KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2004 vp Ulkomailla asuvan adoptiolupa Eduskunnan puhemiehelle Lakia lapseksiottamisesta muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan Haagin yleissopimus lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa. Haagin sopimuksen tavoitteena on sopimusvaltioiden välinen yhteistyö sen varmistamiseksi, että kansainväliset lapseksiottamiset toteutetaan lapsen edun mukaisesti. Adoptio on kansainvälinen silloin, kun lapsi adoption yhteydessä siirtyy asuinpaikkavaltiostaan maahan, jossa ottovanhemmilla on asuinpaikka. Ennen lainmuutosta määrittelyssä käytettiin asuinpaikan sijaan kotipaikkaa. Asuinpaikalla tarkoitetaan valtiota, jossa henkilöllä on tosiasiallisesti hänen keskeinen elämänympäristönsä. Asuinpaikkaa pidetään käsitteenä epämääräisenä ja määrittelemättömänä, vaikka se on kansainvälisessä käytössä yleisempi kuin kotipaikka-termi. Kansainvälinen adoptio on useita vuosia kestävä prosessi, johon sisältyy adoptioneuvonnan, kotiselvityksen ja adoptioluvan myöntämisen jälkeen kahdenkin vuoden odottelu ennen lapsen saamista perheeseen. On ilmennyt, että asuinpaikka-termin käyttö aiheuttaa ongelmia adoptiolupavaiheessa niissä tilanteissa, joissa tuleva ottovanhempi esimerkiksi työkomennuksen vuoksi asuu väliaikaisesti muussa maassa. Jos ottolasta odottavat vanhemmat muuttavat ennen adoptioluvan myöntämistä väliaikaisesti työn vuoksi asumaan esimerkiksi maahan, josta he aikovat lapsen adoptoida, lapseksiottamisasioiden lautakunta ei myönnä lupaa. Vaikka kotikunta säilyy Suomessa, asuinpaikaksi katsotaan tällöin työskentelyvaltio. Jos lupa sen sijaan on myönnetty, mikään ei estä vanhempia työskentelemästä ulkomailla odottaessaan ottolasta. Hallituksen esityksessä (HE 214/1995 vp) todetaan, että harkittaessa, missä henkilöllä on asuinpaikka, on otettava huomioon myös kansainvälistä lapseksiottamista koskevan sääntelyn tavoitteet. Lain tavoitteena on välttää tilanteet, joissa lapsi tulee ulkomailta perheeseen lapsen alkuperämaan sisäisenä adoptiona. Nyt väliaikaisen ulkomailla asumisen aikana tapahtuva adoptio tulkitaan Suomessa oleskelumaan sisäiseksi adoptioksi. Esimerkiksi Kiinassa ei adoptio edellä kuvatussa tilanteessa onnistu lainkaan, koska viranomaiset edellyttävät voimassa olevaa adoptiolupaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Millaisiin lainsäädäntötoimiin hallitus aikoo ryhtyä adoptioluvan myöntämiseksi väliaikaisesti ulkomailla asuville henkilöille, joilla on kotipaikka Suomessa? Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2004 Sari Essayah /kd Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Sari Essayahin /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 928/2004 vp: Millaisiin lainsäädäntötoimiin hallitus aikoo ryhtyä adoptioluvan myöntämiseksi väliaikaisesti ulkomailla asuville henkilöille, joilla on kotipaikka Suomessa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Lapsen edun toteuttamiseksi kansainvälisissä adoptioissa on Haagissa 29 päivänä toukokuuta 1993 solmittu lastensuojelua ja yhteistyötä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa koskeva yleissopimus (Haagin adoptiosopimus). Sopimukseen on liittynyt 64 valtiota, joista vajaat kaksi kolmasosaa on lapsia kansainväliseen adoptioon luovuttavia valtioita. Suomi on liittynyt sopimukseen 1 päivänä heinäkuuta 1997. Sopimusta ei sovelleta kansallisessa adoptiossa. Yleissopimus sisältää määräyksiä menettelystä lapsen kansainväliseen adoptioon luovuttavan valtion ja vastaanottavan valtion välillä. Kansainvälisestä adoptiosta on kyse silloin, kun lapsi adoption yhteydessä siirtyy omasta asuinpaikkavaltiostaan lapseksiottajan asuinpaikkavaltioon. Sopimuksen mukaan jos joku, jolla on asuinpaikka sopimusvaltiossa, haluaa ottaa ottolapseksi lapsen, jolla on asuinpaikka toisessa sopimusvaltiossa, hänen on esitettävä pyyntö oman asuinpaikkavaltionsa keskusviranomaiselle. Suomessa sopimuksessa tarkoitettuna keskusviranomaisena toimii Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta. Sopimuksessa tarkoitettu "asuinpaikkavaltio" ei perustu kotikuntalain käsitteeseen "kotikunta", vaan sillä tarkoitetaan valtiota, jossa henkilön tosiasiallisesti keskeinen elämänympäristö on. Sopimuksessa on selkeästi määrätty työnjaosta lapsen luovuttavan ja vastaanottavan valtion välillä. Lapsen luovuttavan valtion on huolehdittava siitä, että siellä on vahvistettu, että lapsi voidaan antaa ottolapseksi, että lapsen luovuttamiseen kansainväliseen adoptioon on saatu tarvittavat suostumukset ja että lapsen olosuhteista on laadittu yksityiskohtainen selvitys. Lapsen vastaanottava valtio puolestaan huolehtii siitä, että lapseksiottaja on todettu kelpoiseksi ja sopivaksi ottovanhemmaksi ja että hänen olosuhteistaan on laadittu yksityiskohtainen selvitys. Suomi on mukauttanut omaa lapseksiottamista koskevaa lainsäädäntöään siten, että Suomi noudattaa kaikissa kansainvälistä adoptiota koskevissa asioissa Haagin sopimuksen mukaista menettelyä. Suomi huolehtii siten omalta osaltaan siitä, etteivät ne lapset, jotka adoptoidaan valtioista, jotka eivät ole liittyneet Haagin adoptiosopimukseen, oikeusturvansa puolesta ole huonommassa asemassa kuin ne lapset, jotka adoptoidaan Haagin sopimukseen liittyneistä valtioista. Suomessa noudatetaan seuraavaa menettelyä kansainvälisissä adoptioissa: Suomessa asuva lapseksiottaja saa kansainvälistä lapseksiottamispalvelua Suomessa toimivalta palvelunantajalta ja ottolapsineuvontaa kunnan sosiaalitoimelta tai sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymältä ottolapsitoimistolta. Ottolapsineuvonnan yhteydessä sosiaalityöntekijä selvittää myös lapseksiottajan kodin sopivuuden ottolapseksi tulevan lapsen kodiksi. Kansainvälistä lapseksiottamispalvelua ja ottolapsineuvontaa saanut lapsek- 2
Ministerin vastaus KK 928/2004 vp Sari Essayah /kd siottaja voi hakea lapseksiottamisasioiden lautakunnalta lupaa adoptioon. Kun lautakunta on myöntänyt luvan, lapseksiottajan käyttämä palvelunantaja lähettää luvan ja muut asiassa tarpeelliset asiakirjat lapseksiottajan valitsemalle palvelunantajan ulkomaiselle yhteistyötaholle. Tämä taho päättää lapsen antamisesta lapseksiottajalle. Kun ulkomainen palvelunantaja on nimennyt lapsen, lapseksiottaja voi matkustaa hakemaan lapsen. Lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa ei ole pelkkä muodollisuus. Lautakunta voi myöntää luvan ainoastaan, jos lapseksiottamisen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan lapseksiottajalta hyvän hoidon ja kasvatuksen. Lautakunta voi myöntää luvan lapseksiottamiseen henkilölle, jolla on asuinpaikka Suomessa ja joka on saanut Suomessa ottolapsineuvontaa ja kansainvälistä lapseksiottamispalvelua. Nykyinen järjestelmä on toiminut hyvin. Suomeen on lupamenettelyn kautta esimerkiksi vuonna 2003 tullut yhteensä 238 lasta ottolapseksi. Ulkomailla asuva suomalainen voi puolestaan asuinpaikkavaltionsa lainsäädännön mukaisesti adoptoida lapsen joko siitä tai kolmannesta valtiosta. Oikeusministeriö ei näe syytä muuttaa lapseksiottamisesta annetussa laissa käytettyä asuinpaikkakäsitettä toiseksi. Oikeusministeriö pitää tärkeänä, että lupa kansainväliseen adoptioon myönnetään lapseksiottajan asuinpaikkavaltiossa, jossa lapseksiottajan keskeinen elämänympäristö tosiasiassa on, koska tässä valtiossa on parhaimmat edellytykset arvioida lapseksiottajan sopivuus ottovanhemmaksi. Suomalaisilla palvelunantajilla (Pelastakaa Lapset ry ja Interpedia ry) on lapseksiottamisasioiden lautakunnan hyväksymät yhteistyötahot Kiinassa, joka ei toistaiseksi ole liittynyt Haagin adoptiosopimukseen. Kiinasta tuli vuonna 2003 yhteensä 61 lasta ottolapsiksi Suomeen. Saatujen tietojen mukaan suomalaisten ja kiinalaisten palvelunantajien välinen yhteistyö kansainvälisessä adoptiossa toimii hyvin. Kiina on 30 päivänä marraskuuta 2000 allekirjoittanut Haagin adoptiosopimuksen, ja Suomi suhtautuu myönteisesti Kiinan mahdolliseen liittymiseen sopimukseen. Suomella ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa Kiinan lainsäädäntöön kansallisista adoptioista Kiinassa. Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2004 Oikeusministeri Johannes Koskinen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 928/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Sari Essayah /kd: Vilka lagstiftningsåtgärder ämnar regeringen vidta i syfte att bevilja adoptionstillstånd åt personer som är temporärt bosatta utomlands men har hemvist i Finland? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I syfte att säkerställa barnets bästa vid internationella adoptioner har i Haag den 29 maj 1993 ingåtts en konvention om skydd av barn och samarbete vid internationella adoptioner (Haagkonventionen om adoptioner). Till konventionen har anslutit sig 64 stater, av vilka knappt två tredjedelar är stater som lämnar barn för internationell adoption. Finland har anslutit sig till konventionen den 1 juli 1997. Konventionen tillämpas inte vid nationella adoptioner. Konventionen innehåller bestämmelser om förfarandet mellan ursprungsstaten som lämnar ett barn för adoption och den mottagande staten. Det är fråga om internationell adoption då ett barn i samband med adoptionen överflyttas från den stat där barnet är bosatt till den stat där adoptanten är bosatt. Om någon som är bosatt i en fördragsslutande stat önskar adoptera ett barn som är bosatt i en annan fördragsslutande stat skall, enligt konventionen, den som önskar adoptera ett barn göra en sådan ansökan hos centralmyndigheten i den stat där denne är bosatt. I Finland är den i konventionen avsedda centralmyndigheten nämnden för internationella adoptionsärenden i Finland. Att enligt konventionen "vara bosatt" i en stat är inte detsamma som att ha en hemkommun enligt lagen om hemkommun, utan syftar på den stat där en person har sin faktiska centrala livsmiljö. I konventionen finns klara bestämmelser om arbetsfördelningen mellan ursprungsstaten och den mottagande staten. Den stat som lämnar barnet för adoption skall se till att det där har fastställts att barnet kan adopteras, att behövliga samtycken getts för internationell adoption och att en detaljerad rapport utarbetats om barnets förhållanden. Den mottagande staten skall å sin sida se till att de blivande adoptivföräldrarna konstaterats vara behöriga och lämpade som adoptivföräldrar och att en detaljerad rapport utarbetats om deras förhållanden. Finland har sett över sin egen lagstiftning om adoption så att Finland i alla ärenden som gäller internationell adoption iakttar ett förfarande som följer bestämmelserna i Haagkonventionen om adoptioner. Finland sörjer således för sin del för att de barn som adopteras från stater som inte har anslutit sig till Haagkonventionen om adoptioner inte har ett sämre rättsskydd än de barn som adopteras från stater som har anslutit sig till konventionen. I Finland följer man följande förfarande vid internationella adoptioner: En i Finland bosatt adoptant ges internationell adoptionstjänst av ett i Finland verkande adoptionstjänstorgan och adoptionsrådgivning hos kommunens socialvårdsorgan eller hos en av social- och hälsovårdsministeriet godkänd adoptionsbyrå. I samband med adoptionsrådgivningen utreder socialarbetaren också om adoptantens hem är lämpligt som hem för ett adoptivbarn. En adoptant som fått internationell adoptionstjänst och adoptionsrådgivning kan ansöka om adoptionstillstånd hos 4
Ministerns svar KK 928/2004 vp Sari Essayah /kd nämnden för adoptionsärenden. När nämnden har beviljat adoptionstillstånd, skickar adoptionstjänstorganet adoptionstillståndet och de övriga i ärendet behövliga dokument till det utländska samarbetsorgan som adoptanten har valt och som det finska adoptionstjänstorganet får samarbeta med. Det utländska samarbetsorganet beslutar om ett barn skall lämnas för adoption till adoptanten. När det utländska adoptionstjänstorganet har utsett ett barn, kan adoptanten åka i väg för att ta hem barnet. Det tillstånd som söks hos nämnden för adoptionsärenden är inte bara en formalitet. Nämnden kan bevilja tillståndet endast om en adoption prövas främja barnets bästa och om det har utretts att adoptanten kan ge barnet en god vård och uppfostran. Nämnden kan bevilja adoptionstillstånd till en person som är bosatt i Finland och som fått adoptionsrådgivning och internationell adoptionstjänst här. Det nuvarande systemet har fungerat väl. Exempelvis år 2003 kom det sammanlagt 238 barn till Finland genom tillståndsförfarandet. En utomlands boende finländare kan åter adoptera ett barn antingen i den stat där personen är bosatt eller från ett tredje land i enlighet med lagstiftningen i den stat där personen är bosatt. Justitieministeriet anser att det inte finns fog för att ändra begreppet "är bosatt" i adoptionslagen till något annat. Justitieministeriet anser att det är viktigt att tillstånd till internationell adoption beviljas i den stat där adoptanten är bosatt och där han eller hon har sin faktiska centrala livsmiljö, eftersom den staten har de bästa förutsättningarna för att bedöma adoptantens lämplighet som adoptivförälder. De finländska adoptionstjänstorganen (Rädda Barnen rf och Interpedia rf) har samarbetsorgan i Kina som nämnden för adoptionsärenden har godkänt. Kina har hittills inte anslutit sig till Haagkonventionen om adoption. År 2003 kom sammanlagt 61 barn som adoptivbarn från Kina till Finland. Enligt uppgift har de finska och de kinesiska adoptionstjänstorganens samarbete vid internationella adoptioner fungerat väl. Den 30 november 2000 undertecknade Kina Haagkonventionen om adoption och Finland förhåller sig positivt till Kinas eventuella anslutning till konventionen. Finland har inga möjligheter att påverka den kinesiska lagstiftningen om nationella adoptioner i Kina. Helsingfors den 17 december 2004 Justitieminister Johannes Koskinen 5