Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Toimintakertomus 2014. 1. Yleistä



Samankaltaiset tiedostot
Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Pöytäkirja 02/2015 Hallituksen kokous Aika Paikka Osal istujat 1. Kokouksen avaus

Kulon hallituksen toimintaan halutaan kattavasti aktiiveja eri jäsenyhdistyksistä ja laajalti eri paikkakunnilta.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

TOIMINTASUUNNITELMA

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

Toimintakertomus vuodelta 2011

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Esityslista

European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

Vice President for Student Trainee Exchange Programme

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

3 Esityslistan hyväksyminen ja mahdolliset muutokset

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

JÄSENTIEDOTE 1/2015

Puheenjohtajan palsta

Aika: klo Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Julkaisufoorumin ohjausryhmä LIITE 1. Unifi lähetti yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

Toimintakertomus. vuodelta 2015

1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Jyri Hämäläinen avasi kokouksen kello

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Ammattiyhdistyksen nimi on Suomen Optometrian Ammattilaiset ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Toiminta-alueena on koko Suomi.

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Aika: klo Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Körpäkkäsanomat 1/2006

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät

Suomen Metsäsertifiointi ry:n hyväksymät säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

Toimintakertomus vuodelta 2009

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Aika: Paikka: Siivikkala Läsnä:

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Kristillinen Eläkeliitto ry

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6

Yliopistonkatu Rovaniemi. Aika: Maanantai klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake:

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Sääntömääräinen syyskokous

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Yliopistonkatu Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo 16:00. Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, Rovaniemi

Strategia Suomen YK-Nuoret

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

Transkriptio:

Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry. Toimintakertomus 2014 1. Yleistä Hallitus järjestäytyi ensimmäisessä kokouksessaan 21.1. Kaiken kaikkiaan hallitus kokoontui vuoden aikana 14 kertaa; kaikki kokoukset järjestettiin Skypen välityksellä. Yhdistyksen kokouksia järjestettiin kaksi, joista toinen Skypessä ja toinen Helsingissä. Yhteensä yhdistyksen piirissä kokoustettiin siis 16 kertaa. Hallituksen kokousten esityslistat olivat hallituksen jäsenten ennakkoon muokattavissa yhdistyksen Google Drive kansiossa. Hallituksen kokouksissa puhe ja läsnäolo oikeus oli myös jäsenyhdistysten nimetyillä Kulo yhteyshenkilöillä. Vuoden 2014 hallitus: Puheenjohtaja Tero Ahlgren, NEFA Turku ry. Varapuheenjohtaja, ulkoasiainsihteeri Juulia Hakunti, NEFA Jyväskylä ry. Pääsihteeri Saila Anttila, NEFA Turku ry. Taloudenhoitaja, ulkoasiainsihteeri Antti Kiviranta, NEFA Jyväskylä ry. Sisäasiainsihteeri Unto Vanhamäki, NEFA Helsinki ry. Yhdistyksen historian ensimmäinen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin 22.5.2014 Skypen välityksellä. Kokoukseen osallistui 4 henkeä. Jäsenyhdistyksistä virallisesti valtuutettu edustaja oli kuitenkin vain NEFA Turku ry:stä. Kokouksessa päätettiin tili ja vastuuvapaudesta vuosien 2012 ja 2013 hallitusten osalta. Sääntömääräinen syyskokous järjestettiin Helsingissä ravintola Memphisissä (Yliopistonkatu 8) lauantaina 25.10.2012 Kulon IV vuotuisen seminaarin yhteydessä. Kokoukseen osallistui 8 henkeä neljästä eri jäsenjärjestöstä. Syyskokoukseen osallistuivat Tero Ahlgren, Jarno Korhonen, Emilia Laitinen ja Saila Anttila NEFA Turusta, Juulia Hakunti NEFA Jyväskylästä, Tiia Martiskainen Mythoksesta ja Joona Saari Nirvanasta. Antti Kiviranta edusti kokouksessa Tartu Nefa Rühmia eli Nefa Tarttoa, jonka hallitukseen hän oli liittynyt aloittaessaan semiotiikan maisteriopinnot Tarton yliopistossa syksyllä 2014. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä ensimmäistä kertaa kolmivuotissuunnitelma vuosille 2015 2017. Lisäksi kokouksessa valittiin Kulo ry:n tulevan vuoden hallitus: Joona Saari (Nirvana ry.), puheenjohtaja Aura Alarto (Mythos ry.), hallituksen jäsen Jarno Korhonen (NEFA Turku ry.), hallituksen jäsen Emilia Laitinen, (NEFA Turku ry.), hallituksen jäsen Joni Pietiläinen (NEFA Jyväskylä ry.), hallituksen jäsen

Syyskokouksessa myös päätettiin muuttaa jäsenmaksukäytäntöjä niin, että jatkossa jäsenmaksu muodostuu jäsenjärjestöjen koon mukaan niin, että järjestön edustaman oppiaineen keskimääräinen sisäänottomäärä kerrotaan 2,5 :lla (kattona 60 ). Tarkoiksi jäsenmaksuiksi vuodelle 2015 hyväksyttiin seuraavat: Kultu ry 60 Mythos ry 37,5 Nefa Helsinki 50 Nefa Joensuu 60 Nefa Jyväskylä 37,5 Nefa Turku 50 Nirvana 37,5 Myös kannatusjäsenmaksu alennettiin 100 :sta. Yksityisille maksu on 30 ja yrityksille ja yhdistyksille 70. 2. Jäsenistö Kulon jäsenjärjestöjä vuoden 2014 alussa olivat NEFA Joensuu ry., NEFA Jyväskylä ry., NEFA Turku ry., Turun yliopiston uskontieteen opiskelijoiden Nirvana ry., Oulun yliopiston kulttuurintutkimuksen opiskelijat KULTU ry. sekä NEFA Helsinki ry. Uudeksi Kulon jäseneksi liittyi kevään aikana Helsingin yliopiston uskontotieteen ainejärjestö Mythos ry. Kulon jäsenrekrytointia tehostettiin kartoittamalla potentiaalisia ainejärjestöehdokkaita eri yliopistoista ja lähettämällä heille rekrytointisähköpostit. 3. Tiedotus ja julkaisutoiminta Yhdistyksen tiedotuslista on kulo info@lists.jyu.fi ja hallituksen sähköpostiosoite on kulory@lists.jyu.fi. Tiedottamisessa oli käytössä myös yhdistyksen avoin FB ryhmä: https://www.facebook.com/groups/kulory/ sekä nettisivut: http://kulory.wordpress.com/. Kulon FB sivu, Kulo ry Kulttuurintutkimuksen opiskelijat, otettiin käyttöön maaliskuussa 2014 ( https://www.facebook.com/kulory ) ja siitä muodostuikin vuoden aikana aktiivisin tiedottamisen kanava jäsenjärjestöjen omien sähköpostilistojen lisäksi. Näitä viestintäkanavia käytettiin niin oman toiminnan kuin muidenkin kulttuurien tutkijoita mahdollisesti kiinnostavien tahojen toiminnasta tiedottamiseen. Yhdistyksen ensimmäistä viestintäsuunnitelmaa alettiin valmistella kevään aikana ja se käsiteltiin virallisesti hallituksen kokouksessa 9/2014. Suunnitelman avulla on tarkoitus saada pysyvyyttä ja säännönmukaisuutta Kulon viestintään niin sen jäsenten kuin myös yhdistyksen ulkopuolisten toimijoiden suuntaan. Suunnitelmassa määritellään keskeiset käytössä olevat viestinnän kanavat sekä viestintävastuu eri hallitustoimijoiden kesken. Suunnitelma on aina päivitettävissä uuden hallituksen toimesta. Viestintäsuunnitelma 2014 on luettavissa yhdistyksen Drive kansiossa.

Kulolle ryhdyttiin suunnittelemaan myös uusia nettisivuja, joiden toteutus kuitenkin siirtyi vuodelle 2015. 4. Talous Ensimmäisenä kannatustuotteena varainhankintaa varten suunniteltiin Kulon logolla varustettu haalarimerkki, jota ennakkomyytiin jäsenyhdistyksille. Merkkejä tilattiin varastoon myös myytäväksi Kulon omissa tapahtumissa. Haalarimerkin ilmeen suunnitteli Jari Niemi. Merkit tilattiin merkillinen.fi:stä ja lopputuloksesta tuli oikein hieno. Merkkejä myytiin ennakkotilauksina neljälle eri jäsenjärjestölle (Nefa Turulle, Nirvanalle, Nefa Joensuulle ja Nefa Jyväskylälle), jokaiselle 30 kappaletta. Yhteensä merkkejä tilattiin 200 kappaletta ja niitä myydään eteenpäin 3 :n kappalehinnalla. Halukkaille hallituksen jäsenille ja merkin suunnittelijalle lahjoitettiin ilmaismerkit. Tuottoa merkkien myynnistä saatiin vuoden aikana 58. Kauden 2014 päättyessä merkkejä oli jäljellä 75 kappaletta, joiden odotettu myyntiarvo on yhteensä 225. Opinnäyteverkkoa varten rahoitusta haettiin vuoden aikana Jyväskylän yliopiston humanistiselta tiedekunnalta sekä Jenny ja Antti Wihurin rahastolta. Hakemusten laatimisessa saatiin apua Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen dosentilta Jukka Jouhkilta. Kulon uusi yhteistyökumppani TAKU ry. tuki Kuloseminaaria ja Kulon toimintaa tänä vuonna myös 100 euron rahallisella panostuksella. Jäsenmaksut ovat kuitenkin edelleen olleet yhdistyksen talouden selkäranka ja niistä saatiin kauden aikana 370 tuloja. Tilikauden 2014 tulos on 259,15 ylijäämäinen. 5. Koulutuspoliittinen toiminta ja edunvalvonta Kauden 2014 aikana Kulo avasi ensimmäistä kertaa yhteydet ammatijärjestöihin. Syksyllä ennen seminaaria Akavan Erityisaloilta, TAKU:lta ja MAL:ilta tiedusteltiin kiinnostuksesta yhteistyöhön tai seminaarin tukemiseen. Akavan Erityisalojen kanssa neuvoteltiin alustava sponsorointisopimus Kulon tuleville uusille nettisivuille ja TAKU:n kanssa luonnosteltiin ja allekirjoitettiin yhteistyösopimus vuodelle 2015. TAKU tuki myös Kulon kauden 2014 seminaaria ja heidän edustajansa kävi esittelemässä ammattiliittotoimintaa seminaarivieraille. MAL:in kanssa yhteistyötä ei saatu vielä alulle, mutta neuvotteluja voidaan jatkaa mahdollisesti tulevana vuonna. Ammattiliittoyhteistyö lisää erityisesti työllisyysnäkökulmaa Kulon toimintaan. Ammattiliittojen kautta on mahdollista saada jatkossa työelämätietoutta, koulutuksia ja tietoa heidän opiskelijoille suunnatuista tapahtumistaan. Ammattiliittojen kanssa yhteistyössä päätettiin

toteuttaa Kulon tuleville nettisivuille Työelämä osio, josta Kulon jäsenet voisivat käydä lukemassa tarkempaa tietoa ammattiliitoista ja työelämäasioista. Koulutuspolitiikkaan voidaan laskea myös Kulon Opinnäyteverkko projekti, jonka tarkoituksena on työstää nettisivusto, jonne opiskelijat voivat ladata opinnäytteitään ja saada niistä palautetta ja kommentteja muilta sivuston jäseniltä. Opinnäyteverkkoa työstettiin vuonna 2014 yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen dosentin Jukka Jouhkin kanssa ja teknisen puolen toteuttajana toimi samaisen yliopiston etnologian opiskelija Arttu Pekkarinen. Jukka Jouhki avusti rahoitushakemuksien teossa ja hankkeen pilotti olisi ollut tarkoitus testata hänen ohjaamassaan etnologian kandidaatinseminaarissa loppuvuodesta 2014. Ikävä kyllä rahoitusta projektille ei hakemuksista huolimatta saatu, joten suunnittelu tyssäsi vuoden osalta siihen. Arttu Pekkarinen halusi kuitenkin jatkaa projektin parissa kunhan ehtii, omalla ajallaan ja kustannuksellaan. Projekti siis etenee hitaasti mutta varmasti. Seuraavana vuonna Opinnäyteverkolle kannattaa ehdottomasti hakea uudelleen rahoitusta, jotta työntekijöille voitaisi antaa kohtuulliset korvaukset eikä kaikki työ perustuisi vain vapaaehtoisuuteen. 6. Kansainvälinen toiminta Kulon tämän vuoden kesäeskursio suuntautui Tarton kautta Vilnaan 31.5. 8.6. Tartossa käytiin tervehtimässä Nefa Tartun toimijoita, ja Vilnassa kohteena oli 4th International Conference of Young Folklorist konferenssi oheisohjelmineen. Ekskursiolle osallistui kaikkiaan viisi henkeä.ja matkaa pidettiin onnistuneena, vaikka pieneltä jännitykseltä ei säästytty (kulolaisia kehotetaan jatkossa varmistamaan, että passi on mukana ulkomaanekskulle lähdettäessä). Ekskursion aikana tutustuttiin myös Uppsalan yliopiston toimijoihin, ja otettiin harkintaan ensi vuodelle kesäekskursio Gotlantiin. 7. Tieteellinen toiminta Neljännen vuotuisen Kuloseminaarin teemaksi valittiin Myytit ja rituaalit. Ensimmäisen esitelmähaun määräpäivään (31.5.) mennessä saapui vain yksi esitelmäabstrakti, mutta jatketun haun jälkeen (31.7.) hakemuksia oli jo saapunut kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Seminaari järjestettiin 24.10. Helsingissä NEFA Helsingin vetämänä Uudella ylioppilastalolla. Seminaariosallistujia oli noin 20 henkeä. Seminaaripuhujia oli niin Oulun, Turun, Jyväskylän kuin Helsinginkin yliopistoista. Seminaarin jälkeisessä iltaohjelmassa muusikko kirjailija Juha Jyrkäs piti kiinnostuneille kalevalarunoustyöpajan ja tämän jälkeen oli rentoa yhdessäoloa Uuden ylioppilastalon Lingva kokoustilassa. Seminaariohjelma on tämän toimintakertomuksen liitteenä. 8. Jäsenkysely NEFA Jyväskylän aloitteesta ja avulla laadittiin ensimmäinen jäsenyhdistysten jäsenistöille suunnattu jäsenkysely. Kyselyn avulla kartoitettiin Kulon tunnettuutta jäsenyhdistysten

piirissä, ja sitä, mitä kulttuurien tutkijat Kulolta tulevaisuudessa toivoisivat; kyselyn tuloksia käytettiin myös kolmivuotissuunnitelman laatimisen tukena. Lomakkeen kysymyksinä olivat 1) Tiedätkö mikä Kulo on, 2) Minkä verran olet tietoinen Kulon tämänhetkisestä toiminnasta, 3) Oletko osallistunut Kulon toimintaan? Miten/miksi et, 4) Koetko Kulon toiminnan itsellesi hyödylliseksi? Millä tavoin/miksi et, 5) Miten Kulo voisi parantaa näkyvyyttään ja/tai kehittää toimintaansa? Kaipaatko esim. jäsenetuja ja jos, niin millaisia toivoisit niiden olevan, 6) Miten sinä tai ainejärjestösi voisi kehittää Kulon toimintaa ja/tai parantaa sen näkyvyyttä, 7) Opiskelu tai kotipaikkakuntasi, ja 8) Yleiset risut ja ruusut. Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin 20 :n arvoinen lahjakortti kirjakauppaan. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 22 henkilöä. Tarkempi analyysi kyselyn tuloksista löytyy Dropboxista ja on linkattuna myös Kulon nettisivujen arkistoon. 9. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa Huhtikuussa Kulttuurintutkimuksen seura ry:n sihteeri lähestyi Kuloa jatkotiedustellakseen kiinnostuksesta mahdolliseen yhteistyöhön. Yhteistyön eri muodoista mainittiin esimerkiksi apu apurahahakemusten tekoon, puhujayhteistyö seminaareissa, julkaisuyhteistyö ja seuran Kulttuurintutkimus lehden opiskelijanurkkaus, jonne voitaisi pyytää kirja arvosteluita opiskelijoilta. Vuonna 2014 yhteistyö ei kuitenkaan materialisoitunut mitenkään, joten tulevalla kaudella tähän voisi olla syytä panostaa. 10. Vapaa ajan toiminta Kaudella 2014 Kulolla oli varsin vähän erillistä vapaa ajan toimintaa. Yksi jäsentapaaminen järjestettiin Helsingin seminaarin yhteydessä illanvieton merkeissä. Tapaamisessa seminaariin osallistuneet ulkopaikkakuntalaiset pääsivät tutustumaan paikallisiin opiskelijoihin. Tapaamispaikkana oli Helsingin Uuden ylioppilastalon Lingva kokoustila, jossa juotiin viiniä ja muita iloliemiä, kuunneltiin musiikkia ja sosialisoitiin rennossa tunnelmassa muiden opiskelijoiden kanssa. Vastaavaa yhteistä vapaa ajanviettoa muiden kulolaisten kanssa voisi hyvinkin olla syytä lisätä tulevalle kaudelle, sillä juuri tällaisissa tilanteissa ihmiset pääsevät verkostoitumaan parhaiten. 11. Jäsenedut Vuonna 2014 Kulolla ei ollut virallisia jäsenetuja. Jäsenetujen kehittämisestä keskusteltiin erityisesti syksyn jäsenkyselyn päättymisen jälkeen. Kyselyssä nousivat jäsenetuehdotuksina esiin erityisesti alennuksen erilaisiin kulttuuritapahtumiin, museoihin ja kirjakauppoihin. Etujen neuvottelusta tekee erityisen haastavaa se seikka, että Kulon jäsenjärjestöjen alat vaihtelevat niin suuresti keskenään ja etujen olisi ehdottomasti koskettava kaikkien järjestöjen jäseniä. Nettikirjakauppojen kanssa Kulo voisi esimerkiksi yrittää neuvotella listan kertakäyttöisistä alennuskoodeista, joista pyydettäessä jokainen jäsen saisi aina yhden käyttöönsä per vuosi.

Toisaalta esimerkiksi Kulttuurien museon tapaisiin museokohteisiin voitaisi myös yrittää neuvotella alennettua tai ilmaista sisäänpääsyä kulolaisille, mutta se vaatisi jonkinlaista jäsenyyden varmistusta esimerkiksi jäsentarran muodossa. Mahdolliset toteutukset jäseneduista siirtyivät kuitenkin seuraavaan kauteen. 12. Alumniverkoston perustaminen Vuoden 2014 toimintasuunnitelmaan kirjattua Kulon toimijoiden alumniverkostoa ei ajan puutteen vuoksi valitettavasti vielä ehditty perustaa.

MYYTIT JA RITUAALIT seminaari Helsingissä pe 24.10.2014 KULTTUURINTUTKIMUKSEN OPISKELIJAT KULO RY:N IV VALTAKUNNALLINEN SEMINAARI Seminaarin ohjelma Perjantai 24.10.2014, Mannerheim-sali (5 krs.), Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A, 00100 Helsinki Varsinaisten puheenvuorojen jälkeen on aina varattuna 10 minuuttia vapaalle keskustelulle. Klo 09.45 Klo 09.50 10.10 Klo 10.20 10.50 Klo 11.00 11.20 Klo 11.30 11.50 Klo 12.00 13.00 Klo 13.00 13.15 Klo 13.20 13.50 Klo 14.00 14.30 Klo 14.40-15.00 Seminaarin avaussanat / Opening words Unto Vanhamäki, Kulo ry, sisäasiainsihteeri (secretary of internal affairs) Miten myytti toimii? Tapaus Tuntematon sotilas Jere Kyyrö, FM, YTM, uskontotieteen tohtorikoulutettava, Turun yliopisto Punahilkka ja Oidipus - individuaation rituaali ja myytti kulttuurin psykohistoriassa Arhi Kuittinen, teol. yo., ohjaaja, kouluttaja, psykoanalyytikko Myytin ja rituaalin dynamiikasta: kognitiivis-evolutiivinen näkökulma Harri Söderholm, TK, fil. yo., teologia, Eksegetiikan osasto, Helsingin yliopisto Revealing Tyrant. The Image of Tiberius by Roman Authors Uula Neitola, BA, student of History, Oulu University RUOKAILU / LUNCH (omakustanteinen / self-financed) Ammattiliittoesittely / Introduction of Finnish trade unions TAKU ry The Myth of Autobiographic Accounts Alonso Aju Heino, student of Aesthetics, University of Helsinki Bakhtinian Polyphonic Novel Embodying the Contemporary Society Jussi Moilanen, BA, student of General Literature, University of Oulu KAHVITUS / COFFEE BREAK (ilmainen / free of charge) NEFA-Helsinki

Klo 15.00 15.20 Klo 15.30 15.50 Klo 16.00 Klo 19.00 21.00 Klo 19-> Pimp My Ritual: Discordian Liquefying Practices Revealed Essi Mäkelä, MA, PhD Candidate, Study of Religions, University of Helsinki Notes on Myth and Reason Markku Nivalainen, M.Soc.sc., Graduate student of Philosophy, University of Jyväskylä Seminaarin päätössanat / Closing remarks Tero Ahlgren, Kulo ry, puheenjohtaja (president) Kalevalarunoustyöpaja Juha Jyrkäs Vapaata illanviettoa / Evening gathering NEFA-Helsinki / Lingva-kokoustila Mannerheim-sali, ohjaajana muusikko/kirjailija Juha Jyrkäs