Virkaanasettajaiset. Salon. Numero 5 2.9.2011. Vapaaehtoistyötä Suurella Sydämellä. Kuoroon, kerhoon, kirkkoon



Samankaltaiset tiedostot
Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

Tikkurilan seurakunnassa

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

lapset - nuoret perheet

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

lapset - nuoret perheet

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

lapset - nuoret - perheet

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

lapset - nuoret perheet

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta

Löydätkö tien. taivaaseen?

-Heinolassa 50 vuotta-

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Tervetuloa selkoryhmään!

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Lapset ja perheet Syksy 2018

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

P. Tervonen 11/ 2018

Menovinkkilista Naarila 4

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä;

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

lapset - nuoret perheet

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Riistaveden alueseurakunta

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

Pienten lasten kerho Tiukuset

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Varhaiskasvatussuunnitelma

lapset - nuoret perheet

CCI-sanomat

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015

Toimintaa toukokuussa 2019

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

lapset - nuoret perheet

Transkriptio:

Salon Numero 5 2.9.2011 Virkaanasettajaiset Salon seurakunnan uusi kirkkoherra Timo Hukka asetetaan virkaan messussa Uskelan kirkossa sunnuntaina 11.9. klo 10. Virkaanasettamisen toimittaa Turun piispa Kaarlo Kalliala. Messussa saarnaa Timo Hukka, liturgeina ovat piispa Kalliala ja kappalainen Suvi Laaksonen. Musiikista vastaavat Kaisa Suutela-Kuisma ja Salon kanttorien kuoro. Messun jälkeen juhlapäivä jatkuu kirkkokahvilla seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Tervetuloa! Vapaaehtoistyötä Suurella Sydämellä Anneli ja Olli Nieminen hoitavat vapaaehtoisina Lähetys- Sopukkaa. Verkkosivusto www.suurellasydamella.fi tarjoaa nyt salolaisille uudenlaisen väylän vapaaehtoistyöhön. Sivut 9 11 Kuoroon, kerhoon, kirkkoon Syksy on täynnä toimintaa seurakunnan kaikilla kulmilla.

2 Tukevassa työssä Saloon perustettiin sairaalapapin virka 30 vuotta sitten. Näin voitiin potilaille, omaisille ja henkilökunnalle tarjota tukea aivan toisessa määrin kuin käynneillä, joita papit ovat vuosisatojen ajan tehneet sairaiden luo. Alusta alkaen sairaalapapin työkenttää ovat olleet Salon aluesairaala ja Halikon sairaala. Nykyään siihen kuuluvat myös terveyskeskussairaalan osastot. Sairaalapastorin työ perustuu niin Salossa kuin muuallakin Suomessa sopimuksiin: Sairaala tarjoaa puitteet, kirkko maksaa palkan ja yhteistyössä toimitaan. Pekka Leppänen Salon ensimmäinen sairaalapastori Pekka Leppänen otti viran vastaan kevättalvella 1981. Pesti Salossa jäi parin vuoden mittaiseksi, mutta työ sairaalapappina on jatkunut siitä pitäen Turussa ja jatkuu yhä. Pekka Leppänen tuli Saloon Tukholmasta, jossa hän oli siirtolaispappina vieraillut säännöllisesti myös parissa sairaalassa. Siirtolaistyö sisälsi muutenkin paljon kahdenkeskisiä keskusteluja ja vahvisti pastorin kiinnostusta sielunhoitoon. Siltä pohjalta oli luontevaa lähteä sairaalapapiksi Saloon. Pappi näkyvissä! Vastaanotto oli lämmin ja innostunut sekä sairaaloissa että alueen seurakunnissa. Kokonaan uuden työn käynnistäminen on silti aina haastavaa. Kokenut kollega neuvoi näin: Luo rutiinit, joilla olet näkyvillä, Pekka Leppänen kertoo. Hän noudatti neuvoa. Kiersin osastoilla, olin mukana ryhmissä ja rupesin pitämään hartauksia ja jumalanpalveluksia myös Halikon sairaalassa, jossa ne olivat olleet satunnaisempia. Pekka Leppänen sanoo tulleensa työhön selkeästi papin identiteetillä, sillä sairaalapappi ei ole terapeutti, työnohjaaja kylläkin. Henkilöstölle annettava työnohjaus on kuulunut toimenkuvaan alkuvuosista asti. Uskomisen asiantuntija Kai Fagerström Sairaalassa on pappi, koska kirkko tarjoaa palvelujaan niillekin, jotka eivät pääse kirkon tiloihin, Pekka Leppänen perustelee. Toisaalta pappi on sairaalassa uskonnollisten asioiden asiantuntijana. Tämä taas on tärkeää sairaalan kannalta. Pappi on myös uskonnollisen kielen asiantuntija. Tähän on usein tarvetta erityisesti psykiatristen potilaiden parissa. Muuan Leppäsen kollega on määritellyt sairaalapapin tehtävän neuvottomuuden jakamiseksi. Sairaalapappi on usein se, jolla on aikaa pysähtyä ahdistuneen ja kuolemanpelkoisen ihmisen luo. Päätösvalta potilaalla Potilaslähtöisyys on sairaalasielunhoidon keskeinen periaate: keskustellaan potilaan esille nostamista asioista. Potilaalla on oikeus päättää, kenen kanssa, mitä ja milloin puhuu. Joku haluaa jutella vain sairauden senhetkisestä tilanteesta, toinen edetä pohtimaan elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Kuolemastakin on monen helpompi puhua sairaalapapin kuin lähiomaisten kanssa. Tukea tukijalle Eikö ole raskasta olla koko ajan tukena sairauden ja kuoleman keskellä? Tätä on Pekka Leppäseltäkin kyllästymiseen asti kysytty. Minua kantaa se, että voin tässä palvella ihmisiä. Työnohjaus on tärkeä tuki. Se auttaa hyväksymään, että on tehnyt voitavansa, vaikka tuntisi sen olevan liian vähän. Hyvä neuvo oman jaksamisen vaalimiseen tuli aikoinaan Pekka Leppäsen Tukholman-esimieheltä: Harrasta jotain sellaista, jossa koet olevasi hyvä. Se sopii ohjeeksi monelle, mutta erityisesti auttamisammateissa toimiville, jotka usein kamppailevat riittämättömyyden tunteen kanssa. Rajarickoin ja sairasten edes, jotca ei woi kirckoon tulla, pitä Papin toisinans Jumalanpalweluksen tekemän, Macausvuotens tykönä opettaman, lohduttaman ja neuvoman heitä kärsimiseen. Vuoden 1686 kirkkolaki Tarja Raitis Johtavan ylihoitajan tehtävistä vastikään eläkkeelle siirtynyt Tarja Raitis on nähnyt läheltä sairaalapappien koko 30-vuotiskauden. Jos sairaalapappia ei olisi, puuttuisi hoitajien kannalta yksi hoidon tukielementti. Kun on potilaita, jotka ovat hyvin ahdistuneita tai peloissaan, heitä voi ohjata keskusteluun sairaalapapin kanssa. Ihmiset tarvitsevat sellaista, joka ehtii istua heidän kanssaan. Hoitajat haluaisivat rauhoittua keskustelemaan potilaiden ja omaisten kanssa, mutta ovat usein kiireisiä. On hienoa, että potilaita varten on olemassa tällainen ihminen, jonka työn tarkoitus on olla heille tukena. Lohduttaja ja juttukumppani Sairaalapapin työssä on paljon ihmisenä toiselle ihmiselle olemista, Tarja Raitis muotoilee. Monet potilaat haluavat turvautua pappiin. He haluavat tukea ja lohtua, ja pappi on ollut sitä antamassa. Psykiatrian puolella on paljon ihmisiä, jotka haluavat keskustella, joten sielläkin sairaalapappia pidetään hyvin tärkeänä. Tarja Raitis toivoo, että sairaalapapin aikaa liikenisi entistä enemmän avohoidossa oleville, kun Halikon sairaalan potilasmäärä vähenee. Tarpeellinen ja toivottu Hoitohenkilökunnan kannalta Tarja Raitis pitää suurena plussana sairaalapappien antamaa työnohjausta. Hoitotyö on raskasta, ja tämä työnohjaustuki on ollut hyvä apu. Sairaalapapista on tullut henkilökunnalle myös se tuttu, oma pappi, jota on pyydetty kastamaan, vihkimään ja siunaamaan. Kaiken kaikkiaan sairaalapappi istuu hyvin kokonaisuuteen, ja työn jatkuvuutta pidetään erinomaisen tärkeänä. Kai saadaan uusi? huolestutaan sairaalan puolella, jos sairaalapappi on vaihtamassa maisemaa. Jatkuvuuden turvaaminen on keskeisiä asioita myös sairaalasielunhoidon neuvottelukunnassa, jossa Tarja Raitis oli monet vuodet sairaaloiden edustajana. Neuvottelukunta on yhteistyöelin, johon kuuluu sekä sairaaloiden että kirkkovaltuuston nimeämiä jäseniä. Petri Vuorinen Salon nykyinen sairaalapastori Petri Vuorinen on hoitanut virkaa vuodesta 2008. Pidän työstäni, se on haastavaa ja vaihtelevaa. Saan olla mukana ihmisten iloissa ja suruissa. Sairaalapappi, jonka työ saattaa näyttää sairauden ja kuoleman leimaamalta, pääsee siis jakamaan ilonkin aiheita, vaikkapa vanhempien riemua vastasyntynyttä ihmetellessä. Iloa voi tuoda myös potilailta saatu palaute: Kiitos, kun rukoilit, kun menin isoon operaatioon. Salon sairaalapapit: Pekka Leppänen 1981 83 Pekka Alaja 1983 1990 Kari Lintuvuori 1990 2003 Hilkka Kakko-Helle 2003 2007 Petri Vuorinen 2008 Se lämmittää, kun olen näin omalta osaltani voinut välittää jotain positiivista. Tuen antaminen sairauden keskelle on yhä edelleen ensisijaista. Sairaalapastori on potilaita, omaisia ja henkilökuntaa varten. Työssä kunnioitetaan kunkin uskonnollista vakaumusta ja elämänkatsomusta. Sairaalapappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus, Petri Vuorinen kertaa toiminnan periaatteita. Uusia tarpeita, uusia haasteita Kolmekymmentä vuotta sitten Halikon sairaalassa oli yli 500 potilasta, nyt alle sata. Tämä vaikuttaa sairaalapapinkin työhön. Avohoidon yhteistyökuviot ovat haaste, Petri Vuorinen myöntää. Jokaista avohoidon asiakasta ei yksi sairaalapappi voi käydä tapaamassa, mutta voi olla mukana ryhmissä, ehkä myös retkillä ja muissa tapahtumissa. Toinen sairaalapappia läheltä koskettava haaste ovat vanhukset. Moni heistä on välillä sairaalassa ja palaa sitten taas vanhainkotiin tai palvelutaloon. Heidän kanssaan juteltuaan Petri Vuorinen on havainnut, että olisi iso tarve vanhainkotiteologille. Henkilöstökin siellä kaipaisi tukea yhtä lailla kuin sairaalassa. Jos ei nyt ihan omaa virkaa saataisikaan, niin eikö tämä voisi olla jonkun papin nimikkotyöalana? sairaalapastori heittää haasteena Salon seurakunnan päättäjien suuntaan. Ulla-Maija Kytölä Ota rohkeasti yhteyttä sairaalapappiin, kun tarvitset kuuntelijaa tai haluat keskustella jonkun kanssa olet vaikeiden kysymysten äärellä surun koskettaessa toivot puolestasi rukoiltavan tai haluat viettää ehtoollista haluat viettää saattohartauden läheisen kuoltua. Sairaalapappi on tavattavissa Salon aluesairaalassa, terveyskeskussairaalan osastoilla ja Halikon sairaalassa. Hänet tavoittaa henkilökunnan välityksellä, puhelimitse tai sähköpostitse. Sairaalapastori Petri Vuorinen 044 774 5244 petri.vuorinen@evl.fi

3 Keskustelin kohta eläkkeelle jäävän kanttorin kanssa saarnaamisen taidosta. Tyyli muuttuu, mutta sanoma se mistä puhutaan pysyy, hän sanoi. Nyökyttelin, mutta olen ehkä eri mieltä. Kävin papin, kanttorin ja isosten kanssa onnittelemassa juuri konfirmoituja. Erään rippikoululaisen isoäiti puhui meille. Hän sanoi, että on mahtavaa nähdä alttarilla nais- ja miespappeja samaan aikaan. Vielä hienompaa on se, että he hymyilevät. Hän kertoi muistavansa tarkalleen ensimmäisen kerran, kun näki papin hymyilevän. Rippikoululaisen isoäidin sanat ovat jälkeenpäin useasti pysäyttäneet ajattelemaan. Yhteiskunta, jossa papin ei kuulu hymyillä, ei ole ajallisesti kaukana menneisyydessä, vaikka niin voisi kuvitella. Paljon on muuttunut, ja varmasti saarnaamistyyli samalla. En kuitenkaan usko, että tyyli, jolla kirkko tuo oppiaan esille, on ainoa, mikä muuttuu yhteiskunnan kehittyessä. Aikana, jolloin pappi ei hymyillyt, piis- Iankaikkisen jäljillä Tunnistatko? Näistä tuoleista saarnataan Sanaa Halikossa, Perttelissä, Suomusjärvellä ja Uskelan kirkossa. Mutta mikä saarnatuoli on mistäkin? pojen ei tarvinnut pohtia kirkon opillista suhtautumista seksuaalivähemmistöihin tai globaaliin monikulttuurisuuteen. Vastaa kirkko uusiin kysymyksiin miten tahansa, se tulkitsee oppia edelleen luo siis uutta. Tulkinta on jatkuvasti vahvemmin esillä, kun keskustellaan luterilaisesta opista. Raamatussa ei lue, saavatko naiset toimia pappeina, pitääkö samaa sukupuolta oleville antaa oikeus avioliittoon tai täytyykö romanikerjäläiselle antaa almu. Vastaus tulisi kuitenkin löytää Raamatusta. Teologeja koulutetaan tulkitsemaan Raamattua tieteelliseltä kannalta. Raamatuntutkimuksen metodeja on lukemattomia: inter-kontekstuaalinen tulkinta, sosiaalitieteellinen lähestymistapa, kulttuuriantropologinen menetelmä ja niin edelleen. Yhteistä niille on, että Raamattua pyritään ymmärtämään tietyssä kulttuurissa eläneen ihmisen kirjoittamana. Kaikkea, mitä Raamatussa lukee, ei voi suoraan siirtää kaksituhatta vuotta eteenpäin meidän aikaamme. Esimerkiksi köyhien auttamisesta Raamatulla on selvä sanoma, mutta silti arkkipiispa Kari Mäkinen on tulkinnut, että nykyyhteiskunnassa almun antaminen romanikerjäläiselle ei ole oikea tapa auttaa. Ja Mäkinen taitaa olla ihan oikeassa. Keskustelu samaa sukupuolta olevien vihkimisestä on noussut voimakkaimmin esille, koska se koskettaa monia henkilökohtaisesti. Myös teologian opiskelijoiden joukossa on useita, jotka ovat kyllästyneet siihen, että kirkko ei täysin hyväksy joko heitä itseään tai heidän ystäviään. Samaan aikaan he muistavat, että Raamatussa on perusteet myös olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia. Oikea tulkinta löytyy ainoastaan keskustelemalla, jos sittenkään. Ehkä kokeneen kanttorin sanoissa olikin totuus. Sanoma, oikea tulkinta se varsinainen oppi on ja pysyy. Meidän täytyy vain löytää se. Isto Peltomäki Kirjoittaja on teologian opiskelija, joka oli kesäteologina Salon seurakunnassa Oikea vastaus sivulla 19. P Ä Ä K I R J O I T U S Yhdessä pärjätään paremmin Milloin Suomi itsenäistyi? Tämänkaltaiset kysymykset ovat melko klassisia historian tenteissä. Vastaukseksi ei riitä itsenäisyysjulistuksen antamisen päivämäärä. Opiskelijan kypsyyttä ja historian tajua koetellaan hänen ajatustensa pohjalta siitä, mitä on itsenäisyys, milloin itsemääräämisoikeus ja -kyky ovat tulleet todellisiksi ja mitkä tekijät ja olosuhteet ovat johtaneet toivottuun tilanteeseen. Tulevaisuudessa voitaisiin kysyä: Milloin Salon seudun seurakunnat yhdistyivät? Vastaukseksi tuskin riittäisi 1.1.2009. Olisi tarkasteltava yhdistymiseen johtaneita tekijöitä: päätösten perusteluja ja niitä olosuhteita, joiden vuoksi yhdistymiseen on päädytty. Olisi määriteltävä, mitä yhdistymisellä oikeasti tarkoitetaan. Ja vielä pohdittava, missä määrin yhdistymiselle asetettuja tavoitteita on saavutettu ja onko kehitys vienyt siihen suuntaan, johon yhdistymispäätöksillä on pyritty. Tarkastelijan näkökulmasta riippuu, katsotaanko yhdistymisen vieneen asioita liiaksi yhdenmukaistamisen suuntaan, vai ajatellaanko, että yhdistymistä ei ole tapahtunut riittävästi. Joku ehkä toivoo vanhojen toimintakulttuurien korvaamista täysin uudella toimintatavalla, toinen pelkää vanhojen ja hyväksi koettujen arvokkaiden perinteiden häviämistä. Kirjoitan tätä sunnuntai-iltana, jolloin sain aamulla mahdollisuuden osallistua Vaskion kirkossa elojuhlamessuun. Tilaisuudessa oli koettavissa kotiseuturakkaus, halu yhteiseen tekemiseen tärkeäksi koetun perinteen ylläpitämiseksi, yhtä lailla kuin saada tulla yhteen Jumalan sanan äärelle rakkaassa omassa kirkossa. Toisaalta olen saanut kokea erittäin rohkaisevia hetkiä tutustuessani seurakunnan yhteisiin työmuotoihin. Lapsi-, nuoriso-, rippikoulu- tai diakoniatyössä on rakennettu tiimejä, ja toiminta suuremmalla joukolla on osoittautunut hedelmälliseksi ja auttanut parantamaan palveluita siellä, missä pienen resurssit olisivat olleet riittämättömät. Sekä suuruudella että pienuudella on etunsa, kun ne oikein osataan hyödyntää. Ehkä on niin, että suuria yksiköitä täytyy rakentaa, jotta pienet voisivat elää. Seurakuntien yhdistymisen minimitaso voidaan päätellä kirkkolaista, jonka mukaan taloushallintoa ja kiinteistötointa ei saa jakaa. Toisin sanoen seurakunnalla on yhteinen talousjohto. Yhdistyminen olisi sellaisenakin mahdollinen, että kaikki muu seurakunnallinen toiminta olisi hajautettua. Joitakin hyötyjä tästä ehkä voitaisiin saada, mutta taloudenkin suunnittelu on syytä toteuttaa palveluista ja toiminnasta käsin. Talousarvioita varten tarvitaan raamit, joiden määräämissä rajoissa seurakunnassa toimitaan. Näin tulee ollakin. Lopputuloksen kannalta lienee kuitenkin hedelmällisempää kehittää toimintaa niin, että työalat voivat monipuolistua, palveluiden tuottaminen tehostua ja jo aikansa eläneet toiminnot karsiutua. Näin kustannustehokkuus paranee ja säästöt ovat enemmän toiminnan tehostamisen luonnollinen seuraus kuin pakottava syy. Kun yhdessä, avoimesti ja laajasti jatkamme yhdistymisen toteuttamista, voidaan alussa esitettyyn kysymykseen jossakin vaiheessa jo antaa vastaus. Ja vakaan käsitykseni mukaan antaa myönteinen arviointikin. Timo Hukka Salon kirkkoherra 16.8.2011

4 Syksyn neljän Keidas-illan teemat vaihtelevat yksinkertaisesta uskosta monimutkaisiin parisuhteen kiemuroihin. Vierailijoiden alustusten ohella luvassa on musiikkia kuunneltavaksi ja yhdessä laulettavaksi, kahvi- ja teepöydän antimia ja leppoisaa yhdessäoloa. Keidas-illat pidetään keskiviikkoisin Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Ohjelma alkaa klo 19, tarjoilu ja bändin säestämät laulut puoli tuntia aikaisemmin. Lapset voi ottaa mukaan, sillä heille on paimentajia kerhotiloissa. Ke 14.9. Yksinkertainen usko Syyskuun vieraana on Eija Kourimo, jonka laulajan ura sai vauhtia tangomarkkinoista v. 1988. Sekä hengellisen että kevyen musiikin saralla vaikuttava laulaja kertoo värikkäästä elämästään ja uskostaan, joka on väliin joutunut koetukselle. Eijaa kuullaan Kerran kuussa Keitaalle Naistenyö Naarilassa Keitaalla myös laulajana. Esa Löytömäki vierailee Keitaalla 12.10. Mitä kaikkea mahtuukaan naisena olemiseen? Tämä on teemana naistenyössä pe 7.10. la 8.10. Naarilan leirikeskuksessa. Perjantai-illan vieraaksi tulee kouluttaja ja työnohjaaja Tiina Teivonen, joka kertoo hyvinvoinnin nelikentästä ja naisen monista rooleista eri elämänvaiheissa. Vuorokauden miniloma Naarilassa kustantaa omin lakanoin 20. Ilmoittautumiset syyskuun loppuun mennessä diakoniatoimistoon puh. (02) 774 5216 ma pe klo 10 11. Ke 12.10. Enkeleiden kanssa kilpaa laulamme Lokakuun Keidas-vieraat tulevat Forssasta: kirkkoherra Esa Löytömäki ja gospelhenkinen kuoro Palava Pensas. Esa Löytömäki on toiminut seurakuntapappina, sairaalassa ja perheneuvojana ennen tuloaan kirkkoherraksi. Arjen kristillisyys ja Jumalan armo elämän keskellä ovat hänen sydäntään lähellä. Kuoro laulaa yhtyeen säestämänä uutta hengellistä musiikkia sydämen kyllyydestä. Laulut ovat pääasiassa Esa Löytömäen käsialaa, ja niissä yhdistyvät ihmisen kaipaus Jumalaan ja arjen ilo. Ke 9.11. Sitoutunut vai sidottu? Talo kestää Anu ja Jukka Mattsson Erosta eteenpäin perustuksensa varassa, ja parisuhteessa perustuksena on sitoutuminen. Sitoutuminen on tahtomista, se on valinta pysyä yhdessä. Sitoutumisen puolesta puhuvat marraskuun Keitaalla Anu ja Jukka Mattsson, jotka ovat mukana Samassa veneessä -avioparityössä Kansan Raamattuseuran kautta. Ke 7.12. Kuka minä olen? Joulun alla etsitään kristityn identiteettiä ja puhutaan itsetunnosta, oman arvon ymmärtämisestä ja itsensä tuntemista. Vieraana on Kansan Raamattuseuran julistustyöntekijä, kirjailija ja terapeutti Päivi Niemi. Eroryhmä tarjoaa vertaistukea ja selviytymiskeinoja niille, joiden parisuhde on päättynyt. Kymmenen kertaa kokoontuva ryhmä alkaa to 22.9. klo 17 18.30 Salon perheasiain neuvottelukeskuksessa, Rummunlyöjänkatu 5. Ohjaajina toimivat perheneuvojat Tiina Stenfors ja Annukka Jäske. Ryhmään otetaan enintään kahdeksan henkilöä. Ilmoittautumiset viimeistään 12.9. puh. (02) 774 5217, varmimmin ma to klo 12 13. Perheviikonloppu merimaisemissa Merisalon leirimajalla Kemiönsaaressa vietetään leppoisaa viikonloppua 24. 25. syyskuuta. Ohjelmaksi on luvassa samoilua, sanailua, saunomista, syömistä ja sielunhoitoa. Merisaloon lähdetään la klo 11 kimppakyydein Salo-Uskelan seurakuntatalolta, Virtaa suhdekurssilta takaisin tullaan sunnuntaina iltapäiväkahvin jälkeen. Viikonloppureissu maksaa 20 /hlö, alle 16-vuotiailta 10. Ilmoittautumiset 16.9. mennessä Kaarlo Launoselle, kaarlo. launonen@evl.fi, 044 774 5268. Virtaa välillämme on suhdekurssi seurusteleville ja avioliitossa jo oleville. Seuraava kurssi pidetään la 1.10. ja su 2.10. klo 12 18 Salo-Uskelan seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6. Kurssilla käsitellään mm. arkirakkautta, tunteiden tunnistamista, ristiriitojen ratkaisemista, seksuaalisuutta ja hellyyttä. Kurssimaksu 20 /pari sisältää materiaalin, lounaat ja päiväkahvit. Lastenhoito järjestetään tarvittaessa. Ilmoittautumiset 19.9. mennessä pastori Suvi Kiukaalle 044 774 5218, suvi.kiuas@evl.fi. Tämä on kolmas osa kirjoitussarjasta, jossa Salon perheasiain neuvottelukeskuksen työntekijät käsittelevät parisuhteen ja perheen kehitysvaiheita. Kirjurina toimii perheneuvoja, psykologi Tiina Stenfors. Mutta suurin kaikista on rakkaus Menoa ja melskettä leikki-ikäisten lasten perheessä Onnellista kyllä Maijamme ja Mattimme ovat saaneet esikoiselleen pikkusisaruksenkin. Valvottava esikoinen koetteli vanhempien kestävyyttä ja jaksamista, mutta ajan oloon pienokainen löysi rytminsä ja vanhemmat vakuuttuivat kyvystään huolehtia jälkikasvustaan. Nyt sisarukset hiovat toisiaan niin hyvässä kuin pahassa. Harvoin tulee ajatelleeksi, että elämämme pisin ihmissuhde on sisarussuhde. Monesti se on myös kasvattavin: kiintymyksen, kiukun ja kateuden tunteita harjoittelemme luontevasti juuri sisarustemme kanssa. Vanhempien haaste on turvata kaikille, usein hyvin eriluonteisille, sisaruksille turvalliset kasvuolosuhteet. Vanhempien jaksamista kuormittavat jatkuvat sisarusten väliset kihinät ja kähinät ovat välttämätöntä ihmistaimen kasvua ihmissuhdetaidoissaan. Vanhempien tärkein tehtävä tässä perhevaiheessa on rakkauden ja rajojen turvaaminen lapsilleen. Kiintymys omaan lapseen syntyy useimmiten automaattisesti, mutta EI:n sanomisen jalo taito on opeteltava. Vanhemmilla on niin suuri imu hyväksynnän ja rakkauden saamiseen omilta lapsiltaan, että turvallisten rajojen pitäminen arjessa takkuaa toisinaan. Tasavertainen kaverivanhemmuus vetää puoleensa, mutta lapsi on turvaton, jollei vanhempi ole se vahvempi, johon turvata. Toki neuvottelullakin on paikkansa, mutta lapsen rutiineja koskevista asioista ei tarvitse neuvotella. Ruokailut, sään mukaisen pukeutumisen, päivälevot ja yöpuullemenot jne. päättää vanhempi, ei lapsi. Uhmaikäisen lapsen kanssa vanhemman oma kiukunhallinta on koetteilla. Hyviä neuvoja tarjoavat esimerkiksi lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren erinomaiset kirjat eri-ikäisten lasten aggressiokasvatuksesta (Kiukkukirja, Kapinakirja). Tätä perhevaihetta sävyttää kaikista vanhemmuuden haasteista huolimatta elämäntäyteinen, tapahtumia täynnä oleva arki, jossa ei ole kahta samanlaista päivää. Ilo lapsista, heistä itsestään ja heidän nopeasti etenevästä kehityksestään kirkastaa välillä arjen. Leikki-ikäisten lasten perheessä luodaan meidän perheen omaa elämäntapaa. On vain yksi Maijan ja Matin perhe tässä maailmassa, ja sen ainutkertaiset tavat ja käytänteet syntyvät arjen melskeessä. Perheemme pienokaiset oppivat, miten tulee elää. Näitä oikean elämän aineksia lapset sitten tulevissa omissa perheissään toteuttavat. Lopuksi palaan perheneuvojien lempilauseeseen: Lapsen paras koti on vanhempien välisessä suhteessa. Varsinkin pikkulapsivaiheessa Maijan ja Matin keskinäisen suhteen vaaliminen on hyvin tärkeää. Kuinka usein vanhemmilla on mahdollisuus istua ihan keskenään ja jutella niitä näitä ja välillä asiaakin ilman lasten aiheuttamaa keskeytystä? Lasten on tärkeä oppia, että vanhemmat juttelevat ensin asiansa loppuun, ja sitten on lapsen usein 3 kiireellisen asian aika. Vanhempia kuormittaa kovasti, jos jälkikasvu jatkuvasti keskeyttää heidän keskustelunsa. Lapsen on opittava odottamaan, ja opettelu on helpointa aloittaa kotona. Toisten keskustelua ei saa keskeyttää, ei myöskään omien leikkikavereiden juttuja. Keskustelujen ja pohdintojen lisäksi vanhempien on raivattava kahdenkeskistä aikaa nauttimiselle, hassuttelulle, ilottelulle ja tietenkin rakastelulle. Lapsen kasvua ja hyvinvointia edesauttaa parhaiten vanhempien onnellinen keskinäinen suhde, mutta myös molempien vanhempien yksilöllinen hyvinvointi. Arjesta nauttiva, itselleen aikaa antava äiti ja isä on paras tae lapsen hyvälle elämälle. Tiina Stenfors

5 Kerhotäti elää myötä lapsen ilot ja surut Seurakunnan kerhosta tuli Satu Fribergille vuosien kuluessa melkein kuin toinen koti. Satu työskenteli kerhossa vastaavan ohjaajan apuna kaikkiaan 38 vuotta, ennen kuin viime keväänä jäi eläkkeelle. Kun Satu Friberg, kerhotäti, pyöräilee Kuusjoen kylällä, lippalakki päässä, nousee yhden ja toisen aikuistuneen kerholaisen käsi moikkaamaan. Moni menneitten vuosien kerholaisista ehti lähettää jo omankin lapsensa kerhoon, kun Satu vielä oli siellä vastaanottamassa pientä tulijaa. Perheissä on siis Sadulle tuttuja kerhon kasvatteja kahdessa polvessa. Kerhoa pidettiin 1970-luvun alussa kirkkoherranvirastossa. Kun seurakuntatalo 1975 valmistui, kerho siirtyi sinne. Papit ovat vaihtuneet, kerho-ohjelmasta vastaavat lastenohjaajat ovat vaihtuneet. Satu on pysynyt, aina viime kauden loppuun asti. Hän kertoo, että kirkkoherra Mika Viljanen aikoinaan sutkauttikin: Satuhan kuuluu kalustoon! Leikit muuttuvat Kuusjoella neli- ja viisivuotiaat käyvät kerhossa kaksi kertaa viikossa. Pienimmät kerholaiset ovat kolmivuotiaita, ja heitä odotetaan kerhoon kerran viikossa. Mutta kerhon ilmapiiriin pääsee tutustumaan jo vauvaiässä, sillä aivan pienimmille vanhempineen pidetään perhekerhoa. Perhekerhossa vanhemmat saavat nauttia samassa elämänvaiheessa olevien juttuseurasta, sillä aikaa kun lapset ovat kerhotätien huostassa. Perhekerhoon voi tulla myös isovanhemman roolissa. Ajat ja tavat muuttuvat, leikeissäkin. Jos ennen puettiin mollamaijaa, nyt on barbit ja nukkekodit. Ennen pyörittiin piirissä. Nyt on muita laululeikkejä, vertailee Satu. Pikkuiset kultakalat lammessa ui, hyräilee hän ja näyttää, miten yhteen liitetyt kädet polskahtelevat kultakaloina. Rakennuspalikoitten tenho ei ole kadonnut. Palikoista pystytetään vaikkapa kuivuria. Ollaanhan maalla. Uskallus kasvaa, kavereita karttuu Maalaiskylän maisemaan ja luontoon tutustutaan pikku retkillä. Joku lapsista saattaa jo tunnistaa, mitä viljaa tien varressa pellolla kasvaa, Satu kertoo. Opetellaan kasveja: apila, kissankello. Opetellaan puulajeja: mikä se tuodaankaan jouluna sisälle, kuusi vai mänty. Keväällä ja joulun alla pikkuväki ohjaajineen suuntaa kirkkoon, hartaushetkeen, joka pidetään varta vasten päiväkotiikäisille. Kirkon kevättalvisissa perhemessuissa kerholaisilla on Sadun albumiin on talletettu hetkisiä pienten kerholaisten parissa. Mitähän syntyy legopalikoista? Kuusjoen seurakuntatalo on kerhonpitovuosina tullut Satu Fribergille tuttua tutummaksi. Tuntuu vähän oudolta, kun nyt saakin kerhoaikaan pyöräillä siitä ohi. tärkeä osa. Silloin he pääsevät ensi kertaa esiintymään. He saavat laulaa laulun. Kaikki eivät uskalla tulla, jotkut jäävät penkkiin, sanoo Satu. Lapset ovat erilaisia. Uskallusta kasvattaa jo se, että tulee kerhoon. Satu suosittelee kerhoa paikkana, missä oppii turvallisesti sosiaalisuutta: Yksinäisetkin lapset oppivat olemaan porukassa ja saavat leikkikavereita. Ruvetaan kysymään, saako tulla kerhon jälkeen leikkimään. Kiusantekoon ei kerhossa pahemmin syyllistytä. On säännöt, ja niistä pidetään kiinni. Satu tiivistää: Kaikkien kanssa leikitään ja ollaan kavereita. Jos on tapeltu, kerrotaan ja opetellaan pyytämään anteeksi. Tunteet koskettavat Kerhotäti elää mukana lasten iloissa ja suruissa. Suuria asioita ovat syntymän ja kuoleman kohtaaminen. Kerran erään tytön pikkusisko oli hukkunut jokeen. Tyttö halusi, että menemme hautausmaalle katsomaan siskon hautaa, puhuu Satu. Kerhossa sytytetään kynttilä, kun joku on kuollut. Liekkiä katsellen on hiljennytty ajattelemaan monta mammaa ja pappaa. Syntymän ihmettä puolestaan muistetaan esimerkiksi tutkimalla omaa kastekuvaa. Tai koskettamalla nukelle ommeltua, uutta, kaunista kastemekkoa ja kuuntelemalla, mitä ristiäisissä oikein tapahtuukaan. Omaa, kasteessa saatua nimeä opetellaan kirjoittamaan. Silmä ja käsi joutuvat yhteistyöhön myös piirrettäessä, leikattaessa, askarreltaessa. Tosi hienot vesivärimaalaukset tuli viisivuotiaiden kanssa, Satu sanoo. Ovat taitavia, vaikka sanovat: En mää osaa! Kerhotunnin kultajyvät Kerholaiset saavat keväällä todistuksen, jossa kerrotaan heidän saaneen kerhossa kasteopetusta. Kasteopetuksella tarkoitetaan kristillisyyden perusasioihin tutustumista. Opetusta toteutetaan johdattamalla lapset Raamatun kertomusten pariin. Apuna on Lasten Raamattu, missä kertomukset on muokattu lapsentajuiseen asuun. Hartaushetkeen, joka pidetään kerhotunnin alussa, kuuluvat myös laulu ja rukous. Minä, lapsi pienoinen, aamuin illoin rukoilen. Pienet kädet yhteen liitän, Taivaan Isää aina kiitän. Aika moni taitaa olla kerhossa oppinut laulun Jumalan kämmenellä, miettii Satu. Kuin lapsena lasten joukossa Satu tottui jo lapsuudessa hoivaamaan pienempiään. Hän kasvoi 11-lapsisen suurperheen keskimmäisenä. Vilske kerhossa tuntuikin olevan vähän kuin jatketta suurperheen arjelle. Työ lasten parissa on Sadun mielestä ollut passeli valinta. Satu arvostaa luottamusta, joka hänen ja lasten välillä on vallinnut. Hänestä tuntuu, että kerholaiset ottivat hänet melkein kuin vertaisenaan. Hän korostaa, että lapsen kanssa pitää aina puhua tosissaan, ei pelleillä. Lapsetkin puhuvat vakavissaan. Saman lailla täytyy olla mukana. Anni Haapanen Päiväkerhot Päiväkerhoryhmiä lapsille kolmivuotiaista eskari-ikäisiin on kaikilla seurakunta-alueilla. Kerhopaikat yhteystietoineen löytyvät Salon seurakunnan verkkosivuilta www.salonseurakunta.fi/lapset. Kerhoasioista voi kysellä myös lapsityönohjaaja Tuire Kalliolta 044 735 8628, tuire.kallio@ evl.fi. Perhekerhot Perhekerho tarjoaa viikoittain virikkeitä lapsille ja virkistystä aikuisille. Toiminta on maksutonta, ja mukaan voi mennä mielensä mukaan silloin kun sopii; vain Halikon kerhoihin pitää ilmoittautua. n Salo-Uskelan alue * Mahlakankare ti 9 11 (Palomäenkatu 2) * Ollikka ti 9 11 (Hämeenojankatu 19) * Paunala ke 9 11 (Sillanpäänkatu 5) * Ruuhela ke 9 11 (Ruuhikoskenkatu 9) * Seurakuntatalo ti 9 11 (Kirkkokatu 6) * Vauvakerho Mahlakankare ke klo 13 15. Oma kerho perheille, joissa on 0 18 kk:n ikäinen esikoinen. n Halikko Kanttorila, Hornintie 9, ma 9.30 11.30, ma 13 15 (taaperot), ti 9.30 11.30, ke 14 16 (taaperot). Tiedustelut p. 044 774 5351 tai merja.palokankare@evl.fi. n Kuusjoki Seurakuntatalo to 9 11 n Muurla Seurakuntakodin alakerta ti 9 11 n Perniö Pappila ti 9 11 (Lupajantie 7) n Pertteli * Seurakuntatalo ti 10 12 (Mikolantie 5) * Hähkänän kerhotila to 9 11 (Karpalopolku 2, yhteistyössä MLL:n kanssa) n Suomusjärvi Perhekahvila/perhekerho Nuorisotila to 9 12 (Pajutie, yhteistyössä MLL:n kanssa) n Särkisalo Seurakuntakoti pe 9 11 Juttuseuraa ja balettia Salon monikulttuuriyhdistys Mun Salo ry. on käynnistänyt yhteistyössä Salon seurakunnan kanssa Oma hetki -vertaisryhmän, joka on eräänlainen perhekerho sekin. Ryhmä tarjoaa vanhemmille hetken omaa aikaa keskusteluun vastaavassa elämäntilanteessa olevien aikuisten kanssa ja samalla järjestää lapsille balettiopetusta ja aikaa leikkiä. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 14 16 Salon seurakunnan tiloissa osoitteessa Torikatu 6. Vanhemmat voivat keskustella arkielämän teemoista kahvin ääressä, ja lapset pääsevät opettelemaan tanssia balettitanssija Veronica Semenovan ohjauksessa. Tanssiryhmiä on kaksi: toinen 3 4-vuotiaille ja toinen 5 7-vuotiaille. Tanssitila on turvallisessa ympäristössä lähellä vanhempia. Toiminta jatkuu jouluun asti ja osallistuminen on maksutonta. Mukaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista.

6 Kirkkokuorojen sunnuntai Halikossa Varsinais-Suomen kirkkomusiikkipiirin seitsemäs kirkkomusiikkijuhla järjestetään sunnuntaina 9.10. Halikossa. Juhlia on ollut noin viiden vuoden välein, vuodesta 1978. Halikkoon kokoontuu nelisensataa laulajaa noin kolmestakymmenestä kuorosta, joista yhtenä Halikon oma, tänä vuonna 110 vuotta täyttävä kirkkokuoro. Mukana ovat myös muut Salon seurakunnan kirkkokuorot. Tervetuloa su 9.10. kirkkomusiikin juhlaan Halikon kirkkoon! Musiikkiväki alkaa juhlansa osallistumalla Halikon kirkossa pidettävään messuun klo 10. Sen jälkeen on Säveljuhla klo 14. Tilaisuuksissa kuullaan laulajia sekä suurkuorona että muutamana pienempänä kokoonpanona. Osa ohjelmistosta on kuoroteoksia, joita valmistetaan ensi toukokuussa Jyväskylässä pidettäville Kirkon musiikkijuhlille. Noista juhlista tulee aikaisempia vastaavia juhlia monipuolisemmat ja laajemmat. Niiden teemana on virsi, ja niinpä Halikossakin paikalle tullut seurakunta saa veisata kuoroväen kanssa paitsi tietenkin messussa, myös muutamaan otteeseen Säveljuhlassa. Suomen mittainen muutto Vesa-Matti Tastula istahtaa pianon ääreen Perniön leirikeskuksessa ja ryhtyy laulattamaan leiriläisiä. Nuotteja säestäjä ei näköjään lainkaan tarvitse, pelkkä laulumoniste riittää. Monipuolisia ammattimuusikoita totta tosiaan nämä kanttorikuntaan kuuluvat. Vesa-Matti Tastula vaihtoi vuosi sitten kansalaisopistotyön ja keikkakanttorin hommat pohjoisimmassa Suomessa kokopäiväkanttorin virkaan Särkisalossa ja Perniössä. Hakeutumista kanttoriksi ja muuttoa etelämmäksi oli pitkään harkittu ja toivottu. Se on varmasti johdatuksellinen asia, Vesa-Matti sanoo päätymisestään juuri Saloon, jossa avoinna olleen viran Kati-vaimo löysi netistä. Pisteenä i:n päälle Katikin sai täältä työpaikan, ja nyt pariskunta asuu tyytyväisinä Särkisalossa. Lapset ovat aikuisia ja maailmalla. lakin. Särkisalossa Vesa-Matilla on ohjattavanaan kuoro, lapsikuoro ja kaksi bändiryhmää, toinen alkeiden opetteluun ja toinen niille, jotka ovat jo enemmän jyvällä siitä mitä tehdään. Bändisoitto on hirmuisen tärkeä kanava tuonikäiseen porukkaan. Ja kun bänditoiminnalla saa kontaktin musisoiviin nuoriin, pääsee tutustuttamaan heitä muuhunkin kirkkomusiikkiin. Suomessa seurakuntamusisoinnin kirjo on valtavan laaja, Vesa-Matti muistuttaa. Uskon, että osa rippikoulun suosiosta perustuu siihen, että meillä on tämä gospel. Kiva kun on kollegoita Virsistä pitävä pelimanni Muutos on kuulemma maistunut hyvältä. Heti alkuun ilahdutti tavattoman lämmin vastaanotto sekä seurakuntalaisten että työtoverien taholta. Toinen suuri plussa ovat kanttorikollegat, joita Lapissa oli harvassa. Jo sinne mennessäni tiesin, että nyt sitten tehdään töitä yksin, mutta vuosien mittaan kollegojen kaipuu kasvoi. Oikein odotin tätä, että Salossa on lukkareita toistakymmentä. Tällainen työyhteisö toimii myös oman ammattitaidon ylläpitäjänä ja virittäjänä. Salon kanttorit tekevät monenlaista yhteistyötä, josta seurakuntalaisille näkyvät muun muassa kanttorikonsertit. Yhteistyökuviot teettävät töitä, mutta ovat Vesa-Matin mielestä todella tärkeitä. Bändi puhuttelee nuoria Vesa-Matin päätoimipaikka on Särkisalo, vaikka työtä tehdään myös Perniössä ja vähän muual- Kanttorin omat musiikkimieltymykset ovat moninaiset. Hän tunnustautuu virsifriikiksi ja sanoo kokeneensa lapsesta asti virret hienoiksi ja tärkeiksi. Myös pianomusiikki ja kaikenlainen klassinen ovat läheisiä. Lisäksi huseeraan mielelläni pelimannimusiikin parissa. Se ei ole ihme, kun mies on kasvanut Ikaalisissa ja sukujuuret ovat Kaustisella. Pianon ja urkujen ohella Vesa-Matin soitinvalikoimaan kuuluu tuuba, jota hän töräyttelee Salon puhallinorkesterissa. Jumalanpalvelus ykkösasemassa Kanttori istuu töikseen jumalanpalveluksissa. Mitä ne hänelle merkitsevät, muuta kuin työtä? Jumalanpalvelus on seurakuntaelämän ydin, siitä käsin lähdetään kaikkeen muuhun. Siihen panostetaan ja pitää panostaa, Vesa-Matti Tastula sanoo ja muistuttaa, että myös toimitukset eli kasteet, vihkimiset ja Syksy on sesonkiaikaa houkutella kirkkokuoroihin uusia laulajia. Särkisalon kanttori Vesa-Matti Tastula rohkaisee epäröiviä: Kokemus on osoittanut, että monista, jotka ovat epäilleet laulutaitojaan, on kasvanut hyviä kuorolaisia. hautaamiset ovat jumalanpalveluksia. Minusta jumalanpalvelusta ei pitäisi uudistaa sillä perusteella, että väki ei käy kirkossa. Vika ei ole jumalanpalveluksessa vaan syy on jossain muualla. Traditiolla on kirkossa tavattoman suuri merkitys, Vesa- Matti korostaa. Vaihtoehtoja saa toki olla ajan ilmiöitä, erityismessuja. Vaihtoehtoja on kyllä paljon tavallisen jumalanpalveluksen sisälläkin, jos niitä vain käytetään. Ulla-Maija Kytölä Vesa-Matti Tastula laulatti leiriläisiä Perniössä 10. elokuuta. Seuraavalla viikolla alkoi vihdoin kesäloma ja Vesa-Matti suuntasi pohjoiseen muun muassa hakemaan suksensa etelään runsaslumisen (!?) talven varalle.

7 Tervetuloa kuoroon! Seurakunnan laajasta kuorovalikoimasta voi jokainen lauluintoinen valita mieleisensä. Jos omalta asuinalueelta ei löydy sopivaa, voi hakeutua muiden alueiden ryhmiin. Lisätietoja antavat kanttorit, jotka tavoittaa parhaiten puhelimitse tai sähköpostilla (etunimi.sukunimi@evl.fi, ellei toisin mainita). Osa kuoroista on jo aloittanut syksyn harjoituskautensa, mutta mukaan mahtuu vielä, ja pitkin vuottakin voi liittyä laulamaan. Seurakunnan lapsikuorot tapaavat pitää keväällä yhteisen laululeirin ja sen päätteeksi konsertin. Viimeksi konsertti oli Kiikalan kirkossa. Lapsille Lapsikuorot on tarkoitettu erityisesti alakouluikäisille, mutta mukaan voi tulla myös eskarilaisia ja yläkoululaisia. Kuoroihin ei ole pääsykoetta, vaan kaikki laulamisesta innostuneet ovat tervetulleita. Lapsikuorot esiintyvät erityisesti perhekirkoissa, gospelmessuissa ja omissa konserteissaan. Perinteeksi on jo tullut kaikkien lapsikuorojen yhteinen leiri keväällä Naarilassa ja konsertti sen päätteeksi. Joskus tehdään myös retkiä. Halikon lapsikuoro Keskiviikkoisin klo 17.30 18.30 seurakuntatalossa, Vaskiontie 31, alkaa 14.9. Johtajana Jukka Saarinen p. 0440 272 220. Kiikala & Suomusjärvi: LaBCis Keskiviikkoisin klo 17.30 18.30 Kiikalan seurakuntatalossa. Johtajana Maria Sirén p. 044 774 5300. Kisko: Crescendo Tiistaisin klo 15 15.45 Toijan koulussa. Johtajana Pirjo Lahti p. 044 774 5258. Kuusjoki: In Tempo Torstaisin klo 17.30 18.30 seurakuntatalossa, Ylikulmantie 235. Johtajana Satu Uusisalo p. 044 774 5327. Muurla: Tuikku Torstaisin klo 15 16 Muurlan koulussa, alkaa 8.9. Johtajana Sanna Räisänen p. 044 774 5262. Pertteli: Pikkolo Torstaisin klo 17.30 18.15 seurakuntatalossa, Mikolantie 5. Johtajana Kirsi Laakkonen p. 0400 884 699. Salo-Uskela: Allegro Kaksi ryhmää: Keskiviikkoisin klo 15.30 16.30 seurakuntatalossa, Kirkkokatu 6, alkaa 14.9. Torstaisin klo 15 16 Mahlakankareen srk-kodissa, Palomäenkatu 2, alkaa 15.9. Kuoroa johtaa Kaisa Suutela-Kuisma p. 044 774 5291. Särkisalo: Pampulat Perjantaisin klo 14 15 seurakuntakodissa, alkaa 16.9. Johtajana Vesa-Matti Tastula p. 044 774 5346. Nuorille Diskantti Salo-Uskelan nuorisokuoro Diskantti on sekakuoro, jonka laulajat ovat noin 13 25-vuotiaita. Kuoro toteuttaa vuodessa kolme musiikillista draamaproduktiota ja laulaa tuomasmessuissa ja omissa konserteissaan. Säestyksistä vastaa yleensä bändi. Diskantin ohjelmistossa on gospelmusiikkia Suomesta ja maailmalta, uutta ja vanhaa, kevyttä ja vähemmän kevyttä, säestyksellä ja ilman. Ja tietysti myös espanjalaista ja afrikkalaista musiikkia tanssin kera. Syyslomalla 2011 kuoro lähtee esiintymismatkalle Espanjaan suuntana Barcelona ja Valencia. Matkan vuoksi uusia laulajia otetaan vasta 3.11. Diskantin harjoitukset ovat Salo-Uskelan seurakuntatalon juhlasalissa (Kirkkokatu 6) torstaisin klo 17.30 19. Kuoroa johtaa Kaisa Suutela-Kuisma p. 044 774 5291. Särkisalon bändit Bändi I keskiviikkoisin klo 17 18.30 ja Bändi II perjantaisin klo 15.15 16.15 seurakuntakodissa. Harjoitukset alkavat 14.9. ja 16.9. Johtajana Vesa-Matti Tastula p. 044 774 5346. Aikuisille Aikuisten kuoroja on joka puolella seurakuntaa. Suurin osa on sekakuoroja, jotka palvelevat jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Ohjelmistossa on sekä perinteistä kirkkomusiikkia että uudempaa gospelia, mutta välillä poiketaan myös maallisemmille poluille. Kuoroharrastukseen tarvitaan sopivasti innostusta ja jonkin verran laulutaitoa. Kuoroissa käytetään aikaa oikean laulutekniikan oppimiseen, ja kannattaakin ajatella, että laulaessa oppii ja omat taidot kehittyvät. Seurakunnan kuoroilla on toisinaan yhteisiä projekteja, joissa voimat yhdistetään ja saadaan aikaan varsinainen suurkuoro. Tänä syksynä useimmat kuorot laulavat Varsinais-Suomen Kirkkomusiikkipiirin laulujuhlissa Halikossa, ja keväällä 2012 suunnataan yhdessä Kirkon musiikkijuhlille Jyväskylään. Halikon kirkkokuoro Keskiviikkoisin klo 18.30 20.30 seurakuntatalon alasalissa, Vaskiontie 31, alkaa 14.9. Johtajana Jukka Saarinen p. 0440 272 220. Kiikalan kirkkokuoro Keskiviikkoisin klo 18.30 20 seurakuntatalossa, Kirkkotie 4. Johtajana Maria Sirén p. 044 774 5300. Kiskon kirkkokuoro Keskiviikkoisin klo 18 19.30 seurakuntatalossa, Uudenmaantie 2. Johtajana Pirjo Lahti, puh. 044 774 5258. Kuusjoen kirkkokuoro Torstaisin klo 18.30 20.30 seurakuntatalossa, Ylikulmantie 235. Johtajana Satu Uusisalo, puh. 044 774 5327. Muurlan kirkkokuoro Torstaisin klo 18.30 20 seurakuntakodissa, Uotilantie 1. Johtajana Sanna Räisänen p. 044 774 5262. Perniön laulukuoro Keskiviikkoisin klo 18 20 seurakuntatalossa, Lupajantie 9. Johtajana Maria Rainio-Alaranta, puh. 044 735 8626. Perttelin kirkkokuoro Torstaisin klo 18.45 20.30 seurakuntatalossa, Mikolantie 5. Johtajana Kirsi Laakkonen p. 0400 884 699. Salo-Uskelan kirkkokuoro Maanantaisin klo 18 20 seurakuntatalon juhlasalissa, Kirkkokatu 6. Johtajana Hanna-Leena Keinänen p. 044 774 5270, hanna-leena. keinanen@siba.fi. Puukirkon kuoro (Salo-Uskela) Naiskuoro, keskiviikkoisin klo 18 19.30 seurakuntatalon alasalissa, Kirkkokatu 6, alkaa 7.9. Johtajana Antti Risku p. 044 774 5269, antti.s.risku@evl.fi. Suomusjärven kirkkokuoro Torstaisin klo 18 20 Kitulan seurakuntakeskuksessa, Kitulantie 3. Johtajana Maria Sirén p. 044 774 5300. Särkisalokuoro Torstaisin klo 18 20 seurakuntakodissa, Kirkkopolku 1, alkaa 8.9. Johtajana Vesa-Matti Tastula p. 044 774 5346. Vanhemmalle väelle Vanhemmalle väelle on seurakunnassa kuoroja, jotka harjoittelevat iltapäivällä. Kuorot avustavat jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa ja vierailevat esimerkiksi vanhainkodeissa Tarkoituksena on ensisijaisesti nauttia yhdessä laulamisesta ja toisten tapaamisesta. Halikon laulelijat Kuukauden toisena torstaina klo 13 13.30 Halikkokodissa ja neljäntenä torstaina klo 15 15.30 Koivulehdossa. Harjoituksia pidetään kanttorin kanssa sopimuksen mukaan seurakuntatalon alasalissa (Vaskiontie 31) tuntia ennen. Lisätietoja kanttori Jukka Saariselta, Eila Ruposelta p. 050 337 2339 tai Hilkka Kaskarilta 044 502 7641. Perttelin iltapäiväkuoro Keskiviikkoisin klo 14 15 Perttelin seurakuntatalossa, Mikolantie 5, alkaa 7.9. Johtajana Kirsi Laakkonen p. 0400 884 699. Salo-Uskelan iltapäiväkuoro Torstaisin klo 14.30 16 seurakuntatalon juhlasalissa, Kirkkokatu 6. Johtajana Antti Risku p. 044 774 5269, antti.s.risku@evl.fi. Veteraanilaulajat Mieskuoro, joka laulaa isänmaallisia, hengellisiä ja sota-ajasta kertovia lauluja. Harjoitukset 12.9. lähtien maanantaisin klo 12 13 seurakuntatalon juhlasalissa, Kirkkokatu 6. Syyskauden avauksena laululeiri Naarilassa 5.9. klo 11 15. Johtajana Martti Räisänen p. 041 502 4458.

82 Kristillinen kirja- ja musiikkikauppa Suola ja Valkeus Katrineholminkatu 9, Salo avoinna ark. 11 16.45, la 10 14 puh. (02) 733 7336 www.suolakauppa.com ASIANAJOTOIMISTO ASIANAJAJA, VARATUOMARI TIMO SAVOLAINEN Salo, Helsingintie 5 Puh. 733 3999, 040 550 4505 www.lakisalo.net Hammaslääkäri TAINA NIEMI Asemakatu 7, SALO P. 733 2113 myös iltaisin Täyden palvelun toimisto Salo, Turuntie 13 P. 050 594 4499 Avoinna arkisin 9.00-16.00 Salon Tilipalvelu Oy * Isännöinti- ja kirjanpitopalvelu Turuntie 21 24240 SALO Puh. 731 2905 Fax 731 2915 sähköposti: etunimi.sukunimi@ salontilipalvelu.com Pyhäkoulu kestää yleensä enintään tunnin, jonka aikana askarrellaan, lauletaan, tanssitaan, liikutaan ja rakennetaan rukousalttareita yhdessä. Kaikki lapset osallistuvat teke- Lasten oma keidas TULE MAIJAN pyhäkoulu MATKOILLE 24.9. Ostoksille Tuuriin, kuljetus+ruokailu 55 1.10. Ruoka-Kirjamessut Turun messukeskus, kulj.+lippu 28 Syksy on jälleen alkamassa ja sen 17. 18.10. Viking rist. Kuljetus, lounas, kahvi, hytti A2 45 myötä pyhäkoulutoiminta. Salon 11. 13.11. Tallinnaan Martin markkinoille, linja-auto seurakunnassa pyhäkouluja pidetään mukana 180 säännöllisesti Halikon ja Salo- 14. 15.11. Viking rist. Kuljetus, lounas, kahvi, hytti A2 45 Uskelan alueella. Lisäksi toimii kotipyhäkoulu 19.11. T:reen Messukeskus Kädentaidon messut 40 Perniön alueella. Pyhä- 3.12. H:linnan Teatterissa, Niskavuori-Loviisan tarina. koulut kokoontuvat yleensä sunnuntaisin. Sis. kuljetuksen, ruuan ja pääsylipun 60 Tiedustelut, ilm. 02 735 1410, 050 590 9510 Pyhäkoulu on lasten oma kirkkohetki, johon ovat tervetulleita kaikki lapset nelivuotiaasta alkaen ja sitä nuoremmatkin vanhempien tai sisarusten seurassa. Pyhäkoulu ei ole koulu, vaikka nimestä voisi näin päätellä. Paremminkin Lupa auttaa. voisi puhua pyhäker- hosta tai vielä rennommin pyhiksestä, toteavat pyhäkoulunopettajat Keräyslupa OKU 975A Riitta Henriksson ja Marja Kivi- aho. Tule kerääjäksi tai lahjoita. Soita 0600-122 20 (20 euroa + pvm) Pyhällä viitataan siihen, että FI0622191800068000 pyhäkoulu pidetään yleensä sunnuntaina, Ollikan pyhäkoululaiset nälkäpäivä.fi aloittavat pienen hartaushetken yhdessä laulaen. pyhäpäivänä. Jokaiseen pyhäkouluun sisältyy hartaushetki, jossa hiljennytään ja pyritään luomaan miseen ja toimintaan. Yhdessä teke- Pyhäkouluhetki seuraa samaa kiireettömyyden ja pyhän mällä lapset jaksavat kuunnella ja kaavaa, jotta lapset tietävät, mitä tamiseen tunne. Tunne, että ollaan tässä ja seurata. Pyhäkoulutilassa on alttari, pahtuu seuraavaksi. Kaavamaisuus nyt. Se on yhtä tärkeää niin lapselle joka voi olla ihan tyhjä, ja lapset luo lapselle turvallisuutta. kuin aikuiselle. saavat itse miettiä, mitä siihen mil- Pyhäkoulu on hyvä paikka las- Pyhäkoulu on lapsen keidas, 0440 212 220 jossa hän voi olla oma itsensä ja levähtää hetken kiireen keskellä. Yhdessä tekemistä ja kavereiden tapaamista Salon seurakunnan pyhäkoulut Syyskausi alkaa sunnuntaina 11.9. n Halikon alueen pyhäkoulut Mustamäen koulussa klo 11.30 joka sunnuntai. Pikkupappilassa (Kalliokuja 2) su klo 10 kerran kuussa. Angelniemen seurakuntatalossa su klo 10 kerran kuussa. n Salo-Uskelan alueen pyhäkoulut Mahlakankareen seurakuntakodissa (Palomäenkatu 2) klo 11.30 joka toi- loinkin laitetaan. Lasten energia ten ja aikuisten kontaktien luomiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen suunnataan tekemiseen, Marja ja Riitta kertovat. Marianna ja ystävyyteen. Lammervo Pyhäkouluhetkien sisältö seuraa www.pirssi.net Harjoittelemme aina toisten kirkkovuotta. Kristillinen sanoma Sairasajot kohtaamista myös laskutuksella ja kohtelemista sekä välittyy Raamatun kertomuksin, arvostamista. Pyhäkoulussa jokainen lauluin, leikein ja piirtäen. Tällä tavoin lapsi huomioidaan. Lasten mie- kristilliset tavat ja merkitykset lestä on mukava tavata kavereita ja tulevat lapselle tutuiksi. Pyhäkoulutyön tutustua uusiinkin. Uudet pyhäkouhempia tarkoitus on myös tukea vanlulaiset otetaan ilolla vastaan! ja koteja kristillisessä kasvatuksessa. Marja Roiko Muutoksia diakoniatyössä nen sunnuntai, alkaa 18.9. Ollikan seurakuntakodissa (Hämeenojankatu 19) klo 11.30 joka sunnuntai. muuttuu hiukan syksyn alkaessa. Diakoniatyöntekijöiden aluejako VESIJOHTOTYÖT Kaija Virtanen siirtyy Salo-Uskelan alueelta Kiikalan ja Suomus- n Perniön alueen kotipyhäkoulut Pyhäkoulusta ilmoitetaan VARMISTA Perniönseudun Lehdessä. LVI-ELTEKO kijäksi. OY TEKNISTEN LAITTEIDEN TOIMIVUUS järven yhteiseksi diakoniatyönte- Tervetuloa Lasse 0400 784 Virva 438 Haikonen www.lvi-elteko.net tulee Suomusjärveltä Salo-Uskelan alueelle, sa- kaikki lapset pyhäkouluun! Hyödynnä kotitalousvähennysetusi! moin osittain Pirjo Harstinen, joka Lisätietoja pyhäkouluista: jatkossa on kolme päivää viikossa Marja Kiviaho puh. 040 743 7947. Kuusjoella ja kaksi keskustassa. Kotimaan matkaklubi Romanien perjantaikerho Kiinan kiertomatka 27.11. 4.12.2011 Joka toinen perjantai kokoontuva Matka alkaa ja päättyy romanikerho Shanghaihin alkaa idän 9.9. ja lännen klo 18 20 hurmaavaan sekoitukseen. Ollikan Suzhou seurakuntakodissa, on ikivanha puutarhojen ja kanavien kaupunki, meenojankatu jota Marco 19. Kerho Polo 1200-lu- on koko Hävulla vertasi kotikaupunkiinsa Salon alueen Venetsiaan. yhteinen. Hangtsou Lapsille on tarjoaa upeine järvimaisemineen oma kerho samaan taas ihan aikaan. erilaista Kiinaa. Tällä matkalla pääset kokemaan tämän kaiken suomalaisen asiantuntijaoppaan Marja-Leena Tiensuun ja Kotimaan Matkaklubin Kontakteja matkanjohtajan Mikkelin emerituspiispa Voitto näkövammaisille Huotarin kanssa. Lentoaikataulu: Koko Salon seurakunnan yhteinen 27.11. Helsinki Shanghai näkövammaisten AY057 klo 17.10 kontaktikerho 8.15 +1 kokoontuu AY058 ke klo 21.9. 10.15 14.50 ja 12.10. klo 13.30 4.12. Shanghai Helsinki Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Matkan hinta: 1 390 /hlö/2 Kerhosta hh, vastaavat 1650 /hlö/1 diakoniatyöntekijät Hanna Hki Shanghai Hannula ja Hki Pirjo turisti- Harsti- hh Hintaan sisältyy: lennot luokassa veroineen nen. majoitus aamiaisella matkaohjelman mukaiset retket, kuljetukset ja lounaat suomalaisen asiantuntijaoppaamme Kyyti ja paikallisoppaan kuurojen palvelut jäähyväisillallinen viisumi Suomen kansalaisille raamattupäiville Lisätietoja ja varaukset: Lomalinja Oy puh. 010 289 8100. Kuurojen Raamattupäivät pidetään Pyydä tarkempi matkaohjelma. 8. 9.10. Sastamalassa. Päivien osallistumismaksu on 20 /henkilö. Salon seurakunta järjestää tapahtumaan kuljetuksen. Kuljetusta varten tiedustelut diakoniatyöntekijä Taina Lindholm, p. 044 774 5385 tai taina. lindholm@evl.fi.

9 Suurella Sydämellä Salo uusi kanava vapaaehtoisille Valtakunnallinen verkkopalvelu suurellasydamella.fi avautui salolaisten käyttöön 1. syyskuuta. Palvelua ylläpitää ev.lut. seurakuntien verkosto. Toiminnassa on mukana jo parikymmentä paikkakuntaa, ja se laajenee jatkuvasti. Sivusto on otettu ensimmäisenä käyttöön Tampereella, Vantaalla ja Helsingissä. Syksyllä tulevat uusina mukaan Salon lisäksi Jyväskylä, Kangasala, Nurmijärvi, Pirkkala ja Seinäjoki. Meille on nyt avautunut kanava, jonka kautta voimme tavoittaa lisää uusia vapaaehtoistyöntekijöitä ja toisaalta myös avun tarvitsijoita, iloitsee Suurella Sydämellä Salon koordinaattori, diakoni Sanna Saramo. Palvelun avulla vapaaehtoistehtävät ovat koko ajan näkyvillä ja nettiä käyttävät löytävät ne helposti. Kaksisuuntaista toimintaa Vapaaehtoistyö on toimintaa yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi. Siitä ei saa rahallista korvausta. Tärkeintä on lähimmäisen auttaminen. Keinot vaihtelevat vanhusten ja perheiden auttamisesta talkoiden ja tapahtumien järjestämiseen. Suurella Sydämellä -verkkopalvelun tavoitteena on yhdistää aiempaa tehokkaammin vapaaehtoistyön kysyntä ja tarjonta ja koota tiedot yhteen paikkaan. Tarjonnassa näkyvät niin pidempiaikaiset tehtävät kuin lyhyet projektit. Vapaaehtoistyöhön lähdetään täysin ilman pakkoa. Suurin osa ilmoittautuneista haluaa tehdä jotain hyödyllistä ja heillä on aikaa ja halua auttaa toisia. Useimmat ilmoittautuneista ovat mielellään ihmisten kanssa tekemisissä ja hakevat vapaaehtoistyön kautta sosiaalista kontaktia myös itselleen. Vapaaehtoistyö ei ole yksisuuntaista toimintaa, vaan antaessaan saa myös paljon itselleen, sanoo Sanna. Yhteiskunta on nykyään sellainen, että yhä harvemmin luonnostaan autetaan naapuria tai tutustutaan ihmisiin. Avun pyytäminen ja tarjoaminen tuntuu vaikealta. Vapaaehtoistyön kautta voidaan olla apuna ja saada apua niin pienissä kuin isoissakin asioissa. Jokaiselle sopivia tehtäviä Suurella Sydämellä on kirkon vapaaehtoistyötä ja pohjautuu kristillisiin arvoihin. Mukaan voi silti liittyä kirkon jäsenyydestä ja maailmankatsomuksesta riippumatta. Vapaaehtoisen odotetaan kuitenkin tehtävää hoitaessaan sitoutuvan seurakunnan vapaaehtoistyön yleisiin periaatteisiin. Vapaaehtoistyöntekijät saavat kunnon perehdytyksen ja koulutuksen. Lisäksi heille järjestetään yhteistä virkistystoimintaa. Salon seurakunnassa on tällä hetkellä yli 300 vapaaehtoistyön- tekijää, joiden tehtävät ovat hyvin erilaisia. Tehtävien erilaisuuden vuoksi pyritään kartoittamaan tarkasti, mikä tehtävä sopii kullekin vapaaehtoiselle. Valinnassa otetaan huomioon vapaaehtoistyöhön ilmoittautuneen elämäntilanne, kiinnostuksen kohteet ja taidot, Sanna Saramo kertoo. Osallistuminen on itsestä kiinni eli tehtävä valitaan sen mukaan, miten siihen pystyy sitoutumaan. Jotkut ovat mukana vain lyhyissä tempauksissa, osa kerran kuukaudessa ja joku jopa viikoittain. Sitoutumisaika valitaan henkilön elämäntilanteen mukaan, mutta se ei ole niin sitova, ettei siihen saisi tulla muutoksia. Vapaaehtoistyöstä voi lähteä pois milloin vain. Periaatteita ja perehdytystä Suurella Sydämellä Salon sivustolla kuvaillaan selkeästi tehtävä, johon haetaan vapaaehtoistyöntekijää. On tärkeää, että hakija tietää tarkalleen, millaiseen tehtävään on hakemassa. Tehtävän yksityiskohtia käydään läpi myös haastattelussa ja ensimmäisessä tapaamisessa. Kun henkilö on ilmoittautunut Suurella Sydämellä Salon toimintaan verkkosivujen kautta, hän jää odottamaan yhteydenottoa. Kyseisestä tehtävästä vastuussa oleva seurakunnan työntekijä ottaa yhteyttä mahdollisimman pian ja kutsuu haastatteluun. Tapaamisen tarkoituksena on tutustua, kertoa lähemmin tehtävästä ja vapaaehtoistoiminnan periaatteista sekä sopia tarvittaessa perehdytyksestä ja koulutuksesta. Kaikissa tehtävissä solmitaan kirjallinen sopimus, jossa sovitaan muun muassa vaitioloasioista. Tapaamme jokaisen vapaaehtoisen henkilökohtaisesti, koska olemme vastuussa sekä autettavan että vapaaehtoisen turvallisuudesta, kertoo Sanna. Haastattelun aikana varmistetaan, että kyseinen henkilö on sopiva tehtävään. Vasta haastattelussa vapaaehtoinen sitoutuu ottamaan tehtävän vastaan. Kaikista ilmoittautuneista pidetään rekisteriä, johon vain seurakunnan Suurella Sydämellä Salon toiminnassa mukana olevilla työntekijöillä on pääsy. Rekisteri helpottaa meidän työtämme, koska sitä kautta löydämme helposti tehtäviin sopivat tekijät. Rekisteristä näemme myös, ketkä ovat hoitamassa mitäkin tehtävää. Tietoja ei luovuteta ulkopuolisille tahoille. Vapaaehtoinen voi halutessaan pyytää nähtäväksi rekisterissä olevia tietoja tai pyytää niiden poistamista. Sydämellisiä tavoitteita ja toiveita Sanna Saramo toivoo, että Suurella Sydämellä Salo -verkkopalvelun kautta seurakunnan vapaaehtoistyö tulisi laajemmin tutuksi niillekin ihmisille, jotka eivät ole siitä aiemmin tienneet. Oletuksena on, että tämä uusi palvelu netissä toimiessaan tavoittaisi työikäisiä ja nuoria aikuisiakin, sanoo Sanna toiveikkaana. Netissä yhteydenotto saattaa tuntua helpommalta, ja näin ollen voi olla matalampi kynnys ryhtyä vapaaehtoiseksi. Toivon kaikkien lähtevän rohkeasti mukaan toimintaan. Muutamalla tietokoneen hiiren klikkauksella voi saada aikaan jotain suurta ja sydämellistä! Marja Roiko www.suurellasydamella.fi Suurella Sydämellä on internetin kautta vapaaehtoistoimintaa välittävä palvelu. Palvelua ylläpitää ev.lut. seurakuntien verkosto. Suurella Sydämellä vapaaehtoistoiminnan tehtävänä on tarjota vapaaehtoisille mahdollisuuksia auttaa, palvella avun tarvitsijoita ja koota yhteen eri paikkakuntien auttamistyötä. Avoimia vapaaehtoistehtäviä Salossa Ystävä Halikkoon Halikossa yksin asuva nainen kaipaa naispuolista ystävää juttu- ja ulkoiluseuraksi. Tapaamiset sovitusti kaksi kertaa kuukaudessa. Tueksi nuorelle perheelle keskustaan Nuori äiti kaipaa turvallista aikuista hoitajaa tai toista lapsiperhettä hoitoavuksi 2-vuotiaalle pojalleen 1 2 kertaa kuukaudessa. Ystävä kahdelle vanhukselle Pahkavuoreen Salon keskustassa Pahkavuoren alueella yksin asuva yli 90-vuotias mies kaipaa ystävää juttuseuraksi. Tapaamiset sovitusti 2 3 kertaa kuukaudessa. Pahkavuoren alueella yksin asuva yli 80-vuotias nainen kaipaa naispuolista ystävää juttuseuraksi. Tapaamiset sovitusti 2 3 kertaa kuukaudessa. Ulkoiluystävä vanhukselle keskustaan Salon keskustassa asuva yli 90-vuotias nainen kaipaa naispuolista ulkoiluavustajaa. Liikkumisen apuna käytetään rollaattoria tai pyörätuolia. Yhteinen ulkoiluhetki sovitusti noin 2 3 kertaa kuukaudessa. Ulkoiluystäväksi, asiointiavuksi ja juttukaveriksi keskustaan Noin 70-vuotias nainen kaipaa vapaaehtoista ystävää juttu- ja ulkoiluseuraksi sekä asiointiavuksi Salon keskustan tuntumaan. Tapaamiset sovitusti 2 3 kertaa kuukaudessa. Vapaaehtoisille on tarjolla perehdytystä ja tukea tehtävään. Lisäksi on mahdollisuus osallistua yhteisiin koulutuksiin ja virkistystilaisuuksiin.

10 Kirkkoseurana vanhukselle Märynummella asuva Leena Taavitsainen osallistuu Halikon kirkon sunnuntain jumalanpalvelukseen vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Seuranaan hänellä on Koivulehdon palvelutalossa asuva Pirkko Tammi, jonka kanssa hän kulkee 300 metrin kirkkomatkan. Matkalla vaihdetaan kuulumisia ja ihastellaan luontoa, kirkossa hiljennytään yhdessä jumalanpalvelukseen ja osallistutaan ehtoolliseen. Hyvällä ilmalla piipahdetaan jumalanpalveluksen jälkeen Pirkon vanhempien haudalla, jossa Leena tarvittaessa auttaa kukkien kastelemisessa. Tämän jälkeen Leena saattelee kirkkoseuralaisensa takaisin Koivulehtoon. On hieno asia, että samalla kun autan toisen kirkkoon, voin itsekin osallistua jumalanpalvelukseen. Tästä tehtävästä saan itselleni todella paljon, kirkkohetkeä voi kutsua ilotapahtumaksi. Kirkossa mukana oleminen ja matkassa auttaminen ei tunnu velvollisuudelta. Se ei ole vain pelkkää kuljettamista, vaan tuo koko päivään iloa. Olen saanut samalla uuden ystävän. Leenalle vapaaehtoistyön tekeminen on melko uusi juttu. Kirkkoon saattamisen hän otti tehtäväkseen tänä kesänä, kun oli ilmoittanut seurakunnan vapaaehtoistyöhön kiinnostuksensa vanhusten auttamista kohtaan. Oli hyvä asia, että sain itse päättää, minkälaisen tehtävän haluaisin ottaa vastaan. Näin otettiin huomioon myös oma elämäntilanteeni. Omien vanhempien kuoltua kasvoi halu auttaa vanhuksia ja tuoda jollakin tavalla iloa ja lohtua heidän elämäänsä. Vanhuksissa on elämän viisaus ja lämpö. Suhde omiin vanhempiin oli lämmin, joten sitä läsnäoloa on jäänyt kaipaamaan. Vanhusten auttamistehtävässä saa itselle hyvää mieltä ja samalla myös seuraa. Joka puolella on yksinäisiä vanhuksia, joiden läheiset ovat kaukana tai niitä ei ole. Leena on rajoittanut vapaaehtoistehtävänsä niin, että hän käy Pirkon kanssa kirkossa kaksi kertaa kuukaudessa. Välillä voi olla kaksi sunnuntaita peräkkäinkin, jos joka toinen sunnuntai ei sovi. Kissaharrastus on tärkeässä osassa Leenan elämässä, joten sen myötä voi kuljettamispäivä vaihdella. Tämä järjestely sopii minulle hyvin. Kun pidetään sovittuna, että olen apuna kaksi kertaa kuukaudessa, ei tule pettymyksiä, jos joku sunnuntai ei minulle sovikaan. Näin saan itsellenikin pelivaraa. Hyvin olemme saaneet ajankohdat sovittua. Toisen ihmisen auttaminen on ollut Leenalle läheinen asia jo lapsuudesta lähtien. Hänen isänsä teki monenlaista vapaaehtoistyötä ja vanhemmat painottivat kasvatuksessa välittämistä ja toisesta huolta pitämistä. Auttaminen on minulle sydämen asia, johon olen saanut hyvän opin ja alkeet lapsuudenkodistani. Olen itse saanut paljon apua ja haluan tarjota sitä myös muille. Salo-Uskelan alueen nuorten syksy on koottuna Alex Kivikosken tekemään esitteeseen. Tule hakemaan omasi seurakuntatalon Akvaariosta! Taittotaidot hyödyksi Alex Kivikoski istuu Salo-Uskelan nuorisotila Akvaarion sohvalla ja selailee nuorten tämän syksyn esitettä. Se on Alexin ja nuorisotyönohjaaja Vilho Routasalon käsialaa. Vilho on kirjoittanut tekstit ja Alex on ottanut valokuvat, suunnitellut ja taittanut. Alex on tehnyt vapaaehtoisena esitteitä nuorisotyölle jo vuodesta 2008, jolloin Vilho keksi idean. Alussa mukana oli viiden hengen porukka, joka myöhemmin karsiutui heihin kahteen. Nuorten esitettä tehdään Salo-Uskelan alueella kerran tai pari vuodessa. Lähdin mukaan, koska tämä on minulle sitä ominta hommaa. Olen tehnyt työkseni graafista suunnittelua ja valokuvausta isän mainostoimistossa ja näin ollen työ oli tuttua. Kyseinen vapaaehtoistehtävä oli lähellä sydäntäni ja kuin suunniteltu minulle. Tässä olen voinut yhdistää kaksi itseäni kiinnostavaa asiaa, valokuvauksen ja taiton, ja samalla molemmat taidot ovat kehittyneet. Alex on ollut seurakunnan nuorisotyössä muun muassa isosena ja vastuuhenkilönä nuorten jutuissa. Hänestä oli luontevaa ja helppoa alkaa tehdä esitettä kohderyhmälle, jonka toiminnassa on itse mukana. Tehtävään astumista helpotti myös se, että esitteiden tekemiseen tarvittavat ohjelmat olivat jo käytössä ennestään. Vapaaehtoistehtävästä on ollut Alexille suuri hyöty tulevaisuutta ajatellen. Hän on aloittanut juuri opiskelut Salon Bisnesakatemiassa tietojenkäsittelyn yksikössä. Tulevaisuuden haaveena voisi olla graafiseen alaan liittyvän yrityksen perustaminen. Olen saanut käytännön kokemusta ja samalla kehittynyt taidoissani. Oma kädenjälki on parantunut tekemisen myötä. Uskallan rohkeammin kokeilla erilaisia juttuja, kun olen saanut harjoitella niitä. Esitteitä voin käyttää myös työnäytteenä tulevaisuudessa. On mukava, kun on jotain konkreettista esitettävää. Alexin mielestä vapaaehtoistyö on vapaampaa kuin palkkatyö. Paineet eivät ole niin suuret, ja hän on voinut vapaammin suunnitella ja kokeilla ideoitaan. Olen tyytyväinen siihen, että minuun luotetaan ja annetaan tehdä ja suunnitella vapaasti. Vapaaehtoistyössä on mielestäni tärkeää löytää jokaiselle sopiva tehtävä, jossa omat vahvuudet ja taidot tulevat esille. Jos voidaan hyödyntää vapaaehtoistyöntekijän taitoja ja osaamista, siitähän hyötyvät molemmat osapuolet. On mukava nähdä oman työnsä tulokset, ja se, että niistä on jollekin hyötyä. Pirkon ja Leenan kirkkomatka taittuu mukavasti, kun heille on toisistaan juttuseuraa.

11 Kirpparia ja kahvia lähetyksen hyväksi Lähetys-Sopukassa Kiikalan Puistoraitilla ovet ovat auenneet klo 10, mutta lähetyskirpputorin pitäjät, Kruusilassa asuvat Anneli ja Olli Nieminen ovat tulleet paikalle jo aiemmin paikkoja järjestelemään ja kahvia keittelemään. Kyllä me lähdetään tänne lauantaiaamuisin mielellään ajamaan. On mukava tavata kerran viikossa vakituisia kävijöitä ja uusiakin. Tämä toiminta on meille merkittävä yhdistävä asia näin 46 avioliittovuoden jälkeen. Maanviljelijöinä totuimme siihen, että työtä tehtiin aamusta iltaan yhdessä, joten tämä on meille eläkeläisille hyvää jatkoa yhdessä toimimiselle. Anneli on ollut vapaaehtoisena Lähetys- Sopukan toiminnassa vuodesta 2003. Kirpputori toimi ensin Suomusjärvellä neljä vuotta ja siirtyi vuonna 2007 Kiikalaan. Toiminnan taustalla on myös vapaaehtoisista koostuva Sopukkatiimi. Lähetys-Sopukan tuotto ohjataan lyhentämättömänä lähetystyölle Venäjällä. Kun Suomusjärvellä ei ollut enää mahdollista jatkaa toimintaa, uusien tilojen löytyminen Kiikalasta oli vastaus rukouksiimme. Lähetystyö on niin lähellä sydäntämme, että tämän toiminnan jatkuminen tuntui johdatukselta. Ihmisillä on nurkissaan tavaraa, josta haluavat eroon ja joka voi tulla muille tarpeeseen. Kirpputori on tavaranvaihtoon sopiva paikka. Pienetkin avut kasvattavat lähetystyötä. Niemisten tehtäviin kirpputorilla kuuluvat tavaroiden myyminen ja vastaanottaminen, järjestyksen ylläpitäminen ja kahvinkeitto. Tähän listaan voidaan lisätä myös asiakkaiden kanssa jutustelu ja kuulumisten vaihtaminen. Kahvin kanssa tarjoiltavat herkut leivotaan aina itse, ja näin loppukesästä on poimittu myös mustikoita myyntiin. Lisäksi kerätään tuottoja myyjäisillä. Niemiset eivät laske omaa panostaan vapaaehtoistyössä. Kun on sisäinen kipinä lähetystyöhön, tekee vapaaehtoistyötä sen hyväksi täydestä sydämestä. Ei me lasketa työtunteja, vaan tehdään sitä, mikä tuntuu hyvältä. Vapaaehtoistyössä jaksamiseen vaikuttaa se, että se on molemminpuolista: antamista ja saamista. Kyllä niitä vastuksia tulee välillä tässäkin hommassa niin kuin muissakin. Anneli ja Olli kokevat kirkon vapaaehtoistyön välttämättömänä toimintana. Tulevaisuudessa kirkon työntekijöiden vähentyessä vapaaehtoisia tarvitaan entistä enemmän. Vapaaehtoistyöntekijöihin on opittava luottamaan. He ovat tehtävälleen omistautuneita ja osaavia. Vapaaehtoistoiminnassa lähdetään yleensä pienellä liikkeelle ja pikkuhiljaa pienestä kasvaa suurta. Aukeaman haastattelut: Marja Roiko Lastenhoidon ohella Leena Virtanen tekee vapaaehtoistyötä myös Salotossa. Tämä kaiken kansan olohuone on avoinna tiistaista perjantaihin klo 10 14 osoitteessa Rummunlyöjänkatu 7. Apuna perheiden arjessa Tämä on minulle sydämen asia, toteaa Perttelissä asuva Leena Virtanen kertoessaan vapaaehtoistehtävästään. Leena on mukana perheiden arjessa hoitaen lapsia, jotta vanhemmat pääsevät viettämään kahdenkeskistä aikaa. Lasten kanssa oleminen on tullut Leenalle tutuksi jo aiemmin hänen toimiessaan päiväkotiharjoittelijana ja MLL:n lastenhoitajana. Näistä töistä Leena sai paljon kiitosta. Seurakunnan vapaaehtoistyöstä Leena kiinnostui muutama vuosi sitten ollessaan Perttelin seurakuntatalolla tukihenkilöiden koulutuksessa. Erityisenä toiveena hänellä oli päästä auttamaan lapsiperheitä. Lapset vain jotenkin sopivat käsiini, meille syntyy yleensä yhteisymmärrys hyvin pian. Lasten kanssa oleminen on minulle henkireikä. Lapset saavat olla seurassani omana itsenään, en yritäkään ohjata heitä liikaa. Leena on kasvattanut yksinhuoltajana kaksi lastaan ja on jo yhden lapsenlapsen isoäiti. Näin ollen perheen arki on tuttua omassakin elämässä. Nykyään lapsiperheet kaipaavat entistä enemmän apua. Omat vanhemmat saattavat asua kaukana eikä lähellä ole tukiverkostoa. Perheiden auttajaksi ei ole ihan helppoa ryhtyä. Vapaaehtoisen taustoja ja kokemusta on hyvä selvittää ennen kuin hänet laitetaan perheeseen. Auttamisessa on lähdettävä liikkeelle kunkin perheen tapoja kunnioittaen. Määräilemään ja komentelemaan on ensimmäiseksi turha ryhtyä. Tässä tehtävässä luottamuksen on oltava molemminpuolista eikä sitä saa pettää. Lisäksi on ehdoton vaitiolovelvollisuus niin kuin kaikissa vapaaehtoistehtävissä. Usein olen vanhemmille myös juttukaveri. On asioita, joita on helpompi purkaa hieman vieraammalle ihmiselle. Myös lasten luottamus on ansaittava. Heille on tärkeää, että heidän kanssaan ollaan läsnä. Ei riitä, että olen leikissä mukana vain fyysisesti. Kun olen lasten kanssa, me emme käytä yhdessäoloaikaamme television katsomiseen, vaan touhuamme esimerkiksi ulkona. Vaikka Leenan päätehtävä on katsoa lasten perään ja touhuta heidän kanssaan, saattaa aikaa jäädä muuhunkin esimerkiksi lasten päiväunien aikaan. En istu peukaloita pyöritellen, vaan voin esimerkiksi tiskata odotellessani lapsen heräämistä. En koskaan laske, kuinka paljon mitäkin teen, vaan minulle on luontevaa tehdä muutakin kuin vain sitä mitä kuuluu tehdä. Se on luonteenpiirre, joka mielestäni sopii vapaaehtoistyöntekijälle. Vapaaehtoistyöstä saan itselleni hyvän mielen. Kun avustaa ja antaa, saa myös itselleen paljon. Auttamisen jälkeen on kiva ja köykäinen olo. Anneli ja Olli Nieminen toivottavat kaikki tervetulleiksi kahvittelemaan ja tekemään kirppislöytöjä Kiikalan Lähetys-Sopukkaan. Se on avoinna lauantaisin klo 10 13 osoitteessa Puistoraitti 8 as 5.

12 Riparille 2012 Salon seurakunnan rippikoulut 2012 Salon riparilaisille on taas tarjolla edustava valikoima leirejä ja yksi leiritönkin vaihtoehto. Koko paletin sisältävä esite on postitettu tärkeimmälle kohderyhmälle eli ensi vuonna viisitoista vuotta täyttäville seurakuntalaisille. Ilmoittautuminen alkoi vilkkaana heti, kun posti ehti perille. Rippikouluun voi ilmoittautua kirkkoon kuulumatonkin nuori. Vanhempien suostumuksella voi halutessaan liittyä seurakunnan jäseneksi ja osallistua konfirmaatioon. Ilmoittaudu nyt! Ilmoittautumisaikaa on syyskuun 9. päivään saakka. Asia hoituu sähköisesti seurakunnan verkkosivuilla www.salonseurakunta.fi tai paperipostina lomakkeella, joka tuli esitteen mukana. Jos ei ole saanut esitettä tai on syntynyt ennen vuotta 1996, kannattaa kilauttaa kirkkoherranvirastoon (02) 774 5206. Sieltä saa henkilökohtaisen koodinumeron, jota kysytään ilmoittautumislomakkeessa. Mitä maksaa? Leirit maksavat Salon seurakunnan jäseniltä ja muilta salolaisilta nuorilta 10 / leirivuorokausi, ellei leirin kohdalla muuta mainita. Leiritön rippikoulu on salolaisille maksuton. Ryhmäjako julki netissä Rippikoulujen ryhmäjako julkistetaan pe 30.9. seurakunnan verkkosivuilla www.salonseurakunta.fi. Nimiluetteloita ei saa julkaista netissä, mutta numeroita saa. Siksi jokaisella ilmoittautujalla on henkilökohtainen koodi. Parhaassa tapauksessa oman numeronsa löytää juuri sen rippikouluryhmän kohdalta, johon ensisijaisesti halusikin. Kysyttävää? Jos on kysyttävää rippikouluasioista, ota rohkeasti yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla, joka on kaikilla tyyppiä etunimi.sukunimi@evl.fi: n Halikko: Erkki Kiiski 044 774 5251 n Kiikala ja n Suomusjärvi: Kaarlo Launonen 044 774 5268 n Kisko: Anna Lahti 044 774 5378 n Kuusjoki: Marika Huhtasalo 050 590 9521 n Muurla: Martti Santakari 044 774 5264 n Perniö: Martti Rouhiainen 044 735 8623 n Pertteli: Aki Toivoniemi 040 359 0526 n Salo-Uskela: Anna Lahti 044 774 5378 n Särkisalo: Jaakko Laxenius 040 879 0369. n Halikko Kaikki Halikon alueen leirit ovat Kesä-Angelassa, alkukokoontumiset yleensä Halikon seurakuntatalossa ja konfirmaatiot Halikon kirkossa. Talvilomaleiri Leiri 18. 25.2. Alkukokoontuminen 8. 9.10. Konfirmaatio 11.3. Huom! Jos ilmoittautuneita on hyvin vähän, leiri järjestetään Naarilassa yhdessä Salo-Uskelan alueen kanssa. Kesä-Angela 1 Leiri 5. 12.6. Alkukokoontuminen 29. 30.10. Konfirmaatio 17.6. Kesä-Angela 2 Leiri 26.6. 3.7. Alkukokoontuminen 19. 20.11. Konfirmaatio 8.7. Kesä-Angela 3 Leiri 5. 12.7. Alkukokoontuminen 3. 4.12. Konfirmaatio 15.7. Kesä-Angela 4 Leiri 17. 24.7. Alkukokoontuminen 10. 11.12. Konfirmaatio 29.7. n Kiikala & n Suomusjärvi Lammenjärvi 1 Leirijakso 6. 13.6. Lammenjärven leirikeskuksessa Konfirmaatio 17.6. Suomusjärven kirkossa n Kisko & n Muurla Naarila Ki-Mu Leirijakso 5. 12.7. Naarilan leirikeskuksessa Konfirmaatio 15.7. Kiskon ja/tai Muurlan kirkossa n Kuusjoki Lammenjärvi 2 Leirijakso 14. 20.6. Lammenjärven leirikeskuksessa Kiikalassa Konfirmaatio 1.7. Kuusjoen kirkossa n Perniö & n Särkisalo Perniö 1 Leirijakso 4. 9.6. Perniön leirikeskuksessa Lisäksi yksi viikonloppukokoontuminen keväällä ja kolme sunnuntaiopetuspäivää Konfirmaatio 10.6. Perniön kirkossa Perniö 2 (tarvittaessa) Leirijakso 25. 30.6. Perniön leirikeskuksessa Lisäksi yksi viikonloppukokoontuminen keväällä ja kolme sunnuntaiopetuspäivää Konfirmaatio 1.7. Perniön kirkossa Elva Leirijakso 25.6. 2.7. Viron Elvassa Konfirmaatio 8.7. Perniön kirkossa Leirin hinta noin 200 n Pertteli Juvankoski 1 Leirijaksot 3. 4.3. ja 4. 8.6. Juvankosken kesäkodissa Konfirmaatio 10.6. klo 12 Perttelin kirkossa Juvankoski 2 Leirijaksot 14. 15.4. ja 30.7. 3.8. Juvankosken kesäkodissa Konfirmaatio 5.8. klo 12 Perttelin kirkossa n Salo-Uskela Kaikki Salo-Uskelan leirit ovat Naarilan leirikeskuksessa, samoin rippikoulujen aloituspäivät. Talvilomaleiri Leirijakso 18. 25.2. Aloituspäivä su 30.10. Konfirmaatio 11.3. Uskelan kirkossa Naarila 1 Leirijakso 6. 13.6. Aloituspäivä la 19.11. Kaupunkipäivät 4. 5.6. Seurakuntatalossa Konfirmaatio 17.6. klo 13 Uskelan kirkossa (huom. aika!) Naarila 2 Leirijakso 14. 21.6. Aloituspäivä la 26.11. Kaupunkipäivät 12. 13.6. Seurakuntatalossa Konfirmaatio 1.7. Uskelan kirkossa Naarila 3 Leirijakso 27.6. 4.7. Aloituspäivä su 20.11. Kaupunkipäivät 25. 26.6. Seurakuntatalossa Konfirmaatio 8.7. Uskelan kirkossa Naarila 4 Leirijakso 18. 25.7. Aloituspäivä su 27.11. Kaupunkipäivät 16. 17.7. Seurakuntatalossa Konfirmaatio 29.7. Uskelan kirkossa n Leiritön vaihtoehto Päivärippikoulu 20. 25.2. Salo-Uskelan seurakuntatalossa Aloituspäivä la 5.11. Naarilassa Konfirmaatio 26.2. Uskelan kirkossa Kaksi ryhmää, tarvittaessa toinen erityisoppijoille n Teemarippikoulut Laskettelurippileiri 17. 26.2. Ruotsin Åressa Aloituspäivä su 6.11. Naarilassa Viikonloppuleiri 21. 22.1. Naarilassa Konfirmaatio 4.3. klo 10 Uskelan kirkossa Leirimaksu 490 Leiri tuli melkein täyteen kevään ilmoittautumisessa; mahdollisia vapaita paikkoja voi kysellä Kaarlo Launoselta 044 774 5268. Vaellusrippileiri 4. 12.6. Pyhätunturilla Aloituspäivä la 29.10. Naarilassa Viikonloppuleiri 14. 15.4. Naarilassa Konfirmaatio 17.6. klo 10 Uskelan kirkossa Leirimaksu 220 Leiri tuli melkein täyteen kevään ilmoittautumisessa; mahdollisia vapaita paikkoja voi kysellä Anna Lahdelta 044 774 5378. Englanninkielinen ja venäjänkielinen rippikoulu Aikataulut tarkentuvat myöhemmin. Lisätietoja Timo Viitaselta p. 044 774 5295, timo.viitanen@evl.fi Kehitysvammaisten, autistien ja vaikeavammaisten rippileirit Lisätietoja Varsinais-Suomen kehitysvammaistyön pastorilta Pertti Arolalta 040 512 2146, pertti.arola@evl.fi

13 Salo-Uskela Elämää Akvaariossa Nuortenilta perjantaisin klo 18 22. Avoimet ovet ma, ti & to klo 15 20, ke & pe 15 18. Raamis keskiviikkoisin klo 18 20. Leffailua ti 20.9. ja ti 15.11. klo 16 20, pe 21.10. klo 10 22. Akvaario on seurakuntatalossa, ovi Torikatu 6:n sisäpihalta. Messut ja musiikki Iltamessu pe 30.9., 28.10. ja 25.11. klo 18 Salon kirkossa, jatkot Akvaariossa. Draamalliset joulumessut 16.12. ja 17.12. klo 18 Uskelan kirkossa. Diskantti-kuoro to klo 17.30 19 seurakuntatalossa. Uusia laulajia otetaan mukaan 3.11. lähtien. Bänditila Akvaariossa: Sovi käytöstä Vilhon kanssa. Leirit ja matkailu Retki Lintsille la 10.9. Seurakunta tarjoilee matkat, muu omalla kustannuksella. Ilmoitt. Vilholle 5.9. mennessä. Viikonloppuleiri 11. 13.11. Naarilassa. Hinta 10. Ilmoitt. Elinalle 4.11. mennessä. Reissu Maata näkyvissä -festareille Turkuun 19. 20.11. Hinta 30. Ilmoitt. Vilholle 4.11. mennessä. Uuden vuoden vastaanotto 31.12. 1.1. Naarilassa. Hinta 5. Ilmoitt. Elinalle 17.12. mennessä. Isoset Ykköskurssin kokoontumiset parittomilla viikoilla seuriksen alasalissa: Fisut keskiviikkoisin 16.30 18 ja Khipsit torstaisin 16 17.30. Leiri 2. 4.12. Naarilassa. Kakkoskurssin leireilyt: 30.9. 2.10., 25. 27.11. ja 6. 8.1. Naarilassa. Niille, jotka jo ovat isosia: Nuiskukurssi 30.9. 2.10. Kesä-Angelassa. Ilmoitt. 16.9. mennessä Markalle: maritta.jarvelainen@evl.fi. Ohjelmaa opiskelijoille Salossa opiskeleville on tänä syksynä tarjolla muun muassa railakasta liikuntaa ja kirjallisuusterapiakurssi, järjestäjänä Salon seurakunnan oppilaitostyö. Opiskelijoiden nimikkopappi on Suvi Kiuas, puh. 044 774 5218, suvi.kiuas@evl.fi. Gospel-baila Katajainen kansa pe 23.9. Halikossa. Salo-Uskelan seurakuntatalon liikuntasalissa (Torikatu 6, ovi pihan perällä) harrastetaan tanssillista liikuntaa 2.9. lähtien perjantaisin klo 16.30 17.30. Luvassa on mukaansatempaavia gospelrytmejä: hiphopia, lattareita, afroa, discoa. Ohjauksesta vastaa Christa Määttänen, eikä osallistuminen maksa mitään. Vapaaehtoisena maksuna voi antaa omantunnon mukaan roposen lähetystyölle. Voimaa sanoista Kirjallisuusterapeuttisia harjoituksia sisältävä Voimaa sanoista -kurssi nuorille aikuisille alkaa to 27.10. klo 17 19 Salo-Uskelan srk-talossa, Kirkkokatu 6. Kurssi vie kirjoittaen, keskustellen ja kuunnellen tutkimusmatkalle omaan itseen: Kuka olen? Mistä saan iloa, jaksamista ja voimaa? Minkälaisia tarinoita kannan mukanani ja miten ne vaikuttavat elämässäni tässä ja nyt? Kurssi kokoontuu kuusi kertaa, ja mukaan mahtuu kymmenen kurssilaista. Vetäjinä toimivat teatteri-ilmaisun ohjaaja, kirjallisuusterapiaohjaa- jaksi opiskeleva Annamari Rajaniemi ja oppilaitospappi Suvi Kiuas. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 10.10. mennessä Suville. Nuori seurakunta Ota yhteyttä: Vilho, nuorisotyönohjaaja, p. 044 774 5290, vilho.routasalo@evl.fi. Elina, nuorisopappi, p. 044 774 5298, elina.joutsiniemi@evl.fi. Halikko Nuortenillat * Perjantaisin klo 18 20 Kanttorilassa, Hornintie 9. Alkusyksyn päivämääriä: 9.9., 16.9., 30.9. ja 14.10. * Pe 28.10. nuortenillassa vierailee Pro Fiden laulusolisti Heikki Kärhä ja illan aiheena on Mistä uskossa on kysymys. Retki Linnanmäelle Lauantaina 10.9. Jokainen ostaa lippunsa itse, seurakunta tarjoaa matkan. Ilmoittautuminen Kaille viimeistään 5.9. Konsertti Katajainen kansa pe 23.9. Halikon seuriksella. Rippikouluaan aloittaville klo 17, muille klo 19. Reggaehenkistä musiikkia bändin duokokoonpanon esittämänä. Isoset * Isosstartti eli isoskoulutuksen aloitus pe 9.9. klo 18 Kanttorilassa. Tule silloin ilmoittautumaan isoskoulutukseen! * Isoskoulutusleiri 8 9.10. Kesä-Angelassa. Ota yhteyttä: Nuorisotyönohjaajat Kai 044 774 5337, kai.ruha@evl.fi, ja Sanna 044 774 5329, sanna.salmio@evl.fi. Matkalla! Perniö Nuortenilta To 15.9., 29.9., 13.10. ja 10.11. klo 18 20 seurakuntatalon nuorisotilassa. Viikkomessu To 8.9., 6.10. ja 3.11. klo 18 Perniön kirkossa. Retket * Maata näkyvissä -festareille Turkuun la su 19. 20.11. * Gospel Covertajien konserttiin Salon kirkkoon to 24.11. Talkooleiri 2. 3.12. Perniön leirikeskuksessa. Musiikki Projekteja musiikista kiinnostuneille. Lisätietoja Martilta ja kanttori- Marialta. Isoskoulutus Isosleirit 23. 24.9. ja 7. 8.10. Perniön leirikeskuksessa. Isosten yö 28. 29.10. Perniön leirikeskuksessa. Ota yhteyttä: Martti, nuorisotyönohjaaja, 044 735 8623, martti.rouhiainen@evl.fi. Maria, kanttori, 044 735 8626, maria.rainio-alaranta@evl.fi. Pertteli Nuortenillat * Syksyn avaus ti 13.9. klo 17 seurakuntatalon nuorisotilassa. Tule mukaan vaikuttamaan illan kulkuun. Luvassa ohjelmaa, hengellistä evästystä ja pientä iltapalaa. * Illat jatkuvat tiistaisin klo 17 19, paitsi syyslomaviikolla 18.10. Isoskoulutusviikonloppu 24. 25.9. Juvankosken kesäkodilla. Ilmoittautumiset Akille tai Lealle. Ota yhteyttä: Lea 044 774 5280, lea.pistemaa@ evl.fi. Aki 040 359 0526, aki.toivoniemi@ evl.fi. Diskantti vie espanjalaistunnelmiin iltamessussa Salon kirkossa 30.9. Varhaisnuoret Salo-Uskela Tyttöleirit syyslomalla 7 10-vuotiaat 17. 19.10. 11 15-vuotiaat 19. 21.10. Molemmat leirit ovat Naarilassa ja maksavat kympin. Ilmoittautumiset viimeistään 10.10. Maritta Järveläiselle mieluiten sähköpostilla maritta.jarvelainen@evl.fi. Tiedustelut puh. 044 774 5276. Kerhot Tyttö- ja poikakerhot alkavat viikolla 38. Kerhoesite jaetaan koulujen kautta, ja kerhot löytää lähipäivinä myös seurakunnan verkkosivuilta www.salonseurakunta.fi. KerhotHalikko Kerhot alkavat viikolla 37 eli maanantaista 12.9. Kerhomainokset jaetaan koulujen kautta jokaiselle Halikon alueen alakoululaiselle. Lisätietoja myös nettisivuilta. Perniö Varhiskerhot Kerhot alkavat viikolla 37. Kerhoajat ja -paikat tulevat koulujen ilmoitustauluille ja seurakunnan verkkosivuille. Varhisleirit Leirejä syyslomalla Perniön leirikeskuksessa: Ensimmäinen 14. 15.10. (5 6 lk) ja toinen 18. 19.10. (1 4 lk). Leirin hinta 10. Ilmoittautumiset Martille: martti.rouhiainen@evl.fi tai puh. 044 735 8623. Syyskuun viimeisenä perjantaina eli 30.9. klo 18 Salon kirkossa ollaan Matkalla! Musiikin, tanssin ja pantomiimin keinoin vaelletaan espanjalaistunnelmissa kristityn elämää iloineen ja suruineen. Messua ovat toteuttamassa Nuorisokuoro Diskantti, nuorten bändi, Vilho, Anna, Kaisa, Elina ja Simppa. Diskantti on lähdössä syyslomalla esiintymismatkalle Espanjan Valenciaan. Siellä luvassa on konsertteja, jumalanpalveluksia ja katuevankeliointia toivottavasti myös aurinkoa, shoppailua, kulttuuria ja uusia ystäviä. Kuoro on opetellut useita espanjalaisia hengellisiä lauluja, ja suureen osaan niistä kuuluu oleellisena osana tanssi. Pantomiimin keinoin taas voidaan esittää monenlaisia juttuja, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Salon seurakunnan entinen nuorisopastori Marika Lähteenmäki toimii Valenciassa lähetystyössä ja kuorolaiset pääsevät hänen ja lähetysjärjestö La Rocan vieraiksi. On hienoa nähdä, millaista nuorisotyötä Marika on Valenciassa saanut aikaan. KSK

14 Miks sä oot tommonen ja mä tämmönen? Parisuhteen kiemuroita availlaan perjantaina 16.9. Design Hillissä (Vaskiontie 418) klo 19 alkavassa illassa. Itsetuntemusta lisäävinä työkaluina käytetään ns. enneagrammeja, joihin ovat perehtyneet enneagrammiohjaaja Seija Taivainen ja pastori Erkki Taivainen. Soittamassa ja laulamassa on Blond Alexandra -ryhmä. Suuri alfa-päivä Sunnuntaina 18.9. juhlitaan alfakursseja, joita on pidetty Halikossa jo seitsemän vuotta. Päivä alkaa alfa-tyylisellä juhlamessulla Halikon kirkossa klo 10. Siellä ovat pappeina kursseja vetäneet pastorit Erkki Kiiski ja Mari Vihinen. Luvassa on myös ylistystä ja hyvää musiikkia. Päivä jatkuu lähetyslounaalla, johon pitää ilmoittautua viimeistään ti 13.9. joko Erkki Kiiskelle (044 774 5251, erkki.kiiski@evl. fi) tai Mari Vihiselle (044 204 9566, mari.vihinen@evl.fi) tai seurakunnan palvelutoimistoon Halikkoon p. (02) 774 5208. Lounas maksaa 7. Kerro ilmoittautuessasi mahdolliset ruoka-aineallergiasi. Lounaan jälkeen on musiikkia, lyhyt opetustuokio, tietoiskuja seurakunnan toiminnasta ja keskustelua. Lopuksi juodaan kahvit. Uusi Alfa-kurssi Iltaan myydään lippuja 12.9. saakka sekä Design Hillissä että Toinen keksi -kahvilassa (Turuntie 14). Lipun hinta 10 /pariskunta sisältää myös pienen iltapalan. Tilaisuuden järjestää Salon seurakunnan Halikon alue. Lisäinfoa saa Erkki Kiiskeltä, 044 774 5251, erkki.kiiski@ evl.fi. Seija ja Erkki Taivainen ohjaavat työskentelyä parisuhteen hyväksi Design Hillissä 16.9. pidettävässä illassa. Suureen alfa-päivään ovat tervetulleita erityisesti kaikki Halikossa alfan käyneet sekä ne, jotka ovat kiinnostuneita kurssista. Päivän aikana voi myös ilmoittautua 20.9. alkavalle tämän syksyn kurssille. Syksyn Alfa-kurssi alkaa Halikon seurakuntatalossa tiistaina 20.9. klo 17.45. Kurssi sisältää kymmenen kokoontumiskertaa tiistai-iltaisin. Kurssi-iltojen ajaksi on järjestetty ilmainen lastenhoito Pikkupappilassa. Alfa on tarkoitettu kaikille elämän tarkoitusta pohtiville, etsiville, epäilijöille ja niille, jotka haluavat päivittää tietonsa kristinuskosta. Lisäinfoa ja ilmoittautumiset viimeistään su 18.9. Erkki Kiiskelle 044 774 5251, erkki. kiiski@evl.fi tai Mari Vihiselle 044 204 9566, mari.vihinen@evl. fi. Halikon alue Jumalanpalvelukset * Su 4.9 Messu Halikon kirkossa klo 10, veteraanien maakunnallinen kirkkopyhä. Saarna kenttäpiispa Hannu Niskanen, Veteraanikuoro. Seppelpartiot ja kunniakäynnit sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkille. * Su 11.9. Iltamessu Halikon kirkossa klo 18. * Su 18.9. Juhlamessu Halikon kirkossa klo 10. Alfa-työ Halikossa täyttää seitsemän vuotta. * Su 18.9. Messu Vaskion kirkossa klo 12. Kirkkokahvit seurakuntakodissa. * Su 25.9. Messu Halikon kirkossa klo 10. * Su 25.9. Messu Angelniemen kirkossa klo 13. * Su 2.10. Mikkelinpäivän enkelikirkko Halikon kirkossa klo 10. Kaikkien Salon pyhäkoulujen yhteinen jumalanpalvelus. * Su 9.10. Juhlamessu Halikon kirkossa klo 10. Varsinais-Suomen kirkkomusiikkipiirin laulujuhlien aloitusjumalanpalvelus. Päivä jatkuu Säveljuhlalla kirkossa klo 14. * Su 16.10. Messu Halikon kirkossa klo 10. * Su 16.10. Messu Vaskion kirkossa klo 12. Kirkkokahvit seurakuntatalossa. Säveljuhla Varsinais-Suomen kirkkomusiikkipiirin juhla su 9.10. klo 14 Halikon kirkossa. Ks. sivu 6. Pyhäkoulut * Pikkupappilassa (Kalliokuja 2) su 11.9. klo 10. * Angelniemen seurakuntatalossa klo 10 su 11.9. ja 9.10. * Mustamäen koulun iltapäiväkerhotilassa sunnuntaisin klo 11.30. Syyskuussa 11.9., 18.9. ja 25.9., lokakuussa 9.10 ja 30.10. * Huom. Mikkelinpäivänä 2.10. pyhäkoulut osallistuvat enkelikirkkoon Halikon kirkossa klo 10. Viikoittaiset ryhmät * Aamurukous Halikon kirkossa torstaisin klo 7. Bach-konsertti Halikon kirkossa kuullaan tiistaina 11.10. klo 18 Bachin musiikkia viola da gamballa, cembalolla ja uruilla. Mika Suihkonen ja Johannes Vesterinen tarjoilevat vuoron perään Bachin koraaleja ja triosonaatteja. Koraalit kuullaan gamba-urkusovituksina ja triosonaatit gamba-cembalosovituksina. Viola da gamba oli soitin, joka loisteliaasta historiastaan huolimatta oli Bachin aikana nopeasti jäämässä pois käytöstä musiikillisten ihanteiden muuttuessa. Bach kuitenkin sävelsi gamballe ja cembalolle sonaatteja, jotka ovat samantyyppisiä kuin hänen pelkille uruille kirjoittamansa triosonaatit. Halikon konsertissa kuullaan juuri näitä urkutriosonaatteja sovitettuina * Aamurukous Vaskion kirkossa perjantaisin klo 6.35. * Rukouspiiri Kanttorilassa torstaisin klo 19. Siioninvirsi-ilta Seurat Kesä-Angelassa ke 14.9. klo 19. Puhujina Seppo Haavisto ja Juha-Heikki Myllylä. Seuraväki pääsee saunaan klo 17.30 alkaen. Kahvitarjoilu on päärakennuksessa. Bussireitti: Vaskion Sale 16.30 Märynummi 16.35 Halikon seurakuntatalo 16.45 Salo-Uskelan seurakuntatalo 17.00 Kokkila 17.20. Samaa reittiä takaisin. Meno-paluu 5. Sanan, sävelen ja rukouksen ilta To 22.9. klo 18 Halikon kirkossa. Rukous- ja ylistyslauluja, pieni opetuspuhe ja esirukousta. Beta-illat Yhteistä pohdiskelua rennossa ilmapiirissä Kanttorilassa su 25.9. ja 9.10. klo 18. Toimintaa miehille Saunailtoja Kesä-Angelassa makkaranpaiston ja yhteisen pohdiskelun kera, Oinas: *Jokamiehen piiri ja työikäiset miehet to 8.9. klo 18. * Miesten piiri to 22.9. klo 18. Työikäisten miesten piiri to 29.9. klo 19 Halikon seurakuntatalossa, Kiiski. kamarimusiikiksi. Tällainen sovittaminen ei ollut Bachin ajalle ollenkaan vierasta, vaan Bach itsekin sovitti omista teoksistaan erilaisia versioita. Kuulemme myös sovituksia Bachin urkukoraaleista. Niissä joko melodian tai koristellun obligatoäänen soittaminen soolosoittimella toimii erittäin hyvin. Illan esiintyjinä ovat gambisti Mika Suihkonen, vanhan musiikin opettaja, kamarimuusikko ja solisti, joka piti ensikonserttinsa vuonna 1999 ja teki ensimmäisen soololevynsä 2010. Cembalistina ja urkurina on Johannes Vesterinen, kirkkomuusikko ja säveltäjä, jonka tuotanto sisältää yli 60 teosta kamarimusiikkia, orkesteri- ja kuoromusiikkia sekä urkumusiikkia. Mistä uskossa on kysymys Halikon syksyinen seurakuntatapahtuma viikonloppuna 28. 30.10. keskittyy uskon peruskysymyksiin. Lauantaina kuullaan uskoa, uskollisuutta ja voittoa käsittelevä raamattutunti Danielista, ja usko ja epäusko ovat aiheena myös sunnuntain jumalanpalveluksessa. Tilaisuuksissa on mukana mm. Heikki Mäki-Pesola, julistustyöntekijä Porista. Jumalanpalveluksen jälkeen jatketaan kirkkokahveilla ja ilosanomailtapäivällä seurakuntatalossa. Jokamiehen piiri to 13.10. klo 18 20 Halikon seurakuntatalon kokoustilassa, Oinas. Varttuneen väen toiminta Kerhot * Vaskion seurakuntakodissa ma 12.9. ja ma 7.11. klo 13. * Angelniemen seurakuntatalossa ma 12.9. ja ma 14.11. klo 14. * Halikon seurakuntatalossa ke 14.9. ja ke 2.11. klo 14. Kerhoihin järjestetään kuljetusta. Siitä ja muusta kerhoon liittyvästä voit kysyä Virpi Lasorlalta puh. 044 774 5364 tai Sanna Laakkoselta puh. 044 774 5360. Retki Vivamoon tiistaina 25.10. Yhteinen joulujuhla kaikille kerhoille Halikon seurakuntatalossa to 8.12. klo 13. Hengellinen iltapäivä puheen ja laulujen merkeissä Halikon seurakuntatalossa to 20.10. klo 13. Kaffekellarin väki tarjoaa kahvit. Lähetystyö * Kirkonseudun lähetyspiiri to 15.9. klo 18 Hilkka ja Aimo Kaskarilla, Sevonintie 5. * Lasten lähetyskerho Angelniemen seurakuntatalossa perjantaina 16.9., 30.9. ja 14.10. klo 13. * Lähetyksen kirpputori Rysässä (Kirkkorinne 5) auki lauantaisin klo 11 15; joka kuukauden ensimmäisellä kerralla hartaus klo 12. Mika Suihkonen soittaa Bachkonsertissa 11.10. Lauantai-illan ohjelma on musiikkipainotteinen: kirkossa Sanan ja sävelen illassa kuullaan oopperalaulaja Reijo Ikosta ja hänen vaimoaan Ulla-Stina Ikosta, jonka soitin on harppu. Tapahtuman järjestävät Salon seurakunta ja Suomen Raamattuopisto.

15 Kaffemukin juhlassa nähtävän tanssisadun teemoina ovat lähetys, kansainvälisyys ja omastaan jakaminen. Kaffemuki 20-vuotias Lähetyskahvio Kaffemuki on toiminut kaksi vuosikymmentä ja saanut sen kunniaksi uuden ilmeen tiloihinsa Salon kirkon sivusaliin, Kirkkokatu 7. Pyöreitä vuosia juhlitaan maanantaina 12. syyskuuta. Juhla alkaa Salon kirkossa klo 14. Pääohjelmanumerona on tanssisatu Ihmeellinen matka, jonka esittää kristillinen tanssijaryhmä Xaris Finland. Täydet ikälisät -kvartetti ja Sanna Räisänen vastaavat musiikista, ja lisäksi juhlassa ovat mukana mm. arkkihiippakunnan lähetyssihteeri Liisa Purho, kirkkoherra Timo Hukka ja lähetystyön johtokunnan puheenjohtaja Marjaana Mänkäri. Juhlaa edeltää tarjoilu klo 13 14 Kaffemukin uudistuneissa tiloissa. Jos haluaa muistaa juhlivaa Kaffemukia, voi juhlassa antaa rahalahjan Salo-Uskelan alueen nimikkolähetystyölle. Arkea ja askartelua Juhlien jälkeen Kaffemukissa alkaa arki: Kahvila on avoinna 19.9. lähtien maanantaisin klo 13 15.30. Tarjoilusta huolehtivat vapaaehtoisemännät. Muutamina syksyn maanantaipäivinä Kaffemukin tiloissa harrastetaan lähetysaskartelua. Siitä kerrotaan lisää sivulla 19. Salo-Uskelan alue Kirkonmenot 4.9. Messu Uskelan kirkossa klo 10 ja Salon kirkossa klo 18. 11.9. Messu Uskelan kirkossa klo 10, kirkkoherra Timo Hukan virkaan asettaminen. Messu Salon kirkossa klo 18. 14.9. Viikkomessu Salon kirkossa klo 8; liittyy Salossa meneillään olevaan piispainkokoukseen. 18.9. Messu Uskelan kirkossa klo 10. Punaisen veisukirjan messu Salon kirkossa klo 18, Iltapäiväkuoro avustaa. 25.9. Messu Uskelan kirkossa klo 10. Tuomasmessu Salon kirkossa klo 18 ja sen jälkeen iltatee kirkon sivusalissa. 30.9. Nuorten draamallinen iltamessu klo 18. 2.10. Messu Uskelan kirkossa klo 10, vanhusten kirkkopyhä. Messun jälkeen lounas, kahvit ja pientä ohjelmaa srk-talossa. Enkelikirkko Uskelan kirkossa klo 14. Pumpulimessu Salon kirkossa klo 16. 9.10. Messu Uskelan kirkossa klo 10 ja Salon kirkossa klo 16. 16.10. Messu Uskelan kirkossa klo 10 ja Salon kirkossa klo 16. 23.10. Messu Uskelan kirkossa klo 10. Messu Salon kirkossa klo 16, Salon eläkkeensaajien kirkkopyhä. Radiokirkko Uskelan kirkon messu radioidaan joka sunnuntai suorana lähetyksenä taajuudella 88,2. Muita tilaisuuksia Rauhanyhdistyksen seurat ma 12.9. klo 19 Salon kirkossa. Keidas-illat ke 14.9. ja 12.10. srk-talossa, ks. sivu 4. Siionin kanteleen lauluseurat (ELY) to 15.9. klo 18 Impi Anttilalla, Mököistenkatu 1. Vieraana lähetystyöntekijä Raili Mäkitalo. Siioninvirsiseurat 20.9. lähtien joka toinen tiistai klo 14 seurakuntatalon kappelissa. Vanhusten viikon tapahtuma ke 5.10. klo 14 srk-talossa. Tarkemmat tiedot myöhemmin viikkoilmoituksissa. Pyhäkoulunopettajien kokous ja askarteluilta to 6.10. klo 16 seurakuntatalossa. Siionin Kanteleen lauluseurat (ELY) su 9.10. klo 14, kahvi klo 13.30 Salo- Uskelan seurakuntatalossa. Piiritoimintaa Raamattupiirejä: Miesten raamattupiiri maanantaisin klo 15 seurakuntatalossa. Naisten raamattupiiri maanantaisin klo 18.30 seurakuntatalossa. Keskustelupiirejä: Porinapiiri 5.9. lähtien joka toinen maanantai klo 10 Salotossa. Kaikille avoin keskustelupiiri, mukana vuorotellen Hilkka Tanhuamäki ja Maija-Liisa Ristola-Niskala. Keskiviikon turinatupa 7.9. ja 5.10. klo 13 15 Paunalan seurakuntakodissa. Kirsti Aittamäen johdolla kokoontuva keskusteluryhmä varttuneelle väelle. Klo 13.30 yhteinen tuokio lasten päiväkerhoryhmän kanssa. Yksinäisten juttuhetki ke 14.9. klo 14 seurakuntatalossa. Kaikille avoin juttuhetki. Lähetys- ja diakoniapiirejä: Anjala-Haukkalan lähetyspiiri 8.9. klo 18.30 Pirkko Rintalalla, Juusentie 7. Diakonia- ja lähetyspiiri Ruuhelan srk-kodissa ke 14.9. ja ke 12.10. klo 13. Diakonia- ja lähetyspiiri Ollikan srkkodissa to 22.9. ja to 20.10. klo 13. Käsityöpiirejä: Saloton käsityöpiiri tiistaisin klo 11, os. Rummunlyöjänkatu 7. Tuotteita myynnissä Saloton aukioloaikoina ti pe klo 10 14 sekä lisäksi myyjäistempauksissa. Käsitöistä saadut tulot lahjoitetaan diakoniatyön kautta eri kohteisiin. Siskonkamari keskiviikkoisin klo 12 14 Ollikan seurakuntakodissa. Tervetuloa mukaan ideoimaan ja tekemään käsitöitä askartelusta matonkudontaan. Tekemisen tuloksia myydään keskiviikkoisin Siskonkamarissa ja pari kertaa vuodessa myyjäisissä. Tuotto lahjoitetaan valittuihin kohteisiin diakoniatyön kautta. Jumppapiirejä: Maksutonta, vapaaehtoisten ohjaamaa liikuntaa seurakuntatalon jumppasalissa ma klo 10 (naiset) ja pe klo 9 (miehet), Ollikassa ja Ruuhelassa ti klo 10. Ollikka aloittaa 13.9., muut jo viikolla 36. Muita piirejä: Seurakuntapiiri Salo-Karinassa ma 12.9. ja 10.10. klo 15. Myös muut kuin talon asukkaat tervetulleita mukaan. Inkeriläisten piiri ke 14.9. klo 12 Salon kirkossa (huom. paikka!). Mielenterveyskuntoutujat keskiviikkoisin klo 16 18 Salotossa. Avoin kahvila, jossa voi tavata toisia ja saada vertaistukea. Ohjelmaa järjestävät Turun ammattikorkeakoulun ja Salon ammattiopiston opiskelijat yhdessä seurakunnan ja eri mielenterveyspalveluiden ammattilaisten kanssa. Salotto Kaiken kansan olohuone avoinna ti pe klo 10 14 osoitteessa Rummunlyöjänkatu 7, puh. 044 774 5261. Perjantaisin vierailija klo 10.15 11.15. Markkinasoppa porisee kenttäkeittiöissä seurakuntatalolla, kokkina Matti Lähdekorpi. Markkinat mielessä Salon syysmarkkinat ovat perinteiseen tapaan mikkelinpäivän edellä to 29.9. la 1.10. Silloin on torin puistonpuoleisella reunalla taas seurakunnan soppateltta. Ruokailemaan pääsee myös seurakuntatalossa. Markkinatuotto menee lähetystyölle. Tarjolla työtä Tekemistä riittää, jotta hernekeitto, pannari, omenapiirakat ja kahvit saadaan myyntiin torille ja seurakuntatalolle. Liikenisikö sinulta aikaa ja harrastusta yhteen tai useampaan 2 4 tunnin talkoovuoroon? Tehtäviä on valittavaksi asti: leipomista, pannarin paistoa, teltan pystytystä, torimyyntiä, tavaran kuskaamista seurakuntatalolta torille Talkoolaiseksi voi ilmoittautua soittamalla markkinaprojektin hoitoonsa ottaneelle Pirkko Lönnqvistille 044 774 5214. Ilmoittautuminen käy myös uuden Suurella Sydämellä Salo -verkkosivuston kautta, jota esitellään sivulla 9. Tarvetta tarvikkeille Markkinoiden valmisteluun toivotaan myös tarvikelahjoituksia: omenia/omenahilloa, porkkanoita, jauhoja, voita, sokeria, kahvia ja munia. Tavaraa voi tuoda kirkkoherranvirastoon (Torikatu 6) tai 19.9. lähtien maanantai-iltapäivisin lähetyskahvio Kaffemukiin Salon kirkkoon. Tervetuloa tuomasmessuun Salon kirkossa vietetään tuomasmessua syksyllä kolmena sunnuntaina klo 18. Tuomasmessussa lauletaan messulauluja, nuorten veisuja ja joskus virsiäkin bändin ja esilaulajaryhmän johdolla. Omaa rukousta varten vapaaehtoiset ovat koonneet kirkkoon esirukousalttareita, joille saa jättää omat kiitoksensa ja huolensa. Messun jälkeen on Uskoa arjessa Syksyn ensimmäinen Usko arjessa -ilta on ke 28.9. klo 18.30 Salo-Uskelan seurakuntatalossa. Vieraana on silloin raamattukouluttaja Pirkko Valkama ja aiheena Pidä Elämän Sanasta kiinni. Lapsille & perheille Päiväkerho 3 6-vuotiaille lapsille on päiväkerhoryhmiä Mahlakankareen, Ollikan, Paunalan ja Ruuhelan seurakuntakodissa ja Kirkkokadun seurakuntatalossa. Vapaita paikkoja voi kysellä kerhopisteistä. teejatkot kirkon sivusalissa. Haluaisitko mukaan tiimiin toteuttamaan näitä messuja? Laulamaan, soittamaan, tekemään alttareita, rukoilemaan, lukemaan tekstejä tai keittämään teetä? Ota yhteyttä Kaisa-kanttoriin 044 774 5291 tai Anna-pappiin 044 774 5378, sinuakin tarvitaan! Syksyn teemat: 25.9. Kiitollisella mielellä, Syksyn muut illat ovat 26.10. ja 23.11. Lokakuun vieras on Marianne Jansson, joka johdattelee Menneisyyden kivuista uuteen toivoon. Marraskuussa aiheena on Kohtaaminen, joka Perhekerho Lasten ja aikuisten yhteinen kerho tarjoaa virkistystä ja virikkeitä kerran viikossa. Toisinaan käy vierailijoita, ja kerran kuussa pidetään varttikirkko. Perhekerhoa pidetään Mahlakankareella, Ollikassa ja Kirkkokadun seurakuntatalossa tiistaisin, Paunalassa ja Ruuhelassa keskiviikkoisin. Kellonaika on kaikissa sama: 9 11. Syksyn uutuutena toimii Mahlakankareella vauvakerho keskiviikkoisin klo 13 15. Se on ikioma tapaamispaikka niille, joilla on 0 18 kk:n ikäinen esikoinen. Kerho on maksuton, kuten muutkin perhekerhot. Uutta on myös kerho, jossa lapset pääsevät opettelemaan baletin alkeita. Lue lisää sivulta 5. Pyhäkoulu Kristillisen uskon perusasiat tulevat pyhäkoulussa tutuksi mukana Kaarlo, Kaisa ja Merisalossa viikonloppua viettäneet leiriläiset (leiristä lisää sivulla 4). 30.10. Usko tai älä, mukana Anna, Kaisa ja saarnan valmistava Simo Hiekkavuo. 27.11. Tiellä ken vaeltaa, mukana Anna, Kaisa, nuorisokuoro Diskantti ja nuorten bändi. muuttaa elämän ; siitä puhuu Petteri Tuohino Helsingin Kansanlähetyksestä. Usko arjessa -iltoja järjestävät yhteistyössä Kansanlähetys ja Salon seurakunta. lapsille sopivassa muodossa, kirkkovuoden kulkua seuraten. Pyhäkouluista lisää sivulla 8. Isät & pojat Isien ja poikien yhteisessä kerhossa harrastetaan mm. liidokkien tekoa ja lennätystä, nikkarointia ja retkeilyä. Kerhokausi aloitetaan ti 27.9. klo 18.30 Paunalan seurakuntakodissa. Silloin sovitaan ryhmistä ja kerhoajoista. Isä-poikatoiminnasta saa lisätietoja nuorisotyönohjaaja Matti Lähdekorvelta p. 044 774 5277.

16 Kiikalan ja Suomusjärven alue Kirkonmenot Kiikalan kirkossa 4.9. Messu klo 10. Tervetuloa myös kirkkokahville messun jälkeen keskustelemaan ja ideoimaan syyskauden toimintaa. 18.9. Messu klo 10, Kiikalan Evankeliumijuhlat, saarna Reijo Arkkila. Messun jälkeen kirkkokahvit ja juhla seurakuntatalossa. 25.9. Sanajumalanpalvelus klo 10. 2.10. Mikkelinpäivän perhekirkko klo 10 ja sen jälkeen kahvit/mehut pihalla. 16.10. Sanajumalanpalvelus klo 10. Suomusjärven kirkossa 4.9. Iltamessu klo 18. 11.9. Tuomasmessu klo 18. Tervetuloa myös teejatkoille seurakuntataloon keskustelemaan ja ideoimaan syyskauden toimintaa. 18.9. Iltamessu klo 18. 2.10. Mikkelinpäivän iltamessu klo 18 ja sen jälkeen iltapala. 9.10. Messu klo 10. Messun jälkeen 70- ja 75-vuotiaiden yhteissyntymäpäivät jatkuvat seurakuntatalossa. Ilmoittautumiset viimeistään 30.9. puh. 044 774 5306 tai sähköpostitse salonseurakunta@evl.fi. Yhteinen sadonkorjuun kiitosmessu Su 23.10. klo 14 Lammenjärven leirikeskuksen Metsäkirkossa. Messun jälkeen kiitosjuhla, jossa tarjolla lämmintä keittoa ja kahvit. Vapaaehtoinen maksu lähetykselle. Lähetys-Sopukka Avoinna lauantaisin klo 10 13 osoitteessa Puistoraitti 8 as. 5. Poikkea tekemään kirppislöytöjä, ostamaan arpoja ja juomaan kahvia. Tuotto lähetystyölle. Puistotupa Avoinna maanantaisin klo 12 15 os. Puistoraitti 8 as. 5. Tule kahville, lukemaan lehtiä, jutustelemaan tai muuten vain. Muuta toimintaa Rukouspiiri joka toinen tiistai klo 18.30 Koivusilla Rekijoella, Reväntie 181. Seuraavan kerran 13.9. Ehtoollishartaus Hintan vanhainkodissa to 29.9. klo 13. Diakoniatyö Kiikalan ja Suomusjärven diakoniatyöntekijänä aloittaa syyskuun aikana Kaija Virtanen. Ajanvarauspäivystys torstaisin klo 9 10 Kaijan numerossa 040 520 9673. Aamulenkki Kiikalassa joka toinen tiistai klo 9, alkaa 6.9. Lähtö seurakuntatalolta. Suomusjärvellä joka toinen keskiviikko klo 9, alkaa 7.9. Lähtö Kitulan seurakuntakeskukselta. Lenkin jälkeen kahvit ja aamuhartaus. Varttuneen väen kerhot Rekijoen Osuspankilla ke 7.9. klo 13 (kk:n 1. keskiviikko). Kiikalan seurakuntatalossa ke 14.9. klo 13 (kk:n 2. keskiviikko). Suomusjärven kerho sosiaali- ja terveystalon ruokalassa ke 21.9. klo 14 (kk:n 3. keskiviikko). Toivon kammari Kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 14 Kitulan seurakuntakeskuksessa, seuraavan kerran 6.10. Kaija Virtanen on syyskuusta lähtien Kiikalan ja Suomusjärven yhteinen diakoniatyöntekijä. Sauna- ja sanaseuran syyskausi alkaa ke 7.9. klo 18 Lammenjärven leirikeskuksessa Kiikalassa, Hyyppäräntie 330. Yhteisesti on tutkittavana Paavalin Roomalaiskirje, mutta Sanan seuraksi on tarjolla myös kuuma sauna, Tule Tuomaskuoroon Suomusjärvellä su 11.9. pidettävää tuomasmessua varten kootaan oma kuoro, johon kaikki halukkaat laulajat ovat tervetulleita. Harjoitukset ovat pe 2.9. ja pe 9.9. klo 18 Kitulan seurakuntakeskuksessa. Viimeiset viilaukset tehdään messupäivänä 11.9. klo 15 kirkossa. Lisätietoja kanttori Maria Siréniltä 044 774 5300. Saunaa & Sanaa seurassa raikasta järvivettä, iltapalaa ja avointa keskustelua. Kokoontumiset jatkuvat 28.9. ja 26.10. Seurasta tietää lisää Kaarlo Launonen 044 774 5268, kaarlo.launonen@evl.fi. Häneltä voi kysellä myös kimppakyytiä. Kiskon alue Syksyn sato on kiitoksen aihe. Sadonkorjuun kiitoskirkkoon kokoonnutaan Kiskossa 9.10. klo 18. Jaakko Laxenius Jumalanpalvelukset Kiskon kirkossa 4.9. Sanajumalanpalvelus klo 18. 11.9. Messu klo 18. 18.9. Sanajumalanpalvelus klo 10. Kirkkokahvit srk-talossa. 25.9. Sanajumalanpalvelus klo 10. 2.10. Mikkelinpäivän enkelikirkko klo 10. Kirkkokahvit srk-talossa. 9.10. Sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus klo 18, mukana maataloustuottajat. Kirkkokahvit seurakuntatalossa, jossa myös myyntipöytä Kiskon alueen lapsityön hyväksi. 16.10. Messu klo 10, eläkeläisten kirkkopyhä. Kirkkokahvit seurakuntatalossa. 23.10. Sanajumalanpalvelus klo 12. Konsertti Su 2.10. klo 18 kirkossa. Heidi Pihakivi, mezzosopraano. Muuta toimintaa Eläkeläisten iltapäiväkerho ti 6.9. klo 13 seurakuntatalossa; jatkuu 20.9., 4.10. ja 18.10. Käsityökerho ti 13.9. klo 11 13 seurakuntatalossa; jatkuu 27.9. ja 11.10. Lauluhetki Kiskokodissa ke 14.9. ja 12.10. klo 14. Lähetyspiiri ti 4.10. klo 18 Eija ja Ensio Laineella, Uudenmaantie 511. Kuusjoen alue Jumalanpalvelukset Kuusjoen kirkossa 4.9. Messu klo 10, vanhusten kirkkopyhä. Kirkkokahvit seurakuntatalossa. 11.9. Iltamessu klo 18. 18.9. Ei jumalanpalvelusta Kuusjoella; katso oheinen ilmoitus Pienestä pyhiinvaelluksesta. 25.9. Sanajumalanpalvelus klo 10. 2.10. Mikkelinpäivän perhemessu klo 10. 16.10. Messu klo 10. 23.10. Messu klo 10. Kirkkoretki Halikkoon 9.10. ei jumalanpalvelusta Kuusjoella, vaan retki kirkkomusiikkipiirin juhlamessuun Halikon kirkkoon. Kuljetus lähtee Kuusjoen kirkolta klo 9.25. Paluu messun jälkeen. Messulauluprojekti Kaikki halukkaat ovat tervetulleita Messulauluja-projektin kuoroon. Harjoitukset pe 14.10., ke 26.10. ja pe 28.10. klo 18 21 kirkossa. Projekti päättyy Runon ja laulun iltaan Kuusjoen kirkossa su 30.10. klo 19. Toimintaa seurakuntatalossa Ystävän kammari ma 5.9. klo 14. Huom! Paikka muuttunut srk-taloon! Raamattu- ja rukouspiiri ma 19.9. ja 3.10. klo 17. Varttuneen väen iltapäiväkerho to 22.9. klo 14. Omaishoitajien tapaaminen to 29.9. klo 13. Muskari to 6.10. klo 9.30 päiväkerhossa. Kuorot, ks. sivu 7. Pieni pyhiinvaellus saa jatkoa Martti Santakari Vuosi sitten kuljettiin Kuusjoen kirkosta Perttelin kirkkoon. Sunnuntaina 18.9. matkaa jatketaan Perttelistä Uskelan kirkkoon. Perttelissä osallistutaan ensin messuun, johon lähdetään Kuusjoen kirkolta kimppakyydein klo 9.30. Messun jälkeen Marika Huhtasalo siunaa ja lähettää vaeltajat matkaan kohti Uskelan kirkkoa, jonne kuljetaan Vanhaa Perttelintietä. Matkaa kertyy noin 12 km. Matkan aikana on pysähdyksiä, jolloin pidetään lyhyt hartaus ja nautitaan eväitä. Osa matkasta kuljetaan hiljaisuudessa, osa laulaen, osa jutellen. Eväät ja virsikirja mukaan! Uskelan kirkolle saavutaan noin klo 17. Siellä pidetään päätöshartaus. Paluukuljetusta tarvitsevia (Uskelasta Pertteliin) pyydetään ilmoittautumaan Pirjo Harstiselle puh. 050 381 1717. Tervetuloa mukaan kotoisalle pyhiinvaellukselle!

2 17 Muurlan alue Jumalanpalvelukset Muurlan kirkossa 4.9. Messu klo 10. Messun jälkeen Muurlan alueen 70- ja 75-vuotiaiden juhla jatkuu seurakuntakodissa. Täyden palvelun toimisto 11.9. Sanajumalanpalvelus klo 18. 18.9. Messu klo 10, vanhemman väen Salo, Turuntie 13 kirkkopyhä. Kirkkokahvit seurakuntakodissa. P. 050 594 4499 25.9. Sanajumalanpalvelus klo 12. 2.10. Mikkelinpäivän perhekirkko klo Avoinna arkisin 9.00-16.00 10, mukana päiväkerholaisia. 9.10. Iltamessu klo 18. 16.10. Sanajumalanpalvelus klo 18. 23.10. Messu klo 10. Martti Santakari Jumalanpalvelukset Perttelin kirkossa 4.9. Messu klo 10, kirkkoherra Timo Hukka. 11.9. Ei jumalanpalvelusta Perttelissä. (Kirkkoherra Timo Hukan virkaan asettaminen Uskelan kirkossa klo 10.) 18.9. Messu klo 10. Mukana inkeriläisiä vieraita ja myös kuusjokelaisia, jotka lähtevät messun jälkeen pienelle pyhiinvaellukselle Uskelan kirkkoon. Vaellusjoukkoon sopii liittyä myös pertteliläisten; lisätietoja sivun 16 ilmoituksessa Pienestä pyhiinvaelluksesta. 25.9. Messu klo 12, Perttelin alueen 70-vuotiaiden juhla, mukana messun toteutuksessa myös isoskoulutusviikonlopun leiriväki. 2.10. Mikkelinpäivän perhemessu klo 12, mukana lapsikuoro. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Perttelin taideseuran enkeliaiheisen näyttelyn avajaiset seurakuntatalossa. 9.10. Ei jumalanpalvelusta Perttelissä, vaan retki kirkkomusiikkipiirin juhlamessuun Halikkoon. Maksuton kuljetus Perttelin kirkolta klo 9. Ilmoittautumiset Aki Toivoniemelle p. 040 359 0526. 16.10. Messu klo 12. Aikuisten viikonloppuleirin päätösmessu, leiriväki mukana messun toteutuksessa. Teejatkot tapulissa. Kristillinen kirja- ja musiikkikauppa kahvitarjoilu. 23.10. Sanajumalanpalvelus klo 10. Syntymäpäiväjuhla Perttelin alueen 70 vuotta täyttävien yhteistä syntymäpäiväjuhlaa Katrineholminkatu vietetään 9, Salo su 25.9. eli kaksi viikkoa myöhemmin Suola ja Valkeus Perttelin alue kuin alun perin ilmoitettiin. Juhla alkaa messulla Perttelin kirkossa klo 12, ja sen jälkeen siirrytään Juvankosken kesäkotiin. Ilmoittautumiset viimeistään pe 16.9. seurakuntasihteerille 044 774 5306 tai sähköpostiin salonseurakunta@evl.fi. Kerhoja, piirejä Hähkänän varttuneet ma 5.9. klo 12 Hähkänän kerhohuoneella. Jatkuu joka toinen viikko. Ystäväpiiri tiistaisin klo 12 seurakuntatalon kahviossa. Tortosmäen maanantaikerho 26.9. klo 11 kerhohuoneella. Kuljetuksissa ota yhteyttä Eliseen p. 040 849 6720. Tortosmäen torstaikerho 6.10. klo 15 Inkereen kerhohuoneella, Tortosmäentie 1. Kuljetuksissa ota yhteyttä Eliseen p. 040 849 6720. Muuta toimintaa Äitien saunailta ke 28.9. klo 17 Juvankosken kesäkodilla. Saunan rentouttavaa lämpöä, kaikenkirjavaa keskustelua, pieni iltapala ja iltahartaus. Enkeliaiheisia yhteislauluja ke 12.10. klo 14 seurakuntatalossa. Alussa Eläkeliiton Perttelin yhdistyksen järjestämä Arkeologinen iltapäivä su 16.10. klo 14. Tutustumiskierros Perttelin kirkon ympäristön arkeologisiin nähtävyyksiin, oppaana arkeologi Olli Kunnas. avoinna ark. 11 16.45, la Kuorot, 10 14 ks. sivu 7. puh. (02) 733 7336 www.suolakauppa.com Enkelinäyttely Perttelissä ASIANAJOTOIMISTO Toimintaa seurakuntakodissa Varttuneen väen iltapäiväkerho ke 7.9. ja 5.10. klo 13. Naistenpiiri to 8.9. klo 11 13. Huom! päivä ja aika. Käsityöpiiri to 8.9. klo 13 15. Jatkuu 22.9., 6.10. ja 20.10. Perhekerho tiistaisin klo 9 11. Kirkkokuoro torstaisin klo 18.30. (Lapsikuoro koululla, ks. sivu 7.) Elämäni virret Virsi-illat Perttelin seurakuntatalossa jatkuvat taas kerran kuukaudessa. Jokaisessa illassa on vieras kertoilemassa elämänsä tärkeistä virsistä, joita sitten lauletaan yhdessä Kirsi-kanttorin säestyksin. Ensimmäinen ilta on ke 7.9. klo 18, vieraana Kuusjoen aluekappalainen Marika Huhtasalo. Hänen lisäkseen virsistä puhelevat 5.10. Marita Toivoniemi, 2.11. Ulla-Maija Kytölä ja 7.12. Suvi Laaksonen. Kristityn vapautta Juvankoskella Juvankosken kesäkodilla vietetään aikuisten viikonloppua 15. 16. lokakuuta. Ohjelmassa on yhteistä pohdiskelua, laulua ja leikkiä. Yöpymiseen on tarjolla vaatimaton yhteismajoitus, mutta vastineeksi on luvassa valtavan hyvää ruokaa. Viikonloppu päättyy yhteiseen messuun kirkossa su klo 12; leiriläiset saavat siinä toimia avustajina. Leirimaksu on 15 euroa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Aki Toivoniemi 040 359 0526. Perttelin ASIANAJAJA, Taideseura kokoaa VARATUOMARI enkeliaiheisen näyttelyn TIMO SAVOLAINEN Perttelin seurakuntataloon. Salo, Näyttely Helsingintie avataan mikkelinpäivänä Puh. 733 3999, 2.10. 040 per- 550 4505 5 hemessun jälkeen www.lakisalo.net kirkkokahvien kera; messu alkaa kirkossa klo 12. Työt ovat esillä kuukauden, ja niihin pääsee tutustumaan aina kun seurakuntatalossa on muutakin toimintaa ja ovet avoinna. Idean äiti on Anneli Jalonen, yksi taideseuran 26 jäsenestä. Aihe sytytti heti monia, hän kertoo. Joillakin oli sopivia töitä jo valmiina, jotkut ovat tehneet uusia Hammaslääkäri juuri tätä näyttelyä silmällä pitäen. Tulossa on akvarelleja, öljymaalauksia, TAINA mosaiikkia ja tilkku-salotaidetta. NIEMI * Isännöinti- ja Tilipalvelu Oy Asemakatu 7, SALO kirjanpitopalvelu Lisää enkeliteemaa P. 733 2113 Turuntie Enkelinäyttelyn 21 ennakkomaistiaisia esittelevät Anneli Jalonen (vas.), Hanna- Perttelin myös seurakuntatalossa iltaisin yh-2424teislauletaan enkeliaiheisia lau- Puh. Kaisalla 731 2905 on kädessään oma taulunsa, kaksi muuta ovat Annelin töitä. Kaisa SALO Sulavuori-Kettula ja Perttelin taideseuran vetäjä Merja Mäki. Hannaluja ke 12.10. klo 14 yhdessä Il-Fatapäiväkuoron ja Eläkeliiton sähköposti: Tulossa on myös enkeli-ilta ru- 18 seurakuntatalossa. 731 2915 Perttelin yhdistyksen kanssa. etunimi.sukunimi@ noineen ja lauluineen ke 26.10. klo UMK salontilipalvelu.com TULE MAIJAN MATKOILLE 24.9. Ostoksille Tuuriin, kuljetus+ruokailu 55 1.10. Ruoka-Kirjamessut Turun messukeskus, kulj.+lippu 28 17. 18.10. Viking rist. Kuljetus, lounas, kahvi, hytti A2 45 11. 13.11. Tallinnaan Martin markkinoille, linja-auto mukana 180 14. 15.11. Viking rist. Kuljetus, lounas, kahvi, hytti A2 45 19.11. T:reen Messukeskus Kädentaidon messut 40 3.12. H:linnan Teatterissa, Niskavuori-Loviisan tarina. Sis. kuljetuksen, ruuan ja pääsylipun 60 Tiedustelut, ilm. 02 735 1410, 050 590 9510 Lupa auttaa. Tule kerääjäksi tai lahjoita. Soita 0600-122 20 (20 euroa + pvm) FI0622191800068000 nälkäpäivä.fi 0440 212 220 Marianna Lammervo www.pirssi.net Sairasajot myös laskutuksella Keräyslupa OKU 975A VESIJOHTOTYÖT VARMISTA TEKNISTEN LAITTEIDEN TOIMIVUUS LVI-ELTEKO OY Lasse 0400 784 438 www.lvi-elteko.net Hyödynnä kotitalousvähennysetusi! Kotimaan matkaklubi Kiinan kiertomatka 27.11. 4.12.2011 Matka alkaa ja päättyy Shanghaihin idän ja lännen hurmaavaan sekoitukseen. Suzhou on ikivanha puutarhojen ja kanavien kaupunki, jota Marco Polo 1200-luvulla vertasi kotikaupunkiinsa Venetsiaan. Hangtsou tarjoaa upeine järvimaisemineen taas ihan erilaista Kiinaa. Tällä matkalla pääset kokemaan tämän kaiken suomalaisen asiantuntijaoppaan Marja-Leena Tiensuun ja Kotimaan Matkaklubin matkanjohtajan Mikkelin emerituspiispa Voitto Huotarin kanssa. Lentoaikataulu: 27.11. Helsinki Shanghai AY057 klo 17.10 8.15 +1 4.12. Shanghai Helsinki AY058 klo 10.15 14.50 Matkan hinta: 1 390 /hlö/2 hh, 1650 /hlö/1 hh Hintaan sisältyy: lennot Hki Shanghai Hki turistiluokassa veroineen majoitus aamiaisella matkaohjelman mukaiset retket, kuljetukset ja lounaat suomalaisen asiantuntijaoppaamme ja paikallisoppaan palvelut jäähyväisillallinen viisumi Suomen kansalaisille Lisätietoja ja varaukset: Lomalinja Oy puh. 010 289 8100. Pyydä tarkempi matkaohjelma.

18 Jumalanpalvelukset Perniön Pyhän Laurin kirkossa 4.9. perhemessu klo 10. 8.9. Viikkomessu klo 18. 11.9. Messu klo 18. 18.9. Messu klo 10. Messun jälkeen Perniön alueen 70- ja 75-vuotiaiden syntymäpäiväjuhla jatkuu seurakuntatalossa. Ilmoittautumiset juhlaan viimeistään 9.9. puh. 044 774 5306 tai sähköpostitse salonseurakunta@evl.fi. 25.9. Messu klo 10. 2.10. Messu klo 10. 6.10. Viikkomessu klo 18. 9.10. Messu klo 10. 16.10. Messu klo 13. 23.10. Messu klo 10. Piirejä, kerhoja Raamattupiiri 15.9. lähtien joka toinen torstai klo 18 seurakuntatalossa. Ensimmäisellä kerralla aiheena Apostolien tekojen 10. luku. Lähetysaskartelupiiri 6.9. lähtien joka toinen tiistai (parillisilla viikoilla) klo 18 Pappilassa. Valmistetaan tuotteita joulumyyjäisiin. Vetäjänä Kyllikki Lindman-Hekkala. Lähetyspiiri 8.9. lähtien joka toinen torstai klo 13 seurakuntatalossa. Ystävänkammari to 15.9. klo 13 seurakuntatalossa, vieraana Raili Mäkitalo, joka tekee lähetystyötä Vienan Kemissä. Seuraavat kerrat 29.9. ja 13.10. Ystävänkammariin voi tilata tarvittaessa kuljetuksen Seppo Jaloselta p. 0400 741 231. Aamukahvit Teijon Postillassa ke 7.9. ja 5.10. klo 9. Tiltulanpiiri ke 14.9. ja 12.10. klo 14 Mathildan hoivakodissa. Kehitysvammaisten rupatteluryhmä ma 5.9. ja 3.10. klo 13 seurakuntatalon takkahuoneessa. Sytyke-kerho vammaisille, pitkäaikaissairaille ja heidän läheisilleen ma 17.10. klo 13 seurakuntatalossa. Muuta toimintaa Sanan ja rukouksen ilta su 4.9. ja 9.10. klo 18 Perniön kirkossa. Naisten saunailta ti 6.9. klo 18 leirikeskuksen rantasaunalla. Saunomista, uintia, Sanaa, seurustelua ja iltapalaa. Rauhanyhdistyksen seurat ti 13.9. klo 19 Yliskylän kirkossa. Sadosta kiittämisen rukoushetki su 25.9. klo 15 Alikulman rukoushuoneella. Perniön laulukuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 18 seurakuntatalossa. Helsingin poliisisoittokunnan Nallekopla on su 4.9. mukana lastenjuhlassa Perniön Pappilassa. Jumalanpalvelukset Särkisalon kirkossa 4.9. Iltakirkko klo 18. 11.9. Sanajumalanpalvelus klo 18. 18.9. Messu klo 10, koivistolaisten ja karjalaisten kirkkopyhä. Ohjelmalliset kirkkokahvit. 25.9. Iltamessu klo 18. 2.10. Mikkelinpäivän enkelikirkko suurille ja pienille klo 10. Mukana Luovuri. Kirkon jälkeen seurakuntakodissa kahvi- ja mehutarjoilu sekä lasten taidenäyttelyn avajaiset. 9.10. Sanajumalanpalvelus klo 10. 16.10. Messu klo 10, Kansanlähetyksen kirkkopyhä. Kirkkokahvit. 23.10. Sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus klo 11, tuottajien kirkkopyhä. Jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntakodissa tuottajien tarjoama riistakeitto ja ohjelmaa. Huom. aika! Muuta toimintaa Iltarusko ma 5.9. klo 13 seurakuntakodissa. Pe 23.9. Iltaruskon retki Turun seudulle, jossa tutustutaan mm. Carl Larssonin Unelmia harmoniasta -näyttelyyn. Retkestä tarkemmin syyskuun viikkoilmoituksissa. Ilosanoman ilta -raamattupiiri ti 6.9., 20.9., 4.10. ja 18.10. seurakuntakodissa klo 18. Hartaus Särkisalokodissa to 8.9., 22.9. ja 20.10. klo 13.30. Perniön alue Perhemessu, pallomeri ja poliiseja Särkisalon alue Marttojen perinteinen lounas la 15.10. klo 13 seurakuntakodissa. Lasten päiväkerho keskiviikkoisin klo 9 12. Perhekerho perjantaisin klo 9 11. Huom. muuttunut päivä! Kuorot ja bändit ks. sivu 7. Kappalaisenkanslia avoinna maanantaisin klo 15 18 puh. 732 3151. Lisätietoja Toimintaan voi tulla lisäyksiä ja muutoksia, joten seuraa viikkoilmoituksia Salon Seudun Sanomista ja Perniönseudun Lehdestä. Voit myös soittaa puh. 732 3151. Perniön Pappilassa ja sen pihapiirissä on sunnuntaina 4.9. mittava lastenjuhla. Se alkaa klo 10 perhemessulla Pyhän Laurin kirkossa toisella puolella tietä. Puolisen tuntia kestävän messun jälkeen on luvassa leikki- ja toimintarasteja sisällä ja ulkona klo 14:ään. Yksi rasteista on pallomeri, joka hiljattain muutti Perniön seurakuntatalosta Pappilan tiloihin. Mielenkiintoista nähtävää ja Luovurista iloa enkelikirkkoon kuultavaa tarjoilee myös juhlan esiintyjävieras, poliiseista koostuva Nallekopla. Kakkukahvit on katettu Punaiseen pappilaan. Molemmat pappilat löytyvät osoitteesta Lupajantie 7. ÄijäKlupi saunoo ja parantaa maailmaa Äijäilyä, maailmanparannusta, kahvinjuontia ja saunomista hyvässä seurassa harrastava ÄijäKlupi aloittaa syyskauden ke 7.9. klo 18 saunaillalla Perniön leirikeskuksessa, Kuivastontie 351. Seuraavan kerran ollaan koolla ke 28.9. Perniön seurakuntatalossa, ja ke 26.10. saunotaan Halikon Kesä-Angelassa. Kaikenikäinen miesväki on tervetullutta mukaan. Kysy lisää: martti.rouhiainen@evl.fi tai 044 735 8623 ja johannes@alaranta. net. Syksyn toimintakausi on alkanut. Lokakuun alussa vietettävään mikkelinpäivään kuuluu Särkisalossa enkelikirkko ja jo perinteeksi muodostunut Luovurin mukanaolo sen toteuttamisessa. Luovuri kokoontuu enkeliaiheen äärelle seurakuntakotiin valmistelemaan tulevaa ohjelmaa ja taideteoksia perjantaisin 9. 30.9. klo 15.30 17 ja lauantaina 1.10. (kellonaika ilmoitetaan myöhemmin). Tervetuloa mukaan kaikki 4 12-vuotiaat! Mikkelinpäivän enkelikirkko suurille ja pienille alkaa 2.10. klo 10. Kirkon jälkeen on seurakuntakodissa kahvi- ja mehutarjoilu sekä lasten taidenäyttelyn avajaiset. Taidenäyttelyä on valmisteltu osittain jo Luovurin taideleirillä elokuussa. Kuvat: Jaakko Laxenius Tekemisen iloa Luovurin taideleirillä elokuussa. Tervetuloa enkelikirkkoon mikkelinpäivänä!

19 Ideoita ja innostusta askarteluun Salon seurakunnassa toteutetaan syksyn aikana lähetysaskartelun ja myyjäisten kehittämisprojekti, josta vastaa perniöläinen Tarja Alfin. Vuorollaan eri alueilla järjestettävissä askartelupajoissa valmistetaan tuotteita, joissa hyödynnetään erityisesti luonnosta saatavaa materiaalia. Askartelupajoihin voi osallistua alkusyksystä Perniössä tiistaina 6.9. klo 18 Pappilassa, Lupajantie 7, ja Salon kirkon sivusalissa maanantaina 19.9. ja 3.10. klo 15.30 17.30 lähetyskahvilan jälkeen. Myöhemmin syksyllä askartelua on luvassa ainakin Kiskossa, Muurlassa ja Halikossa. Pajoihin voi tulla osallistumaan kauempaakin. Tuotteita on tarkoitus kaupata lähetystyön hyväksi eri tapahtumissa ja joulumyyjäisissä. Päiväksi lähetysleirille Koko seurakunnan yhteistä lähetysleiripäivää vietetään la 17.9. klo 10 20 Naarilan leirikeskuksessa. Lähettivieraana on mukana Raili Mäkitalo, joka tekee työtä Vienan Kemissä. Leiripäivä alkaa aamukahvilla ja päättyy messuun Ruuhikirkossa. Väliin mahtuu mm. pastori Kimmo Malisen raamattutunti, Raili Mäkitalon kuulumisia lähetystyöstä Valkean meren rannalta, askartelua ja nuorisokuoro Diskantin esiintyminen. Saunaan ja uimaankin pääsee, ja lapsille on omaa ohjelmaa. Leiri maksaa 10, lapsilta 5. Naarilaan on bussikuljetus, joka maksaa 2 /suunta, lapset kulkevat maksutta. Bussi lähtee Halikon seurakuntatalolta klo 9.15 ja Salo-Uskelan seurakuntatalolta 9.30. Ilmoittautumiset viimeistään 13.9. jollekin seuraavista: Pirjo Harstinen 050 381 1717, pirjo.harstinen@evl.fi Kimmo Malinen 044 027 2219, kimmo.malinen@evl.fi Tarja Laurila 044 774 5293, tarja. laurila@evl.fi Irma Iho 040 539 4155, irma.igo@ suomi24.fi. Kristillinen toipumisryhmä, Krito, tarjoaa turvallisen paikan oman elämän hahmottamiseen ja ongelmien työstämiseen. Krito-ryhmä on sielunhoidollinen vertaistukiryhmä, jossa on mahdollisuus opetella puhumaan omista kokemuksista ja tunteista. Jokainen on ryhmässä itseään varten. Krito-ryhmä antaa mahdollisuuden turvallisessa ilmapiirissä pysähtyä kohtaamaan elämänsä menneitä ja nykyisiä kipukohtia sekä käymään läpi omaa elämäntarinaansa. Työskentelymenetelminä ovat oman tarinan kertominen, toisten tarinoiden kuuleminen ja rukous. Ryhmän jäsenet sitoutuvat noudattamaan ryhmän sääntöjä, joita ovat ehdoton luottamuksellisuus, ajan jaka- Toivon retriitti Retriitti Naarilan leirikeskuksessa pe 23.9. su 25.9. tarjoaa latautumispaikan työn, kiireen ja hektisen elämänmenon uuvuttamalle. Se on matka hiljaisuuteen, oman itsen ja Jumalan kohtaamiseen. Muutama paikka on vielä vapaana. Tiedustelut pastori Tarja Laurila 044 774 5293, tarja.laurila@evl.fi. Retriitti maksaa 50, eisalolaisilta 100. Vertaistukea leskeksi jääneille Leskenlehdet on ryhmä niille, joiden puoliso tai elämänkumppani on kuollut ja jotka nyt kamppailevat selviytyäkseen surusta. Vertaistukiryhmässä vaihdetaan kokemuksia ja etsitään arkipäivän selviytymiskeinoja. Ryhmä kokoontuu Salon pääkirjaston Laurinsalissa kerran kuukaudessa tiistaina klo 18 19.30. Syksyn tapaamiset alkavat 13.9. Lisätietoja ryhmästä ja tarvittaessa myös henkilökohtaisia keskusteluaikoja saa diakoniatyöntekijöiltä: Virpi Lasorla p. 044 774 5364 (Halikon alue) ja Maija-Liisa Ristola-Niskala 044 774 5272 (Salo-Uskelan alue). Kristillistä toipumista Krito-ryhmissä Elokuussa saatiin opastusta tarvikkeiden keräämiseen luonnosta ja metsäretken osanottajat saivat harjoitella kranssien tekemistä. minen tasan ja toisen kuunteleminen ilman neuvomista. Työskentelyn apuna käytetään työkirjaa. Ryhmän ohjaajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset. Ryhmiin tulijat haastatellaan ilmoittautumisen yhteydessä. Kolme ryhmää Salossa Krito-ryhmiä käynnistyy tänä syksynä useampia, jotta mahdollisimman monilla olisi tilaisuus osallistua. Krito-ryhmät Toiveena sisäinen paraneminen (Krito I) ma 26.9. klo 18 Salotossa (Rummunlyöjänkatu 7, Salo) ja Perniön seurakuntatalon takkahuoneessa (Lupajantie 9 A). Krito-ryhmät Lupa tuntea (Krito II) Parish work in English A service of Holy Communion is offered at Salo Church (Kirkkokatu 7) every other Sunday at 1 pm. The service is followed by tea, coffee and fellowship. We hope to make available a bilingual Finnish-English Sunday School for children during the service pending availability of Sunday school teachers. Dates until December: September 4 September 18 October 2 October 16 October 30 November 13 November 27. Information about other events will be available on our website: http:// seurakunta.saloparish.net More information: Revd Timo Viitanen tel. 044 774 5295 timo.viitanen@evl.fi Work among Immigrants and International Community The Evangelical Lutheran Parish of Salo aloittavat su 18.9. klo 18 Halikon seurakuntatalon alasalissa, Vaskiontie 31. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa yhteensä 10 12 kertaa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään 9.9. Kirsi Rantala puh. 044 774 5297. Tervetuloa ja kiitos! Salon eläkkeelle siirtyneenä kirkkoherrana minulla on ilo toivottaa uusi kirkkoherra Timo Hukka sydämellisesti tervetulleeksi seurakuntaan. Samalla haluan kiittää seurakuntaa, työtovereita, luottamushenkilöitä ja eri sidosryhmiä hyvästä, miellyttävästä yhteistyöstä vuosien varrella. Kiitos kaikille, jotka osallistuivat läksiäismessuun Uskelan kirkossa ja lähtöjuhlaan Salon seurakuntatalossa. Kiitoksia myös niille, jotka ovat hiljaisessa rukouksessa muistaneet minua ja perhettäni. Jouko Pukari R I S T I I N R A S T I I N R I S T I I N R A S T I I N Henkilöstöliikennettä Kiskon aluekappalainen Olli Ruskeepää siirtyi eläkkeelle kesäkuun alusta. Syksyn ajan Kiskon vt. aluekappalaisena jatkaa Liisi Kärkkäinen. Perttelin aluekappalainen Suvi Laaksonen jää virkavapaalle 12.9. noin vuodeksi. Häntä sijaistaa Aki Toivoniemi, ja Akia Marjatta Parvio-Vogt. Salo-Uskelan alueen avoimeen kanttorin virkaan valittaneen kirkkovaltuuston syyskuun kokouksessa jompikumpi kahdesta hakijasta: Lauriina Hurtig tai Hanna-Leena Keinänen. Viimeksi mainittu hoitaa virkaa, kunnes valinta on tehty. Muurlan kanttori Anna Välimäki on irtisanoutunut. Tehtävää hoitaa toistaiseksi Sanna Räisänen. Diakoniatyöntekijä Taina Lindholm jää lokakuun alussa puoleksi vuodeksi virkavapaalle. Hänelle etsitään sijaista parhaillaan. Kansainvälisyys- ja lähetyssihteeri Sini-Marja Ahovalkamo ei viihtynyt Salossa muutamaa kuukautta kauempaa, vaan siirtyi kesällä uuteen virkaan Uudellemaalle. Virka on tulossa hakuun. Kiikalan, Suomusjärven ja Kiskon uutta nuorisotyönohjaajan virkaa hoitaa toistaiseksi Simone Koivisto. Viran vakinaisesta täytöstä päättää kirkkoneuvosto seuraavassa kokouksessaan. Talous tiukkenee Salon seurakunta aikoo ensi vuonnakin tulla toimeen 1,2 %:n kirkollisverolla eli veroprosentti pidetään ennallaan. Talousarviosta tosin tulee väistämättä alijäämäinen, sillä toimintaa ei olla supistamassa, mutta vaje voidaan kattaa vanhoilla säästöillä. Kirkkoneuvoston vahvistamien talousarvion suuntaviivojen mukaan henkilöstökulut eivät saa kasvaa, toimintamenot pidetään tämänvuotisella tasolla ja investointeihin otetaan vain välttämättömimmät hankkeet. Bongaa piispa! Salon keskustassa on hyvät mahdollisuudet nähdä joku Suomen ev.lut. kirkon piispoista 12. 14. syyskuuta, kun he pitävät täällä syyskokoustaan. Piispojen lisäksi paikkakunnalle saapuu asessoreita ja Kirkon tiedotuskeskuksen väkeä. Piispoja on Salossa liikkeellä muutenkin: Kenttäpiispa Hannu Niskanen saarnaa 4.9. Halikon kirkossa veteraanien maakunnallisessa kirkkopyhässä, ja Turun piispa Kaarlo Kalliala asettaa kirkkoherra Timo Hukan virkaan 11.9. Uskelan kirkossa. Tunnistitko? Sivun 3 saarnatuolien tunnistustehtävän ratkaisu: 1. Pertteli, 2. Suomusjärvi, 3. Halikko ja 4 Uskela. Julkaisija Salon seurakunta Torikatu 6, 24100 Salo Toimitus Päätoimittaja Timo Hukka Toimitussihteeri Ulla-Maija Kytölä puh. (02) 774 5212 ulla-maija.kytola@evl.fi Toimittaja Riitta Koivisto riitta.e.koivisto@evl.fi Kustantaja taitto ja kuvankäsittely Painatus Salon Lehtitehdas, Salo ISSN 1455-5425 Painos 26 800 kpl Jakelu Itella posti oy Ilmoitukset 1,50 e/pmm + alv. Marita Lyyra puh. (014) 641 481 tai 040 729 2119 ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Seuraava lehti 21.10.2011

20 Lähetystyö yllätti Riitta Luumen Riitta Luume on lähdössä lähetystyöhön, tulevana asemapaikkanaan Jerusalemin vanha kaupunki. Vielä vuosi sitten keväällä asiasta ei ollut tietoakaan. Riitalla ei ollut Israeliin mitään henkilökohtaisia siteitä, ja lähetyskutsukin oli lähettäjäksi. Yhtäkkiä tilanne muuttui. Oma diakonianpesti Perniössä oli tulossa katkolle, ja netissä Lähetysseura haki diakoniatyöntekijää Jerusalemiin. Hakuaikaa oli tuolloin jäljellä kaksi päivää, mistä Lähetysseura onneksi jousti mielellään. Pian Jerusalem ja Israel olivat Riittaa vastassa vähän joka paikassa: Kylpysaippuaa, sanoi kauppias, ja katso, saippua oli Israelista. Telkkari auki, päätti Riitta, ja ruudussa ihmiset olivat itkumuurilla Tässä sinulle lahjaksi uusi kirjani, sanoi ystävä ja antoi kuvateoksen Israelista. Autoradio soitti israelilaista musiikkia Tästä tulee totta! Hakuprosessi meni hyvin haastatteluineen ja soveltuvuuskokeineen taskupysäköinninkin suhteen sai huokaista helpotuksesta. Lähetyskurssin alkua odotellessa Riitta aloitti heprean alkeisiin perehtymisen Kiskon Bergvikissä. Nyt kirkon ulkomaantyön erikoistumiskoulutus on jo takana kaikkine oppeineen ihmisoikeuksista, katastrofien kohtaamisesta ja uskonnon merkityksestä kulttuureissa. Lähetysseura on siis Riittaa lähettämässä, ja vastaanottavan kirkon piispa Munib Yunan on hyväksynyt hänet työhön. Lähtö on syyskuun alussa. Lähtöjuhlia on jo ollut, aivan äskettäin Kuusjoen ja Perniön yhteinen. Vielä yhden riman yli Kaiken hyvän päälle Riitta Luume oli tullut valituksi myös vakituiseen diakonianvirkaan Suomessa. Odottamassa oleva virka helpottaisi elämää. Olisi mihin palata kahden vuoden päästä. Uudella paikkakunnalla oli myynnissä ihana talokin Mutta virkavapautta ei näyttänyt järjestyvän. Suomalaisen seurakunnan ei olisi mahdollista odottaa uutta työntekijäänsä kahta vuotta. Joko tai? Turvallinen tie vai irtiotto tuntemattomaan? Mitä tekee viisikymppinen pätkätyöläinen? Kuuntelee saamansa ohjetta jos voit olla lähtemättä, älä lähde!, saa sitten omassa mielessään varmuuden ja jättää viran vastaanottamatta. Lopulta se ihana talokin myytiin nenän edestä. Jerusalem kutsuu Uusi työ odottaa Jordanian ja Pyhän maan luterilaisessa kirkossa (ELCJHL), joka on Lähiidän ainoa luterilainen kirkko. Työpaikkana on Martti Luther -päiväkeskus arabiankielisellä Riitta Luumen koti alkaa olla paketissa. Kaikki mitä ei voi ottaa mukaan Jerusalemiin, on vielä varastoitava johonkin. alueella. Työtä on tiedossa ainakin vanhusten kanssa, joissa on sekä kristittyjä että islaminuskoisia: kotikäyntejä, ohjelman järjestämistä ja vierailuja. Ehkä naistyötäkin? Ja joskus työtä kehitysvammaisten kanssa, Riitta toivoo. Työneuvottelu piispan kanssa on kohta edessä, samoin puhearabian kurssi. Mukava muuten, että piispa puhuu suomea opiskeltuaan Suomessa ensin diakoniatyön ja sitten teologin tutkinnon. Piispa Munib Yunan on nykyään myös Luterilaisen maailmanliiton presidentti. Loppurutistus Diakoniatyöntekijä Riitta Luume viettää siis ainakin kaksi tulevaa vuotta elämästään Jerusalemis- Lähtijöiden lisäksi tarvitaan lähettäjiä Salon seurakunnan lähetystyöstä ja sen tukemisesta saa tietoa verkkosivuilta www.salonseurakunta.fi sekä esimerkiksi lähetyspastori Tarja Laurilalta puh. 044 774 5293, tarja.laurila@evl.fi. Läheteillä on myös ystävärenkaita, jollaiseen liittymällä saa kuulumisia lähetyskentällä ja voi halutessaan antaa rahallista tukea nimenomaan hänen työlleen. Seurakunnan uusimman nimikkolähetin Riitta Luumen lähetysrenkaaseen voi liittyä esimerkiksi Suomen Lähetysseuran nettisivuilta www.mission.fi löytyvällä lomakkeella (> Kuukausituki > Ystävärengas lähetystyöntekijän tukeminen). Riitan lähtö on syyskuun alussa. Matkalaukkuja tarvitaan lisää vielä toinen mokoma. Yhteen niistä sujahtaa sinivalkoinen suomimekko juhlatilaisuuksia varten. Täyttä hepreaa? Ei kaikille! Riitta opiskeli heprean alkeet Kiskon Bergvikissä. sa. Ja mahdollisesti vuosia näiden kahden jälkeenkin. Suomeen ei jää odottamaan mitään, ei siis sitä virkaakaan. Lähimmät ihmiset eivät tietysti putoa elämästä, yhteyttä pidetään. Mutta asunnosta ja autosta on päästävä eroon. Jokin varasto on löydettävä polkupyörää ja muita tavaroita varten. Työtä teettävät viisumi, Kela, verottaja, pankkiasiat, vakuutukset, rokotukset, lääkärit, sähkön katkaisu, posti, puhelin. Nyt pitää ottaa vihko, laput hukkuvat, huolehtii Riitta vastatessaan taas puhelimeen. Tarvitaan lisää matkalaukkuja, joilla tärkeimmät ja rakkaimmat tavarat menevät rahtina. Kestävätkö kaikki ihanat enkelit matkan? Mukaan pitää ottaa myös tavaraa, jonka avulla kertoa Suomesta, kuten järvenrantamaisemainen kangas ja kahvipusseista askarreltu laukku. Uuttakin pitää ostaa: Minkälaisissa vaatteissa on asiallista tavata vanhoillisen maan piispa? Nyt uusi mekko odottaa henkarissa. Toinen on teetetty sinivalkoisesta suomikankaasta juhlia varten. Lähtöjännitystä? Jerusalem on kristittyjen, juutalaisten ja muslimien kaupunki. Kristityt elävät samassa poliittisessa jännitteessä kuin muutkin, ja erityisesti arabikristittyjä on alkanut muuttaa maasta pois. Kristityillä on toimintavapaus kirkossaan, mutta eri ryhmien alueita on lähetystyöntekijänkin kunnioitettava. Kirkon työntekijän on toimittava elämän ja oikeudenmukaisuuden puolesta, Riitta Luume summaa. Vastapainoksi Riitta puhuu innostuneesti juutalaisten sapatista: Liikenne seisahtaa, kaupat ovat kiinni, ruuat tehty valmiiksi. Perjantaina iltakuudelta perheen äiti sytyttää sapattikynttilät, isä kiittää vaimoaan ja siunaa lapsensa. Syödään yhdessä. On siellä sitten niitä sapattihissejäkin, jotka toimivat nappia painamatta Sapattikynttilöiksi Riitta on jo ostanut tukun sinivalkoisia kynttilöitä. Kokemuksesta hän tietää, kuinka Israelissa aurinko on ihana ja ruoka on ihanaa. Ja onpa Riitalla positiivisia kokemuksia myös ihmisten tavasta kohdella toisiaan. Ei pelkoa! Salosta lähtee Jerusalemiin Taivaan Isän pieni prinsessa, joka kokee olevansa turvassa ja rauhallinen. Riitta Koivisto