- 20-sivuista arpakuutiota käytetään vain, kun varastetaan Smaugilta tai käydään sen kimppuun. Aseta arpakuutio vuorelle sille tarkoitettuun koloon.



Samankaltaiset tiedostot
Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista.

ELASUND PELIN OSAT PELIVALMISTELUT Määrittele rakennusalue Ota pelivälineesi 10 voittopistemerkkiä 5 rakennuslupaa 4 rakennuslaattaa

Sisällysluettelo. 1. Johdanto

ALHAMBRA. Muuri Seralji Puutarha Holvikäytävä Paviljonki Asuinrakennus Torni Rakennuksen nimi Hinta

Aseta pelilauta keskelle pöytää. Kukin pelaaja ottaa itselleen kolme samanlaista eläintä ja asettaa ne pelilaudalle niille varatuille paikoille.

SÄÄNNÖT. Language: English / Suomi

Avainsanat: peli, matematiikka, polynomi, yhteen- ja vähennyslasku, kertolasku

Trafficars - Ruuhkaara


Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen.

KOKO PERHEEN HAUSKA STRATEGIAPELI OHJEET

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

Tätä lisäosaa voi pelata vain yhdessä Taru Sormusten Herrasta lautapelin kanssa!

Israelin paluu Helpot säännöt Aloittelijoille Pelin sisältö, jonka aloittelijat ottavat käyttöön kpl

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia.

Liikkuminen. Pelivalmistelut. Ohittaminen FIN. Pelin sisältö:

Muinaiset kreikkalaiset uskoivat kaiken maanpäällisen koostuvan neljästä elementistä: maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta.

Kognitiiviset taidot: reaktiokyvyn ja visuaalisen havainnointikyvyn kehittyminen

Pelaajien lukumäärä: suositus 3 4 pelaajaa; peliä voi soveltaa myös muille pelaajamäärille

Pelivaihtoehtoja. Enemmän vaihtelua peliin saa käyttämällä erikoislaattoja. Jännittävimmillään Alfapet on, kun miinusruudut ovat mukana pelissä!

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.

1 2 2/1 3/1 4/1 4/2 5/2 5/2/1 5/3/1 6/3/1 6/4/1 6/4/2 6/4/2/1 6/5/2/1 6/5/ 6/5/ 6/5/ 6/5/ 6/5/ 6/5/ d6 3/1 3/2 3/2/1 4/2/1 4/3/1 4/3/2

Ratkaiseva päätöskierros

Impedanssitomografia-peli

LoGDrivias. LoGGuess. LoGDraw. LoGWise


Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

2-6 PELAAJAA. PELIN TAVOITE Tavoitteena on jäädä pelin viimeiseksi pelaajaksi, kun kaikki muut ovat menneet konkurssiin.

OTATKO RISKIN? peli. Heitä noppaa 3 kertaa. Tavoitteena on saada

Tästä vihkosesta löydät säännöt jopa 27:n noppapeliin, joita pelataan joko kahdella, kolmella tai useammalla arpakuutiolla. Onnea peliin!

Salasuhteita. esimerkiksi espanjaksi nimi tarkoittaa pientä pusua.

ohjekortti #1 Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä.

Säännöt. Pelivalmistelut

SUURI PELIPAKETTI

PIKAPELI PIKA-MONOPOLY

Kirjoita ohjelma jossa luetaan kokonaislukuja taulukkoon (saat itse päättää taulun koon, kunhan koko on vähintään 10)

SÄÄNNÖT FI 2

Säännöt: Pelitarvikkeet: Pelin alku: Pelin päättyminen: Nuorten

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Tuen tarpeen tunnistaminen

Kohdissa 2 ja 3 jos lukujen valintaan on useita vaihtoehtoja, valitaan sellaiset luvut, jotka ovat mahdollisimman lähellä listan alkua.

KUBB PELI, JOHON KAIKKI VOIVAT OSALLISTUA. MM-kisasäännöt

Ohjeet ovat työn alla ja kirjaan niitä päivittäen ja edes takaisin lukien pari viikkoa.

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tuen tarpeen tunnistaminen

ENNEN PELIN ALKUA. Osa A ALOITA 20 min

Kenguru 2016 Ecolier (4. ja 5. luokka)

75059 Suuri lajittelusarja


Tuen tarpeen tunnistaminen

Matinteko (1 / 10) Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen on kahdella raskaalla upseerilla (esim. kuningattarella ja tornilla).

Avainsanat: matematiikka, pelit, hyönteiset, lajintuntemus, todennäköisyys

Scratch ohjeita. Perusteet

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

TEE OMA BANAANIJOKERI!

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

finnish BOI 2015, päivä 1. Muistiraja: 256 MB

PELIOHJEET (suomeksi) Koira. Peli on kaksivaiheinen: Vaihe 1:

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

kartuttaa pelihahmosi voimaa, kerätä arvokkaita liittolaisia ja voittaa voimakkaita maagisia esineitä.

SKENAARION ERIKOISSÄÄNNÖT Deep Strike

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Sisältö. Sisällysluettelo. Johdanto

Suomen Epätieteellinen Seura MUISTIPELI

VILLIN ILMAPIIRIN JA NOPEIDEN REFLEKSIEN KORTTIPELI 2 8 PELAAJAA I DB001 KÄ ALK 01SCAN/A

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon

Tarvikkeet. Tervetuloa Runeboundin pariin. Pelin päämäärä. Esittely. Seikkailut. Sankarikortit. Seikkailukortit

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

Joukkueenjohtajien palaveri. perjantaina kello 20.00

Tuen tarpeen tunnistaminen

Pika-aloitusopas. Sisältö: Projektin luominen Projektin muokkaaminen ja hallinnointi Projektin/arvioinnin tulosten tarkastelu

Tuen tarpeen tunnistaminen

Arvaa sana. Peli sisältää

Tottelevaisuuskokeiden KV-säännöt 1 ja 2 luokka 1

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

Sukelluskeräily, Pelihahmon liikuttaminen. Tee uusi hahmo: Pelihahmo. Nimeä se. Testaa ikuisesti -silmukassa peräkkäisinä testeinä (jos) onko jokin

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

Kehoa kutkuttava seurapeli

1~ml'yyri~n,il. Peli 2-6 vahvahermoiselle. vampyyrille lo-vuotiaasta alkaen. Tekijat: Alex Randolph, Walter Obert, Dario De Toffoli

Pelin suunnitellut Timo Multamäki

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Digital Choice 12 + LISÄÄ, LISÄÄ, LISÄÄ!

VIRUSKAAPPARI-PELI - KURKISTUS OHJELMOINNILLISEEN AJATTELUUN

EeNet käyttäjähallinta ohjeet

Kenguru 2016 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Johdanto. Pelin Osat. Pihalauta. Loitsukortit. Taikurilauta. Lyhtykiekot. Henkikortit

ESLC koetyökalun ohjeet opiskelijalle (FI)

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta

52999 Aktiivinen matematiikka

Pinta-ala- ja tilavuuskäsitteiden oppimispeli

Jos haluat viestittää ja toimia aktiivisesti internetissä, tarvitset sähköpostiosoitteen. Sähköpostiosoitteen hankkiminen on maksutonta.

YHDESSÄ. - Uusperheen palikat. Peli uusperheen vanhemmille toimivamman kommunikaation tueksi

Transkriptio:

Hobitti Eli sinne ja takaisin (tai: Pahan lohikäärme Smaugin kukistaminen) Säännöt Peli-idea Sinun ja ryhmäsi tulee turvallisesti löytää tieyksinäiselle Vuorelle pelilaudan kuuden osion läpi. Jokaisessa osiossa tulette kohtaamaan jännittäviä seikkailuja, löytämään arvokkaita aarteita ja kaikki nokkeluutenne, onnenne ja kykynne tullaan testaamaan läpikotaisin. Vaihdatko keräämäsi jalokivet saadaksesi lisää seikkailupisteitä? Oletko riittävän nokkela ja onnekas kyetäksesi vastaamaan arvoituksiin tai lausumaan laulujen sanat oikein? Riittävätkö kykysi varastamaan jalokiviä aivan Smaugin nenän alta? Kun tähän vielä lisätään yllättävät lahjat velho Gandalfilta, niin koossa on todella vauhdikkaan seikkailun ainekset. Seikkailun, joka päättyy jännittävään yritykseen saada aarteet, joiden päällä itse Smaug istuu. Uskallatko ottaa haasteen vastaan ja tulla kruunatuksi Vuorenalaiseksi Kuninkaaksi? Pelin tavoite Tullaksesi Vuorenalaiseksi Kuninkaaksi sinulla tulee olla korkein yhteenlaskettu määrä seikkailupisteitä ja jalokiviä sen jälkeen, kun Smaug on kukistettu ja sen koko aarre vallattu takaisin. Pelivalmistelut - Aseta pelilauta pöydälle niin, että se on kaikkien pelaajien ulottuvilla. Yksinäinen Vuori asetetaan keskelle pelilautaa ja Smaug vuoren päälle siten, että se katsoo Smaugin autioittamaan maahan. Aseta yksi jalokivi vuoren jokaiselle kuudelle merkitylle ulokkeelle. Aseta lisäksi 4 jalokiveä Yksinäisen Vuoren luolaan. Tämä on Smaugin aarre. Loput jalokivet asetetaan pöydälle pelilaudan viereen sillä niitä tarvitaan pelin aikana. - Sekoita sekä seikkailukortit että Gandalfin lahja -kortit mutta älä sekoita pakkoja keskenään. Aseta pakat niille merkityille paikoille pelilaudalle. - Jokainen pelaaja valitsee yhden hobitti-pelinappulan ja asettaa sen Repunpään Alismäki - ruutuun. Jokainen pelaaja ottaa oman värisensä keräilyalustan ja asettaa sen eteensä. Aseta jokaiselle keräilyalustalle, ensimmäisen säkin päälle, yksi jalokivi. Tämä on alussa sinun omaisuutesi. Jokainen pelaaja ottaa lisäksi yhden pyöreän, oman värisensä seikkailupistekiekon ja asettaa sen keräilyalustansa kohtaan 0. Tällä seurataan seikkailupisteiden määrää. Jokainen pelaaja aloittaa ilman yhtään kokemusta. - 20-sivuista arpakuutiota käytetään vain, kun varastetaan Smaugilta tai käydään sen kimppuun. Aseta arpakuutio vuorelle sille tarkoitettuun koloon. Pelin kulku - Nuorin pelaaja aloittaa. Tämän jälkeen vuoro vaihtuu aina myötäpäivään. - Vuorollaan pelaaja heittää molempia arpakuutioita ja siirtää pelinappulaansa joko jommankumman arpakuution osoittaman numeron mukaan tai niiden yhteenlasketun

summan mukaan. Esimerkki: Jos pelaaja heittää 2 ja 5, hän voi liikkua 2 ruutua, 5 ruutua tai 7 ruutua. - Tämän jälkeen pelaaja toimii niiden ohjeiden mukaan, jotka liittyvät siihen ruutuun johon hän pysähtyy. - Sen jälkeen kun kaikki ruudun vaatimat toimenpiteet on suoritettu vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Huomaa - Useampi pelaaja voi olla samassa ruudussa yhtäaikaisesti. - Jos jokin toiminto vaatii pelaajaa siirtymään taaksepäin tai johonkin toiseen ruutuun, hän ei toimi tämän uuden ruudun vaatimalla tavalla. - Jokainen pelaaja toimii tämän järjestyksen mukaisesti kunnes saapuu Yksinäiselle Vuorelle. (Katso kohta Smaugin kukistaminen) Vesi/Puu/Miekka spinneri Spinneriä käytetään seikkailukorteista tulevien erilaisten kohtaamisten selvittämiseen. Kun pyöräytät spinneriä, sinun tulee ensin sanoa ääneen valintasi; joko Vesi, Puu tai Miekka, ja sen jälkeen pyöräyttää spinneriä. Spinnerin pyöräytys kertoo kohtaamisen lopputuloksen. Pelaaja onnistuu jos: - Hän sanoo Vesi ja spinneri osoittaa Miekkaa - Hän sanoo Miekka ja spinneri osoittaa Puuta - Hän sanoo Puu ja spinneri osoittaa Vettä Kaikki muut vaihtoehdot lasketaan epäonnistumisiksi. Muistisääntönä voit käyttää tätä lorua: Vesi ruostuttaa Miekan, Miekka katkoo Puun, Puu kelluu Vedessä.. Smaugin kukistaminen Vaatimukset Ennen kuin voit hyökätä Smaugin kimppuun ja riistää jalokivet sen kynsistä, sinulla tulee olla hallussasi ainakin yksi Gandalfin lahja, jossa on Smaug symboli sekä yhteensä 8 seikkailupistettä ja/tai aarretta keräilyalustallasi. Mitä enemmän sinulla näitä yhteensä on, sitä helpompaa Smaugin lyöminen on. Jos onnistut keräämään yhteensä 20 tai enemmän seikkailupistettä sekä aarretta niin voitat Smaugin automaattisesti! Hyökkääminen - Aloittaaksesi hyökkäyksesi, sinun tulee siirtää pelinappulasi Yksinäisen Vuoren juurelle. Tämän ei tarvitse tapahtua tasaluvulla. - Jos sinulla on vähintään yksi Gandalfin lahja hallussasi, jossa on Smaug symboli, voit hyökätä Smaugin kimppuun kayttäen 20-sivuista arpakuutiota. - Laske ensin yhteen tähän mennessä keräämiesi jalokivien ja seikkailupisteiden lukumäärä. Tämän jälkeen heitä 20-sivuista arpakuutiota. Heittosi tulee olla sama tai alle jalokiviesi ja seikkailupisteidesi yhteenlasketun määrän.

Esimerkki: Jos sinulla on 4 seikkailupistettä ja 6 jalokiveä, kohdenumerosi on 10. Jos heität 9, onnistut sillä heittosi on yhtä suuri tai pienempi kuin kohdenumerosi. Onnistuminen tarkoittaa, että voit ottaa yhden jalokiven Smaugin aarteesta (mukaan lukien ne jalokivet, jotka ovat ulokkeilla, joista voi varastaa) ja lisätä ne aarresäkkiisi. Pelinappulasi pysyy Yksinäisen Vuoren juurella ja heität arpakuutiota uudelleen seuraavalla vuorollasi. Ennen kuin heität arpakuutiota seuraavalla kierroksella, älä unohda laskea uudelleen kohdenumeroasi ja laskea mukaan juuri saamaasi jalokiveä. Epäonnistuminen seuraa, jos heität arpakuutiolla suuremman luvun kuin mitä kohdenumerosi on. Tämä tarkoittaa, että lohikäärme päihittää sinut ja joudut perääntymään lähimpään turvapaikkaan. Huomaa - Jos pysähdyt Yksinäisen Vuoren juurelle ja sinulle ei ole vielä hallussasi Gandalfin lahjaa, jossa on Smaug symboli, niin hyökkäämisen sijasta siirryt automaattisesti lähimpään turvapaikkaan ja alat lähestyä Yksinäistä Vuorta uudelleen. - Smaug on kukistettu, kun sen koko jalokivi-aarre on valloitettu takaisin. Tähän aarteeseen lasketaan mukaan kaikki jalokivet, jotka ovat Smaugin alla, jalokivet vuorenkielekkeillä sekä muiden pelaajien lisäämät jalokivet. Pisteiden lasku - Pelin lopussa jokainen pelaaja joka hyökkäsi Yksinäisen Vuoren juurella onnistuneesti Smaugin kimppuun ja vei jalokiven, saa lisätä 5 seikkailupistettä lopputulokseensa. Jos onnistuit useammin kuin kerran, saat silti lisätä vain 5 pistettä. - Tämän jälkeen jokainen pelaaja laskee yhteen seikkailupisteensä ja jalokivensä. Voittaja on pelaaja, jolla on korkein seikkailupisteiden ja jalokivien yhteenlaskettu summa. - Kaikki käyttämättä jääneet Gandalfin lahjat poistetaan pelistä ja niitä ei lasketa mukaan lopputulokseen. Ruutujen selitykset Seikkailu Kun pysähdyt tähän ruutuun, vasemmalla puolellasi oleva pelaaja ottaa päällimäisen kortin seikkailukortti-pakasta ja lukee sen ääneen. Seuraavaksi sinun tulee selviytyä seikkailukortin kuvailemasta tilanteesta. Kyseisen seikkailun mahdolliset seuraukset on aina merkitty seikkailukorttiin. Ahdingosta voi selviytyä seuraavilla tavoilla: 1) Välitön onnistuminen Seikkailukorttiin saattaa olla merkitty joitakin tapoja saavuttaa välitön onnistuminen. Näihin kuuluvat muun muassa tietyt Gandalfin lahjat, jotka olet saattanut hankkia matkasi varrella. Jos sinulla on yksi näistä lahjoista, voit yksinkertaisesti laittaa kyseisen kortin Gandalfin lahjat pakan alimmaiseksi ja muuttaa seikkailupisteidesi määrää keräilyalustallasi seikkailukortin ilmoittamalla tavalla. Jos sinulla on useampi kuin yksi seikkailukortin listaamista välittömän onnistumisen takaavista lahjoista, voit valita minkä niistä käytät. Jos tämä kohta seikkailukortissa on tyhjä, niin mikään Gandalfin lahja ei auta sinua tässä tilanteessa.

2) Spinneri Jos sinulla ei ole mitään seikkailukortin ilmoittamista Gandalfin lahjoista tai et halua tässä vaiheessa luopua näistä lahjoista, sinun tulee pyöräyttää Vesi/Puu/Miekka spinneriä kuten säännöissä aiemmin kerrottiin. Onnistuminen ja epäonnistuminen: Jokainen seikkailukortti on erilainen ja kertoo pelaajalle mitä palkintoja onnistumisesta tai rangaistuksia epäonnistumisesta seuraa. Mikäli epäonnistut ja seikkailukortti vaatii sinua luopumaan jostakin, kuten jalokivestä tai Gandalfin lahjasta, jota sinulla ei ole, niin siinä tapauksessa et menetä mitään. Huomaa: Joissakin seikkailukorteissa on aivan tiettyjä tapahtumia, joiden kanssa ei käytetä Gandalfin lahjoja tai spinneriä. Tällaisissa tapauksissa seuraa aina seikkailukortin antamia ohjeita. Gandalfin lahjat Jos pysähdyt tällaiseen ruutuun, nostat päällimmäisen kortin Gandalfin lahjat pakasta. Kortissa on esine jostakin näistä neljästä kategoriasta; Gandalfin loitsu, hyödyllinen esine, ase tai ystävä. Saadaksesi tämän lahjan itsellesi, ota yksi jalokivi aarresäkistäsi ja laita se takaisin pankkiin. Tämän jälkeen voit ottaa Gandalfin lahjan itsellesi ja asettaa sen eteesi. Pidä kortti itselläsi kunnes tarvitset sitä selvitäksesi ahdingosta, seikkailukortin ohjeiden mukaan. Huomaa: - Jos sinulla ei ole jalokiviä, et voi pitää korttia jonka vedit pakasta. - Voit kieltäytyä ottamasta lahjaa ja näin välttyä maksamasta siitä jalokiveä. - Joitakin Gandalfin lahjoja on useampia kappaleita. Useammalla pelaajalla saattaa samanaikaisesti olla sama Gandalfin lahja ja jopa yhdellä pelaajalla saattaa olla sama lahja useampana kappaleena. - Sinulla voi olla korkeintaan 4 Gandalfin lahjaa missään vaiheessa peliä. Turvapaikat Nämä ruudut ovat jokaisen pelilaudan osion viimeisiä ruutuja ja niihin tulee pysähtyä riippumatta siitä heittääkö pelaaja tasaluvun vai ei. Tullessasi turvapaikkaan saat automaattisesti ottaa yhden jalokiven aarresäkkeihisi. Voit myös halutessasi nostaa Gandalfin lahjat pakan päällimmäisen kortin ja vaihtaa sen johonkin sinulla jo olevaan Gandalfin lahjaan. Voit myös olla vaihtamatta mutta päätös tulee tehdä ennen kuin uusi Gandalfin lahja kortti nostetaan. Mikäli haluat vaihtaa, laita vanha kortti pakan alimmaiseksi ja nosta pakan päällimmäinen kortti eteesi. Varastaminen: Jos pysähdyt tällaiseen ruutuun ja Yksinäisen Vuoren sillä ulokkeella, joka on siinä osassa pelilautaa, jossa nappulasi tällä hetkellä on, on jalokivi, voit yrittää varastaa tuon jalokiven. Laske yhteen jalokiviesi ja seikkailupisteidesi tämän hetkinen määrä ja tästä luvusta tulee sinun kohdelukusi. Seuraavaksi, heitä 20-sivuista arpakuutiota. Mikäli heittämäsi luku on pienempi tai yhtä suuri kuin kohdelukusi, onnistut varastamaan jalokiven. Onnistuminen: Smaug ei huomannut sinua. Ota kyseinen jalokivi itsellesi ja lisää se aarresäkkiisi. Lisäksi, lisää itsellesi yksi seikkailupiste. Epäonnistuminen: Jos heität suuremman luvun, kuin mitä kohdelukusi on, Smaug saa sinut kiinni! Sinun tulee ottaa yksi jalokivi aarresäkistäsi ja lisätä se Smaugin aarrevuoreen. Lisäksi joudut perääntymään lähimpään turvapaikkaan.

Huomaa: - Varastettuja jalokiviä ei korvata: jos pysähdyt ruutuun, josta jalokivi on jo vohkittu, et voi yrittää jalokiven varastamista. - Jos epäonnistut ja sinulla ei ole yhtään jalokiveä, niin ainoastaan peräännyt lähimpään turvapaikkaan. - Jos yrität varastaa???? osassa pelilautaa ja epäonnistut, siirryt takaisin Repunpään Alismäkeen. Jalokivi: Kun pysähdyt tällaiseen ruutuun, saat automaattisesti lisätä yhden jalokiven aarresäkkiisi. Salaiset kulkutiet (pisteviiva joka yhdistää kahta pienempää ruutua): Jos sinulla on hyödyllinen esine, joka vastaa kahden ruudun välissä olevaa symbolia (toisin sanoen avain tai kartta), niin voit käyttää tätä oikopolkua niin kuin se olisi tavallinen reitti. Jos käytät oikopolkua, sinun tulee palauttaa kyseinen hyödyllinen esine kortti Gandalfin lahjat pakan pohjalle ja saat yhden jalokiven pankilta sekä lisäät itsellesi yhden seikkailupisteen keräilyalustallasi. Huomaa: Voit käyttää tätä salaista kulkutietä mennessäsi eteenpäin uuteen osioon pelilaudalla tai mennessäsi takaisinpäin osioon, jonka läpi olet jo kulkenut. Lahjojen vaihto Pysähtyminen tähän ruutuun antaa sinulle mahdollisuuden vaihtaa yksi käyttämätön Gandalfin lahja kortti yhteen jalokiveen. Näitä ruutuja löytyy ainoastaan pelilaudan viimeisestä osiosta, Smaugin autioittamasta maasta. Muista, että sinulla tulee olla vähintään yksi Gandalfin lahja, jossa on Smaug symboli, voidaksesi käydä Smaugin kimppuun. Michael Stern ja Keith Meyers haluavat kiittää seuraavia henkilöitä heidän arvokkaasta panoksestaan tämän pelin suunnitteluun ja pelattavuuteen: Brian Tinsman, Cheryl Stern, Brenda, Justin ja Stephanie Meyers, Andrea Nickell, Mr. Thompson ja Mrs. Luft ja heidän kuudesluokkalaisensa Vieja Valleyssa, ja Mr. Morgan ja hänen kuudesluokkalaisensa Montecito Unionissa. Kiitokset Sophisticated Games in puolesta Nickille ja Amandalle Redbackistä, Barbaralle ja Christinelle Kosmoksella ja ennen kaikkea Michaelille, Keithille ja Tedille, pelin kehittäjille.