Aurinkomyrsky. Se oli kuin tähtien vaeltaja jonka sormet koskettivat maata hetken

Aurinkomyrsky Se oli kuin tähtien vaeltaja jonka sormet koskettivat maata hetken Valo pirskoutui heikosti kaihtimien läpi, ei ollut vielä aamu. Kuuntelin hetken, jotain oli muuttunut, en jaksanut ajatella, nukahdin uudestaan. Muutaman tunnin kuluttua, kaihtimien läpi tunkeutuva valo oli voimistunut häikäiseviksi säteiksi jotka herättivät minut lopulta. Nousin, laahauduin keittiöön, laitoin kahvikeittimeen suodattimen, kahvit, veden, napsautin päälle. Kylppärissä lamppu oli palanut, ikkunoista tuleva valo riitti aamuaskareiden toimittamisessa. Naisilla aamutoimet kestivät miehiä kauemmin. Palatessani keittiöön olo oli huomattavasti ihmismäisempi. Kahvikuppi, keittimestä kahvia, silloin vasta huomasin pannun olevan oudon kevyt, tyhjä. Tarkistin virtanappulan, se oli päällä, kahvi oli edelleen suodattimessa. Painoin keittiön valot, ei mitään. Sähköt olivat katkenneet. Kuunnellessani huomasin kuinka hiljaista olikaan, ei kuulunut tavanomaista huomaamatonta ilmastolaitteen ääniä, pientä matalataajuista sähköistä hurinaa, ei mitään. Koskaan ei tullut ajatelleeksi kuinka paljon talossa olikaan erilaisia ääniä joita ei havainnoinut. Kellot olivat pimeitä, samoin kännykkä, kenttää ei löytynyt, aivan kuin en olisi tiennyt tarkistin vielä television, ei mitään, vain universaalista sähinää. Istahdin keittiön tuolille, yleensä sähkökatkokset kestivät muutamia minuutteja, ehkä tunnin, hyvin harvoin kauemmin. 1

Oli vaikeaa arvioida ajan kulumista, oli kuitenkin kulunut jo kauan mielestäni eikä sähköjä ollut vieläkään tullut. Oltiin jo varmaan pitkällä iltapäivässä. Harvinaisen pitkä katkos ajattelin, eikä tietoa saanut mistään. Tarkistin vielä sulakerasiankin, se oli normaalisti päällä ja kaikki sulakkeet ehjinä. Vastapäisissä taloissakaan ei näkynyt valoja. Kahvia olisi tehnyt mieli kovasti, siihen kun oli tottunut vuosien varrella, mutta ilman kiehuvaa vettä se ei onnistunut. Katselin ikkunastani, ulkona ei ollut mitään epätavallista, ihmiset kuljettivat koiriaan, lastenvaunujaan, lapset leikkivät pihoilla, juoksivat pihateillä. Kävelin läheiseen huoltotoimistoon, se oli pimeänä, ovet olivat kiinni eikä niissä ollut mitään tiedotetta. Kukaan ei varmaan ollut tänään töissä, tosin harvemminhan sitä sunnuntai päivänä oltiin, ajattelin että jonkun tiedotuksen olisivat voineet laittaa oveen. Loppupäivä tuntui jotenkin rauhattomalta vaikka kaikkialla oli tavallista hiljaisempaa. Kun oli tottunut vuosien aikana kaikenlaisiin ääniin kerrostaloissa, joita ei edes huomannut, hiljaisuus tuntui oudon merkilliseltä. Asunto tuntui illalla jo melko viileältä, patterit olivat aivan kylmiä. Edes kylppärissä ei ollut enää yhtään sen lämpimämpää vaikka se oli ollut yleensä asunnon lämpimin paikka. Pitkä katkos, oudon pitkä tuli mieleeni tämän tästä. Pahinta oli kun ei saanut mistään tietoa mitä oli oikein tapahtunut. Muistin vanhan patteriradioni. Sen piti olla eteisen kaapissa, ylähyllyllä. Ryntäsin kaapille ja siellä se oli edelleen, ollut käyttämättömänä jo vuosia. Pattereita, suuria pattereita, minulla oli niitä jossain. Pienen etsimisen jälkeen niitäkin löytyi. Radio heräsi eloon, se alkoi kohista jo lupaavasti, kanavavalitsimen viiva pyyhkäisi asemia mutta kaikkialle oli vain merkitsemätöntä kohinaa. Yleensä aina jostain kuului jotakin, mutta nyt eetteri vaikutti olevan täysin tyhjä, täynnä kohinaa. Huolestuin tilanteesta. Sähkökatkos oli kestänyt jo tunteja, ulkona oli jo todella pimeää, pimeämpää kuin koskaan aikaisemmin 2

Kynttilät valaisivat huonettani. Ikkunasta näkyi heikkoa kajastusta joistakin asunnoista, joku muukin oli keksinyt valon, hymyilin mielessäni. Oikeastaan ei ollut muuta tehtävää kuin käydä nukkumaan. Aamulla sähköt olisivat varmaan taas jo palautuneet ja saisin kahvia. Täytin muutaman suuren pullon vedellä, varmuuden vuoksi. Äidilläni oli aina sellainen tapa sähkökatkosten aikaan, vettä oli oltava varalla aina, varmaan perua pula ajasta. 3

Toinen päivä Seuraavana aamuna heräsin kylmyyteen, tunsin palelevani, aurinko oli jo noussut taivaanrannan yläpuolelle, arvelin kellon olleen yhdeksän tienoilla. Melkein tärisin vilusta, huoneisto oli aivan kylmä. Vilkaisin vaistomaisesti kännykkääni, se oli sammunut, virta oli loppunut varmaan yöllä. Nousin ylös, lattia oli kylmä, laitoin villasukat jalkaani, kokeilin ensimmäiseksi keittiön valoja, ei mitään, jääkaappi, kahvikeitin, kylppäri, ei virtaa. Hanoista ei tullut enää vettä, vain epämääräistä kuolon korinaa. Se oli hyvin huolestuttavaa. En ollut uskoa sähkökatkoksen kestävän vieläkin, jo toista vuorokautta. Oli tapahtunut jotain paljon pahempaa nyt. Eivät sähköt voineet olla näin kauan pois päältä millään. En voinut edes peseytyä joka tuntui kammottavalta. Puin vaatteet päälle, vilkaisin keittiön ikkunassa ollutta ulkolämpömittaria, - 8. Ikkuna oli alkanut jäätymään alhaalta. Minulla ei ollut sisälämpömittaria, mutta arvelin ettei huoneistossa ollut enää kymmentä astettakaan lämmintä. Kävelin jälleen huoltotoimistoon, se oli edelleen pimeä, ovet olivat kiinni eikä niissä ollut mitään tiedotetta. Oli maanantai, normaali työpäivä, toimiston olisi pitänyt olla jo auki. Palasin takaisin mutta minulla oli nyt idea. Olin lupautunut hoitamaan perhetuttavani Peltosten kukkia ja pitämään heidän asunnosta huolta eläkeläisparin ollessa pari, kolme viikkoa Espanjassa. Peltosilla oli aina tähän aikaan vuodesta tapana paeta Suomen talvea ja kylmyyttä. Anneli sanoi viime viikolla heidän lähtevän taas Espanjaan parin päivän kuluttua, tällä kertaa vain viikoksi, ei minun olisi tarvinnut käydä kastelemassa kukkia, mutta jos minulla ei olisi ollut mitään tekemistä, voisin käydä. Lämmitä vaikka sauna Anneli sanoi. Totta kai kävisin kastelemassa kukat, vastasin. Minulla oli pariviikkoa lomaa eikä minnekään kiirettä. Esko oli jo aika huonona, ikä oli alkanut jo painaa, ja liikkuminen oli melko vaivalloista jo. Ei siellä etelän kuumuudessa jaksanut olla enää kahta, kolmea viikkoa Anneli oli sanonut. Pakkasin kahvia, otin vesipullot, ruokaa, leipää, vaatteita ja muuta tarpeellista kahteen laukkuuni, talon avaimet ja lähdin. Oikeastaan mikään muu ei nyt ollut tärkeämpää kuin 4

lämpö ja kahvi. Peltosten talo oli lähellä, asuinalueen laidalla, muutaman kilometrin päässä pellon toisella puolella aivan metsän reunassa oleva puinen omakotitalo ja mikä parasta siellä oli puilla lämmitettävä uuni ja takka. Iloitsin jo mielessäni oivalluksestani. Ei Annelikaan varmaan laittanut pahaksi vaikka olisin jäänyt asuntoon kunnes sähköt olisivat tulleet taas. Yöllä oli satanut hieman lunta, Polku taloon ja piha alue oli koskematon. Kukaan ei ollut siis käynyt siellä. Avasin oven, astuin sisään, huhuilin hetken, ei vastausta. Eteisessä ei ollut yhtään sen lämpimämpää kuin omassa asunnossani, mutta täällä ei ollut kosteutta. Heitin laukun keittiön pöydälle, hain eteisestä puita takkaan ja keittiön uuniin ja sytytin ne. Purin laukun, laitoin ruokatavarani kaappiin joka toimi hyvin kylmäkaappina. Tuli räiskyi jo molemmissa tulisijoissa ja tunsin lämmön leviävän asuntoon. Keittiön lieden päälle laiton kahvipannun eikä kulunut kuin hetki kun sain viimeinkin kahvia. Se maistui aivan taivaalliselle. Pari voileipää teki hyvää. Tunsin olevani pelastettu ainakin nyt jonkin aikaa, mutta mielessäni mietin edelleen mitä ihmettä oli oikein tapahtunut. Esko oli sellainen vanhan kansan mies, kaiken piti toimia ilman sähköä, puilla jos mahdollista ja saunan kiuas ehdottomasti oli oltava puilla lämmitettävä. Kinasivat iät ja ajat Annelin kanssa mikroaaltouunin hankkimisestakin. Mitä lie aaltoja sieltäkin tulee sanoi Esko harmistuneena kun uusi kapistus ilmestyi keittiöön. Katselin Annelin leivinuunia, voisin leipoa ja paistaa leipää, sämpylöitä, Annelin kaapissa oli jauhoja vaikka kuinka paljon. Einon vanhasta pattereilla toimivasta radiostakaan ei kuulunut enempää kuin omastanikaan, vain epämääräistä sähinää, yritti sitten etsiä pitkiltä tai lyhyiltä aalloilta eloa eetteristä. Vaikutti siltä kuin sähkökatkos oli laajempi kuin tavallisesti. En muistanut sähkökatkosten olleen koskaan näin pitkiä. Päivä kului ihmetellessä tilannetta. Lämmitin saunan illalla, tunsin hieman jopa häveliäisyyttä 5

ajatellessani ihmisiä joilla ei ollut lämpöä, ei mitään. Oli tavattoman pimeää, ikkunasta tuskin näki metriäkään kauemmaksi. En muista että koskaan olisi ollut näin pimeää. Jostain kuumotti pieni valonpilkahdus, olivat sytyttäneet kynttilöitä. Nukahdin saunan jälkeen pehmeälle sohvalle. Ajattelin kuinka olinkaan aina pitänyt tälläisistä vanhoista puutaloista joissa puun tuoksu oli kodikasta. Sähköt olivat varmaan jo palanneet aamuksi ajattelin viimeiseksi. Kolmas päivä Sähköt olivat edelleen poissa aamulla. Se tuntui jo aivan uskomattomalta. En tiennyt mitä kello oli, aurinko paistoi kuitenkin jo melko korkealta. Talo oli vieläkin aamulla mukavan 6

lämmin, sauna ja keittiön uuni pitivät lämpöä yllä. Kellot, televisio, radio, kännykkä eivät toimineet. En uskonut kotonani tilanteen olevan yhtään parempi, nämä kuuluivat vielä samaan sähkönjakelu alueeseen ajattelin. Maaliskuussa lämpötila saattoi vielä laskea nollan pintaan öisin, kerrostaloissa tulisi kohta kylmä jos lämpöä ei olisi saatavilla. Lisäsin puita pesään, hain vettä pihakaivosta, onneksi se ei ollut jäässä. Keitin kunnon pannukahvit, sähköjen oli pakko tulla tänään, eiväthän ihmiset saaneet kaupasta edes ruokaa, pankkikortit eivät toimineet, rahaa ei voinut nostaa automaateilta, eikä bensa aseman pumputkaan toimineet. Kaikki oli pysähdyksissä. Tein pitkän kävelylenkin päivällä, juttelin ihmisten kanssa, enimmäkseen he olivat rauhallisia, mutta selvästi hieman hämmennyksissään ja huolissaan tilanteesta. Jotkut olivat kertoneet ettei Helsingissä tai Tampereellakaan ollut sähköjä. Joku arveli että kestäisi vielä kauan ennen kuin kaikki saataisiin kuntoon. Järkytyin käydessäni lähikaupan lähellä, kaikki suuret ikkunat olivat rikottu, muutamia autoja oli palanut, joku savusi vielä mustaa savua parkkipaikalla poltettuna. Luulin nähneeni parkkipaikalla ihmisiä maassa liikkumattomana, olivatko he elossa? En mennyt enää pidemmälle, kaupan nurkalla oli epämääräisen näköistä porukkaa. Minua kylmäsi. Palasin uuteen kotiini ja laitoin lisää puita uuniin. Neljäs päivä Tuli neljäs aamu eikä sähköjä ollut vieläkään. Oli saatava selvyys mitä oli oikein tapahtunut. Toisaalta minua hieman hirvitti lähteä pois turvapaikastani. Katastrofi leffoissa maailman valtasi aina anarkia, ne joilla ei ollut mitään, hyökkäsivät niiden kimppuun joilla oli. Ajattelin 7

niitä tuhansia asuntoalueen kerrostalojen asukkaita joilla ei ollut lämpöä, vettä, ei mitään mistä olisi saanut apua. Ei olisi mennyt kovin kauan heidän keksiessä nämä vanhat omakotitalot joissa oli puulämmitys sekä puilla lämmitettävä liesi. Toivoin etteivät he olisi valinneet juuri tätä taloa ensimmäiseksi kohteekseen. Onneksi talo oli hieman sivussa kaikesta, aivan metsän reunassa, lähistöllä oli paljon omakotitaloja, uudempia ja suurempia. Olin vieläkin järkyttynyt eilisestä näystä kaupan parkkipaikalla, anarkia oli päässyt valloilleen, ei ollut ketään kuka olisi pysäyttänyt heitä. Pimeydessä oli helppo ryöstää kauppoja, tappaa ihmisiä. Se tuntui pelottavalta. Lähellä oli Länsi-Suomen sotilasläänin esikunta, siellä ainakin jos missään olisi tietoa tapahtuneesta. Nopean aamupalan jälkeen jätin takkaan tulen tarkoituksella. Onneksi pakkasta ei ollut kuin muutama aste. Lähdin ulos, esikunta oli vajaan viiden kilometrin päässä, sinne ei olisi ollut pitkä matka kävellä. Oikaisin pellon poikki, onneksi minun tarvinnut edes kulkea asuntoalueen läpi jota aloin jo hieman kaihtamaan. Vain muutama ihminen näkyi kauempana. He kaikki tuntuivat pysähtyvän paikoilleen jääden katsomaan minua kuin jotain kummastusta. Aloin tuntemaan pelon sekaisia väristyksiä. Mitä jos maapallolle oli iskenyt jokin kamala tauti joka oli muuttanut osan ihmisistä zombeiksi tai joksikin hirviöiksi. Päätin pysyä poissa kenenkään lähettyviltä. Kuljin lenkkipolkuja, oikaisin toisen pellon läpi, ja tulin päätielle joka oli aivan autiona. Vain muutamia renkaan jälkiä näkyi lumisella ajotiellä, liikenne oli lähes pysähdyksissä. Nopeutin kulkuani läheisten asuintalojen kohdalla ja yritin pysyä mahdollisimman piilossa. Mäen päälle päästyäni huokaisin helpotuksesta, esikunnan ja minun välillä ei ollut enää kuin muutamia kilometri, muutamia omakotitaloja. Suoran päässä käännyin vasemmalle esikuntaan johtavalle tielle. Tienristeyksessä katseeni kiinnittyi tummaan möykkyyn tien sivussa, liikennetolppaa vasten. Ajattelin ensin sen olevan suurehkon mustan roskapussin mutta päästyäni lähemmäs sydämeni melkein pysähtyi. Vanha iäkäs mummo oli tullut tiensä päähän, lyyhistynyt tolppaa vasten, vanha paksu kaulaliina päänsä ympärillä, silmät suljettuina, kasvot valkoiset kuin lakanat. Lumihiutaleet ripsissä, kasvoissa kertoivat ettei mitään ollut enää tehtävissä. Hän oli varmaan menossa samana paikkaan kuin minäkin. Minä juoksin, sydämeni hakkasi ainakin 8

sataa edetessäni autiota tietä pitkin jonka päässä näin jo turvallisen tuntuisen valkoharmaan suuren kivirakennuksen. Se oli Länsi-Suomen sotilasläänin esikunta, ja näin, sen pihalla kolme suurta harmaata telttaa joiden ympärillä kuhisi sotilaita ja muita ihmisiä. Täällä oli elämää ja ihmisiä iloitsin mielessäni. Saapuessani lähimmän teltan luokse kerroin ensimmäiselle näkemälleni upseerille näkemistäni surullisesta kohtalosta. Upseeri otti tiedot ylös, sanoi kohteliaasti lähettävänsä heti miehiä noutamaan ruumiin. Kysymykseeni - onko heitä paljon jo? Sain vastaukseksi vakavan katseen ja sanan - kyllä. Ajattelin voiko olla mahdollista kokonaisen yhteiskunnan sortuminen vain neljän päivän aikana ilman sähköä. Kysyin upseerilta mitä oli oikein tapahtunut. Hän kertoi ettei kukaan tiennyt vielä, ei ollut varmuutta asioista, mutta kysymyksessä ei ollut ydinaseisku tai meteoriitti, upseeri sanoi ja jatkoi matkaansa kiireisenä lähimpänä olevaan telttaan, huutaen vielä, täältä saat lämmintä ruokaa. Suuressa teltassa oli lähes kuuma sotilaskeittiön kuumentaessa hernekeittoa. Juttelin muutamien kanssa, kaikki olivat yhtä järkyttyneitä, epätietoisia sekä huolissaan tilanteesta. Kuulin surullisia kertomuksia muutamien vanhusten, naapureiden menehtyneen jo kerrostaloasunnoissa kylmyyteen, eikä sähkökatkoa ollut kestänyt kuin muutamia päiviä vasta. Jotkut olivat menneet autoihinsa öisin ja käyttäneet niitä saadakseen edes hetken itsensä lämpenemään, siihen asti kunnes polttoaine olisi loppunut. Öisin lämpötila saattoi vieläkin laskea -10 asteen kylmemmälle puolelle. Asunnoissa lämpötila saattoi laskea nollan tienoille. Harvojen ruoka tai vesivarastot riittivät kolmea päivää kauempaa. Palatessani takaisin näin muutamia ihmisiä kulkevan kiireisesti kauppakassit täynnä tavaraa. He olivat varmaan käyneet ryöstämässä täällä olleen lähikaupan. Itsesuojeluvaisto kehotti pysymään heistä kaukana ja luultavasti he eivät myös halunneet nähdä kenenkään mitä olivat tekemässä. Vanha mummo oli käyty hakemassa, hänen oli hyvä olla nyt. Kiersin edelleen asuinlähiön. 9

Pelkäsin hieman, että asuntoni oli valloitettu mutta onneksi pihalla ei ollut ylimääräisiä jälkiä. Tuntui mukavalta asunnon ollessa lämmin viimeisten puiden palaessa takassa. Hain lisää puita takkaan ja lämmitin ruokaa. Viikko Olin saanut uuden ystävän, tuuheaturkkisen Berhandin paimenkoiran. Se ilmestyi pihalle eräänä iltana, enkä tietenkään voinut jättää sitä yöksi kylmään. En ollut nähnyt sellaista koiraa täällä vaikka alueella oli paljon koiranomistajia, aina niitä oli ulkoiluttamassa, aamusta iltaan. Tälläisessä tilanteessa ei ollut paljon mahdollisuuksia etsiä koiran omistajaa, joten annoin sen jäädä luokseni. Muistin tämän rodun olleen varsin omistaja lojaaleja, ne eivät juoksennelleet karkuun. Ehkä oli tapahtunut jotain, ehkä omistajat olivat menehtyneet. Meistä tuli heti kaverit ja se tuntui asettuvan luokseni kuin uuteen kotiin. Annoin sille nimeksi 10

Wulle, se haukahti joskus sillä tavoin, jotenkin se sopi suurelle koiralle hyvin, vaikka se olikin hyvin lempeä. Suuri koira toi tiettyä turvallisuuden tunnetta epävakaassa tilanteessa. Olin kuullut naapureiltani lähiöstä tulleen joukon vallanneen muutamia omakotitaloja, jopa tässä lähellä. Siksi minä pidin Eskon kivääriä eteisessä, en minä sillä olisi uskaltanut ampua, mutta se toimi hyvänä pelotuskeinona kun ei mitään muutakaan ollut. Ja me olimme edelleen ilman sähköjä. Nyt se ei enää edes yllättänyt. Kävin päivittäin pääesikunnassa hernekeitto aterialla, se tuntui nyt jotenkin turvallisemmalta paikalta. Wulle oli saanut jäädä kotiin vahtimaan taloa. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt vieläkään mitä oli tapahtunut. Oli vain erinäisiä arveluja. Merivoimien vene oli päässyt käymään Tukholmassa, siellä tilanne oli yhtä kaoottinen ilman sähköä sekä arvailujen varassa tapahtuneesta. Sotilaiden ensisijainen tehtävä oli turvata ihmishenkiä parhaan kykynsä mukaan. Miehistö sekä aineelliset resurssit olivat kuitenkin riittämättömiä näin suuren katastrofiin. Kaupat, liikkeet, ostoskeskukset, pienemmät kaupungit jäivät toistaiseksi oman onnensa nojaan. Ne olivat jo ryöstetty puhtaaksi elintarvikkeista. Poliisi, palokunta, muut viranomaistahot oli voimattomia, autoissa ei ollut enää polttoainetta. Pelastusoperaatio tuntui lähes mahdottomalta. Vaikka kaupunki ei ollut suuren suuri, oli täällä sentään yli 160 000 asukasta joista suurin osa kaipasi apua ja turvaa. Parhaiten asiat olivat maaseuduilla omakotitaloissa joissa oli puhdasta vettä pihakaivossa, puilla lämmitettävä uuni tai takka. Lähiöissä ihmiset kerääntyivät grillikatosten äärelle lämmittämään ruokaa. Kaksi viikkoa Kävin jälleen esikunnassa, kuulin sotilaiden kiertäneen läheisiä paikkakuntia, tilanne oli kaikkialla yhtä katastrofaalinen, koko sähköverkosto oli romahtanut, ei ollut testauslaitteistoja, ei varaosia joilla korjata sähköverkoston vaurioita, ei viestintäyhteyksiä, ei työntekijöitä. Autojen polttoaineet olivat loppuneet. Suurin ongelma oli puhtaan veden saanti sekä asuntojen kylmyys. Vaikka huhtikuussa ei päivisin niin kylmää enää ollutkaan, öisin kerrostaloasuntojen lämpötila saattoi kylminä öinä laskea vieläkin reilusti pakkasen puolella. 11

Veden ja lämmön tulo oli loppunut paineen laskiessa ilman sähkökäyttöisiä pumppuja. Asuinalueen talojen rappukäytävien ilmoitustauluille oli ilmestynyt käsin kirjoitettuja tiedotuksia armeijan huoltokeittiö teltoista, ruuan ja veden jakeluista näiden yhteydessä. Hätämajoitustiloihin oli mahdollisuus päästä. Avotulen käyttö oli ehdottomasti kielletty asunnoissa. Uskaltauduin juttelemaan ihmisten kanssa esikunta alueella vaikka minusta tämä tilanne tuntui jotenkin vaaralliselta ja minusta oli tullut ehkä hieman arka, katsonut ehkä liian monta kauhuleffaa joissa ihmisten pimein puoli tuli esiin katastrofien aikana. Kuulin eräältä koirankävelyttäjältä kertomuksen jossa jonkun asuntovaunuliikkeen kaikkiin vaunuihin oli murtauduttu ja asetuttu asumaan liikkeen pihalle. Kaasuilla lämmitettävät sekä keittiöllä varustetut vaunut olivat paljon parempi vaihtoehto kuin kerrostalojen kylmät asunnot. Vaunuissa tuli toimeen monta viikkoa, jopa kuukausia. Hädän tullessa ihmiset olivat varsin kekseliäitä. Kuulin armeijan perustaneen kaupunkiin sekä suurimpiin asuinlähiöihin sotilaskeittiötelttoja. Kukaan ei tiennyt kuinka kauan tämä kaaos jatkuisi, luultavasti vielä kuukausia. Kuukausi Elämä oli muuttunut, yhteiskunta oli romahtanut, tavallinen elämä tuntui jo varsin kaukaiselta muistolta. Minulla asiat olivat ehkä vielä hieman paremmin kuin monilla muilla. Armeijan suuri harmaa sotilasteltta oli ilmestynyt marketin pihalle. Sotilaspoliisien harmaat jeepit partioivat satunnaisesti alueella lisäten turvallisuutta. En tiedä mistä he olivat saaneet polttoainetta, kai armeijalla oli suojatut polttoaine varastot. Kaupunkiin oli perustettu oma komentokeskus. Ruokajakelu toimi suurempien lähiöiden kauppojen pihoille pystytetyistä teltoissa josta sai kuumaa hernekeittoa. Armeija oli luonut suuriin tyhjiin rakennuksiin, 12

kouluihin, teollisuushalleihin, urheiluhalleihin, kirkkoihin väliaikaisia hätämajoituksia joihin oli järjestetty lämpöä puulla toimivilla lämpöpuhaltimilla. Suuret harmaat armeijan kuormaautot olivat kuljettaneet ihmisiä hätämajoitustiloihin. Lähiöiden asukkaat perustivat ns kuolemanpartioita jotka toimivat yhteistyössä armeijan joukkojen kanssa. Minäkin olin nähnyt sellaisen liikkuvan alueella Wullen kanssa kävelyilläni. Kuolemanpartioiden tehtävänä oli etsiä ja noutaa menehtyneet asukkaat asunnoissa ja toimittaa heidät armeijan joukoille jossa menehtyneet poltettiin armeijan toimesta kulkutauti epidemian ehkäisemiseksi. Tuntui ehkä varsin dramaattiselta toimenpiteeltä, mutta ehkä se oli kaikista järkevintä sittenkin. Kulkutautien määrää pyrittiin näin estämään koska terveydenhuolto sekä sairaalat eivät olleet toimintakykyisinä. Toukokuisten päivälämpötilojen nousu toi mukanaan myös uuden ongelman, ne vähäiset ruokavarastot jotka olivat säilyneet hyvin huhtikuun kylminä päivinä, uhkasivat nyt pilaantua varsin nopeasti auringon lämmittäessä päivisin jo varsin keväisesti. Toiseksi uudeksi ongelmaksi oli muodostunut paikoin toimimaton viemäriverkosto. Muutamilla asuinalueille haju oli käynyt lähes sietämättömäksi, varsinkin päivien lämpötilojen noustessa yli +10 asteen joka pahensi hajua. Toisaalta enää ei ollut vaaraa kuolla kylmyyteen Kuusi kuukautta Suomessa energiaviranomaiset olivat saaneet käynnistettyä muutamia vesi- ja tuulivoimaloita. Virtaa riitti aluksi vain voimaloiden lähialueille, sairaaloiden toiminnan turvaamiseen, lämmönjakeluun, viestintäliikenteen käynnistämiseen, energiaverkkojen korjaamiseen. Upseerit kertoivat tuhojen olleen laajoja ja mittavia. Kaikkien voimaloiden, muuntaja asemien, energiaverkkojen todettiin kärsineen suuria tuhoja hiukkasmyrskyn aiheuttaessa ylikuormitusjännitteitä joka oli yksinkertaisesti polttaneet herkät elektroniset sähkölaitteet käyttökelvottomiksi. Kuukausia kestäneiden korjaustöiden jälkeen ensimmäiset paikalliset sähköverkot saatiin 13

käynnistettyä pääkaupunkiseudulla. Muut kaupungit ja kunnat saivat sähköverkon vain osittain toimintakuntoon vieläkin myöhemmin, kuukausien päästä. Toimintalistalla oli ensisijaisesti vesi ja lämpöjärjestelmät, sairaalat, tehtaat, polttoainejärjestelmät. Elämä palautui normaaliksi vasta vuosien kuluttua. Kuolonuhreja oli paljon, Suomessakin puhuttiin viisi numeroisista luvuista. Koko läntisellä pallonpuoliskolla oli menehtynyt satoja tuhansia ihmisiä jo pelkästään ensimmäisen viikon aikana. Katastrofi koetteli ensisijaisesti vanhuksia ja heikkokuntoisia. Pohjoismaissa ihmiset olivat kuolleet lähinnä kylmyyteen, etelässä nestehukkaan. Esikunnassa pidettiin tiedotustilaisuus. Puolen vuoden jälkeen saatiin selville aurinkomyrsky teorian varmistuneen katastrofin aiheuttajaksi. Voimakas aurinkomyrsky oli iskeytynyt maapallolle joka oli pimentynyt täydellisesti kaiken muutamassa sekunnissa. Vain jossain osissa Aasiaa, Australiaa sekä Venäjän itäisissä osissa oli alueita jotka olivat säästyneet suuremmilta tuhoilta näiden ollessa maapallon takana suojassa hiukkasmyrskyn iskeytyessä maahan. Loppukirjoitus Vuosien jälkeen tutkijat analysoivat tapahtuneen katastrofin. Useimmat satelliitit tuhoutuivat hiukkasmyrskyn iskeytyessä maahan, muutamien säilyttäessä datatietonsa. Auringossa tapahtui maaliskuun alussa historian suurin jättiläismäinen massapurkaus joka syöksi avaruuteen valtavan määrän auringon materiaa. Aurinkomyrsky kohdistui suoraan kohti maata, joka kiiti 1400 km sekuntinopeudella, yli kuusi miljoonaa kilometriä tunnissa, tavoittaen maan hieman yli vuorokaudessa. Hiukkasmyrskyn iskeytyessä maan magneettikenttään se aiheutti superluokan magneettisen myrskyn joka ylikuormitti verkon, tuhosi sähkölaitteistot suurimmalta osalta. Varoitusjärjestelmät havaitsivat hiukkasmyrskyn, mutta ei ollut keinoa suojautua näin voimakkaalta purkaukselta. Tiedonantoa voimakkaasta 14

aurinkomyrskystä ei annettu koskaan julkisuuteen, sen pelättiin aiheuttavan enemmän paniikkia sekä kaaosta kuin turvallisuutta. Raporteissa hämmästeltiin kuinka yhteiskunta saattoi romahtaa vain muutaman päivän jälkeen sähkökatkoksesta, vaikka tilanne olisi ollut varsin helposti arvioitavissa etukäteen. Pahimmat ongelmat koettiin lämmön, veden sekä ruuan saannissa. Lähiöiden kiviset kerrostalot kylmenivät yllättävän nopeasti, lämpötilan laskiessa asunnoissa öisin lähelle nollaa jo muutaman päivän kuluttua sähkökatkoksen alkamisesta. Se oli varsin kohtalokasta sairaille, sekä vanhuksille jotka eivät saaneet mistään apua. Kevään tullessa lämpötilan noustessa toukokuulla viemärit alkoivat tuottaa ylimääräisiä hajuongelmia. Viranomaiset olivat varsin voimattomia polttoaineiden loppuessa autoista. Oli muutamia suuria tulipaloja jotka tuhosivat kokonaisia lähiöitä. Ei ollut sammutuslaitteistoa eikä vettä. Kaupunkeihin muodostui nopeasti rikollisjoukkioita jotka ryöstivät elintarvikekaupat tyhjäksi muutamassa päivässä. Minä asuin koko kesän, loppuvuodenkin ja muutin lopulta kokonaan Peltosten omakotitaloon, heidän ollessa Espanjassa jumissa. Matkustajalentoliikenne ei käynnistynyt vielä vuosiin. Olin saanut olla onneksi rauhassa, kukaan ei ollut yrittänyt murtautua asuntoon. Wulle murahteli muutaman kerran, pihalla oli varmaan liikkunut joku. Ruokatavaranani riittivät, kiitos Annelin puilla lämmitettävän leivin uunin jossa pystyin paistamaan leipää ja sämpylöitä. Armeijan huoltoteltoista sain täydennykseksi soppaa jota kannoin astioissa kotiini. Kaupat avautuivat hiljalleen ja elämä alkoi palautua uomiinsa. Kaivo oli ensisijaisen tärkeä veden lähde ja olin tehnyt uuden 20 kahvipaketin löydän Annelin kaapeista, joten kahviakin riitti. Viestintäyhteydet palasivat hiljalleen vuosien kuluttua. Pitkän ajan kuluttua tuli tieto Peltosten menehtyneen Espanjassa, he eivät enää koskaan palanneet takaisin. 15