Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 11/2011/2 Dnro ISAVI/139/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.3.2011 ASIA Kivilaiturin rakentaminen Poroveden rantaan tilan Käänninniemi RN:o 4:60 edustalle, Iisalmi HAKIJA Jere ja Niina Polvi HAKEMUS Hakijat ovat aluehallintovirastoon 19.5.2010 saapuneessa, 9.7.2010 ja 24.11.2010 täydennetyssä hakemuksessa pyytäneet lupaa olemassa olevan kivilaiturin kunnostamiseen. Laituri tulee hakijoiden perheen normaaliin kotikäyttöön omakotitalotontin rantalaituriksi. Paikka on Iisalmen kaupungin Käänninniemessä Poroveden rannassa. Hakemuksen mukaan kyseessä on 1940- tai 1950-luvulla rakennettu laituri, joka on 25 m pitkä ja rapautunut niin, että se on juuri ja juuri vedenpinnan tasolla. Tarkoituksena on korjata laiturin kiviarkku, jonka leveydeksi tulee noin 3 m, sekä lisätä arkun päälle noin metrin levyinen puusilta ja laiturin päähän lava, jonka mitat ovat 3 m x 6 m. Laiturin pituus rantaviivasta mitattuna tulisi olemaan 23 m, josta rannan puolella olisi 2 m virtausaukkona. Rakenteen harja tulisi korkeudelle N 60 +86,70 m. Hakemusasiakirjoihin sisältyy otteita Poroveden pohjoisosan rantaosayleiskaavasta, jonka määräysten mukaan rantalaiturin tulee olla kevytrakenteinen ja se saa olla pituudeltaan korkeintaan 10 m. Hakemuksen mukaan 10 m:n päässä rantaviivasta vettä on polveen asti, mikä ei riitä veneellä rantautumiseen. Etäisyydellä 23 m rannasta vesisyvyys on riittävä eli 110 120 cm. Hakemukseen liitettyyn laiturin poikkileikkauspiirustukseen säännöstellyn Poroveden vedenkorkeuden vaihteluväliksi on merkitty N 60 +85,34 +86,44 m. Laiturin kokoa hakijat perustelevat myös siten, että levikeosan päähän kiinnittyy iso vene (vielä hankkimatta, koko 8,2 m x 2,9 m, syväys noin metri) ja että laiturin pitkän sivun kyljessä säilytetään kalastusvenettä (Buster L) sekä kahta vesijettiä (vaativat alleen vettä minimissään reilut 60 cm). Tärkeintä on saada riittävän kauas rannasta laiturin varsinainen käyttöosa eli leveä päätyosa, joka toimii myös alustana purjelautailuun tahi vesihiihtoon lähdössä ja jossa on uimatikkaat.
Hakemukseen on liitetty vesialueen omistavan Koljolan osakaskunnan (140-407-876-1) kannanotto, jonka mukaan laiturille myönnetään vesialueen käyttölupa, mikäli Itä- Suomen aluehallintovirasto myöntää luvan laiturin rakentamiseen". Suostumus on myös siltä naapurilta (tila Kuukkeli 140-407-4-77), jolla on näköyhteys laituriin. Vesistön pohjan laadusta hakijat toteavat, että rannoilla on luonnonhiekkaa ja että pohja on 40 50 m:iin asti tasainen, kova hiekkamoreenipohja, jossa on pienehköä kiveä seassa. Hakijoiden mukaan hankkeella ei ole haitallisia vaikutuksia vesistöön, kalastoon tai virtauksiin. Laituri sopii hyvin rantamaisemaan, eikä kenellekään voi olla haittaa siitä, että paikalla noin 60 vuotta ollut entinen laituri nyt kunnostetaan siistiksi ja käyttökelpoiseksi. Hankkeen hyödyt liittyvät normaaliin rantalaiturin virkistyskäyttöön. Rantaviivan tuntumassa veden virtaus voi parantua myös naapurikiinteistöä hyödyttävällä tavalla, kun rannan ja laiturin väliin avataan 2 m:n vesiväylä. 2 TIEDOKSIANTO Hakemus on vesilain 16 luvun 6,7 ja 8 :n mukaisesti annettu kuuluttamalla tiedoksi. Muistutukset, vaatimukset ja mielipiteet tuli toimittaa ympäristölupavirastolle viimeistään 6.9.2010. MUISTUTUKSET Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen mukaan hanke on perusteltu eikä yleisen edun kannalta ole estettä siihen, että lupa myönnetään hakemuksen mukaisesti. Päätöksessä tulisi ottaa huomioon seuraavaa: Pengerrakenteeseen tulee jättää vähintään 2 m:n kokoinen virtausaukko rantaalueen vedenkierron turvaamiseksi. Aukko tulee rakentaa vesialueelle siten, että aukossa on mahdollista kulkea vettä myös alivesikorkeuksien aikaan. Vesistöä kohtuuttomasti samentavia töitä ei saa tehdä 1.6. 31.8. välisenä aikana, joka on vesistöjen käytön yleistä virkistäytymiskautta. Kaivutöistä syntyvät vesistön samentumista aiheuttavat hienojakoiset maa-ainekset tulee läjittää ja maisemoida maalle siten, etteivät ne pääse valumaan takaisin vesistöön. Rakentaminen on tehtävä siten, että vesiliikenteelle tai vesistön muulle käytölle ei aiheudu tarpeetonta haittaa. Työalueet on työn päätyttyä saatettava ympäristöön sopivaan kuntoon. Ennen työhön ryhtymistä on työn aloittamisen ajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja ilmoitettava kirjallisesti Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja Iisalmen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Työn valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti 60 päivän kuluessa Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja Iisalmen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Iisalmen kaupungin kaavoitusviranomainen on lausunut, että alueella voimassa olevassa Poroveden pohjoisosan rantaosayleiskaavassa, jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 20.12.2004, on yleismääräys: "Rantalaituri tulee olla kevytrakenteinen ja se saa olla pituudeltaan korkeintaan 10 m." Jos kaavamääräyksestä poiketaan, tulee poikkeaminen perustella erityisesti kyseisellä rakennuspaikalla olevilla erityisolosuhteilla. AA (tila Havina 140-407-4-75) on todennut, että ehdotettu rakentamistoimenpide on katsottava uuden laiturin rakentamiseksi. Kyseisellä rakentamispaikalla on luonnonkivistä koottu kulku rantaan, jota pitkin on voitu matalan veden aikana siirtää soutuvene rantaan. Kivien päällä ei ole ollut päällysrakennetta, lankutusta tms. Normaalin vedenkorkeuden aikana kivet ovat vedenpinnan alapuolella. Järven pohja on ko. kohdassa kova, joten ei voida olettaa kivien merkittävästi painuneen. Ehdotetun vesirajalaitteen (laiturin) koko on suurempi, kuin mitä Poroveden pohjoisosan rantaosayleiskaavan määräykset sallivat. Poikkeaminen kaavan määräyksistä muodostaa ennakkotapauksen, johon vedoten voidaan myöhemmin antaa poikkeuslupia ylimitoitettujen laiturien rakentamiseen. Määräys laiturin koosta tuli kaavaan aikaisemmasta yrityksestä rakentaa yksityiseen käyttöön huomattavasti ylimitoitettu laituri. Muistuttaja mainitsee kantavansa huolta hyvästä rakentamistavasta, joka ottaa huomioon ympäristön, yleisen edun (näkymä järveltä) ja yksityisen edun. Suunniteltu laituri ei ole hyvin maisemaan sopiva. Laituri ei kuitenkaan häiritse toimintaa muistutuksen tekijän kiinteistöllä. 3 HAKIJOIDEN SELITYS Pohjois-Savon ELY-keskuksen vaatimuksia hakijat tulevat noudattamaan. Iisalmen kaupungin kaavoitusviranomaisen kannanoton johdosta hakijat toteavat, että hakemuksessa ja sen täydennyksessä on perusteltu rakennuspaikan erityisolosuhteet, pääasiassa rannan mataluus ja loivuus. Lisäksi jäiden liike tällä paikalla on keväällä niin suurta, että kevytrakenteinen laituri ei siinä kestäisi. Olosuhteet ovat juuri sellaiset, joissa tarvitaan kivirakenteinen laituri. Sellainen on paikalla aikaisemminkin ollut. Vaikka lopputulos vastaa täysin uuden rakentamista, kyseessä on paljolti vanhan, 25 m pitkän pinnan alla olevan laiturin kunnostaminen, tosin 2 m entistä lyhempänä. AA:n lausuman, että paikalla ei olisi aikaisemmin ollut varsinaista laituria, hakijat kiistävät ja toteavat, että hakemuksen mukaista rakentamista tulee pitää pitkälti entisen kunnostamisena.
Hakijat katsovat, että perusteiden ollessa järkevät poikkeama kaavamääräysten mukaisesta laiturin 10 m:n maksimipituudesta tulee myöntää. Rannan virkistyskäyttöä heikentää oleellisesti, jos veneellä ei pääse laituriin. Laituri on kunnolla suunniteltu ja tulee olemaan hyvän rakennustavan mukainen ja hyvin toteutettu. Kivistä tehty, noin puoli metriä kesäveden pinnan yläpuolella oleva rakenne sopii hyvin sekä yläsavolaiseen järvimaisemaan että rannalle rakentuvan harmaan kivitalon ja harmaan rantasaunan yleisilmeeseen. Laiturin pystyy havaitsemaan järveltä päin vain, jos ajaa veneellä läheltä rantaa. Vastarannalta laituria ei näy. Hakijoiden mielestä muistuttaja ei ole tuonut esille yhtään selvää seikkaa, mitä haittaa laiturista olisi ympäristölle, yleiselle edulle tahi hänen tai jonkun muun yksityiselle edulle. Hakijoiden mukaan kyseessä on heidän oma ranta-alueensa, eikä toisten rantoihin muutenkaan saa tulla parinkymmenen metrin päähän rannasta. Hakijoiden selityksen liitteinä on Poroveden rannoilta karttakuvia, joissa näkyy rakennettuja laitureita. 4 TARKASTUS Aluehallintovirasto on suorittanut 28.2.2011 asiassa tarkastuksen, josta laadittu kertomus on liitetty asiakirjoihin. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Aluehallintovirasto myöntää Jere ja Niina Polvelle luvan 18 m pitkän kivilaiturin rakentamiseen Käänninniemen tilan RN:o 4:60 edustalle Poroveden rantaan Iisalmen kaupungissa. Riittävän vesisyvyyden saavuttamiseksi tavanomaista veneilyä ja uintia varten saa laiturin pään edustalla ja laiturin sivuilla tehdä ruoppausta. Laiturin sijainti ilmenee hakemuksen karttakuvasta (mittakaava noin 1:24 000). Laiturin rakenne ja mitat ovat pituutta lukuun ottamatta 24.11.2010 aluehallintovirastoon toimitetun hakemuksen täydennyksen liitteenä olevan 22.11.2010 päivätyn piirustuksen mukaiset (asemapiirustus 1:1 000, suunnitelmapiirustus 1:200, pituusleikkaus 1:100 ja poikkileikkaus 1:50). Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu hyvitettäviä edunmenetyksiä. Ennalta arvaamattomien edunmenetysten varalta annetaan määräys. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen luvan tarve on luvan saajien erikseen selvitettävä. MÄÄRÄYKSET 1. Ruoppaus saa ulottua alimmillaan tasoon N 60 +84,50 m. Laiturin rakenteissa saa käyttää vanhan pohjarakenteen kivimateriaalia ja muuta karkeata ruoppausmassaa.
Kaivutöistä syntyvät vesistön samentumista aiheuttavat hienojakoiset maa-ainekset tulee läjittää ja maisemoida maalle siten, etteivät ne pääse valumaan takaisin vesistöön. Kaivutyöt on tehtävä samalla kertaa. Työt on muutenkin tehtävä siten, että vesistölle tai sen käytölle ei aiheudu tarpeetonta haittaa. Vesistöä kohtuuttomasti samentavia töitä ei saa tehdä 1.6. 31.8. välisenä aikana. 2. Työalueet on työn päätyttyä saatettava ympäristöön sopivaan kuntoon. 3. Rakenteet on pidettävä luvan edellyttämässä kunnossa. 4. Jos tässä päätöksessä tarkoitetuista toimenpiteistä aiheutuu vahingollinen seuraus, jota nyt ei ole edellytetty, voi edunmenetyksen kärsinyt tai yleisen edun vaatiessa asianomainen viranomainen saattaa asian vesilain 2 luvun 27 :n 2 momentissa säädetyssä ajassa lupapäätöksen lainvoiman estämättä aluehallintoviraston käsiteltäväksi siinä järjestyksessä kuin hakemusasioista on vesilaissa säädetty. 5. Ennen töiden aloittamista on aloittamisajankohta sekä lupapäätöksen päivämäärä ja antaja ilmoitettava Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja Iisalmen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 6. Työt on tehtävä valmiiksi kolmen vuoden kuluessa siitä, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Töiden valmistumisesta on ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, Pohjois-Savon ELY-keskukselle ja Iisalmen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 60 päivän kuluessa valmistumisajankohdasta. 5 PERUSTELUT JA LAUSUNTO MUISTUTUKSISTA Tässä päätöksessä asian nimenä on kivilaiturin kunnostamisen sijasta käytetty kivilaiturin rakentamista. Maastotarkastusten perusteella pohjalla vanhastaan olevat kivet eivät ulotu siten vedenpinnan yläpuolelle, että paikalla olisi kivilaituri, jonka kunnostaminen olisi kyseessä. Laituri on tarpeen Käänninniemen tilan käyttöä varten vene- ja uimalaiturina. Kun se rakennetaan 18 m:n pituisena, se ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Rannan ja kivirakenteen välinen virtausaukko on tarpeen ranta-alueen vedenkierron turvaamiseksi. Koska lupaa ei ole myönnetty hakemuksessa esitettyyn paikkaan suunnitelman mukaiselle 23 m pitkälle laiturille, on vesisyvyyden lisäämiseksi annettu mahdollisuus vanhan pohjarakenteen lyhentämisen yhteydessä tehtävään muuhunkin ruoppaukseen. Poroveden säännöstelyä koskevassa luvassa (Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätös 12.9.2007 nro 103/07/2) järven vedenpinnan tavoitekorkeudeksi ajalla 1.6. 20.10. on asetettu N 60 +85,79 m, josta on mahdollisuus poiketa enintään 10 cm alaspäin. Näin ollen Poroveden pinnan ollessa alimmillaan jää sen ja sallitun ruoppaustason väliseksi vesisyvyydeksi noin 120 cm, mitä on pidettävä riittävänä tavanomaista veneilyä ja uintia varten.
Yleiskaavamääräysten mukaisesti rantalaiturin tulee olla kevytrakenteinen ja pituudeltaan enintään 10 m. Poikkeaminen pituusmitasta on sallittu siksi, että sen lyhentäminen 10 m:iin olisi matalassa rannassa johtanut kohtuuttoman suureen ruoppaustarpeeseen. Myös leveydeltään ja korkeudeltaan rakenne on tarkoituksenmukainen. Keskiyliveden vallitessa laiturin harja on vain noin 25 cm vedenpinnan yläpuolella. Kivinen rakenne on perusteltu, koska se on riittävän tukeva aallokkoa ja jäitä vastaan. Luvan mukaisena laituri on maisemaan sopiva. Tehty luparatkaisu ei ole yleistettävissä. Jokaisen lupahakemuksen yhteydessä luvan myöntämisen edellytykset harkitaan erikseen tapauskohtaisesti. Käänninniemen tilalla on oikeus yhteisiin vesialueisiin. Koljolan osakaskunta, jolle laiturin sijaintipaikan vesialue kuuluu, on antanut suostumuksen hankkeeseen. 6 LAINKOHDAT Vesilain 2 luvun 3, 4, 6 :n 1 momentti, 7 ja 16 luvun 21 KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 250 euroa (vähäinen ja pelkästään yksityistä tarvetta varten vireille pantu asia). Vesilain 21 luvun 9 Valtioneuvoston asetus aluehallintoviraston maksuista (1145/2009)
7 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusosoitus liitteenä. Ympäristöneuvos Erkki Kaijalainen Ympäristöylitarkastaja Markku Juvonen Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Erkki Kaijalainen. Asian on esitellyt ympäristöylitarkastaja Markku Juvonen. MJ/LN Tiedustelut: asian esittelijä, puh. 040 774 8080
VALITUSOSOITUS LIITE Valitusviranomainen Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 26.4.2011. Valitusoikeus Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituksen sisältö Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y-tunnus - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituksen liitteet Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Itä-Suomen aluehallintovirastolle Oikeudenkäyntimaksu Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Itä-Suomen aluehallintoviraston Kuopion toimipaikan kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Itä-Suomen aluehallintoviraston Kuopion toimipaikan kirjaamon yhteystiedot Käyntiosoite: Hallituskatu 12 14, 70100 KUOPIO Postiosoite: PL 1741, 70101 KUOPIO Puhelin: (vaihde) 020 636 1030 Telekopio: (017) 580 8690 Sähköposti: kirjaamo.ita@avi.fi Aukioloaika: klo 8 16.15 Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.