KOULUTTAJIEN KOULUTUSINSTITUUTTI Yhteenveto ohjelmasta: Kouluttajien koulutusinstituutti on omistettu osaavien lionskouluttajien kouluttamiseen ja heidän ryhmänsä laajentamiseen. Lukujärjestys ei painotu ainoastaan esitystaitoihin, vaan se kattaa ohjelman jossa käsitellään niitä taitoja ja käsitteitä jotka vaikuttavat koulutuksen laadukkuuteen ja lopulta LCI:n johtajien ja ohjelmien laatuun. Tälle nelipäiväiselle kurssille osallistuneiden lionien oletetaan järjestävän koulutustilaisuus kuuden (6) kuukauden kuluessa instituutin päättymisestä, jotta heidän voidaan katsoa valmistuneen tältä kurssilta. Ohjaajat ovat lioneita, joilla on pitkälle hiotut opetustaidot ja laaja kokemus lionskouluttajana toimimisesta. Päivämäärät ja sijainnit sekä hakemukset ovat järjestön verkkosivulla. Kuka voi osallistua kouluttajien koulutusinstituuttiin ja miten osallistujat valitaan? Osallistujat valitaan hakijoiden joukosta ja heitä tukee piirikuvernööri, Maailmanlaajuisen johtajakoulutusryhmän moninkertaispiirin koordinaattori ja kuvernöörineuvoston puheenjohtaja sen vaalipiirin alueelta, jossa instituutti järjestetään. Osallistujiksi valitaan sellaisia lioneita, joilla on jo jonkin verran kokemusta lionskouluttajina toimimisesta ja jotka hyötyvät opetustaitojen parantamisesta (kurssia ei suositella lioneille, joilla on runsaasti ammatillista tai lionskoulutukseen liittyvää kokemusta kouluttamisesta, mutta he voivat toki hakea instituuttiin). Hakijoilla tulee olla perustaidot opettamisesta koulutusseminaareissa sekä mielenkiintoa parantaa opetustaitoja entisestään. Vaatimukset täyttävät piirikuvernöörit voidaan valita osallistumaan jos kurssilla on tilaa. Koska vuosittain saamme valtavan määrän hakemuksia, emme voi taata jokaisen hakijan mahdollisuutta osallistua. Milloin kouluttajien koulutusinstituutteja pidetään ja missä? Tarkat päivämäärät ja sijainnit Kouluttajien koulutusinstituuteille löytyvät Johtajaresurssikeskuksesta/Kehitysohjelmat -sivulta LCI:n verkkosivulta tai ottamalla yhteyttä institutes@lionsclubs.org Mitä aiheita kouluttajien koulutusinstituutissa käsitellään? Instituutin lukujärjestyksessä paneudutaan moniin taitoihin ja käsitteisiin koskien tehokasta luokkahuoneopetusta. Instituutin aiheita ovat: Esitystaidot Visuaaliset havainnointivälineet Aikuisopiskelijan ominaisuudet Interaktiivinen oppiminen Oppitunnin suunnittelu Koulutustilanteen hallinta Arviointi Osallistujien on sitouduttava osallistumaan instituutin koko ohjelmaan, mukaan lukien yhteiset ateriat. Jokaisella osallistujalla on ennen instituutin päättymistä mahdollisuus esittää oppimiaan taitoja 20-25 minuutin pituisen loppuprojektin esityksen muodossa. Projektin tulee olla oppitunnin muodossa ja perustua instituutissa opittuihin asioihin. Mitä kuluja instituuttiin osallistumisesta koituu? Lions Clubs International maksaa ateria- ja hotellikulut instituuttipäivien ajalta. Osallistuja maksaa itse osallistumismaksuna USD150,00 sen jälkeen kun hänet on hyväksytty kurssille. Maksua ei palauteta. Osallistujat maksavat omat matkansa ja matkakulunsa seminaariin ja sieltä pois. Kaikkien osallistujien tulee asua instituutin ilmoittamassa majoituspaikassa ja heidän tulee osallistua kaikkiin koulutustilaisuuksiin ja järjestetyille aterioille. LCI yhteystiedot: Institutes & Seminars Department Puhelin: +1-630-468-6924 Sähköposti: Institutes@lionsclubs.org
FACULTY DEVELOPMENT EXCELLENCE SERIES -KOULUTUS Faculty Development Excellence Series -sarja (FDES) -koulutussarja on verkossa toimiva ohjelma, jonka tarkoitus on innostaa uudelleen ja tukea kouluttajien koulutusinstituutista valmistuneita.. Ohjelma muodostuu neljästä webinaari-istunnosta, jotka pidetään kahtena päivänä kahden viikon välein sekä kahdesta verkossa suoritettavasta 75-minuutin istunnosta. Tämän ohjelman ohjaajat ovat lioneita, joilla on runsaasti kokemusta kouluttamisesta ja kokemusta kouluttajien koulutusinstituuttien vetämisestä. Tällä hetkellä ohjelma järjestetään vain englanniksi. Kuka voi osallistua kouluttajien Development Excellence Series -koulutukseen ja miten osallistujat valitaan? Osallistujat valitaan hakijoiden joukosta ja heitä tukee piirikuvernööri, Maailmanlaajuisen johtajakoulutusryhmän moninkertaispiirin koordinaattori ja kuvernöörineuvoston puheenjohtaja sen vaalipiirin alueelta, jossa instituutti järjestetään. Hakijat ovat lioneita, jotka ovat jo suorittaneet LCI:n vetämän kouluttajien koulutusinstituutin. Heidän tulee pystyä osallistumaan englannin kielellä ja heitä pyydetään varaamaan kaksi päivämäärää näitä neljää istuntoa varten. Osallistujia on korkeintaan 25-30, jotka täyttävät kriteerit ja jotka hyötyisivät tämänkaltaisesta koulutuksesta taitojen hiomiseksi. Koska tämä on verkossa suoritettava ohjelma, osallistujilla tulee olla nopea internet-yhteys ja mikrofoni. Koska vuosittain saamme valtavan määrän hakemuksia, emme voi taata jokaisen hakijan mahdollisuutta osallistua. Milloin Faculty Development Excellence Series -koulutus järjestetään? Tämän koulutuksen päivämääristä päätetään jokaisen toimivuoden alussa. Tarkat ajankohdat löytyvät Johtajaresurssikeskuksesta/Kehitysohjelmat -sivulta LCI:n verkkosivulta tai ottamalla yhteyttä institutes@lionsclubs.org. Mitä aiheita Development Excellence Series -koulutuksessa käsitellään? FDES-opetusohjelma keskittyy laajentamaan kouluttajien taitoja ja kykyjä, joita tarvitaan luokkahuoneessa ja virtuaalikoulutuksessa. Ohjelman aiheita ovat: Jaetaan tietoja menestyneistä koulutuksista, haasteista ja resursseista Miten kehittää esiintymis- ja koulutustaitoja seuraavalle tasolle Miten vetää webinaari Osallistuminen kaikkiin neljään istuntoon ja etukäteistehtävien suorittaminen ovat pakollisia ohjelman suorittamiseksi. Mitä ohjelmaan osallistuminen maksaa? Tämä ohjelma on ilmainen. LCI ei ole vastuussa mahdollisista henkilökohtaisista kuluista ohjelmaan osallistumisessa (esim. internet-yhteys, puhelut, jne.). LCI yhteystiedot: Institutes & Seminars Department Puhelin: +1-630-468-6924 Sähköposti: Institutes@lionsclubs.org
SENIOR-LIONJOHTAJIEN KOULUTUSINSTITUUTTI Aloittavien lionjohtajien koulutusinstituutti tarjoaa lioneille mahdollisuuden kokoontua kolmipäiväiseen interaktiiviseen koulutukseen johtamistaitojen kehittämiseksi. Senior-lionien johtajainstituuteissa keskitytään lionjohtajien taitojen kehittämiseen, jotta he ovat valmiita johtotehtäviin lohko-, alue- ja piiritasolla. Päivämäärät ja sijainnit ovat nähtävissä järjestön verkkosivulla Kuka voi osallistua senior-lionjohtajien koulutusinstituuttiin? Kandidaattien on oltava hyvässä asemassa olevia lioneita, jotka ovat toimineet menestyksekkäästi klubin presidenttinä, mutta eivät ole vielä saavuttaneet ensimmäisen varapiirikuvernöörin asemaa. Osanottajien ei tarvitse olla parhaillaan missään liontehtävässä. Parhaillaan klubipresidentin virassa olevien lionien hakemuksia voidaan harkita, mikäli tilaa on jäljellä. Koska vuosittain saamme valtavan määrän hakemuksia, emme voi taata jokaisen hakijan mahdollisuutta osallistua. Milloin ja missä senior-lionjohtajien instituutit pidetään? Tarkat päivämäärät ja sijainnit Senior-lionjohtajien johtajakoulutusinstituuteille löytyvät Johtajaresurssikeskuksesta/Kehitysohjelmat -sivulta LCI:n verkkosivulta tai ottamalla yhteyttä institutes@lionsclubs.org Mitä aiheita senior-lionjohtajien koulutuksessa käydään läpi? Senior-lionjohtajien koulutusinstituutin lukujärjestys keskittyy moniin johtamistaitoihin ja hallintotapoihin jotka yhdessä edistävät tehokasta johtajuutta. Instituutin aiheita ovat: Erinomaisten tiimien luominen Esitelmän valmistelu Johtamisen perusteet Projektinhallinta (sisältää ennakkotehtäviä määrätyn projektitiimin kanssa) Lionismin edistäminen Delegoiminen Huomisen lionjohtajien kehittäminen Erimielisyyksien ratkaiseminen LCI:n ohjelmat ja resurssit LCIF Lukujärjestys toteutetaan interaktiivisella tavalla sisältäen paljon aikaa keskustelulle ideoista ja lähestymistavoista sekä yleisimmistä haasteista. Osallistujien on sitouduttava osallistumaan instituutin koko ohjelmaan, mukaan lukien yhteiset ateriat. Mitä kuluja instituuttiin osallistumisesta koituu? Lions Clubs International maksaa ateria- ja hotellikulut instituuttipäivien ajalta. Osallistuja maksaa itse osallistumismaksuna USD125,00 sen jälkeen kun hänet on hyväksytty kurssille. Maksua ei palauteta. Osallistujat maksavat omat matkansa ja matkakulunsa seminaariin ja sieltä pois. Kaikkien osallistujien tulee asua instituutin ilmoittamassa majoituspaikassa ja heidän tulee osallistua kaikkiin koulutustilaisuuksiin ja järjestetyille aterioille. LCI yhteystiedot: Institutes & Seminars Department Puhelin: +1-630-468-6924 Sähköposti: Institutes@lionsclubs.org
ALOITTAVIEN LIONJOHTAJIEN KOULUTUSINSTITUUTTI Aloittavien lionjohtajien koulutusinstituutti tarjoaa lioneille mahdollisuuden kokoontua kolmipäiväiseen interaktiiviseen koulutukseen johtamistaitojen kehittämiseksi. Aloittavien lionjohtajien koulutusinstituuteissa keskitytään lionjäsenien taitojen kehittämiseen, jotta he saavat valmiudet toimia johtotehtävissä klubitasolla, etenkin klubin presidenttinä. Päivämäärät ja sijainnit ovat nähtävissä järjestön verkkosivulla. Kuka voi osallistua Aloittavien lionjohtajien koulutusinstituuttiin? Aloittavien lionjohtajien kurssille voivat osallistua hyvässä asemassa olevat lionit, jotka ovat toimineet menestyksekkäästi klubin toimikunnassa ja jotka eivät ole vielä toimineet klubipresidenttinä. Myös vastaperustetun klubin presidentit voivat osallistua tähän instituuttiin. Tähän instituuttiin osallistuneiden lionien oletetaan ottavan vastaan johtamistehtäviä klubitasolla. Koska vuosittain saamme valtavan määrän hakemuksia, emme voi taata jokaisen hakijan mahdollisuutta osallistua. Milloin Aloittavien lionjohtajien instituutit pidetään ja missä? Tarkat päivämäärät ja sijainnit Aloittavien lionjohtajien johtajakoulutusinstituuteille löytyvät Johtajaresurssikeskuksesta/Kehitysohjelmat -sivulta LCI:n verkkosivulta tai ottamalla yhteyttä institutes@lionsclubs.org. Mitä aiheita Aloittavien lionjohtajien koulutuksessa käydään läpi? Aloittavien lionjohtajien koulutusinstituutin lukujärjestys keskittyy moniin johtamistaitoihin ja hallintotapoihin jotka yhdessä edistävät tehokasta johtajuutta. Instituutin aiheita ovat: Lionit: Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus Muutosjohtaminen Tiimien tukeminen Viestintä Toimivan kokouksen johtaminen Moninaisuus Lionien mentoriohjelma Luova ajattelu LCIF Klubien menestyksen varmistaminen Aloittavien lionjohtajien koulutusinstituutin lukujärjestys toteutetaan interaktiivisella tavalla sisältäen paljon aikaa keskustelulle ideoista ja lähestymistavoista sekä yleisimmistä haasteista. Osallistujien on sitouduttava osallistumaan instituutin koko ohjelmaan, mukaan lukien yhteiset ateriat. Mitä kuluja instituuttiin osallistumisesta koituu? Lions Clubs International maksaa ateria- ja hotellikulut instituuttipäivien ajalta. Osallistuja maksaa itse osallistumismaksuna USD125,00 sen jälkeen kun hänet on hyväksytty kurssille. Maksua ei palauteta. Osallistujat maksavat omat matkansa ja matkakulunsa seminaariin ja sieltä pois. Kaikkien osallistujien tulee asua instituutin ilmoittamassa majoituspaikassa ja heidän tulee osallistua kaikkiin koulutustilaisuuksiin ja järjestetyille aterioille. LCI yhteystiedot: Institutes & Seminars Department Puhelin: +1-630-468-6924 Sähköposti: Institutes@lionsclubs.org
LIONIEN OPPIMISKESKUKSEN VERKKOKURSSIT Lionien oppimiskeskus on koulutusohjelma, joka on suunniteltu itsenäiseen opiskeluun ja se on saatavilla verkossa Lions Clubs Internationalin verkkosivuilla. Nämä kurssit käsittelevät johtajuus- ja hallinnointiaiheita liittyen lions-aktiviteetteihin ja lionien vapaaehtoisvirkoihin. Kaikkiin kursseihin sisältyy monivalintatehtäviä, keskustelusimulaatioita, realistisia lionstilanteita, arviointitehtäviä sekä opiskelijan muistivihko kurssin aikana tehtäviä muistiinpanoja varten. Kukin kurssi kestää noin 30-40 minuuttia, mutta jotkut vaativat kurssin ulkopuolella toteutettavien tehtävien tekemistä. Näiden kurssien yleinen tarkoitus on kehittää lions-johtajien taitoja, mikä taas parantaa Lions Clubs Internationalin järjestöä kokonaisuudessaan. On myös osoitettu, että henkilökohtainen ja ammatillinen kasvu ovat keskeisimpiä syitä miksi joku haluaa liittyä vapaaehtoisorganisaatioon tänä päivänä. Lionien oppimiskeskuksen avulla voimme saattaa kehitysohjelmat ja resurssit mahdollisimman monen lionin ja potentiaalisen johtajan ulottuville. Miten kirjaudun sisään lionien oppimiskeskukseen? Lionien oppimiskeskus löytyy Johtajaresurssikeskuksesta. Miten pääsen näille kursseille? Lionit luovat käyttäjätilin, johon tarvitaan jäsennumero, itse valittu salasana, nimi ja sähköpostiosoite. Kun olet kirjoittanut valitsemasi käyttäjätiedot, käytät jäsennumeroa ja salasanaa kaikille kursseille. Käyttäjätiliin sisältyy myös henkilökohtainen Lions-profiili, johon lisätään kaikki suoritetut verkkokurssit ja käyttäjä pääsee suorittamaan kursseja omaan tahtiin; käyttäjä voi palata takaisin siihen kohtaan, johon hän jäi edellisellä kerralla. Mitä aiheita lionien oppimiskeskuksesta löytyy? Seuraavat aiheet ovat tällä hetkellä verkossa: Valmentaminen -Tällä kurssilla perehdytään valmentamisen merkitykseen ja sen tarjoamiin etuihin lioneille ja yhteisöille. Tehokkaiden valmentajien yhteisiä piirteitä valaistaan esimerkkien ja aktiviteettien avulla. Saat kurssilta käyttöösi yksinkertaisen viisivaiheisen valmennusmenettelyn. Erimielisyyksien ratkaiseminen - Erimielisyydet ovat osa jokapäiväistä elämää. Tällä kurssilla tutustumme riitojen syihin ja erilaisiin strategioihin, joilla erimielisyyksiä voi ratkaista. Opettelemme oman konfliktinhallinnan perustyylimme ja tilanteita, joissa toisenlainen tyyli voi olla sopivampi. Lopuksi tutkimme yhteistyöhön perustuvaa lähestymistapaa erimielisyyksien ratkaisuun ja tutustumme seitsenvaiheiseen konfliktinratkaisumenettelyyn, jonka lopussa jokainen on voittaja. Luovuus - Jokaisella on luovuutta. Käy tämä kurssi luovien taitojesi virkistämiseksi, tekemällä harjoituksia kurssin aikana. Opi esimerkkien kautta kuinka muut lionit ovat käyttäneet luovuutta uusien projektien suunnittelussa ja uusien lionsklubien perustamisessa, sekä ovat luoneet uusia ideoita ja vahvistaneet myönteistä ilmapiiriä klubeissa. Päätöksenteko - Haluatko parantaa päätöksentekotaitojasi? Tällä kurssilla esitellään vaiheet päätöksenteossa, erilaisia päätöksentekotyylejä sekä tapoja, joilla voi lisätä ryhmän hyväksyntää päätöksille. Kurssilla käydään läpi tekniikat, joita päätöksenteossa voidaan käyttää, kuten Pareton laki, kenttäanalyysi, päätöspuu, tikapuutekniikka ja ruudukkoanalyysivertailu. Delegointi - Tällä kurssilla käydään läpi delegoinnin määritelmä ja edut. Kun oma delegointitasosi on määritetty, kurssilla esitellään onnistuneen delegoinnin vaiheet ja siihen liittyvät haasteet. Kurssiaktiviteettien ja harjoitusten avulla voit lisätä delegointia. Tehokas kuunteleminen - Puhujana odotat yleisön antavan sinulle jakamattoman huomionsa. Entä kun olet itse yleisössä, annatko puhujalle jakamattoman huomiosi? Tällä kurssilla opit taitoja tehokkaaseen kuuntelemiseen. Mielenkiintoisten aktiviteettien kautta opit kuuntelutaidoista, tehokkaan kuuntelemisen eduista ja tavoista, joita harjoittamalla voit oppia tehokkaaksi kuuntelijaksi jokapäiväisessä elämässäsi. Tehokkaat tiimit - Tällä kurssilla opetellaan tunnistamaan tehokkaiden työryhmien piirteet, työryhmän kehitysvaiheet, tapoja joilla johtajat voivat tukea työryhmiä sekä hyvien
päätöksentekotapojen käyttäminen. Kurssilla tarjotaan arviointivälineitä työryhmän arviointia varten, vihjeitä työryhmän johtajille sekä kiinnostavia aktiviteetteja, joilla voi motivoida ja aktivoida liontyöryhmiä. Johdanto lionien johtamiseen - Tällä kurssilla määritetään johtajuus ja esitellään erilaisia johtamistyylejä ja niiden käyttötapoja. Kurssilla arvioidaan oma johtamistyyli. Esimerkillisten maailmanjohtajien viisi käytäntöä selitetään ja niitä sovelletaan. Valintatehtävien ja pikakokeiden avulla voit tarkistaa oppimasi ja hyödyntää sitä lionstilanteissa. Kurssilla laaditaan henkilökohtainen johtamistaitojen kehityssuunnitelma. Muutosjohtaminen -Tällä kurssilla opit muutosjohtajaksi. Harjoitusten avulla tunnistat muutostoteutusmenettelyn roolit ja tavat, jolla eri ihmiset reagoivat muutoksiin ja omaksuvat muutoksen. Pääset arvioimaan vastustusta tarkistuslistojen avulla ja kehittämään tarvittavan muutossuunnitelman. Kokousjohtaminen - Kun seuraat lion Davidia klubivierailuilla, tällä kurssilla esitellään kokouksen hyvän hallintatavan kolme vaihetta, tehokkaita kokouksen valmistelumenetelmiä ja tapoja edistää kokouksen etenemistä. Opit ohjaamaan ryhmäkäyttäytymistä ja tekemään seurantaa kokousten välillä. Opit käyttämään käytännöllisiä työlistoja ja tarkistuslistoja, joiden avulla voit tehostaa kokousten hallintaa klubissasi. Jäsenten motivointi - Tällä kurssilla professori Kazantis esittelee ihmisten motivaatioon liittyviä teorioita. Lion Michael selittää, miten nämä teoriat liittyvät jäsenten tarpeiden täyttämistä ja klubin jäsenten motivoimista käsitteleviin esimerkkeihin. Näitä tietoja kannattaa käyttää henkilökohtaisessa suunnitelmassa jäsenten motivoimiseen. Mentorointi Tällä kurssilla kuvataan mentorin ja mentoroitavan välistä suhdetta, tehokkaan mentorisuhteen ominaisuuksia ja mentoroinnin etuja. Lionien mentorointiohjelmaa korostetaan yksityiskohtaisessa esityksessä Perus- ja jatkotason ohjelmien tasoilla. Innovaation edistäminen - Kestävä kehitys ja tehokas palvelu vaativat uusia ideoita ja tekoja. Tällä kurssilla annetaan vihjeitä luovuuden kannustamiseen ja innovaatiota tukevan ympäristön luomiseen klubissa. Yhteisöpalvelu - Lioneilla on luja side yhteisöön, ja jokainen klubi pyrkii tuottamaan merkityksellisiä palveluja. Tällä kurssilla käsitellään työkaluja ja tekniikoita, joiden avulla voit arvioida paikkakunnan tarpeita, valita vaivan arvoisia projekteja, suunnitella menestyksekkäitä projekteja ja tiedottaa tavoista, joilla klubi palvelee yhteisöä. PR-toiminta - Tällä kurssilla määritetään PR-toiminta ja esitellään tapoja, joilla lionsklubit hyötyvät siitä. Opit tunnistamaan uutiskynnyksen ylittävän tapahtuman ja välittämään avainsanomia lionsklubeista. Kurssilla laaditaan hissipuhe ja PR-suunnitelma. Opit tunnistamaan useita PR-välineitä, joita voit hyödyntää. Yleisön edessä puhuminen - Tällä kurssilla käsitellään puheen valmistelemista ja tehokasta esittämistä. Kurssiin kuuluu käytännön vihjeitä ja tarkistuslistoja sekä esimerkkejä. Tämä kurssi sopii kokemuksesta riippuen kertaamiseen tai uuden johtamistaidon, julkisen puhumisen, opetteluun. Tavoitteiden asettaminen - Monet ihmiset eivät saavuta tavoitteitaan, koska he eivät määritä niitä riittävän tarkasti. Tällä kurssilla perehdytään juuri tähän. Oppimisprosessiin kuuluu tavoitteiden määrittäminen, toimintasuunnitelman laatiminen ja tavoitteiden hallinta, jotta saavutetaan paras mahdollinen lopputulos. Kurssin lopussa olet tiellä kohti saavutuksia. Palveleva johtaminen Palveleva johtaminen on tehokas johtamistavan filosofia, joka perustuu haluun palvella muita. Palveleva johtaja etsii muiden ihmisten tarpeita ja kysyy itseltään miten hän voi auttaa heitä ratkaisemaan ongelmia ja kehittämään taitoja. Opi lisää itsestäsi samalla kun opit Palvelevasta johtamisesta oikeasta elämästä otettujen esimerkkien ja harjoitusten kautta. Tällä kurssilla ollaan matkalla moottoritiellä, jolla pysähdytään välillä miettimään miten kurssilla edistytään. Tiimin motivoiminen Kun rakennetaan jokaisen tiimin jäsenen henkilökohtaisen motivaation varaan, tiimin johtaja pystyy vaikuttamaan koko tiimin motivaatioon. Opi 50/50 -säännöstä ja viidestä strategiasta, joita johtaja voi käyttää tiimin motivoimiseen, jonka kautta tiimin tehokkuutta voidaan lisätä jopa 37%. Samalla kun strategiat esitellään, näet lionien projektitiimin toiminnassa. Ajanhallinta: - Koska lionien täytyy tasapainotella työn, perheen ja klubiaktiviteettien välillä, tehokas ajanhallinta on tärkeä taito kaikille lioneille. Tämä kurssi auttaa lioneita huomaamaan tavallisia tapoja, joilla he hukkaavat aikaa ja samalla esitellään strategioita ja resursseja, joiden avulla parantaa ajankäyttöä. Lionit oppivat myös arvioimaan mikä on oikeasti kiireellinen ja tärkeä
tehtävä. Kurssin harjoitukset antavat mahdollisuuden käyttää ajanhallinnan periaatteita ja resursseja käytännön olosuhteisssa. Jäsenten erilaisuuden arvostaminen - Puhuttaessa vapaaehtoistoimintaa kohtaavista muutoksista, tämä kurssi keskittyy jäsenyyden moninaisuuden käsitteeseen järjestömme toiminnassa. Kurssilla keskitytään siihen, miten monimuotoisuudesta on hyötyä lionsklubeille, tutkitaan keinoja hankkia ja säilyttää erilaisia jäseniä ja haastetaan osanottaja kannattamaan moniarvoisuuden kulttuuria. Henkilökohtaisen tehtävälausunnon kirjoittaminen - Valmistaudu lähtemään matkalle, jolla opit tuntemaan itsesi! Teet kurssilla sarjan itsetutkiskelevia harjoituksia, joiden avulla laadit oman toiminta-ajatuksesi ja opettelet käyttämään sitä jokapäiväisessä elämässä. Saat myös mallin siitä, miten tärkeimmät asiat tehdään ensin ja miten vähemmän tärkeitä tehtäviä estetään syömästä pääosaa ajasta. LCI yhteystiedot: Electronic Learning Department Puhelin: +1-630-468-7003 Sähköposti: leadership@lionsclubs.org
JOHTAJAKOULUTUKSEN VERKKOSEMINAARIT Webinaarit ovat virtuaalisia, tunnin mittaisia koulutustilaisuuksia jotka esitetään verkon välityksellä osallistujille. Osallistujat osallistuvat internetin välityksellä ja ovat siten yhteydessä ryhmän muihin jäseniin ja ohjaajaan. Osallistujat ohjataan tiettyyn internetosoitteeseen jossa he voivat rekisteröityä ja kirjautua sisään. Johtajaresurssikeskuksesta löytyvät Webinaarit -sivu, joka sisältää ohjeet miten rekisteröityä, kirjoittautua sisään. Suurimmalla osalla webinaareista on yksi tai kaksi ohjaajaa sekä yksi valvoja. Osallistujat seuraavat PowerPoint -esitystä ja äänestyskysymyksiä koneellaan. He kuuntelevat ohjaajaa joko tietokoneensa kaiuttimista tai kuulokkeista. Osallistujat voivat osallistua keskusteluun tai vastata kysymyksiin kuten tavallisellakin luennolla, käyttämällä joko puhelimensa tai tietokonekuulokkeiden mikrofonia. Lionien johtamiskoulutuksen webinaarien tarkoitus on antaa tietoa ja mahdollisuus osallistujille esittää kysymyksiä webinaarin aikana. Tämä koulutusmuoto antaa mahdollisuuden kansainväliseen ideoiden vaihtoon, joka keskittyy johtamiskoulutuksen aiheisiin. Miten rekisteröidyn webinaariin? Johtajaresurssikeskuksessa oleva Webinaarit -sivu (Johtajakoulutuksen kehitysosassa) listaa jokaisen webinaarin päivät ja kuvaukset. Jokaisesta istunnosta on linkki, jota kautta voi ilmoittautua tiettyyn webinaariin. Sivulta löytyy myös ohjeet miten rekisteröityä ja osallistua webinaariin. Minkälaisen tietokoneen tarvitsen? Saadaksesi mahdollisimman paljon irti jokaisesta webinaarista, sinulla tulee olla tietokone jossa internetyhteys sekä äänentoistomahdollisuus. Parhaat tulokset saat USB-kuulokkeista joihin kuuluu myös mikrofoni liitettynä tietokoneeseesi. Voit myös käyttää puhelimen äänentoistoa. PC-käyttäjille: Internet Explorer 6.0 tai uudempi, Mozilla Firefox 3.0 tai uudempi (JavaScriptTM ja JavaTM aktivoituna) Windows 2000, XP, 2003 Server, Vista tai Windows 7 Kaapelimodeemi, DSL, tai parempi internetyhteys Vähintään Pentium luokka 1GHz CPU jossa 512 MB RAM (suositus) (2 GB RAM Windows Vista). LCI:n yhteystiedot: Electronic Learning Department Puhelin: +1-630-468-6839 Sähköposti: leadership@lionsclubs.org
ALUEELLINEN LIONIEN KOULUTUSINSTITUUTTI Alueellisen johtajakoulutusinstituutin ohjelma on suunniteltu rohkaisemaan ja tukemaan johtajakoulutusta moninkertaispiirin tasolla. Moninkertaispiirit voivat hakea rahoitusta ja tukea paikallisten instituuttien järjestelykuluihin. Alueellisten lionjohtajien koulutusinstituuttien koulutusohjelma perustuu LCI:n rahoittaman lionjohtajien koulutusinstituutin ohjelmaan. Kuka voi hakea Lionien alueelliseen koulutusinstituuttiin? Kaikille moninkertaispiirien GLT-koordinaattoreille sekä yksittäispiirien GLT-koordinaattoreille, joiden tiedot LCI:llä on rekisterissään, lähetetään tietoa tästä ohjelmasta vuosittain, ja he kaikki voivat lähettää hakemuksia. Kuka voi osallistua Lionien alueelliseen johtajakoulutukseen? Osallistujat: Kaikki lionit, lionessit, ja täysi-ikäiset leot. Kouluttajat: Koordinaattorin ja/tai ainakin yhden alueellisen koulutusinstituutin jäsenen olisi pitänyt toimia kouluttajana Lionsklubien kansainvälisen järjestön järjestämässä seminaarissa tai maailmanlaajuisen johtajakoulutusryhmän (GLT) jäsenenä tai hän on valmistunut kouluttajien koulutusinstituutista. Kaikilla kouluttajilla tulisi olla aikaisempaa koulutus- tai opetuskokemusta. Mitä alueellisen koulutusinstituutin lukujärjestykseen sisältyy? Lukujärjestyksestä päättää instituutin suunnittelutoimikunta, moninkertaispiirin/yksittäispiirin tarpeiden mukaisesti. Sisällön tulisi perustua alueellisten lionjohtajien koulutusinstituutin ohjelmaan. Johtajakoulutuksen kehitysjaostolta saa pyydettäessä suunnittelun avuksi CD:n. Mitkä ovat rahoituksen säännöt? Apurahoja alueellista koulutusta varten on rajallinen määrä. Jotta taattaisiin oikeudenmukaisuus kansainvälisten vaalipiirien kesken, on alueellisen koulutusinstituutin apurahabudjetista varattu kullekin kansainväliselle vaalipiirille tietty summa. Summan määrä perustuu alueen hyvässä asemassa olevien jäsenten määrään edellisen toimivuoden 30. syyskuuta tilastojen mukaisesti. Alueellisen instituutin apurahaa voi saada 143 US dollaria per vahvistettu osallistuja ja enimmillään 10 000 US dollaria per moninkertaispiiri, sen osallistuessa ohjelmaan ensimmäistä tai toista kertaa. Jo kahdesti instituutin järjestäneet piirit voivat saada eninitään 7500 dollaria apurahaa. Lionsklubien kansainväliseltä järjestöltä saatu apurahan summa ei voi ylittää 50 prosenttia instituutin järjestämisen kokonaiskustannuksista. Jokaisen apurahaa hakevan tahon tulee hankkia omasta takaa rahoitus 50 prosentille alueellisen instituutin kokonaiskuluista. Tämä osa ei saa tulla LCI:n lähteistä. Osamaksu perustuen 50 prosenttiin alueellisen instituutin kokonaiskustannuksista tulee toimittaa alueellisen instituutin koordinaattorille viimeistään (30) päivää ennen instituutin alkua. Kouluttajien, joiden kuluihin saadaan avustusta LCI:ltä, lukumäärä ei saa olla 10% suurempi kuin osallistujien lukumäärä. 10 prosentin yli meneviä muutoin hyväksyttäviäkään kuluja ei korvata. Mikä rooli moninkertais-/yksittäispiireillä on? Moninkertaispiiri/yksittäispiiri on vastuussa kaikista alueellisen instituutin osa-alueista. Vaikka Lionsklubien kansainvälinen järjestö tarjoaa rahoitusapua, se ei kuitenkaan ole vastuussa moninkertaispiirin/yksittäispiirin toiminnasta ja/tai muista kuluista liittyen instituutin järjestelyihin. Mitä hakuprosessiin kuuluu? Kun hakemus alueellisen johtajakoulutusinstituutin järjestämiseksi on saapunut, se tarkastetaan johtajakoulutuksen kehitysjaoston toimesta. Ainoastaan puutteettomasti täytetyt hakemukset pääsevät harkintaan. Hakemukset käsitellään siinä järjestyksessä kun ne saapuvat. Vaatimukset täyttävät ensikertalaiset ovat ensisijalla.
Hakemuksen hyväksynnän jälkeen johtajakoulutuksen kehitysjaosto laatii Alueellisen johtajakoulutusinstituutin sopimuksen, joka tulee täyttää ja allekirjoittaa ja palauttaa johtajakoulutusjaostoon 60 päivän kuluessa rahoituksen saamisen takaamiseksi. Mitä tulee tehdä sen jälkeen kun Alueellinen johtajakoulutusinstituutti on pidetty? Seuraavat asiakirjat tulee toimittaa johtajakoulutusjaostoon 60 päivän kuluessa instituutin päättymisestä: Lopullinen arviointiraportti, sisältäen osallistujien arvioinnit Alueellisesta johtajakoulutusinstituutista, kopiot jokaisen osallistujan arvioinnista allekirjoituksineen, lista osallistujista sekä kouluttajista sisältäen nimet, postitusosoitteet, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet, sekä lopullinen arviointiyhteenveto, jossa on piirikuvernöörin ja/tai kuvernöörineuvoston puheenjohtajan sekä GLT-koordinaattorin allekirjoitukset. Laskuyhteenvetolomake ja kaikki alkuperäiset laskut ja kuitit eritellyistä kuluista tulee toimittaa korvausten saamiseksi. Maksettava summa määräytyy instituutin kulujen mukaan (vain sallittavat kulut) ja maksetaan vasta kun yllä mainitut tositteet on saatu ja tarkastettu. Korvaus suoritetaan moninkertaispiirin tai yksittäispiirin tilille. LCI yhteystiedot: Learning & Development Programs Department Puhelin: +1-630-468-6703 Sähköposti: glt@lionsclubs.org
MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUS RAHOITUSOHJELMA Ohjelman puitteissa on haettavissa rajoitettu määrä apurahaa ensimmäisten / toisten varapiirikuveröörien koulutusta varten. Kuka voi hakea moninkertaispiirin johtajakoulutuksen rahoitusohjelman apurahaa? Kaikki moninkertaispiirien GLT-koordinaattorit (1 per moninkertaispiiri) ja joiden tiedot LCI:llä on rekisterissä voivat lähettää hakemuksen. Millainen lukujärjestys näihin moninkertaispiirin koulutusohjelmiin sisältyy? Johtajakoulutuksen kehitysjaosto tulee antamaan opastusta koulutuksen sisällön suhteen, mutta koulutuksen varsinaisen sisällön määrittelee koulutuksesta vastaavat henkilöt moninkertaispiirissä - GLT ja koulutuksen tulee vastata moninkertaispiirin omiin tarpeisiin. Mitkä ovat rahoituksen säännöt? Korvattavia kuluja ovat: US$100 per koulutukseen osallistunut ensimmäinen varapiirikuvernööri ja maailmanlaajuisen johtajakoulutusryhmän moninkertaispiirin koordinaattori (GLT MD) kun korvaus ei ylitä varsinaisia kuluja. US$75per koulutukseen osallistunut toinen varapiirikuvernööri ja GLT MD -koordinaattori kun korvaus ei ylitä varsinaisia kuluja. Vahvistettuihin osallistujiin voidaan lukea VAIN 1. ja 2. varapiirikuvernöörit. Hyväksyttyjä kuluja ovat kokoushuoneen vuokra, materiaalit, audiovisuaalisten välineiden vuokra sekä osanottajien ja ohjaajien ateriat ja yöpyminen. Mitä hakuprosessiin kuuluu? Rahoitus tähän ohjelmaan on rajattu ja sitä myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä. Lähetä täytetty rahoitushakemus niin pian kuin moninkertaispiiri on laatinut suunnitelmat varapiirikuvernöörien koulutukselle. Täytetyn Moninkertaispiirin johtajakoulutuksen rahoitushakemukseen tulee sisältyä: nykyisen kuvernöörineuvoston puheenjohtajan ja GLT-aluejohtajan allekirjoitukset, lista ohjaajista ja heidän pätevyydestään sekä perusteellinen koulutusohjelman suunnitelma (mukaan lukien LCI:n vaatima sisältö). Nämä tiedot saatuaan päämaja tarkastaa ne, hyväksyy, ja lähettää GLT MD koordinaattorille hyväksymiskirjeen. Apurahoja ei makseta ellei hyväksyntää ole saatu ennen koulutuksen alkua. Hakemus löytyy Johtajakoulutuksen sivulta LCI:n verkkosivulla. Mitä vaaditaan jokaisen moninkertaispiirin johtajakoulutuksen koulutusohjelman päättymisen jälkeen? Moninkertaispiirin tulee täyttää ja palauttaa seuraavat lomakkeet: 1. Täytetty korvaushakemus ja kuitit (katso tarkempia ohjeita moninkertaispiirin johtajakoulutuksen rahoitusohjelman korvaussäännöistä) 2. Osallistujalista, mukaan lukien osallistujien allekirjoitukset todisteena siitä, että he ovat osallistuneet koulutukseen Kaikki korvaukset maksetaan moninkertaispiirille. On tärkeää, että korvaushakemukset lähetetään ajoissa ja Lions Clubs Internationalin korvaussääntöjen mukaisesti, jonka mukaan hakemusten on oltava perillä 60 päivän kuluessa koulutusseminaarin pitämisestä. LCI:n yhteystiedot: Learning & Development Programs Department Puhelin: +1-630-468-7033 Sähköposti: glt@lionsclubs.org
MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN APURAHAOHJELMA Tämän ohjelman puitteissa myönnetään rahoitusta tukemaan tärkeää koulutusta ja kehitysohjelmia lohkon puheenjohtajille. Kuka voi hakea Maailmanlaajuisen johtajakoulutusryhmän piirin rahoitustuen apurahaa? Kaikki piirien GLT-koordinaattorit, joiden tiedot LCI:llä on rekisterissä saavat ilmoituksen tästä ohjelmasta joka vuosi ja he voivat lähettää hakemuksen. Mikä on hyväksyttyjen ohjelmien opintosuunnitelma? Koulutuksen tulee perustua LCI:n hallituksen hyväksymään koulutussisältöön. Mitkä ovat rahoituksen säännöt? Hyväksyttäviä kuluja korvataan vastaavuusperiaatteella, korkeintaan 500 dollaria per piiri per vuosi. Rahoitusta voi hakea ainoastaan piirin GLT-koordinaattori piirikuvernöörin suostumuksella. LCI:n tulee hyväksyä rahoitushakemus ennen koulutuksen järjestämistä. Hyväksyttyjä kuluja ovat kokoushuoneen vuokra, materiaalit, audiovisuaalisten välineiden vuokra sekä osanottajien ja ohjaajien ateriat ja yöpyminen. Mitä hakuprosessiin kuuluu? Piirin GLT-koordinaattorin tulee täyttää tarvittavat lomakkeet rahoituksen hakemiseksi ennen koulutuksen järjestämistä. Jotta rahoituspyyntöä harkitaan, lomakkeiden tulee olla täytetty oikein, mukaan lukien tarvittavat allekirjoitukset (piirin GLT-koordinaattori ja piirikuvernööri). Jokaiseen haettuun koulutusohjelmaan vaaditaan erillinen hakemuslomake. Hakemukseen vaaditaan piirin ja ohjelman tiedot, mukaan lukien lista ohjaajien nimistä, heidän pätevyydestään ja ohjelman aikataulu. Täytetyt rahoitushakemuslomakkeet tulee lähettää Johtajakoulutuksen Learning & Development Programs -osastoon ennen koulutuksen järjestämistä Nämä tiedot saatuaan päämaja tarkastaa ja hyväksyy ne sekä lähettää piirin GLTkoordinaattorille hyväksymiskirjeen. Apurahoja ei makseta ellei hyväksyntää ole saatu ennen koulutuksen alkua. Mitä tulee tehdä sen jälkeen kun piirin koulutus on pidetty? Seuraavat asiakirjat tulee toimittaa johtajakoulutusjaoksen Learning & Development Programs -osastoon 60 päivän kuluessa koulutuksen päättymisestä: Osallistujien läsnäololomake yhdessä Kulukorvauslomakkeen ja vastaavien kuittien kanssa hyväksytyistä menoista. Kun nämä on vastaanotettu ja koulutuksen tiedot tarkistettu, 50% koulutuksen pitämisen hyväksytyistä kuluista tullaan korvaamaan. Korvaus on korkeintaan 500 dollaria per piiri per vuosi. Kaikki korvaukset maksetaan piirille. LCI:n yhteystiedot: Learning & Development Programs Department Puhelin: +1-630-468-6703 Sähköposti: glt@lionsclubs.org
KLUBIVIRKAILIJOIDEN PEREHDYTYKSEN OHJELMARESURSSI Perusteellisen Klubivirkailijoiden koulutuksen järjestäminen on erittäin tärkeää terveen klubikulttuurin rakentamisessa. Sillä on suoranainen vaikutus jäsenten hankintaan ja säilyttämiseen. Näiden tärkeiden virkailijoiden koulutukseen tulisi sisältyä tietoa virkailijoiden roolista, tehtävistä vuoden aikana sekä tietoa piirin ja LCI:n ohjelmista, jäsenistä, tavoitteiden asettamisesta, PR-toiminnasta ja kokousjohtamisesta. Koulutuksen tulee myös perustua virkailijoiden tarpeisiin, siitä tulee tiedottaa ja se tulee järjestää hyvissä ajoin ja sopivana ajankohtana ja sopivassa paikassa, kokeneiden kouluttajien toimesta. Koulutusmateriaaleja joilla pääseen alkuun koulutuksen suunnittelussa löytyy Johtajaresurssikeskuksesta LCI:n verkkosivuilla. Nämä materiaalit on haluttaessa saatavilla myös CD:llä. Mitä resursseja on saatavana? 1. Kouluttajan opas, jossa kerrotaan vaihe vaiheelta miten suunnitella onnistunut klubivirkailijoiden koulutus sekä ehdotuksia resursseista, aiheista ja sisällöstä. 2. Resurssit oppimista, tarvearvioita, koulutussisällön suunnitteluoppaita ja koulutusarvioita varten. 3. PowerPoint -moduulit itsenäiseen opiskeluun klubipresidentin, sihteerin ja rahastonhoitajan rooleista. Kuka voi pyytää Klubivirkailijakoulutuksen materiaaleja? GLT-piirikoordinaattoreille lähetetään sähköposti jossa tiedotetaan näiden materiaalien saatavuudesta. Viestissä kerrotaan lisäksi, että nämä tiedostot löytyvät LCI:n verkkosivulta koulutusmateriaalit/resurssit - kohdasta Johtajaresurssikeskuksessa. Voiko piiri saada usemman kuin yhden klubivirkailijoiden koulutus-cd:n? Postituskulujen vuoksi voimme lähettää vain yhden CD:n per piiri. Tiedostoja voi kopioida kenelle tahansa lionille, joka auttaa koulutuksen järjestämisessä. LCI:n yhteystiedot: Facilitated Learning Department Puhelin: +1-630-468-6762 Sähköposti: leadership@lionsclubs.org
TOISEN VARAPIIRIKUVERNÖÖRIN KOULUTUS Toisen varapiirikuvernöörin koulutusohjelma tarjoaa joustavan, kaksivaiheisen lähestymistavan oppimisen maksimoimiseksi ja kehitys- ja koulutustarpeisiin vastaamiseksi. Vaihe 1 koostuu itsenäisesti suoritettavasta koulutusmoduulista ja Vaihe 2 muodostuu ohjatusta workshopista, jonka vetää GLT moninkertaispiirin tasolla. Toisen varapiirikuvernöörin koulutusohjelman voi toteuttaa kahdella eri tavalla: Vaihtoehto A: Suoritetaan vain koulutusohjelman Vaihe 1 (verkkokoulutus) Vaihtoehto B: Suoritetaan Vaihe 1 ja sen jälkeen Vaihe 2 (workshop). Vaihtoehto B molempien vaiheiden suorittaminen on suositeltu vaihtoehto tämän ohjelman suorittamiseksi. Moninkertaispiirin GLT-koordinaattori (tai GLT-aluejohtaja yksittäispiirin tapauksessa) on vastuussa parhaan mahdollisen vaihtoehdon valitsemisesta ja koulutuksen järjestämisestä. Mitä aiheita käsitellään Toisen varapiirikuvernöörin verkkokoulutuksessa (Vaihe 1)? Toisen varapiirikuvernöörin verkkokoulutus sijaitsee Johtajaresurssikeskuksessa LCI:n verkkosivulla. Se on itsenäisesti suoritettava PowerPoint -esitys ja se antaa yleiskatsauksen piirikuvernööritiimin velvollisuuksista ja erityisesti keskitytään toisen varapiirikuvernöörin rooliin ja velvollisuuksiin sekä hänen rooliinsa piirin hallinnossa ja GMT:n ja GLT:n osana. Lisäksi sivulta löytyy ladattava työkirja, joka auttaa toista varapiirikuvernööriä oppimaan uudet asiat. Mitä aiheita käsitellään Toisen varapiirikuvernöörin koulutusworkshopissa (Vaihe 2)? LCI tarjoaa opintosuunnitelmat ja siihen liittyvät materiaalit ja osanottajille jaettavat monisteet ohjaajalle, joka saattaa järjestää kymmenenkin istuntoa. Vaiheen 2 vetäjien pitää järjestää viisi pakollista istuntoa ja valita niin monta valinnaista istuntoa kuin alueen koulutuksen erityispiirteet edellyttävät. Aiheita ovat: Pakolliset istunnot: Yleiskatsaus ohjelmaan Menestys tiimityön kautta Työ Maailmanlaajuisen jäsentyöryhmän jäsenenä Työ Maailmanlaajuisen johtajakoulutusryhmän jäsenenä Lisämateriaaleja, jotka liittyvät lionien 100- vuotisjuhlaan Valinnaiset istunnot: Yhteistyö piirin LCIF-koordinaattorin kanssa Teknologia ja toinen varapiirikuvernööri Kokousten hallinta Viestintätaidot Impromptu-puheeseen vaadittavat taidot Miten saan workshopin opintosuunnitelman ja tukimateriaalit? Materiaalit tulevat olemaan saatavilla GLT-koordinaattorin keskuksessa LCI:n verkkosivulla. Mitä rahoitusta on saatavilla tätä ohjelmaa varten? Tätä ohjelmaa varten on haettavissa rajoitettu määrä varoja Moninkertaispiirin johtajakehityksen rahoitusohjelman kautta. Moninkertaispiirit voivat hakea tätä rahoitusta hakusääntöjen mukaisesti. Rahoitusta koskevat kysymykset tulee esittää Johtajakoulutuksen Learning & Development Programs - osastolle LCI:n päämajassa. LCI:n yhteystiedot: Learning & Development Programs Department Puhelin: +1-630-468-7033 Sähköposti: glt@lionsclubs.org
LOHKON PUHEENJOHTAJAN KOULUTUS Lohkon puheenjohtajan koulutus on laadittu, koska tämä virka on kriittisen tärkeä klubien ja piirin menestykselle ja ohjelman tavoitteena on kehittää tehokkaasti tässä virassa toimivien lionien taitoja. Ohjelma voidaan toteuttaa kahdella tavalla, riippuen alueellisista tarpeista ja koulutustilanteesta: Vaihtoehto A: Suoritetaan vain Lohkon puheenjohtajan koulutus verkkokoulutuksena Vaihtoehto B: Suoritetaan Vaihe 1 verkossa (Lohkon puheenjohtajan koulutus) ja siihen liittyvä tehtävä ja sen jälkeen Vaihe 2, koulutusworkshop. Vaihtoehto B on suositeltava tapa suorittaa tämä ohjelma. Piirin GLT-koordinaattori yhdessä piirikuvernöörin ja moninkertaispiirin GLT-koordinaattorin kanssa ovat vastuussa parhaan vaihtoehdon valitsemisesta vastaamaan paikallisiin tarpeisiin. Mitä aiheita käsitellään Lohkon puheenjohtajan verkkokoulutuksessa? Verkossa oleva Lohkon puheenjohtajan koulutus löytyy Johtajaresurssikeskuksesta LCI:n verkkosivulla ja se on itsenäisesti suoritettava opintomoduuli, jossa keskitytään lohkon puheenjohtajan tehtäviin, haasteisiin ja resursseihin. Moduulissa käsitellään seuraavat aiheet: Tehtävän vastuualueet Motivaatio Viestintä Ongelmanratkaisu Tavoitteen asettaminen Valmentaminen Raportit/resurssit Kuka voi osallistua Lohkon puheenjohtajan koulutusworkshopiin? Ohjelma on suunniteltu erityisesti tuleville ja/tai nykyisille lohkon puheenjohtajille. Mitä aiheita käsitellään Lohkon puheenjohtajan koulutusworkshopissa? LCI tarjoaa opintosuunnitelmat ja siihen liittyvät materiaalit ja osanottajille jaettavat monisteet ohjaajalle neljään interaktiiviseen istuntoon. Istunnot sisältävät syvälliset analyysit ja yhteistyöhön perustuvan lähestymistavan seuraaviin alueisiin: Lohkon puheenjohtajan rooli Monitasoisen viestinnän edistäminen Klubin konsulttina` toimiminen Tavoitteiden asettaminen menestyksen saavuttamiseksi Piirin GLT-koordinaattori yhdessä piirikuvernöörin ja moninkertaispiirin GLT-koordinaattorin kanssa päättävät workshopin pitämisen päivämäärästä, sijainnista ja sisällöstä. LCI:n yhteystiedot: Learning & Development Programs Department Puhelin: +1-630-468-6703 Sähköposti: glt@lionsclubs.org