauden toimintakalenteri

Toimintasuunnitelma 2016

Kajaanin Suunnistajat ry.

YAG2017 #nuorisoyleisurheilu #YAG2017 #lahti #lahdenahkera #maagisetkisat

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Hallikauden toimintakalenteri

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

TOIMINTAKÄSIKIRJA YLEISURHEILUJAOSTO, LAITILAN JYSKE 1 Hyväksytty yleisurheilujaoston kokouksessa

Toimintasuunnitelma

POHJOIS-POHJANMAAN URHEILUSEURAKYSELY 2011 OULU

ToU Tytöt TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, , Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y.

Transkriptio:

KAJAANIN KIPINÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1

KAJAANIN KIPINÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 YLEISTÄ Kajaanin Kipinän toiminnassa on takana pari vuotta ilman lajijaostoja. Johtokunta on samalla muodostanut ainoan Kipinän ohjelmassa tänä vuonna olleen urheilulajin, yleisurheilun lajijaoston. Vuodelle 2009 ei ole näkyvissä yleisurheilun lisäksi muita lajeja, jollei kunto- ja veteraaniurheilua sellaisiksi lasketa, joten jatkanemme samalla mallilla edelleen. Toimikuntien, joiden tulisi toimia johtokunnan moottorina ja apuna, toiminta on edelleen ollut melko passiivista, joten sitä on tehostettava huomattavasti. Samalla toimikuntien vetäjien, jotka muodostavat johtokunnan, on sitouduttava toimikunnan ja seuran toimintaan. Tänä vuonna järjestimme jälleen neljän vuoden tauon jälkeen SM-kisat. M/N19 SM-kisat olivat haasteelliset. Onnistuimme järjestelyissä hyvin sekä kilpailullisesti että taloudellisesti. Vanha, jo Kalevan kisoissa 1984 mukana ollut toimitsijakaarti, oli suurelta osalta edelleen mukana ja on varmaan vielä 2010 Kalevan kisoissakin, mutta jo näihin kisoihin sekä siitä eteenpäin toimitsijatehtäviin pitäisi löytyä jo nuorempiakin ihmisiä. Ensi vuosi on tärkeä Kalevan Kisoihin valmistautumisessa ja toimitsijoiden ja muiden järjestelyissä tarvittavien henkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden keräämisessä. Toimitsijoita tarvitsemme kentälläkin lähes 50 % enemmän kuin nuorten kisoissa, koska lajeja on enemmän ja monissa lajeissa tarvitaan kaksi ryhmää. Onneksi apua on luvattu muista kainuulaisista yleisurheiluseuroista. Seuran toimintaa pyörittävien henkilöiden ikä alkaa jo olla varsin korkea. Onneksi johtokunnassa jo on nuortakin voimaa. Tavoitteeksi on asetettava, että kun Kipinä vuonna 2011 täyttää 100 vuotta, on johtoryhmässä lisää uusia nuoria kykyjä. Historiikin tekoon emme päässet tänä vuonna, mutta aikaa ei ole enää paljon, joten ensi vuonna työ on aloitettava. Kilpailutoiminnassa SUL:n uusi luokittelun pistelaskujärjestelmä ei suosi suhteellisen pieniä Kipinän kaltaisia seuroja ja tänä vuonna jäimme aika kauas joitakin vuosia sitten useana vuonna peräkkäin saavutetusta superluokasta. Tavoitteemme on edelleen säilyä tämän vuoden tapaan valioluokassa, josta meillä ei ole varaa pudota juuri ennen Kalevan kisoja. Yleisurheilupassien määrällä on ratkaiseva tekijä tässä asiassa. Toivottavasti passien määrä lähtee nousuun. Nuorten urheilijoiden avulla tänä vuonna SM- ja Kalevan maljan pisteiden määrä kohentui huomattavasti ja ensi vuonna odotamme saman suunnan jatkuvan, kun vanhempaankin kaartiin saamme vahvistusta. Talouden tukipilarimme postitustalkoot toivottavasti jatkuu edelleen ja saamme lisää tekijöitä joukkoon. Tämä talkootoiminta loppunee kuitenkin lähitulevaisuudessa ja ideoitavaksi on otettava jokin uusi jatkuva tulolähde. Tämä toimintasuunnitelma pitää sisällään paljon erilaisia tavoitteita, joihin pääseminen vaatii tekijöiltä aktiivista otetta ja selkeitä toimintoihin johtavia päätöksiä. Jotta johtokunta ja toimikunnat onnistuisivat tehtävissään, seuraväen on todella sytyttävä puhaltamaan yhteen hiileen ja annettava kaikki tuki niille, jotka jaksavat panna itsensä likoon lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluharrastuksen ylläpitämiseksi. Samalla on syytä koko ajan olla 2

aktiivinen ja tuoda julki ideoita, joilla seuratoiminnasta saadaan myös muille perheenjäsenille elämän sisältöä ja kuntoa antava harrastus. A. KILPAILUTOIMIKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1. Kilpailutoiminta Yleistä Toiminnan tavoitteena on pyrkimys olevien resurssien puitteissa mahdollisimman ammattimaisesti toteutettuun kilpailutoimintaan arvopohjana urheilijalähtöisyys, yhteisöllisyys ja eettisyys jokaiselle ikään ja tasoon katsomatta elinikäinen harrastus toimitsijoiden sitoutuminen kilpailujen järjestelyihin urheilijoiden sitoutuminen suunnitelmalliseeen kilpailutoimintaan kaikilla tasoilla yhteistoiminta seuran hallinnon, urheilijoiden ja muun seuraväen kanssa on avainasemassa varainhankinta on osa kilpailutapahtumien kokonaisuutta Kilpailutoiminnan tärkeimmät tehtävät koota ja kouluttaa kilpailuja ja myöhempiä vuosia varten tarvittavat kilpailuorganisaatiot koota vuoden 2010 Kalevan Kisojen organisaatio suunnitella vuoden kilpailutoiminta (17-v ja vanhemmat) järjestävät kilpailut hyvin ja sääntöjen mukaisesti ilmoittautumisten vastaanotto, tilavaraukset, kilpailujen aikataulu, välineet, pöytäkirjat, numerot, palkinnot jne. suunnitella ja valmistella tulevien vuosien arvokilpailutoimintaa tehdä parannus- ja korjausesityksiä esim. kaupungin yleisurheilupaikkojen kuntoon, toimivuuteen, välineistöön ja niiden käyttöön Kilpailutoiminnan tavoite järjestää kilpailullisesti ja taloudellisti onnistuneesti nostaa Kalevan maljan pisteiden määrä 30:een lisätä seuraluokittelupisteiden määrä 150:een saavuttaa vuonna 2009 edelleen seuraluokittelun Valio-luokka järjestää laadukkaita yleisurheilutapahtumia seuran, urheilijoiden ja yleisurheilun parempi näkyminen mediassa Järjestettävät kilpailut Pojois-Suomen mestaruuskilpailut Kainuun Yleisurheilun kilpailukalenterin mukaan järjestettävät piirinmestaruus- ja piirikunnalliset kilpailut mahdolliset yritysten ja Kajaanin koulujen yleisurheilukilpailut muut seuran omat ja muut kilpailut Kilpailutoimintaan osallistuminen urheilijoiden seuratoiminnan tärkein muoto ja velvollisuus on kilpailutoimintaan osallistuminen urheilijat laativat ja esittävät kilpailusuunnitelman johtokunnalle kilpailumatkat yhdistetään suunnitelmallisesti urheilijat osallistuvat seuraluokitteluun vaikuttavaan kilpailutoimintaan kaikki urheilijat osallistuvat ainakin piirinmestaruuskilpailuihin tärkeimmät kilpailut ovat SM-kilpailut, eliittikilpailut, lajikarnevaalit ja maan edustustehtävien valintakilpailut sekä pm-kisat kaikille urheilijoille Kilpailuihin ilmoittaminen, tulospalvelu ja tilastointi kilpailuihin ilmoittamista varten nimetään henkilö tai henkilöt urheilijat ilmoitetaan keskitetysti kilpailuihin ja hoidetaan samalla mahdolliset ilmoittautumis- 3

ja muut maksut järjestettävien kilpailujen ilmoittautumiset ottaa vastaan kilpailukutsussa mainittu henkilö seuran kilpailutoiminnan tulostiedotuksen hoitaa sitä varten nimetyt henkilöt, ellei toisin ole sovittu tilastointia varten jokainen urheilija toimittaa tekemänsä tulokset päivämäärineen, paikkakuntineen ja olosuhdetietoineen Kipinän toimistoon hallikauden tulokset 20.3. mennessä kesäkauden tulokset 15.9. mennessä 2. Koulutustoiminta 2010 Kalevan kivojen kilpailuorganisaation kokoamisen sekä koulutuksen suunnittelu ja järjestely palkintotuomarikoulutus pitemmällä tähtäimellä palkintotuomarien aktivointi 3. Taloustoiminta Seuralle valmennustoiminnasta ja halli- sekä kenttävuokrista aiheutuvien kulujen kattamiseksi urheilijat maksavat seuran vahvistaman valmentautumismaksun (esim. valmentajan johdolla tapahtuva harjoittelu 20 euroa/kk ja ilman valmentajaa tapahtuva harjoittelu 15 euroa/kk.) Maksulla katetaan harjoituspaikkojen käytöstä aiheutuvia kustannuksia sekä kilpailujen ilmoittautumismaksuja sekä matkakustannuksia. Urheija maksaa myös valmentajalle valmennusmaksun esim. 20 euroa/kk. Urheilija ja valmentaja sopivat asiasta keskenään. Johtokunnan päätöksellä voidaan maksuista myöntää vapautus esim. ohjaajien ja muiden seuratoimijoiden perheille. normaalin kilpailutoiminnassa ja sen yhteydessä tehtävän varainhankinnan lisäksi tuloja hankitaan kilpailujen järjestämis- ja toimitsijapalvelujen myynnillä seuran ja jaoston yhteisiin varainhankintatapahtumiin osallistuminen kunniakierros (myös urheilijat) Seura maksaa kilpailumatkojen kuluista korvauksen - SM-kisojen matkat omalla autolla (sovittu km-korvaus: e/km), junalla tai linja-autolla tai järjestetään yhteiskuljetus - jos kilpailuihin lähtijöitä on neljä tai vähemmän ei käytetä vuokrattavia autoja - jos kilpailijoita on kahdeksan tai vähemmän suositellaan käytettäväksi omia autoja - SM-kisojen osanottomaksut ja tarpeelisen majoituksen - SM-kisoissa nimetyille huoltajalle tai valmentajalle päivärahan (15 e/kilpailumatkapäivä) - osanottomaksun ja matkakulut lajikarnevaaleilta, eliittikisoista, maan edustehtävien valintakilpailuista ja joistakin yhteiseti sovittavista kilpailuista (ei koske piirikunnalisia kilpailuja) - kansallisista kilpailuista voidaan periä sovittu omavastuuosuus - jos jollekin ei sovi sovittu yhteiskyyti, vastaa hän yleensä matkakustannuksista itse Taloussuunnitelma on osana seuran taloussuunnitelmaa Kilpailutoimikunnan kokoonpano: Markku Räisänen pj., Leena Kallunki, Jorma Kyyrönen, Juha Mannermaa, Heikki Moilanen, ja Eero Väyrynen sekä myöhemmin täydennettävät nimet. Liitteenä Kainuun hallikilpailukalenteri 2009 ja alustava kilpailukalenteri 2009 B. VALMENNUSTOIMIKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1. Yleistä 4

uusia valmentajia ja ohjaajia koulutettava nykyisiä ja entisiä valmentajia aktivoitava ja lisäkoulutettava urheilijoilla henkilökohtainen valmentaja tai valmentajia valmentajalla voi olla pieniä ryhmiä (lajiryhmittäin) nuorimpien ohjausta voidaan tehdä suuremmissa ryhmissä keinot urheilijoiden ja valmentajien motivoimiseen? 2. Valmennuksen toteuttaminen talvikaudella harjoitukset tapahtuvat pääasiassa Kajaanihallissa ja kesällä Vimpelinlaakson urheilukentällä Kajaanihallin juoksurata pitäisi saada arki-iltoina kokonaan yleisurheilun käyttöön vuorojen ja eri harjoitusten suunnittelulla kaikille mahdollisuus harjoitussuunnitelmien ja harjoitusten toteuttamiseen - aikuisille perustetaan juoksu- maratonkoulu ensi keväänä - toteutetaan lajiryhmä- ja ryhmäharjoittelua yhden tai useamman valmentajan johdolla - urheilijauraansa aloittelevien 10 16 v harjoittelussa kiinnitettävä erityistä huomiota monipuolisesti lajitekniikkaan ja fyysisten ominaisuuksien tasapainoiseen kehittämiseen - haetaan keinot urheilijoiden ja valmentajien motivoimiseen 3. Valmennuksen tehostaminen Kajaanin Kalevan kisoihin tähtäävien valmennusryhmän perustaminen osallistuminen seuran, piirin (12 16 v), alueen (15 19 v) ja valtakunnalliseen leiritykseen Kainuun Yleisurheilun valmennuspäällikkö organisoi piirin leirit, urheilijat hakeutuvat alueleireille ja SUL valitsee valmennettavat Urheiluliiton leireille korvaukset leirityskuluista urheilijoille ja valmentajille (omavastuu?) valmentajakoulutukseen haetaan uusia ihmisiä valmentajat ja ohjaajat ovat osaltaan sitoutuneet valmentamiseen ja itsensä kehittämiseen alueleiritykseseen Rovaniemelle Kipinän urheilijoista ovat hakeneet? SUL:n talenttileiritykseen on valittu Maiju Arffman SUL:n Junior Team Finland (JTF) leiritykseen on valittu Henri Väyrynen Korostetaan terveitä, päihteistä, doping yms. aineista vapaata elämäntapaa eikä niitä hyväksytä missään muodossa seuratoiminnassa tai kilpailumatkoilla. Valmennustoimikunnan kokoonpano: Tuomas Karjalainen, Janne Kemppainen, Tarmo Heikkinen, Kauko Huovinen, Heikki Väisänen ja Eero Väyrynen. C. NUORISOTOIMIKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Toiminnan tavoitteet Tavoitteena on tuottaa laadukasta urheilutoimintaa lapsille ja nuorille turvallisessa ympäristössä sekä saada heitä innostumaan yleisurheilusta harrastuksena ja omaksumaan liikunnan positiivinen vaikutus elämään. Tavoitteena on saada jo yleisurheiluharrastuksen aloittaneita lapsia ja nuoria pysymään mukana harrastuksessa ja kannustaa heitä myös kilpailemaan. Tavoitteena on saada uusia urheilukoululaisia mukaan Kipinän yleisurheilukouluihin. Tavoitteena on olla paras kainuulainen alle 15-vuotiaiden nuorisourheiluseura piirinmestaruuskilpailuissa (maastot, viestit, moniottelut ja huipentuma) Tavoitteena on lisätä perhekeskeisyyttä, saada vanhempia ja isovanhempia mukaan seuran toimintaan. Urheilukoululaisten vanhempia pyydetään mukaan toimintaan heitä mm. kilpailuihin toimitsijoiksi. Heitä opastetaan toimitsijatehtäviin. Vanhempia kannustetaan osallistumaan aktiivisemmin talkoisiin. 5

Toiminnan toteutus Yleisurheilukoulut toimivat kesällä Vimpelin Urheilukeskuksessa ja hallikaudella Kajaanihallissa liitteenä olevan ohjelman mukaisesti. Ohjaajina toimivat vähintään starttikurssin/yleisurheiluohjaajakurssin käyneet ohjaajat, Monella ohjaajalla on myös itsellään urheilutausta. Urheilukouluryhmät kokoontuvat talvikaudella Kajaanihallissa seuraavasti: T/P 4-6v. Päivi Heikkinen torstai 19.00 20.00 T 7-10v. Saara Berg keskiviikko 16.30 18.00 yu-tila toinen harjoitus ulkona P 7-11v. Janne Kemppainen tiistaina 17.00 18.30 sali lauantaina 10.00 11.30 yu-tila (ilmoituksen mukaan) T 11-13v. Päivi Kyyrönen maanantaina ja torstaina 18.00 19.30 yu-tila P 12-15v. Lauri Väliö tiistai 18.00 20.00 yu-tila keskiviikko 18.00 20.00 yu-tila marraskuusta lähtien T 14-15+N17 Essi Jääskeläinen maanantai 17.00 18.30 yu-tila tiistai 17.00 18.30 Sali torstai 17.00 18.30 ulkona (alkusyksy) T14-15+N17 pikaj. Juha Mannermaa maanantai ja keskiviikko 17.00 18.30 yu-tila T/P15 Tarmo Heikkinen +valmennus maanantai, tiistai, torstai, lauantai (kaikki päivät) 18.00 20.00 Kesän harjoituksista tiedotetaan keväällä Kilpailutoiminta: Kilpailutoiminta toteutetaan osana urheilukoulujen toimintaa ja osana seuran muuta kilpailutoimintaa Kilpailuissa toimitsijoina toimivat ohjaajat ja lasten vanhemmat Kilpailutoiminnan järjestämisessä huomioidaan Nuoren Suomen suositukset (mm. viikkokisat) Keinoja kilpailijamäärän kasvattamiseen ovat: Toimiva palkitsemis- / palautejärjestelmä, käytössä edelleen suorituskortti, jolla opetetaan lasta seuraamaan omaa tuloskehitystään. Hyvin järjestetyt kilpailut Vanhempien urheilijoiden esimerkki, kun lasten kilpailut ovat samanaikaisesti. Kilpailut ovat osa harjoittelua ja tavoitteellista toimintaa. Alle 14-vuotiaiden kilpailuissa noudatetaan lasten yleisurheilun sääntöjä. 6

Piirikunnallisiin ja seuran omiin kilpailuihin voivat osallistua alle 9-vuotiaat omissa sarjoissaan. Kansalliseen kilpailutoimintaan osallistutaan tason ja harrastusaktiivisuuden mukaisesti. Tärkeimpiä kilpailuja ovat 14-15-vuotiaiden SM-kilpailut, SM-viestit, lajikarnevaalit, Hannes Junior Games Kuopiossa ja Finlandia Junior Games Helsingissä?. Kilpailuihin ilmoittautuminen, ilmoittautumisten vastaanotto ja osanottomaksut: Muihin kuin jäsentenvälisiin kilpailuihin osallistuvan urheilijan on oltava Kajaanin Kipinän jäsen. Jäsenmaksun voi suorittaa erillisellä pankkisiirrolla, joita saa ohjaajilta. Kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu ohjaajien kautta. Vuoden 2008 perusteella tapahtuvassa palkitsemisessa otetaan huomioon Nuoren Suomen suositukset. Palkitsemisperusteet: Tuloksen ja menestyksen perusteella jokaisesta ikäluokasta yksi tyttö ja poika Kehittymisen perusteella yhdelle joka ryhmästä. Jos on monia tällaisia, katsotaan monipuolisuutta lajikehityksessä. Aktiivisuuden perusteella (kilpailut, harjoitukset) Taloustoiminta Toimikunta osallistuu seuran yhteisiin varainhankintatalkoisiin Maxi Makasiinilla. Bonustalkooyhdyshenkilöinä toimii Päivi Heikkinen. Toimintakauden urheilukoulumaksut ja nuorten seuravalmennusmaksut: 1x/viikko alle 7-vuotiaat: 60 e / henkilö 1 x / vko kokoontuvat ryhmät 120 euroa / henkilö 2 x / vko kokoontuvat ryhmät 150 euroa / henkilö 3 x tai useammin / vko kokoontuvat ryhmät 180 euroa / henkilö Sisaralennus 20 euroa. Täysi maksu peritään perheen vanhimmasta lapsesta. Urheilukoulumaksu ei sisällä seuran jäsenyyttä. Johtokunnan päätöksellä voidaan maksuista myöntää vapautus esim. ohjaajien ja muiden seuratoimijoiden perheille. Maksettavat palkkiot ja korvaukset Palkkiota ohjaamisesta maksetaan johtokunnan päätöksellä nuorille vähintään Starttikurssin käyneille urheilukoulutoimintaan sitoutuneille vetäjille. Korvausperusteet kilpailumatkoista: Lajikarnevaalit ja SM-kilpailut korvataan yöpymiset ja matkat. Kesäisin oleva HJG-kilpailu Kuopiossa: matkoista ja majoituksesta urheilijoilta peritään mahdollisesti omavastuu. Kainuun piirin ulkopuolella olevat kilpailumatkakulut sovitusta kilpailuista. Jos lähtijöitä on vähintään viisi pyritään järjestämään yhteiskuljetus, mutta vuokrattua autoa käytetään yleensä silloin, kun lähtijöitä on vähintään yhdeksän jos lähtijöitä on neljä tai vähemmän käytetään omaa autoa jos jollekin ei sovi yhteiskyyti, vastaa hän matkakuluista yleensä itse Nuorisotoimikunnalle kuuluvien tehtävien vastuuhenkilöt: Nuorisovastaava Anna-Mari Tegelberg Sisulisäikäisten talkoovastaava Päivi Heikkinen. 7

Lisäksi toiminnassa mukana valmentajana Tarmo Heikkinen, ohjaajina Päivi Kyyrönen, Veera Kyyrönen, Essi Jääskeläinen, Janne Kemppainen, Saara Berg, Lauri Väliö sekä Päivi Heikkinen ja Juha Mannermaa. D. VETERAANIURHEILU Veteraaniurheilun tavoitteena järjestää kaikille yli 35-vuotiaille kilpailu- ja harjoitustoimintaa, saada ihmiset liikkumaan kunnossa kaiken ikää - periaatteella ja tukea seuran taloutta omalla toiminnalla. Veteraaniurheilijat maksavat pääsääntöisesti henkilökohtaisten lajien kilpailutoimintansa kulut. Seuran joukkue-edustusta varten veteraanit käyttävät johtokunnan päätöksen mukaa seuran varainhankintatapahtumiin osallistumisesta hankittuja tuloja osanottomaksuihin. Veteraaniurheilijat osallistuvat seuran varainhankintatalkoisiin omalla panoksellaan. Veteraaniurheilijat järjestävät terveys- ja kuntoliikuntaa seuran jäsenille ja mahdollisesti myyvät näitä palveluja ulkopuolisille. E. TALOUSTOIMINTA Seuran taloussuunnitelma (liite 1) perustuu vahvasti talkootoimintaan. Avainasemassa ovat olleet Maxin bonustalkoot, mistä seuran talous on saanut huomattavan summan rahaa. Olisi erittäin tärkeää saada laajennettua talkootyötä myös uusille toimijoille, koska talkootyö tahtoo kasaantua pienehkön toimijajoukon tehtäväksi. Epävarmuus bonustalkoiden jatkumisesta tulevana vuonna vaikuttaa budjettiin siten, että mikäli nämä talkoot loppuisivat, seurassa pitäisi keksiä jokin muu tulolähde niiden tilalle. Muutoin vyötä täytyisi kovasti kiristää ja se varmasti näkyisi seuran toiminnassa erilaisten maksujen nousuna. Seuran muita tulolähteitä ovat kaupungin avustus, kilpailutoiminnan osanottomaksut, urheilukoulutoiminnasta perittävät maksut ja valmentautuvilta perittävät valmennusmaksut. Kunniakierros olisi erinomainen mahdollisuus lisätulojen hankkimiseen. Sen onnistuneeseen toteuttamiseen tarvittaisiin myös innostusta. Myös mainos- tai yhteistyösopimusten solmiminen eri yritysten kanssa toisi lisätuloja. Menokehykset erin toiminnoille perustuvat siihen, että tulopuoli toteutuu. Johtokunta seuraa suunnitelman toteutumista koko ajan niin, että toiminnallisiin kuluihin otetaan tarvittava lisärahoitus ns. omavastuuosuuksina tai rajoitetaan sekä toimintasuunnitelman mukaista että sen lisäksi suunniteltua muuta kuluja aiheuttavaa toimintaa. Kalevan Kisojen vaikutusta vuoden 2009 Kipinän talouteen ei ole tässä vielä otettu huomioon. Johtokunta päättää henkilöille seuran eri toiminnasta aiheutuvien kulujen korvauksista taloudellisten mahdollisuuksien mukaan. Maksuliikenteen ja seuran tilikirjanpidon hoitaa Anja Moilanen sopimuksen mukaan. Taloussuunnitelma on liitteenä 1. F. JÄRJESTÖTOIMINTA Johtokunta huolehtii seuran yhdistyslain mukaisista velvoitteista sisäisen työnjaon mukaan. Vuoden tärkeimmät tehtävät ovat jäsenrekisterin tietojen päivittäminen ja uusien jäsenten hankkiminen. Jäsenmaksunsa maksaneille jaetaan myös seuran jäsenkortti, johon kytketään 8

yhteistyökumppaneiden kanssa sovittuja etuisuuksia. Edustukset eri liittojen ja yhdistysten kokouksiin ja tilaisuuksiin, merkkipäiväkalenterin ylläpito, huomionosoitusten hakeminen ja erilaiset muistamiset merkkipäivinä tms. kuuluvat johtokunnan tehtäviin sisäisen työnjaon tai kokouspäätösten mukaisesti. G. TIEDOTTAMINEN Seuran kotisivut ovat uudistuneet, ja niiden päivittämistä pyritään tehostamaan. Sisäinen tiedottaminen tapahtuu pääosin kotisivujen kautta, mutta osittain myös sähköposteilla. Lisäksi urheilukoulu- ja valmennusryhmissä voidaan tarvittaessa jakaa tiedotelehtisiä. Kajaanihallin ilmoitustaululle laitetaan uusimmat tiedot johtokunnan jäsenistä ja heidän yhteystietonsa, samoin kuin urheilukoulujen harjoitusajoista ja ohjaajista. Nämä tiedot löytyvät myös Internet-sivuilta. Talkoista tiedottamisesta vastaa talkoopäällikkö koko seuran osalta ja nuorisotoimikunnan osalta Päivi Heikkinen. Ulkoisesta tiedottamisesta vastaa johtokunnan jäsenet sisäisen työnjaon mukaisesti (lehtiilmoitusten laatimiset, Internet-sivujen päivitykset ym.). Vuoden 2010 Kalevan Kisojen kotisivut ovat suunnitteilla, ja sivut tullaan todennäköisesti liittämään Kajaanin Kipinän Internet-sivuille. Linkki kisasivuille löytyy myös Kainuun Liikunnan ja Kainuun Yleisurheilun kotisivuilta. 9